Juho Tommila

  • 20 545
  • 85

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Puolustaja voitti kaksinkamppailuja ja pelasi energistä ja rohkeaa peliä. Sanoi itse päättäneensä, että haluaa olla aktiivinen. Se myös onnistui ja näkyi katsomoon saakka

Illan kolmen Padan pakki. Palattuaan pitkän tauon jälkeen tammi-helmikuun taitteessa oli jonkun aikaa epäsynkassa pelaamisen kanssa. Pelituntuma, hieman uusittu pelitapa.

Tietysti oman alueen luutijalle puolustus ja kaksinkamppailut tärkeimmät. Mutta Tommila eräänlaisena hybridipakkina on ottanut jälleen roolia kiekonkin kanssa. Peruspelin lisäksi on itseluottamuspillerit syöty myös haasto/kikka-osastolla.
 
Nigi

Jäsen
Näen Tommilassa vielä potentiaalia paljon parempaan. Erittäin taitava käsistään, hyvät kiekolliset taidot eikä ole omissakaan lapanen. Ensikaudella iso läpimurto?
 
Blade80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pata
Näen Tommilassa vielä potentiaalia paljon parempaan. Erittäin taitava käsistään, hyvät kiekolliset taidot eikä ole omissakaan lapanen. Ensikaudella iso läpimurto?

Sama kutina on täälläkin.
Tommila on kyllä kiekon kanssa taitava ja omaa vielä kohtuu hyvän liikkeenkin, eikä mikää ihan turhake omissakaan. Hänelle pitäisi saada sopiva pari, joka antaisi Tommilalle mahdollisuuden tehdä noita nousuja ja käyttää sitä taitoaan.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tommila on kyllä taitava pakki, oli hieno nousu viime pelissä, ainoa mikä jäi puuttumaan oli maali ja se olisi ollut kauden hienoin. Hienoa, että jatkaa täällä.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Tommila harrasteli tänään pariin otteeseen alkukauden peleistä tuttuja vahvoja soolonousuja maalille. Pienestä kiinni, ettei päässyt aivan huippupaikalle. Näissä nousuissa on aina riskinsä mutta mieluummin näen aina silloin tällöin tälläistä suoraviivaista yritystä maalintekoon kuin pelkkiä roiskaisuja viivalta sinnepäin.
 
angnus

Samaan kiinnitin huomiota. Tommilalla on huikeat kädet ja noista nousuista kun laittaisi kiekot vielä sisään, niin olisivat "vuoden maali" äänestyksen kärkisijoilla.
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maalikoostetta katsoessa ja peliä kerratessa, niin olihan Tommilalta synkkä ilta. Miinukset kriittisiin kolmeen ensimmäiseen Sport maaliin.
0-2 maalissa päästi Talajan kulmasta nousemaan maalin tekoon.
0-3 maalissa tripla virhe. Ensin menettää hyökkäyssinisellä, sitten häviää päätykiekon ja lopuksi vielä päästä miehensä kulmasta antamaan syötön.
 
Phaneuf#3

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Tampa Bay Lightning
Maalikoostetta katsoessa ja peliä kerratessa, niin olihan Tommilalta synkkä ilta. Miinukset kriittisiin kolmeen ensimmäiseen Sport maaliin.
0-2 maalissa päästi Talajan kulmasta nousemaan maalin tekoon.
0-3 maalissa tripla virhe. Ensin menettää hyökkäyssinisellä, sitten häviää päätykiekon ja lopuksi vielä päästä miehensä kulmasta antamaan syötön.
Kyllä 0-2 menee ensin Peltolan käsittämättömän käsisyötön ja Andyn piikkiin mielestäni. Peltola olisi voinut ottaa kädellä kiekon alas ja pelata rauhassa mutta otti käsisyötön ja oman pään aloituksen joka taas kerran hävittiin ja siitä Andy imaisi(taas).
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Maalikoostetta katsoessa ja peliä kerratessa, niin olihan Tommilalta synkkä ilta. Miinukset kriittisiin kolmeen ensimmäiseen Sport maaliin.
0-2 maalissa päästi Talajan kulmasta nousemaan maalin tekoon.
0-3 maalissa tripla virhe. Ensin menettää hyökkäyssinisellä, sitten häviää päätykiekon ja lopuksi vielä päästä miehensä kulmasta antamaan syötön.
Katastrooffi lienee hyvin kuvaava termi Tommilan illasta. Pakko silti sanoa, että on muuten julma pelikirja, jos puolustajan on pakko mennä heti paineistamaan kiekkoa kohti omalla alueella ja kukaan ei ole varmistamassa jos häviää kamppailun kulmassa.

En voi käsittää, kuka oikeesti tekee pelikirjan, missä molemmat pakit lyö paineen kulmaan... mun kaaliin toi ei sovi...
 
madeOFspade

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Maalikoostetta katsoessa ja peliä kerratessa, niin olihan Tommilalta synkkä ilta. Miinukset kriittisiin kolmeen ensimmäiseen Sport maaliin.
0-2 maalissa päästi Talajan kulmasta nousemaan maalin tekoon.
0-3 maalissa tripla virhe. Ensin menettää hyökkäyssinisellä, sitten häviää päätykiekon ja lopuksi vielä päästä miehensä kulmasta antamaan syötön.

Hupille menee selvästi 1-0 ja 4-0 maalit. Ekassa huolimaton päätyheitto hyökkäyssinisellä ja siitä kääntyy nopea vastahyökkäys. Hyökkäyssinisellä ei noin saa kiekkoja menetellä.
4-0 maalissa Hupi ajaa kiekon kanssa maalin taakse, luottaa vissiin vääntövoimaansa turhaan eikä tiputa kiekkoa omille vaan jatkaa samaa linjaa vaikka hyökki on iholla. Lopulta menetys ja siitä maali.

Toivottavasti oli Huhtasen viiminen peli. Taso ei enää riitä liigaan.
 
aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
0-1 sisäls jo mielenkiintosia tilanteita: Peltola nosti jalalla, syötti Tommilalle semi-ahtaaseen tilaan keskelle, tämän tarkotus jakaa laitaan Huhtaselle mutta ahtaassa tilassa ei täydellistä onnistumista. Näinpä jatkotilanteessa Huhtanen ei saanut syvään vaan rääppäsy pakille joka lähetti samantien Vauhkosen vauhtiin, parin Peltola-Tommila suunnatessa jo vaihtoon ja joutuessa palaamaan pika-pikaa paikoilleen. Siks Peltola hieman myöhässä tilanteessa.

2-0 helposti längistä, mutta turhan helposti pääs Talaja kuitenkin Tommilan pihdeistä nousemaan kaarelle.

3-0 en tiedä mitä kaikkea tapahtu kun ukkoa juoksi ja prässäsi.

Vähän sama 4-0. Tuntuu että omissa yhden virheen jälkeen korttitalo alkaa hajoilemaan, eikä viisikko pelaa samalla sivulla kovin hyvin yhteen merkkauksia tai aluetta. Menee se ylimääränen silmänräpäys tunnistaa tilanne ja tehtävänsä.
 
Raimoton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers, La Albiceleste
Mikä saaaaamperi tätä miestä vaivaa? Häviää ihan rutosti kaksinkamppailuja. Lauantaina oli täysi vitsi eikä tämä TPS pelikään putkeen mennyt. Herätystä tavalla tai toisella.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä saaaaamperi tätä miestä vaivaa? Häviää ihan rutosti kaksinkamppailuja. Lauantaina oli täysi vitsi eikä tämä TPS pelikään putkeen mennyt. Herätystä tavalla tai toisella.
Kausi alkoi paremmin, nyt on selkeästi taantunut. Jos onkin maisemanvaihdos mielessä, paluu kotiin jo nyt ja vaihtokaupassa meille tuttu pakki.
 
ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tommila on koko ajan ollut sellainen pelaaja, jolta olen itsekin odottanut nähtyä parempia suorituksia. Käsiä löytyy, mutta taidot eivät ole missään vaiheessa konkretisoituneet esimerkiksi jonkinlaiseksi pistetehtailuksi. Ei ole pettänyt, mutta ei ole myöskään päässyt urallaan uudelle tasolle.
 
Tuamas

Jäsen
Tommilakin kärsii siitä, että oman pään puolustus- ja purkupelissä ei ole riittävän selvää sapluunaa.

Ei riitä kyvyt improvisoituun puolustuspeliin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Auttaisiko sama kuin Makkosen kohdalla eli pieni kritiikki niin kohta kolisee maalin muodossa? Tommila on vielä maaleitta vaikka on laukonut Ässäpakeista eniten kohti maalia.
 
Tommila ollut huonoin pakki tänään. Mihin on kadonnut kädet ja pelisilmä? Jos ei näillä kommenteilla ala maali irtoamaan, niin on se ihme.Lisää olutta tuoppiin jakohti kolmatta erää..
 
korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Auttaisiko sama kuin Makkosen kohdalla eli pieni kritiikki niin kohta kolisee maalin muodossa? Tommila on vielä maaleitta vaikka on laukonut Ässäpakeista eniten kohti maalia.
Aika sopivasti.

Salmio on kyllä ollut niin paska että jos se vielä tekee niin avaan oluen.
 
angnus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Aika sopivasti.

Salmio on kyllä ollut niin paska että jos se vielä tekee niin avaan oluen.
Salmio oli munkin kolmas vaihtoehto, mutta ei sentään kaikki paskat tänään tehneet maalia.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Ei voi kun nauraa. Makkoselle ja Tommilalle tänään kauden avausmaalit, enää olisi tosiaan puuttunut se Salmion poika *hymiö*
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös