Pelicansin juniorit

  • 523 922
  • 1 329
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
A-junnut on aloittaneet kauden ihan kivasti kolmella peräkkäisellä voitolla. Lauantaina tarttui kova päänahka kun Kärpät kaatui 4-3.
Eilen puolestaan tuli 1-4 voitto Sportista.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
A-Junioreiden kausi on jatkunut varsin mallikkaasti. Eilen irtosi voitto KalPasta ja tänään Sportista, joka tarkoittaa sitä, että meneillään on 5 ottelun voittoputki. Omien junnujen ulkopuolelta A.n mukaan on naarattu muun muassa Tapparasta Waltteri Merelä (5o, 1+8), Bluesin juniorimyllystä vuonna 2000 syntynyt Aleks Haatanen (5o, 3+2). Etenkin Haatanen vaikuttaa todella kovalta lupaukselta, rightin puolen kaveri jolta löytyy hyvä laukaus ja hyvät syöttötaidot, myös puolustaminen kiinnostaa Tämän hyökkäystrion on tähän mennessä täydentänyt Heinolassa syntynyt Sakke Hämäläinen. Pakistossa johtajana toimii kesällä NHL-varauksen saanut Santtu Kinnunen (5o 1+3), joka saattaa pelata miesten puolella jo tämän kauden aikana. Pakiston mielenkiintoisin pelaaja on Tsekin u18-sarjasta mukaan tullut Jiri Suhrada, joka vaikuttaa selkeästi pidemmän ajan projektilta.

Maalivahdeista Jasper Patrikainen on aloittanut kauden erinomaisesti ja hänestä voi hyvinkin tulla seuraava oma kasvatti maalin suulle.
 

Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Mainitaan nyt vielä, että kun TPS A samalla hävisi oman pelinsä, niin ehkä hieman yllättäen Pelsun A-junnut on piikkipaikalla. Hienoa jätkät! Toki kausi on pitkä, mutta samanarvoisia pisteitä nyt on jaossa kuin keväälläkin. Lambertin kädenjälki alkaa jo näkyä?
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lambertin kädenjälki alkaa jo näkyä?

Varmasti henkilökohtaisten taitojen kehittymiselläkin on osansa, mutta enemmän tuossa varmaan näkyy Petäjän ja Pasurin kädenjälki.

Hienosti on pojat kyllä aloittaneet ja uudet hankinnat vaikuttavat onnistuneilta.
 

Shejbal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Olet ehkä ensimmäinen kiekkoniilo, joka näkee Pasurin kädenjäljen muualla kuin oven kahvassa.

En minä mitään näe, mutta arvelin joukkueen varsinaisen valmennuksen jättävän näkyvämmän jäljen joukkueen peliin, kuin yksilötaitovalmentajan.
 

Detski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Itse ajattelin sen niin, että (Lambertin) yksilötaitovalmennus on selkeä osa-alue, jolla ollaan aiempina vuosina annettu muille etumatkaa. Voihan toki olla muitakin.

EDIT. Voihan tietty olla mahdollista, että juuri tämä Lambertin laadukas yksilötaitovalmennus on ollut merkittävänä tekijänä lahjakkuuksia haaliessa muista jengeistä.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
Nuorille 7. voitto putkeen, ero seuraavana oleviin Kärppiin nyt 5p.
Kiitos tästä KooKoolle, joka kävi niistää Tepsiltä pisteet turkkuses.

Tänään oli pojilla haastava peli. Ei sillä, että vastustaja olisi ollut erityisen kova, mutta kun oot pelannu eilen iltapelin Lahessa ja matkustat sieltä suoraan aamupäiväpeliin Poriin, jossa siellä odottaa yönsä hyvin levännyt kotijoukkue niin kyllähän siinä nuorilla jannuilla on haasteelliset lähtökohdat ollu.

Viimesessä erässä alkoi bussikilsat vähän ehkä näkymään jaloissa. Toinen erä meni multa puoliksi ohi mutta avauserä oli Pelsulta erinomainen, siitäkin huolimatta että kaveri karkasi alussa puoli-ilmaiseksi 1-0 johtoon. Päätöserän alussa oli mainio tilaisuus mennä kahden miehen yv:llä jo 1-4 johtoon mutta tolppaa lähemmäksi ei päästy ja vähän tuon jälkeen patapaidat tuli onnekkaiden pomppujen siivittämänä maalin päähän. Oli siinä kaverilla vielä paikat tulla tasoihinkin mutta väsymyksestä huolimatta hyvin puolustettiin vaikea vika kymppi ja Patrikainen hoiti loput.

Ei ole löytynyt vielä Pelsun A-junnuille pysäyttäjää. Kärpät antanut tähän asti kovimman vastuksen, muissa peleissä Pelsu on tuntunut olevan melko tiukasti kuskin paikalla. Vaikka Ässät ei kenties ole niitä sarjan kärkijoukkueita niin ottaen huomioon että eilisen pelin päätössummerin ja kiekon putoamisen Isomäen jäähän välissä oli noin 14 tunnin "lepo", niin hyvin hoisi pojat pisteet kotiin jälleen.

Pitää alkaa oikeasti seuraamaan entistä intensiivisemmin junnujen otteita. Tähän mennessä on lähinnä tullu vilkuiltua kunkin pelin maalit jälkikäteen. Tänään ensimmäistä kertaa päädyin ihan livenä seuraamaan. Onneksi Ruutu näyttää kaikki pelit!

Tossa sakissa on selkeesti taitoa, on käsiä ja räjähtävää luistelunopeutta. Pitkä kausi vielä edessä mut seitsemän peräkkäistä voittoa on hemmetin kova alku!
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
A-junnut oli tänään kahden erän jälkeen Jukureita vastaan jo 0-2 tappiolla, mutta nousivat tasoihin ja voittivat tuon pelin jatkoajalla. Näin ollen Pelsun A-junnut on voittaneet nyt kauden yhdeksän ensimmäistä peliä. Taitaa olla jo lähellä A-junnujemme historian pisintä voittoputkea? B-junnut katkaisi kahden pelin JA-tappioputkensa 3-2 voitolla TPS:stä ja jatkavat näin ollen sarjakakkosina Kärppien takana.
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
A-junioreille napsahti viikonloppuna ensimmäinen tappio kun SaiPa kävi Lahdessa voittamassa luvuin 3-6. Voittojen tielle palattiin kuitenkin jo sunnuntaina Jyväskylässä 1-6 voitolla JYPistä. Tapparasta saapunut Waltteri Merelä johtaa koko A-junioreiden pistepörssiä 11 pelin tehoilla 7+16. Sakke Hämäläinen ja Aleks Haatanen ovatkin muodotaneet yhdessä Merelän kanssa koko A-junioreiden tehokkaimman ketjun.
 
Suosikkijoukkue
Turkoosi kevät 2024, Dallas Stars, Leksands IF
A-nuorten Jasper Patrikainen on valittu A-nuorten kuukauden pelaajaksi
A-nuorten kuukauden pelaaja Jasper Patrikainen palkitaan tänään Isku Areenalla

A-junnut jatkoivat tänään voittokulkuaan. Tällä kertaa kaatui Tappara lukemin 7-4. Pelicansin Waltteri Merelä johtaa ylivoimaisesti A-nuorten pistepörssiä. 12 ottelussa on syntynyt tehot 9+18=27. Tuhoa kylväneen ykkösketjun täydentävät Sakke Hämäläinen 10+11=21 (pistepörssin 2.) sekä Aleks Haatanen 6+9=15 (pistepörssin 9.) Patrikainen on tällä hetkellä maalivahtitilastoissa 3. torjuntaprosentilla 93.16.

Aatelkaa miten täynnä Pelsun nykyrosteri on lupaavia nuoria ja junnumyllystä on mitä ilmeisimmin odotettavissa lähivuosina lisää. Merelä on syntynyt vuonna -98 eli vuoden päästä on jo yli-ikäinen junnuihin. Vuosi Peliitoissa isossa roolissa ja parin vuoden päästä dominoimaan liigajäille?
 

aatelisode

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Skellefteå, Capitals, Erik Karlsson
Tulevaisuuden nimistä ehdottomasti mielenkiintoisin Brad Lambert pelaa tänään ensimmäisen pelinsä B-junnuissa. Lambert on istutettu suoraan ykköskentän keskelle.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Merelä on syntynyt vuonna -98 eli vuoden päästä on jo yli-ikäinen junnuihin. Vuosi Peliitoissa isossa roolissa ja parin vuoden päästä dominoimaan liigajäille?
Merelä on kuitenkin Tampereelta kotoisin ja pelaa ekaa kauttaan Pelicansissa, niin voi ensi kaudella pelata Mestistä oikeastaan missä tahansa jos ei nyt jostain syystä Pelicansiin ihan täysin ihastu. Samanikäinen Hämäläinen sen sijaan on oma junnu, joka toiminut B:ssä kapteenina ja A:ssa varakapteenina. Saisikohan siitä koulittua kakkos-kolmosketjun miehen Liigaan?
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Junnut jatkavat voittokulkuaan. Eilen kaatui Ilves 5_3. Merelä ja Hämäläinen jatkavat pörssikärjessä ja hurjassa pistetahdissa. Olisi mielenkiintoista nähdä miten jätkien taso riittäisi parissa liigapelissä. Skarekin pelatessa vuoden vaihteessa nuorten MM_lätkää lienee myös Patrikaisen liigadebyytti mahdollisuuksien rajoissa vai onko Sunin vuoro kuitenkin ensin?
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Vähän veikkaan, että Merelelällä ja Hämäläisellä tekisi tiukkaa jopa Mestis-vauhdin kanssa. Muutaman vuoden päästä voisi Liigassa alkaa kulkea.
 

Jarna90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Vähän veikkaan, että Merelelällä ja Hämäläisellä tekisi tiukkaa jopa Mestis-vauhdin kanssa. Muutaman vuoden päästä voisi Liigassa alkaa kulkea.
Niin ovat jo vuoden päästä yli_ikäsiä A_junnuihin joten jossain vaiheessa kautta varmaan heitä alettava ajamaan sisään miesten peleihin.

Patrikaisella myös näyttöjä maajoukkueesta ja samanikäinen tsekkiveskarihan pelaa meidän ykkösenä niin uskoisin pojan jo ainakin mestiksessä pärjäävän.
 

Dank Sinatra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Devils
Patrikainen U20-turnaukseen mukaan ja Aleks Haatanen haastajajoukkueen mukaan. Holstad Norjan U20-majun matkaan ja Jihrava Tsekin U18-ryhmän mukaan. Vähän yllättäen Santtu Kinnusta ei valittu edes U20-haastajaryhmään.

Samuel Salonen parantanut pistetehtailuaan alkukaudesta melko reippaasti ja nykyisellä tahdilla Waltteri Merelä rikkomassa ylivoimasesti A-junnujen pistepörssin ennätyksen. Vanhaa ennätystä pitää hallussaan Eemeli Suomi 79 pisteellä pelattuaan 48 ottelua pistekeskiarvolla 1,65. Nyt Merelällä takana 21 ottelua pistekeskiarvolla 2.05. Tahdin pysyessä samana, niin tuollainen 90p lienee ihan realistinen.

Patrikainen kolmosveskariksi vuodenvaihteen kisoihin ja varma mestaruus Suomeen?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös