Mikko Manner – Kärppävalmentaja

  • 287 989
  • 1 169
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kärppävalmennuksen yhtenä tärkeänä työkaluna toimi kauden aikana Oulun yliopiston konenäön ja signaalianalyysin tutkimusyksikössä kehitetty AISpotter

Hienoa, että Kärpät on rohkeasti mukana kokeilemassa ja kehittämässä tällaista hanketta. Työaikaan liittyvät säästötkin ovat ilmeisiä:
Kärppien apuvalmentaja Lauri Mikkola vahvistaa Ilta-Sanomille, että aikaa tosiaan säästyy, kun videoita ei tarvitse selata niin paljon manuaalisena työnä. Videoanalyysiin tarvittavat klipit saa sovelluksen kautta yhdessä tiedostossa, hän kertoo.

– Se säästää ihan älyttömästi aikaa. Kun pelasimme puolivälieräsarjan ja siirryimme sen jälkeen välierävaiheeseen, saimme välierävastustajasta esimerkiksi kaikki niiden ylivoimalla tehdyt maalit erillisinä videotiedostoina. Kaikki tarvittavat asiat saa yhteen könttiin. Siinä säästää sellaiset 3–4 tuntia työaikaa per asia, Mikkola sanoo.

Onko Kärppien ”salainen ase” uusi suomalainen menestyssovellus? NFL-seuratkin osoittaneet kiinnostusta - SM-liiga - Ilta-Sanomat (Linkki vie Ilta-Sanomien artikkeliin)
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oiskohan tuo hyödyllisempi keksintö kuin se korvavalo, jota kokeilivat joitakin vuosia sitten?:) vai saisiko kyseisestä lyhdystäkin vientivaltin vaikka alaskan liigaan, kun kärsivät sielläkin kaamosoireista?
Heh, joo muistankin sen kokeilun 2010-luvun alkupuolelta. Siitäkin uutisoitiin iltapäivälehdissä tyyliin "Onko tässä Kärppien salainen ase?". Koeta siinä nyt pitää aseita salassa kun media niistä niin innolla raportoi. :D

Toivotaan, että tästä keksinnöstä on pidempikestoista hyötyä ja kyllähän siinä vapautuu kummasti aikaa valmennukselle punoa juonia vastustajan pään menoksi ja kehittää omaa pelaamista kun itse videoiden kelailuun ei tuhraannu yhtä paljon aikaa kuin muutoin. Toki tulevaisuudessa Kärpät ei välttämättä ole ainoa Liigaseura, joka tuohon työkaluun turvautuu ja sitä myötä kilpailuetu pienenee.
 
vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Onko Mikko avannut jo ensi kauden ajatuksiaan jossain haastattelussa? Mihin suuntaan on Kärppä-laiva seilaamassa?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Onko Mikko avannut jo ensi kauden ajatuksiaan jossain haastattelussa? Mihin suuntaan on Kärppä-laiva seilaamassa?
No ainakin otteluennakossa oli hyvin mambamaisia mietteitä alkavasta kaudesta. Meinasin laittaa vähän Mannerin kommentteja lainaukseen, mutta kannattaa lukea koko juttu. Siinä Mamba vähän valottaa niitä tuntemuksia mitä hänellä on joukkueesta kokonaisuutena, sitä mitä on tähän mennessä keretty touhuamaan yhdessä ja kommentoi mm. hyökkäysketjuja, pakistoa ja yksittäisiä pelaajia ihan pelaajakohtaisestikin.

Linkki Oulun Kärppien nettisivujen otteluennakkoon ja Mannerin ajatuksiin: ​Kärpät valmiina ensimmäiseen harjoitusotteluun – Uudet miehet heti kehissä! | Uutiset | Kärpät
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
Jos jotain pientä kritiikkiä pitää Mannerille antaa, niin ne on nuo lehdistötilaisuudet.
Samoja mantroja Manner puhuu lähes jokaisessa lehdistötilaisuudessa. Kehutaan aina vastustajaa ja ollaan onnellisia
omasta tekemisestä.

(Tiedän, että sohaisen nyt ampiaispesää, mutta menkööt)
 
Ujcik#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Pittsburgh

Tottahan tuo on.
Manner jättää itsestään kuvan joka sopii isompiin organisaatioihin. Ei käytännössä märise mistään ja kunnioittaa vastustajaa eikä koskaan julkisesti ripitä omia.

Nää lehdistötilaisuudet ovat ihan turhia muutenkin. Vähän kuin aloituskiekon pudottaminen.
Keväällä sitten enemmän jo tunnetta/ analyyttisempaa kommenttia
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Toisaalta, ainakin Oulussa nuo lehdistötilaisuuden kysymykset (kysymys) ovat aina samansuuntaisia:

"Kärppien valmentaja Mikko Manner, kommentit pelistä?"

Tuo kun kysytään 60 kertaa puolen vuoden aikana, niin kyllä siinä helposti rutinoituu myös vastauksissa.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Radio Cityllä on se yksi kaveri joka tekee hyviä haastatteluita ennen peliä ja jälkeen. Siinä voisi olla hyvä kaveri myös lehdistötilaisuuksiin.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Lehdistötilaisuuksien ongelma ei ole tilaisuudet itsessään eikä haastateltavat valmentajat. Ongelma on heikkotasoiset juontajat ja hiljaiset toimittajat, jotka eivät juuri ikinä kysele mitään ja silloin kun kysyvät niin jonkun pelin kesken jättäneen pelaajan tilanteesta, josta valmentajalla ei ole tarkkaa tietoa ja vaikka olisikin ei voi kertoa. Ongelma on siis niiden media-alan henkilöiden puutteellinen ammattitaito tai puutteellinen omistautuneisuus työlleen.
 
Juuri näin. Katsoin sen TPS-Kärpät -ottelun lehdistötilaisuuden, niin olihan tuo ihan eri planeetalta. Siellä toimittajat oikeasti haastoi valmentajia.
 
GT

Jäsen
Suosikkijoukkue
ACO
Lehdistötilaisuuksien ongelma ei ole tilaisuudet itsessään eikä haastateltavat valmentajat. Ongelma on heikkotasoiset juontajat ja hiljaiset toimittajat, jotka eivät juuri ikinä kysele mitään ja silloin kun kysyvät niin jonkun pelin kesken jättäneen pelaajan tilanteesta, josta valmentajalla ei ole tarkkaa tietoa ja vaikka olisikin ei voi kertoa. Ongelma on siis niiden media-alan henkilöiden puutteellinen ammattitaito tai puutteellinen omistautuneisuus työlleen.

Kärpissähän homma on rakennettu tarkoituksella niin, että seuran oma henkilö kysyy sen yhden kysymyksen per valmentaja ja sitten yleinen tilaisuus on loppu.
 
Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Kärpissähän homma on rakennettu tarkoituksella niin, että seuran oma henkilö kysyy sen yhden kysymyksen per valmentaja ja sitten yleinen tilaisuus on loppu.

Kyllä - syynä lienee se, että toimittajat mieluiten haastattelevat 1-1 haastiksen muodossa, jotta saavat "eksklusiivisempaa kontenttia" omalle julkaisulleen.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Osuuspankin asiakaslehden Oulun seudun version tuoreimmassa numerossa on kansikuvajuttuna Mannerin haastattelu otsikolla "Pehmeiden arvojen kiekkovalmentaja". Artikkelissa korostetaan Mannerin modernia, ihmislähtöistä ja myötätuntoista johtamis- ja valmennustyyliä.

Erityistä kiitosta Mamba antaa edeltäjälleen Lauri Marjamäelle, joka antoi miehen olla oma itsensä, mikä puolestaan ruokki itseluottamusta. Myös kotikasvatuksen rooli ja yrittäperheessä vallinnut kovan työnteon kulttuuri mainitaan yhtenä vaikuttimena sille millainen mies Mambasta on kasvanut. Esiin nousee myös Lasse Kukkosen voittajaluonne (työmoraali, nöyryys, yhteisöllisyys) sekä ajatusten keskittäminen pukukopissa hetkessä elämiseen ja yksittäisten tilanteiden voittamiseen pelin voittamisen sijasta.

Linkki sähköiseen versioon artikkelista (e-julkaisu.fi): OP Oulun Horisontti 3/2018
 
Viimeksi muokattu:

McTorso

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Nyt voisi alkaa Manner ryhdistäytymään noissa lehdistötilaisuuksissa. Joka kerta ollaan onnekkaita ja vastustaja on ollut tosi hyvä. Ihan vitsiksi alkaa menemään, eikä minkäänlaista realistista tilannekuvaa Mannerilta enää tätä nykyä näistä otteluiden jälkeisistä haastatteluista saa. Pahasti on tuo vastustajan kehuminen kärsinyt inflaation, eikä noita höpinöitä enää otettava tosissaan. Ehkäpä kohta enneminkin vittuiluna. Nyt ryhtiä tuohon hommaan Mikko!

Toisaalta, on erittäin hieno asia, että ainoa kritiikki, mitä päävalmentajallemme voi antaa, koskee hänen esiintymistään lehdistötilaisuuksissa. Loistavaa työtä joukkueen kanssa ja se on pääasia!
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
No, ehkäpä parempi vaan että pidetään jalat maassa vaikka tolla tavalla ylikorostetusti. Se voi olla koko homman juju, että Manner saa joukkueen suorittamaan tolla tavalla pelistä toiseen. Ikäänkuin aivopesee koko porukan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
En tiedä mitä Manner on tänään lehdistötilaisuudessa sanonut. Pelihän oli ihan yhtä päätä käytännössä koko ajan. Jos Manner on kommentoinut, että Kärpät oli onnekas, ei voi kuin todeta: vittu mitä paskaa!

Manner on profiloitunut silmissäni rehellisenä miehenä. Kyllähän nyt vittu se rehellisyys pitäisi pitää myös tällaisten esitysten jälkeen. Kärpät oli tänään ylivoimaisesti parempi. Miksi sitä ei voi sanoa ääneen? Ylimielisyyden takia? Vitut. Rehellisyys maan perii, silloinkin kun joutuu kehumaan omia.
 
Näinpä. Manner sanoi lehdistötilaisuudessa, että ehkäpä oltiin kahden erän jälkeen onnekkaita. Tuo Mannerin onnesta puhuminen ja vastustajan kehuminen on niin läpinäkyvän imelää, että ällöttää. Niin kuin kirjoitit, se on myös epärehellistä.
 
charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
En nähnyt/kuullut haastattelua, mutta saattohan sillä lähtä se homma vähän lapasesta, kun oli Sportti kyseessä. Muistaakseni aikaisemmin ollut myös vastaavaa juttua juuri Sporttia vastaan, vaikka kentällä Kärpät vienyt 100-0.
 
Euro71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, olosuhdesyistä HIFK
Manner on profiloitunut silmissäni rehellisenä miehenä. Kyllähän nyt vittu se rehellisyys pitäisi pitää myös tällaisten esitysten jälkeen. Kärpät oli tänään ylivoimaisesti parempi. Miksi sitä ei voi sanoa ääneen? Ylimielisyyden takia? Vitut. Rehellisyys maan perii, silloinkin kun joutuu kehumaan omia.

Rehellisyys on yksi asia. Kohteliaisuus on toinen asia. Kuka tahansa jolla on vähänkään sosiaalisia taitoja, tietää, ettei kaikkea pidä mennä sanomaan ääneen, koska sitä ei tarvitse tehdä (kun kaikki sen jo tietää), ja tästä syystä nk. "rehellisyys" näyttäytyy muiden silmissä heikkoutena ja epävarmuutena.
 
mitä päävalmentajallemme voi antaa, koskee hänen esiintymistään lehdistötilaisuuksissa. Loistavaa työtä joukkueen kanssa ja se on pääasia!
No eipä ainakaa kyynelehdi "jostain vitun rantasista" tai "internetin räkänokista" häviöpelien jälkeen. Mielummin korostetun kohtelias kuin öykkäri.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Yksi syy varmasti kohteliaisuuteen lehdistötilaisuudessa oli se, että vieressä seisoi hyvä ystävä Pajuluoma.

Muuten kyllä samaa mieltä, että jotain ryhtiä tuohon tulisi saada. Ei Kärpät ole ollut onnekas voittaessaan Lukon 6-2 tai Ässät 7-2. Kärpät on ollut selkeästi parempi joukkue. Toivoisin Mannerilta enemmän pelianalyysiä noihin, eli millä osa-alueilla Kärpät tänään (ylivoimaisesti) vastustajan päihitti. Tappion (mitä ne on?) jälkeen kuulisin mielelläni, että millä pelin osa-alueilla oltiin kaveria jäljessä.
 
Frostbite

Jäsen
Suosikkijoukkue
Оулун Кäрпäт, Фц Барцелона, РоПС, Rive Kanerva
"Kaks erää oli todella tiukkaa" Mannerin sanojen mukaan.
 
Huml71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
"Kaks erää oli todella tiukkaa" Mannerin sanojen mukaan.
Hyvää huumoria ensimmäisen erän torjuntojen ollessa 2-16 Aittokallio jälkimmäisenä. Toisessa erässä Rynnäksellä oli jopa pari torjuntaa enemmän, 9-7. Tosin eiväthän torjuntamäärät täysin pelin hallintaa kuvaa, mutta ensimmäisen erän kutsuminen "tiukaksi" vaatii kyllä melkoista pokkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös