Mika Niemi Jokereihin

  • 41 579
  • 147

Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Niemi on kyllä vaikuttanut hyvältä tällä kaudella. Sentteripaikoistahan tulee melkein jo kilpailua kun O´Neill on osoittautumassa hyväksi tuohonkin rooliin.
 

Gemondo

Jäsen
Helppohan se on täysin paineettomassa tilassa pelata. Jokerien kausi kun oli hävitty jo siinä vaiheessa kun Minskiin matkustettiin nykyisellä kokoonpanolla (-Norman).
 

Varis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KiVa, EK65
Aivan uskomaton muutos edelliseen kauteen. Olisko lukenu kaiken aiheesta saamansa kuran täältä ja "hivenen" sisuuntuneena painanut koko kesän duunia? .
Tai sitten se edelliskauden kritiikki oli täysin ylimitoitettua ja Niemi on sama vahva alakenttien sentteri kuin silloinkin. Ehkä vielä vähän terävämmän kesän vetäneenä.

Ei se sattumaa ole, että vuosi sitten onnistujia sai etsiä täikammalla ja nyt meinaa olla pulaa heikoista lenkeistä. Hyvässä joukkueessa peruspuurtajatkin näyttävät paljon paremmalta kuin sellaisessa, jonka pelit ovat jatkuvaa selviytymistä.

Hyvää peliä Mikalta, ei siinä mitään. Mua ei kuitenkaan ole yllättänyt pätkääkään että se pystyy hoitamaan ruutunsa noinkin hyvin.
 

Mordjinn

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä Niemeä kehuessa täytyy muistaa että mies saa pelata samassa kentässä tällä hetkellä KHLn ylivoimaisimman pelaajan kanssa. Helppo on vetää Markon kanssa.

Hienoa kuitenkin että kundi on saanut yhden napsun vauhtia lisää peliinsä. Helpottaa kummasti kun ehtii tilanteisiin.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tai sitten se edelliskauden kritiikki oli täysin ylimitoitettua ja Niemi on sama vahva alakenttien sentteri kuin silloinkin.
Niemi ei ehtinyt mihinkään luistimilla ja hävisi 99% kaksinkampailuista. Kura tuli aiheesta edellisellä kaudella ja nyt saa aiheesta kehuja. Koska ehtii ja pärjää.
 
Suosikkijoukkue
Jokerit, Detroit Red Wings
Työnteko tehoketjun vireen salaisuus | Jokerit.com

Täälläkin on spekuloitu Niemen kesätreeneistä ja nyt siihen on vastaus. Terassilla istuminen on vähentynyt huomattavasti kun Niemi on juonut vaan "nopeita". Eikun siis...

Loistava ketju. Tarvittaessa Niemellä olisi annettavaa myös kädellisemmille laitureille. Saa nähdä testataanko Wirtasta tuossa Pillu-Annin keskellä.
 
Viimeksi muokattu:

Lätkäkala

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, KHL:n ja NHL:n suomalaiset sekä Leijonat.
Paljon Niemellä on pisteitä oikeasti? Jokerit.com ja eliteprospects näyttää 0+1

Tämä viesti muistui takaraivoon. Tällä hetkellä siis 2+2, mutta muistanko väärin sanoessani että yhteen peliin (Kunlun?) sai 0+2 mutta ei sitten merkattukaan lopulta, jostain syystä..?
 

joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pakko nostaa ylös tätä ketjua! Niemi on ottanut upeasti paikan nelosketjun keskeltä surkean viime kauden jälkeen!
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Aika iso maali tänään. Niemi on erinomainen nelosen sentteri.
 

TommyT

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Hyvä Mika!! Samassa matsissa teki Hentuset ja heti kolme tuntia myöhemmin sitten kovimman jatkoaikamaalin heti Janeckyn ja Kvartalnovin jälkeen!
 

Gemondo

Jäsen
Hyvä Mika!! Samassa matsissa teki Hentuset ja heti kolme tuntia myöhemmin sitten kovimman jatkoaikamaalin heti Janeckyn ja Kvartalnovin jälkeen!

Nyt on vähän lillukanvarsiin takertumista mutta ei kai toi Kvartalnovin jatkoaikamaali nyt mitenkään kovin erikoinen tapaus ollut?

Ainakin henkilökohtaisesti nostaisin esim. Hardtin tekemän sen edelle.
 

DonTirri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stadilaiset jengit sarjasta ja lajista riippumatta
Niin paljon tuli kesällä hajoiltua erään käyttäjän kommentteihin niemestä että pakko kysyä.
@Sako vieläkö Niemi kelpaa vain pesemään vessoja?
 

Marquez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, FC Barcelona, Huuhkajat
Jos mennään tästä sarjasta jatkoon, tuon voinee nostaa melkeinpä kakkoseksi Janeckyn jälkeen, sanoisin. Ellei sitten joku tee vielä jatkoaikamaalia game 7:ssa... Kiitos joka tapauksessa, tarkka laukaus tärkeään paikkaan!
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin paljon tuli kesällä hajoiltua erään käyttäjän kommentteihin niemestä että pakko kysyä.
@Sako vieläkö Niemi kelpaa vain pesemään vessoja?
Tietysti kelpaa.

Et tainnut huomata, että olen hehkuttanut The Nelosta ja huomioinut kesällä tapahtuneen positiivisen kehityksen. Jos ihan tarkaan muistelet, niin edellisellä kaudella Niemellä ei tehnyt MITÄÄN! Tällä kaudella se on ollut paljon parempi.

Muistutukseksi yks viesti tältä kaudelta
Mika Niemi Jokereihin | sivu 3 | Jatkoajan keskustelupalsta
 

Karhunkulta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Skellefteå AIK
Vieläkö se Karhu olut tehdään siellä?
Niemi otti kyllä ison loikan viime kaudesta tähän kauteen. Silti sanoisin, että jos joukkuetta halutaan vahvistaa niin Niemi "liipasimella".

En oo muuten kartalla. Taidetaan vieläkin tehdä muualla tuo Karhu. Ainakin tehtaan tilalle rakennetaan parhaillaan kerrostalokorttelia.

Niemellä on ihan täysin potentiaali johtaa menestyksekästä nelosketjua ensi kaudellakin. Hakeeko Mika sitten itse vaan hyökkäävämpää roolia ja isompaa vastuuta? Saas nähdä.
 

Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Niemi otti kyllä ison loikan viime kaudesta tähän kauteen. Silti sanoisin, että jos joukkuetta halutaan vahvistaa niin Niemi "liipasimella".
Eikös joskus kauden aikana ollut liikkeellä huhua, että Niemi olisi hylännyt Ässien sopimustarjouksen, koska olisi jatkamassa Helsingissä? Minulle ainakin kelpaisi!
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Silti sanoisin, että jos joukkuetta halutaan vahvistaa niin Niemi "liipasimella".
Kelpaa se rotaatioon ja jos The Nelonen palaa ens kaudella loistoonsa, niin sarjan paras neloskenttä olisi sekin jotain. Ja siihen kuuluu nimenomaan Niemi. Kemia tuolla kolmikolla oli uskomaton!!!
 

Jeffrey

Jäsen
Kelpaa se rotaatioon ja jos The Nelonen palaa ens kaudella loistoonsa, niin sarjan paras neloskenttä olisi sekin jotain. Ja siihen kuuluu nimenomaan Niemi. Kemia tuolla kolmikolla oli uskomaton!!!

Tähän vielä lisukkina, että vaikka ei olisi The Nelonen, vaan vaikka The Nelonen V. 2, niin kelpaisi. Menee jo ikuiseksi väittelyksi jos näistä pitäisi parempi päättää.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ässät houkutteli Mika Niemeä ensi kaudeksi takaisin Ässiin ja tekivät itselleen jättisatsauksen ja tarjosivat 170.000 € mutta Niemi ei tarttunut syöttiin.

Näin jotenkin kirjoitti Satakunnan Kansa eilen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös