Parhaat elokuvaohjaajat

  • 12 174
  • 54

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Parhaus on subjektiivista, eikä objektiivista mittaria olekaan, jolloin voisi olla persoonallisia listoja hyvinkin. Mitä enemmän samoja tai mitä enemmän tunnetuimpia luetellaan, niin sitä vähemmän oikeastaan katsotaan mitään, edes sitä valtavirtaa.

Ymmärrän (ja allekirjoitan) pointtisi, itsekin toivon näkeväni valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä, niin kuinka oletettavaa se on tavallisten elokuvakuluttajien keskustelussa? Kuten nähdään, niin varsin harvinaista, suurin osa luettelee ne tavanomaiset tutut nimet, joihin niihinkin olisi mahdollista saada kiinnostavuutta lisää, jos mainitsee jonkin vähemmän tunnetun elokuvan esimerkkinä erinomaisesta ohjaajatyöstä esim. Akira Kurosawan kohdalla monella tulee ensinnä mieleen Seitsemän samuraita tai mahdollisesti Ran, mutta löytyyhän sieltä muitakin loistavia filmatisointeja, kuten 1952 valmistunut Ikiru - tuomittu.

@Tifosi 'lle - en itse tarkoittanut sitä, että kiinnostava on synonyymi huonolle. Itse pidän lukuisia ohjaajia kiinnostavina, heidän taitojensa tähden, mutta syystä tai toisesta - usein kielialue - ohjaaja ei ole noussut tähteyteen lännessä, tai elokuvien teemat ovat sellaisia, jotka länsimaissa asettuvat marginaaliin.

Japanista, Kiinasta, Koreasta - tarkoitan nyt Etelä-Koreaa, löytyy lukuisia kiinnostavia, mutta Suomessa huonommin tunnettuja ohjaajia. Tässä yhteydessä japanilaisen Takashi Miiken nimen toistaminen alkaa ehkäpä kokea jo inflaatiota, mutta ei hän niin tunnettu ole, etteikö häntä voisi tehdä Suomessa tunnetummaksi. Miiken 90-luvun lopun Audition on rakenteeltaan kiinnostava, jossa draama - hapuileva ihmissuhde-elokuva - etenee lopulta "kidutuspornoksi". Toisenlaista elokuvataidetta Miikelta edustaa sitten Ichi the Killer ja väliin jää paljon muuta.

Mutta löytyy lähialueiltammekin kiinnostavia (ja samalla loistaviakin) ohjaajia, jotka aivan liian harvoin saavat näkyvyyttä mediassa, kuten romanialainen Cristian Mungiu (hän on ohjannut loistavan 4 kuukautta, 3 viikkoa, 2 päivää). Venäläinen Andrei Zvjagintsev (Leviathan v. 2014) on myös syytä mainita.

Josko tämän viikonlopun aikana saisin rakennettua omanlaiseni listan ketjuun.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Frank Capra, Steven Spielberg, Ingmar Bergman ja Andrei Tarkovsky nyt ainakin "ehdolle".
 

Vanha Len

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Boners
Tsui Hark, Pier Paolo Pasolin, John Woo, Michael Henneken ja Lars Von Trier nokittavat.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ylen sivulla oli aiheena kiinnostava artikkeli:
"Ilman Törhösen elokuvia voi elää, mutta entä Allen, Spacey ja Polanski? #metoo tekee tiedostavan kulttuurinkuluttajan elämästä tukalaa
Seksuaalinen häirintä on nostanut esiin klassisen kysymyksen siitä, voiko tekijän ja teokset erottaa toisistaan."

Eli missä määrin tekijän ja teokset voi erottaa toisistaan? Polanski ja Allen ovat yleensä ns. mestariohjaajien kastissa, mutta Polanski on tuomittu lapsenraiskaaja ja jos väitteet pitävät paikkansa niin myös Allen menee samaan kategoriaan, vieläpä adoptiolapsensa kanssa. Minkälaisen varjon nämä teot heittävät miesten ohjausten ylle?

Vähän samahan se on musiikissa: Gary Glitterin glamrock-biisit ovat pirun tarttuvaa "jäähallien matsimusiikkia", mutta Glitter itse on saastainen lapsenraiskaaja ja pedofiili. Ei tule Glitteriä soiteltua ilman, että tätä ajattelisi.

Allen on saanut tehdä leffoja aika rauhassa, nyt kuitenkin näyttäisi siltä, että hänen uusin elokuvansa (joka kertoo keski-ikäisestä miehestä seksisuhteessa teinitytön kanssa ja joka luokitellaan romanttiseksi komediaksi eikä creepy pervert -osastolle) on vastatuulessa ja jää kenties ilman julkaisua.

Hyvä vai huono asia?

Aikamoisia narsisteja ja mulkkujahan monet mestariohjaajat ovat olleet ja ovat edelleen, mutta mihin pitäisi vetää raja? Kusipäisyyteen sitä ei voi vetää, muuten pitäisi karsia liki kaikki ohjaajat pois, mutta entäs ahdistelijat, raiskaajat, lapsenraiskaajat?

Minä olen esimerkiksi monesta Polanskin teoksesta pitänyt ja tunnen sympatiaa miestä sen suhteen, että hänen raskaana ollut vaimonsa Sharon Tate murhattiin, mutta vaakakupissa on myös se, että Polanski huumasi 13-vuotiaan lapsen huumeilla, raiskasi tätä anaaliin ja pakeni sen jälkeen tuomiotaan karkuun Eurooppaan jossa hän luuraa edelleen.
 

ms.qvist

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, Хокейний Клуб Донбас
Olkoon tämä viesti sekoitus parhaita tai muuten vaan kiinnostavia ohjaajia, eikä tämän viestin listaus pyri millään muotoa olemaan mikään kattava listaus parhaista tahi kiinnostavista elokuvaohjaajista. Moni jää mainitsematta.

Valehtelisin itselleni, jollen mainitsisi tällaisessa viestissä kolmikkoa Akira Kurosawa, Sergio Leone ja Charlie Chaplin - nyt heidät on mainittu, joten iso taakka on jo pudotettu harteilta. Saman tien voidaan jatkaa taakan pudottamista mainitsemalla vielä seuraava - minulle tärkeä - kolmikko Stanley Kubrick, Clint Eastwood ja Quentin Tarantino - jonka tähti silmissäni on, ikävä kyllä, laskeva, mutta pidetään vielä listalla vanhojen näyttöjen tähden.

Tällaisilla listoilla mainitaan harvemmin Pier Paolo Pasolinia - @Vanha Len hänet tuossa yllä onneksi mainitsee, minuun teki suunnattoman vaikutuksen Pasolinin Salò - Sodoman 120 päivää, se oli ensimmäinen Pasolinin leffoista jonka muistan katsoneeni, sen jälkeen olen nähnyt hänen filmografiasta useammankin leffan, kuten Teoreman ja Matteuksen evankeliumin.

Minua ovat oikeastaan koko aikuisikäni kiinnostaneet ohjaajat, jotka ovat uskaltaneet rikkoa rajoja, jotka eivät ole kangistuneet kaavoihin - toisinaan kohdalle osuu helmi, toisinaan pienoinen hutilaukaus, jollaisena pidän Gaspar Noén Enter the Void'ia, mutta mitä siitä, kun toisessa vaakakupissa on näkemisen ja kokemisen arvoinen Irreversible - syntiset. Samaan kategoriaan voidaan sijoittaa juuttien Lars von Trier. Hänen "maailmaan" sujahdin vuosituhannen vaihteessa nähtyäni Idiootit "taivaskanavalla", pidän myös minimalistisesta Dogvillesta kuin myös Dancer in the Darkista - jonka loppu on minusta sykähdyttävä ja kaunis, jos nyt kuolemantuomion täytäntöönpano voi kaunis olla. Itävaltalainen Michael Haneke on eräissä leffoissaan ollut samantason rajojen rikkoja Funny Games ('97) on sitä parhaimmillaan, tai ehkäpä kuvaavampi on pahimmillaan, koska kieroa pahuutta leffassa on ihan kohtuudella. Tässä yhteydessä on vähintäänkin mainittava germaanien Werner Herzog.

Itä-Euroopasta (no joo, tämä on suhteellisen laaja käsite jos siihen sisällytetään Venäjä kokonaisuudessaan) tulee kokojoukko kiinnostavia ohjaajia. Aiemmissa viesteissä tulin maininneeksi Christian Mungiun ja Andrei Zvjagintsevin, myös Unkarista tulee kiinnostavia elokuvia ja ohjaajia, kuten Son of Saul'in ohjannut László Nemes. Muutenkin Itä-Eurooppa saisi saada enemmän huomiota, sieltä tulee muitakin kuin Andrei Tarkovski ja Krzysztof Kieślowski. Ja tuleehan alueelta - nyt jo hajonneesta neuvostovaltiosta - ohjaajanero, jonka yksittäinen otos on jäänyt elokuvahistoriaan - mukaelmia siitä näemme vielä tänäänkin. Neuvostopropagandaa parhaimmillaan Sergei Eisensteinin Panssarilaiva Potemkinissa:

BATTLESHIP POTEMKIN: The Complete Odessa Steps Sequence - YouTube

(ajassa 10:.. eteenpäin).

Aasiasta tulee kiinnostavia ohjaajia, osa on toki taitaviakin, muutkin kuin Korosawa. Itse olen kuitenkin sen verran "rajoittunut", että en erityisemmin jaksa katsoa muiden kuin japanilaisten, korealaisten ja kiinalaisten leffoja - no joskus joku vietnamilainen ja indonesialainen leffa menettelee. Intialaiset sen sijaan... kiitos mutta ei kiitos bollywoodille. Kurosawan ja Takashi Miiken ohella on hyvä muistaa nipponin pojista Takeshi Kitano. Pohjois-Koreastahan tulee, mikäli heiltä kysymme, maailmankaikkeuden parhaimmat ohjaajat, joista viimeisin - Kim Jong-un - ohjaa maailman suurinta keskitysleiriä, mutta itse katson mieluummin eteläkorealaisten ohjaajien filmatisointeja, heistä voisin mainita Kim Ki-dukin, jonka Moebiusta voi pitää hiukan häiritsevänä leffana, jos tällaista termiä nyt haluaa käyttää. Mainitsemisen arvoinen ohjaaja on myös Park Chan-wook (esim. Oldboy).

Jätin nyt tarkoituksellisesti mainitsematta lukuisia lännessä tutumpia ohjaajia, jotka minulle ovat yhtäkaikki tärkeitä - jonomuotoisena listana Christopher Nolan, Alejandro Iñárritu, Darren Aronofsky, Coenin veljekset, eikä unohdeta Terrence Malickiakaan.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Nicolas Winding Refn ansaitsee myös tulla mainituksi tässä ketjussa. Drive, Valhalla Rising, Only God Forgives jne. Loistava ja omalaatuinen ohjaaja.
 

Buster

Jäsen
Ensimmäinen rakkauteni oli Orson Welles, sillä aikanaan kun tosissaan elokuvien pariin hurahdin, niin Teema näytti tuolloin miehen elokuvia. Suuri innovaattori, joka Greg Tolandin kanssa loi Citizen Kaneen syvätarkan kuvauksen huippuunsa. Hyödynsi elokuvissa vahvaa teatteri, sekä radiotaustaansa, esimerkiksi elokuvan äänet vaikuttavat lähes kolmiulotteisilta tuoden oman merkittävän lisänsä aina jopa tarinankerrontaan saakka. Itse tarinahan tietysti kerrottiin useista eri näkökulmista, minkä lisäksi elokuvan alussa olevan uutispätkän Welles kuulemma hinkkasi hiomapaperilla saadakseen sen näyttämään vanhalta. Hyödynsi myös loistavasti lavastusta. Oli myös varmaankin ensimmäinen Ohjaaja/Käsikirjoittaja/Näyttelijä/Tuottaja, eikä menestys suoranaisesti Citizen Kaneen loppunut. Sieltä löytyy loistavaa Shakespeare-filmatisointeja, Pahan kosketus ja mielestäni epätäydellisimmätkin elokuvat näyttäytyvät tavattoman mielenkiintoisina.

Jos suurista elokuvaohjaajista puhutaan, niin klassisen elokuvakerronnan isä DW Griffith kuuluu joukkoon. Olkoonkin, että olen kaverista lähinnä vain lukenut ja elokuvistaan ainoastaan Kansakunnan syntyyn törmännyt ja sen katsonut.

Milos Forman oli myös ensimmäisiä suosikkejani ja ymmärtääkseni keräsi mainetta loistavana näyttelijöiden ohjaajana, minkä lisäksi löysi hyvän kaupallisen ja taiteellisen tasapainon elokuvilleen. Melkeinpä elokuva elokuvan jälkeen keräsi jonkinlaisia merkittäviä palkintoehdokkuuksia ja teoksissa oli yleensä läsnä aimo ripaus mustaa huumoria, humanismia, sekä tietynlainen kapinahenki auktoriteetteja vastaan. Monesti olen harmitellut miksi herra Forman on tehnyt niin harvakseltaan elokuvia, sillä ohjasi hän mitä tahansa, niin läsnä oli aina erittäin mielenkiintoisella tavalla kerrottu tarina ja persoonallinen ote.

Korealaisia ohjaajia on hehkutettu ja syystä, sillä sieltä todennäköisimmin nykyään törmää yllättäviin elokuviin. Jee-won Kim on vastannut kekseliään hullusta seikkailukomediasta Hyvä, paha ja ruma, joka ikään kuin yhdistää Indiana Jonesit, sekä Sergio Leonen klassikon. Löytyy kauhua, trilleriä ja gangsterielokuvaa I Saw the Devilin, A Tale of Two Sistersin ja A Bittersweet Lifen muodossa. Ja sitten on myös Park Chon-Wookin tapaan, joskin huomattavasti epäonnistuneempi (pidin Stokerista), Hollywood-tuotos The Last Stand, jossa Iso-Arska tekee paluun näyttelyyn Johnny Knoxvillen sählätessä vierellä. Vaikka onhan se ihan kelpo tuotos toimintaelokuvaksi, mutta kun pakkaselle jäätiin tuloissa ja onhan se myös ohjaajan näyttävässä, sekä omaperäisessä CV:ssä melkoinen musta lammas. Sitä seurasi kuitenkin 2016 vahva paluu arkeen poliittisen vakoilutrillerin The Age of Shadowsin myötä.

Vähän vaikea näitä on listailla, kun en varsinaisesti mitään suosikkilistaa omaa ja elokuvia tulee pirun laveasti ja vailla mitään järjestystä katseltua. Enkä oikein pysty mitään kovin isossa kuvassa tarkastelemaan ja harvan ohjaajan tuotannosta olen ylipäänsä merkittävän osan katsonut. Helpompi olisi vain laittaa listaa, mutta siitä tulisi niin pitkä ja yksitoikkoinen... Animen puolelta ainakin jo topikissa aiemmin mainittujen lisäksi Makoto Shinkai ja Isao Takahata (kypsiä ja koskettavia aiheita, joita on mielestäni tietyllä tavalla haastava toteuttaa animaationa). Ramin Bahraniin olen törmännyt vain kahdesti, mutta niistä on muistona kaksi ikimuistoista elokuvaa: Goodbye Solo ja 99 Homes. Samoin Andrea Arnold on ympyröity isolla kiitos Fish Tankin ja American Honeyn. Samoin Hong-jin Na on nimi, jonka yritän muistaa. Yliluonnollinen trilleri The Wailing oli aivan huikea elokuva, eikä rikosjännäri The Chaser jää pekkaa pahemmaksi. Täten ainoa kaverin tuotannosta katsomatta oleva elokuva on rikostrilleri The Yellow Sea, joka sekin on ilmeisesti laatutavaraa eikä häviä näille kahdelle.

Olisihan vielä näitä Hollywoodin studioajan taitureita, jotka onnistuivat operoimaan noissa liukuhihnapuitteissa pystyen silti tekemään persoonallisia ja omaleimaisia elokuvia. Sitäkin sopii arvostaa. Yksi iso, joka muuten täältä taitaa puuttua on Fritz Lang, joka Saksan aikoina teki aivan loistavia elokuvia kulkien kehityksen kärjessä. Esimerksi maailman parhaaksi elokuvaksikin pitkään arvostettu M - kaupunki etsii murhaajaa on tolkuttoman paljon aikaan edellä, sekä Metropolis on sci-fi elokuvien eräänlainen kanta-isä. Hollywoodin tukahduttavissa puitteissa Lang sitten kuihtui lähimain tavalliseksi käsityöläiseksi, yhdeksi monista.
 
Viimeksi muokattu:

SilentMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Giants, Minnesota Timberwolves
Mielenkiintoisia ohjaajia yllä ja etenkin Griffithin nosto innostaa. Kansakunnan synty on rasismistaan huolimatta hieno elokuva, mutta mies teki myöhemmin vieläkin komeampia teoksia. Fritz Langilta kannattaa tsekata myös Dr. Mabuse, der Spieler sekä Die Nibelungen, joka on kertakaikkisen mahtava fantasiaspektaakkeli.
 
Suosikkijoukkue
Susanna Pöykiö
Luc Besson täytyy nostaa esille vaikka vain yhden elokuvan vuoksi: Leon. Yksi harvoja elokuvia, joka ei tunnu katselukerroistaan huolimatta kuluvan millään. Tyttö nimeltä Nikita oli myös aikansa ehdotonta kärkikaartia.
 

Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Michael Haneke on muuten loistava. Oon nähnyt nyt aika tarkkaan viisi elokuvaa ja ovat hyviä. Bela Tarrilta katoin Torinon hevosen ja pidin suuresti, Satantango on jo hankittu, tuo seitsemäntuntinen teos. Toki muhun uppoaa von Trierit, Lynchit ja muut pervot. Pasolini muuten on mun mielestä tylsä. Tarkovskiin oon kyllästynyt.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Honest Trailers - Every Wes Anderson Movie - YouTube

Honest trailers muistutti Wes Anderssonista äsken joten laitanpas hänet listalleni. Pidin Budapest-hotellista todella paljon ja muistaakseni Tenenbaumsistakin.

Mies kuuluu ohjaajajoukkoon jonka elokuvaa tietää katsovansa ilman että olisi lukenut sitä mistään.

Miehen uusin tuotos Isle of Dogs tulee ulos jenkeissä 23. päivä ja suomessa toukokuun 11.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Harvoin nykyään telkkaria katson mutta nyt kanavasurffasin ja teemalta tulee parasta aikaa "Elämäni Kubrickin palveluksessa" jossa Barry Lyndonissa näytellyt Leon Vitali kertoo elämästään ohjaajamestari Stanley Kubrickin "orjana".

Löytyy areenasta ja ihan parin minuutin katselun perusteella suosittelen lämpimästi.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Katsoin äsken Bottle Rocket(1996) ja sain täten Bingon Wes Anderson elokuvista, eli kaikki yhdeksän pitkää katsottuna.
Miehen elokuvat ovat kaikki jonkinlaista leikkiä ja Wes Andersonin leffat tosiaan ovat omaan makuuni.

Laitetaas leffat järjestykseen(joidenkin kohdalla järjestys oli vähän vaikea määrittää joten laitoin ne vielä karsinoihinsa):

1. The Grand Budapest Hotel
Elokuva on täydellinen. Huumori on huikeaa ja näyttelijäsuoritukset jälleen kaikki aivan timanttia.
------------------------------------------------------------------------
2. The Royal Tenenbaums
3. Fantastic Mr. Fox
------------------------------------------------------------------------
4. The Life Aquatic with Steve Zissou
5. Rushmore
6. Isle of Dogs
------------------------------------------------------------------------
7. Moonrise Kindom
8. Darjeeling limited + Hotel Chevalier
9. Bottle Rocket

Muutama päivä sitten listattiin leffaketjussa Tarantino-teoksia joten laitetaas ne samalla lailla järjestykseen.

1. Pulp Fiction
2. Reservoir Dogs
--------------------------------------------------------
3. Hateful Eight
4. Django Unchained
--------------------------------------------------------
5. Once upon a time... in hollywood
6. Kill Bill 1
-------------------------------------------------------
7. Inglourious Basterds
8. Kill Bill 2
9. Jackie Brown

Ollaan hyvässä vauhdissa joten Kubricit vielä tälle illalle:

1. The Shining
2. Dr. Strangelove or: How I Learned to Stop Worrying and Love the Bomb
3. 2001: A Space Odyssey
4. A Clockwork Orange
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
5. Full Metal Jacket
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
6. Barry Lyndon
7. Eyes Wide Shut
------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
8. Paths of Glory
9. Lolita
10. Spartacus

Kubrickin ensimmäisiä ohjaustöitä en ole nähnyt joten jos listasta puuttuu jonkun mielestä jalokivi niin infoa kehiin niin katson sen heti.
 

Buster

Jäsen
Ainakaan haulla ei löytynyt, että olisi Mike Leigh'stä ollut mainintaa tässä ketjussa, joten täytyy se korjata.

Onkohan Leighn tuotannolla edelleen paras keskimääräinen keskiarvo Rotten Tomatoesissa - jotain sellaista olen joskus lukenut - , vai toiko Peterloo sinne notkahdusta. Ei sivusto toki absoluuttinen mittari ole, mutta kertoo jotain johdonmukaisesta kovasta tasosta ja elokuviensa saavutettavuudesta. Eli aukeavat/puhuvat hyvin isolle joukolle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kyllähän Tommy Wiseau täytyy täällä mainita!
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Kotimaisista ehdoton suosikkini on John Garager.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös