Hyvät ja huonot selostajat

  • 582 006
  • 1 512

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Liekö syynä, että olen tulossa vanhaksi jääräksi, mutta en siedä yhtään näitä nuoremman sukupolven nenän kautta puhuvia fanipoikia, joista esimerkkinä juuri Micke Suopuro. SM-liigan finaalien aikaan Suopuro toimi kaukalonlaitatoimittajana, ja hän kuulosti tosiaan koulupojalta, joka on päässyt mukaan isojen poikien leikkeihin ja yrittää vaikuttaa kovemmalta tyypiltä kuin on. Juuri tällaisten selostajien takia on erinomainen asia, että Ylen tv-lähetyksistä saa nykyään selostuksen kokonaan pois.

Juuri näin. Vaikka olen itse 80-luvulla syntynyt, niin olen huomannut saman, etten voi sietää näitä yli-innokkaita ja -yrittäviä pikkupoikaselostajia, joilla ei vaan yksinkertaisesti riitä millään osa-alueella.
 

se7en

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Newcastle United, Jalkapallomaajoukkue
No no, aika kovaa tekstiä. Ei minustakaan Suopuron faniksi ole, mutta on sitä huonompiakin kuultu. Toisaalta ihmettelen YLEn logiikkaa laittaa noinkin kokematon toimittaja selostamaan jalkapallon MM-kisoja. Takavuosilta muistan esim. Suomisen Tapion sanoneen, että jalkapallon MM-kisojen selostaminen on about kovin juttu, mihin selostaja voi päästä. Todellinen kunnia-asia. No, ehkä YLEllä alkaa olla hillot vähissä, eikä hyviin selostajiin ole enää varaa. Epäilemättä Viasat maksaa enemmän.

Eikä siitä montaa vuotta ole, kun jo tuolloin Urheilukanavalla meritoitunut Tuomas Virkkunen selosti pari jämäpeliä kokeneempien vetäessä show:ta miehen nenän edessä. Sanokaa mitä sanotte, niin kyllä Virkkunen on selostajana Suomen eliittiä. Harmi sinänsä, että juuri häntä jäljittelevät ovat sitten ihan toista luokkaa. Virkkunen puhuu paljon, mutta osaa myös rauhoittua oikealla tavalla ja rytmittää selostustaan. Kaikki tilanteet ei kuitenkaan ole maailman vaarallisimpia ja välillä voi olla jopa ihan hiljaa.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitä ihmettä? Minusta tämä Suopuro on ollut erittäin positiivinen yllätys ja kisoissa kuulluista selostajista selkeästi toiseksi paras heti Härkösen jälkeen. Osaa innostua sopivasti ja ennenkaikkea oikeissa tilanteissa. Minusta myös lajitietämys on aivan riittävällä tasolla ja miehellä on myös selostajalle tärkeää pelinlukutaitoa. Uskon, että Suopurosta on tykätty laajalti, hän sai Twitterissä hyvin paljon positiivista palautetta ensimmäisen pelinsä jälkeen.

Sitä sen sijaan en ymmärrä, että mitä helvettiä Jari Haapala tekee kisoissa. Haapalalla ei tunnu olevan pelinlukutaitoa oikein ollenkaan ja se on todella iso miinus selostajan työssä. Haapala on jo YLE Puheen kiekkokierroksellakin suurissa vaikeuksissa. Ei todellakaan selviä kunnialla 90 minuutin jalkapallo-ottelusta. HAAPALA ULOS!
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Miksi yleinen jääkiekkokeskustelu-otsikon alla jutellaan jalkapalloselostajista?
 

rinne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Antaisin Suopurolle vielä hetken aikaa. Kaikki aloittavat jostakin. Suopuro vetää ensimmäisiä kisojaan TV-selostajana. Mielestäni tuossa on potentiaalia kyllä. Lähinnä tuon naurahtelu ajoittain ärsyttää. Mutta periaatteessa tuo selostaa hyvin. Ärsyttäviä maneereita saa kyllä hiottua pois kokemuksen myötä.

Pakko näitä nuoria selostajia on jossain vaiheessa sisään ajaa. Ei niitä uusia selostajia muuten saada. Onko Jalkapallon MM-kisat paras harjoitusalusta on toki kyseenalaistettavissa. Toisaalta näissä kisoissa tarvitaan aika paljon selostajia. Suopuro on varsinkin Kiekkokierroksella ollut käsittääkseni varsin pidetty selostaja. Siihen päälle tuo taisi pari peliä lätkää vetää TV:ssäkin. Ainakin sen Ylen näyttämän Islanders-Jets -pelin tällä kaudella. (Muistaakseni) Siihen nähden Suopuro on ihan looginen valinta yhdeksi selostajista, vaikka tv-selostamisesta kokemus puuttuukin vielä.

Eikä Suopuro tuolla huonoin selostaja ole. @Patapakka mainitsi Haapalan, joka omissa silmissä niin ikään on huonompi.

Miksi yleinen jääkiekkokeskustelu-otsikon alla jutellaan jalkapalloselostajista?
Koska keskustelussa mainituista selostajista suuri osa on myös jääkiekkoselostajia? Esim. mainittu Suopuro on jo pidempään ollut Ylellä radiossa Kiekkokierrosta tekemässä. Nyt vasta laajentaa lajirepertuaaria jalkapallon suuntaan...
 

McBean

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Noutajat, Scarborough FC
Eikös Hoopilta kuultu myös aikoinaan kuuluisat "Campione, campione!" ja "Hahaa, siitäs sait", jotka on huhujen mukaan haudattu tehokkaasti Ylen arkistoon. Itse en tällaisia lausahduksia muista, mutta asia tuli esille vuoden 2014 jalkapallon MM-kisoja katseltaessa.

Muistelinkin, että "campione, campione!" on mainittu tässä ketjussa. Eilisessä Selostustoivekonsertissa tuo oli vihdoin kaivettu esiin arkistoista. Hoopi liekeissä EM-kisojen NED-YUG-matsissa n. kohdasta 1.25.30 eteenpäin.
 

Sabaton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Stars, Spurs, Werder Bremen, Real Madrid
Suopuro toimii radiossa. Tykkään paljon hänen selostamisestaan Yle Puheen jääkiekkokierroksella ja TV:n puolellakin hän selosti hyvin Jetsin NHL-ottelun. Valitettavasti huomaa, ettei jalkapallotietämys ole kiekon kanssa samalla tasolla. Melko paljon tulee asiavirheitä, äänikin varmasti ärsyttää monia, mutta @sampio kiteytti eilen otteluseurannassa osuvasti Suopurun ärsyttävimmän ominaisuuden:
Onpa todella... rasittava tapa... selostaa tuolla... selostajalla. Rasittava tapa. Hänellä... On.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Mua sitten ärsyttää suunnottamasti toi Mikko Hannula. Tampereella jo kun kaakatti noissa juniorien mm-kisoissa ja nyt selostaa uinteja. Ei pysty katsoon tai siis kuunteleen. Kyllä tulee Hoopia ikävä.
 

Valapatto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mua sitten ärsyttää suunnottamasti toi Mikko Hannula. Tampereella jo kun kaakatti noissa juniorien mm-kisoissa ja nyt selostaa uinteja. Ei pysty katsoon tai siis kuunteleen. Kyllä tulee Hoopia ikävä.

Hannula on kyllä mulle mysteeri. Ihan hyvä toimittaja varmaan, mutta toi selostaminen kuulostaa vuodesta toiseen epäaidolta ja tönköltä. Siellä se vaan silti keikkuu ja kukkuu. Kai tuo sitten joillekin putoaa.
 
Onko nämä ylen selostajien työpaikat sellaisia että sieltä ei ole edes mahdollisuuksia potkia pihalle vai eikö oikeasti Suomesta löydy parempia selostajia?

Tämä yleisesti eikä viitaten Hannulaan.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
Pari lähetystä uuneja oon kattonu niin Hannula on joka helvetin uinnin keskellä keskittynyt muihin asioihin kuin itse uinnin seuraamiseen. Seuraavassa esimerkkejä. Sveitsillä on jo yksi pronssi näistä uinneista. Venäjällä kaksi kultamitalia. Ketä kiinnostaa kesken uintia kuulla monta mitalia milläkin maalla on? Sit selostamisesta ei tuu mitään kun joka uintiin tulee näitä. H-P Hänninen on joka osa-alueella parempi uintiselostaja kun Hannula.
 

penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
H-P Hänninen on joka osa-alueella parempi uintiselostaja kun Hannula.
Kyllä on muisti heikoilla, jos H-P Hännistä lämmöllä muistelee.
Tyhjien fraasien automaatti.
 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Lentopallon EM-kisojen aikaan vitsailin, että teen jonkinlaisen bingo-pelin Hannulan selostuksiin. Aiheena musiikki, lyriikoita kun herra oli tainnut muistiinpanoihinsa kirjoittaa pitkät litanjat. Tai sitten hän harrastaa karaokea, ja muistaa sanoituksia tuosta vain sopivaan tilanteeseen.

Eli ei pisteitä Hannulalle.
 

euron kolikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers
Jarmo Lehtinen - Tuomas Raja parivaljakko yleisurheilussa on kyllä ihan jäätävän nautinnollista kuunneltavaa. Jopa se junnu Oikarinenkin on vuosien saatossa alkanut kuulostamaan siedettävältä näiden herrasmiesten seurassa.

Pitää vielä nauttia näistä radioselostuksista, kun tuo Lehtinenkin alkaa uhkaavasti lähestymään eläkeikää.
Ei voi koskaan löytyä mistään yhtä hyvää yleisurheiluselostajaa. Jalkapallossakin mies oli timanttia, kun Mara Kuuselan kanssa selostivan maajoukkueen pelejä radioon.
 

juhana

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1975-2013, 2023-, Roihuttaret, K-Vantaa
Jarmo Lehtinen on todellakin erinomainen selostaja ja mielestäni myös paras kaikki lajit ja mediavälineet huomioiden. Varsinkin just yleisurheilussa muodostaa Tuomas Rajan kanssa todella toimivan kokonaisuuden. Kalevan Kisojen kuuntelu Yle Puheelta on ollut kesän kohokohtia urheilun saralla. Ja nuori "Jossu" Oikarinen nyt menee siinä sivussa...

Myös hiihdossa tehnyt monia hienoja selostuksia, erityisesti MM Lahti 2017 hyvin muistissa kun tuli kisoja lähinnä radion kautta seurattua.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Ei nyt oo tarkotus lastata Eskolan niskoille rapaa, on tietyissä ympyröissä mies paikallaan, mutta totean vain: intensiiviselostajana ei kovin hyvä.

Toki, miesten kasilla on puolalaista konsonanttihirviötä sun muuta, mutta ei Eskolan vaihteisto oikein pääse rytmiin tollasissa kiriratkaisuissa, joissa useampi urheilija mukana. Siis artikulaatio. Meinaa takellella. Porttila ehkä parempi näissä.

Siis ihan heittäytymisessä, tunnelman ja kliimaksinkin luojana. Sporde Jr. osoitti sen jo aikanaan Saksa-Sveitsi joukkomyllyn tulkitsijana.
 

L. Paraske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Suomi, Arttu Hyry, Hagaby Golf 2
Kristiina Kekäläinen muuten kertoi Lindgren & Sihvosessa toissa keväänä, että hänestä tulee YLE:n uintiselostaja Hoopin jäädessä eläkkeelle. No ensin talven lyhyen radan uinneissa Hoopi oli vielä kaivettu naftaliinista hoitamaan viimeisenä hommanaan YLE:lle niiden kisojen selostus ja nyt pitkän radan EM:ssä siellä sitten kaakatti kuitenkin Hannula. Oliko naisselostaja sittenkin "miehisessä" lajissa liian kova pala ajatuksena konservatiiviselle YLE:lle vai mistähän lie kyse? Onhan toki Niina Vanhatalo selostanut jo vuosia alppihiihtoa tv:n puolella että ei kai se sitäkään pitäisi olla.

Jos Jarmo Lehtistä kuuntelee tarkemmin, niin eihän hän mikään taitava sanankäyttäjä ole, tai puhu edes suomen kieltä oikein, mutta kieltämättä tuollaisena tunnelmallisena radioselostajana mitä parhain. Hassua että tv:n puolella jäykistyy ihan tyystin, ja sellainen leppoisa selostaminen ja jutustelu kommentaattorien kanssa jää kokonaan pois.
 

Patapakka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Katselen tässä Super Cupin finaalia Real - Atletico. Tuomas Virkkusta on vuosia kehuttu suurin piirtein Suomen parhaaksi urheiluselostajaksi. Olen jokusen kerran aiemmin häntä kuullut. Tämän pelin perusteella on kuitenkin sanottava, että jumalauta mitä kiljumista jatkuvasti. Ylireagointia käytännössä jokaisessa edes jonkinlaisessa maalitilanteessa. Tulkitsen tämän jotenkin niin, että haluaa maalin tullessa päästä aina tekemään jonkinlaisen kaikkien aikojen kovimman selostussuorituksen, jolla saisi hehkutusta somessa ja siksi ylireagoi etukäteen.

Onhan hänellä lajjituntemusta vaikka kuinka paljon selvästi. Mutta tuo jatkuva kiljuminen on kyllä rasittavaa.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Katselen tässä Super Cupin finaalia Real - Atletico. Tuomas Virkkusta on vuosia kehuttu suurin piirtein Suomen parhaaksi urheiluselostajaksi. Olen jokusen kerran aiemmin häntä kuullut. Tämän pelin perusteella on kuitenkin sanottava, että jumalauta mitä kiljumista jatkuvasti. Ylireagointia käytännössä jokaisessa edes jonkinlaisessa maalitilanteessa. Tulkitsen tämän jotenkin niin, että haluaa maalin tullessa päästä aina tekemään jonkinlaisen kaikkien aikojen kovimman selostussuorituksen, jolla saisi hehkutusta somessa ja siksi ylireagoi etukäteen.

Onhan hänellä lajjituntemusta vaikka kuinka paljon selvästi. Mutta tuo jatkuva kiljuminen on kyllä rasittavaa.

Ittekin pitänyt ihan asiallisena, mutta nyt enempi vaivaannuttaa. Tuntus tuo äänen pettämisestä johtuva vinkuminen viedyn uusille asteikoille. En tiedä miksi näin. Tuleeko selostaja suuruudensa voimissaan sokeaksi yli meneville maneereillensa?
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Katselen tässä Super Cupin finaalia Real - Atletico. Tuomas Virkkusta on vuosia kehuttu suurin piirtein Suomen parhaaksi urheiluselostajaksi. Olen jokusen kerran aiemmin häntä kuullut. Tämän pelin perusteella on kuitenkin sanottava, että jumalauta mitä kiljumista jatkuvasti. Ylireagointia käytännössä jokaisessa edes jonkinlaisessa maalitilanteessa. Tulkitsen tämän jotenkin niin, että haluaa maalin tullessa päästä aina tekemään jonkinlaisen kaikkien aikojen kovimman selostussuorituksen, jolla saisi hehkutusta somessa ja siksi ylireagoi etukäteen.

Onhan hänellä lajjituntemusta vaikka kuinka paljon selvästi. Mutta tuo jatkuva kiljuminen on kyllä rasittavaa.
Kiinnitin aivan samaan huomiota. Todella rasittavaa kuunneltavaa.
 

Ralph

Jäsen
Mutta minkälainen jääkiekkoselostaja Tuomas Virkkunen on?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös