Atu Selinille kenkää!

  • 37 662
  • 190

scholl

Jäsen
EDIT: Ja onhan siellä myös V. Varakas kapteenistossa johtajuutta tuomassa.

Johtajuutta tuovat muutkin kuin kapteenit. Vanhemmat pelaajat ovat isossa roolissa ja monesti myös he, jotka onnistuvat hyvin. Mikke oli nuorena jo melkoinen johtaja. Jos Bäckström olisi nyt suvereeni ykkösveskari, olisi hän NHL-statuksella itseoikeutetusti siellä johtaja. Nyt kun hänen tilanteensa on mikä on, niin kaikki on tietysti toisin.

Minusta nykyinen joukkue on epäbalanssissa ja valitettavasti valmentaja ei persoonaltaan vakuuta. Se ei tarkoita sitä, etteikö onnistumisia voisi tulla, mutta se ei toistaiseksi vakuuta.
 
scholl

Jäsen
Mutta kolmannen kauden runkosarjassa sijoitus oli 3., ettei se kausi nyt ihan täydellistä dominointia kuitenkaan ollut. Loppusilausta lukuun ottamatta.

Otteluissa oli parhaimmillaan dominointia. Yksi peli en muista oliko Tapparaa vastaan esimerkiksi oli huikea. Siinä oli tosiaan punainen lanka ja parhaimmillaan se toimi niin, ettei vastustajalla ollut oikein mahdollisuuksia. Jos olisi jatkanut, niin varmaan olisi vielä vain parantunut, kun se juttu olisi ollut selkäytimessä.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän karkasi keskustelu Selinistä kyllä. Ymmärrän jokaisen pointin, ja ehkä se tässä on selvillä. Selin on myös valmentaja joka ei yksinkertaisesti pelaajien silmissä ole tarpeeksi vankka ja auktoriteettinen johtamaan tota laumaa. Pikkaraisesta puhumattakaan.
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Selin on myös valmentaja joka ei yksinkertaisesti pelaajien silmissä ole tarpeeksi vankka ja auktoriteettinen johtamaan tota laumaa. Pikkaraisesta puhumattakaan.

Tuota, aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä? Uskoakseni valmentajan auktoriteetti ja kunnioitus lähtee osaamisesta, lätkäjengin päävalmentajan kohdalla varmaankin siitä että luo jengille kunnollisen pelitavan ja osaa harjoituttaa sitä jne. Sen pitäisi riittää ja tässä koko valmennuksen ja niiden kokeneiden pelaajien pitää ottaa roolia. Sitten on toki edarijengejä, jotka tarvitsevat ruoskaa ja koirakoulua. Tarvittaessa sitä varten apuvalmentajaksi voi hommata jonkun hullun jota pelätään. En nyt sano nimeltä ketään.
 
mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Vähän karkasi keskustelu Selinistä kyllä. Ymmärrän jokaisen pointin, ja ehkä se tässä on selvillä. Selin on myös valmentaja joka ei yksinkertaisesti pelaajien silmissä ole tarpeeksi vankka ja auktoriteettinen johtamaan tota laumaa. Pikkaraisesta puhumattakaan.
Kuka tuolla liigassa nykyään niin suuri auktoriteett valmentaja on? Rautakorpiko joka ei saanut edes nuoria järjestykseen.
 
scholl

Jäsen
Tuota, aika pitkälle meneviä johtopäätöksiä? Uskoakseni valmentajan auktoriteetti ja kunnioitus lähtee osaamisesta, lätkäjengin päävalmentajan kohdalla varmaankin siitä että luo jengille kunnollisen pelitavan ja osaa harjoituttaa sitä jne. Sen pitäisi riittää ja tässä koko valmennuksen ja niiden kokeneiden pelaajien pitää ottaa roolia. Sitten on toki edarijengejä, jotka tarvitsevat ruoskaa ja koirakoulua. Tarvittaessa sitä varten apuvalmentajaksi voi hommata jonkun hullun jota pelätään. En nyt sano nimeltä ketään.

Johtavat pelaajat ovat peruspelaajien ja valmentajan välissä. Heillä on iso rooli siinä, kuinka se viesti menee valmennusjohdolta pelaajien käyttöön. Toki on valmentajia, joilla on niin vahva auktoriteetti, että heitä kunnioittavat kaikki kuten Erkka tai koriksessa Dettmann. Jos johtavia pelaajia on liian vähän tai he ovat liian heikkoja, niin valmentaja voi epäonnistua herkemmin. Samoin valmennustiimissä pitäisi olla vähän erilaista osaamista. Yksi olla enemmän pelin ymmärtäjä ja toinen ehkä enemmän pelaajien motivoija ja pelin aikana reagoija tms.
 
scholl

Jäsen
Kuka tuolla liigassa nykyään niin suuri auktoriteett valmentaja on? Rautakorpiko joka ei saanut edes nuoria järjestykseen.

Virtanen on ollut kauan Jypissä. Voisi kuvitella, että hän voi olla. Samaten Kapanen KalPassa, sillä hänellä on vahva asema. Omistaja, entinen huippupelaaja änäristatuksella jne. Ilveksen Kivi on myöskin menestynyt (sm- ja mm-kulta valmentajana) ja vaikuttaa sellaiselta, johon pelaajat luottavat. Petulla ja Nupella on auktoriteettia ns. duunaripelaajien keskuudessa. Muista vaikea sanoa, kun en ole kuunnellut edes haastatteluja.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kuka tuolla liigassa nykyään niin suuri auktoriteett valmentaja on? Rautakorpiko joka ei saanut edes nuoria järjestykseen.

Heitit kyllä todella pahan tähän väliin. Oikeastaan @scholl mainitsema Karri Kivi on vuosia jo ollut oma favourite. Vaikka Kivi näyttääkin tv kuvissa usein lähes rosamunda perunalta, niin kaverista vain huokuu jotenkin ammattiylpeys, osaaminen ja tietynlainen päättäväisyys. Viime pleijareissa Tapparaa vastaan Ilves oli ryhmä paskaa lähes, mutta siellä nähtiin mitä yhteen hiileen puhaltaminen voi parhaimmassa tapauksessa tuoda, Tapparab kaatamalla mestaruuskil olisi voinut sen liidon mukana saapua. Jos ja jos.

Törmäsestä kuvittelin about samaa tänne saapuessa. Törmäsellä löytyi auktoriteettia, mutta hommat kusi sitten tavalla jonka jokainen tiedämme.

Mun mielestä Selinin ulosanti ja muut eleet on sössöttämistä. Pieni mies, vailla oikeastaan mitään menestystä.

Ja vaikka mestaruus tulisi, niin silti mä pidän Atua samanlaisena. Tyyli vapaa, mielipide myös, mutta tärkeintä on joukkueena pelaaminen, voitosta taisteleminen jatkuvasti.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eikös tällä jengillä ole just sopiva valmentaja eli sellainen, joka saa heikomman budjetin jengin pärjäämään kohtuullisesti.

Koska materiaali on juurikin sellainen minkä joku heikomman budjetin jengi kohtuullisesti onnistuessaan kasaisi.
Ongelma tässä logiikassa on siinä, että nythän on tosiaankin kyseessä sellainen "heikomman budjetin jengi" mutta on hinnaltaan sellainen "kalliimman budjetin jegi". Pelaajat luulevat olevansa kalliita ja hyviä, mutta ovatkin oikeasti vain kallita ja paskoja. Sellaisia taas ei kukaan osaa valmentaa, eikä varsinkaan valmentaja joka saa halvat ja paskat pelaamaan, mutta ei niiä kalliita ja hyviä, eikä siten sellaisiakaan, jotka ovat kalliita ja luulevat olevansa hyviä koska ovat kalliita, mitä siis luulee valmentajakin joka saa vain paskat pelaamaan.

Onneksi meillä nyt sitten tasapainon vuoksi kaikki (lippuja myöten) on helvetin kallista, mutta kuitenkin valitettavasti pääsääntöisesti luomu tai mother nature paskaa. Se taas silleen mukavasti luo tasapainoa maailmaan, vaikkei sen myötä juuri mikään sitten toimikaan. IFK:lle sopivaa valmentajaa siis ei liene olemassakaan.

Mutta ei kun vaan kokeillaan uutta projektia sitten taas kahden vuoden päästä. Jos ensikerralla satsataan vaan -niinkuin ilmeisesti Valtasen puheella onkin tarkoitus- halpaan paskaan, jolloin selin lienee ihan mukavasti jo valmiiksi tontilla ellei ole jo siirtnyt paskan valemntamiseen muualle. Ja IFK:n tapaanhan tilalle hommataan silloin valementaja joka saa vain kalliit ja hyvät pelaamaan. Jos kuitenkin IFK saisi mystisesti kalliin ja hyvän (joka sekin on käynyt) joukkueen, niin ei kyllä saa kuin valmentajan joka saa kalliit ja hyvät muuttumaan paskaksi.

Luotto siihen, ettei IFK:ssa koskaan saada(paitsi noin 15-20 vuoden välein) kaikkea samaan aikaan kuntoon, on kyllä jäätävän kovalla tasolla, joten luottoa kyllä löytyy. :-)
 
Dragan Dabic

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäsellä löytyi auktoriteettia, mutta hommat kusi sitten tavalla jonka jokainen tiedämme.

Auktoriteetti mureni sillä sekunnilla kun pelaajat eivät enää "ostaneet" Törmäsen juttuja. Säröjä oli varmaan jo aikaisemmin. Samalla lailla kävi juuri Erkalle Venäjällä ja voisi yhtä hyvin käydä myös Suomessa. Vanhat meriitit eivät auta kuin alkuun, jos senkään vertaa.

Ongelma tässä logiikassa on siinä, että nythän on tosiaankin kyseessä sellainen "heikomman budjetin jengi" mutta on hinnaltaan sellainen "kalliimman budjetin jegi". Pelaajat luulevat olevansa kalliita ja hyviä, mutta ovatkin oikeasti vain kallita ja paskoja. Sellaisia taas ei kukaan osaa valmentaa, eikä varsinkaan valmentaja joka saa halvat ja paskat pelaamaan, mutta ei niiä kalliita ja hyviä, eikä siten sellaisiakaan, jotka ovat kalliita ja luulevat olevansa hyviä koska ovat kalliita, mitä siis luulee valmentajakin joka saa vain paskat pelaamaan.

Tässä on kieltämättä pieni dilemma. Ratkaisu voisi olla joku Summanen apukoutsiksi, joka saisi pelaajat ymmärtämään että ovat ihan paskoja tai ainakin kaukana siitä mitä tienaavat.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä on kieltämättä pieni dilemma. Ratkaisu voisi olla joku Summanen apukoutsiksi, joka saisi pelaajat ymmärtämään että ovat ihan paskoja tai ainakin kaukana siitä mitä tienaavat.

Boldasin tekstiäsi. Monet ajattelevat, että Raimo on pähkähullu sekopää, ja sitähän se oikeasti onkin. Hänen ajatusmaailmansa on tyystin erilainen joka osa-alueella verrattuna "normaaleihin" koutseihin. Monesti on sanottu, että Raimo olisi sellaisena jääkiekkojoukkueen "sijaisena" loistava. Raimo saa temperamentillaan, alistamisella ja pilvenreunalta tiputtamisella pelaajat oikeasti tajuamaan ettei sooloilulla tai pään aukomisella saavuta yhtään mitään. Hän pitää huolen, että jokainen jätkä on samalla viivalla ja jokainen tekee yhtä paljon duunia yhteisen asian saavuttamiseksi. Kertoohan se kaverin asenteesta, kun snagarilla tai baarin jälkeen laitetaan kavereita nippuun. Harmi vain että nykyään on puhelimet joilla saa todisteltua kaiken. Nykyään varmasti Summasen tekoja taltioitaisiin jo kopissakin... Sehän johtas jo suoraan raastupaan.. kuitenkin.

Raimolla on vain se ongelmana, että hän vie asiat liian pitkälle, mikä tekee pidemmässä juoksussa hallaa joukkueelle. Tämä on nähty niin maajoukkueessa kuin täällä Nordiksellakin. Eikä Raimo kakkoskoutsinakaan toimisi, enää, koska hän on tulisielu ja hänen käsittelyssään päävalmentaja joutuisi samaan tilanteeseen kuin pelaajatkin.

Ihminen antaa ensi näkemällä, haastatteluissa sun muissa jo tietynlaisen kuvan itsestään. Selinin kohdalla mä pidän oman näkemykseni, samoin Pikkaraisen. TPS:ssä Selin peluutti viimekaudella tähtisikermän lasaretti kondikseen jo runkosarjassa ja pleijareissa parin matsin jälkeen, Kalliolla ja kumppaneilla oli lähes adrenaliiniruiske ihossa, jolla yrittivät sinnitellä. Täällä ei onneksi aivan samalla kaavalla olla menty, pl. Heiskanen josta kuulinkin aika kivan jutun nimeomaan peluutuksesta. Miksi helvetissä Selin peluutti Heiskasta tuon Ilves matsin jälkeen jos tiedossa oli vielä junnujenkin MM-Skabat? Herätys. Turha mun mielestä syyllistää liittoa tai hakea edes rahaa, koska vamma on tullut ennen kisoja ja Heiskanen vielä pelannut tää vamma päällä kotimaisessa sarjassa.
 
Kake74

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Junior-Pelicans, Tamin Tribuuttiketju
pl. Heiskanen josta kuulinkin aika kivan jutun nimeomaan peluutuksesta.
Eli siis tiesit Heiskasen pelanneen vamma päällä, jo ennen skaboja.
Et huomannut tulla sitä aiemmin tänne kertomaan. Nyt jälkeenpäin me tiedämme sen kaikki muutkin.
 
MHPeg

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eli siis tiesit Heiskasen pelanneen vamma päällä, jo ennen skaboja.
Et huomannut tulla sitä aiemmin tänne kertomaan. Nyt jälkeenpäin me tiedämme sen kaikki muutkin.

Miksi mun pitää kaikki tulla erikseen tänne sanomaan? Jos kerran vamma tapahtui HIFK-Ilves ottelussa 29.11.

Heiskanen pelannut tämän jälkeen kaikki muut pelit pl. 2.12. Jukureita vastaan. Loput Heiskasen pelaamat pelit loukkaantumisen jälkeen;

1.12. HIFK - TPS
5.12. HIFK - Kärpät
9.12. HPK - HIFK
13.12. HIFK - KalPa

Minkä takia Heiskanen on pelannut nämä pelit jos on ollut tiedossa vamma mikä tuli Ilvestä vastaan ja junnuskabat? Ei täysin Selinille kenkää aiheen piirissä, mutta kyllä mä valmennuksen piikkiin laittasin jo tässä tapauksessa tilannetta. Siellä kuitenkin ollaan oltu Salmelaista myöten tietoisia tilanteesta. Toivottavasti Mirolla ei mitään sen suurempaa ole.
 
JPL

Tähän sivuhuomio, että ainakin Kärppiä vastaan Heiskanen oli omasta mielestä huono. Yritin seurata otteita ja pelasi minusta kuin kananmunat kainaloissa sen pelin. Tässähän se selitys tälle tulikin.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mä vieritän vastuuta loukkaantuneiden peluuttamisesta myös joukkueen lääkärille. Ja ennen kaikkea pelaajalle itselleen. Jos ei ole kunnossa, pitää malttaa se sanoa ja toipua. Jos joku kuvittelee, että loukkaantumisesta toipuu itsestään lisäämällä tai jatkamalla fyysistä rasitusta, hän on tyhmä. Kroppa on pelaajan työväline ja jos siitä ei pidä huolta, se kostautuu. Ennemmin tai myöhemmin. En tiedä pelaajaa, joka saisi loukkaantuneena maksimit irti.

Olen suhtautunut Seliniin neutraalisti. Ja suhtaudun yhä. Katsotaan kauden jälkeen. Toivoisin, että joskus olisimme tilanteessa, missä valmennus pääsee tekemään duuniaan edes suhteellisen rauhallisessa ympäristössä kunnon paketilla. HIFK:ssa se tuntuu olevan mahdottomuus ja kausi toisensa jälkeen valmennuksella on aina joku lieventävä, yleensä vieläpä varsin oleellinen asianhaara.

Itse olen Heiskasesta kuullut, että Dallas haluaa Miron pelaavan sen reilut 20 min. Tiedä sitten, onko totta, mutta uskoisin heidän sanansa painavan paljonkin, jos meinataan tehdä yhteistyötä jatkossakin.
 
Hyviä pointteja ja oikeassahan olet siinä, että jengin lääkärillä se vastuu on raportoida valmennusta tälläsissä tapauksissa. Eriasia jos tämän lääkärinlausunnon jälkeen valmennus menee kysymään pelaajalta itseltään;
"Tunnetko itsesi pelikuntoiseksi?"
Tähän pelaaja tekee itse päätöksen vastaamalla myöntävästi tai kielteisesti. Puhutaan kuitenkin tän hetken yhdestä kovimmista puolustajalupauksista, koko maailmassa. Ajattelisin että suojelu pelaajaa kohtaan olisi jo Dallasista käsin sellaista, että ei helvetissä laiteta jätkää jäälle jos on pienintäkään epäilystä loukkaantuneena jäällä olemisesta. Tiedä sitten miten tästä lahden toiselle puolelle on raportoitu.

Sanotaanko, että tää on tätä kuravelliä ja paskaa mitä HIFK:hon jatkuvasti tulee. Näin pieniä asioita, mutta kaikki on negatiivista. Ei tästä ruusuja voi antaa millään muodoin. Asiat voi ja pitää pystyä hoitamaan toisella tavalla.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Ei taida kohta olla enää muita vaihtoehtoja!
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: WPK

Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Muuten sais lähteä, mutta pelkään että menis samalla ensi kausikin suoraan vituiksi.
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Kostaako Selin nyt kaikille punaisille, vai mitä noi tollaset sekasikiö yv-kentät on? Välillä laidassa Pitkästä ja välillä Petrelliä...
 
Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Eiköhän sitten saman pesuveden mukana voisi lähteä kakkosvalmentaja Pikkarainen ja seuraavan kauden ykköskoutsi Pikkarainen. HIFK voisi maksella sitten kipurahoja Selinille, kakkoskoutsi Pikkaraiselle ja ykköskoutsi Pikkaraiselle ;)
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Anteeksi vieraisiin pöytiin huutelu näin etukäteen,

mutta jäin tässä miettimään, että onko Selin enää oikeasti joukkueen sisällä se "päävalmentaja"? Sehän olisi täysin "luonnonvastaista" sen jälkeen kun ilmoitettiin ensi kauden koutsit. Luulisi, että kapteenisto + Pikkarainen päättäisivät pelin suunnan ja Selin... no mies on jonkinlainen lehdistön edessä suutaan liikuttava maskotti?

Mitä tulee pelillisiin asioihin noin yleensä, niin ei mikään joukkue takeltelematta selviä moisesta loukkaantumisryppäästä, mistä HIFK on joutunut tällä kaudella selviämään. Ei ne pelaajat noita pelikuvioita fläppitaululta sisäistä. Toistoja ja taas toistoja, mutta tämänhän kaikki tietää.
 
444

Paljon on ollut pelaajia loukkaantuneina, kyllä. Aika vähän kuitenkin sellaisia pelaajia, joita olisi normaalissa joukkueessa vaikea korvata. Thorell ja Kangasniemi etunenässä, sen jälkeen Tallberg ja Keränen. Toki Nordgren on missannut paljon pelejä, mutta ei pitäisi muutenkaan olla sellaisessa roolissa vielä, että kannattelee joukkuetta. Sama pätee Lundelliin, joka missasi muutaman pelin. Kaikki muut poissaolot ovat enemmän tai vähemmän sitä osastoa, joka korvataan nostamalla joku junnu rinkiin tai lainataan jostain Mestisjengistä joku tuuraamaan. Yksinkertaiset kuviot nopeasti mieleen ja jäälle. Ei jonkun Åstenin, Nykoppin tai Laakson poissaolot vaikuta mihinkään.
 
1971

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Thorell ja Kangasniemi etunenässä, .
En ala sen kummemmin inttämään asiasta (varsinkaan seuran tuntevan kirjoittajan kanssa), mutta jos meiltä putoais Leskinen ja vaikka Kupari, niin kyllä se vaikuttaisi joukkueen hyökkäyspeliin todella negatiivisesti. Ja ainakin mun mielestä Kangasniemi (Liigan paras? hyökkääjä) ja Thorell (yksi parhaista ulkkareista), niin näiden äijien loukkaantuminen vaikuttaa väistämättä koko tiimin pelaamiseen. Ihan kaikkeen. Hyökkäyksiin lähdöt, YV, AV, koko valmennuksen miettimä pelisapluuna, ihan kaikki on mietitty niiden muutamien huippuyksilöiden varaan. Kauteen lähdettäessä on varmasti joka äijälle mietitty oma rooli ja jos kärkiroolin miehiä putoaa pois matkalta, niin harvemmin niitä saadaan korvattua joukkueen sisältä.

HIFK:n pelisapluuna on tällä kaudella kestänyt pari erää tosi hyvin, mutta hyvin usein se yksi erä on on ollut joukkueen kannalta huono. Ja tässä on just se pointti, mitä ajan takaa. Kuka valmentaa joukkuetta oikeasti? Pikkarainen? Selin? Kapteenit? Kuka on se kaveri, joka loukkien aikana on pelisysteemin takana? Jos se on Selin, niin äkkiä kenkää. Jos se on joku muu, niin mietittävää riittää.
 
Synyster

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
En ala sen kummemmin inttämään asiasta (varsinkaan seuran tuntevan kirjoittajan kanssa), mutta jos meiltä putoais Leskinen ja vaikka Kupari, niin kyllä se vaikuttaisi joukkueen hyökkäyspeliin todella negatiivisesti. Ja ainakin mun mielestä Kangasniemi (Liigan paras? hyökkääjä) ja Thorell (yksi parhaista ulkkareista), niin näiden äijien loukkaantuminen vaikuttaa väistämättä koko tiimin pelaamiseen. Ihan kaikkeen. Hyökkäyksiin lähdöt, YV, AV, koko valmennuksen miettimä pelisapluuna, ihan kaikki on mietitty niiden muutamien huippuyksilöiden varaan. Kauteen lähdettäessä on varmasti joka äijälle mietitty oma rooli ja jos kärkiroolin miehiä putoaa pois matkalta, niin harvemmin niitä saadaan korvattua joukkueen sisältä.

Teillä on kuitenkin viisikkopuolustus kohdallaan, ja siihen päälle liekehtivä veskari (Veini). Meidän taas täytyy keskimäärin tehdä joku 4-5 maalia, jos halutaan haaveilla voitosta.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös