Teemu Selänne – yli 700 maalia?

  • 1 271 002
  • 2 165

Hejony

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi
Työpäivän loppuhuipennukseksi 80 / 153. 91-syntynyt, joten Selänteen tehokkaimmat vuodet menivät aika lahjakkaasti ohi, mutta 90-luvun puolivälistä alkaa olla jo hyvä nippu nimiä muistissa jääkiekkokorttien kautta, ja siitä eteenpäin sitten oman seuraamisen myötä jo jotakin. Kansainvälinen kiekko oli varsinkin junnuna melko pakkomielteisessä seurannassa, joten omalle kohdalle hyvä taktiikka oli kelata maajoukkuekohtaisesti listoja läpi.

EDIT: Osa viestistä piilotettu, jotta en pilaa hupia muilta.

Paljon jäi kyllä vielä helppoja ottamattakin, esim. Sean Burke heti sijalta kolme. Muita omaan silmään helppoja missejä mm. McLean, Hackett, Lalime, Mason, Beaupre, Weekes, Huet, Anderson, Smith, Healy, Snow, Ward... Ihan muutamia lukuunottamatta noista kaikki ovat näköjään niminä tuttuja, joten olisihan tuosta yli 100 pitänyt saada. Veikkaan, että palstan kokeneemmat konkarit lyövät tiskiin aika koviakin tuloksia.

Se oli yllätys, että esim. Martin Bironille, Rick DiPietrolle ja Nicklas Bäckströmille Selänne ei ollut koskaan tehnyt maalia.

@Ketuttaa 14 on kyllä aika erikoinen tulos. Eihän tuohon tarvitse juuri muuta kuin Hasek, Brodeur, Roy ja suomalaiset. Ei kuitenkaan millään pahalla (ihan oikeasti), herätti vain kummastusta.

EDIT: Bäckströmille näköjään olikin tehnyt yhden, en varmaan heti alussa tajunnut koittaa ääkkösillä, tai sitten kirjoitin sinnikkäästi väärin. Ehkäpä annan tästä itselleni kuitenkin armeliaasti 81/153.
 
Viimeksi muokattu:

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
@Ketuttaa 14 on kyllä aika erikoinen tulos. Eihän tuohon tarvitse juuri muuta kuin Hasek, Brodeur, Roy ja suomalaiset. Ei kuitenkaan millään pahalla (ihan oikeasti), herätti vain kummastusta.

Joo, en kyllä mitenkään loukkaannu tuosta. Nuo mainitsemasi + suomalaiset ja joitakin muita isoimpia legendoja lähinnä muistaa. Ja niitä jotka pelailleet maajoukkueissa. Oma NHL:n seuraaminen alkoi tuossa viimekaudella ja tälle kaudelle vasta hommasin gamecenterin. Ois tuohon varmaan toisen mokoman keksinyt jos olisi miettimällä miettinyt, tällä kertaa latelin ne mitkä tuli mieleen ja jätin siihen.

26/153 uudella yrittämällä. Oliko tässä tarkoitus muistaa pelaajat ulkoa, vai saako apuna käyttää erilaisia tilastosivuja? :D
 
Viimeksi muokattu:

Hendricks

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Työpäivän loppuhuipennukseksi 80 / 153. 91-syntynyt, joten Selänteen tehokkaimmat vuodet menivät aika lahjakkaasti ohi, mutta 90-luvun puolivälistä alkaa olla jo hyvä nippu nimiä muistissa jääkiekkokorttien kautta, ja siitä eteenpäin sitten oman seuraamisen myötä jo jotakin. Kansainvälinen kiekko oli varsinkin junnuna melko pakkomielteisessä seurannassa, joten omalle kohdalle hyvä taktiikka oli kelata maajoukkuekohtaisesti listoja läpi.

Paljon jäi kyllä vielä helppoja ottamattakin, esim. Sean Burke heti sijalta kolme. Muita omaan silmään helppoja missejä mm. McLean, Hackett, Lalime, Mason, Beaupre, Weekes, Huet, Anderson, Smith, Healy, Snow, Ward... Ihan muutamia lukuunottamatta noista kaikki ovat näköjään niminä tuttuja, joten olisihan tuosta yli 100 pitänyt saada. Veikkaan, että palstan kokeneemmat konkarit lyövät tiskiin aika koviakin tuloksia.

Se oli yllätys, että esim. Martin Bironille, Rick DiPietrolle ja Nicklas Bäckströmille Selänne ei ollut koskaan tehnyt maalia.

@Ketuttaa 14 on kyllä aika erikoinen tulos. Eihän tuohon tarvitse juuri muuta kuin Hasek, Brodeur, Roy ja suomalaiset. Ei kuitenkaan millään pahalla (ihan oikeasti), herätti vain kummastusta.

EDIT: Bäckströmille näköjään olikin tehnyt yhden, en varmaan heti alussa tajunnut koittaa ääkkösillä, tai sitten kirjoitin sinnikkäästi väärin. Ehkäpä annan tästä itselleni kuitenkin armeliaasti 81/153.

Vaikka asia ei minulle kuulu, niin jos pystyt muokkaamaan viestiä laita siihen spoiler tagi noiden nimien tilalle. Ainakin itsellä meni osittain idea tuosta testistä kun puoli vahingossa nuo nimet tuli luettua.
 

dexter__35

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Anaheim Ducks, sekä paikalliset.
itse sain 64 ja lähinnä heittelin nimiä mitä muistin :) hauska testi ja jäi aika tuttujakin laittamatta
 

Ketuttaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa ja Chicago Blackhawks
Silloinhan saat kaikki oikein?
Emmä tiiä, onhan tossa yli 150 molaria tietyltä ajalta ja aikaraja. :D Eipä tuossa sen kummempia sääntöjäkään näytä olevan.

Niin ja en sais kyllä ite ainakaan kaikkia oikein 20 minuutissa edes googlaamalla. Paitsi jos sattuisi löytymään sivusto jonka kautta tuo alkuperäinen data on kerätty.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

Turri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia Flyers, HIFK, Braehead Clan
Winnipeg Jetsin ja Edmonton Oilersin legendat kohtaavat lokakuussa 2016 NHL Heritage Classic-tapahtumassa Winnipegin Investors Fieldillä. Eiköhän Teemu kaukalossa nähdä Jetsin paita päällä vielä kerran.

2016 Tim Hortons NHL Heritage Classic coming to Winnipeg | NHL.com

Selanne on vahvistettu pelaavan, toki aikaa tuohon on viela, etta vaikka mita voi tapahtua ennen sita.

https://twitter.com/garylawless/status/706551917724508160

Gary Lawless kirjoitti:
Hawerchuk says Teemu Selanne will play in Legends game #nhljets
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Kerran vielä, pojat! Eiköhän tuosta nyt sen verran kipinää ota, että Teukka lähtee pari vuotta levättyään jahtaamaan Jagria.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tätä on odotettu ja nyt se tapahtuu. Pakkohan tuo peli on katsoa.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Onko Tkachuk ja Zhamnov tulossa? Ja Housleyn Phili?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Toistaiseksi Jetsin puolelta varmistetut nimet ovat Dale Hawerchuk, Anders Hedberg, Ulf Nilsson ja Teemu Selänne. Tosin twiitistä päätellen Tie Domi on myös mukana. Oilersin puolelta mukana ovat varmuudella Wayne Gretzky, Jari Kurri, Paul Coffey ja Mark Messier.

Heritage Classic 2016: Winnipeg Jets vs. Connor McDavid's Oilers | Puck Daddy - Yahoo Sports

Myös Teemu itse vahvisti osanottonsa tunti sitten Twitterissä:

Teemu Selanne ‏@TeemuSel8nne 57 min57 minuuttia sitten
Winnipeg, friendly Manitoba...See you on October 22.....very exited!!!!

Tie Domi ‏@thereal_tiedomi 27 min27 minuuttia sitten

Finnish Flash @TeemuSel8nne see you soon :)
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Vielä kun tohon peliin saatais Teppo Winnipeg Numminen ja Esa Tikkanen niin ois huikee Alumni matsi tulossa.
 

passenger

Jäsen
77 oikein. Aika pitkälle pääsi kun luetteli kaikki Coyotes historian kassarit. Pari aika selvää nimeä toki jäi omasta listasta puuttumaan. Hauska testi.

102 molaria sain listalle. Tai oikeastaan 103, sillä Fleuryn nimeä tuo ei suostunut laskemaan, vaikka sitä pariinkin kertaan kokeilin lopussa, kun yritin epätoivoisesti sataa täyteen. Yllättäen listalla ei ollut kokeneemmista nykymolareista Lundqvistiä eikä Milleriä.

Auttoi että tuli aikanaan 90-luvulla kerättyä maalivahtien nhl-kortteja, joten aika paljon pystyi heittelemään nimiä. Ainoa nimi, jota en muuten tunnistanut listalla oli juurikin Coyotesin molari, David Leneuve. Näytti olevan yli 20 NHL-ottelua pelattuna kolmella eri kaudella, mutta jotenkin on päässyt tutkan alta menemään.
 

jugitzo

Jäsen
Suosikkijoukkue
PePo HC ja Florida Panthers
Vielä kun tohon peliin saatais Teppo Winnipeg Numminen ja Esa Tikkanen niin ois huikee Alumni matsi tulossa.

Teemun huigeilta nettisivuilta löytyy englanninkielinen blogi jossa hän kertoo olevansa innoissaan tästä alumnipelistä. Hän luettelee kanssapelaajiaan ja mainitsee joukon jatkeeseen Teppo Winnipegin! Hieno peli tulee.

Tässä vielä linkki Teemun blogiin BAN DOPERS FOR LIFE? | Teemu Selänne
 

Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös