Kivikova, kivikova... Kiekko-Espoo?

  • 150 781
  • 569
Tila
Viestiketju on suljettu.

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Blues Juniors on julkaissut tiedotteen. Mielenkiintoisimmat osat ulkopuolisten kannalta lienevät jäävuorojen hakeminen Konalasta ja Kiekko-Espoon logoa koskeva osio:

Kuten olemme aikanaan tiedottaneet emme löytäneet ratkaisua malliin yhteisestä espoolaisesta kilpakiekosta. Blues Junioreista myös se on hyvä ja luonteva tilanne, että Espoossa on kaksi kilpailevaa ja toisiaan kirittävää seuraan ja pelaajaputkea. Yleensä kilpailu on vain hyväksi.

Emme halua millään tavalla vaikeuttaa Kiekko Espoon työtä ja siksi neuvottelemme seurayhteisön kanssa avoimesti ja joustavasti hallussamme olevan Kiekko-Espoo tavaramerkin käyttöoikeudesta tai lunastamisesta. Me hankimme sen siksi että oli olemassa huomattava riski, että se menee espoolaisen kiekkoyhteisön ulkopuolelle.
 

The Nikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, BJR, Keijo Kaarisade
Blues Juniors on julkaissut tiedotteen. Mielenkiintoisimmat osat ulkopuolisten kannalta lienevät jäävuorojen hakeminen Konalasta ja Kiekko-Espoon logoa koskeva osio:
Espoolaisen kiekkoyhteisön ulkopuolelle? On kai tässä joku riski olemassa, mutta ehkä kuitenkin vähän kaukaa haettua. Ehkä Jokerit haluaa muuttua Kiekko-Espooksi?

Nyt vaan Kiekko-Espoolta faktaa pöytään siitä, mitä he tarjoavat. BJR:han ei halua myydä tätä kenellekään espoolaisen kiekkoyhteisön ulkopuolelle, joten Kiekko-Espoolla ei ole tämän ns. julkisen tarjouksen myötä mitään riskiä.
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Espoolaisen kiekkoyhteisön ulkopuolelle? On kai tässä joku riski olemassa, mutta ehkä kuitenkin vähän kaukaa haettua. Ehkä Jokerit haluaa muuttua Kiekko-Espooksi?
No onhan olemassa se teoreettinen mahdollisuus, että joku grynderi olisi hankkinut sen sijoitusmielessä ja kiristänyt sitten sillä....
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
Selkänojana mihin tarkoitukseen? Miksi BJR on olemassa? Eikö heidän perimmäinen tarkoitus ole auttaa espoolaisia jääkiekkoilijoita eteenpäin urheilu-urallaan ja elämässä. Eivätkö he ole kuitenkin ry eivätkä oy? Miksi Kiekko-Espoo nähdään enemmän kilpailijana kuin IFK?

Selkänojana sille, ettei toinen osapuoli hiekkalaatikolla osaa käyttäytyä ja ajaa omia etujaan vailla huolta espoolaisista jääkiekkoilijoista. Ei kai ry:n ole myöskään tarvetta heikentää asemaansa, jos ei ole pakko. En nyt tiedä, kuinka pitkälle keskustelu kannattaa sen osalta viedä. Mielestäni hyviä perusteita logon ostolle on enemmän kuin tarpeeksi.

Tuo tiedote tuli aika hyvään aikaan. Perusteetkin voivat olla ihan hyvin totuuden mukaisia. Se olisi varmaan ollut huonoin tilanne, että oikeudet olisi haalinut joku autokauppias nimiinsä. Mutta ei kai tässä auta, kun jäädä taas seuraamaan tilannetta. Itsehän olen puolueeton tilanteeseen, kunhan nyt halusin ääneen ihmetellä perusteita sille, että ihmiset valitsevat puolensa aika kevyin perustein.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Eikös Blues asemoinut itsensä jo osaksi itärajan takaista kiekkoyhteisöä ryhdyttyään HIFK:n farmiksi?
 

Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Sitten itketään jostain logosta.
Kysymys: onko joku K-Espoon edustaja ruikuttanut logo-asiasta? Ja jos, niin tähän mielellään lähdettä mukaan. Itse kuulin jossakin aikaisemmassa tiedotustilaisuudessa suunnilleen niin, että K-Espoo tutkii mahdollisuuksia saada vanha logo käyttöönsä, mutta varmuutta tästä ei ole, ja nyt sitten myöhemmin todettiin, että vanhaa logoa ei saatu minkä johdosta suunniteltiin uusi - kuitenkin alkuperäistä kunnioittaen ja sen hengessä. Ja se nyt lienee vain ja ainoastaan järkevää ja vastuullista olla lähtemättä mihinkään hurjiin tarjouskilpailuihin vanhoista logoista ynnä muista, kun toimintaa oletettavasti pyöritetään kuitenkin melko pienellä budjetilla ja pitkälti junnujen vanhemmilta peräisin olevilla rahoilla.

Kysymys on siinä mielessä relevantti, että virallisissa yhteyksissä ulostulot ovat olleet ainakin minun korvaani melko fiksuja ja maltillisia, ja puolin ja toisin ovia ei ole suljettu ainakaan pysyvästi. Kuitenkin täällä foorumilla tuntuu muutamalla kirjoittajalla, joiden kirjoitushistoria näyttää rajoittuvan kutakuinkin pelkästään tähän aihepiiriin, olevan melkoisen agressiivinen agenda ja syvät antipatiat, vaikka tässä vasta yksi porukka yrittää saada aikaan Espoon kiekkoa yhdistävää toimijaa.
 

Styge

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Pens, änärin suomalaiset
@Piiskuri

Vastaan nyt nopeasti ja jatkan matkaa. Huomenna sitten tarvittaessa voin jatkaa.

Lähinnä tuolla aikaisemmin viittasin näihin jatkoajassa käytyihin keskusteluihin ja täällä esitettyihin mielipiteisiin. On totta kai eri asia, mitä asioista oikeasti päättävät ajattelevat. Täällä nyt kuitenkin on jos jonkunlaista entistä ja nykyistä fania kirjoittajana, joista suurin osa kirjoittaa asiallisesti, mutta osa esittää asioita kärjistetystä ja jotkut tuntuu oireilevan pahaa oloa. Eikä siinä, onhan espoolaisessa jääkiekossa käyty läpi aikamoinen vuoristorata. Tältä osin olen lähinnä ihmetellyt, kuinka pienistä asioista saadaan tehtyä älyttömän kokoisia.

OIkeasti suurin ongelma asiassa taitaa olla, että se, mitä kulisseissa tapahtuu, pysyy siellä turhankin hyvin. On toki aikainen vaihe, mutta jääkiekkoa seuraavat varmasti haluaisivat olla paremmin kartalla siitä, mitä siellä kulisseissa tapahtuu ja minkä takia. Nyt ollaan tilanteessa, että osa yleisöstä reagoi lähes kaikkiin asioihin varsin negatiivisesti, eikä siitä oikein yleisöä voi syyttää, kun lähihistoria on mitä on.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kumma kyllä tuosta ei halaistua sanaa mainita tämänpäiväisessä tiedotteesa.

Siitä HIFK-kuviosta ei mielestäni ole kuulunut juuri mitään sen jälkeen kun ilmoitettiin että tällaista mahdollisuutta selvitellään. Ideahan tuomittiin alkuunsa ja jotenkin jäi fiilis että viesti meni myös perille, eikä asiaa olla enää haluttu ottaa puheeksi millään tasolla. Mutta minulla ei todellakaan ole asiasta mitään tarkempaa tietoa.
 

Hannutic

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
@Piiskuri

Vastaan nyt nopeasti ja jatkan matkaa. Huomenna sitten tarvittaessa voin jatkaa.

Lähinnä tuolla aikaisemmin viittasin näihin jatkoajassa käytyihin keskusteluihin ja täällä esitettyihin mielipiteisiin. On totta kai eri asia, mitä asioista oikeasti päättävät ajattelevat. Täällä nyt kuitenkin on jos jonkunlaista entistä ja nykyistä fania kirjoittajana, joista suurin osa kirjoittaa asiallisesti, mutta osa esittää asioita kärjistetystä ja jotkut tuntuu oireilevan pahaa oloa. Eikä siinä, onhan espoolaisessa jääkiekossa käyty läpi aikamoinen vuoristorata. Tältä osin olen lähinnä ihmetellyt, kuinka pienistä asioista saadaan tehtyä älyttömän kokoisia.

OIkeasti suurin ongelma asiassa taitaa olla, että se, mitä kulisseissa tapahtuu, pysyy siellä turhankin hyvin. On toki aikainen vaihe, mutta jääkiekkoa seuraavat varmasti haluaisivat olla paremmin kartalla siitä, mitä siellä kulisseissa tapahtuu ja minkä takia. Nyt ollaan tilanteessa, että osa yleisöstä reagoi lähes kaikkiin asioihin varsin negatiivisesti, eikä siitä oikein yleisöä voi syyttää, kun lähihistoria on mitä on.

Juuri näin. Ja kun asioista ei oikeasti tiedetä, ei asiapohjaista keskustelua voi oikeastaan käydä. Jäljelle jää lähinnä pahan olon oksentaminen foorumille. Tosin moni kyllä varmaan asioista tietääkin, mutta ei viitsi tänne kirjoittaa, tai sitten ei sano asioita suoraan, tai sitten asioista kerrotaan jostain hyvin kapeasta näkövinkkelistä.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
En nyt oikein ymmärrä, että jos BJR sai Bluesin nimen, logon ja historian, niin miksei EKS/EPS voi saada Kiekko-Espoota?

Kiekko-Espoo on osa Bluesin historiaa, joten on ihan loogista, että Kiekko-Espoo ja Blues on yhdessä paikassa molemmat. Ei mun silmissä näitä voi erottaa toisistaan.

Tilanne on ihan perseestä kyllä. Jännä nähdä, voiko se vielä syvemmälle mennä...
 

Espoonmies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kiekko-Espoo on osa Bluesin historiaa, joten on ihan loogista, että Kiekko-Espoo ja Blues on yhdessä paikassa molemmat. Ei mun silmissä näitä voi erottaa toisistaan.
Eihän se niinkään voi mennä, että yhdellä seuralla on yksinoikeus koko espoolaisen kiekon historiaan.
 

E

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Eihän se niinkään voi mennä, että yhdellä seuralla on yksinoikeus koko espoolaisen kiekon historiaan.

Ei olekaan. Espoolainen kiekko on paljon vanhempi kuin vuonna 1984 perustettu Kiekko-Espoo, joka muutti nimensä Bluesiksi - ja jonka perintöä nyt BJR kantaa. BJR:lla on tahtotila jatkaa vuonna 1984 alkanutta tarinaa, mutta historiassa on paljon muutakin - esimerkiksi Jäähonka on paljon vanhempi seura.

En mä oikein näe, että vuonna 2017 perustettu Kiekko-Espoo olisi automaattisesti sama Kiekko-Espoo kuin se seura, johon 80-luvulla rakastuin. Mieluumminkin se on vanhalla brändillä ratsastava uusi yritys. Halusisin kyllä, että BJR lähtisi tähän mukaan, milloin tästä voisi nousta oikeasti uusi K-Espoo. Mutta tilanne on perseestä.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Saamani tiedon mukaan Kiekko-Espoo ry purettiin yhteistuumin Eps:n, Ejk:n, Jäähongan ja Eks:n toimesta ja yhdessä sovittiin edustuskiekon siirrosta Blues-Juniors ry alaiseksi yhteisespoolaiseksi jääkiekkotoiminnaksi Bluesin liigajoukkueen alaisuuteen. Jotkut yksityishenkilöt menivät sitten perustamaan uuden kiekko-espoon kyselemättä keneltäkään muulta yhtään mitään. Nyt sitten hehkutetaan uutta toimijaa jolla ei ainakaan toistaiseksi ole mitään toimintaa muuta kuin omittu espoolainen kiekkohistoria sekä erilaisia lupauksia, esityksiä ja tulevaisuuden maalailuja. Toivottavasti saavat jotakin positiivista aikaan eikä pelkästään kiusantekoa bjr:lle.

Blues4ever
 

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Jotkut yksityishenkilöt menivät sitten perustamaan uuden kiekko-espoon kyselemättä keneltäkään muulta yhtään mitään.
Voiko mutkia suoristaa enää yhtään enempää? Joko et tiedä EKS:n, EPS:n ja BJR:n lähihistoriasta mitään, tai haluat vain esittää tyhmää edistääksesi omaa agendaasi.
Espoolainen kiekko on paljon vanhempi kuin vuonna 1984 perustettu Kiekko-Espoo, joka muutti nimensä Bluesiksi - ja jonka perintöä nyt BJR kantaa. BJR:lla on tahtotila jatkaa vuonna 1984 alkanutta tarinaa, mutta historiassa on paljon muutakin - esimerkiksi Jäähonka on paljon vanhempi seura.

En mä oikein näe, että vuonna 2017 perustettu Kiekko-Espoo olisi automaattisesti sama Kiekko-Espoo kuin se seura, johon 80-luvulla rakastuin.
Millä tavalla BJR kantaa sitä perintöä, minkä Kiekko-Espoo ja Blues edustusjoukkueillaan saavuttivat? Mistä päättelet, että BJR:llä on tahtotila jatkaa vuonna 1984 alkanutta tarinaa? Juurihan he aikoivat myydä tämän perinnön osaksi IFK:n toimintaa.. Jos heillä ei ole enää tarkoituksena tehdä yhteistyötä IFK:n kanssa, se kannattaisi ilmoittaa aika isoin kirjaimin tällaisissa tiedotteissa, muutoin on oletettava että se on edelleen mahdollinen tai jopa todennäköinen vaihtoehto.

Eihän kukaan ole kai väittänytkään, että tämä uusi Kiekko-Espoo olisi automaattisesti sama kuin 80-luvulla perustettu seura. Vaikka nimi onkin sama, kyseessä on täysin uusi seura ja se on minusta tehty aika selkeäksi kaikille. Vaikka logossa lähdettiinkin samalle tutulle linjalle, vaihtoehtona oli myös hyvin erilainen näkemys. Lopullisen logon päättivät seurasta kiinnostuneet ihmiset, ei kukaan yksittäinen seurajohtaja. Eikö tämä ole aika hyvä alku yhteisöllisyyttä haettaessa?

Minulle tämä uusi Kiekko-Espoo ei ole (vielä ainakaan) sama kuin vanha K-Espoo. Se on oikeastaan samassa lähtötilanteessa kuin United oli ennen nimivalintaa. Täysin uusi seura, jolle kaikki on mahdollista. Nyt kun asiat tehdään oikein, tie vie varmasti parempaan suuntaan, kuin missä United on tällä hetkellä. Se ei kuitenkaan tee siitä vanhaa Kiekko-Espoota automaattisesti. Jokaisen on päätettävä asia itse. Eikä sillä ole oikeastaan edes väliä, miten jokainen asian kokee. Ei uuden Kiekko-Espoon tarvitse toimia tai käyttäytyä kuin vanha Kiekko-Espoo onnistuakseen. Tarinaa voi lähteä luomaan nollapisteestä ja silti päätyä onnistumiseen.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Nyt kun kaikki tehdään oikein, on viestisi olennaisin sisältö. Oletko miettinyt miksi entinen Kiekko-Espoo päätettin lopettaa kaikkien seurojen yhteisellä päätöksellä ja siirtää edustusjääkiekko yhteisespoolaiseen Blues Juniorsiin. Ei minulla mitään agendaa ole vaan totean faktat. BJR on entisen Kiekko-Espoon toiminnan jatkaja ja liigabluesin tavaramerkin pelastaja, ja kai sitä kautta ajattelee olevansa historian jatkaja espoolaisessa jääkiekossa. Uuden Kiekko-Espoon maku on yhtä muovinen kuin Unitedin. Kun sitä ei tehdä yhteisesti vaan muutaman yksityishenkilön perustamana seurana, niin yhteisöllisyys on lähes kirosana yhteiselle tekemiselle.

Blues4ever
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Paljonkos BJR ry:n jäsenmäärä nykyään on?
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Missä muuten on todettu tai ilmoitettu bjr:n toimesta että se on HIFK farmiseura tai sellaista junioriseurana edes suunnittelee. Kai siitä olisi jotakin myös tiedotettu. Tuntuu olevan tarkoitushakuista pa....kaa suoraan Eps ytimestä omilla motiiveillaan

Blues4ever
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Missä muuten on todettu tai ilmoitettu bjr:n toimesta että se on HIFK farmiseura tai sellaista junioriseurana edes suunnittelee. Kai siitä olisi jotakin myös tiedotettu. Tuntuu olevan tarkoitushakuista pa....kaa suoraan Eps ytimestä omilla motiiveillaan

Blues4ever

Kerro nyt asiaa tuntevana mikä on BJR:n ja HIFK:n tämänhetkinen tilanne yhteistyön suhteen? Oli mikä oli, perseen myymistä se on joka tapauksessa.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Kyse oli yhdistyksen jäsenmäärästä ei asiakkaiden määrästä.
 
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Enpä osaa tuohon vastata kun en tarkkaan tiedä. Tiedän, ettei koske kuitenkaan junnuja ja keskustelut ovat koskeneet miesten edustusjääkiekkoa jos nykyinen toimija lopettaa mestiskiekon Espoossa. Taitaa tuo HIFK ja perseen myyminen tulla taas suoraan eps ytimestä. Ei kannattaisi kovasti huudella ja trollata ilman faktatietoa. Tosin samaa skeidaahan tuotetaan vastaavalla tavalla tuolta itänaapurin puolelta.

Blues4ever
 

DanC

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, Bleg, ACM
Enpä osaa tuohon vastata kun en tarkkaan tiedä. Tiedän, ettei koske kuitenkaan junnuja ja keskustelut ovat koskeneet miesten edustusjääkiekkoa jos nykyinen toimija lopettaa mestiskiekon Espoossa. Taitaa tuo HIFK ja perseen myyminen tulla taas suoraan eps ytimestä. Ei kannattaisi kovasti huudella ja trollata ilman faktatietoa. Tosin samaa skeidaahan tuotetaan vastaavalla tavalla tuolta itänaapurin puolelta.

Blues4ever

Mistä ihmeen eps ytimestä? Mulla ei ole mitään tekemistä minkään junnuorganisaation kanssa. Kommenttini ovat omia näkemyksiä ja fiiliksiä blueskannattajana. Kun puhutaan miesten edustuskiekosta ja yhteistyöstä HIFK:n kanssa niin Mestikseen tehtävä jengi olisi farmi ja bluesilaisen identiteetin hävittämistä eli persettä siinä myytäisiin.

Jos pitää saada uutta K-Espoota parempi ratkaisu junioriputken jatkumiselle miesten edustustasolle, niin miettikää nyt helvetissä parempi ratkaisu kuin joku jullien farmi. BJR tulee joka tapauksessa pesemään uuden K-Espoon lahjakkaiden espoolaisjunnujen hakeutumispaikkana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös