Seksityöläiset voinee jakaa karkeasti neljään ryhmään.
1. Oikeasti alistetut ja pakotetut, jotka erilaisten psyykkisten ongelmien ja riippuvuuksiin liittyvien vaikeuksien vuoksi ovat ajautuneet hyväksi käytetyiksi räsynukeiksi.
2. Olosuhteiden pakottamat, jotka elävät yhteiskunnissa, joissa muutakin työtä olisi tarjolla, mutta joissa muukin työ on niin kurjaa, että seksityö tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Nämä ihmiset valitsevat huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon.
3. Materiaalisten himojensa ohjaamat, jotka elävät maissa, joissa sosiaaliturva tai pienipalkkainen työ pitäisi hengissä, mutta joissa on myös kulutuskulttuurin ohjaama tarve haalia itselleen elämyksiä, jotka rahoitetaan seksityöllä. Näitä kokemuksia löytää esimerkiksi hakusanoilla "seksityö ammattina". Kannattaa kokeilla myös pelkästään sanalla "seksityö". Kokemuksissa mainitaan, että seksin myyminen ei ole kunniallista eikä aina kivaa, mutta kuitenkin mahdollisuus hankkia nopeasti paljon rahaa.
4. Aidosta valinnastaan seksityötä tekevät, joiden mielestä homma on kelpo vaihtoehto rahoittaa elämänsä erityisesti silloin, kun siihen saa löyhällä moraalilla yhdistettyä yhteiskunnan tuet. Tässä Ylen radio-ohjelmassa nuori nainen kertoo tekevänsä seksityötä, koska seksi on kivaa.
Varsinaisen seksin myymisen lisäksi on kirjo järjestelyitä, jotka käytännössä perustuvat materian ja elämysten ostamiseen seksillä, mutta joita ei voine nimittää seksityöksi. Tällaisia ovat mm. sugar daddy -suhteet, joiden järjestelemiseksi on netissä erilaisia palveluita, tai postimyyntivaimot. Riittävän varakkaat jenkit käyvät löytämässä välitystoimiston avulla Venäjältä itselleen 15 vuotta nuoremman vaimon. Nainen esittää rakkauden tapaista ja mies esittää rakastunutta. Seksi on kuviossa mukana tärkeänä osana. Joskus osapuolet kai uskovat näytelmäänsä itsekin. Joskus näytelmästä myös tulee ajan kuluessa totta, vaikka suhteen alussa pariskunnalla ei olisi ollut edes yhteistä kieltä.
Ensimmäiseen ja toiseen ryhmään kuuluvat ovat osaksi länsimaisen politiikan uhreja. Meillä olisi mahdollisuus luoda tekniikan avulla järjestelmä, jossa koko maapallon väestölle turvattaisiin säädylliset elinolot, mutta kilpailuun perustuva markkinatalous ei tällaiseen taivu. Tällöin seksityö on globaalin epätasa-arvon aiheuttamaa. Siksi jokainen ihminen, joka ammentaa palkkansa länsimaisesta talousjärjestelmästä, osallistuu myös pakotetun seksityön yllä pitämiseen. Sillä ei ole merkitystä, onko ammatti tutkija, opettaja vai bisnesmies. Raha tulee joka tapauksessa epätasa-arvoa luovasta järjestelmästä.
Kolmanteen ja neljänteen ryhmään kuuluvia seksityöläisiä tuskin voi pitää uhreina. Heillä olisi mahdollisuus tehdä muitakin valintoja, mutta he valitsevat seksityön. Feministisessä yhteiskunnassa seksityöläiset esitetään kuitenkin lähes yksinomaan uhreina paitsi tietenkin silloin, kun he ovat miehiä ja heidän palveluitaan ostavat naiset. Tällöin feministisen tutkijan mielestä homma muuttuu hyväksytyksi. Uhrit katoavat ja juttu muuttuu viattomaksi ja jännittäväksi tarpeiden vaihdoksi.
Tarpeiden vaihdosta on kuitenkin kysymys usein silloinkin, kun naiset myyvät seksiä. Tommi Paalanen kritisoikin kirjoituksessaan osuvasti, kuinka päivän suurin päivälehti pelkistää monimutkaisen ilmiön uhriuttavaksi ilmiöksi. Uhriuttava lähestymistapa on paitsi analyyttisesti kelvoton niin myös naisia väheksyvä. Siinä naiset oletetaan rakenteiden armoilla ajelehtiviksi uhreiksi sen sijaan että heidät nähtäisiin aktiivisina toimijoina, jotka valitsevat tarjolla olevista vaihtoehdoista itselleen sopivimman.
Suomessa varsinaista pakotettua seksityötä tekeviä lienee vähän. Kuitenkin (feministinen) tasa-arvokeskustelu lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle uhriasemasta. Jostain syystä vakipanonsa maksullisiksi vakipanoiksi muuttava opiskelijatyttö tai pienipalkkainen nainen näyttää olevan tasa-arvokeskustelussa vieras lähtökohta. Mikä lienee tällaisen umpimielisen torjunnan syynä? Mikä uhkaa?
Miksi tasa-arvokeskustelussa ei tunnusteta, että pienipalkkaisen siivoustyön tai kassalla istumisen sijaan vaihtoehto voi olla myös seksityö? Miksi naisen oma valinta ryhtyä seksityöläiseksi koetaan pelottavaksi myös piireissä, joissa yleisesti kannustetaan naisia itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen?
1. Oikeasti alistetut ja pakotetut, jotka erilaisten psyykkisten ongelmien ja riippuvuuksiin liittyvien vaikeuksien vuoksi ovat ajautuneet hyväksi käytetyiksi räsynukeiksi.
2. Olosuhteiden pakottamat, jotka elävät yhteiskunnissa, joissa muutakin työtä olisi tarjolla, mutta joissa muukin työ on niin kurjaa, että seksityö tuntuu paremmalta vaihtoehdolta. Nämä ihmiset valitsevat huonoista vaihtoehdoista vähiten huonon.
3. Materiaalisten himojensa ohjaamat, jotka elävät maissa, joissa sosiaaliturva tai pienipalkkainen työ pitäisi hengissä, mutta joissa on myös kulutuskulttuurin ohjaama tarve haalia itselleen elämyksiä, jotka rahoitetaan seksityöllä. Näitä kokemuksia löytää esimerkiksi hakusanoilla "seksityö ammattina". Kannattaa kokeilla myös pelkästään sanalla "seksityö". Kokemuksissa mainitaan, että seksin myyminen ei ole kunniallista eikä aina kivaa, mutta kuitenkin mahdollisuus hankkia nopeasti paljon rahaa.
4. Aidosta valinnastaan seksityötä tekevät, joiden mielestä homma on kelpo vaihtoehto rahoittaa elämänsä erityisesti silloin, kun siihen saa löyhällä moraalilla yhdistettyä yhteiskunnan tuet. Tässä Ylen radio-ohjelmassa nuori nainen kertoo tekevänsä seksityötä, koska seksi on kivaa.
Varsinaisen seksin myymisen lisäksi on kirjo järjestelyitä, jotka käytännössä perustuvat materian ja elämysten ostamiseen seksillä, mutta joita ei voine nimittää seksityöksi. Tällaisia ovat mm. sugar daddy -suhteet, joiden järjestelemiseksi on netissä erilaisia palveluita, tai postimyyntivaimot. Riittävän varakkaat jenkit käyvät löytämässä välitystoimiston avulla Venäjältä itselleen 15 vuotta nuoremman vaimon. Nainen esittää rakkauden tapaista ja mies esittää rakastunutta. Seksi on kuviossa mukana tärkeänä osana. Joskus osapuolet kai uskovat näytelmäänsä itsekin. Joskus näytelmästä myös tulee ajan kuluessa totta, vaikka suhteen alussa pariskunnalla ei olisi ollut edes yhteistä kieltä.
Ensimmäiseen ja toiseen ryhmään kuuluvat ovat osaksi länsimaisen politiikan uhreja. Meillä olisi mahdollisuus luoda tekniikan avulla järjestelmä, jossa koko maapallon väestölle turvattaisiin säädylliset elinolot, mutta kilpailuun perustuva markkinatalous ei tällaiseen taivu. Tällöin seksityö on globaalin epätasa-arvon aiheuttamaa. Siksi jokainen ihminen, joka ammentaa palkkansa länsimaisesta talousjärjestelmästä, osallistuu myös pakotetun seksityön yllä pitämiseen. Sillä ei ole merkitystä, onko ammatti tutkija, opettaja vai bisnesmies. Raha tulee joka tapauksessa epätasa-arvoa luovasta järjestelmästä.
Kolmanteen ja neljänteen ryhmään kuuluvia seksityöläisiä tuskin voi pitää uhreina. Heillä olisi mahdollisuus tehdä muitakin valintoja, mutta he valitsevat seksityön. Feministisessä yhteiskunnassa seksityöläiset esitetään kuitenkin lähes yksinomaan uhreina paitsi tietenkin silloin, kun he ovat miehiä ja heidän palveluitaan ostavat naiset. Tällöin feministisen tutkijan mielestä homma muuttuu hyväksytyksi. Uhrit katoavat ja juttu muuttuu viattomaksi ja jännittäväksi tarpeiden vaihdoksi.
Tarpeiden vaihdosta on kuitenkin kysymys usein silloinkin, kun naiset myyvät seksiä. Tommi Paalanen kritisoikin kirjoituksessaan osuvasti, kuinka päivän suurin päivälehti pelkistää monimutkaisen ilmiön uhriuttavaksi ilmiöksi. Uhriuttava lähestymistapa on paitsi analyyttisesti kelvoton niin myös naisia väheksyvä. Siinä naiset oletetaan rakenteiden armoilla ajelehtiviksi uhreiksi sen sijaan että heidät nähtäisiin aktiivisina toimijoina, jotka valitsevat tarjolla olevista vaihtoehdoista itselleen sopivimman.
Suomessa varsinaista pakotettua seksityötä tekeviä lienee vähän. Kuitenkin (feministinen) tasa-arvokeskustelu lähtee lähes poikkeuksetta liikkeelle uhriasemasta. Jostain syystä vakipanonsa maksullisiksi vakipanoiksi muuttava opiskelijatyttö tai pienipalkkainen nainen näyttää olevan tasa-arvokeskustelussa vieras lähtökohta. Mikä lienee tällaisen umpimielisen torjunnan syynä? Mikä uhkaa?
Miksi tasa-arvokeskustelussa ei tunnusteta, että pienipalkkaisen siivoustyön tai kassalla istumisen sijaan vaihtoehto voi olla myös seksityö? Miksi naisen oma valinta ryhtyä seksityöläiseksi koetaan pelottavaksi myös piireissä, joissa yleisesti kannustetaan naisia itsenäisyyteen ja riippumattomuuteen?