Nuori Suomi ry

  • 986 015
  • 5 368

Fordél

Jäsen
Mulla ainakin ihmisten parissa toimimiseen on ohjenuorana aina se, että ymmärrä mistä kaikki johtuu. Hyväksyminen on aivan toinen asia.

Tottahan toki, mutta kaikkien etu olisi, kun ymmärrys lisääntyisi siellä vanhempien päänupissa. Ehkä vanhemmillekin tekisi hyvää jos aina kauden alussa heille avattaisiin vähän mistä kaikesta "muodostuu" liikkuva lapsi ja kenties joskus jopa huippu-urheileva aikuinen. Loksahtaisi asiat oikeisiin mittasuhteisiin.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Niin kuin aiemmin valistuneesti arvelin, pelataan kaudella 2016-2017 eteläisellä alueella vain AAA - sarjaa E2 - ikäluokassa. Arvelisin, että seuraavana vuonna sekä E1 että E2 ikäluokassa. Ei kai sentään sitä seuraavana vuonna myös D2 - sarjassa...


Todennäköisesti pelit pelataan kuitenkin yhdessä AAA - sarjassa, mutta kahdella eri tasolla eli "kilpa AAA" ja "harraste AAA"??

Tuleeko tästä uusi Nuori Suomi vai onko uudistus hyvä, on ainakin itselleni hieman epäselvää vielä. Ja seuraako tämä tätä ikäluokkaa (ja nuorempia) kaudelle 2017-2018? Ainakaan kukaan ei voi pahoittaa mieltänsä, kun kaikki on sopuisasti AAA - pelaajia. Tässä vielä liiton ohjeet ensikaudelle, joista etelä on siis tehnyt jo oman versionsa:

Lasten sarjatoiminnan valtakunnallista linjausta on tarkennettu - Suomen Jääkiekkoliitto
 

Glove

Jäsen
C2 ja nuorempiin on näköjään tullut pykälä joka rajoittaa ala-ikäisten pelaajien käytön seitsemään. Mitähän tämä tarkoittaa käytännössä kun esim. Pohjoisen alueella Kärpät ja Laser ovat pelanneet lähes järkiään vuotta vanhempien sarjoissa. Miten lie tilanne muilla alueilla? Toki ymmärrän tuon Edellä mainitun kun Muut tekevät alueella niin surkeaa juniorityötä, että Kärpät voittaa sillä vuotta nuorempien joukkueella vanhemman ikäluokan sarjassa.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
C2 ja nuorempiin on näköjään tullut pykälä joka rajoittaa ala-ikäisten pelaajien käytön seitsemään. Mitähän tämä tarkoittaa käytännössä kun esim. Pohjoisen alueella Kärpät ja Laser ovat pelanneet lähes järkiään vuotta vanhempien sarjoissa. Miten lie tilanne muilla alueilla? Toki ymmärrän tuon Edellä mainitun kun Muut tekevät alueella niin surkeaa juniorityötä, että Kärpät voittaa sillä vuotta nuorempien joukkueella vanhemman ikäluokan sarjassa.

Tämä sääntö on ollut kauan voimassa ainakin etelässä ja käsittääkseni myös muillakin alueilla. Käsittääkseni nyt tuodaan myös pohjoinen alue samalle viivalle muiden kanssa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kun nyt taas tuolla toisaalla haukutaan Nuori Suomi -ajattelua ja luullaan, että Ruotsissa kaikki on niin paljon paremmin, niin laiskana lainaan itseäni muutaman vuoden takaa. Ruotsin systeemihän on täysi susi kuten kaikki tietävä meille alla linjaa.

Tiesittekö muuten, että Ruotsin suurimmassa junnusäbäturnauksessa ei ole sarjataulukkoja alle 12-vuotiaille ja siksi suomalaiset kilpajengit eivät tuonne lähde ennen kuin ovat kilpasarjaikäisiä.

---------------------

Minä hyppään puikkoihin ensi kaudella, kun 01-syntyneet siirtyvät HPK:n strategiassa "kilpapuolelle".

Teillähän mennään Hämeenlinnassa Ruotsin kansallisen mallin mukaan.

Riksidrottsförbundet eli paikallinen urheiluliitto määrittää lapsiurheilun ikävuosiin 7 - 12:

Barnidrott är enligt Riksidrottsförbundets definition 7-12 år. Riktlinjerna för barnidrott är hämtade från idrottens idéprogram Idrotten Vill.
Suuntalinjat tälle lapsiurheilulle määritellään siis tuossa Idrotten Vill -ohjelmassa.

Idrotten Vill koostuu neljästä perusperiaatteesta:


Idrottsrörelsen har satt upp fyra saker som ärextra värdefulla i vår verksamhet
- Glädje och gemenskap
- Demokrati och delaktighet
- Allas rätt att vara med
- Rent spel

Kuullostaa kovin Nuori Suomelta? Ilo, yhteisöllisyys, osallisuus ja kaikkien mukana olo.
Tämä on siis valtakunnan tason linjaus naapurissamme ja on tarkoitettu kaikille liiton jäsenliitoille.

Ikävuodet 13 - 20 ovat sitten nuorisourheilua. Selvästi on siis erotettu ikavuodet 7 - 12 ja 13 - 20. Kilpailullisuus tulee tosissaan mukaan vasta nuoriso- ja aikuisurheilussa.
lähde: Riksidrottsförbundet

Mutta kuten tiedämme Ruotsin systeemi on läpimätä:

Mutta ymmärtänet tolkun tyyppinä, että mikään järjestelmä ei voi perustua siihen, että "kun ymmärtää sen miten homman saa fiksusti toimimaan". Järjestelmänhän pitää ajaa ja piiskata toimijoitaan helppoon voittavaan toimintaan.


Järjestelmä on täysi susi, jos pitää sekuntiakaan miettiä, miten sitä kierretään

Järjestelmän pitää taata tasojoukkuepelejä sarjapeleinä. Sitten se on lisäksi, mitä järjestetään ikään kuin joukkudein välille keskenään. Vain tällainen toiminta tuottaa RAKENTEELLISESTI hyvää jääkiekkotoimintaa.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Belgiassa fudiksen puolella ei myöskään ole mitään sarjataulukoita alle 13-vuotiaille. Tämä siis maan sisällä olevissa sarjoissa. Turnauksissa sitten pelataan sijoituksista yleensä. Se mihin homma perustuu, sielläkin, on että pyritään kehittämään pelaajaa ja joukkuetta mahdollisimman paljon. Ei mittaamaan tulosta mahdollisimman nopeasti. Jokainen joka on valmentanut Suomessa palloilulajia on varmasti törmännyt paljonkin valmentajiin/joukkueisiin jotka pelaavat pelkästä tuloksesta. Ja ei tätä ei pidä käsittää niin etteikö minun valmennuksessa tuloksella olisi väliä. Itse haluan että joka kerta minun joukkueeni voittaa. Mutta mitä se voittaa? No haluan että se voittaa jokaisen 1vs1 tilanteen. Se ratkoo hyvin 2vs1 tilanteen, jne. Tätä kautta joukkue voittaa myös pelejä, mutta se tapahtuu raameissa missä joukkue oppii maksimaalisen hyvin asioita. Eikä niin että pelitapa-/taktiikka on luotu maksimaaliseen tulokseen.

Jalkapallon puolelta helppo löytää jälkimmäisiä. Menet katsomaan 5vs5 pelejä ja etsit joukkueet joissa yksi pelaaja seisoo maalilla ja maalivahti räimii palloa maalille. Näitä löytyy kasapäin.

Kuitenkin jos mietitään että Belgiassa, jolla mennyt suhteellisen hyvin fudiksen puolella, halutaan ettei nuorimpien sarjoissa jaeta pisteitä, niin tuskin sen pitäisi olla ongelma täälläkään.
 

Glove

Jäsen
Mietin vaan kun esim. yleisurheilusta löytyy tilastopajasta kaikki tulokset ja tilastot 9 v alkaen, että miten ihmeessä ne tenavat kestää sen kun joukkuelajeissakaan ei pidetä pistepörssejä ja sarjataulukoita ku vasta joskus 12 v eteenpäin ;)
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mietin vaan kun esim. yleisurheilusta löytyy tilastopajasta kaikki tulokset ja tilastot 9 v alkaen, että miten ihmeessä ne tenavat kestää sen kun joukkuelajeissakaan ei pidetä pistepörssejä ja sarjataulukoita ku vasta joskus 12 v eteenpäin ;)

Kyllä tenavat normaalin kilpailun kestää, eikä tappio heitä pitkään sureta, mikäli vaan aikuiset osaisivat saman. Valitettavasti valmentajiksi ja ohjaajiksi ei riitä tarpeeksi osaavia ihmisiä, vanhemmista puhumattakaan.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Mietin vaan kun esim. yleisurheilusta löytyy tilastopajasta kaikki tulokset ja tilastot 9 v alkaen, että miten ihmeessä ne tenavat kestää sen kun joukkuelajeissakaan ei pidetä pistepörssejä ja sarjataulukoita ku vasta joskus 12 v eteenpäin ;)

Eihän ongelma ole kummassakaan lapsi. Lapset kilpailee ja haluaa kilpailla. Se on ehdoton edellytys että koskaan pääset huipulle. Ongelma on ne vanhemmat. YU:ssa kun kaikki yrittää parhaansa ja kisailee samalla itseään vastaan, niin se ei ole ongelma.

Palloilulajissa taas vanhemmat(yleensä siis valmentajat) muokkaa koko pelaamista, niin sitä kautta se ongelma tulee. Eli kun halutaan voittaa, eikä mietitä miten se tehdään.

Itsekkin valmentajana haluan että pojat haluavat voittaa joka pelin, jokaisen tilanteen voittamisen kautta. Mutta en tee sitä niin että käytetään kaikki keinot, vaan teen sen niin että pelaamme peliä mikä mielestäni kehittää poikia maksimaalisen paljon. Eli pidämme palloa, emme anna sitä vastustajalle, jne. Moni taas kun tahtoo maksimoida tuloksen, siinä hetkessä, niin maalivahti vetää pitkää palloa vastustajan maalille. Sama kuin jääkiekossa pitkään ei saanut tehdä virheitä/menettää keskialueella->kiekkoa vain päätyyn tai kiekkoa vain omista pois.
 

k0l1kk0

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Eihän ongelma ole kummassakaan lapsi. Lapset kilpailee ja haluaa kilpailla. Se on ehdoton edellytys että koskaan pääset huipulle. Ongelma on ne vanhemmat. YU:ssa kun kaikki yrittää parhaansa ja kisailee samalla itseään vastaan, niin se ei ole ongelma.

Palloilulajissa taas vanhemmat(yleensä siis valmentajat) muokkaa koko pelaamista, niin sitä kautta se ongelma tulee. Eli kun halutaan voittaa, eikä mietitä miten se tehdään.

Itsekkin valmentajana haluan että pojat haluavat voittaa joka pelin, jokaisen tilanteen voittamisen kautta. Mutta en tee sitä niin että käytetään kaikki keinot, vaan teen sen niin että pelaamme peliä mikä mielestäni kehittää poikia maksimaalisen paljon. Eli pidämme palloa, emme anna sitä vastustajalle, jne. Moni taas kun tahtoo maksimoida tuloksen, siinä hetkessä, niin maalivahti vetää pitkää palloa vastustajan maalille. Sama kuin jääkiekossa pitkään ei saanut tehdä virheitä/menettää keskialueella->kiekkoa vain päätyyn tai kiekkoa vain omista pois.

Tästä tuli erittäin hyvin mieleen kun lapsena harrastin jalkapalloa. Peli oli jotain 8-2 meidän hyväksi, sen jälkeen valmentaja huutaa minulle (puolustaja) "nyt aina kun saat pallon niin potkaiset sen heti vastustajan päätyyn loppupelin ajan." Voin sanoa ettei ollut ensimmäinen eikä viimeinen kerta kun vastaavanlainen käsky tuli. Lopulta tuli englantilainen valmentaja, jolle oli loppupeleissä ihan sama voitetaanko vai hävitäänkö, eniten merkitsi se että millä tavalla.

Edit. Tämä englantilainen valmentaja teki myös niin, että jakoi joukkueen lopulta kahtia. Punaiset oli niitä jotka kävi harkoissa silloin kun kiinnosti ja siniset niitä jotka kävi harkoissa ja selvästi halusivat paremmiksi pelaajiksi. Itse aloitin punaisissa ja sain hyvin motivaatiota harjoitella lisää jotta pääsisin ns. "parempaan" joukkueeseen. Mielestäni erittäin toimiva systeemi. Parhaimmat pelaajat saivat pelata tasoisessaan seurassa sekä harjoitella enemmän ja kehittävämpiä harjoitteita, eikä kukaan loukkaantunut koska kaikki tiesi että pelaat siellä missä ansaitset pelata.
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Nyt saatiin vihdoinkin tänne eteläänkin "kiireettömyys" - linjauksen mukainen sarjaohjelma. Pelit lisääntyivät 30% ja 70% peleistä on ns. tuplapelejä, joissa samat joukkueet pelaavat kaksi kertaa peräkkäin toisiaan vastaan. Harmi, ettei seuroilla ole tähän tarpeeksi jäitä, kun muillakin ikäluokilla on pelejä viikonloppuisin. Jos pelejä ei saa pelattua, niin seuraa sarjasta sulkeminen. Kiitos Affe ja muu toimiston väki!

KIIREETTÖMYYS Vol.2 – tirolilainenmatikkakoira
 
Viimeksi muokattu:
Ohessa alla lainattuna Pirkka "Pike" Antilan aivoitus (ei taida uskaltaa kertoa, kenen ajatus oikeasti on)
On taas sellaista puuhastelua, ettei paremmasta väliä. Vittu, 2 x 20 min pelejä! C-junnuissa!
Rahaa palaa ja kukaan ei saa moisista tapahtumista mitään.

On se hyvä, kun liitolla on duunissa moisia innovaattoreita. Ja ihan KILPAILUpäällikkö ( Saarna - YouTube ) - tittelillä
Linkki vie Youtuben videoon, pääosassa Heikki Kinnunen.



"Moi CSM karsintojen joukkueet ja seurat,


kuten keväällä ilmoitettiin on sarjajärjestelmässä varattu aikaa turnausviikonlopuille. Ilmoitimme silloin että ne päätetään lomien jälkeen ja nyt on aika lähestyä teitä sillä kuinka pelataan noina viikonloppuina. Viikonloputhan ovat 22.-23.10. sekä 5.-6.11.2016.


1) Viikonloppuna 22.-23.10.2016 on U16 maajoukkueella tapahtuma Vierulla. Tuona viikonloppuna on VAPAAEHTOINEN mahdollisuus järjestää pelitällejä tahi turnauksia esimerkiksi niiden vastustajien kanssa joita ei kohtaa muuten karsinnoissa tahi muuten vaan samantasoisten tapahtuman. Tämä on siis vapaaehtoista. On huomioitava että U16 mj-pelaajat ovat silloin pois käytöstä.


2) 5.-6.11.2016 järjestetään 4 kpl kuuden (6) joukkueen sarjaturnauksia. Joukkueet valikoituvat lokakuun mj-tauon sarjatilanteen mukaan siten että lohkojen 1-3 sijalla olevat pelaavat keskenään, lohkojen 4-6 sijalla olevat keskenään jne. Turnauksessa pelataan kerran kaikkia vastaan 2x20 min pelejä. Turnauksissa pidetään oma sarjataulukko ja sijoitusten mukaan lasketaan karsintasarjan pisteisiin pisteitä siten että voittajat saavat 8 pistettä, toiseksi sijoittuneet 6 pistettä, kolmanneksi sijoittuneet 4 pistettä ja neljänneksi sijoittuneet 2 pistettä.

Turnauksille haetaan nyt järjestäjäkandidaatit. Toivon mahdollisimman monen varaavan mahdollisuuden turnauksen järjestämiselle, jota jokaiseen sijoituskategoriaan löytyy järjestäjä. Jos ei löydy, pidätämme oikeuden hiukan soveltaa joukkuejakoa niin että tasapuolisuus sarjasijoitusten mukaan toteutuu mahdollisimman hyvin.

Turnauksen kulujako: Kulut jaetaan tasan osallistujien kesken. Eli jäät, tuomarit, kunkin bussilaskut (jos sellaisia tulee, osallahan saattaa olla hyvinkin lähellä tuo turnaus) ja yöpymiskulut (sama) lasketaan yhteen ja jaetaan kuudella. Kukin vastaa itse omista ruokailuistaan ja niiden kuluista.

Toivon mahdollisimman pikaisia turnausvarauksia. Liitteestä löytyy sekä yhden kaukalon että kahden kaukalon malli ajatus turnauksen pelaamiseksi.

Kysykää rohkeasti jos ja kun on kysyttävää.

Terv. "Pike"

Pirkka Antila
"Kilpailu"päällikkö - Manager of Hockey Operations
 

Ruoppaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pääkaupunkiseutu
Siis tarkoittaako tämä tosiaan sitä, että myös turnauksen järjestäjä osallistuu vierailijoiden matka- ja majoituskustannuksiin?
 

Jusupov

Jäsen
Suosikkijoukkue
NE Patriots, Jokerit ja Tampa Bay Lightning
Eihän tuossa ole mitään järkeä. Tämän hetken tilanteen mukaan esim. jos HiFK tai Jokerit järjestäisivät tuon, niin heidän pitäisi jakaa TPS, Kärpät, JYP ja Tapparan kustannukset???? Eli joutuu maksamaan toisten kuluja, jota joukkueet eivät varmasti ole budjetoineet kuluihinsa!!!! Ja nuo peliajat on myös ihan yhtä turhan kanssa jos miettii mikä vaikutus niillä on itse sarjaan. Se että pelistä puuttuu kolmas erä + mahd. jatkoajat yms kun pelataan tärkeitä pisteitä voi olla ratkaisevaa. Ja tuo pistelasku systeemikin on ihan uskomaton. Täysin keinotekoista touhua. En vain käsitä oikeasti mikä noissa voi olla niin vaikeaa hakea oikeasti toimiva malli ja sapluuna jolla pelataan.

Ja mitä tuohon etelän alueen tuplapeleihin tulee, niin itse olen sitä mieltä että se voisi olla hyväkin asia. Mutta ei tuolla nyt pelattavalla tavalla.
Oma mielipide ehdotus olisi 10-vuotiaille seuraava: jos keskimäärin laskee että kuukaudessa olisi 4 viikonloppua niin 1 viikonloppu kuussa olisi tuo tuplapeli päivä. Mutta siihen osallistuisi kahden joukkueen sijaan 3 joukkuetta. Yksi joukkue joutuu järjestämään siis "vierailijoille" yhden pelijään samaan tapahtumaan, mutta sääntö olisi siinä että jokainen joukkue joutuu järjestämään tämän yhden kerran kaudessa. Muuten pelataan yksittäisi pelejä. Yhdellä viikolla voisi olla 2 x yksittäinen peli ja yhdellä viikolla 1. Tuon ikäisillä voisi olla 1 viikonloppu kokonaan vaikka vapaana peleistäkin kerran kuussa.Tuokin systeemi tuo jo 5 peliä kuukaudessa.

Tapoja on tietysti paljon ja ehdotuksia. Ei tuokaan täysin aukoton ole mitä ehdotin, koska haastaahan jo noidenkin tuplapeli pävien jääajat jo päänvaivaa puhumattakaan seuroista joissa useampi pelijoukkue. 10-vuotiaissa lähes siis kaikki.

Tulee vaan mieleen juuri noissa tuplapeleissä samaa joukkuetta vastaan (miksi ei muutenkin) että jos joukkue häviää vaikka 12-0 ensimmäisen pelin, niin pelaajat ovat kyllä aika mökspöks mielentilassa. Tsemppaa nyt sitten toiseen peliin jäänajon aikana että aloitetaan alusta, kun sama jengi luistelee vastaan.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Glove

Jäsen
Kertokaapa liiton koulutuksissa viimeaikoina käyneet, mikä on liiton linja nykyään? Itse kun kävin tuossa kuuntelemassa yhtä ihan toisenlaisen lajin valmentajaa/kouluttajaa, niin se oli sitä mieltä, että kunnon reenaaminen pitäisi aloittaa jo hyvinkin nuorena. Tuossa kun on aiemmin ollut juttua "Kiireettömyydestä" sun muusta, niin mitä se liitto nykyään opettaa?
 

P.Sihvonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ei ole. Antaa urheilun näyttää, kuka kulloinkin on
Tervehdys, nimimerkit!
Aiheesta jääkiekkoilu ja Nuori Suomi on tehty Oulun yliopistoon pro gradu -tutkielma. Tutkielman otsikko on: Petteri Sihvonen ja Nuori Suomi. Tutkielman tekijä Jarmo Roivainen oli minuun yhteyksissä sen jälkeen, kun hän oli saanut työnsä tehtyä ja julkaistua. Ymmärsin, että hän saattaa olla tekemässä aihepiiristä lisääkin tutkimusta jossain vaiheessa. Itseäni kiinnostaa eniten - vaikkapa sitten Nuori Suomen kautta - urheilun ja yhteiskunnan eri tavoin punoutuvat suhteet. Ylipäätään soisi, että urheilu ja urheilujournalismi pääsisivät aiempaa vahvemmin akateemisen kiinnostuksen ja vaarinoton piiriin. Olen sillä kannalla, että urheiluun peilautuu monia yhteiskunnallisia ilmiöitä liki sellaisenaan. Niitä sietäisi tutkia.

Tuossa linkki tutkielmaan:

nbnfioulu-201811293157.pdf
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös