Ma 26.3.2018 HIFK - JYP (puolivälierien 4. ottelu)

  • 6 123
  • 40

nixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kaikkia Kolehmaisen jäähyyn johtaneita ei hallissa omalta paikalta nähnyt mutta pari oli toki ansaittuja. Tyrväinen Rooba oli aivan selvä kiekottoman estäminen Tyrväiseltä. Ekassa erässä hyökkäyspäässä Turkulainen kaadettiin maalin kulmalla jäähyttä ja kolmannen erän JYP ylivoiman aikana sisääntuonnissa Tuppurainen sai mailaa käsille että soi, tuomari katsoi vierestä ja ei jäähyä. No nämä on näitä, tänään ei mennyt tuomareillakaan ihan putkeen. Ja JYP oli telineissä ja sinne jäi.
 
Sudan1

Jäsen
Ihmettelin miksei JYP haastanut ensimmäistä IFK-maalia. Rask luistelee maalivahdin alueen läpi vieden Olkinuoran mailan mukanaan jolloin torjunta-asento hieman elää. Nähdäkseni tuo tuomio olisi voinut ainakin 20-30% ajasta kääntyä mitä etua maaliodottamaan aikalisä pitämällä varmastikaan ei saa.
 
Varmaan siksi että Olkinuora yritti itse katkaista mailalla sen tilanteen mutta Rask syöttikin taakse eikä ajanut kiekon kanssa maalille. Ihan oikein meni.
 
Silppuri

Ei helevetti :D hienoa analysointia jäpältä
 
Sudan1

Jäsen
Varmaan siksi että Olkinuora yritti itse katkaista mailalla sen tilanteen mutta Rask syöttikin taakse eikä ajanut kiekon kanssa maalille. Ihan oikein meni.

En ottanutkaan kantaa menikö tuomio oikein, mutta fakta on että Rask on maalivahdin alueella (jossa ei ole kiekkoa) ja koskee maalivahdin varusteeseen ennen torjuntatilannetta. Riski-tuotto -suhde silti kohdallaan kokeilla.

Ei helevetti :D hienoa analysointia jäpältä

Kiitos toiselle jäpälle.
 
Viimeksi muokattu:

Kapo 00

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tulihan se sieltä se ohi peli …tana! En ole kyllä aikaisemmin nähnyt kun vierasjoukkueen pelaaja saa pelin isoimmat aplodit …ttu! No mikään muu ei ole muuttunut kuin se että sarja on nyt paras kolmesta. Ja IFK:n materiaalilla edes pronssiottelun voittamisen mahdollisuudet ovat edelleen tänä vuonna jossain nollan ja olemattoman väliltä. Yhteen asiaan IFK:lla kyllä on hyvät mahdollisuudet eli valitettavasti antamaan Kärpille vapaalipun loppuotteluun tekemällä tästä sarjasta niin raskaan että virta ei enää riitä välierissä.
 
Harald73

Jäsen
Suosikkijoukkue
1897

Pahanmielen purkamista parhaimmillaan. Eilen materiaaliero oli niin huikea Stadilaisten eduksi ja ottelusarja tasan kaksi, että toisen joukkueen materiaalin haukkuminen on joko pikkusieluista panettelua tai pelkkää tappion karvaan kalkin aiheuttamaa henkisen oksentelun tuotosta.

Itse olen sitä mieltä, että Jyp:illä on hieno joukkue, jonka kanssa skulataan heinoa pleijarisarjaa ja kumpi tahansa näistä jengeistä menee jatkoon, on kovalla duunilla jatkopaikkansa ansainnut. Huomenna jatkuu.
 
Rostislav

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Valitettavasti tämä Virtasen JYPin perinteinen ohipeli oli arvattavissa etukäteen lauantaisen makean jatkoerävoiton jälkeen. Pudotuspeleissä kesken sarjan ei kuitenkaan pitäisi tulla tällaisia ulospuhalluksia vaikka onkin kiva juhlia voittoa täydessä kotihallissa. Jos tässä kohtaa olisi pelattu tyly vieraspeli ja laitettu sarja katkolle keskiviikkona, ja samalla toivotettu Tyrväinen tervetulleeksi karkeloihin laittamalla mies katolleen heti ekassa vaihdossa, olisin laittanut saman tien mestaruuskahvit tippumaan.
 
Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Tulihan se sieltä se ohi peli …tana! En ole kyllä aikaisemmin nähnyt kun vierasjoukkueen pelaaja saa pelin isoimmat aplodit …ttu! No mikään muu ei ole muuttunut kuin se että sarja on nyt paras kolmesta. Ja IFK:n materiaalilla edes pronssiottelun voittamisen mahdollisuudet ovat edelleen tänä vuonna jossain nollan ja olemattoman väliltä. Yhteen asiaan IFK:lla kyllä on hyvät mahdollisuudet eli valitettavasti antamaan Kärpille vapaalipun loppuotteluun tekemällä tästä sarjasta niin raskaan että virta ei enää riitä välierissä.

Kohtalaisen kovat on puheet kahden Wallinheimon politikoinnin avulla saavutetun hikisen jatkoerävoiton perusteella. Onhan se joo törkeetä ettei heikomman materiaalin jengi päästä parempaansa suosiolla jatkoon vaan väsyttävät tahallaan, ihan hävettää olla IFK-kannattaja.

Kyllä kai tuo ensimmäinen maali olisi todennäköisesti hylätty jos JYP olisi sen haastanut? Raskhan kenenkään avustamatta jyrää maalivahdin alueen läpi ja vie Olkinuoran mailan mukanaan, ihme ettei Jussi protestoinut lainkaan? Virtanenkin täysin nukuksissa.
 
Huikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp Jyväskylä, Detroit Red Wings, Tre Kronor
Virtasen JYPissä on aina ollut näitä pelejä, kun kaljulta katoaa ote täysin ja joukkue komppaa koomailemalla 60 minuuttia.

Näitä tuli ensin pari runkosarjaan ja playoffeissa terästäydyttiin.
Nyt tulee jo kymmenen runkosarjaan ja playoffeihin joka kolmas.
Ensi kaudella Marko toki jatkaa.

Samaa mieltä tuosta ekasta maalista, olisi ollut haaston paikka.
Ehkä marko halusi säästää aikalisän, jota ei käytä?
 
Hexa

Jäsen
Valitettavasti tämä Virtasen JYPin perinteinen ohipeli oli arvattavissa etukäteen lauantaisen makean jatkoerävoiton jälkeen.
Koko ohipeli termin käyttäminen kuulostaa melkoiselta selittelyltä. Vastustaja sen ohipelin tekee yleensä. Myös IFK on erittäin laadukas joukkue, johan sen kertoo koko tämä tasainen sarja, sekä noin miljoonan ero budjetissa. IFK pystyi nostamaan omaa tasoaan lauantaisesta ottelusta vähintäänkin Tyrväisen verran, JYP puolestaan ei yhtään. Olihan se tasaista vääntöä jo ilman Tyrväistäkin. Jos luisteluvoimassa on noin suuri ero joukkueiden välillä, ei pelkästään tässä ottelussa, niin kyllä se materiaalin arvioiminen menee vähintäänkin uusiksi näiden otteluiden perusteella. IFK:lla saattaa olla JYPiä enemmän kevään pelaajia. On kuitenkin edelleen mahdollista, että osat vaihtuvat täysin huomenna, vaikka eilisen perusteella ei heti uskoisikaan.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Koko ohipeli termin käyttäminen kuulostaa melkoiselta selittelyltä. Vastustaja sen ohipelin tekee yleensä. Myös IFK on erittäin laadukas joukkue, johan sen kertoo koko tämä tasainen sarja, sekä noin miljoonan ero budjetissa.

Tosin Jypissä rahat on käytetty paljon tehokkaammin ;) Eikä siinä, taito sekin ja ilman muuta tuon voi nostaa esille, mutta siis mitään materiaaliltaan ylivertaista tähtisikermää vastaanhan Jyp ei nyt ottele.

Minulla on se fiilis, että niin media kuin osa Jyp- kannattajistakin vähän aliarvioivat HIFK:n, johtuen varmaan pitkälti heikosta alkukaudesta. Kun joukkue ei oikein missään vaiheessa pyörinyt kärkinelikossa, niin kevätkauden nousu ihan vakavasti otettavaksi mitalikandidaatiksi jäi huomaamatta. Perinteisesti hyvin kriittisten HIFK- kannattajien jatkuva kritiikki rosterista on tätä ehkä myös ruokkinut. Mutta onhan tuo joukkue puutteineenkin kuitenkin kauttaaltaan laadukas ja mukana paljon kokeneita poff- pelaajia, vaikka edellä mainitulla suurella budjetilla olisi timanttisempikin kokoonpano voitu kasata, erityisesti hyökkäyksen osalta. Selinin onnistuminen pelitapansa kanssa ja Lankisen nousu liigan parhaaksi maalivahdiksi sinetöivät sen, että varmasti jokaisella joukkueella olisi vaikeaa HIFK:n kanssa.

Edelleen osa Jyp- kannattajista kirjoittaa vähän siihen malliin, että Jypillä käynnistysvaikeuksia, ohipelejä tai Virtanen koomailee, muuten homma hoituisi.
 
veskula

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Die Nationalmannschaft
Edelleen osa Jyp- kannattajista kirjoittaa vähän siihen malliin, että Jypillä käynnistysvaikeuksia, ohipelejä tai Virtanen koomailee, muuten homma hoituisi.

Samaa mieltä. Konditionaali-pelaamisen perusteella JYP olisi voittanut runkosarjan mennen tullen ja finaaliin meneminen olisi ilmoitusasia. Urheilussa, eritoten pallopelien pitkissä playoff-sarjoissa, joukkueet saavat tismalleen sen mitä ne ansaitsevat. Kukaan ei seuraisi lätkää, jos kauden alussa osakeyhtiöt toisivat paperit Liigan toimistolle ja tietokone laskisi lopputuloksen. Tai ainakaan sitä ei seurattaisi kuin se tulosten julkistustilaisuus ja pari päivää taivasteltaisi rostereita ja budjetteja mediassa.

Oikaisin tässä vähän mutkia suoriksi, mutta pointti lienee tuli esille. En kritisoi ketään jolla on odotuksia joukkueestaan, valmennuksesta tai näiden yhteistoiminnasta. Kannattamaltaan joukkueelta saa ja pitää vaatia tulosta. Vähintä mitä tulee antaa takaisin, on maltti odottaa siihen hetkeen asti kunnes esirippu lasketaan pelien näyttämölle kyseiseltä kaudelta. Nothing is over - jos saa lainata naapurilta.

Iltaa odotellessa.
 
inkku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kotka Rankki ohutta yläpilveä
Virtasen JYPissä on aina ollut näitä pelejä, kun kaljulta katoaa ote täysin ja joukkue komppaa koomailemalla 60 minuuttia.

Näitä tuli ensin pari runkosarjaan ja playoffeissa terästäydyttiin.
Nyt tulee jo kymmenen runkosarjaan ja playoffeihin joka kolmas.
Ensi kaudella Marko toki jatkaa.

Samaa mieltä tuosta ekasta maalista, olisi ollut haaston paikka.
Ehkä marko halusi säästää aikalisän, jota ei käytä?
Venäläinen vanha totuus kuulemma on "Kun lähtee hyvin, se menee hyvin loppuun asti, mutta kun menee huonosti, se on lähtenyt huonosti jo alusta asti!" Miksihän minusta tuo sopii Jypin nykyiseen touhuun?
 
Hollanti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Varmaan se KalPa
En olis uskonu, että joku muu joukkue KalPan lisäks onnistuu munimaan 5-0 johdon. Toki KalPa onnistui vielä voittaa se matsi jatkoilla.
 
Hieroja

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
En olis uskonu, että joku muu joukkue KalPan lisäks onnistuu munimaan 5-0 johdon. Toki KalPa onnistui vielä voittaa se matsi jatkoilla.
Suomen maajoukkue on potentiaalinen kolmas vaihtoehto tähän. Runkosarjassa tämä ei ihan niin paljon haittaisi, mutta playoffeissa ei ammamiehet voi mokata noin pahasti! En mäkään omassa työssäni ole yhtä pihalla, jos teen virheen. Toki kiekonpelureille on se henkinen paine, mutta tätä varten on valmennus joka ohjaa pelaajia oikeaan suuntaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös