Henrik Forsberg Lukkoon

  • 7 474
  • 13

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Henrik Forsberg Lukko-puolustukseen | Rauman Lukko

Vahvistus asialle löytyy tuosta linkistä. Sopimus on mallia 1+1, ei try-outtia.

Forsberg kuvailee itsensä peruspakiksi ja olevansa "kunnon mailalla hakkaaja"

Päivän Länsi-Suomessa Mäkeläinen kertoo RD:n halunneen itselleen tutun pelaajan, joka on todistetusti liigatasoa ja tarpeeksi nöyrä istumaan tarvittaessa katsomossa. Forsbergin kerrotaan olevan melko pienestä koosta huolimatta kova taistelijaluonne ja hyvä kaksinkamppailuissa.

Lisäksi jutussa mainittiin, että Matsson keskittyy ylioppilaskirjoituksiin, eikä ole täysipainoisesti liigajoukkueen mukana. Tämä on sovittu yhdessä valmennuksen kanssa.
 
Janiz80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Forsberg kuvailee itsensä peruspakiksi ja olevansa "kunnon mailalla hakkaaja"

Lievästi offtopic, mutta kuitenkin:

Kunnon mailalla hakkaaja? Tarkoittaako se sitä, ettei Forsberg ihan paskalla mailalla hakkaa, vaan hakkaamiselle valitaan kunnon työkalu? Ja mikä on hakkaamisen näkökulmasta hyvän mailan merkki? Jotenkin puumaila tulee ihan ekana mieleen. Saa hakata vaikka kaksin käsin, poikki ei mene kuin vastustajan luut.
 
Beagle Boy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Luomuteurastajat (RIP)
Hienoa, että Forsberg sai Liiga-sopimuksen. Tuli viime kaudella HIFK:hon hankalaan paikkaan ja hoiti silloin leiviskänsä perin mallikkaasti. Loppukaudesta alkoi olemaan välillä isoissakin vaikeuksissa.
 
BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mitenköhän tämä Forsbergin optio ensi kautta ajatellen? Aikooko Lukko käyttää sen? Aikooko Forsberg käyttää sen? Luulisi, että playoffien näytöillä voisi olla lappua tarjolla hyökkääjänäkin eri suunnista.
 
Bakaun Imaami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, NY Rangers
Varmasti jatkaa Lukossa. Ristolta tulee vastuuta hyökkääjänä ja pakkina. Eilenkin pelasi alivoimat pakin paikalla ja muuten hyökkääjänä.
Ei tuo nyt niin loistava pelaaja ole, että siitä koko maailma kilpailee. Jos isompaa ruutua haluaa, niin aika vähissä on ne jengit Liigassa. Ehkä KK ja Sport?
 
asyouwere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Henkka Forsbäri on meikäläisen uusi suosikkipelaaja.Jos harrastaisin fanipaitoja niin ostaisin miehen paidan välittömästi. On hinta-laatu-odotus -suhteeltaan ihan perkeleen hyvä pelaaja. Vaikka maaliin laitettaisiin niin homma pelittäisi.
 
Larsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Varmasti jatkaa Lukossa. Ristolta tulee vastuuta hyökkääjänä ja pakkina. Eilenkin pelasi alivoimat pakin paikalla ja muuten hyökkääjänä.
Ei tuo nyt niin loistava pelaaja ole, että siitä koko maailma kilpailee. Jos isompaa ruutua haluaa, niin aika vähissä on ne jengit Liigassa. Ehkä KK ja Sport?
Iltasanomat huhuilee Forsbergin neuvottelevan HPK:n kanssa sopimuksesta. Toivottavasti on vasta neuvotteluasteella ja Lukko ehtii ja ymmärtää tehdä vastatarjouksen. Forsbergin monipuolisuutta joukkue tarvitsee tulevillakin sesongeilla.
 
eriatarka

Kysymys on varmasti siitä, millaista roolia Forsbergille olisi tarjolla HPK:sta contra Lukosta. Joku joka on enempi pyöritellyt Lukon ensi kauden joukkuetta, osannee arvioida tarkemmin.
 
Lukossa Forsberg on ns. täytemies, köyhässä HPK:ssa top 4-6 pakki. Sen vuoksi siirto muualle on isomman roolin perässä varmasti mahdollinen. Forsberg täyttää tänä vuonna 30-v, joten varmasti janoaa peliaikaa enemmän.

Kannattaa muistaa, että ensi kautta varten lähes kaikki Liigajoukkueet pienentävät rajusti pelaajabudjettiaan. Lukolla on näin hyvä mahdollisuus poimia siirtomarkkinoilta kokeneita vahvistuksia, kun rahaa on käytössä muihin seuroihin verrattuna entistä enemmän. Vain Kärpät ja HIFK operoivat tulevaisuudessa samanlaisella pelaajabudjetilla kuin Lukko.
 
Halfamazing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lagers

Ei Foppaa mielestäni voi "täytemieheksi" kutsua kun selvästi RD luottaa vahvasti. Pelaa alivoimat, pelaa pelin lopussa aina pakkia vaikka olisi ollut hyökkääjänä muun pelin. Ratkaisuhetkillä lähes aina kentällä puolustamassa johtoasemaa. Noin monikäyttöisiä kavereita tuolla hinta/laatusuhteella ei varmasti montaa löydy ja avian varmasti on RD halunnut että Foppa jatkaisi Lukossa. Pitännee vielä lisätä että aika monessa liiga joukkueessa on tilausta nimenomaan vähän kokeneemmille kavereille, nimenomaan ikähaurkasta 30-35 joka on puolustajille kulta-aikaa usein. Olen kuullut huhuja että Lukon toimisto olisi kämmännyt option kanssa jotenkin ja "unohtanut" tarjota jatkoa määräaikaan mennessä ja tämän jälkeen koittanut jotain hikistä tarjota... toivottavasti asiat ei näin ole ja Foppa jatkaisi Lukossa myös ensi kaudella.
 
Zalmonella

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman lukko
Hullu hankinta mutta joka tapauksessa yksi parhaimmista. On kyllä monipuolinen pelaaja vaikkei pakkina kummonen niin hyökkääjänä ihan huikea.
 
Zapp

Jäsen
Suosikkijoukkue
JVDT, Suur-Lukko
Pitää kyllä antaa Fopalle vähän tunnustusta. Joutui aika vaikeaan paikkaan kun sentteriä joutui pelaamaan ja välillä taas pakin paikkaa, mutta hoiti raskaan hommansa kunnialla, todella vähäisistä odotusarvoista huolimatta, taisteli kovasti ja yritti. Näkisin mielelläni jatkossakin Lukossa, näin monipuoliselle kaverille on varmasti aina käyttöä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös