Vitutusketju

  • 1 152 559
  • 6 281

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Jostain syystä juuri nyt, tänä iltana, vituttaa tämä kasvattajaseuratouhu vaan jotenkin aivan poikkeuksellisen paljon. En tiedä miksi, koska tätähän tämä on ollut jo pitkään. Muistelin että Salminenkin olisi ollut Kuopiossa pidempään kuin kolme kautta, mutta eipä ollut, joten ei mikään tuore ilmiö kyseessä. Tuppurainen menetettiin aikoinaan Jyväskylään ja sittemmin pelaajia lähti ovenavauksella Venäjälle, mutta ehkä tässä nyt hieman korostuu se että tähtipelaajia menetetään rikkaammille liigaseuroille. Sitten heitä joutuu katsomaan suoranaisten vastustajien paidassa, pitkän kasvatustyön ja monien yhteisten hetkien jälkeen vain siksi että muualla on enemmän rahaa.

Oikeastaan puhun nyt nimenomaan erityisesti muualle Liigaan siirtymisestä, sillehän nyt ei voi mitään että jossain Siperian öljymailla on varaa maksaa maltaita . Ja tekopyhäähän tämäkin valitus on, koska samalla lailla KalPa kuppaa nykyään vähän väliä vaikka SaiPasta pelaajia (olkoonkin että suurin osa Kuopiosta lähtöisin näistä) ja vaikka Sportista sun muista. Mutta nämä harvemmin ovat niitä vielä täysin breikanneita nimiä.

Muutama vuosihan sitten todettiin yksiselitteisesti, ettei vuosikymmenen vaihteen 2,5 millin budjetin aikoihin ole paluuta, mutta hieman sitä elättelee toiveita esim. 2,1 miljoonasta. Se olisi jo huomattava korotus nykyiseen ja sijoittuisi nykyisen mallin ja "lihavien vuosien" välimaastoon. Sillä voitaiisin kenties tehdä ajoittain edes yksi jatkosopimus Ruohomaan, Ilomäen, Maionen/Wilsonin jne. kaltaiselle pelaajalle, kun kiinnostus on jo muualla herännyt. Mutta se taas vaatisi vakituisesti enemmän yleisöä, mikä vaikuttaa olevan Kuopiossa poikkeuksellisen haastava tavoite. Ehkä sitten, kun talous on tasapainotettu, tällaisiin pieniin riskeihin olisi välillä varaa?

Mistä tämä tuli? No tuolla HIFK-ketjussa kuiskuttelevat Maionen siirtymisestä sinne, pelkkää huhua täysin toki vielä.

Kohta alkaa pleijarit. Jospa Aku Ruuttu iskisi muutaman häkin ja herättäisi muualla kiinnostusta kauden 19-20 osalta.
 
Viimeksi muokattu:

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC, (HIFK)
Janne Tavi on oikeasti varmaan surkein KalPa-pelaaja sitten legendaarisen Jeff Fossin. Jos olisi murto-osan paikoistaan tänään käyttänyt niin ois jo hattutemppu tehty.
 

KiekkoMes

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Detroit Red Wings, KuPS

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Ainakin ylivoimasesti surkein viimeistelijä... Nähtiinhä se jo vuosi sitte JYPiä vastaan..
Jep viime poffeissa taisteli Sebokin kanssa pitkään että kumpi tuhlaa paremmat paikat. Sitten meni vahingos maalin tekemään. KalPa päätti sitten tämän joutilaan kaapata tulosyksikköön. Ja no Sebok jatkaa samaa rataa ja vielä pari vuotta lisää saadaan tästä nauttia.

Eniten vituttaa kuitenkin tuo, miten selkäranka on tällä kaudella katkennut herkästi. Ollaampa voitolla tai tappiolla niin heti yhdestä maalista masennutaan täysin. Sitten kun ei ole nuita @tulikaste mainitsemia herroja, jotka pelin voivat yksin kääntää. Niin tälläistä tämä tulee olemaan.
Tuolla eka erän pelillä taistellaan voitosta, mutta sitä ei näemmä 20min pidemmälle jakseta pelata.
Tappara on varmasti paras jengi sitten johtoasemassa pelaamaan ja takaa ajo ei edes kerkeä alkaa.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Eniten vituttaa kuitenkin tuo, miten selkäranka on tällä kaudella katkennut herkästi. Ollaampa voitolla tai tappiolla niin heti yhdestä maalista masennutaan täysin.
En lähde arvailemaan kenestä nimimerkistä puhut, koska se ei sääntöjen mukaan ole sallittua.
KalPasta puhuttaessa ketjuaihetta sivuten harmittaa se että johtoasemat hävisi pariin nukahdukseen ja haaveissa ollut ehjä vieras 6kymppinen jäi tulevan lauantai-illan toiveeksi. Erityismaininta maalivahtipelistä, jossa piti hauista näyttää heti alusta pitäen. Uutta starttia niiltä osin perjantaina.
 

Takapappa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Blackhawks
Peli on paskempaa, kuin syyskuussa. Pelaajat ei tunnu tietävän, mitä kentällä pitäisi tehdä. Helvetisti halpoja virheitä. Paikoista ei tehdä maaleja, saati paikkoja saada. Nyt pitäisi valmennuksen jotain keksiä. Vaihdetaan pukukoppikieli kiinaksi?
 

Mazoo78

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Peli on paskempaa, kuin syyskuussa. Pelaajat ei tunnu tietävän, mitä kentällä pitäisi tehdä. Helvetisti halpoja virheitä. Paikoista ei tehdä maaleja, saati paikkoja saada. Nyt pitäisi valmennuksen jotain keksiä. Vaihdetaan pukukoppikieli kiinaksi?

Olin juuri tulossa kirjoittamaan melko tarkalleen samat huomiot. Pukukoppikielenä kokeilisin saksaa eka - siinä on jotain kurinalaista.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Janne Tavi on oikeasti varmaan surkein KalPa-pelaaja sitten legendaarisen Jeff Fossin. Jos olisi murto-osan paikoistaan tänään käyttänyt niin ois jo hattutemppu tehty.
Eilen taas sama. Ihan tyhjä maali oli lopussa tämä tehdä.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Tommi Jokinen. Hyi ttu!!! Vainiola...

Kuka älykääpiö keksi laittaa taas nämä kaks maailman hitainta samaan kenttään?

Jokisen piikkiin kaksi, Vainiolan yksi.

Tyhmät jäähyt kostautui tänään. Aivan järettömiä jäähyjä
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Kyllähän tässäkin oli RYÖSTÖn mahdollisuudet.

Korkean mailan voin vielä anteeksi antaa, mutta tuo väärä vaihto...
 

tulikaste

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Tero Lehterä
Vittujen vittu. Niin lähellä. Sitten lopulta kaadutaan omaan hölmöilyyn ja nannaa naa na na, kolmatta vuotta peräkkäin saadaan ihalla Tuppuraa finaaleissa kiekkokansan iloksi. Siis totta kai sen kaiken järjen mukaan pitää mennä juuri noin, että KalPa tulee todella lähelle mutta ei kuitenkaan ihan tarpeeksi. Silti, voi helvetti. Sarja ei ole vielä ohi mutta kyllä tämä olisi pitänyt voittaa.
 

petete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa
Aika vahva vitutus päällä, tämä peli sössittiin ihan itse.

Vahva viimeinen 5 minuuttia: Vainiolan täysin huolimaton 2+2, Wilsonin ja Riikolan kommunikaatiovirhe Rantakarin tasoituksessa ja JE:n joukkuejäähy.
 

ilman sukkia

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Kyllähän tässäkin oli RYÖSTÖn mahdollisuudet.

Korkean mailan voin vielä anteeksi antaa, mutta tuo väärä vaihto...
Oli paikka ryöstää ja konkariosastolla puntti tutisi sen verran että matkaan ei tarttunut kuin roposia säästöpossuun. Ilman korkeaa mailaa ei olisi tullut mitään vääriä vaihtoja. Toki Jokisen hyökkäyspään estämisjäähy jo aiemmin oli todella turha. No nää on näitä.

Harmittaa Seppälän loukkaantuminen, runkosarjan lopussa ja nyt siitä maksellaan pirun kovaa hintaa, kupoliin tuli taas. Wilsonille lisäminuutit tuovat näköjään virheitä suorituksissa joissa oli runkosarjassa itsevarmuus.
 

Jaaku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPa pelaa liigan pudotuspeleissä tällä hetkellä yhtä kauden heikointa peliään. Ihan hirveetä höntsää! Näyttää siltä että pojat jo odottelee kaljaa ja lämmintä saunaa.

Se lauantain sulaminen taisi katkaista joukkueen selkärangan.
 

MetalT75

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Olihan tuo aivan hirveää, mutta sittenpä yhtäkkiä ollaankin johdossa ja peli kulkee tällä hetkellä. Kun vain nyt pysyisi homma tiukasti kasassa.
 

Siisel1

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Juuso Mäenpää, Arsenal FC, (HIFK)
Toive ensi kaudeksi makso mitä makso niin joku kliininen viimeistelijä sisään. Ei me oikeesti saada antaa noin paljoa tasotusta muihin viimeistelyssä. Tänäänkään kukaan ei osu edes tyhjään maaliin
 
Toive ensi kaudeksi makso mitä makso niin joku kliininen viimeistelijä sisään. Ei me oikeesti saada antaa noin paljoa tasotusta muihin viimeistelyssä. Tänäänkään kukaan ei osu edes tyhjään maaliin
Tapparan vastaavaan tuota nyt vähän huono verrata, kun siellä on varaa heittää 17 maalin Nenosia 4. kenttään, jolla yhtä monta tehtyä maalia kuin KalPan parhaalla maalintekijällä.

Enemmänkin vituttaa että vähän turhan yli-innokkaasti pelattiin ensimmäiset vaihdot, josta Tappara sai lähes ilmaset maalit.
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Urheiluromantiikasta nakerrettiin taas eilen pieni palanen, kun Riikolan siirto Lukkoon varmistui.

Joo ei pelaaja ole mitään velkaa seuralleen eikä etenkään kun Riikola ei edes ole varsinaisesti KalPan kasvatti.

Vituttaa silti. Olisi edes mennyt johonkin suurseuraan. Menestyksen ja isompien valojen perässä Kuopion KalPasta Rauman osto-KalPaan...
 

Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vituttaa silti. Olisi edes mennyt johonkin suurseuraan. Menestyksen ja isompien valojen perässä Kuopion KalPasta Rauman osto-KalPaan...
Pekka Virtaa Riikola tuntui monesta tuutista arvostavan joten ei sinällään yllättävä siirto. Marjamäki ei nähnyt kaveria kuitenkaan riittävän hyväksi Jokereihin vielä tulevaksi kaudeksi joten ainakin kauden vielä neppailee liigassa.
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Urheiluromantiikasta nakerrettiin taas eilen pieni palanen, kun Riikolan siirto Lukkoon varmistui.

Joo ei pelaaja ole mitään velkaa seuralleen eikä etenkään kun Riikola ei edes ole varsinaisesti KalPan kasvatti.

Vituttaa silti. Olisi edes mennyt johonkin suurseuraan. Menestyksen ja isompien valojen perässä Kuopion KalPasta Rauman osto-KalPaan...
Nooh. Lukko kyntää KalPan "jämä" pelaajilla taas tulevalla kaudella.

Taitaa moni vain haluta tuonne Virran valmennukseen. Mikäs siinä Raumalla vähän isommalla palkalla pelata hokia ja viettää pidempi kevät/kesäloma
 

Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Dennis Goala ja rankkarit. Onko voitettu ikinä rankkareita Godlan ollessa maalilla? Aivan jäätävää tekemistä. Sama ois laittaa vaikka kiekkokanisteri siihen nököttämään.

Ikävä on Kilpeläistä nuita rankkareita kun semi usein kuitenkin vedellään.
 

Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
Dennis Goala ja rankkarit. Onko voitettu ikinä rankkareita Godlan ollessa maalilla? Aivan jäätävää tekemistä. Sama ois laittaa vaikka kiekkokanisteri siihen nököttämään.

Ikävä on Kilpeläistä nuita rankkareita kun semi usein kuitenkin vedellään.

No ei se Hovinen niitä yhtään paremmin kiinni saa. Pitäis vaan yrittää ratkoa homma 3v3 pelissä.
 

muzakian

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, St.Louis Blues, SiiPe, Koparit, Man City
Pleijareissa ei onneks rankkareita paljoo ammuta. Kyllähän totuus on että maalivahdin pitäisi antaa hyökkääjän tehdä ratkaisut ja ite pyrkiä vain olemaan kiekon tiellä. Ehkä Godla ylipelaa nuo. Vanhan liiton miehenä edelleenkin vähän vierastan koko rankkitouhua. Eilenkin oli tsäänssit ratkoo peli kyllä jo jatkoajalla. Tuo 4-3 YV on siitä mielenkiintoinen että siihen pitäisi ehkä lähteä vähän eri asenteella kuin 5-4 YV:aan. Jotenkin olis sellainen kutina että siinä pitäs pyrkiä liikuttamaan kiekkoa kuin 3-3 pelissäkin luistelemalla / paikanvaihdoilla.
 

Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Україна
Tuo 4-3 YV on siitä mielenkiintoinen että siihen pitäisi ehkä lähteä vähän eri asenteella kuin 5-4 YV:aan. Jotenkin olis sellainen kutina että siinä pitäs pyrkiä liikuttamaan kiekkoa kuin 3-3 pelissäkin luistelemalla / paikanvaihdoilla.

Joo. Silmiinpistävää oli, että erityisesti Nuutiseen kiekon liikuttaminen pysähtyi - suorastaan jäätyi. Karvaasti tuli viime kevät mieleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös