Tuomarityöskentely KHL:ssä 2016–2017

  • 3 398
  • 12

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ajattelin, että tämmöiselle ketjulle voisi olla tilausta tulevaa kautta ajatellen. Tuomariasioiden keskittäminen yhteen ketjuun koko kauden ajalta, voi auttaa kokonaiskuvan muodostamisessa erotuomaritoiminnasta KHL:ssä. Menneillä kausilla on paljon ollut puhetta erotuomareiden mahdollisesta puolueellisuudesta ja epäselvistä tuomioista.

En voi sanoa, että itselle olisi jäänyt kovinkaan pahaa makua edellisiltä kausilta, eikä myöskään nyt alkanut kausi ole tuonut asiaan muutosta. Olen toki todistanut joitakin otteluja edellisillä kausilla, joissa tuomiot ovat selvästi suosineet vastustajaa, mutta johdonmukaiseksi toiminnaksi tätä en kykene kutsumaan. Liiga-aikoihin verrattuna koen tuomarityöskentelyn olevan vieraspaikkakunnilla vähintään samalla tasolla.

Tämän kauden kahdessa ensimmäisessä Jokerit-ottelussa tuomarit onnistuivat mielestäni vähintään tyydyttävästi. Hishoniin kohdistunut rike jäi toki huomaamatta Sotshi-ottelussa, mutta ottelussa oli mielestäni vähintään pari jokeri-rikettä, jotka jäivät myös viheltämättä. Spartakin ja Sotshin kotiareenat eivät tosin olleet sieltä tiivistunnelmaisemmasta päästä, joten paine tuomarityöskentelyä kohtaan kasvanee Novgorodissa lauantaina.

Jäähyt vastustajalle tähän mennessä (min): Spartak 4 + Sotshi 12 = 16 min (8 x 2 min)
Jokeri-jäähyt (min): 6 + 8 = 14 min (7 x 2 min)
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tuomarilinja tulee olemaan pääsääntöisesti ja edelleen sama: narreille vihelletään oikein ja kaikesta ja vastustajille mitä on pakko. Ne on nääs tuomaritkin isänmaallisia venäjällä.
 

Trymuch

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Omaan silmään eilinen Niemen saama kakkonen maalivahdin estämisestä oli vähän kyseenalainen. Barulin oli selvästi maalivahdin alueen ulkopuolella kun kontakti Niemen kanssa tuli. Eikä se mielestäni ollut läheskään tahallinen, Niemi yritti välttää osumista. Tuon YV:n aikana taisi Petterson tehdä yhden maaleistaan.

Eipä siinä, eilisestä tappiosta ei tuomareita voi syyttää. Kyllä Jokerit sai myös YV-mahdollisuuksia vähintäänkin tarpeeksi.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Omaan silmään eilinen Niemen saama kakkonen maalivahdin estämisestä oli vähän kyseenalainen.

Joo, Barulin taitaa kuulua siihen ryhmään maalivahteja, jotka kalastelevat näitä säännönmukaisesti.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Joo, Barulin taitaa kuulua siihen ryhmään maalivahteja, jotka kalastelevat näitä säännönmukaisesti.
Eikös se ollut Konsta kun aikanaan selvisi potkustakin ilman rangaistusta vaikka tuomari katseli tilanteen paraatipaikalta?
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös se ollut Konsta kun aikanaan selvisi potkustakin ilman rangaistusta vaikka tuomari katseli tilanteen paraatipaikalta?

Paljon mahdollista. Barulin kuuluu myös tähän Ilja Bryzgalovin tähdittämään "hullut maalivahdit" -kerhoon.
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Torpedo - Jokerit matsin tuomarointi oli mielestäni aivan asiallista.
KHLn tv-tuotanto ei tajunnut Jokerien 2+2 min. ylivoimaa, kello näytti vain kaksi minuuttia ylivoimaa. Onnistuvat ryssimään aina uudella tavalla.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, ei näitä(kään) alkukauden pelejä ole todellakaan hävitty tuomaritoimintaan vaan omiin lapsuksiin, huolimattomuuteen ja tyhmiin virheisiin.
 

No Look Pass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampa Bay Lightning
Joo, ei näitä(kään) alkukauden pelejä ole todellakaan hävitty tuomaritoimintaan vaan omiin lapsuksiin, huolimattomuuteen ja tyhmiin virheisiin.

Kyllä tuossa torstain Sotshi-pelissä ainakin kohtuullisen räikeän tuomarivirheen seurauksena Sotshi meni pelissä 2-0 johtoon. Jokerit siis sai jäähyn tilanteesta, josta Barulinin olisi kuulunut saada jäähy Niemen sijaan.
 

YamahaGPR

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä tuossa torstain Sotshi-pelissä ainakin kohtuullisen räikeän tuomarivirheen seurauksena Sotshi meni pelissä 2-0 johtoon. Jokerit siis sai jäähyn tilanteesta, josta Barulinin olisi kuulunut saada jäähy Niemen sijaan.

No joo kyllä mutta tarkoitin isoa kuvaa että ollaan kyllä saatu mahdollisuudet voittaa jokainen peli mutta omalla tekemisellä hommat sössitty toistaiseksi.
Ihan hyvää tuomarointia toistaiseksi.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
Ihan hyvää tuomarointia toistaiseksi.

Jep vaikka kyllä nämä Torpedo pelin poikkarit ja päähän kohdistuvat taklaukset hieman hämmensi. Siitä huolimatta tuokin peli sössittiin ihan itse.
 

blue line

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niin kuin aloitusviestistä toivottavasti mahdollisimman moni ymmärsi, tarkoitus oli kommentoida ja seurata KHL:n tuomaritoimintaa lähinnä jokeri-matseihin liittyneiden puolueellisuusväittämien vuoksi. Siksi ketju oli Jokerit-osiossa eikä täällä yleisellä puolella.

Pikaisena kommenttina Torpedo-Jokerit ottelusta, niin en kokenut, että tuossa matsissa myöskään olisi ollut mitään suurempia kipupisteitä Jokeri-näkökulmasta. Rissasen ulosajo synnytti parranpärinää, mutta jokainen voi kuvitella miltä tuntuisi, jos joku venäläinen löisi jokeri-pelaajaa poikittaisella päähän. Tähän mennessä Jokereille on tuomittu 6 + 8 + 17 = 31 min (+ 20 min ottelurangaistus) jäähyjä ja vastustajille 4 + 12 + 16 = 32 min rangaistuksia. Jokerit 13 x 2 min + 1 x 5 min ja vastustajat 16 x 2 min.

Arturs Kulda ja Mika Niemi ovat ainoat pelaajat, joita on rankaistu kaksi kertaa, kaikki muita enintään kerran. Niemen kohdalla KHL:n tilasto näyttää vähän ikävältä, koska hän ei ole tilastojen mukaan suorittanut ainuttakaan taklausta, joten "rapatessa roiskuu" -sanonta ei ainakaan päde tähän.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös