Missä onni luuraa?

Tässä ketju aiheelle, jota jokainen ihminen elämässään jahtaa ja hamuaa, ja jonka olemusta on pohdittu aikojen alusta asti, siltikään lopullisia vastauksia löytämättä. Nimittäin onni. Mikä palstaveljien ja -sisarten mielestä tuo elämään onnellisuutta, ja jopa lopullisen täyttymyksen? Mistä onni koostuu? Olisi mielenkiintoista saada keskustelua aiheen ympärille, erilaisia näkemyksiä onnen koostumuksesta ja olemuksesta.

Itse olen koko elämäni kokenut olevani suhteellisen onnellinen, ja viime vuosina jopa onnellisempi kuin koskaan. Johtuneeko sitten siitä, että ikävuosien karttuessa alkaa päähän muodostua järkeä ja kokemusta sen verran, että tuntee itseään ja tietää mitä todella haluaa, osaa elää enemmän ja enemmän arvojensa mukaisesti. Välillähän elämä toki heittää kuraa naamalle siihen malliin, että vaikeita kuukausia ja vuosia tullee jokaiselle, mutta omalla kohdalla niistä on aina toivuttu ajan kanssa ja asioita pohtimalla. Näin ei toki varmasti aina ole, joidenkin kohdalle sattuu vaan niin raskaita asioita, ettei niistä kenties koskaan pääse yli. Sellaisiakina tarinoita olisi mielenkiintoista kuulla, että kuinka pohjalta sitä on onnistuttu pintaan ponnistamaan?

Loppuun sanoisin simppelisti, että mielestäni onni on kaikkea sitä, mitä rahalla ei saa. (Tämä toki sillä olettamuksella, että perustarpeet on tyydytetty)

Itse olen aina erottanut toisistaan käsitteet tyytyväisyys ja onnellisuus. Suurimman osan elämästäni olen ollut ihan tyytyväinen, mutta en lainkaan niin suurta osaa varsinaisesti onnellinen. Tyytyväisyys on minusta siis onnellisuuden esiaste, ja kummankaan näistä saavuttaminen vaatii ihmiseltä periaatteessa yhden asian: sen, että hyväksyy itsensä. Että osaa olla itse itselleen armollinen sen suhteen mitä on, että on sinut itsensä kanssa. Ja tämän asian saavuttamiseen ei yleensä valitettavasti auta mikään muu kuin aika ja elämänkokemus, eli olen siis sikäli samoilla linjoilla kuin ketjun aloittaja..

Itse olen onnekas, koska olen kyennyt saavuttamaan pysyvän onnellisuuden asteen, sillä olen saanut elämältä kaiken mitä olen kohtuudella toivonut. Kaikkein tärkeimpänä asiana saan olla isä, koska olen ihan jo jostain lukioajoista lähtien tiennyt haluavani sellainen olla. Isäksi tuleminen tosin tunnetusti on sellainen asia, joka ei valitettavasti ole pelkästään omasta innostuksesta kiinni, minkä olen saanut itsekin kokea. Yli kymmenen vuotta pidempään siinä nimittäin minullakin meni mitä itse ajattelin. Mutta nyt, vaikka elämässä on tiedossa jatkossakin kaikenlaisia vastoinkäymisiä sun muita (tälläkin hetkellä päällä on eräs hyvinkin ikävä asia), niin isyys on silti asia, jonka turvin voin aina jatkossa sanoa olevani ainakin siltä osin onnellinen

Olipas paatoksellista, mutta kiistatta näen onnellisuuden siis hyvin kokonaisvaltaisena asiana, vaikka onni samalla toki koostuu myös pienistä asioista..

PataJaska kirjoitti:

Itse olen aina erottanut toisistaan käsitteet tyytyväisyys ja onnellisuus. Suurimman osan elämästäni olen ollut ihan tyytyväinen, mutta en lainkaan niin suurta osaa varsinaisesti onnellinen. Tyytyväisyys on minusta siis onnellisuuden esiaste, ja kummankaan näistä saavuttaminen vaatii ihmiseltä periaatteessa yhden asian: sen, että hyväksyy itsensä. Että osaa olla itse itselleen armollinen sen suhteen mitä on, että on sinut itsensä kanssa. Ja tämän asian saavuttamiseen ei yleensä valitettavasti auta mikään muu kuin aika ja elämänkokemus, eli olen siis sikäli samoilla linjoilla kuin ketjun aloittaja..

Itse olen onnekas, koska olen kyennyt saavuttamaan pysyvän onnellisuuden asteen, sillä olen saanut elämältä kaiken mitä olen kohtuudella toivonut. Kaikkein tärkeimpänä asiana saan olla isä, koska olen ihan jo jostain lukioajoista lähtien tiennyt haluavani sellainen olla.

Laajenna klikkaamalla

Ollakseen onnellinen, ihmisen täytyy tosiaan olla sinut itsensä kanssa, ja toteuttaa asioita jotka aidosti ovat omia haaveita (kuten sinulla lapsi), eivät ympäristön luomia ja asettamia paineita. Luullakseni monilla ihmisillä on vaikeutta erottaa toisistaan ne asiat, joita itse oikeasti tahtoo, ja ne joita yhteiskunta (yleiset normit), sukulaiset ja ystävät asettavat. Monta kertaahan vanhemmat alkavat asettaa lapselleen jo ihan pienestä pitäen odotuksia, jotka lapsen pitäisi toteuttaa. Lapsen elämä suunnitellaan valmiiksi aikuisikään asti. Siihen vielä päälle kaikki, mitä yhteiskunta, markkinakoneistot ja kaverit sinusta odottavat ja haluavat, niin vaatiikin jo kovaa luonnetta olla miellyttämättä muita paitsi itseään. Kun siis vapautuu muiden sinulle asettamista odotuksista ja yhteiskunnan luomista ajatustottumuksista, omasta mielestäni ihminen on jo matkalla onneen koska silloin voi olla aidosti oma itsensä. Kuitenkin tässä kaikessa pitää silti osata tietyllä tavalla ottaa muut ihmiset ja ympäristö huomioon, koska sen kohtelun kyllä lopulta muilta saa jonka omalla käytöksellään ansaitsee. Liian itsekkääksi ja hedonistikseksi ei kuitenkaan saisi alkaa.

Tässä tulee nyt väkisinkin mieleen, että Suomessahan pidetään ihanteena hyvää työpaikkaa ja uralla etenemistä, avioliittoa, omakotitaloa ja vähintään kahta lasta, ja moni sen mukaan elääkin, mutta kuinka moni tahtoisi todellisuudessa jotain aivan muuta? Luulen että sekin on osasyynä korkeisiin lukemiin avioeroissa ja mielenterveyden ongelmissa, ettei osata nuorena kuunnella itseään sen suhteen mitä elämältä todella haluaa. Sitten jossain vaiheessa kaikki selkenee ja kriisi pamahtaa päälle, kun tajuaa etten halunnutkaan elämältäni sitä mitä se tähän mennessä on ollut.

Länsimaissa mennään mielestäni vielä pahasti metsään siinä, että käskyjä, kehotuksia ja odotuksia tulee mainoksien muodossa joka tuutista. Olet parempi ihminen kuluttamalla, ostamalla sitä, tätä ja tuota. Ihminen viettää kaiken aikansa töissä tienatakseen rahaa tuohon tarkoitukseen, ja uhraten vapaa-aikansa, ostaen sitten aivopestynä esineitä, joille hänellä ei ole todellista tarvetta, vaan joku markkinointihenkilö on sen tarpeen sinulle luonut. Tässäkin jälleen kaivattaisiin ihmisiltä sitä omaa ajattelua, tiedostamista ja ajatustottumuksista vapautumista. Sitä kun ei välttämättä tarvitse kuin katon päänsä päälle, ruokaa ja mukavan harrastevälineen toteuttaakseen itseään ja ollakseen onnellinen.

Tästä kaikesta tulee mieleen, että erilaiset askeetikot sun muut ovat pitkälti oikeassa kun onnea etsivät luopumalla kaikesta maallisesta mammonasta ja mietiskelemällä. Enkä nyt tarkoita että sille tielle pitäisi lähteä, mutta oman pään sisältä se onnellisuus täytyy jokaisen löytää. Ulkoisista asioista se ei koskaan tule löytymään, vaan se on aivan toisella suunnalla.

Jos onnea tavoittelee, kannattaa miettiä onko parempi olla oikeassa vai onnellinen?

Kaverini väitti minulle lähettämässä tekstiviestissä, että kansalaiset tulevat onnelliseksi mölkystä. Viestissä luki jotenkin, että kansa pelaa mölkkyä ja kikattelee. Hänen mukaansa ei kukaan järkevä tule onnelliseksi mölkystä. Niinpä häntä vituttaa tämä tavallinen kansa. Itse uskon, että suomalaisten onnellisuus on paljon laajempi käsite. Putous, Salkkarit, Posse ja Vain Elämää tekevät Suomen kansasta onnellisen.