TUTO Hockey A-nuoret kaudella 2016–2017

  • 21 840
  • 43

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Matkustamista tosiaan on A-nuorten Mestiksessäkin, eikä minulla ole tietoa, mitä lisäkuluja kaiken kaikkiaan aiheutuu siitä, jos sarjataso olisikin A-nuorten Liiga. Joskus aiemminhin nousuhaaveita on toppuuteltu toteamalla, ettei TUTOlla olisi edes varaa pelata A:n Liigassa. Ja 9 vuotta sittenhän oli liikkeellä jopa vahvoja huhuja siitä, että silloisille valmentajille oli ilmoitettu, ettei joukkue saa nousta, koska rahat eivät riitä. Huhut saivat silloin lisävauhtia erikoisista tapahtumista karsintasarjan aikana. Tämän joukkueen saavutus on joka tapauksessa jo nyt hieno.
 

mrkrw

Jäsen
Pitää muistaa, että sm-peleistä on ihan ok ottaa nimellinen pääsymaksu. Olin katsomassa TPS-HPK koska vanha valmennettava pelaa HPK:ssa. Muistaakseni 5€ veloittivat. Toki kioski oli sitten ihan miesten Liigan hinnoissa.
 
Ettei kukaan nyt ymmärrä väärin, niin aina sen sarjan johon osallistuu, voittaminen tai kärkeen sijoittuminen ovat hienoja asioita pojille ja kaikille jotka kauden aikana mukana kulkevat. Siitä olen enemmän kuin iloinen.

Kustannuksilla yritin verrata sitä, että pelatako mielummin sarjan voitosta ja joka reissulla pisteistä, kuin lähteä kuluttamaan samoja rahoja pisteautomaattina? Näin teki tänä vuonna K-Vantaa. Oli varmasti ikimuistoinen kausi ja kaverit kehittyivät...

Esim. Ässät ja Lukko joutuvat nykyään keräämään osan B- ja A-SM jenginsä toisaalta kuin omista junnuista. Jos siihen haluaa ryhtyä, niin mikäpä siinä.
Ei mennä enää enempää asioiden edelle, mutta jos haluaa välttää mahdollisessa tulevassa liigakaudessa Vantaan kohtalon, pitää hankkia ykkös- ja kakkoskenttä, sekä- ja osa kolmoskentästä. (Esim. Jukurit ja Kookoo) Myös koutsivalinta on iso pala kuviota.

Tällä kaudella A:n liigassa oli 5 joukkuetta jotka eivät sinne urheilullisesti kuuluneet.

Ja tämän suunnitelman pitäisi olla jo valmiina ja käynnissä. Tsemiä kuitenkin loppupeleihin, katellaan kuinka käy ja mihin päädytään.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Finaalissa vastassa siis Jokipojat. Tulee olemaan kova haaste. Kahdesti kohdanneet ja Jokipojat voittivat molemmat. Kovasti TUTO venyi jo aiemmin, joten sama olisi jatkettava. Aika paljon Jokipoikien maalivaahti on saanut torjuntoja tilastojen mukaan. Tainnut olla takuumiehenä viimeisimmässä peleissä.
Näiden seuraaminen on sitten viikonloppuna edessä. Turun alueella asustelevat tietysti hallille sunnuntaina. Jos menee kolmanteen, niin pitää miettiä paikalle menemistä.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Eka kiinnitys eli voitto Jokipojilla 2-0. Huomenna sitten toivon että kaikki kenelle kykenevät lähtevät kannustamaan nuoria. Tsemppiä!
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Toinen erä päättynyt ja tilanne 3-1. Jokipoikien kavennus Atte Hyttisen tekemä. Pääsi yksin läpi. TUTO:n kolmas taas Kristian Tikan tekemä. Jokipojat tuli tässä erässä mukaan ja tasoitus ei olisi ollut täysi vääryys. No seuraavaa erää kohti. Tsemppiä!
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
No niin. Tiukka loppu, kun jäähyiltiin. Se voitto sitten tuli! Ensikaudella siis näen TUTO:n värit täällä Kuopiossa muutenkin kuin Scandicin parkkipaikalla. Hyvä nuoret
 

tosiasia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Todella arvokas saavutus nuorilta! Uskomattoman hienoa nousta pelaamalla. Onnea koko A-nuorten joukkueelle!

TuTolla on nyt täysin uudenlaiset mahdollisuudet rakentaa edustuksen ja A-nuorten kautta uutta tulevaisuuden joukkuetta ja kehittää uusia huippupelaajia.
 
Onnea kauden mainiolle päätökselle!

Toistan tähän ketjun aiemman viestini #28...;)

4/5 Tuton parhaasta pistenikkarista tulee yli-ikäiseksi. Ja joukkueesta kaikkiaan 8 pelaajaa.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Kyllä, iso osa tulee yli-ikäiseksi ja ensikauden joukkueen kasaaminen on käsittääkseni jo työn alla. Tavoite ei varmastikaan ole sen suurempi kuin sarjapaikan säilyttäminen. Kiinnostus kuitenkin varmaan nyt hieman suurempi, kun pelipaikka onkin muu kuin nuorten Mestis. Realistisin odotuksin kuitenkin lähdettävä.
Loppuottelussa oli ihan hyvä katsojamääräkin normaaleihin runkosarjan otteluihin verrattuna.
 
Suosikkijoukkue
TuTo
Viime kaudella A-junnut pelasivat poffeissa alle odotusten, tällä kaudella kävi päinvastoin. Upea suoritus joukkueelta; en olisi uskonut, että sekä K-Vantaa että Jokipojat kaatuvat, vieläpä puhtaasti.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Hieno saavutus! Ja poikkeuksellinen suoritus siinäkin mielessä, että TUTOn edellisissä A-nuorten pääsarjaan nousseissa joukkueissa ja potentiaalisissa nousuyrityksissäkin on aina ollut vahvistuksena edustusjoukkueen pelaajia. Nyt ei ollut.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
TUTO hallitsi ensimmäistä erää ja teki paikoistaan kaksi maalia. Toiseen erään tuli kaksi aivan erilaista joukkuetta. Jokipojat tuli erään kovalla liikkeellä ja TUTOn peli oli aivan sekaisin. Jokipojat olisi voinut tehdä useammankin maalin. Elmo Aittola otti erän puolen välin paikkeilla aikalisän. Pian sen jälkeen Kristian Tikka laukoi yläputken kautta maalin, mikä toi helpotusta TUTO:lle. Kolmas erä oli TUTO:lta selviytymistaistelua, kun jäähyjäkin oli tapettavana. Hieno jääkiekkoiltapäivä ja ilo oli katsoa poikien mestaruusjuhlintaa.

Muuten Dan Aavinen lauloi komeasti Maamme-laulun ennen peliä.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Olinko ainoa, joka jäi keskiviikkona kaipaamaan sitä, että erätauolla A-junnujen mestari-/nousijajoukkue olisi voittopokaalin kanssa tullut jäälle ja pelaajat sekä taustahenkilöt olisi esitelty? Juu, olivat tavattavissa Citymarketin kulmassa, mutta huomio jäi pieneksi tuollaiseen jääesittelyyn verrattuna.
 

Eesau_65

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Olinko ainoa, joka jäi keskiviikkona kaipaamaan sitä, että erätauolla A-junnujen mestari-/nousijajoukkue olisi voittopokaalin kanssa tullut jäälle ja pelaajat sekä taustahenkilöt olisi esitelty? Juu, olivat tavattavissa Citymarketin kulmassa, mutta huomio jäi pieneksi tuollaiseen jääesittelyyn verrattuna.
Oikeassa olet. Yksivuosi taisi jonkun muun lajin porukka olla jäällä voitettuaan mestaruuden omassa lajissaan. Nyt kun mestaruus ja nousu jääkiekossa, niin olisi voitu kyllä tehdä sama. Ei tuo kuitenkaan niin usein toistuvaa ole ja kun vielä tuosta porukasta osa saattaa jatkaa muualla, niin olisi ollut hyvä saada kiitos palveluksesta.
 

Toveri-76

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo Hockey
Itse taas koin tuon joukkueen kansan pariin jalkautumisen kivana asiana. Päästiin tytön kanssa ottamaan kuvaa pokaalin kanssa ja keräämään nimmareita tulevaisuuden tähdiltä. Isoja asioita pienille faneille, ja vähän isommillekin. Mutta nämä ovat näitä makuasioita. Erittäin upea juttu joka tapauksessa tuo a-junnujen nousu. Antaa varmasti lisäpuustia miehillekin omassa taistelussa ja seuralle uskottavuutta ja mahdollisuuksia tulevaisuuteen. Kunhan se osataan hyödyntää. Vaarana tottakai on jäädä ASMssä liigaseurojen jalkoihin ja pudota heti vuoden visiitin jälkeen takaisin sarjaporrasta alemmas, mutta sitä nyt ei kannata alkaa pelätä. Jos sitä pelkää niin ei kannata koskaan yrittää mitään. Mielenkiintoisia aikoja eletään joka tapauksessa.
 

Devon

Jäsen
Suosikkijoukkue
TuTo
Itse taas koin tuon joukkueen kansan pariin jalkautumisen kivana asiana. Päästiin tytön kanssa ottamaan kuvaa pokaalin kanssa ja keräämään nimmareita tulevaisuuden tähdiltä. Isoja asioita pienille faneille, ja vähän isommillekin. Mutta nämä ovat näitä makuasioita.

Ei tuo huono asia ollut, päinvastoin, mutta se ei myöskään olisi poissulkenut sitä joukkueen esittelyä jäällä ennen ottelua tai erätauon aluksi.
 

penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Ei tuo huono asia ollut, päinvastoin, mutta se ei myöskään olisi poissulkenut sitä joukkueen esittelyä jäällä ennen ottelua tai erätauon aluksi.
Samaa mieltä. Ihan hyvin nuoret ja vähän vanhemmatkin ottivat nuoriin mestareihin kontaktia (minunkin poikani kävi hakemassa nimmareita), mutta sen lisäksi nuoria voinut juhlistaa kentälläkin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös