Mikä on kun ei taidot riitä – muisteluketju niille, jotka ovat jääneet harmittamaan

  • 14 723
  • 64

luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Todellinen kouluesimerkki tähän ketjuun, en muista viime vuosilta montaa pelaajaa jonka puolesta olisin pitänyt yhtä paljon peukkuja ja jonka tilanne Ässissä olisi jäänyt yhtä paljon harmittamaan. Paukkuja olisi mielestäni ollut ainakin jonkinlaiseen läpimurtoon Liigassa, mutta PP kärsi ehkä enemmän kuin kukaan Ässien vuoristoradasta valmennuksessa ja muussa toiminnassa ennen ja jälkeen mestaruuden. Tietysti ongelmana saattoi olla osin myös se, että Parkkonen oli liiankin tasainen pelaaja, hänellä ei ollut mitään sellaista erityisominaisuutta jolla hän olisi todella erottunut muista ja joka olisi perustellut hänen pelaamisensa vakituisesti Liigassa. Jyrki Ahon valmennukseen olisi kuitenkin luullut kelpaavan paremmin kuin hyvin.

Mutta ehkä se siitä vielä, "Pete" ei ole mikään ikäloppu pelaaja ja ensi vuonna vetää jo sentään Ruotsissa jota täytyy tässä yhteydessä pitää nousuna uralla.
Parkkosen ongelma oli pienen koon ohella arkuus ja epävarmuus. Koirankopista paljon hölistiin, mutta eipä ne näytöt ole sittemminkään häikäisseet. Hän sai näyttöpaikkoja ihan riittämiin ja näitä pikkumiehiä oli pakin paikoille Ässissä muutenkin ihan riittämiin.
 
luotsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Die Mannschaft, Bayern München
Ei Fobban ongelma ollut ikinä roolitus vaan loukkaantumiset ja se, että kulttipelaajan maine taisi hiukan viedä miestä mennessään. Samaa mieltä kuin @PataJaska siitä, että kovin köykäinen oli Patrik varsinaisilta kyvyiltään, mikä ei tietenkään poissulje sitä, etteikö olisi voinut tehdä terveenä jonkinlaista uraa. Silti mietin itse jo silloin aikanaan kun jossain hehkutettiin uutta Japa Levosta, että pieniä, kovin pieniä oavt silakat joulukaloiksi...
Fobba oli hopeakauden jälkeen syyskesän 2006 harjoituspeleissä todella hyvä ja odotinkin seuraavalta kaudelta vielä selvää harppausta kehityksessä, mutta oliko kolmas liigapeli kun tuli paha loukkantuminen. Silloin ei ollut joustolaitoja ja kovat pommit vaativat veronsa olkapäävammojen muodossa.
 
Vellihousu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Parkkosen ongelma oli pienen koon ohella arkuus ja epävarmuus.

En ole tästä ihan samaa mieltä, totta kai koko rajoitti jonkin verran, mutta muuten fysiikka ei ollut mikään perustavanlaatuinen ongelma. Arkana ja epävarmana en Parkkosta myöskään koskaan pitänyt, ehkä ongelma oli enemmän räiskyvyyden ja värikkyyden puute. Viimeisellä Ässät - kaudella joukkueelle tehtiin todella vähän maaleja Parkkosen ollessa kentällä joten omalla laillaan aika perusvarmasta kaverista oli kysymys. Kenties hiukan liiankin.

Noihin koirankoppeihin sun muihin en jaksa ottaa kantaa, mutta väittäisin että Parkkonen ei nimenomaan koskaan saanut sitä kunnon näytönpaikkaa ja sitä mahdollisuutta että häneen olisi suhtauduttu sellaisena projektipelaajana jollaiseksi hänet kaiketi alun alkaen hankittiin. Kolme valmentajaa kolmessa kaudessa ei aina palvela pelaajan kehitystä.
 
Jeppe_68

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Mun mielestä Jake Hansen on hyvä esimerkki tähän ketjuun. Ominaisuuksia kyllä oli, mutta varsinkin alkukauden oli erikoista hiihtelyä pelin ulkopuolella. Talvi/kevätkausi sitten taas jo jonkinlaista tulostakin. Itelle tullut semmoinen ajatus, että kesät meni lonkkaa vetäessä ja sitten kunnon vanhanliiton opeilla pelaamalla kuntoon? Osaako joku avata syitä, jotka johtivat Jaskan liigapelien loppumiseen? Eihän tuo mikään huippu ollut, mutta semmoseen kohtuulliseen kolmosen laiturin virkaan eväitten kai olisi pitänyt riittää. Peliasenne muistini mukaan oli kuitenkin hyvä(?).
 
Kafrom

Hansen olisi kyllä sopinut varsin hyvin Ahon pelitapaan alempiin ketjuihin, tykkäsin kyllä itse miehen asenteesta, luistelusta ja vääntövoimasta kulmissa.
 
Badgers

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hansen pelasi viime kaudella muuten tuolla DEL-liigassa (4+10 tehot 46 ottelua) ja tällä kaudella pelaa Tanskassa. Mullane viime kaudella Tsekeissä pääsarjassa (5+14 tehot 35 matsissa) ja nykyisestä pelipaikasta ei tietoa. Gratton Tsekeissä kakkossarjassa, (tehot 1+2, 14 matsia ja jäähyjä 47 min). Aikalailla samoilla tehoilla painelevat muuallakin, ei välttämättä kyllä harmita, etteivät täällä enää pelaa. Hansenin ekan kauden pinnat täällä 12 ja toisen 18. Mullanen ässätehot 25 pojoa. Jännä näitä on tutkailla ja verrata vaikka sitten McRaen tehoihin tällä kaudella.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jännä näitä on tutkailla ja verrata vaikka sitten McRaen tehoihin tällä kaudella.

Hansen ja Mullane olivat Ässille edullisia leveyspelaajia, todennäköisesti McRaen palkalla olisi saanut molemmat. Tämä on syytä ottaa huomioon tehopistevertailuissa, varsinkin kun McRae on ennakko-odotuksissa sijoitettu kärkikenttiin ja ylivoima-ajalle.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo

Kylläpä täällä on asiat nopeasti unohtuneet: Mullane tuli käytännössä kärkisentteriksi (no ykkössentteriksi), koska tuolla kaudella sentteritilannehan oli luvalla sanoen heikko. Seilasi sitten vain kuitenkin vähän joka ketjussa, koska homma ei lähtenyt kulkemaan kuin vasta ensimmäisen tauon jälkeen, ja silloinkin vain sykleittäin.. ei silti sitä muuta, ettei Mullane varmasti kallis mies ollut
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kylläpä täällä on asiat nopeasti unohtuneet: Mullane tuli käytännössä kärkisentteriksi (no ykkössentteriksi), koska tuolla kaudella sentteritilannehan oli luvalla sanoen heikko

Väitettäsi ei tue mm. seikka, että Mullane aloitti kautensa 3.sentterinä samettikäsien Hansen ja Grattonin kanssa. Kärkisenttereinä hääri syksynpeleissä kokenut Kiilholma ja nuori Saarela. Jos Mullanesta olisi kärkisentteriä kaavailtu niin rinnalle olisi lyöty joku muu kuin Gratton...
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kylläpä täällä on asiat nopeasti unohtuneet: Mullane tuli käytännössä kärkisentteriksi (no ykkössentteriksi), koska tuolla kaudella sentteritilannehan oli luvalla sanoen heikko.
No ei kyllä tullut, lähinnä kolmos- tai korkeintaan kakkoskenttään Mullanea suunniteltiin.
Toivolan kommentti sopimusta julkaistessa:
- Hän on pelannut vakuuttavan uran yliopistosarjassa ja odotamme häneltä tehoja kärkiketjun takaa, Ässien urheilujohtaja Mika Toivola kommentoi.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Kylläpä täällä on asiat nopeasti unohtuneet: Mullane tuli käytännössä kärkisentteriksi (no ykkössentteriksi), koska tuolla kaudella sentteritilannehan oli luvalla sanoen heikko. Seilasi sitten vain kuitenkin vähän joka ketjussa, koska homma ei lähtenyt kulkemaan kuin vasta ensimmäisen tauon jälkeen, ja silloinkin vain sykleittäin.. ei silti sitä muuta, ettei Mullane varmasti kallis mies ollut

Eikö Mullane tullut alaketjujen sentteriksi?
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Minun muistaakseni hankittiin kahteen ensimmäiseen ketjuun, mutta loppujen lopuksi pelasi enimmäkseen kolmosessa ja joitain otteluja jopa nelosessa. Toki pisteitä tuli ihan siedettävä määrä 25.

Minäkin tässä mietin, että pätkiikö oma muisti kuitenkin, koska näin se minusta myös oli: Mullane pelasi koko harjoituskauden kärkiroolissa, ja sai tuolloin aikaan tehopisteitä. Mutta heti kun runkosarja alkoi, niin kone leikkasi totaalisesti kiinni, tipahti varmaan jo viiden pelin jälkeen kolmoseen/neloseen hakemaan vauhtia, joka sitten löytyi vasta tauon jälkeen kun myös koko joukkue sai tuolloin juonenpäästä kiinni..

Mullane teki käytännössä kaikki tehopisteensä kahden noin kymmenen ottelun ryppään aikana, toinen oli juurikin tuolloin marraskuussa ja toinen muistaakseni tammi-helmikuussa. Muut ajat hän vajosi massaan kun joukkueellakin oli pitkät vaikeat vaiheet..
 
Pratu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Minäkin tässä mietin, että pätkiikö oma muisti kuitenkin, koska näin se minusta myös oli: Mullane pelasi koko harjoituskauden kärkiroolissa, ja sai tuolloin aikaan tehopisteitä. Mutta heti kun runkosarja alkoi, niin kone leikkasi totaalisesti kiinni, tipahti varmaan jo viiden pelin jälkeen kolmoseen/neloseen hakemaan vauhtia, joka sitten löytyi vasta tauon jälkeen kun myös koko joukkue sai tuolloin juonenpäästä kiinni..
Kannattaisiko kuitenkin tarkistaa muistikuvia?
Kolmosessa aloitti kauden, laitureina mm. Hansen, Gratton, SBA... jne. Pisteitä alkoi ropista kun siirrettiin laitahyökkääjäksi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Minäkin tässä mietin, että pätkiikö oma muisti kuitenkin, koska näin se minusta myös oli: Mullane pelasi koko harjoituskauden kärkiroolissa, ja sai tuolloin aikaan tehopisteitä. Mutta heti kun runkosarja alkoi, niin kone leikkasi totaalisesti kiinni, tipahti varmaan jo viiden pelin jälkeen kolmoseen/neloseen hakemaan vauhtia, joka sitten löytyi vasta tauon jälkeen kun myös koko joukkue sai tuolloin juonenpäästä kiinni..

Heti alusta veti kolmossentterinä, Kiiholma "ykkönen" ja Saarela "kakkonen".

Täytyy kyllä olla todella tylsää töissä, että jostain Mullanesta aletaan täällä elokuussa 2017 vääntämään....*hymiö*
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös