TUTO Hockey 2018–2019

  • 200 469
  • 707

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Kiitos Keinäselle. Todella haikea fiilis tällä hetkellä.

Niin. Jollain tavalla ei oikein edes muista aikaa jolloin Keinänen ei joukkueessa ollut. Tai no muistaahan sen, mutta on tuo kuitenkin niin julmetun pitkä siivu, että jotenkin sitä mieltää Keinäsen olleen seurassa aina.

Perkele, noin seurauskollisen ja hienon pelaajan paita pitäisi nostaa jokaisen Mestis-hallin kattoon. Muistettaisiinpa sitten muuallakin, että vielä 2000-luvullakin on sarjassa pelannut tuon kaltainen uskollinen soturi.
 

Big Bear

Jäsen
Onneksi sai nähdä parin kauden ajan Keinäsen vierailuita Iisalmeen. Upea pelaaja ja persoona - miksipäs ei olisi, kun on lähtöisin Kuopiosta. Todellinen Mr. Mestis!
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä Keinästä jää kaipaamaan TuTossa. Sarjan suuria tähtiä, "viimeinen mohikaani" 2007-2008 mestaruusjoukkueesta. Viime kaudella pitkästä aikaa jälleen finaaleissa. Lähes 13 kautta peräkkäin TuTossa (pieni Ässä visiitti välissä) ja sarjan lähes kaikkien alltime tilastojen kärjessä tai ihan kärkipäässä. Erittäin haikea olo, mutta ehkä Keinänen totesi, että on aika jatkaa jo eteenpäin. Valtavat kiitokset Keinäselle kaikista vuosista. Todenäköisesti Keinäsen Mestis ennätyksiä ei enää riko kukaan, jos pelaajat entistä enemmän vain tulevat ja menevät.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Kiitos ja kumarrus täältäkin Keinäselle. Menneellä kaudella Keinäsen peli ei kulkenut aivan yhtä hyvin kuin aikaisemmin. Ehkä häneltä oli jo suurin palo pelaamiseen mennyt ja nyt oli Keinäseltä varmaan oikea aika lopettaa upea ura. Keinäsen paita kuuluu tietenkin nostaa Marli Areenan kattoon.
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Paljon muuttuu TuTon joukkue kyllä tulevaan kauteen. Tällä hetkellä joukkue näyttäisi suunnilleen tältä:

Lahtinen-Kokkala-Friman
Levo-Suominen

A.Mäkinen-J.Virtanen-M.Mäkinen
Nickerson-Karlsson

Vuorio-Kallio-Mäkelä
Mäntylä-Tala

Tammela-Kalaj-Forsblom
Ziak-Murto

Pohjanoksa
Lonkila
 

Goxim Marky

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hiroshiman karpit
Keinäselle iso lippiksen päästä ottaminen ja kumarrus täältäkin. Divarin vaihduttua mestikseen oli AK niitä harvoja oikeita ikoneja kyseisessä sarjassa, hieno savolainen maalitykki.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Upeasti esiteltiin Kendon lopettamispäätös tänään TuTo risteilyllä. Koko sali taputti seisaltaan kun Kendo salin edessä liikuttuneena kertoi päätöksestään. Kendo jatkaa TuTo organisaation palveluksessa myöhemmin ilmoitettavalla tavalla. Iso kumarrus Mestiksen seurauskollisemmalle pelaajalle!

Lähipäivinä kuullaan lisää pelajauutisia, jotka huhujen mukaan ovat erityisen mieluisia TuTo:n kannattajille.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kiitokset Keinäselle todellakin. Ei varmasti tule toista hänen kaltaisten enää. Yksi aikakausi päättyi Suomen jääkiekossa. Uskollisuus oli kova.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Lahtinen-Kokkala-Friman
Levo-Suominen

A.Mäkinen-J.Virtanen-M.Mäkinen
Nickerson-Karlsson

Vuorio-Kallio-Mäkelä
Mäntylä-Tala

Tammela-Kalaj-Forsblom
Ziak-Murto

Pohjanoksa
Lonkila

Jokseenkin samanlaiselta kokoonpano näyttää omassa paperissa. Joukkueeseen kuitenkin haetaan vielä muutamia pelaajia sekä hyökkäykseen että puolustukseen, joten lopullinen kokoonpano näyttää hieman erilaiselta. Tuollakin kokoonpanolla voisi Mestikseen jo lähteä, joten tilanne vaikuttaa ihan hyvältä.
 

VapaahetoisGM

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, K-Vantaa, Minnesota Blue Jays, Kapa, VG-62
Jokseenkin samanlaiselta kokoonpano näyttää omassa paperissa. Joukkueeseen kuitenkin haetaan vielä muutamia pelaajia sekä hyökkäykseen että puolustukseen, joten lopullinen kokoonpano näyttää hieman erilaiselta. Tuollakin kokoonpanolla voisi Mestikseen jo lähteä, joten tilanne vaikuttaa ihan hyvältä.

Paljon muuttuu TuTon joukkue kyllä tulevaan kauteen. Tällä hetkellä joukkue näyttäisi suunnilleen tältä:

Lahtinen-Kokkala-Friman
Levo-Suominen

A.Mäkinen-J.Virtanen-M.Mäkinen
Nickerson-Karlsson

Vuorio-Kallio-Mäkelä
Mäntylä-Tala

Tammela-Kalaj-Forsblom
Ziak-Murto

Pohjanoksa
Lonkila

Kyllä näillä kokoonpanoilla ollaan vielä kaukana todellisuudesta ja siitä, mitä se tulee olemaan. Laivalla aittola kommentoi ahkerasti mitä on tulossa ja mihinkä. Tallaiselta se tulee näyttämään suunnilleen.

Lahtinen-Kokkala-X
Levo-X

X-X-Friman
Nickerson-Karlsson

Mäkinen-X-Mäkinen
Suominen-Mäntylä

Vuorio-Virtanen-Mäkelä

Pohjanoksa
Lonkia

(Tammela, Kalaj, Forsblom, Kallio, Löyttymäki, Murto, Tala, Ziak)
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Jokseenkin samanlaiselta kokoonpano näyttää omassa paperissa. Joukkueeseen kuitenkin haetaan vielä muutamia pelaajia sekä hyökkäykseen että puolustukseen, joten lopullinen kokoonpano näyttää hieman erilaiselta. Tuollakin kokoonpanolla voisi Mestikseen jo lähteä, joten tilanne vaikuttaa ihan hyvältä.
Kyllä näillä kokoonpanoilla ollaan vielä kaukana todellisuudesta ja siitä, mitä se tulee olemaan. Laivalla aittola kommentoi ahkerasti mitä on tulossa ja mihinkä. Tallaiselta se tulee näyttämään suunnilleen.

Kyllä tällä voisi tosiaan Mestistä pelata, mutta menestykseen vaadittaisiin useita valtavia läpilyöntejä. Viime kauden joukkueen tehopelaajien kärjestä poistunee monia, tai ehkä jokunen myös vielä jatkaa: Juusela, Lehtonen, Keinänen, Valtola, Lucenius, Näppi. Edellä mainittu ryhmä iski viime kauden runkosarjassa 99 maalia, mikä oli lähes 60% TuTon maaleista. Nyt julkaistut uudet pelaajat: Kokkala, Nickerson, A.Mäkinen, M.Mäkinen ovat iskeneet parhailla Mestis kausillaan yhteensä n.52 maalia, eli ollaan ehkä hyvässä lykyssä puolessa välissä suhteessa lähteneeseen porukkaan. Tilastojen pohjalta kunnon snaippereita ja maalipyssyjä joukkue kaipaa vielä ja paljon. Mäkisen veljeksissä on kyllä potentiaalia, mutta 20 maalin raja olisi kova harppaus kummallekin. Itse kaipaisin myös pakistoon liikettä ja toivoisin Haaraselle jatkoa. Mielestäni Haarasella olisi valtava potentiaali tehdä se läpimurto tulevalla kaudella.
 

mrkrw

Jäsen
Kokkala kyllä loistava hankinta. Jätkä vetänyt Liigassakin 30 pisteen kausia, jotka olisivat kovia suorituksia Mestiksessäkin, ehkä Mestiksen paras pelaaja ensi kaudella. Tosin, siinä TUTOn kuvassa Instagramissahan oli juuri Niclas Luceniuksen verran X:iä, eikä tuohon kohdalle ketään julkaistu vielä, joten olisiko se Lucenius? Pakko arvostaa TUTOn tapaa tuoda noita omia junioreita edustukseen, juniorityö on liigatasolla ainakin.

Vertaapa Matias Lehtosen ja Niclas Luceniuksen kirjainmääriä ;) Masi ei ollut kysymysmerkki-kuvassa, mutta seuraavassa oli.
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
TuTo:lla on pelaajasopimus Matias Lehtosen kanssa. Mikäli Matias ei saa pelaajasopimusta Tapparan kanssa niin Matias pelaa TuTo:ssa. Matias ei siis pelaa missään muussa seurassa kuin Tappara tai TuTo tulevalla kaudella.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Mikäli Matias ei saa pelaajasopimusta Tapparan kanssa niin Matias pelaa TuTo:ssa. Matias ei siis pelaa missään muussa seurassa kuin Tappara tai TuTo tulevalla kaudella.
Jos Matias ei saa sopimusta Tapparaan niin eikö ole mahdollista, että hän kuitenkin pelaisi Liigaa ensi kaudella jossain KooKoossa, minkä pelaajamateriaali on paljon Tapparaa heikompi?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Upeasti esiteltiin Kendon lopettamispäätös tänään TuTo risteilyllä. Koko sali taputti seisaltaan kun Kendo salin edessä liikuttuneena kertoi päätöksestään. Kendo jatkaa TuTo organisaation palveluksessa myöhemmin ilmoitettavalla tavalla. Iso kumarrus Mestiksen seurauskollisemmalle pelaajalle!

Lähipäivinä kuullaan lisää pelajauutisia, jotka huhujen mukaan ovat erityisen mieluisia TuTo:n kannattajille.
Aittola jäi lomille, mutta oliko huhuista mitään nimiä tai vinkkejä mukana? Luce? Taavitsainen?
 

Isopappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Aittola jäi lomille, mutta oliko huhuista mitään nimiä tai vinkkejä mukana? Luce? Taavitsainen?

Kyllä nimiä mainittiin mutta eiköhän seura niistä sitten tiedota kun on sen aika. Itse uskon, että Luce pelaa ulkomailla. Lehtosen kanssa TuTo:lla on sopimus. Pelaa TuTo:ssa jos ei saa sopimusta Tapparan kanssa. Try Out sopimus päättyy 31.8.2018, joten siihen mennessä asia selviää.
 

Zigismund

Jäsen
Joona Tala näemmä saapunut Forssasta try-outille. Kaksi viime kautta miehen otteita aktiivisesti seuranneena voin todeta, että Mestis-paikan saaminen olisi todellinen yllätys. Viime kaudella teki kyllä kovat tehot pakin paikalta, mutta ei tule kiekollisesti tai luistelussa pärjäämään Mestiksessä. Laukauskin on melko ponneton. Puolustuspelissäkin oli Suomi-sarjassa suurissa vaikeuksissa. Hieno palkinto kuitenkin hyvin sujuneesta viime kaudesta ja FPS:ään kelpaa kyllä takaisinkin.

Samat sanat voisi sanoa myös Niklas Murrosta, mutta pelannee ilmeisesti A-junioreissa.
 

Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ässät ja TUTO syventävät yhteistyötä. TUTOssa nähdään ensi kaudella Ässien kokoonpanon ulkopuolisia pelaajia ja mahdollisesti joku koko kauden lainakin. Vastaavasti Matt Nickerson tullee pelaamaan joitakin otteluita Ässissä.
Tälläistä infoa tietää kertoa perjantain Satakunnan Kansa, jossa asiaa kommentoivat Jari Korpisalo ja Elmo Aittola.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Vai niin...pitää odottaa onko tämä jotain muuta mitä aiemmin vai sama juttu, kuin naapurin kanssa lopulta oli.
Ässien ketjussa tietysti haaveillaan jostain suuremmasta ja joku jo Pohjanoksaa olisi kaappaamassa kesken kauden.
Toive on, että todella TUTO olisi se, joka päättää kuka pelaa eikä mitään kiintiöpaikkoja tai pakkopeluuttamista ole.
Omat A-nuoret piti olla niitä Back-up pelaajia. Ketään ei pitänyt istua katsomossa puremassa tuppia .
Virallista uutista odotellessa.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Ai onko tää TUTON kannalta pelkästään negatiivinen asia? Miksi TUTO sitten lähtee tähän mukaan? Itse en ole asiaa hirveästi Mestis joukkueen kannalta pohtinut, niin ihan mielenkiinnosta vain kyselen.

Paras kait TUTOn kannalta olisi, jos Ässät vaikka täyttäisi yhden pelipaikan kahdella Liigaläpimurtoa hakevalla omalla pelaajallaan... vai? Tai no tietenkin koko kauden suora laina olisi vielä parempi TUTOn kannalta.

Minulla ei ole Juuso Ketolan todellisesta tasosta kauheasti tietoa, mutta siinä lienee yksi kaveri, joka tulee pelaamaan aika paljon TUTOssa. Toinen, aika lähelle samasta roolista Ässissä taisteleva kaveri on TUTOssakin muutama vuosi sitten kyläillyt Teemu Vuorisalo. Voi olla, että molempia ei ole järkevä peluuttaa Ässissä samaan aikaan, niin periaattessahan seurat voisi sopia, että jos ei tule loukkaantumisia toinen kavereista pelaa TUTOssa. Jotenkin musta tuntuu, että molemmat voisi olla aika kovia Mestis pakkeja.

Miltä TUTOn rosteri näyttää tällä hetkellä? Mille paikoille haetaan vahvistuksia?
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Virallista tietoa tässä odotellaan. Huonoja kokemuksia on ollut monesti ja mitään muutaman pelin lainoja ei haluta. Lisäksi kun on puhuttu, että omia A-nuoria käytetään paikkaansa, niin tätä myös odotetaan.
Tämä siis on kannattajan mielipide.
Nyt on ollut uutinen lehdessä, jota vain tilaajat pääsevät lukemaan. Halutaan siis valaistusta asiaan. Lähtökohta pitää olla - TUTO ensin. Vähän erään pressaa ajatusta noudattaen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös