II-divisioonan lohko 3 kaudella 2004–2005 (keskimaa)

  • 2 202
  • 5

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Tähän olisi tarkoitus saada keskustelua kyseisestä lohkosta sekä ylä- että alaloppusarjoista. Itse Olen käynyt katsomassa kaudella miltei kaikki KoMu koti-ottelut. Tässä pientä rapsaa KoMun joukkueesta ja sunnuntaisesta ottelusta Hermes II:sta vastaan.

Eipä ollut Hermeksen kakkosjoukkueella paljoa sunnuntaina sanomista. KoMu aloitti pelin rauhallisesti, mutta loppua kohden voittajasta ei ollut epäselvyyttä. Suurin jännitys olikin, saako KoMu 10 maalia rikki. Eipä saanut. KoMun ykkösketjusta oli poissa tehohyökkääjät Timo Susi ja Miika Kosunen. Sen sijaan Ykkösketjun sentteri, koko sarjan kenties paras hyökkääjä Mikko Manner (Kyllä. Sportin ykköskoutsi) oli menossa mukana ja pelasi hyvän ottelun, vaikka miehet laidoissa olikin vaihtuneet. Sunnuntaina laidoilla pelasi entinen Sport-lupaus Petri Hopeavuori ja Petri Karhu, joka tykittikin komeasti KoMun neljännen maalin.

Hermeksestä erottui numero 14, joka oli pienikokoinen mutta erittäin nopea kaveri luistimilla.

KoMun joukkue on kauden aikana osoittanut pelaavansa aivan väärässä sarjassa. Joukkueen pelihuumori on ollut loistava ja välillä niitä vitsejä lentelee liikaakin kentällä. Pari Kosunen-Manner pelaa kaikki ottelut puolilla tehoilla ja keskittyväyt enemmänkin naureskeluun, mutta silti pinnat ovat kovaa luokkaa. Ykkösketjun pakkiparia Sammal-Ma Manner huonompia kaksikoita löytyy jopa Mestiksestä asti.

Matti Manner on siinä mielessä mielenkiintoinen mies, että viime kaudella hänestä piti tulla yksi Sportin tärkeimmistä puolustajista, mutta paha loukkaantuminen jätti aukon tilastoihin ja hän miltei koko viime kauden poissa. Kuitenkin uusi tuleminen 2.divarissa on ollut hyvää vaikka matka Sporttiin on todella pitkä. Pakkipari Matti Sammal sen sijaan on ollut lähellä Mestistä. Tällä kaudella hän on treenannut muutaman kerran Sportin edustuksen kanssa, mutta syystä tai toisesta hän ei ole edustuksen pelipaitaa päälleen pukenut. Mikään sateentekijä hän ei ole, mutta pahimpaan loukkaantumis-sumaan hän olisi ollut keskitasoinen korvaaja.

Mielenkiintoista KoMun joukkueessa on se, että suurin osa pelaajista on aikaisemmin urallaan pelannut juuri Sportin edustuksessa tai A-junioreissa. Tuttuja nimiä vielä viime kaudella Sportissa oli Joni Reinikka, Mikko ja Matti Manner. Muutaman kauden takaa säännöllisesti Sportissa ovat pelanneet myös Mikko Haarala, Miika Kosunen, Hardy Toivio (?) ja Timo Koivuharju. Sportin junnuja kentällä on omien muistikuvieni mukaan Jouni Luoma, Markus Mesimäki, Vesa Kuoppala, Joni Finne, Jani Tuomivirta, Mikael Piittinen, Ville Ahonen, Petri Hopeavuori ja Ville Pajuluoma. Tämänkin joku voi luultavasti varmistaa.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Yhden miehen show jatkukoon. Pelit jatkuivat viime viikonloppuna, jolloin KoMu haki takkuisen ensimmäisen erän jälkeen selvän voiton KieHasta numeroin 1-6. Hermes II puolestaan otti rumasti kotona kuokkaan Ku-Ry:ltä numeroin 0-10. Hermes II onkin ollut kova pettymys ylemmässä loppusarjassa hankkimalla 3:sta pelistä 3 tappiota ja maalierokin kohtuuton 11-30. Ylemmän loppusarjan kärjessä jatkaa Mustasaarelainen KoMu, joka kuitenkin on Sportin ex-pelaajien joukkue. Kolmesta ottelusta joukkue on napsinut 3 voittoa ja maalierokin mukavat 20-4. Ensi viikonloppuna sarjassa ei pelata täyttä kierrosta, vaan KoMunkin seuraava kotiottelu on vasta 31.1, jolloin vastaan asettuu tomaatinviljelijät Närpiöstä eli Kraft. Onkohan mukana taas yhtä aktiivinen kannatusryhmä kuin aiemmin? Mutta sitä ennen lauantaina joukkue kohtaa sarjan kärkimatsissa toisen entisiä Sport-pelaajia sisältävän joukkueen, eli Ku-Ry:n. Ottelu pelataan Kurikassa ja jos Bird ja D-mies ovat ensi viikonloppuna vapaalla, niin siinä olisi oiva kohde matkustaa ympäri Suomen maata. Pelikin taitaa olla aika kovatasoinen kaiken lisäksi.
 

Hermez

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hermes, Pittsburgh Penguins
Itse olen kyllä tosi yllättynyt kun Hermes 2 pääsi ylempään loppusarjaan.. vaikka siellä ei menestystä tuliskaan, niin se on kuitenki se pääasia, että seura säilyy kakkosessa. Joukkue pelaa nyt ekaa kautta 2.divarissa, seurahan perustettiin kesällä. En yhtään ihmettele, vaikka Komulta ja Ku-Ry:ltä onki tullu pahasti kuokkaan.. pelaahan niissä tosi kovia pelimiehiä. Ehkä ens kaudella voi Hermes 2:seltaki odottaa enemmän.
 

Castillo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki jotka Sport kaudella 2015-2016 voittaa.
Hermes II:sen joukkue muuttui ylempään loppusarjaan aika rajusti. Alkusarjassa kentällä ainakin Vaasassa oli enemmänkin kokeneita pelimiehiä, mutta ylemmässä loppusarjassa kentällä on ollut todella junnupitoinen porukka. Paljon häkkilintuja jne.
 

bat

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Joo, kyllä viikonloppu oli Hermes II:lle synkkä tuloksellisesti. Lauantain pelissä oli kuulemma ollut mahdollisuuksia parempaan, mutta Kury oli selkeästi parempi pyhänä. Joukkueiden välillä oli iso ero fyysisyydessä Hermeksen tappioksi. Lisäksi molemmista peleistä puuttui Forsell(14) ja Ylihukka(pistekärki), jotka vastaavat varmasti kolmasosaa joukkueen kiekollisesta pelistä.
Muutenhan materiaali ja lähtökohdat on kovin erilaiset muihin ylemmän sarjan joukkueisiin nähden. Osa pelasi viime vuonna III-divaria, osa on pari vuotta huilanneita junnuja(koska täällä ei oikein A-junnuja ole) ja muutama kaveri pelasi II-divaria/Suomisarjaa. Ainoa pelaaja jolla on mestiskokemusta taitaa olla Siirilä(pakki), joka on loukkaantuneena.
Budjetti on itse talkoilla kerätty, mikä on mielestäni hieno osoitus halusta pelata.
Kun juttelin kavereiden kanssa kauden alussa, oli tavoitteena saada pelata hyvässä ilmapiirissä, hankkia pelikokemusta ja antaa pelimahdollisuuksia omille B-junnuille. Nämä taitaa olla toteutuneita. Ylempään sarjaan meno on tavallaan bonus vaikka kovaan seuraan joutuivatkin. Kovat pelit kehittävät (toivottavasti)paremmin.
 

Börje

Jäsen
Suosikkijoukkue
R.I.P Hermes, sympatiat JHT:lle
Juu, oli se yllätys että Hermes-2 pääsi ylempään loppusarjaan. Jossain peleissä on ollut vaikee saada edes kasaan kaks kentälistä mutta onneks ovat saaneet apua B-nuorilta.

Kaks uutta pelaaja joukkue on kuitenkin saanut armeijasta kotiutuneista. Joonas Kaas ja Jouni Ojatalo ovat pukeneet Hermeksen paidan nyt kaks peliä. Vielä löytyis lisää miehiä esim. maakunnasta 3-divarin porukoista. Hankaniemen Mikkoa (viime kaudella Hermeksessä Mestistä) voisivat myös kokeilla maalissa. Kaveri kun nykyään, armeijan jälkeen liikkuu tällä Kokkolassa. Onko tietoa pelaasko hän missään syksyllä?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös