South Park: The Stick of Truth

  • 4 345
  • 12

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä jo pidemmän aikaa työn alla ollut ja varsinkin erinäisistä syistä viivästyksiä saanut Obsidian Entertainmentin Trey Parkerin ja Matt Stonen johdolla kehittämä peli julkaistiin hiljattain. Onneksi, sillä arviot on pääasiassa olleet hyvin myönteisiä, mitä olen seuraillut. Itse en ole tätä vielä ehtinyt hankkia, mutta vanhana South Park -fanina pakko-ostoshan tämä on heti kun pelisuma tuosta vähän väljenee. Olkoonkin, että itse tv-sarja on viimeisimmillä kausilla lässähtänyt aika pahasti, mutta tämä taitaa olla eri maata.

Jatkoajassa on varmasti tätä jotkut jo pelailleet? Mitä mielipiteitä. Jätetään nyt pahimmat spoilaukset tagien tai harkinnan taakse tässä kohtaa, kun peli on niinkin tuore kuin on. Ehkä myöhemmin jos keskustelua vielä syntyy, voi vähän vapaammin puhua. Pidetään kuitenkin juoni yms. paljastukset tässä kohtaa vielä verhon takana.

Olisikin yksi tärkeä kysymys. Onko tuossa pelissä tekstitystä mukana? Minulla on ainakin tv-sarjan kohdalla jo pelkän kuulemisen varassa ollessa hankalaa saada kaikesta selvää, joten ainakin englanniksi olisi hyvä löytyä tekstit. Muuten kyllä pelatessa jää liian moni läppä epäselväksi.

Keskustelkaa!
 

KiVi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nanna Karalahti
On tekstitys.

Jos pitää South Parkista, Heroes of Might and Magic -sarjasta ja Areena-sarjasta, pitää TSOT:sta.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
On tekstitys.
Kiitos tiedosta!

Katselin, että ainakin Konsolinet ja VPD kauppaa pelin jenkkipainosta (PS3) joka on sensuroimaton. Saldot toki nollassa tällä hetkellä. Melkein voisi kyllä harkita ostaa tuon version, niin pääsisi nauttimaan kaikista räävittömyyksistä. Kai nuo jenkkipelit toimivat ihan sujuvasti eurooppalaisessa Pleikkarissa?
 

motamoro

Jäsen
Hyvä peli, sanoisin että 8/10.

Tuli pelattua läpi 3 vuorokaudessa neljänä 4 tunnin maratonsessiona sivutehtäviä myöten, peli ei siis kestoltaan ole kovin pitkä. En ole roolipelien ystävä, mutta tarina auttoi jaksamaan pelin läpi loistavasti. Kyseessä oli enemmänkin interaktiivinen South Park-elokuva. Taistelut alkoivat hieman toistaa itseään loppupuolella, kaikki equipmentteja ei ehtinyt käyttää kertaakaan kun uusia satoi jatkuvalla syötöllä. Samaten olisi toivonut, että apukavereita olisi ehtinyt käyttää useammin kuin mitä viimeiseksi avattuja lopulta ehti, muutamaa hahmoa tuli käytettyä vain pariin otteeseen kun huomasi, että peli loppuikin jo.

Nopeat plussat ja miinukset

+ Aito South Park- grafiikka
+ Tarina ja tunne oikeasta South Parkista
+ Viittaukset vanhoihin jaksoihin vuosien varrelta ja huumori
+/- Tarpeeksi simppeli pelattavuus/vaikeustaso (Normal) roolipelaamisen aloittelijalle
+/- Pituus (14-16h)
- Taisteluiden sama kaava

Ja Ted Raikkaalle vielä, PC-versiot ovat kaikki käsittääkseni sensuroimattomia ja melko paljon halvempia kuin PS3-versio, joten tämän pituisessa pelissä suosittelen ostamaan PC-version. Viimeksi olin pelannut tietokoneella vuonna 2007 ja melko äkkiä oppi taas pelailemaan näppäimistöllä tätä kun ei pelin kontrollit varsinaista sorminäppäryyttä vaadi, samaten pelille tietokoneen raudan ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen että pyörii sujuvasti, 3 vuotta vanha halpiskonekin riittää loistavasti.
 
Viimeksi muokattu:

Jazze Cazza

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit,Detroit Red Wings,ManU
Jeps,on kyllä suht huikeeta settiä tämä tekele. Tylsiä hetkiä ei liiemmin tule ja tämä peli kestää vielä ainakin toisen läpipeluun ainakin omalta osaltani,tänään vasta ekaa kertaa pääsin läpi parin viikon hermojen lepuutuksen jälkeen kun hokasin miten eräs "sokkelo" läpäistään :) 8/10 arvosana tälle pläjäykselle.
 

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Kuten tuolla toisessa ketjussa taisinkin jo sanoa niin suosittelen tätä ihan surutta jokaiselle South Park -fanille. Pelillisesti ei mikään kauhian haastava, eikä kestoltaan vie loppuelämää. Mutta mikä tärkeintä peli tuntuu ja näyttää South Parkilta, sekä peli on ennen kaikkea aivan pirun hauska. Toki välillä mennään ihan pirun överiksi, mutta se kuuluu South Parkkiin.
Itselle ei ainakaan tulee mieleen toista peliä joka olisi oikeasti ollut yhtä hauska. Useaan otteeseen tuli naurettua kippurassa pelin parissa, mikä harvemmin onnistuu edes komediasarjoilta.
 

Rixa88

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Syyskuun loppupuolelta asti olen omistanut tämän South Park-pelin ja silloin tällöin tulikin sitä pelattua, tosin viimeksi muistaakseni 11.10. Pelissä ei sinänsä mitään vikaa ole ja onkin hieman harmi että nykyään pelien pelaaminen on omalla kohdallani näinkin epäaktiivista.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
Meneillään oleva tuotantokausi on laittanut kaupunkia aikalailla uusiksi (whole foods, sodosopa, ctpatown jne.) ja luulen että tämä on tehty uutta peliä silmällä pitäen. Tylsäähän se olisi niissä samoissa maisemissa seikkailla vaikka tällä kertaa ollaankin supersankareita.

Ja jos joku ei siis tiennyt niin uusi South Park: The Fractured But Whole -peli on tulonpäällä ja tällä kertaa ei olla velhoja ja haltioita vaan sarjasta tuttuja supersankareita Coon and friends. Julkaisupäivästä ei tarkempaa tietoa kuin 2016.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Toivottavasti tulee ennemmin kuin myöhemmin tämä TFBW. Toisella pelikierroksella Stick of Truth ja kyllähän tuo nyt jaksaa naurattaa ja viihdyttää ihan yhtälailla kuin ekallakin kerralla vielä. Yksi parhaista peleistä hetkeen tällä hieman.. rennommalla saralla.
 

Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
9 päivää vaille kaksi vuotta sitten mainostin seuraavaa south park -peliä ja tiistaina se nyt sitten paukahtaa maailmaan. Amatöörimäisesti ennakkovarasin pelin joten "towelie-extra content"tia luvassa.

Spoilereilta välttyäkseni olen skipannut kaikki gameplay-videot joita tubet on täynnä joten olen trailerien varassa ja niiden perusteella pelattavuuden osalta askelia on otettu eteenpäin ja peli näyttää hienolta. Tälläisessä pelissä kuitenkin se komedia on pääasia ja ekassa pelissä siinä onnistuttiin täydellisesti joten isot on saappaat täytettävänä.

Edit. Ja mikä tärkeintä, tällä kertaa myös konsoliversiot tulevat sensuroimattomina.
 
Viimeksi muokattu:

Manazeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Onko kukaan hakenut kaupasta Fractured but Wholea? Kiinnostaisi tietää onko kaupan peleissä tuo Stick of truth mukana. Tilasin pelin ennakkoon cdon.comista ja nyt kolmas päivä jo putkeen kun posti ei ole peliä toimittanut.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Tuli vedeltyä Fractured but Whole läpi, kun odotin uutta Xbox X:ää, joka vihdosta viimein saapui tänään. Juuri sain läpi ja täytyy kyllä suositella.

Aikalailla ykkösen veroinen, vaikka silti ehkä pidin uutena juttuna ykkösestä hieman enemmän. Miltei kaikki mahdollinen tuli tehtyä, mutta jotain jäi vielä kai kaupunkiin tähänkin. Pitääpä pelata myös Stick of Truth uudestaan joku kerta läpi vielä. Toki ostan myös Season Passin tähän uuteen, koska yksinkertaisesti eka Season Pass ikinä jonka ehdottomasti myös haluan ostaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös