HC TPS:n talous

  • 1 134 850
  • 4 924

MAKE #89

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Tappiota ehkä jopa vähemmän kuin pelkäsin. Silti valitettavan paljon. Ei sinänsä mitenkään mystinen asia, joukkue oli varmasti kallis ja yleisömäärät taas totutun matalia. Jos ajattelee, että yleisökeskiarvo ei noussut viime kaudesta yhtään, mutta tappio pieneni n. 500 000 €:lla, niin ainakin jollain osa-alueella on onnistuttu hiukan paremmin kuin aiemmin. Ravintolayhtiön liikevaihdon kasvu 700 000 eurolla on todella hieno juttu. Varmaan välieriin pääsy + pronssipeli (3 ylimääräistä ottelua) auttoi tuossa. Ja tietysti nelossija on parempi kuin seiskasija playoffrahoja jaettaessa

Hankala yhtälö silti. Joukkue ja/tai muu organisaatio on varmaan sen 0,5 m.-1 m. euroa kalliimpi kuin mihin olisi todellisuudessa varaa ilman varakkaita omistajia. Siihen päälle tuohon 5500 jumittuneet yleisömäärät, niin yhtälö on valmis. TPS on nyt panostanut paljon ottelutapahtumaan ja joukkueeseen saadakseen väkeä halliin, mutta vielä ei ole tätä työtä palkittu. Paljon tuntuu olevan toiveita ja odotuksia toimiston suunnalla, että väkeä alkaisi käydä peleissä enemmän näiden satsausten myötä. Jotenkin vain vaikealta tuntuu, ja vähän skeptisesti suhtaudun tähän yhtälöön. Enemmän vain pitäisi tehdä sitä nöyrää myyntityötä mm. kausarimyynnissä. Jossain kohtaa on pakko alkaa pärjätä omillaan, ei voi loputtomasti vedota "muutostyöhön" ja investointeihin tappioita selitettäessä.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Mesenaattiseurat tekee käytännössä aina turskaa. TPS:n kohdalla hallittua ja etukäteen suunniteltua. Toki jos kaikki palikat menee kohdilleen, niin voidaan saada jotain muuta aikaan, mutta todennäköistä se ei ole. Sitä paitsi TPS:n osakeanti vahvistaa tätä teoriaa, ja nykyisten omistajien roolia Seurassa.
 
Lätkä

Jäsen
Suljettu Liiga on kohentanut selkeästi liigaseurojen talouksia!

Tässä jälleen yksi esimerkki! Toki....eihän sen nyt suljetusta Liigasta johdu...ei toki! Niin....ja antaahan suljettu Liiga aikaa ja mahdollisuuden tasapainottaa taloutta kaikessa rauhassa, Hyvä, hyvä... Kunnossa on viimeistään silloin, kun homma soi mollia Bluesissa.
 
Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Noihan on surkeampia tuloksia kuin Blegillä aikanaan ja kun ei TPS:kään aidosti kiinnosta Turussa, niin vähissä on voiton mahdollisuudet. Joo, yleisö löytää katsomoon jos jengi pelaa finaaleissa, mutta muuten glory huntereita ei kiinnosta. Missä vika?
 
sheiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hiukan surullisia uutisia kuuluu naapuriseurojen talous puolelta. Toivotaan että asiat järjestyy ja saadaan tuotua kannu Länsi-suomeen.
 
LOFIN

Jäsen
Suosikkijoukkue
1922

Tiedän ettei aina toisten seurojen asiat kauheasti kiinnosta, mutta olisi kivaa jos ennen tällaisia huuteluita viitsisi lukea muutaman edellisen viestin ketjusta, paneutua itse uutiseen ja vaikka selvittää hieman taustoja. Tähän menee noin 5 minuuttia.

Tulos parantui viime kaudesta yli puoli miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi melkein miljoonalla. Ja samalla panostettiin joukkueeseen varmaan enemmän kuin pitkään aikaan, ja tehtiin merkittäviä investointeja hallipuolelle yms.

Ei huolestuta eikä harmita pätkääkään, kun homma on täysin suunniteltua ja siunattua namusetien toimesta. Nuo luvut sen sijaan luovat uskoa siihen että tulos voidaan joskus parin vuoden päästä lyödä jopa plussalle.
 
Negapetteri

Itse olen asunut sekä Turussa että Espoossa ja samassa lauseessa ei voida puhua kotikaupungin innostumisesta omasta kiekkojoukkueestaan. Espoossa muovinen kiekko-esp... anteeksi blues, siis edesmennyt Espoo United ei kiinnostanut juuri ketään. Hifk oli ja on paljon suositumpi jengi. Turussa ei sentään ässät tai lukot keuli paikallisten keskuudessa.

Toki yleisöä voisi olla Turussa enemmänkin, mutta keskiarvo taisi olla kuitenkin liigan kolmanneksi paras. Halli on pykälää liian iso, mutta asia toivottavasti korjaantuu muutaman vuoden päästä uuden areenan myötä.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Alla reilun miljoonan tappiot – uusi toimitusjohtaja lähtee kääntämään TPS-laivaa kohti Euroopan kärkeä - SM-liiga - Jääkiekko - Sport - MTV.fi

Uutisen mukaan kerätään omistajilta 1.9 miljoonaa uutta rahaa. Periaatteessa jos tuloskehitys jatkuisi, tuolla pärjättäisiin hyvin siihen asti kunnes ruvettaisiin tekemään plussaa. ei se tietenkään näin yksinkertaista ole, mutta tuo iso summa mielestäni kielii siitä, ettei näitä osakeanteja haluta joka vuosi tehdä, tai enää ollenkaan. Toivotaan että näin olisi. Elämme mielenkiintoisia aikoja.
 
zlatan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Tiedän ettei aina toisten seurojen asiat kauheasti kiinnosta, mutta olisi kivaa jos ennen tällaisia huuteluita viitsisi lukea muutaman edellisen viestin ketjusta, paneutua itse uutiseen ja vaikka selvittää hieman taustoja. Tähän menee noin 5 minuuttia.

Tulos parantui viime kaudesta yli puoli miljoonaa euroa, ja liikevaihto kasvoi melkein miljoonalla. Ja samalla panostettiin joukkueeseen varmaan enemmän kuin pitkään aikaan, ja tehtiin merkittäviä investointeja hallipuolelle yms.

Ei huolestuta eikä harmita pätkääkään, kun homma on täysin suunniteltua ja siunattua namusetien toimesta. Nuo luvut sen sijaan luovat uskoa siihen että tulos voidaan joskus parin vuoden päästä lyödä jopa plussalle.
Ymmärrän tämän liikevaihdon kasvun, kun TPS kuitenkin selvisi välieriin asti. Playoffien tuottoja tuli enemmän ja samalla hallimyyntiä oli tätä kautta enemmän. Sitä en ymmärrä, miksi TPS:n fanit eivät tätä ymmärrä vaan pitävät hyvänä asiana liikevaihdon kasvua.

Jos tällä kaudella olisikin jääty puolivälieriin ja niin liikevaihto olisi ollut sen puoli miljoonaa pienempi, tai ainakin lähelle. Eli välieriin pääsy joka kaudella olisi se tavoite, jotta pystytään pääsemään lähelle nollatulosta pienellä yleisöryntäyksellä. Mutta huonoja kausia vaan tulee välillä, jolloin yleisöä ei käy ja ei välttämättä päästä sinne välieriin. Tällöin tuo tulos tulee olemaan jälleen erittäin huono.

Ymmärrän myös sen, että tehdään osakeantia jolloin Supercellin pojat ottavat yhä isomman osan TPS:stä ja kuitataan tappiot, mutta onko tuo siltikään järkevää toimintaa, kun ei edes yritetä päästä nollatulokseen. Kuinka paljon myös kannattaa laittaa rahaa kiinni artukaisiin, jos uusi halli joskus rakennetaan. Nämä ovat mielestäni oleellisia asioita. Ensi kausi on jälleen uusi ja nähdään mihin suuntaan tuo talous näyttää menevän.
 
Jaakko

Jäsen
Suosikkijoukkue
RFC Liege
Noin kahdeksan miljoonan sisään tuleva raha kyllä kertoo, että Suomen oloissa rahaa tulee ihan hyvin sisään ja porukkaa kiinnostaa kyllä.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Hiukan surullisia uutisia kuuluu naapuriseurojen talous puolelta. Toivotaan että asiat järjestyy ja saadaan tuotua kannu Länsi-suomeen.
Jepjep - ehkä siellä länsirannikolla olisi hyvä pitää suuta soukemmalla. Ilman sitä pientä (sinänsä nerokasta) omistuskuviota ei Raumalla pelattaisi Liigakiekkoa lainkaan. Joten nauttikaa niistä reilun miljoonan konserniavustuksista ja jättäkää tämä vieraisiin pöytiin huutelu.
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Raumallahan on tosiaan talousasiat hoidettu osittain nerokkaasti, joskin myös sillä tavalla, että sieltä on välttämätöntä huudella vieraisiin pöytiin jos kannua länsirannikolle toivoo.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Raumallahan on tosiaan talousasiat hoidettu osittain nerokkaasti - - -
Vain "osittain nerokkaasti"?

Täysin off topicina jäin miettimään, että mitenköhän jääkiekkoseuran talousasiat voisi hoitaa paremmin kuin Raumalla. Olisiko vasta se nerokasta taloudenhoitoa, jos jääkiekko-/joku muu urheiluseura pystyisi kasaamaan koko tulobudjettinsa perustuen ainoastaan pääsylippu-, oheismyynti-, sponsori- sekä televisiointisopimustuloihin?

Joku voisi veistellä, että eihän se makkaranmyynti hallillakaan ole mitään jääkiekkoseuran ydintoimintaa. Ihan yhtä lailla Turkuhallin Palvelut Oy maksaa konserniavustusta HC TPS Turku Oy:lle kuin Contineo Oy maksaa konserniavustusta Rauman Lukko Oy:lle (voi olla, että mulla ei ole kaikki nimet oikein hallussa). Erona on vain se, että Contineo Oy määrittää jo ennen kauden alkua maksettavan konserniavustuksen suuruuden. Turkuhallin Palvelut Oy maksaa konserniavustuksena tilinpäätöksen jälkeen viivan alle jäävän summan.

Ei mua haittaisi pätkääkään, jos TPS:n "Contineo" olisi vaikkapa "Hesburger". Yritys (tässä tapauksessa pikaruokaketju), joka on perustettu vain ja ainoastaan tukemaan turkulaista kiekkoilua. Sillä tavallahan aikoinaan siivousfirma RTK-palvelut on perustettu - tukemaan raumalaista kiekkoilua. Raumalla on aikoinaan perustettu helvetin nerokas rahantekokoneisto, ja silti täältä pitää lukea jostain "vain osittain nerokkaasti hoidetuista talousasioista".

K1: Millä tavalla Raumalla (Lukko/RTK/Contineo) olisi pitänyt hoitaa talousasiat, että ne olisi hoidettu nerokkaasti?
K2: Kuinka Turussa (TPS) voitaisiin hoitaa talousasiat Raumaa (Lukko) nerokkaammin?
 
Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
K1: Millä tavalla Raumalla (Lukko/RTK/Contineo) olisi pitänyt hoitaa talousasiat, että ne olisi hoidettu nerokkaasti?
Niin, siis Raumalla on turvattu seuralle erinomaiset taloudelliset resurssit ja hoidettu sillä tavalla se tulopuoli talouden osalta täydellisen nerokkaasti, mutta sitten niitä euroja ei ole ihan yhtä nerokkaasti osattu käyttää. Eli homma on jäänyt ikään kuin puolitiehen. Tämän takia - kuten yllä nähtiin - jopa raumalaisilla itsellään katseet kääntyvät naapurikaupunkien joukkueisiin silloin, kun toivotaan mestaruutta länsirannikolle. 55 vuotta edellisestä mestaruudesta ja 30 vuotta finaalipaikasta. Ne ovat pitkiä aikoja. Euroja olisi, mutta tulosta ei tule. Eli "täydellisen nerokkaaksi" olisin laskenut taloudenpidon, jos tulobudjetin lisäksi myös menobudjetti olisi hoidettu yhtä hyvin.
 
esa mäyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS , Pittsburgh Penguins
Mikä on paras tapa suututtaa raumalainen?

- Kysy, onko tässä kylässä yhtään niin korkeaa rakennusta, että sen katolta voi katsoa, kun lentokoneet nousevat ja laskeutuvat Porin lentokentälle?
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Niin, siis Raumalla on turvattu seuralle erinomaiset taloudelliset resurssit ja hoidettu sillä tavalla se tulopuoli talouden osalta täydellisen nerokkaasti, mutta sitten niitä euroja ei ole ihan yhtä nerokkaasti osattu käyttää.
- - -
Eli "täydellisen nerokkaaksi" olisin laskenut taloudenpidon, jos tulobudjetin lisäksi myös menobudjetti olisi hoidettu yhtä hyvin.
Aivan! Nyt ymmärsin paremmin.

Olisi ehkä pitänyt lukea viestisi vähän avoimemmin mielin. Liian usein tällä palstalla saa vain lukea tahallisesta nälvimisestä raumalaisten loistavalle rahantekokoneistolle. Pikaisella luvulla viestisi näytti jälleen yhdeltä vastaavalta. Näin ei kuitenkaan ollut. Pahoitteluni väärinymmärryksestä - ei tahallisesta.
 
khufu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Peliitat
Onhan tuossa sekin pointti, että halutaanko jääkiekkoseuran olevan monialayhtiö vai keskittyvän ydinbisnekseen. Sinänsä Rauman ja Turun tämän hetken menossa ei ole suurta eroa, kun Raumalla kiekkotappioita subventoidaan siivousbisneksellä ja Turussa pelinkehitysbisneksellä. Raumalla tietysti subventioeurojen saaminen on varmistettu jo omistusrakenteilla, Turussa se on pääomistajan halun harrastaa varassa. Sikäli Raumalla ollaan vahvemmalla pohjalla.

Talousihmisenä kuitenkin pidän siitä, että liiketoiminnassa pyritään keskittymään yhteen asiaan ja vahvuuteen, jossa pyritään olemaan mahdollisimman hyviä. Mielestäni tuo on varmin tie kokonaisvaltaiseen menestykseen, oli sitten kyseessä pörssiyritys tai jääkiekkoseura. Mielelläni siis näkisin, että suosikkiseurani kehittäisi jääkiekkotuotetta niin, että se pyörii kannattavasti ja menestyksekkäästi ilman, että taustalle tarvitaan monialayhtiö joka kanavoi euroja kiekkoon jostakin muualta.

Huomioiden tehdyt investoinnit ja panostukset (joiden ilman tarkempaa tutkimista oletan aktivoidun taseeseen vain osittain) ja liikevaihdon kehityksen, ovat uutisoidut luvut minusta varovaisen positiivisia. Näppituntumalla pudotuspelimenestyksestä putsattu liikevaihtokin kasvoi selkeästi.
 
charlieglide

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mitenköhän tuo tulos, sisältääköhän se myös Turkuhallin Palvelut Oy:n? Sehän on yleensä ollut hyvin kannattava, josta sitten konserniavustuksella on korjattu emoyhtiön tulosta.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Onhan tuossa sekin pointti, että halutaanko jääkiekkoseuran olevan monialayhtiö vai keskittyvän ydinbisnekseen. Sinänsä Rauman ja Turun tämän hetken menossa ei ole suurta eroa, kun Raumalla kiekkotappioita subventoidaan siivousbisneksellä ja Turussa pelinkehitysbisneksellä. Raumalla tietysti subventioeurojen saaminen on varmistettu jo omistusrakenteilla, Turussa se on pääomistajan halun harrastaa varassa. Sikäli Raumalla ollaan vahvemmalla pohjalla.

Talousihmisenä kuitenkin pidän siitä, että liiketoiminnassa pyritään keskittymään yhteen asiaan ja vahvuuteen, jossa pyritään olemaan mahdollisimman hyviä. Mielestäni tuo on varmin tie kokonaisvaltaiseen menestykseen, oli sitten kyseessä pörssiyritys tai jääkiekkoseura. Mielelläni siis näkisin, että suosikkiseurani kehittäisi jääkiekkotuotetta niin, että se pyörii kannattavasti ja menestyksekkäästi ilman, että taustalle tarvitaan monialayhtiö joka kanavoi euroja kiekkoon jostakin muualta.

Huomioiden tehdyt investoinnit ja panostukset (joiden ilman tarkempaa tutkimista oletan aktivoidun taseeseen vain osittain) ja liikevaihdon kehityksen, ovat uutisoidut luvut minusta varovaisen positiivisia. Näppituntumalla pudotuspelimenestyksestä putsattu liikevaihtokin kasvoi selkeästi.

Itse en jotenkin vaan usko siihen, että tuo tänä päivänä toimii noin Suomessa. Korjatkaa jos olen väärässä, mutta eikö monilla plussaa tekevillä Liiga joukkueilla nimenomaan ole niitä sivubisneksiä? Tähän varmasti vaikuttaa lukematon määrä asioita, mutta ihan yksinkertaistettuna se määrä euroja mikä liikkuu pelkän jääkiekon ympärillä - eli sisääntuleva raha katsojilta ja sponsoreilta kontra kustannukset mikäli halutaan menestyä ja säilyttää tietty taso toiminnassa - ei vain tunnu kohtaavan.
 
Mr.Fox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS respektit: HIFK ja Ässät
Onhan tuossa sekin pointti, että halutaanko jääkiekkoseuran olevan monialayhtiö vai keskittyvän ydinbisnekseen.
Mä näkisin asian taas toisella tavalla!

Jääkiekkoseura saakin keskittyä ydinbisnekseen, mutta jääkiekkoseura olisi vastaavasti vain yksi osa monialayhtiötä. Ainakaan mun näkemykseni mukaan tästä ei tulisi liian sotkuista kuviota. Tämä vain vaatisi sen uuden monialayhtiön perustamista, jonka alle keskitettäisiin eri alojen yrityksiä, joista HC TPS Turku Oy on vain yksi. Uuden monialayhtiön periaatteisiin kuuluisi perustamisesta lähtien HC TPS Turku Oy:n tuloksen pitäminen nollassa (tai jopa aavistuksen plussalla).

Raumalla kaikki lähti siivousbisneksestä. Jos mä saisin mitään toivoa, niin Turussa kyseinen monialayhtiö voisi ottaa lähtökohdakseen kiinteistöbisneksen.
 
Lätkäfani66

Jäsen
Suosikkijoukkue
HC TPS
Ikävää... mutta oli jo aikakin! Siellä häärii aivan käsittämätön määrä jengiä toimistossa - ja on tainnut vuosien mittaan vaan lisääntyä. Ei tietenkään kovin kiva aloitus uudelle toimarille, mutta jossain vaiheessahan noiden rahoittajien kukkaronnyöritkin sulkeutuvat. Toki varmasti vielä joukkuetta rahoittavat, mutta tuskin sitä toimistoa...
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös