JYPin joukkueenrakennus ja spekulaatiot 2018–2019

  • 391 548
  • 1 765

manageri6969

Jäsen
Suosikkijoukkue
Osaavat Jääkiekko-organisaatiot, Jypinkylä
Tullaankohan tuossa perjantain tilaisuudessa julkaisemaan uusia Pelaajasopimuksia... Näin ajatuksena tarvii hiukan hämmentää, nimittäin ennen telakalle joutumista aikaisemmin keväällä oli vahva huhu Märkä Simon sopimuksesta... Kutina vaan on, että kyllä jalkoja sinne vielä sijoitetaan, tosin Liiviik ei sellainen ole.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Ei ole tulossa JYPiin, eikä kyllä tarvettakaan ole, nyt on nuerempien talenttien aika.

Kiitos päivän kevennyksestä.

Tuohon vanhainkotiposseen sopisi yksi Perrin oikein hyvin. Pelillistä riittävyyttä Eki on saanut todistella viimeiset viisi vuotta ja epäilijöitä kairattu joka kerta huolella. Ekin kotiutus ei edes olisi hullumpi idea kun rooli ei olisi 20min/peli. Suomelan roolin korvaajana kolmoseen. Bonarina sitten merkitys kaukalon ulkopuolella.

Ei Perrin tulossa ole, mutta ei tuolla mikään nuorennusleikkaus ole meneillään saati edes alkamassa. Vuosi Ekillä ei vaikuttaisi negatiivisesti mitenkään/mihinkään.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Suomen maajoukkueet

Ole hyvä vaan, vanhainkotiperustelu on osuva vertaus, mutta jos tosissasi haikailet Perrinin perään niin ota huomioon vaikka Kallion vaikutus Ekin pisteisiin, lisäksi YV aikaa on ollut ruhtinaallisesti. En vain usko että jalka enää riittää puolustamiseen, joka on nyky sentterin tärkeimpiä ominaisuuksia. Toki jos varaa olisi ostaa Eki pyörittämään YV sirkusta, niin asia voisi olla eri, mutta eiköhän massit lyödä laatu laituriin. Kaukalon ulkopuolisista avuista olen samaa mieltä, sekä sponssien kiinnostuksesta.

Jostain se joukkueen nuorentaminen on aloitettava, ja nyt olisi siihen hyvä tilaisuus, seuraavan goutsin olisi vain uskallettava antaa riittävästi peliaikaa näille Ratisille Hongille ym, agree?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Varmaan iso vaikutus laatulaiturilla pisteissä, mutta toisaalta Perrin oli ratkaisevilla hetkillä se joukkuetta kantava pelaaja Kallion oltua loukissa. Ottaisin Perrinin silmänräpäyksessä kotiin, mutta valitettavasti seura ei ole JYP.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jostain se joukkueen nuorentaminen on aloitettava, ja nyt olisi siihen hyvä tilaisuus, seuraavan goutsin olisi vain uskallettava antaa riittävästi peliaikaa näille Ratisille Hongille ym, agree?

Ehdottoman samaa mieltä, mutta luokkakokous ei ole katoamassa mihinkään. Keskeisiä kiekollisia rooleja ei ole eikä tuo pakistokaan nyt tarjoa liikoja tontteja. Miten siis tehdä JYPistä nuorille houkutteleva TULEVANA SESONKINA? Jostain on aloitettava, mutta yksi kausi Ekin kanssa ei olisi aiheuttanut mitään negaa. Sanoin kuitenkin ettei Eki ole tulossa.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
.Miten siis tehdä JYPistä nuorille houkutteleva TULEVANA SESONKINA? Jostain on aloitettava, mutta yksi kausi Ekin kanssa ei olisi aiheuttanut mitään negaa.

Se voidaan tehdä niin että annetaan reilu mahdollisuus Ratiselle, Rutaselle ja Rooballe, noin alkuun. Tämä voidaan toteuttaa hommaamalla Puustisen ja Nättisen tilalle vain yksi laituri ja ym.kolmikko saa kunnon mahdollisuuden. Ja unohtamalla ne Perrinit.
Ensi keväänä loppuu nii valtava nippu sopimuksia, että paikkoja tulee varmasti auki. Mutta työ sitä varten on aloitettava jo nyt. Skenaario sen toteuttamiseen esitetty yllä.
 
ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Se voidaan tehdä niin että annetaan reilu mahdollisuus Ratiselle, Rutaselle ja Rooballe, noin alkuun. Tämä voidaan toteuttaa hommaamalla Puustisen ja Nättisen tilalle vain yksi laituri ja ym.kolmikko saa kunnon mahdollisuuden. Ja unohtamalla ne Perrinit.
Ensi keväänä loppuu nii valtava nippu sopimuksia, että paikkoja tulee varmasti auki. Mutta työ sitä varten on aloitettava jo nyt. Skenaario sen toteuttamiseen esitetty yllä.

Tämä olisi ideaali, mutta luokkakokous saattaa kestää 3-4 vuottakin. Allu nyt on ollut kritiikkini kohde, mutta osoitti perrin-efektiä. Eli edellytykset pelata Jaken laidassa tehokkaasti. Sitten on Hytönen ja Louhivaara. Opakin saattaa hyvin löytää itsensä vielä. Pakistossa Miksa ja vielä Kalteva. Kyllä tuossa vähän vaikeaa on kun tiedät itsekin miten nykyjunnut ajattelevat. RutaRatiRoba -setti on alku, mutta ei muuta. AH on vaihtoehto yhdeksi kaudeksi. En ole ihan niin optimisti. Kyllä JYP isolla varmuudella joutuu rakentamaan uuden alun lähes tyhjälle. Terv. Salonen, Hietanen, Kemiläinen, ToNättinen, Salmio, Nenonen.

Aina saa yllättää ja kotiuttaa vaikka pekkajormakoita 3-4 vuoden sisään. Miksei Palli Ololaakin kun taso on max-KHL. Pesosen Harrista puhumattakaan.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tyrmäävän heikosti hoidettu JYPiltä, että päästettiin pois...ei tajua.
Ehkä Nikkanen itse Halusi Mikkeliin, mutta olisi nyt edes joku lainasoppari tms...ei
Voi myös olla, ettei ollut tehtävissä oikein mitään. Tietämättä taustoja en kauheasti lähtisi kritisoimaan tätä tilannetta.

Nikkasella voi olla hyvinkin ollut ajatuksena palata Mikkeliin, jos tilaisuus tulee. JYP olisi ehkä voinut rahalla yrittää taistella, mutta se olisi kohtalaisen typerää, eikä välttämättä edes toimisi.
 
snake70

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Paras hyötyhän on että Nikkanen pelaa liigaa Mikkelissä kun lutkuttaisi tuppea jyväskylässä, pelaten Ajun tai Mestistä KeuPassa,
Totuushan on että liigapelejä ei JYPssä tulisi satunnaisia otteluja lukuunottamatta.
Toisaalta 17v paikka ei ole liigassa Mikkelissä se on mahdollista.
Tätä tämän sivuston JYP pelaajapolitiikka keskustelua en oikein ymmärrä joko JYPn halutaan toinen jalka haudassa olevaa kehäraakkia ja sitten toisena vaihtoehtona joka saatanan korvan taus vilä märkänä olevan junnu pitäis kiinnittää puoliväksin.
Toi junnujuttu vois olla ihan kelpo vaihtohto jos tarkoitus on olla vaan kasvattaja seura muille ja tavoite olla jäämättä viimeiseksi.
Mutta katsellaan nyt mihin suuntaan alkaa rakentumaan homma uuden valmentajan kolmivuotiskaudella.
 
Aito Taisto

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tyrmäävän heikosti hoidettu JYPiltä, että päästettiin pois...ei tajua.
Ehkä Nikkanen itse Halusi Mikkeliin, mutta olisi nyt edes joku lainasoppari tms...ei
Ehkä, ehkä ei.

Minulle on välittynyt seuraavanlainen kuva: Nikkanen on ilmaissut tähtäävänsä Ameriikan yliopistosarjoihin (jolloin miesten pelejä ei saa olla alla). Näin ollen hän ei ole ollut liigajoukkueen suunnitelmissa. Nyt Nikkanen vaihtoikin mielensä (ehkä Merikiven poistuminen A:n valmennuksesta teki edessä olevasta A-junnuvuodesta vähemmän houkuttelevan). Jukureissa tarjolla vakaa liigapaikka - siis sinne.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Jotain sen suuntaista olen kuullut että kyseessä olisi Michael Keränen
Tuolta Newtonin ketjusta toin tähän, kun täällä tätä lienee parempi spekuloida. Jonkin asteinen huhu Keräsestä siis ilmeisesti liikkuu ja olisihan tuo kyllä erittäin maistuva hankinta. Ei tarjoa pelaajatyypiltään sitä mitä Nättinen tai Puustinen veivät mennessään, vaan olisi tuomassa joukkueeseen erilaista hyökkäyspään osaamista kärkiketjujen laidalle.

Vaikea hirveän paljon kovempaa nimeä on edes kuvitella, joka voitaisiin JYPin riveihin saada, kun puhutaan Suomalaisista pelaajista. Toivottavasti tämä huhu pitää paikkansa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Max Wärn vapautui SHL:stä. Tekeekö paluun?

Vahvistaisi kyllä joukkuetta mutta en tiedä olisiko sitä pelaajatyyppiä mitä joukkue tarvitsee korvaamaan lähteneitä pelaajia.

Keskiviikkona 30.5 klo 17-18.30 on muuten joukkueen KICK OFF tapahtuma, varmaan Newtonin ja muiden mahdollisten pelaajien sopimukset julkaistaan siellä.
 
Hexa

Jäsen
Newton ja Keränen olisivat kyllä ne puuttuvat palaset ja silloin voisi sanoa JYPin olevan valmis ensi kauteen. Tuolta rosterilta voisi jo odottaa paljonkin. Jos nämä siirrot siis toteutuvat.
 
Linjatuomari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskiviikkona 30.5 klo 17-18.30 on muuten joukkueen KICK OFF tapahtuma, varmaan Newtonin ja muiden mahdollisten pelaajien sopimukset julkaistaan siellä.

Toisaalta luulisi että jos tilaisuudessa uusia pelaajia julkaistaan olisi tuosta etukäteen jokin maininta. Nyt mainostetaan kaiken maailman poneja ja ravihevosia, mutta uusista pelaajista ei sanota sanallakaan.

Eli en kyllä henkeäni pidättäen odottaisi pelaajauutisia tuossa tapahtumassa, mutta olen toki mielelläni väärässä. Keränen kelpaisi kyllä paremmin kuin hyvin.
 
Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Periaatteessa vois olla potentiaalia paikata Pudin maalit, mutta pitää muistaa, että nyt ei ole Suomelaa vierellä hoitamassa tarjoilua. Jos ei ole mikään älyttömän kallis ole, niin voi olla hyväkin haku. Missään nimessä mistään takuuvarmasta pistelingosta tai maalitenkijästä ei kuitenkaan puhuta.

Viimeiseen viiteen kauteen mahtuu kaksi kautta liigassa 1 PPG - keskiarvolla sekä kaksi kautta AHL:ssä 0,5 PPG. Väittäisin että suhteellisen hyvät tilastot. Jos tuo ei täytä kriteerejä takuuvarmasta pistelingosta, niin mikä sitten? Vai olisiko pitänyt AHL:ssakin iskeä pinna per peli?

Ei ole ehkä maalintekijä, mutta ainakin Tomasekilla näytti olevan hyvin tehokas rannari esittelyvideossa. Keränen jakaa ja Tomasek upottaa? Käyhän se niinkinpäin.
 
Suosikkijoukkue
Nykäskylän ylpeys, Bunch of jerks

Voi hyvinkin vetää pinna per peli, mutta voi yhtä hyvin olla vetämättäkin. Edelleen olen sitä mieltä, että potentiaalia on voittaa vaikka pistepörssi, mutta toisaalta voi hyvinkin jäädä vaikkapa 30 pisteeseen. Tervetullut lisä kuitenkin kunhan liksa on kohtuullinen.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Toisaalta luulisi että jos tilaisuudessa uusia pelaajia julkaistaan olisi tuosta etukäteen jokin maininta. Nyt mainostetaan kaiken maailman poneja ja ravihevosia, mutta uusista pelaajista ei sanota sanallakaan.

Eli en kyllä henkeäni pidättäen odottaisi pelaajauutisia tuossa tapahtumassa, mutta olen toki mielelläni väärässä. Keränen kelpaisi kyllä paremmin kuin hyvin.

Joo no eipä noita voi tietää , onhan JYPissä onnistuttu viimevuosina kertomaan pelaajauutisia päivää tai kaksi ennen risteilyjä tai tämmöisiä tilaisuuksia jossa fanit saapuu paikalle, ettei mikään iso yllätys olisi nytkään että jonkun pelaajan julkaisu olisi tässä juuri tilaisuuden välissä eikä juuri siinä. Voihan se olla että esim. Newtonilla on edelleen virityksiä esim. AHL tai KHL suuntaan joten kovinkaan varmaa ei ole vielä tässäkohti että julkaisu tulisi.
 
SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Toki voisi kartoittaa onko Janos Varta edelleen vapaana. Toisi kaivattua kokemusta ja maajoukkuetason osaamista joukkueeseen.

Keränen toteutuessaan olisi todella paljon mieleeni. Kaverin pelityylistä tulee mieleen vuosituhannen vaihteen Petr Ton. Hienoa olisi jos Keränen jättäisi normaalist käyttävänsä pelinumeron #71 Kanniselle ja ottaisi selkäänsä numeron #87 niin illuusio olisi täydellinen.

Toki JYPin sukkien väri pitäisi olla taas punainen.
 
Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.
Sehän oli Janos Barta! Vai oliko.. MJ-tasoa kuitenkin. Pikkulinnut laulaa 1-2 laituria joukkueeseen joista toinen olisi kuulemma Keränen. Toinen liigan ulkopuolelta. Luotettavuus 50-60%, mutta toisaalta sama lähde tiesi Merikiven sopimuksesta.
 
Shakesbeers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp, Boston Bruins ja NhlÄn suomalaiset.
PS. Joel Sund K-Vantaalle. Oli ilmeisesti neuvotteluyhteys/kiinnostus Lappeenrannan suunnalta, mutta kariutunut syystä tai toisesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös