Jenkki rap

Piti käyttää hakutoimintoa kun melkein aloitin uuden ketjun, mutta niinhän asiaa oli jo käsitelty. Tämä tuli mieleen kun oli pakko kommentoida (linkki Trump-ketjuun), että esittäjä meni väärin - ei siksi, että sillä olisi ollut mitään hirveän suurta merkitystä ketjun sisällölle, lähinnä itselle pisti pahasti silmään.

"Old school"-rap on tosiaan kovasti lähellä sydäntä, ei siitä mihinkään pääse vaikka housut ovatkin kovasti kaventuneet sitten teini-iän. Nykyrappia ei tule juurikaan tuettua, riippumatta siitä onko ulkomaista tai kotimaista, mutta jos joku klassikkobiisi sattuu baarissa tulemaan soimaan niin melkein alkaa tekemään mieli alkaa tekemään rinkiä tanssilattialle; humalatilasta ja porukasta riippuen niin saattaa joskus käydäkin. Listataanpa kolme kovaa levyä, menee järjestyksessä teesi -> antiteesi -> synteesi. Linkit tuubiin.

• Public Enemy: Fear of a Black Planet - voi tuntua ilmiselvältä valinnalta, mutta ei siitä mihinkään pääse, perkeleen hyvä levy. The Bomb Squad (PE:n tuotantotiimi) tekee kenties parasta jälkeä ikinä. Ko. levy tehtiin kenties viimeiseen aikaan kun se oli mahdollista, sampleja on per biisi ihan järjetön määrä, nykyään noista joutuisi maksamaan ihan törkeästi. Kyse ei silti ole siitä, että otettaisiin jostain biisistä kertosäe ja läpätetään päälle, kuten nykyään tahtoo olla - tyyli on paljon enemmän atonaalinen/kakofoninen. Erittäin hyvänä esimerkkinä tästä War at 33 1/3 - kuka keksii samplata matriisitulostinta, vielä niin että se toimii kuin junan vessa? Neroja nuo olivat aikanaan.
• A Tribe Called Quest: The Low End Theory - täysin eri tavaraa musiikillisesti kuin edellinen (eli siksi antiteesi). Sen sijaan, että olisi miljoona samplea päällekäin, otetaan ihan vain muutama looppi, luotetaan että homma toimii muutenkin. Ja toimiihan se, koska Q-tipin ääni on kuin samettia korville, ihan käsittämättömän hyvä "flow". Jazz-vaikutteet ovat myös paljon läsnä. Laitetaan nyt esimerkiksi levyn avausraita, mutta kuuluu sivistykseen noin yleisestikin jos ei ole tuttu.
• The Pharcyde: Bizarre Ride II the Pharcyde - tämä kenties saattaa olla tuntemattomampi, mutta yhdistää hienolla tavalla sekä Triben jazz-tyyliä, että PE:n tuotannollista nerokkuutta. Ja myös omaa juttua toki, erittäin onnistuneesti rap ja jazz-laulanta joissain biiseissä menee kohdilleen. Esimerkkibiisinä Officer. On parodia eräästä klassisesta rap-biisistä, jos tajuat mistä, niin bonuspisteet sinne.

...eipä tässä sen kummempaa asiaa oikeastaan ollut, tuli vain olo fiilistellä vanhaa rap-musiikkia asiaan kuuluvassa ketjussa.

Hesarissa oli mielenkiintoinen artikkeli New York Universityn tutkimuksesta, jonka mukaan "psykopaattisista ominaisuuksistaan korkeimmat pisteet saaneet henkilöt olivat muita ihastuneempia rap-musiikkiin. Myös newyorkilaistutkijat toivovat tutkimuksestaan apua psykopaattien diagnosoinnissa. He toivovat, että psykopaattisten ominaisuuksia voitaisiin tulevaisuudessa päätellä osin mielimusiikin avulla."

Rap-artistikin vaikuttaa asiaan: psykopaattisimmat ovat "Kaikkein innostuneimpia Blackstreet No Diggity -hitistä ja Eminemin Lose Yourself -kappaleesta. Vähiten psykopaattisia piirteitä oli Sharonan The Knack’sista ja Sian Titaniumista pitäneillä."

Kiintoisa tutkimus. Tulevaisuudessa ihmisiä voidaan profiloida (ja siis varmasti tullaan profiloimaan) suosikkibiisien ja vaikka Spotifyn biisilistojen perusteella, joten psykopaateille varmin valinta on palata analogiseen musiikinsoittoon ja soittaa netistä korkeintaan MC Nikke T:tä.

@Musta Nuoli mahtavaa :D Valitettavasti noista artisteista ainoa jonka tunnistaa edes nimeltä on Eminem, enkä sitäkään voi sanoa tuntevani muuten kuin nimen perusteella.

...ehkä olen sitten latentti psykopaatti. Tykkään myös King Crimsonista. Tämä kenties kertoo jotain.

hablaa kirjoitti:

@Musta Nuoli mahtavaa :D Valitettavasti noista artisteista ainoa jonka tunnistaa edes nimeltä on Eminem, enkä sitäkään voi sanoa tunevani muuten kuin nimen perusteella.

...ehkä olen sitten latentti psykopaatti. Tykkään myös King Crimsonista. Tämä kenties kertoo jotain.

Laajenna klikkaamalla

Minä en ole rap-ihmisiä, mutta olin siinä oletuksessa, että jutussa mainittu Sia olisi naispoppari tai vastaava eikä rap-laulajatar? Tosin tuollaiset Siat ovat sitä kategoriaa, jonka voi jättää jo tässä iässä omaan arvoonsa, koska nuorten tyttöjen musiikkimaun kuuluukin olla vähän erilaista kuin nelikymppisten miesten.

Pitäisi varmaan tutustua tuohon tutkimukseen tarkemmin. Se siitä kuitenkin kävi selväksi, että toisin kuin leffoissa annetaan ymmärtää niin klassisesta musiikista pitäminen ei korreloi psykopatian kanssa. Siitä on hyvä saada mustaa valkoisella, onhan se jo aika kulunutta, että hanniballecterit kuuntelevat klassista ihmisiä syödessään.

Musta Nuoli kirjoitti:

Minä en ole rap-ihmisiä, mutta olin siinä oletuksessa, että jutussa mainittu Sia olisi naispoppari tai vastaava eikä rap-laulajatar? Tosin tuollaiset Siat ovat sitä kategoriaa, jonka voi jättää jo tässä iässä omaan arvoonsa, koska nuorten tyttöjen musiikkimaun kuuluukin olla vähän erilaista kuin nelikymppisten miesten.

Laajenna klikkaamalla

Sioista/Sia:sta en oikeasti tiedä. Ei ole oikeasti mitään käsitystä että kuka tai mikä tai (näin länsirannikollisen kieliopin vastaisesti) ketä. Varmasti, kai, kyseessä on joku artisti? Kuten todettua, itsellä tuo "räppi" rajoittuu hyvin pitkälle edelliselle vuosituhannelle. Milloin se oli hyvää, näin omasta näkövinkkelistä, mutta toki aika kultaa muistot ja nostalgia jne.

Pitäisi varmaan tutustua tuohon tutkimukseen tarkemmin. Se siitä kuitenkin kävi selväksi, että toisin kuin leffoissa annetaan ymmärtää niin klassisesta musiikista pitäminen ei korreloi psykopatian kanssa. Siitä on hyvä saada mustaa valkoisella, onhan se jo aika kulunutta, että hanniballecterit kuuntelevat klassista ihmisiä syödessään.

Laajenna klikkaamalla

Menee kovasti ohisektoriin, mutta oikeastaan Hannibal (se TV-sarja siis) olisi ollut paljon mielenkiintoisempi, jos Mads Mikkelsen olisikin laittanut ruumiin silvottuaan soimaan Rednexiä. Ehkä tästä tulee reboot joskus.

Edit: mutta kerta tällä ketjulla on ollut ihan agenda aiemmin, niin ei heitetä sitä hukkaan; josko jatkamme hassutteluja muualla.

Musta Nuoli kirjoitti:

Rap-artistikin vaikuttaa asiaan: psykopaattisimmat ovat "Kaikkein innostuneimpia Blackstreet No Diggity -hitistä ja Eminemin Lose Yourself -kappaleesta. Vähiten psykopaattisia piirteitä oli Sharonan The Knack’sista ja Sian Titaniumista pitäneillä."

Laajenna klikkaamalla

Selvisi sitten sekin miksi tykkään Blackstreetin No Diggity biisistä vaikka muuten en heidän musiikista piittaa lainkaan.

Nyt soi: Company Flow | Funcrusher Plus | Full Album - YouTube

hablaa kirjoitti:

...eipä tässä sen kummempaa asiaa oikeastaan ollut, tuli vain olo fiilistellä vanhaa rap-musiikkia asiaan kuuluvassa ketjussa.

Laajenna klikkaamalla

Kyllähän paras räppi tehtiin 90-luvulla. Siinä ysärisoundissa on vaan jotain. Noihin esimerkkeihin voisin lisätä esim. Jeru The Damajan The Sun Rises In The East:in ja Souls Of Mischiefin klassikon 93 'Til Infinity:n.

Hyviä levyjä tuli toki läpi koko vuosikymmenen ja nykyään omalla musiikkimaulla ei ole mitään tekemistä uudemman räpin kanssa, mutta vanhat klassikot pyörii kyllä soittimessa hyvinkin usein. 90-2000-luvun alku meni itselläni skeitatessa ja noiden levyjen parissa.

Action Bronson kirjoitti:

Nyt soi: Company Flow | Funcrusher Plus | Full Album - YouTube

Laajenna klikkaamalla

El Productosta kertoo paljon se että jo tää on aivan vitun hyvä levy, mutta silti miehen voi sanoa vanhenevan kuin viinin ja pystyvän suunnilleen vuosi vuodelta vielä parempaan.

@hablaa'n viesti oli mukava lukea vaikkei maku ihan yks yhteen menekään – ja koska listojen tekeminen on hauskaa, teen omankin. Pysytään viime vuosituhannella, jolta otetaan viisitoista julkaisua. Tän päivän listaus, sillä varsinkin ysärillä on äänitetty niin helvetisti hyvää räppiä et väkisinkin vaihtelee osa suosikeista lähes päivittäin. Aakkosjärjestys, linkki yksittäiseen biisiin.

Al Kapone – Sinista Funk
Big L – Lifestylez Ov Da Poor & Dangerous
Dre Dog – I Hate You With A Passion
Eric B. & Rakim – Follow The Leader
Gangsta Pat – Deadly Verses
Gang Starr – Moment Of Truth
Kingpin Skinny Pimp – Skinny But Dangerous
The Notorious B.I.G. – Ready To Die
Raekwon – Only Built 4 Cuban Linx
Red Dog – Comin Real Wit It
The Roots – Things Fall Apart
Street Military – Don't Give A Damn
Three 6 Mafia – The End
Tommy Wright III – Feel Me Before They Kill Me
Wu-Tang Clan – Enter The Wu-Tang (36 Chambers)

En mä 2000-luvun juttujakaan lähtis liikaa vähättelemään, mutta onhan nyt niiden nimeäminen tietysti tylsempää.

Onko meillä nyt rokkipappojen lisäksi myös räppipappoja jotka muistelee, kuinka ennen räppikin oli parempaa?

Rap on nykyään aika lailla CRap. Kauas on kehityksessä menty De La Soulin ja Tone Locin ajoista. En ole räppipappa, mutta rapista minulle tulee mieleen nuo edellä mainitsemani, jotka olivat ihan mukiinmeneviä artisteja.

Yksi omista suosikkiartisteista on Aesop Rock. Kaikki levyt on hyllyssä ja vuodesta 2000 herran musiikki on ollut vähintäänkin viikoittaisessa kuuntelussa. Eipä taida kukaan muu artisti olla pystynyt samaan. Nyt soi "The Impossible Kid" LP ja voi helvetti miten kova tämäkin levy on.

Aesop Rock - The Impossible Kid (Full Album Stream) - YouTube

Peltinen kirjoitti:

Onko meillä nyt rokkipappojen lisäksi myös räppipappoja jotka muistelee, kuinka ennen räppikin oli parempaa?

Laajenna klikkaamalla

En ole mikään räpin ystävä yleisesti, mutta Eminemiä tuli kuunneltua aika paljon yläasteen aikana ja satunnaisesti vieläkin. Ja tietty muukin sen ajan (sanotaanko että ennen vuotta 2005 tehty) räppi oli joissain määrin kuuntelussa, ja kyllä mielestäni se vanhempi materiaali oli omassa synkkyydessään ja karuudessaan paljon parempaa kuin tämä nykyinen biletyspaska, jossa lauletaan ryyppäämisestä ja naisista ja rahasta.

Ok, ei kaikki nykypäivän räppi varmaan tuollaista ole, mutta kuitenkin.

Nostellaas tätä, kun nyt tuli vihdoin ja viimein nähtyä Eminem livenä Tukholman Friends Arenalla. Oliko muita jatkislaisia paikalla?

Itse keikka oli loistava ja permantopaikat oli ihan hyvät ja lavalle näki kivasti. Vaati vaan vähän kärsivällisyyttä, kun mentiin areenan ulkopuolen jonoon klo 15 ja klo 17 päästiin sisään. Siinä sitten permannolla seisottiin seiskaan asti ja olo oli hiukkasen ahdistunut siitä väen paljoudesta. Hiukkasen sai kuitenkin jalkoja lepuutettua, kun istuttiin siihen lattialle vaikka miten päin. Klo 19 sitten aloitti Royce da 5'9" joka veti oikein hyvän alun illalle. Sen jälkeen Pusha T veti oman loistavan shownsa, mutta oli vaan jotenkin vaikea keskittyä, kun kaikki odotti Eminemiä.

No lopulta klo 21.15 Eminemin show alkoi. Lavan taustalle oli laitettu Detroitin maisema joka mukautui kappaleiden mukaan ja toi oman visuaalisen lisän konserttiin. Akustiikka oli todella hyvä ja lämppäreiden jälkeen volumea nostettiin lisää. Eminem veti 28 kappaletta, joista osan lyhyempinä versioina. Tunnelma oli koko keikan ajan ihan katossa ja yleisö lähti hyvin mukaan kappaleisiin. Keikka kesti arviolta 1h40min. Stan kappaleen aikana näytti todella huikealta yleisön valomeri, kun kaikki laittoi taskulamput puhelimistaan päälle. Itse yleisöä keikalla oli n. 59k joka rikkoo Bruce Springsteenin tekemän ennätyksen Friends arenalla. Kaiken kaikkiaan itselleni huikein keikka millä olen ollut ja tästä on tullut haaveiltua 2000-luvun alusta asti.

Eminem & Skylar Grey performs Walk On Water, Stan & Love The Way You Lie LIVE IN SWEDEN - YouTube (Tuossa ihan ok video keikasta ja biiseistä joissa oli Skylar Grey mukana.)

Legendaarinen GZA Tavastialle maanantaina 4. maaliskuuta. Lippu hommattuna, koska must see-osastoa. Liquid Swords on genren kovimpia levyjä.

Nostetaan ketju ylös, kun Eminemiltä tuli jälleen uusi levy. Recoveryn jälkeen Eminemin taso on ollut ainakin omaan korvaani laskussa. The Marshall Mathers LP 2:lla oli vielä muutama hyvä biisi, mutta Revival ja Kamikaze olivat molemmat mielestäni aika heikkoja teoksia, vaikka Kamikazessa olikin hyvää dissiä näille uudemman sukupolven räppäreille. Onhan se myönnettävä, että teknisesti Eminem on varmaan kaikkien aikojen taitavin räppäri, mutta tuo jatkuva tekninen kikkailu on ainakin itseäni alkanut jo kyllästyttämään. Joku vertasi tuota hyvin rock-kappaleiden kitarasooloihin. Kitarasoolot ovat siistejä, kuten myös nuo Eminemin tekniset kikkailut, mutta ei kukaan jaksa kuunnella levyllistä pelkkää kitarasooloa.

Ei tuo uusi levykään kokonaisuutena vakuuttanut, mutta jo ensimmäisellä kuuntelukerralla sieltä nousi yksi biisi esille. Nyt olen vähän enemmän kuunnellut sitä kappaletta, keskittynyt sanoihin ja perehtynyt vielä tarkemmin tuohon tapaukseen, mistä kappale kertoo. Kappaleen voi siis kuunnella alusta loppuun Eminemin tarinana siitä, kuinka hän on ennen keikkaa hotellihuoneessaan ja stressaa oman suosionsa mahdollisesta hiipumisesta. Toisaalta sen voi nähdä myös tarinana siitä, kuinka Stephen Paddock valmistautuu hotellihuoneessaan suorittamaan Yhdysvaltojen tuhoisimman yhden henkilön tekemän joukkosurman. Kappaleessa tuodaan esille lukuisia yhtäläisyyksiä Eminemin ja Paddockin välillä, sanojen ja lauseiden kaksoismerkityksiä yms.

Kritiikkiäkin kappale on aiheuttanut aika paljon, kuten oikeastaan mikä tahansa mitä Eminem nykyään tekee. Siihen en ota sen enempää kantaa, että oliko tuo kappale oikeanlainen kannanotto etenkin melko raa'an musiikkivideon kanssa, mutta hyvällä asialla Eminem ainakin on, kun hän haluaa tiukennuksia Yhdysvaltojen löysään ampuma-aselakiin. Teksti on kuitenkin mielestäni yksi parhaista, jonka olen koskaan kuullut. Toivoisin Eminemiltä enemmän tällaista vähän hidastempoisempaa tuotantoa, jossa sanat pääsisivät paremmin esille, sillä Eminem on lyyrikkonakin erinomainen. Se teknisyyskin pääsisi paremmin esille, jos sillä ei koko ajan leikittäisi.

Tässä vielä tuon kyseisen kappaleen kohuttu musiikkivideo:

Kyllä sille tekniselle kikkailulle on pakko antaa arvoa kun se on niin monitasoista. Sonnin Taacassa Brädi toi esiin tuon suvereeniuden. Eminem on edelleen lapsellinen, kohauttava ja nerokkuudessaan timanttia. Kauhanen puhui Sonnin Taacassa ettei osta Eminemin vihaisuutta ja että mies kyllästyttää. Totuus on kuitenkin se että paskoja mumisijoita ja kehnoja räppäreitä vain vituttaa kun poppisetä äityikin pedoksi. Machine Gun Kellyn iikkakivimäinen "en jaksa sua" -loppukaneetti kuvaa Eminemin ylivoimaa hyvin. Ensin vittuillaan ja sitten otetaan vanhukselta verbaalisesti turpaan. Sitten kuvitellaan että siivellä saa haippia ja vituiksi sekin.

Jonneräppärit nostakoon tasoa ja ottakoon valtaistuimen haltuun. Eminem selkeästi haastaa nostamaan tasoa. Sitä odotellessa.

Tässä vielä tervehdys youtubesta. JW poistui keskuudesta turhan ajoissa. Upea kertosäe. Laahaa sulavalla tyylillä.

ZayWest kirjoitti:

Kyllä sille tekniselle kikkailulle on pakko antaa arvoa kun se on niin monitasoista.

Laajenna klikkaamalla

Kyllähän sille varmasti kaikki genrestä jotain ymmärtävät antavatkin arvoa. Kysymys onkin lähinnä se, että kuinka moni jaksaa kuunnella levystä toiseen tuota samaa kikkailua? Eminem on kuitenkin lyyrikkona erittäin taitava ja esimerkiksi kaksoismerkityksiä hänen teksteissään on erittäin paljon. Yleensä se sanallinen puoli pääsee paremmin silloin esille, kun tempo on hitaampi ja kuulija pystyy paremmin keskittymään kappaleen sanomaan sen pelkän teknisen kikkailun sijasta.

Itse muotoilisin asian niin, että Eminem on mielestäni maailman paras räppäri, mutta hän ei tee kuitenkaan lähellekään maailman parhaita levyjä. Kaipaisin ainakin itse vähän monipuolisempaa sisältöä levyihin. Eminem on niin monella tasolla taitava ja erityisen lahjakas, joten vähän harmittaa, että hän on profiloitunut vähän tuollaiseksi yhden tempun poniksi. Ihan kiva noita Godzillan tapaisiakin biisejä on kuunnella, mutta hyvä levykokonaisuus kaipaisi jotain muutakin.

ZayWest kirjoitti:

Kyllä sille tekniselle kikkailulle on pakko antaa arvoa kun se on niin monitasoista. Sonnin Taacassa Brädi toi esiin tuon suvereeniuden. Eminem on edelleen lapsellinen, kohauttava ja nerokkuudessaan timanttia. Kauhanen puhui Sonnin Taacassa ettei osta Eminemin vihaisuutta ja että mies kyllästyttää. Totuus on kuitenkin se että paskoja mumisijoita ja kehnoja räppäreitä vain vituttaa kun poppisetä äityikin pedoksi. Machine Gun Kellyn iikkakivimäinen "en jaksa sua" -loppukaneetti kuvaa Eminemin ylivoimaa hyvin. Ensin vittuillaan ja sitten otetaan vanhukselta verbaalisesti turpaan. Sitten kuvitellaan että siivellä saa haippia ja vituiksi sekin.

Laajenna klikkaamalla

You mention me, millions of views, attention in news
I mention you, lose-lose for me, win-win for you
Billions of views, your ten cents are two totesi itse Eminem. Ja näinhän se on, Eminemiä huutelemalla saa huomiota. Machine Gun Kelly nousi porukan huulille kun dissasi Eminemiä, ja sai vielä Eminemin vastaamaan. Mutta tajusi luultavasti itsekkin, ettei Killshotin jälkeen ole järkeä jatkaa. Jengi tuntuu monesti unohtavan kuinka Eminem aloitti juurikin battle hommilla uransa.

Eminemin flow on mulle se juttu miehessä. The Eminem Shown Soldier on biisi, jossa on saavutettu oikeasti täydellinen flow. Tuon paremmin ei voi räpätä.

Barney kirjoitti:

Kyllähän sille varmasti kaikki genrestä jotain ymmärtävät antavatkin arvoa. Kysymys onkin lähinnä se, että kuinka moni jaksaa kuunnella levystä toiseen tuota samaa kikkailua? Eminem on kuitenkin lyyrikkona erittäin taitava ja esimerkiksi kaksoismerkityksiä hänen teksteissään on erittäin paljon. Yleensä se sanallinen puoli pääsee paremmin silloin esille, kun tempo on hitaampi ja kuulija pystyy paremmin keskittymään kappaleen sanomaan sen pelkän teknisen kikkailun sijasta.

Itse muotoilisin asian niin, että Eminem on mielestäni maailman paras räppäri, mutta hän ei tee kuitenkaan lähellekään maailman parhaita levyjä. Kaipaisin ainakin itse vähän monipuolisempaa sisältöä levyihin. Eminem on niin monella tasolla taitava ja erityisen lahjakas, joten vähän harmittaa, että hän on profiloitunut vähän tuollaiseksi yhden tempun poniksi. Ihan kiva noita Godzillan tapaisiakin biisejä on kuunnella, mutta hyvä levykokonaisuus kaipaisi jotain muutakin.

Laajenna klikkaamalla

Tavoitan pointtisi enkä ole sinällään eri mieltä.

Jos Eminem julkaisee Love the way you lien, alkaa sieluttomaksi poppariksi leimailu. Kun Eminem julkaisee Godzillan, alkaa ruikutus teknisen brassailun korostamisesta. Tähän kiteytyy herran yksi hienous. Itselleni toimii iisimmät biisit sekä jumalattomat rallit. Minulle riittää että Eminem säilyttää nälkänsä, lapsellisuutensa sekä tyyliinsä. Ei kusista Cranberries-larppailua vaan Darkness jos haetaan soundimaailmaa muualta.

Ei Eminemin kaltainen artisti ehjää sekä johdonmukaista levykokonaisuutta saa aikaan. Tuurilla pari tullut. Eminem, Slim Shady ja MM on liian vahva performanssi. Hyvässä ja pahassa.

Täytyy vähän juustoisesti jakaa junnuvuosien kovin juttu. Leffateatterista muistan sysipaskat suomennokset.

hablaa kirjoitti:

"Old school"-rap on tosiaan kovasti lähellä sydäntä, ei siitä mihinkään pääse vaikka housut ovatkin kovasti kaventuneet sitten teini-iän.

Laajenna klikkaamalla

Kuin suoraan omalta näppäimistöltä. Ysärin alussa junnuna tuli katsottua Yo! MTV Rapsia. Pari omaa old school -suosikkia:

Hiljaista tuntuu olevan tässä ketjussa. Laitetaas tuosta rentoa chillailua näin kesäiseen aamuyöhön

Herätellääs vähän ketjua. Mitkä on jengin lemppari artistit/yhtyeet Jenkeistä? Tuleeko kuunneltua "nykyräppiä" vai vaiko vaan vanhaa, vai pelkästään vaan "nykyräppiä"?

Omia suosikkeja tähän alle. Ja laitetaan parin viime vuoden sisään julkaistuja biisejä. Tykkään ite kyllä vanhemmasta räpistä erityisesti, mutta kuitenkin.





















Ja tosiaan loppuun vielä, että kaikkien aikojen kovin räppäri ei oo kyllä Eminem vaan Pharoahe Monch! Upotteessa sellanen tyylinäyte, että huh huh! Eka verse siis kyseessä. Ja onhan jälkimmäinen räppäri Price Po myös älytön!
Organized Konfusion - Bring It On [HQ + LYRICS]

Totaalista ylivoimaa.

Fiftie kirjoitti:

Herätellääs vähän ketjua. Mitkä on jengin lemppari artistit/yhtyeet Jenkeistä? Tuleeko kuunneltua "nykyräppiä" vai vaiko vaan vanhaa, vai pelkästään vaan "nykyräppiä"?

Laajenna klikkaamalla

Pelkkää old schoolia. Viime aikoina:

Tuossa ylhäällä hehkuttelin toisen räppärin ylivoimaa, mutta ehkä nyt nostetaan kaikkien aikojen kovin tähän lankaan. Ei taida olla montaa räppäriä, joka ei sanois tätä räppäriä esikuvakseen.