Positiivisuusketju

  • 2 762 022
  • 11 100

Matza187

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Sinänsä ironista, jos sairastelut ja vastaavat pakkohuilit lopulta kääntyisivät Jokerien eduksi tuoreempien jalkojen ja freesimmän mielen muodossa. Eilen sinä ~21:00 maissa vielä harmitti hieman se, että esimerkiksi Jormakka oli saikulla. ~23.00 maissa harmitti vielä enemmän, kun pelikuntoisen Jormakan avulla olisi saatu nollan vaihdon Embrichin sijaan sellainen 13. hyökkääjä, jonka avulla kuormaa olisi saatu tasattua. Noin 0:35 ei paljoa Jormakkaa tullut mietittyä, mutta tänään aamulla sitten mielessä vivahti se, että näin saattaisi olla jopa parempi: voitto tuli Jormakasta riippumatta, mutta pienestä flunssasta (kai se tämä oli? Olihan?) huolimatta huomenna huilannut Jormakka voi olla 7 erää tahkonnutta kaveria arvokkaampi joukkueelleen.
Pitää kuitenkin muistaa se, että Embrich oli ikänsä puolesta ns. ylimääräinen pelaaja kokoonpanossa. Jos Jormakka olisi ollut 13.hyökkääjä, olisi peliin pitänyt lähteä 6 puolustajalla, mikä taas olisi varmasti näkynyt lopussa, vaikka Rissasen peliaika loppua kohti pienenikin.


Itse aiheeseen sen verran, että eihän tässä malta odottaa huomista peliä enää ollenkaan. Alkaispa jo!
 

Zoidberg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi 2019
Turpiin tuli ja kausi päättyi, mutta tulee silti nähdä metsä puilta. Jokereilta loistava kausi. Meidän jokaisen tulee olla ylpeä joukkueestamme, kuinka se pärjäsi loistavasti KHL:ssä runkosarjassa, pyöritti Sotshia pudotuspeleissä sekä haastoi CSKA:n. Mielestäni paras kausi suomalaiselta seurajoukkueelta koskaan jääkiekossa.

Muutama vuosi sitten nuori-Teuvo dominoi Jokereissa. Nyt dominoi nuori-Eeli. Aina ihanaa nähdä kuinka suomalainen lupaus dominoi Jokereissa. On erittäin hienoa, ettei mene 20 vuotta, että saamme nähdä tämän tason talentteja Jokereissa. Seuraavaa odotellessa.
 

McMulligan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
+ taas yksi kausi vähemmän jäljellä Putinismia
+ Jalonen ja rehellinen kiekko poistuu
- Marjamäen rehellinen Vierumäkikiekko jatkaa siitä mihin Jalonen jäi
 

gcz_

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHC, NYI, Suomen NATO-jäsenyys
Kyllähän tämä kausi tarjosi hienoja hetkiä ja yksittäisten pelaajien hienoja esiinnousuja: Tolvanen, The Nelonen, Wirtanen pakkina, Rämön paluu huipulle jne...

Viihdyttävä kausi kaikkinensa, vaikka keskivaiheilla olikin vaikea jakso.
 

KuumaaKamaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Olo tottakai pettynyt kauden päättymisen johdosta, mutta myönnettävä se on, että tällä kaudella on tapahtunut kentällä niin paljon hienoja asioita, että kokonaisuutena tämä kausi oli paras Jokerikausi minkä itse olen saanut kokea. IFK-sarjat toki aikoinaan olivat kovia ja jätti jälkensä verkkokalvoille, mutta tämä kausi nousuineen ja laskuineen oli niin tunteita täynnä, että ylpeänä voimme jäädä muistelemaan tätä kautta. Ylpeys kuvastaa tunnetta, jota koen tämän kauden joukkuetta kohtaan, mutta toisaalta myös harmitus. Huoli siitä, että ensi kausi on mahdollisesti välikausi, kun Marjamäki ajaa omaa tylsää kiekkoa sisään on kieltämättä suuri. Eikä fiilistä myöskään nostata se, että avainpelaajat todennäköisesti kaikkoavat.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Negat negaan ja posit posiin eli tänne. Näin ulkopuolisen yllätti kuinka kovasti tuo joukkue paiski hommia logon eteen, palkka-armeijasta ei ollut tietoakaan vaan jokainen teki hommia täysillä ja laittoi kroppaa likoon ja blokkasi kuteja minkä ehti. Tyytyväisiä voitte olla tuon jengin asenteeseen, tuo oli nimen omaan JOUKKUE eikä mikään ryhmä vailla päämäärää. Tyytyväisiä voitte olla myös kolmeen kotipeliin tässä sarjassa, pitää muistaa, että Jokerit voittivat molemmat pelinsä tässä sarjassa vasta jatkoajalla ja vähän huonommalla tuurilla olisi sarja voinut päättyä viime kauden tapaan 4-0.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Tämän pleijarijevään Jokerisoturit ansaitsi taistelustaan kiitokset ja näin myös suuri osa meistä katsojista jäi kauden päätyttyä katsomoon kiittämään jätkiä. Kiitos!

Nyt se reilun 142min taisteluvoitto ei suuremmin lämmitä vaikka hienoa historiaa tehtiinkin, nyt se jäi silti vain yhdeksi upeaksi voitoksi kun kuitenkin hävittiin sarja. Mutta koska ollaan positiivisuusketjussa niin jätetään se sarjan häviämisen purku muihin ketjuihin.
 
Viimeksi muokattu:

Valle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit. SJK.
Hyvä meininki tänään ja kyllä tästä kaudesta jäi hyviä muistoja paljon. Ensimmäisen kauden jälkeen oli havaittavissa taas positiivista pöhinää pitkästä aikaa jota tietysti juhlakausi avitti. Jospa se Rämö oliskin ollut tänään kunnossa ja maalilla niin todennäköisesti olisi melkoinen kiima kohti maanantaita. Turha jossitella, menen nukkumaan ja näen painajaisia Late Marjamäestä ja rehellisestä kiekosta.
 

ErikKarlsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Sean Gagnon, Tomi Mäki, Erik Karlsson
Kaks erää mentiin eilen kiimalla (katsomossa) ja kolmannessa ajattelin ottaa positiivisuuden kautta ilman pelkoa CSKAn maalista ja tukien väsynyttä joukkuetta parhaani mukaan. Ei riittänyt mutta aivan älyttömän ylpeä oon tosta joukkueesta. Eteläpääty nostatti kylmiä väreitä jäädessään kiittämään Jokereita summerin soitua. Harvoin jää fiilikset noin korkeelle hävityn pelin jälkeen
 

Target

Jäsen
Suosikkijoukkue
Löytyy
JOUKKUE
Viimeisessä matsissa 12 600 katsojaa
Matsin jälkeen joukkue tuli vielä pukukopista kiittämään ja kumartamaan faneille
THE JOUKKUE
Katsojamäärän kasvu 820/ matsi.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokereiden mahdollisuudet paranevat – KHL:ään tulossa jättimäisiä muutoksia - KHL - Jääkiekko - Sport - MTV.fi

Ohhoh, KHL on oikeasti muuttumassa järkevään suuntaan. Katsellaan koska oikeasti tapahtuu ja mitä, mutta tämä on erittäin tervetullut muutos! Vielä pari jengiä sivistysvaltioista, niin sarja alkaa olemaan jo erittäin kehityskelpoinen pohja Eurooppalais-Aasialaiseksi superliigaksi.

Tuo kova palkkakatto on kyllä jäätävän hyvä juttu. Tai ainakin paperilla. En nimittäin usko hetkeäkään etteikö "joku" lähde sitä kiertämään jollain "pelaamisesta tämä pelaaja saa palkkaa 200000€, mutta sitten se saa salatilille 7milj. € josta rahat siirtyy kun ura on loppunut" -veivauksella.
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Tuo kova palkkakatto on kyllä jäätävän hyvä juttu. Tai ainakin paperilla. En nimittäin usko hetkeäkään etteikö "joku" lähde sitä kiertämään jollain "pelaamisesta tämä pelaaja saa palkkaa 200000€, mutta sitten se saa salatilille 7milj. € josta rahat siirtyy kun ura on loppunut" -veivauksella.
Mä en oikein ymmärrä miksi seurojen tarvitsisi kehittää itselleen lisää sääntöjä vain, että niitä voi kiertää. Venäjän kiekkoilussa merkittävät ihmiset ovat samoja, jotka omistavat isoja seuroja. Nykyinen "palkkakatto" on oikein sopiva järjestelmä sille narratiiville, että joukkueeseen halutaan vuodesta toiseen kaataa kymmeniä miljoonia euroja vastikkeetta. Minä luulen, että siellä on Igor vähän ynnäillyt kuluja ja päättänyt että kyllä tästä vähän voisi karsia.

Suunnitellunlainen palkkakatto osuisi ensisijaisesti venäläispelaajien tilipusseihin. Osa varmasti liukenee NHL:n, mutta lopuille ei oikein ole parempaakaan paikkaa kuin KHL. Ainakin teoriassa on siis mahdollista kasvattaa käytettyjen ruplien hyötysuhdetta karsimatta ihan hirveästi sarjan tasosta.

Ihannetilanteessa kaikki seurat olisivat jatkossa neljän-viiden miljoonan sisällä toisistaan ja siihen päälle puolilla jengeistä olisi yksi kovalchuk, plotnikov tai markov remmissä mukana. Sellaisessa sarjassa Jokerit taistelisi mestaruudesta joka kausi ja esimerkiksi ensimmäisen tai tämän viimeisimmän kauden onnistumisen tasolla olisi jo hyvin lähellä sitä. Sormet ristiin että päästään edes lähelle sitä maailmaa.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kevät alkoi sitten positiivisesti kun John "Holmes" Normann teki jatkosopparin Suomen SUURIMMAN ja kauneimman kanssa. Tästä on hyvä jatkaa kohti ensi kautta. Jokerit on muuten tässäkin edelläkävijä, kun jotkut jengit vielä pelaa tätä kautta, niin Jokerit valmistautuu jo ensi kauteen. Minä-Me-Jokerit! Come on!
 

teude

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings/Lions, Jokerit, SaiPa
SKA ei päässyt edes finaaliin.
 

# Seiskakasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, #65, #86 #51, #8, #12 #18
Justice. Oli kohtalaisen mukavaa katsoa kurkunleikkaajan irvistelyä, kun miljonäärit lähti lomille.
 

Ovhj

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jos tästä ottaa jotain meille niin me myös hävittiin 4-2 moskovalle että oltiin käytännössä yhtä hyviä kuin ska.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olin kutsuvieraana naapurin play-off pelissä.

Peli oli ihan ok, ei nyt mennä siihen pelin tasoon ettei joku taas kiukustu.

Mutta posarikamaa on se, että onhan tuo KHL:n tuomarityöskentely aivan timanttia verrattuna tämän ilmaiseen Liigaamme. Aivan hirveä määrä kiekottoman pelaajan estämistä, sitomista, roikkumista ja vastustan häirintää.

En tiedä mitä tuolla Liiga ketjussa kirjoitetaan mutta en usko että olen ainut jolle nuo vihellykset hyppäsivät järkyttävästi silmille.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Mutta posarikamaa on se, että onhan tuo KHL:n tuomarityöskentely aivan timanttia verrattuna tämän ilmaiseen Liigaamme. Aivan hirveä määrä kiekottoman pelaajan estämistä, sitomista, roikkumista ja vastustan häirintää.

Tämä! Eihän tuolla Liigan tuomarityöskentelyllä ole yhtään mitään tekemistä jääkiekon kanssa. Kuten joku aikanaan sanoi, ei niitä sääntökirjan mukaan vihelletä. Mielummin yksi ruskea kirjekuori kuin tuo paska.
 

Hera80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Saadaan uusi pääomistaja, uusi päävalmentaja ja uusia pelaajia. Jokereiden DNA leviää näiden muutosten myötä entistä laajemmalle ja se on positiivista. Kulunut ja päättynyt kausi oli myös yksi hienoimmista kausista, mitä Jokerit on pelannut. Joo oli siellä kauden aikana ohipelejä ja paskaa tarjolla, mutta noita vaiheita tulee harva se kausi. Paljon oli kuitenkin onnistujia ja Tolvasen nousu maailman eliittiin vetää vertoja mille tahansa sankaritarinalle. Sankaritarinoista puheenollen Jokereiden jatkoaikavoitto CSKAsta game #5ssä ei jättänyt yhtään urheilusta kiinnostunutta sielua kylmäksi. Rämö veti itsensä siinä pelissä tiputukseen, mikä kertoo taistelusta Joukkueen eteen. Ja tämän hienon Joukkueen tarina jatkuu kaudella 2018-2019, kun kausarit tulee myyntiin varmista paikkasi, elä ja ole mukana!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös