Miksi ja miten kannatat NHL-seuraasi?

Kirjoittelija kirjoitti:

Kun pointti on nimenomaan se, että et sinä itsellesi vieraiden ihmisten urheilusaavutuksille hurratessasi "elä omaa elämääsi täysillä", vaan sä elät silloin elämääsi toisten ihmisten (ja heidän saavutustensa) kautta. Eivät niiden urheilijoiden saavutukset ole sinun saavutuksiasi, vaikka he asuisivat samassa kaupungissa kuin sinä. Oman elämäsi täysillä elämistä olisi se, että lähdet ihan itse urheilemaan ja mahdollisesti jopa voitat siinä urheilussa jotain.

Laajenna klikkaamalla

Tämä. Vaikka seuraankin NHL:ää paljonkin (+ Liigaa), niin en elä harhassa etteikö ne asiat menisi ihan samanlailla ilman kannattamistanikin. Siksi se myös on tavallaan pelkkää viihdettä, koska ei siinä itse mihinkään pysty loppujenlopuksi vaikuttamaan. Mutta nämä kun sisäistää, niin ihan mukavaa viihdettä kaikkine spekulaatioineen ja käänteineen. Eikä se silti poista niitä tunteita.

Se että kannattaa lähijengiä tai kaukojengiä on minusta lopulta aika samantekevää, sillä lopputulos on kuitenkin tuo ylläoleva. Lisäksi ei se "lähijengi" ja "kaukojengi" ole kilpailijoita keskenään, joten miksi tehdä ristiriitaa. Ymmärrän hyvin jos jotain ei kiinnosta nähdä huono(mpi)tasoista urheilua ja ymmärrän myös sen, että lähijengille on ns. tärkeää paikalliskannattajat ja paikallisvastukset.

Itse huippu-urheilemalla sitä tosiaan tuntisi lajia kohtaan ihan erilailla, mutta silloin toki ei aikaa/kiinnostusta enää riittäisi mihinkään seuraamiseen. Joten, jos seuraa jokatapauksessa lajin ulkopuolelta, niin onko sillä väliä mikä se laji on.

larzzon kirjoitti:

En silti välttämättä yhdy tuohon kannattajien ivaamiseen.

Laajenna klikkaamalla

Olen kannattaja itsekin, mutta en kovin fanaattinen sellainen. En jaksa tässä iässä enää huutaa peleissä, menettää yöuniani suosikkijoukkueen tulosten takia, tai olla esim. sitä mieltä että tuomarit ovat aina salaliitossa sitä minun suosikkijoukkuettani vastaan (tällaista mielipidettähän esiintyy ihan ajat sitten täysi-ikäistyneidenkin ihmisten joukossa varsinkin, kun Suomi pelaa lätkää ja se iskee joka jätkään).

larzzon kirjoitti:

Pitää toiminnan motiiveja kuinka vähäjärkisinä hyvänsä, kannattajat tuovat kuitenkin eläytymisellään ja metelöinnillään lisäarvoa urheilutapahtumille. Tunnelma välittyy tapahtuman äänimaailmana kotisohville saakka. Ei se olisi sama kuunnella pelkkää pelaajien huutelua ja kiekon kolinaa laidoissa.

Laajenna klikkaamalla

Olen tästä ihan samaa mieltä. Minusta on erittäin mukavaa, että Hakametsässäkin on viime vuosina alettu laulaa siellä faninurkassa, mutta en minä niiden ihmisten kanssa haluaisi esim. samalla bussilla matkustaa Ilveksen vieraspeleihin (enkä ole kaveriporukastani ainoa, joka on tätä mieltä). Syyt tiivistynevät aika hyvin tässä videossa:
Ilveksen fanit - YouTube

Täytyy myös todeta, että jos tunnelma olisi minulle urheilussa kaikkein tärkein asia, en reissaisi niin usein Amerikkaan katselemaan NHL:ää ja NBA:ta. Esim. siellä symppaamasi Bruinsin (jolle minäkin toivon menestystä lähinnä Tuukka Raskin vuoksi) kotipeleissä tunnelma on kovin vaisu, jos sitä vertaa vaikkapa Tukholman AIK:n peleihin. Bruinsin pelit ovat kuitenkin sikäli mukavampia kuin AIK:n pelit, että siellä tunnistan pelaajat.

stiflat kirjoitti:

Se että kannattaa lähijengiä tai kaukojengiä on minusta lopulta aika samantekevää, sillä lopputulos on kuitenkin tuo ylläoleva.

Laajenna klikkaamalla

Näin. Jos sellainen ihme vielä elinaikanani tapahtuisi, että Ilves voittaisi jääkiekossa (tai edes futiksessa) miesten SM-kultaa, se tarjoaisi hyvän tekosyyn ryypiskellä ja fiilistellä kavereiden kanssa. Mutta hyvä siinä olisi silti pitää mielessä, että ei minun tai heidän elämänlaatu siitä todellisuudessa mihinkään muuttuisi.

stiflat kirjoitti:

Lisäksi ei se "lähijengi" ja "kaukojengi" ole kilpailijoita keskenään, joten miksi tehdä ristiriitaa.

Laajenna klikkaamalla

Tässä on myös hyvä pointti. Huvittavinta "mieshuorauksesta" messuaminen on mielestäni slloin, jos sitä harjoittaa ihminen joka on vaikkapa parikymppisenä muuttanut jostain Siilinjärveltä Tampereelle ja päättänyt sitten ryhtyä intohimoiseksi TamU-faniksi. Eihän hän edes ole tamperelainen. Miksei KuPS, KalPa tai Siilinjärven Palloseura kelvannut suosikiksi?

Jos Ilves pelaisi UCL:ssä ManCityä vastaan, olisin tietysti Ilveksen puolella.

stiflat kirjoitti:

Itse huippu-urheilemalla sitä tosiaan tuntisi lajia kohtaan ihan erilailla, mutta silloin toki ei aikaa/kiinnostusta enää riittäisi mihinkään seuraamiseen.

Laajenna klikkaamalla

Mä uskon, että huippupelaajat kyllä keskimäärin seuraavat omaa lajiaan aika paljon myös katsojana, mutta harvemmin heitä uran päätyttyäkään saa sinne fanikatsomoon hyppimään. Sillä kuten Johtava Analyytikko totesi, ei heillä ole "tarvetta eläytyä johonkin itselle vieraaseen, kun ovat itse olleet siellä, tehneet sitä".

Olen itsekin tuota miettinyt tykönäni että mitä helvatin merkitystä minulle on sillä että pärjääkö keltaisessa pelipaidassa pelaava joukkue paremmin, kuin sinisessä pelaava joukkue. Aikuinen äijä kuitenkin. Eikä sillä enää niin suurta merkitystä olekkaan, kuin joskus ennen. Harmitus tappiosta asettuu hyvin nopeasti omaan lokeroonsa elämässä. Nukuttu yö välissä viimeistään jo riittää.

Jotain tyhjiön täyttämistä omassa elämässäänhän se fanittaminen ehkä onkin. Mutta eipä siinä, jokainenhan saa kannattaa tai olla kannattamatta just sen verran kun itsestään tuntuu parhaalta. Ei se multa mitään ole pois, jos jollain ei oikeasti ole mitään muuta elämää kuin sen oma joukkue. Onhan jonkun valioliiga ottelun seuraaminen ja niiden lädien eläytyminen siihen peliin vähän erikoisen näköistä ja miten nuo aikuiset äijät viitsii noin suuttua vaikka tuomarin jostain virheestä.

Se että itseään rupeaa nostamaan jonkunlaiseksi "paremmin kannattajaksi", on ihan yhtä vammaista sekin.

Ehkä jotenkin se suhde jääkiekkoon on muuttunut itsellä vähän erilaiseksi mitä se oli joskus. Nyt se on enemmän rakkautta itse lajia kohtaan, kuin sitä pelkkää gloryhunttaamista. Tietyllä tavalla lätkämatsin ja muiden urheilulajien seuraaminen on jopa nautittavampaa kun ei ole mitään omaa suosikkia pelissä. Silloin nauttii vain itse pelistä kun ei tarvi olla kenenkään puolella.

Kirjoittelija kirjoitti:

Mä uskon, että huippupelaajat kyllä keskimäärin seuraavat omaa lajiaan aika paljon myös katsojana...

Laajenna klikkaamalla

Juu epäilemättä, tarkoitin lähinnä seuraamisella jotain Jatkoaikaan kirjoittelua tms. Muutenkin voisi olla aika outoa, että kirjoittelisi fanityylisesti jostain, mihin ainakin teoriatasolla olisi itselläkin saumat.

Kirjoittelija kirjoitti:

Kun pointti on nimenomaan se, että et sinä itsellesi vieraiden ihmisten urheilusaavutuksille hurratessasi "elä omaa elämääsi täysillä", vaan sä elät silloin elämääsi toisten ihmisten (ja heidän saavutustensa) kautta. Eivät niiden urheilijoiden saavutukset ole sinun saavutuksiasi, vaikka he asuisivat samassa kaupungissa kuin sinä. Oman elämäsi täysillä elämistä olisi se, että lähdet ihan itse urheilemaan ja mahdollisesti jopa voitat siinä urheilussa jotain.

Laajenna klikkaamalla

Toisaalta voidaan kysyä, elääkö ihminen elämäänsä täysillä jos hikoilee urheilukentällä, vaikka oikeasti haluaisi olla katsomossa hurraamassa suosikeilleen? Ymmärrän kyllä sinunkin pointtisi, ja minustakin ollaan hakoteillä silloin, jos suosikkijoukkueen pelit alkavat olla tärkeämpiä kuin oman ihan oikean elämän tärkeät asiat, kuten vaikka työ tai perhe. Ja edellinen siis jatkuvana ilmiönä ja asioiden laiminlyömisenä säännöllisesti fanituksen takia. Toki sen ottelun ajan voi keskittyä siihen.

Itselleni NHL-seuran kannattaminen symboloi koko jääkiekkoa ja sen osaa elämässäni. Olen pelannut lähes koko ikäni eri porukoissa ja kannattanut vain kahta seuraa, toinen SM-liigasta ja toinen NHL:stä. Molempia lähes koko elämäni. Lätkän seuraamisesta on tullut elämäntapa. Sen vuoksi päätin pari vuotta sitten tatuoida käsivarteeni isokokoisen kuvan suosikki NHL-seurani logosta. Kyseessä ei ole suora logo, vaan ihminen joka ei ole aktiiviseuraaja tuskin tunnistaa sitä jääkiekkoon liittyväksi. Itselleni se merkitsee kyseistä seuraa, mutta vielä enemmän koko jääkiekkoa. Kannan siis ylpeydellä ihollani suosikkiseurani tunnusta.

adolf kirjoitti:

Olen itsekin tuota miettinyt tykönäni että mitä helvatin merkitystä minulle on sillä että pärjääkö keltaisessa pelipaidassa pelaava joukkue paremmin, kuin sinisessä pelaava joukkue. Aikuinen äijä kuitenkin.

Laajenna klikkaamalla

Katselen eilisen Docventuresin studiokeskustelua, ja Tuomas Kyrö kiteytti tämän problematiikan kyllä niin mahtavasti, että nauroin ihan kippurassa: 1997 Jokerit voitti Suomen mestaruuden, mä olin katsomassa jäähallissa. Janecky varmaan pelas vielä, oli mun suosikki. Mä huudan, taputan, seison: "Otto, Otto!" Ja yhtäkkiä poistun ruumiistani, katson alaspäin: "Mitä helvettiä sä teet! Aikuinen mies. Huutaa Ottoa ja taputtaa." Kävelin ulos sieltä.

2013 keväälllä oli itselläni lukuloma kirjoituksiin ja lukeminen niihin ei kiinnostanut pätkääkään. Olin katsonut aiemmin vain harvemmin pelejä, mutta lukuloman aikana tuli katsottua lähes joka yö peli. Tähän aikaan Canadiens pelasi omaan silmään viihdyttävintä lätkää ja aina kun Habsien peli oli vaihtoehtona katsoin sitä. Subban, Gallagher, Markov ja Eller olivat erityisesti pelaajat, joiden peleistä nautin. Lisäksi tätä edeltävä kausi oli mennyt penkin alle Habseilla, joten tuon kauden Habseja voidaan verrata tämän kauden Avalancheen.

Nykyään tulee katsottua pelejä vain viikonloppuisin ja hyvvn harvoin arkisin. Pudotuspelit ja lomat ovat tähän poikkeus, jolloin tulee katsottua myös arkiyön ottelut. Suunniteilla on mennä Montrealiin parin vuoden sisään katsomaan NHL:ää. Fanituotteita en omista muuta kuin hepreankielisen Montreal Canadiens t-paidan. Jerusalemin basaarista tuli tämä ostettua, kun kauppias esitteli Suomi turistille ensin Rangersin ja Blackhawksin t-paitoja ja ilmoitin, että ostan vain jos löytyy Canadiensin t-paita ja kyllä sellainen jostain varaston pohjalta löytyi hepreankielinen Habsien t-paita.

Mahtava ketju, kiitos nostosta @Subbanisti

Nhl:ää olen seurannut jollakin tasolla reilut kymmenen vuotta. Aluksi se painottui teksti-tv:n seuraamiseen ja joidenkin highlightien katseluun Youtubesta. Suomalaisten menestys kiinnosti paljon.

Muistan yhden pelisession kaverini kanssa, kun pelasimme xbox 360:llä NHL 13:a. Hän kertoi lempiseurakseen Bluesin ja kysyi omaani. En tiennyt. En osannut sanoa. Suomalaisia seuraan, mutta kaveri sanoi, että täytyyhän sulla lempiseura olla. Keksipä nyt joku.

En keksinyt heti sillä paikalla, mutta ajatus jäi päähäni. Sitten tuli Granlund. Suosikkipelaajani koskaan. Otteet Hifk:ssa vakuuttivat ja pelityyli oli sitä mitä rakastin jääkiekossa Kuulin, että hän on menossa Minnesota Wildiin, jossa pelasi jo Mikko Koivukin. Siinä se oli. Kannatan Wildia.

Wild on hyvä kannatettavaksi. En ole gloryhunter, mutta jengi on aina ollut keskivertoa parempi. En muuten tiedä mitä tapahtuu, kun ja jos Granny vaihtaa joukkuetta. En oikeasti tiedä alanko kannattamaan sitä joukkuetta, johon hän siirtyisi. Se on urheilussa hienoa, että siinä voi seurata sydäntä eli katsotaan sitten mitä se sanoo. Siihen asti: Let's go Wild!

Miten: Tällä kaudella vain pari kokonaista peliä olen nähnyt, mutta joka aamu katson highlihtit yön pelistä. Pudotuspelit on sitten asia erikseen.

Meikäläisen suosikkiseura näissä kinkereissä on Los Angeles Kings. Juontaa juurensa siihen, kun pikku-Trenchtownin (ja varmasti monen muunkin) supersankari Wayne Gretzky vaihtoi öljypaidan kruunupaitaan silloin joskus kasarin lopulla, vuotta en tarkasti muista. Tätä ennen en oikeastaan fanittanut mitään joukkuetta, vaan lähinnä pikkupoikamaiseen tyyliin yksittäisiä pelaajia. Sitten kun vielä Kurri siirtyi Italiassa viettämänsä "välivuoden" jälkeen Gretzkyn perässä Kingsiin, niin suosikkijoukkue oli sinetöity ja samana on pysynyt tähän päivään asti ja varmasti pysyy tästä eteenpäinkin.

Miten sitten kannatan? Miten sekin sitten määritellään... Jatkoajan NHL-puolta luen paljon ja erityisesti Kingsin ketjua, mutta en juurikaan kirjoittele tänne. Johtuu siitä, että täällä on palstan osioista ehdottomasti "kovin taso" ja asiantuntemusta niin helvetisti, että harvoin koen, että jokin kirjoittamani asia toisi mitään lisäarvoa keskusteluun.

Pyrin katselemaan mahdollisimman paljon Kingsin pelejä, vaikka toki muitakin NHL-pelejä tulee öisin kukkuessa katseltua. Kingsin pelit ovat kuitenkin aina listalla ykkösenä, vaikka tällä kaudella olenkin katsonut helvetisti Avalanchen pelejä ihan Mikko Rantasen esityksiä seuratakseni. Tunnen/tiedän Rantasen jo ihan pikkupojasta asti, samasta pitäjästä kun ollaan kotoisin ja olen mm. valmentanut pienen Mikko Rantasen sählyjoukkuetta jossain Taikaviittaturnauksessa tjsp. joskus 2000-luvun alkuvuosina.

Niin se Kingsin kannattaminen... kai se lähinnä on sitä pelien katsomista ja niissä mukana elämistä. Lisäksi olen tietenkin kunnon fanipoikana tilannut NHL-kaupasta Kings-tuotteita.

*e* Mainittakoon nyt vielä, että koska olen eläkkeellä, niin työ ja muut sellaiset tympeät jutut eivät rajoita vapaa-aikaa, joten NHL-pelejä voin halutessani katsella vaikka joka yö, aivan sama onko arki vai viikonloppu. Vielä kun vaimokin on ok tämän harrastukseni kanssa, niin mikäpä tässä noita pelejä katsellessa. Tämän rajattoman vapaa-ajan myötä kannatuksenikin on napsun verran lieventynyt, tai pitäisikö sanoa leventynyt, koska vaikka ensisijaisesti Kingsin pelejä seuraankin, niin fanitan ihan yleisesti NHL-kiekkoa niin paljon, että katselen mielelläni pelejä vaikka Kings (tai Avalanche) ei jäällä olisikaan.

Flyersiin ensikosketus tapahtui joskus NHL99-pelin parissa, kun kaverin kanssa pelattiin kyseisellä jengillä. Tehtiin sinne omat pelaajat, joista toinen oli nimeltään Harry Potter ja toinen joku muu. En nyt tuosta hirveästi muista muuta kuin sen, että Eric Desjardins dominoi pistepörssiä.

Monille on kyseinen jengi valikoitunut erään #88 ansiosta, mutta valitettavasti itse missasin kyseisen karpaasin parhaat vuodet kiekkoilijana, enkä ole koskaan osannut arvostaa samalla tavalla kuin jotkut varttuneemmat NHL-kiekon seuraajat. Vähän turhan vähän pelejäkin on tullut nähtyä niiltä ajanjaksoilta, highlighteja kyllä.

Joskus vähän yli kymmenisen vuotta sitten tuli tutustuttua Flyersiin uudestaan, kun tämä valikoi minulle joukkueeksi erääseen NHL-pelisarjan netissä pelattavaan turnaukseen. Tajusin tuolloin, että joukkueessa pelaa aina kovasti arvostamani Kimmo Timonen. Tutustuttuani jengiin lisää löytyi sieltä entistä enemmän mielenkiintoisia pelaajia; Mike Richards, Jeff Carter, Simon Gagne, Sami Kapanen sekä Antero Niittymäki.

Eipä aikaakaan kun löysin itseni YouTuben ihmeellisestä maailmasta ja tuli kaivettua esille kaiken maailman videoita liittyen Flyersiin. Yhä tähän päivään asti on eniten sytyttänyt video, jossa Simon Gagne siirtää kiekon uuniin (youtube) ja vie playoff-sarjan seitsemänteen peliin, vuonna 2004 Tampaa vastaan. Siitä se sitten lähti. Mike Richardsin alivoimavaihto (youtube) Canadiensia vastaan keväällä 2010 pääsee myös erittäin lähelle.

Fanirihkamaa löytyy sen verran, että hallussa on Andrej Meszaroksen pelipaita kaudelta 13-14, aitoustodistuksella.

Harmillisen vähän Flyersia on tullut seurattua, mutta tällä kaudella ovat onneksi pelanneet päiväpelejä aika monta, niin on kerennyt ihan reaaliajassa seuraamaan otteita. Koosteiden varassa pääasiassa kuitenkin ollaan ja siksi ei ihan hirveästi viitsi analysoida otteita joukkueen ketjussa, vaan antaa viisaampien kirjoittajien hoitaa se. Se täytyy kyllä sanoa, että tämän keskustelupalstan perusteella Flyersilla on erittäin fiksuja kannattajia.

Kaikki lähti oikeastaan EA:n änäripelistä vuosimallia 2002. Pleikka kakkosella tuli nassikkana sitä hakattua ja lähes aina valikoitui joukkueeksi Pittsburgh Penguins ja siihen oli vain yksi syy. Kannessa oleva Mario Lemieux. Muistaakseni jengi muuten oli paska, mutta Lemieuxilla hakkasin aina vaan maaleja toinen toisensa perään. Logosta tykkäsin kanssa, onhan se NHL:n siistein logo.

Varmaan kausi 2006-07 oli ensimmäinen kausi jolloin aloin tuloksia katselemaan. Jotenkin sitä Pensin tulokset aina ensiksi tuli etsittyä vaikka Lemieuxia ei enää näkynytkään jengissä. Youtubesta tuli katseltua kaikkea NHL:ään liittyvää mitä vain löysin ja sitä suuremmin Pens alkoi olemaan se mun jengi. Kaudesta 2007-08 muistan kuinka kovasti vitutti tappio Detroitille finaalissa, en vielä tuonakaan kautena katsonut yhtään peliä suorana, mutta tuona kautena taisin jo katsoa joka pelin highlightin. Kaudella 2008-09 korkkasin sitten livepelit, ei niitä nyt kovin montaa varmaan tullut katsottua mutta jokunen kuitenkin. Kauden 09 Stanley Cup on minulle noista kolmesta se suurin, se oli ensimmäinen kerta kun minun kannattamani joukkue jotain voitti.

Nykyään katson kaikki pelit livenä mitkä vain suinkaan pystyn. Jos ei livenä pysty niin seuraavana päivänä sitten jos on jotenkin onnistunut pysymään tulospiilossa, joskus katson siitäkin huolimatta pelin vaikka tulos olisi nähty. Malkinista on kasvanut se lempipelaaja itselleni, mutta kyllä tämän seuran värejä tullaan kannattamaan vaikka Malkin, Crosby ja Letang kaikki lempipelaajat vaihtaisivat muualle. Pittsburghissa on kerran käyty ja toivottavasti vielä joskus pääsisi paikanpäälle. Hieno seura, hienot kannattajat, kiva kaupunki ja upea halli.

Junnuna kun hakattiin NHL02 tietskarilla ja Teemu Selänne oli (ja on) kovin Suomalainen jääkiekkoilija, ei ollut yllätys että nuori poika innostuu hänen seurastaan. Tottakai hai myös oli kamalan siisti ja pelottava olemus seuralle.

Tästä lähti syvin fanitus joka on kulminoitunut kunnolla viimeisen 10 vuoden aikana kun seuranta on ollut jatkuvaa. Pelipaitoja löytyy kaapista useampi, yksi roikkuu seinällä, t-paitoja, pipoa, lippistä ja muuta krääsää. Pelejä katson niin paljon kun kerkeän, muuten highlightit ja tilastot joka päiväisessä seurannassa.

On ollut muitakin seuroja joita tiettyjen pelaajien takia on halunnut seurata, näihin lukeutuu esimerkiksi Martin Brodeur ja Dominik Hasek. Näitä ei sinällään ole fanittanut mutta aina arvostanut.

Ompas hieno ketju kaivettu esiin!

Oma kiinnostukseni NHL:lää kohtaan alkoi vähemmän yllättäen NHL 99 pleikkari pelistä mitä pääsi pari kertaa viikossa naapurin pojalle pelaamaan. Silloin lähinnä kiinnosti Dallas Stars hienon pelipaidan takia ja Saku Koivu oli kova jätkä.

Olisikohan ollut 2007 kun kiinnostuin todenteolla Rangersista kun näin ekan pelin missä Brandon Dubinsky viiletti tulokaskaudellaan muuan Jagrin sentterinä ja siinä pelissä oli jotain mihin ihastuin heti. Siitä lähtien tullut fanitettua Rangersia kokoajan isommissa määrin. Alltimefavoriteksi vuosien aikana tullut ehdottomasti Lundqvist.
Kauan tuli itselläkin luettua täältä palstalta Rangers ketjua ennenkuin itse rekisteröidyin . Täältä löytyykin muutama nimimerkki jotka ovat pitkään pitäneet ketjussa hyvää keskustelua yllä, ja heidän näkemyksiiän arvostankin tosi korkealle. Jätetään nimikerkit vielä kertomatta, ketjua lukevat varmasti nämä tietävätkin ;)

Fanipaitoja itseltä löytyy pari aitoa ja pari dhgatelta tilattua.

Valitettavasti köyhän on käytävä töissä joten pelejä ei kerkeä millään katsomaan arkisin niin paljon kun haluja olisi.. Tällä kaudella ehkä noin 30 matsia suorana tullut katseltua, loput uusintojen ja koosteiden varassa.

Viimekaudella toteutui pitkäaikainen unelma kun pääsin ensimmäistä kertaa MSG:lle paikanpäälle katsomaan Rangers - Pens matsia. Ensikertalaiselle uskomaton kokemus, kolmen tunnin kylmät väreet!

Ensikosketus liigaan oli, kun 6v. vanhemman broidin kanssa kattelin lauantaiaamusin NHL Power Weekia ja samoihin aikoihin jo täysikäinen serkku tutustutti mut NHL 97 -peliin. Siitä aina NHL 2001 asti pelasin Detroitilla, kunnes yhtäkkiä lempijengi vaihtui Devilsiin (luultavasti, koska ne oli just voittanut mestaruuden ja hyvät tehot jne.) Pikkuhiljaa aloin seuraamaan joka aamu Devilsin pelien tuloksia tekstitv:ltä ja netistä. Patrik Eliaksesta muodostui heti alusta alkaen oma lempipelaaja, syynä todennäköisesti hyvät tehot NHL-pelisarjassa.

Olisin todennäköisesti vienyt fanituksen seuraavalle tasolle jo kautena 04-05, mutta se peruuntui työsulun takia, joten jouduin odottamaan seuraavaan vuoteen. Muistan, kuinka hehkutettiin kavereiden kanssa yläasteella työsulun päättymistä, "uutta" NHL:ää uusine sääntöineen ja tietty Crosbyn ja Ovechkinin saapumista liigaan. Siitä lähtien oon kattonut jokaisen kierroksen kaikki maalit ja päätin samalla, että alan katsomaan Devilsin matseja. Sillä ja seuraavalla kaudella katsoin yhteensä ehkä 15kpl Paholaisten pelejä, siitä pari kautta eteenpäin n. puolet peleistä ja kaudesta 2009-10 lähtien olenkin nähnyt lähes kaikki pelit ja pyrin aina katsomaan lähetykset suorana. Tällä kaudella nähnyt kaikki pelit suorana ja ekaa kertaa elämässä katsoin myös kaikki harkkapelit nyt, kun ne vihdoinkin kaikki televisioitiin. Aikataulut tulee järjestettyä niin, että oon aina himassa pelipäivinä ja saan myös kunnen unet. Eli prioriteetit kunnossa.

Rapakon takana oon ollut neljä kertaa:

Tammikuussa 2011 lensin ekaa kertaa Atlantin yli kolmeks viikoks kattomaan pelejä, kun osui hyvään saumaan kauden pisin kotipeliputki (6kpl; Vs. WPG, BOS, PHI, BUF, NYR, MTL).

Seuraavaa reissua ootin aina helmikuuhun 2017 ja 10 päivän aikana näin viis peliä (Vs. SJS, COL, OTT ja home-and-home series Vs. NYI). Oli mahtavaa käydä ekaa kertaa vieraspelissä. Kyseisen matkan jälkeen oonki käyny tiheemmin paikan päällä.

Tammikuussa tehtiin kahden kaverin (Flyers-faneja) kanssa 10 päivän pelireissu, joka sisäls mulla ja niillä neljä peliä. Käytiin yhdessä kattomassa NJ-PHI sekä New Jerseyssä että Philadelphiassa ja kävin yksin myös kattomassa kotipelin Vs. WSH ja vieraspelin Vs. NYI. Taas oli tosi upea kokemus nähdä uus halli.

Silti kohokohta mun fanituksen aikana on, kun päätin extempore lähteä todistamaan viime kuussa, kun Eliaksen paita nostettiin kattoon. Hulluahan se oli. Matkoihin meni yli 24h ja itse Jenkeissä olin alle 48h, mutta se oli kokemuksena sellanen, mikä luultavasti kuolinvuoteellakin pistää naureskelemaan.

Ekaa reissua lukuunottamatta oon luonu uusia kontakteja NYC:in alueelle, mikä helpottaa huomattavasti asioita. Tästä eteenpäin onkin tavoitteena käydä joka vuos kattomassa pelejä. Seuraavaks ois kiva käydä vieraspeleissä MSG:llä, Bostonissa ja Washingtonissa. Siitä sitten ehkä joku päivä lähen kauemmaks vierasrundille, mutta niin pitkälle en oo vielä suunnitellu kuvioita.

Fanikamaa omistan:

- kotipaita (CCM), koti- ja vieraspaita (Reebok), koti- ja vieraspaita (Fanatics)
- lippis x4
- pipo
- t-paita
- pitkähihainen pelipaidan näköseks tehty neule (mikä lie oikee sana onkaan?)
- samanlainen pelipaitajäljennös huppariversiona
- kaulahuivi
- Taylor Hall bobble head -nukke
- Chico Resch -mini stick
- 3kpl matkamuistomukeja peleistä
- miniversio Eliaksen retirement bannerista
+ maalivalo, mikä sisältää kaikkien joukkueiden maalitorvet

Tällanen teksti tuli raapustettua. Tässä tais olla kaikki, mitä mieleen juolahti. Kai mua voi jo tosifaniks kutsua?

Hieno ketju tosiaan. Meikäläinenkin sen verran aikaista saapumiserää että Flyersin fanitus alkoi ison Erkin #88 ajoilta eli about -93. Alkuun tuli enemmän seurattua teksti-tv:sta tuloksia ja siitä pikku hiljaa sitten pelejäkin. Nykyään tuntuu että homma lähtenyt enemmän ja enemmän lapasesta :). Kaikki pelit tulee tsiigattua. Lisäksi useamman vuoden jo kiinnostanut prospectien kehittymisen seuraaminen. Draft-tilaisuus on yks kesän kohokohtia. Pelien katsomisesta vielä totean että yöpelit on ainakin mulle primetime aikaan. Eipähän ole vaimo häiritsemässä.
Flyersia olen nähnyt livenä Losissa ja yhden pelin kotihallissa. Sen verran hienoja reissuja että ei todellakaan jää näihin kahteen. Suunnitteilla jo reissu vegasiin.
Fanikamaa ja pelipaitoja tullut tilattua niin paljon ettei jaksa edes alkaa kirjottamaan listaa niistä. Paljon on mennyt ja menee tähän harrastukseen rahaa, mutta on se sen arvoista. Jatkoajan nhl keskusteluja tulee luettua päivittäin moneen kertaan ja täytyy kyllä sanoa että suomessa on intohimoista ja asiantuntevaa nhl-porukkaa.

Isoveljen suosikkijoukkue oli, syystä tai toisesta, Detroit Red Wings. Tottakai ärsyttävän pikkuveljen piti valita sille joukkueelle sopiva vihollinen. Kai sitä jotain änäripeliä pleikallakin pelattiin vastakkain.

Finaaleista 2010 se lähti. Tai oikeastaan pudotuspeleistä. Muistan, kun luin Ville Leinon dominoinnista, joka oli ollut suosikkipelaajani Jokereissa 07-08. Flyers loi mainettaan periksiantamattomana jenginä, nousi mm. Bostonia vastaan 0-3 tappioasemasta ottelusarjan voittoon. Sittemmin muistan hullun Playoff- sarjan Penguinsia vastaan 2012, kun tihrustin wiziwigin striimeistä jokaisen matsin. Sieltä jäänyt mieleen Claude Giroux'n "The shift" Claude Giroux sets the tone with a big check on Crosby and a goal in first 32 seconds of Game 6 - YouTube (kaipaan muuten tuota maalibisiä). Yksi parhaista playoff-sarjoista ever! Jengi täynnä hienoja pelaajia, ja nyt näyttää pitkästä aikaa myös tulevaisuus lupaavalta pelaajien osalta :)

Olisipa hienoa kirjoittaa tänne tarinaa, kuinka oma Oilersin kannatus lähtenyt vaikkapa Gretzkyn hirmutehoista tai 05-06 finaaleista. Totuus on kuitenkin kovin kaukana siitä.

Vuosi 2010. Nuori herra 14v seurannut NHL:ää säännöllisen epäsäännöllisesti jo vuosia (lähinnä tilastojen kautta), mutta lempijoukkuetta ei koskaan ollut löytynyt (toki suomalaisittain rikkaat joukkueet olivat tarkemmassa syynissä). EA:n NHL-pelit tottakai olleet myös parasta paskaa siihen aikaan. NHL 11:n ilmestyessä luokkakaveri totesi koulussa kuinka Edmontonilla on mukava pelata pelin "Be a GM"-pelimuotoa, koska kesän ykkösvarauksesta Taylor Hallista kehittyisi melkoinen monsteri ja hänen johdollaan Stanley Cupeja satelisi ovista ja ikkunoista.

Koulusta kotiin, peli pleikkariin ja missiona nostaa Oilers takaisin liigan ykkösjoukkueeksi. Ainakin virtuaalimaailmassa. Videopelin kautta myös pelaajat alkoivat tulemaan enemmän tutuksi ja huomasinkin kyttääväni entistä enemmän kuinka Oilers pärjää myös ihan oikeassa liigassa. Ei mennyt kauaa, kun Oilersin pelit olivatkin tärkeämpiä kuin yöunet. Siitä rämpimisestä huolimatta. Kuulin myös usein olevani gloryhunter, koska Oilersia oli "helppoa aloittaa kannattamaan" vuosina 2010-2012, kun ykkösvaraukset löysivät tiensä Edmontoniin. Olisipa ollutkin sellaista ruusuilla tanssimista. Sillä tiellä ollaan kuitenkin edelleen.

Yhden kerran päässyt todistamaan Oilersia livenä, kun Los Angelesin reissulla syksyllä 2016 kävin katsomassa Kings-Oilers -ottelun, joka valitettavasti päättyi Oilersin 4-2 tappioon. Syksyllä taas herkkua luvassa, kun liput ostettu Oilersin ja Devilsin vääntöihin Göteborgissa.

Fanikamaa löytyy lippiksen, "ugly sweaterin" sekä t-paidan muodossa. Kruununa McDavidin 2017-18 vieraspelipaita koristamassa sängyn päätyä. Nykyisen tyttöystävänikin olen saanut käännytettyä jollain tasolla Oilersia kannattamaan, pelejä katsellaan yhdessä ja McDavidin numerolla varustettu t-paita löytyy myös hänen vaatekaapista. Kaikki hyvin sillä saralla siis.

Seuraavaksi tietenkin haaveena (ja tavoitteena) päästä Edmontoniin katsomaan kiekkoa ja kokemaan Rogers Placen huuma. Ehkä sitten syssymmällä.

En kannata mitään joukkuetta. Florida pelasi 90-luvulla itsensä finaaleihin asti Coloradoa vastaan, jonne John Vanbiesbrouck hinasi heidät siinä siistin näköisessä maskissaan. Mutta muuten en sen kummemmin ole mitään joukkuetta ikinä fanittanut.

Yleensäkin kiekon seuraaminen mulla alkoi noihin aikoihin. Olin 6-vuotias kun Suomi voitti -95 kultaa ja aloitin seuraavana syksynä peruskoulun. En muista katsoinko edes tuota peliä ja olen tuota vanhemmiltakin yrittänyt kysyä, muttei hekään muistaneet. Jotain siitä humusta on kuitenkin jäänyt mieleen ja kyllä mä ne kiekon seuraamisen ihan alkujuuret yhdistän tuohon ensimmäiseen MM-kultaan. Se vaikutti kyllä pikkupoikaan. -98 Naganon olympialaiset muistan jo aivan selvästi. Puolivälierä Ruotsia vastaan katsottiin koulussa muistaakseni kokonaan opettajien luvalla ja tunteja ei pidetty. Venäjää vastaan pelattu välierä kiirehdittiin katsomaan koulusta kotiin ja seurattiin kun Bure mätti liukuhihnalta maaleja. Pronssiottelu on myöskin muistissa ja miten uskomatonta se oli että Suomi pystyi voittamaan Gretzkyn kipparoiman Kanadan ilman loukkaantunutta supertähti Selännettä.

Olen muutenkin seurannut urheilua tiiviisti ihan pikkunassikasta asti. Jotain eskapismia se on varmaankin ainakin nuorempana ollut.

No mutta tuo ei nyt enää liity ketjun aiheeseen. Sori rönsyilystä mutta innostuin.

Suomalaisten otteiden perässä lähinnä seuraan nykyään NHL:ää, joten luonnollisesti esimerkiksi Coloradon, Carolinan, Floridan, Winnipegin ja Edmontonin pelejä tulee katsottua. Teen 3-vuorotyötä ja yövuorot on usein aika hiljaisia, joten silloin on hyvää aikaa katsella matseja.

Mun fanitukset ovat lähtöisin 70-luvulta, kun olin fanitukselle otollisessa iässä. No ok, HIFK tuli myöhemmin, minkä vuoksi se saa lähinnä sympatiapisteitä eikä ole varsinainen fanituksen kohde. NHL:ää rupesin seuraamaan tarkemmin vasta 2000-luvulla, joten suosikkijoukkuettakaan ei ollut eikä varmaan tulekaan. Seuraan suomalaisia pelaajia ja viikonloppuisin katsotaan ne pelit, mitkä ehditään. Jos on valinnanvaraa - niin kuin yleensä on - otetaan ns. suomalaispeli talteen yöllä ja katsotaan aamulla. Ulkomaisia suosikkipelaajia mulla ei taida enää olla, kun Sakic meni lopettamaan. Enkä mä silloinkaan Avsia mitenkään fanitellut, kun vielä pelasi. Paha noista lähtökohdista on siis mitään joukkuetta nostaa muiden yläpuolelle, kun seuraaminen on yksilötasolla.

Huikea ketju. Laitetaan omaa tarinaa tänne myös.

Itselläni on ollut seuraavanlainen periaate urheiluseurojen kannatuksen kanssa (mikäli siis ei ole mitään sukukytköstä tai muuta "kannustinta"): "Uuden lajin ensimmäinen peli paikan päällä määrittää"
NHL:ssä New York Rangers, NFL:ssä New York Giants, MLB:ssä Toronto Blue Jays jne.

NHL:ssä New York Rangers kannatus alkoi n. 13-vuotiaana vuonna 2006 kun ensimmäisen kerran astuin MSG:lle. Tätä valintaa tosin tuki myös sukulaissuhteet New Yorkiin, mutta kuitenkin. Ottelu oli Rangers - Senators, jonka Rangers kuitenkin hävisi. Tuosta se sitten lähti.

Tämän jälkeen olenkin seurannut vuosi vuodelta Rangersia enemmän ja enemmän. Käytännössä vuosittain käyn MSG:llä katsomassa pelejä, viimeisimpänä tammikuun alussa käväsin Winter Classicin katsomassa paikan päällä. Runkosarjaa harvoin herään yöllä katsomaan, mutta tilastoja tsekkailen heti aamusta pelien ollessa paketissa. Playoffeja olenkin sitten valvonut ja katsonut livenä enemmänkin -> eipä tarvitse tällä kaudella (hämmentävää)