Törmäselle kenkää!

  • 177 979
  • 823

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en hyväksy alkuunkaan sitä, että pelaajat ottavavat kopissa valtaa ja alkavat sabotoida valmentajan työtä. Toiveena saada valmentaja kengittyä ulos. Toivottavasti näin ei ole tällä hetkellä HIFK:n kopissa, sillä jos on, niin se on pahinta fanien päälle kusemista ja sitä ei voi hyväksyä. Samalla viedään myös pohja pois valmentajan työltä. En ole yhtään tyytyväinen Törmäsen valmennukseen, mutta ei joukkue saa myöskään nakertaa sitä sisältäpäin.
Samaa mieltä, tuossa mitataan sitten jo kapteenin ja muiden johtavien pelaajien sitoutumista. Ei tuollaiset jätkät voi liittoutua mihinkään pelaajien omaan kuppikuntaan, jossa koutsia pelataan pois, vaan näiden äijien tehtävä on nostella mahdolliset niskuroijat seinälle ja saada kaikki entistä vahvemmin puhaltamaan yhteen hiileen.

Vituttaa katsoa tuota kuraa, eikä kovin suuria odotuksia kevättä kohtaan jaksa rakentaa, kun jengi on tammikuun sarjajohdosta romahtamassa hyvä ettei säälipudotuspelien ulkopuolelle. Tuohon tosin taitaa sarjakierrokset loppua kesken, en tiedä onko tuo hyvä vai huono asia.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Törmäselle ei kannata antaa kenkää, ellei vastaavia persraiskauksia tule jatkuvalla syötöllä loppukaudella. Uusi valmentaja / kakkosvalmentaja ruoriin, ei vaan toimi viime metreillä. Jos ensi kaudelle halutaan jatkumoa, Stögön kenkiminen nollaisi taas koko viimeisen vuoden työn. Törmänen saa mennä itseensä, reagointi IFK:n sukelluksessa ei ole toiminut tippaakaan ja syöksykierre vaan jatkuu. Vatsassa vääntää jo tässä vaiheessa, pahinta on se, ettei vielä olla edes pohjalla. TPS antoi osviittaa siitä, milloin ollaan pohjalla.
 
Viimeksi muokattu:

Bulldog

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, QPR, St Pauli
En viitsi lähteä jatkamaan saman mantran hokemista kuin yllä. Yksi selkeä huomio on että meiltä puuttuu johtajat joukkueesta. Villen jättämä aukko on liian suuri. Söde tai taikuri ei omaa samaa johtjuutta ja karismaa.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Törmäselle ei kannata antaa kenkää, ellei vastaavia persraiskauksia tule jatkuvalla syötöllä loppukaudella. Uusi valmentaja / kakkosvalmentaja ruoriin, ei vaan toimi viime metreillä. Jos ensi kaudelle halutaan jatkumoa, Stögön kenkiminen nollaisi taas koko viimeisen vuoden työn. Törmänen saa mennä itseensä, reagointi IFK:n sukelluksessa ei ole toiminut tippaakaan ja syöksykierre vaan jatkuu. Vatsassa vääntää jo tässä vaiheessa, pahinta on se, ettei vielä olla edes pohjalla. TPS antoi osviittaa siitä, milloin ollaan pohjalla.

Samaa mieltä, ei valmentajan vaihdolla tässä vaiheessa saavuteta mitään vaan korkeintaan heitetään pitkän tähtäimen suunnitelma roskakoriin ja aloitetaan kaikki jälleen kerran alusta. Kyllä, joukkue pelaa jostain syystä päin vittua tällä hetkellä ja on paria poikkeusta lukuunottamatta pelannut lähes koko kuluvan vuoden. Ymmärrän, että kärsivällisyys alkaa useimmilta loppua, mutta onko aika kullannut muistot vai muistaako kukaan sitä kritiikkiä mikä täällä vallitsi Jalosen ensimmäisellä kaudella? Kyllä, "hiuksista vittuun"-huuteluja sateli joka suunnasta. Jos seuran johto ei olisi tuolloin ajatellut asioita pitkäjänteisemmin kuin fanit, niin tuskinpa olisi 2011 nevöfoget-mestaruuttakaan tullut.

Kaikista huvittavampia ovat nämä "Shedden takaisin"-kommentit. Varmaan peluutti viihdyttävää lätkää silloin kymmenen vuotta sitten IFK:n peräsimessä, mutta äijä valmentanut ammattilaistasolla kohta 15 vuotta ilman ainoatakaan mestaruutta. Kaikesta huolimatta Törmänen on sentään jotain ehtinyt voittaakin muutaman vuoden valmentajauransa aikana.

Nyt vaan hanskat käteen ja laittamaan palettia pala kerrallaan kuntoon. Hussolle aikaa keräillä itseään ja Lankinen tolppien väliin pariin seuraavaan peliin. Joukkue pelasi hyvää lätkää vielä loppuvuodesta ja on kykeneväinen pelaamaan sitä edelleenkin.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Kuka nyt oikeasti Törmäselle kenkää haluaa, en minä ainakaan. Kun kommentoi reaaliajassa, tulee entisen HIFK:n tyylisiä ylilyöntejä mielipiteisiin. Mielipide on siitä hyvä takinkäännön kohde, että vain typerys ei muuta mielipidettään, kun tajuaa itsekin olevansa väärässä. Tosin, ei Shedden ole mikään menneen ajan reliikki. Ihan hassu ajatuskin, kun Shedden valmensi koko kauden 14-15 KHL:ssä, joka on pari pykälää kovempi sarja kuin Suomen Liiga.

Törmäsen potkut kävivät eilistä peliä katsellessa kuitenkin jo mielessä, koska ei päävalmentaja voi luistella vastuustaan HIFK:n pelin johtamisessa eiliseen tyyliin. Missä oli aikalisä/mv:n vaihtaminen tilanteessa 0-2 tai viimeistään 0-3. Pelin lopussa ei myös pidetty aikalisää, kun kavennettiin tilanteeksi 3-6, eikä otettu Hussoa pois maalista ollenkaan, Nämä kaikki ovat sellaisia pieniä juttuja, jotka pitää tehdä, että edes näyttäisi tappion satuttavan tai kiinnostavan.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Ihan hassu ajatuskin, kun Shedden valmensi koko kauden 14-15 KHL:ssä, joka on pari pykälää kovempi sarja kuin Suomen Liiga.

Niin, valmentaahan siellä tällä hetkellä myös sellaisia suuruuksia kuin Raimo Summanen ja Petri Matikainen. Rocky Rautakalliokin valmensi siellä, mutta harva olisi hänet ottanut riemusta kiljuen IFK:n peräsimeen. KHL:ssä on paremmat pelaajat, siitä ei kahta sanaa. Pelitavallisessa mielessä en osaa sanoa kumpi on tasokkaampi sarja.
 

Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ymmärrän, että kärsivällisyys alkaa useimmilta loppua, mutta onko aika kullannut muistot vai muistaako kukaan sitä kritiikkiä mikä täällä vallitsi Jalosen ensimmäisellä kaudella?

En ymmärrä alkuunkaan miksi Kari Jalosen nimi otetaan toistuvasti esille Törmäsen yhteydessä. Ollaan täysin eri tilanteessa. Katsokaa Kari Jalosen sitä materiaalia, joka hänellä ensimmäisellä kaudella oli? KJ:n ensimmäinen joukkue 2008-09 oli laiskasi läpsyttelevä ja huonosti kasattu edariporukka, joka jouduttiin muutamaa pelaajaa lukuuntottamatta uusimaan täysin ennen nakkikattilan nostamista. Ensimmäinen kausi oli kieltämättä täysi fiasko, mutta silloin oli perusteltua olettaa, että kun KJ pääsee vaikuttamaan joukkueen materiaaliin, niin muutosta tulee. Toinen kausi oli sentään runkosarjan osalta hyvä ja kaikesta näki mihin suuntaan KJ pelaamista haluaa viedä.

Ei tämä Törmäselle rakennettu joukkue nyt täydellinen ole, mutta silti materiaaliltaan selkeä top 4 joukkue tässä liigassa. Sentteriosasto on jopa liigan paras ja laituriosastolta löytyy laajuutta ja tasoa. Paljon parjattua pakistoa, kun alkaa vertailemaan vaikka Kärppien kanssa, niin lopulta ei niin hirveästi jäädä jälkeen, kuin yleisesti voisi luulla. Materiaalista kertoo sekin, että jokaisen jatkosopimuksen yhteydessä ollaan täälläkin oltu tyytyväisiä. Sanoisin että muutamalla täsmähankinnalla oltaisiin paperilla Kärppien haastaja nro: 1. Toki HIFK:n pelaajabudjetilla pitäisi olla Kärppien kärkihaastaja aina. Vaikka HIFK saisi ensi kaudella korjattua nämä pienet puutteet rosterissa, niin mitään ratkaisevaa muutosta ensi kauden joukkueeseen ei ole tulossa. Vaihtuvuus tulee olemaan pientä. Ratkaisevin muutos pitää pelaajamateriaalin sijaan tapahtua siis pelitavallisissa asioissa. Joko tätä nykyistä pelitapaa pitää noudattaa paremmin tai sitten Törmäsen pitää tuoda pelaamiseen jotain uutta. Itse en miten tätä laitojen kautta pystyyn roiskimista voi trap-liigassa paljon paremmin toteuttaa ja valmentajilla on hyvin vähän taipumusta saman valmennusperiodin aikana muuttaa taktisesti yhtään mitään.

Ymmärrän kyllä täysin sen, että Törmänen ei saa kenkää tämän kauden jälkeen, koska kolmen vuoden sopimus on kallis ostaa ulos ja ei osoittaisi seurajohdolta minkään näköistä kykyä pitkiin projekteihin. Kyllä minä silti luulen, että toimistolla mietitään äänettömänä tällä hetkellä, että taasko me laitettiin kädet valmennuksen suhteen paskaan. Ensi kausi mennään ainakin vielä Törmäsellä.
 

C.Orr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menneisyyden kahleista vapaa Jokerit
Nyt vaan hanskat käteen ja laittamaan palettia pala kerrallaan kuntoon.
Näin juuri. Alkaen pelitavasta viilauksesta. Matseissa on jo pidempään ollut viitteitä, että vastustajat pelaavat keskialueen HIFK:ta vastaan usein perinteisen 1-2-2:n sijaan 1-3-1:ä tai sitä soveltaen ja jonka murtamiseksi Törmänen on aseeton. Hyökkäyspelitapa joka tehosi 1-2-2:een on vaikeuksissa 1-3-1.stä vastaan ja se tukehduttaa tehokkaasti HIFK:n pelinrakentelun. Tempoa ja pelin kääntämistä tulisi saada nopeutettua, jolloin linjan taakse aukeaisi tilaa. Liikettä ei ole riittävästi ja hyökkäysten laatu on heikkoa -> hyökkäykset tukehtuvat keskialueella tai vastustaja pakottaa HIFK:n heittämään kiekon päätyyn epäedullisessa tilanteessa. Kiekonhallintaprosentti on mututuntumalla myös selkeästi alkukautta heikompaa. Kun maalivahtipelikin näyttää jatkuvasti häviävän oman matsinsa vastustajalle on Stögöllä ainakin hommia riittävästi eikä aikakaan ole HIFK:n puolella. Toivottavasti Stögöllä on hihassaan pleijareita varten olemassa pelitapavariaatio.
 

Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Missä oli aikalisä/mv:n vaihtaminen tilanteessa 0-2 tai viimeistään 0-3. Pelin lopussa ei myös pidetty aikalisää, kun kavennettiin tilanteeksi 3-6, eikä otettu Hussoa pois maalista ollenkaan, Nämä kaikki ovat sellaisia pieniä juttuja, jotka pitää tehdä, että edes näyttäisi tappion satuttavan tai kiinnostavan.
Taisi olla hanskat heitetty tiskiin siinä vaiheessa. Veikkaan että liittyi siihen munattomuuteen mitä Stögö ainakin omien sanojensa mukaan aisti joukkueesta, ei nähnyt että olisi tuonut muutosta nuo manööverit.

Pelitavallisesti on jotain pahasti pielessä. Umpisolmu tai takalukko, IFK ei saa matseissa yhtään suoraa hyökkäystä maalille kuten eilen Ipa tuli monta kertaa. Me mennään pitkällä kulmiin ja sieltä mahdoton tulla enään hyvään maalipaikkaan kun kaikki 5 vastustajaa aktiivisesti puolustaa.

Ja jos IFK tulee kiekon kanssa ylös niin sen tuo joku sentteri yksinään ja vastassa vähintään kolme vastustajaa mutta toisin päin vastustaja saa koko ajan vaarallisia hyökkäyksiä missä lähtee 2-3 hyökkäjää meidän 1-2 pakkia vastaan. Jotain tarttis tehrä.

_
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Samaa mieltä, ei valmentajan vaihdolla tässä vaiheessa saavuteta mitään vaan korkeintaan heitetään pitkän tähtäimen suunnitelma roskakoriin ja aloitetaan kaikki jälleen kerran alusta. Kyllä, joukkue pelaa jostain syystä päin vittua tällä hetkellä ja on paria poikkeusta lukuunottamatta pelannut lähes koko kuluvan vuoden. Ymmärrän, että kärsivällisyys alkaa useimmilta loppua, mutta onko aika kullannut muistot vai muistaako kukaan sitä kritiikkiä mikä täällä vallitsi Jalosen ensimmäisellä kaudella? Kyllä, "hiuksista vittuun"-huuteluja sateli joka suunnasta. Jos seuran johto ei olisi tuolloin ajatellut asioita pitkäjänteisemmin kuin fanit, niin tuskinpa olisi 2011 nevöfoget-mestaruuttakaan tullut.

Kaikista huvittavampia ovat nämä "Shedden takaisin"-kommentit. Varmaan peluutti viihdyttävää lätkää silloin kymmenen vuotta sitten IFK:n peräsimessä, mutta äijä valmentanut ammattilaistasolla kohta 15 vuotta ilman ainoatakaan mestaruutta. Kaikesta huolimatta Törmänen on sentään jotain ehtinyt voittaakin muutaman vuoden valmentajauransa aikana.

Nyt vaan hanskat käteen ja laittamaan palettia pala kerrallaan kuntoon. Hussolle aikaa keräillä itseään ja Lankinen tolppien väliin pariin seuraavaan peliin. Joukkue pelasi hyvää lätkää vielä loppuvuodesta ja on kykeneväinen pelaamaan sitä edelleenkin.

Niin en itsekään oikein usko, että Törmäsen kenkiminen auttaisi yhtään, päinvastoin. Kriittistä on kuitenkin se onnistuuko Stögö tekemään pelikirjaansa pari lisäsivua kun nykyisellään tuo yksi sivu on keritty skouttaamaan sen verran puhki, että muutakin on pakko saada keksittyä, jotta keväällä päästään säälejä pidemmälle.

HIFK onnistui eilisen pelin kolmannessa erässä saamaan hyviä hyökkäyksiä Ilveksen hyökkäysalueelle ja peli näytti muutenkin mallikkaalta. Osittain tämä johtui varmaan siitä, että Ilves nosti jalkaa kaasulta, mutta tuntui että saatiin hyökkäyspeliin hieman variaatioitakin. Mielenkiinnolla odotan miten perjantaina peli lähtee käyntiin, optimistina sitä toivoo, että pohjakosketus on saavutettu ja nousu alkaisi pikkuhiljaa.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
KHL:ssä on paremmat pelaajat, siitä ei kahta sanaa. Pelitavallisessa mielessä en osaa sanoa kumpi on tasokkaampi sarja.
Itse en näe Törmäsen pelitavallista osaamista kovin korkeatasoisena tai sitten Antti ei ole esittänyt HIFK.n joukkueen kanssa vielä kaikkea osaamistaan. Petri Matikainen epäonnistui HIFK:ssa kaudella 11-12, mutta kyllä hän yritti sen kauden joukkueen kanssa ainakin pystysuunnan ja meidän pelin tyylisiä pelitapoja.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Itse en näe Törmäsen pelitavallista osaamista kovin korkeatasoisena tai sitten Antti ei ole esittänyt HIFK.n joukkueen kanssa vielä kaikkea osaamistaan. Petri Matikainen epäonnistui HIFK:ssa kaudella 11-12, mutta kyllä hän yritti sen kauden joukkueen kanssa ainakin pystysuunnan ja meidän pelin tyylisiä pelitapoja.

Niin siis pointtini oli se, ettei koutsi automaattisesti ole sateentekijä Liigassa jos hän on sattunut valmentamaan KHL:ssä, tästä osoituksena edellisessä viestissäni mainitsemani valmentajat. Törmänen ei ole mikään pelikirjavelho, mutta taktisessa mielessä kovin yksiulotteisena valmentajana pidän myöskin Sheddeniä. Erona heillä on se, että Törmänen on ehtinyt voittaa jotain ~5 vuotta kestäneellä valmentajaurallaan ammattilaistasolla siinä missä Shedden ei ole voittanut valmentajana mitään ~15 vuotta kestäneen ammattilaistason uransa aikana.

Mutta joo, jos halutaan meidän peliä, niin palkataan vaikka Jukka Jalonen.

En ymmärrä alkuunkaan miksi Kari Jalosen nimi otetaan toistuvasti esille Törmäsen yhteydessä. Ollaan täysin eri tilanteessa. Katsokaa Kari Jalosen sitä materiaalia, joka hänellä ensimmäisellä kaudella oli? KJ:n ensimmäinen joukkue 2008-09 oli laiskasi läpsyttelevä ja huonosti kasattu edariporukka, joka jouduttiin muutamaa pelaajaa lukuuntottamatta uusimaan täysin ennen nakkikattilan nostamista. Ensimmäinen kausi oli kieltämättä täysi fiasko, mutta silloin oli perusteltua olettaa, että kun KJ pääsee vaikuttamaan joukkueen materiaaliin, niin muutosta tulee. Toinen kausi oli sentään runkosarjan osalta hyvä ja kaikesta näki mihin suuntaan KJ pelaamista haluaa viedä.

Mietitäänpä asiaa. Joukkueen ykkössentterinä oli tuolloin Hirschovits, joka tuolloin siirtyessään takaisin IFK:hon oli tähän sarjaan supertähti-ainesta. Lisäksi hyökkäyksestä löytyi mm. Luttista, Pikkaraista, Kuhtaa, Ramstedtia, Petrelliä, Wärniä, Liivikiä ja Pesosta. Oli myöskin loukkaantumiseensa asti kovaa jälkeä tehnyt Bates. Loppi oli edelliskausien perusteella hyvä haku, mutta kärsi loukkaantumisista ja floppasi. Puolustuksesta löytyi mm. Heikkinen, Pikkarainen, Kankaanperä, Söderholm (loppukausi), Melart + muut. Ei mikään mestaritason nippu, mutta kyllä tuollakin joukkueella parempaan olisi pitänyt pystyä. Ja kyllä, muistan kuinka täällä oltiin nimenomaan Jalosta kenkimässä vittuun kun joukkue taapersi.

Kun koutsi vaihtuu, niin yleensä se menestys tulee pitkäjänteisen työn kautta kun palapeliä rakennetaan pala kerrallaan. Ja kuka sanoo, ettei Törmänen pääse vaikuttamaan ensi kauden joukkueen materiaaliin?
 

Sinner

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin I.F.K (Rikollislauma) , NP#10 DEFC#16
En ymmärrä alkuunkaan miksi Kari Jalosen nimi otetaan toistuvasti esille Törmäsen yhteydessä. Ollaan täysin eri tilanteessa. Katsokaa Kari Jalosen sitä materiaalia, joka hänellä ensimmäisellä kaudella oli.

Täysin samaa mieltä. Olen sanonut tämän aikaisemminkin, luultavasti Pökäleenpurija Petrin aikakaudella, mutta silloinkin kun Jalosen HIFK oli aivan paska, niin katsomoon asti näkyi mitä peliä Kojo yritti ajaa sisään ja HIFK toteuttaa. Kun se kolmantena kautena saatiin ajettua pelaajien selkärankaan oli se suorastaan orgastista katsottavaa. Sitä kävivät ylistäen ihailemassa mm. Maajoukkueen sukunimikaima kumppaneineen. Nyt en näe minkäänlaista ideaa tai punaista lankaa tuossa pelissä.
Tiedän, että seuraavaksi tuleva on lapsellista paskaa, mutta en voi vanhanliiton HIFK-miehenä itselleni mitään. Voin antaa anteeksi, että HIFK on aivan paska. Voin antaa anteeksi, jopa eilisen kaltaisen persraiskauksen, mutta sitä en voi antaa anteeksi, että HIFK on nippu lampaita. Nippu luovuttavia ja pelokkaita lampaita. Olen kokenut pelejä katsoessani jopa suoranaisia inhon tunteita ja nyt puhutaan seurasta, jota rakastan syvästi. Kaukana ovat ne päivät, jolloin vastustajilla oli paskat housussa jo Riihimäen kohdalla bussissa. Todella kaukana.
Törmäsen kenkimisessä ei olisi mitään tolkkua tässä vaiheessa kautta. Sellaista messiasta ei olekaan, joka pystyisi nappia painamalla kääntämään tilanteen päälaelleen. Ainoa vaihtoehto on laittaa työhaalarit päälle ja näyttää kuka ansaitsee pukea tuon punaisen paidan päälleen jatkossakin.

Jotenkin tuntuisi hyvin tyypilliseltä jatkon kannalta, että tulevan kauden ilmeisesti aika nuoren joukkueen isähahmoksi palkattaisiin järkyttävään ylihintaan Eric Perrin, joka floppaisi täysin. Tämä ei tarkoita etteikö Perrin olisi loistava pelaaja, vaan sitä että tuntuu kuin tämä leffa olisi nähty jo aikaisemminkin.

Duunia saatana!
 

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
Allekirjoitan otsikon, Törmäselle kenkää.

En vaan usko yleensä vaihdoksen tuovan loppukaudelle tarvittavaa muutosta mutta tällä kertaa kurssimuutoksen voisi mielestäni vielä saada. Perustelut alla;

Törmänen on peluuttanut mummokiekkoa ja liikaa pitkä päätyyn ja perään kiekkoa. Hifk on saanut tällä kaudella lisänimet Hybridi-Prius ja KurPa. Nämä lisänimet kertovat totuuden ja ne ovat häpeäksi joukkueelle nimeltä Hifk. En ole ennustaja ja aina voin olla väärässä mutta tuolla kiekolla ei yleensä pärjää pleijareissa. Pleijarit ovat miesten pelejä.

Nyt sisään uusi valmentaja joka tuo; taklaavan ja taistetevan Hifkn. Taitoa, puolustusta ja maalintekovoimaa tuolla joukkueella on riittävästi mestaruuden saavuttamiseen. Tuon uudestaan esille sen, että kun me ei taklata karvatessa/keskialueella niin vastustajan on paljon helpompi avata omaa peliään. Joukkue alisuorittaa ja silloin vastuu kääntyy valmentajalle.

En ole pitänyt siitä miltä Hybridi Kurpan peli on usein näyttänyt = viihdearvoa olisi niin helppo lisätä = katsomo olisi tyytyväinen = vastustaja maksaisi hintaa.

Peli oli syksyllä paremmassa kunnossa. Muiden peli on kehittynyt ja hitsaantunut mutta meillä käyrä osoittaa ihan väärään suuntaan. Valmentaja elää nyt just tällä hetkellä tilanteessa, että NYT pitää päättää kummalla maalivahdilla mennään ja valinta on osunut väärään.

Juttelin tänään asiakkaani kanssa. Hänellä on monikymmenvuotinen Hifk kausikortti taskussa. Suora lainaus hänen kommentistaan Ilves-pelistä; " tuli 0-3, 0-4, 0-5 eikä Törmänen herätellyt joukkuetta tappelulla, aikalisällä, maalivahdin vaihdolla ei millään. Hän vain seisoi tyynesti paikallaan"

Viimeisenä perusteluna; Hjalliksen kaveri ja jokerisydän.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Juttelin tänään asiakkaani kanssa. Hänellä on monikymmenvuotinen Hifk kausikortti taskussa. Suora lainaus hänen kommentistaan Ilves-pelistä; " tuli 0-3, 0-4, 0-5 eikä Törmänen herätellyt joukkuetta tappelulla, aikalisällä, maalivahdin vaihdolla ei millään. Hän vain seisoi tyynesti paikallaan"

Viimeisenä perusteluna; Hjalliksen kaveri ja jokerisydän.

Tuon 6-0 pelin jälkeen pelottaa nimenomaan se, ettei Stögö reagoinut aikalisällä, Husson vaihdolla eikä penkin takana näyttänyt tapahtuvan 6-0 maalin jälkeisen mainoskatkon jälkeenkään mitään. Oliko Stögö vaan niin lukossa kun maaleja tuli ja peli oli aivan solmussa? Narrien sabotööri kommentit Stögöstä ovat kaukaa haettuja ja naurettavia salaliittoteorioita.

Loppuviikon matseissa pitää löytyä hyvien pelitavallisten asioiden lisäksi pelaajilta yritystä, ja taistelua. Jos pelaajat ei halua pelata enää Stögölle, menkööt porukalla officeen vaatimaan valmentajalle potkuja.
 
Viimeksi muokattu:

Inge Glid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Team Finland
En haekaan mitään salaliittoteoriaa/sabotöörihommaa minua vain häiritsee tausta ja Hjallis. Ei yksinkertaisesti muuta.

En arvosta Hjallista kovinkaan korkealle ihmisenä.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Tuon 6-0 pelin jälkeen pelottaa nimenomaan se, ettei Stögö reagoinut aikalisällä, Husson vaihdolla eikä penkin takana näyttänyt tapahtuvan 6-0 maalin jälkeisen mainoskatkon jälkeenkään mitään.

Ei tuossa tilanteessa ollut enää mitään merkitystä aikalisällä, peli oli menetetty jo 0-3 tilanteessa tai itseasiassa Husson 0-1 hörpyssä. Husson elekieli maaleissa kertoi sen, ettei ihan kauheasti haitannut noukkia kiekkoa verkosta -> yksi näistä perseilijöistä?? ja nyt sai maistaa sitä lääkettä, jota IFK:n kotiyleisö osaa antaa surkeasti pelaavalle veskarille. Mun mielestä täysin oikein, ettei ottanut Hussoa pois. Miksi heittää Lankisen niskaan se paska, jonka itse on omalla velttoilullaan aiheuttanut?
 
Viimeksi muokattu:

Kajastus

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Husson elekieli maaleissa kertoi sen, ettei ihan kauheasti haitannut noukkia kiekkoa verkosta -> yksi näistä perseilijöistä?? ja nyt sai maistaa sitä lääkettä, jota IFK:n kotiyleisö osaa antaa surkeasti pelaavalle veskarille. Mun mielestä täysin oikein, ettei ottanut Hussoa pois.
Menee kyllä ihan naurettavaksi tämä Husson dissaaminen. Joo, ei ole ollut vakuuttava ja on mennyt helppoja, mutta ei ole kyllä joukkuekaan auttanut yhtään. Jos joukkueen selkäranka naksahtaa jo 0-1 maalissa ja valmentaja vaan puhaltelee muniinsa koko ottelun niin hyvää päivää. Törmänen olisi nimenomaan voinut yrittää herätellä joukkuetta aikalisällä tai maalivahdin vaihdolla jo ensimmäisessä erässä, mutta sitä ei tapahtunut. Ainut, joka eilisen pelin oli luovuttanut ensimmäisenä oli valmentaja. Ja kannattaa hiukan tutustua laukaisukarttoihin. Hussolle meni ensimmäinen laukaus helposti, mutta muut oli parhaalta laukaisusektorilta. Torjuntoja kertyi kuitenkin 35 kappaletta. Joukkue oli niin purjeessa, ettei sieltä kyllä apuja Hussolle tullut.

Linkki vie Liigan sivuille laukaisukarttaan (sivun lopussa). Kiva rykelmä skodeja muuten Husson edestä parhaalta maalintekosektorilta.

http://liiga.fi/ottelut/2014-2015/runkosarja/6480/seuranta/
 

Stigu

Jäsen
Näin juuri. Alkaen pelitavasta viilauksesta. Matseissa on jo pidempään ollut viitteitä, että vastustajat pelaavat keskialueen HIFK:ta vastaan usein perinteisen 1-2-2:n sijaan 1-3-1:ä tai sitä soveltaen ja jonka murtamiseksi Törmänen on aseeton. Hyökkäyspelitapa joka tehosi 1-2-2:een on vaikeuksissa 1-3-1.stä vastaan ja se tukehduttaa tehokkaasti HIFK:n pelinrakentelun. Tempoa ja pelin kääntämistä tulisi saada nopeutettua, jolloin linjan taakse aukeaisi tilaa. Liikettä ei ole riittävästi ja hyökkäysten laatu on heikkoa -> hyökkäykset tukehtuvat keskialueella tai vastustaja pakottaa HIFK:n heittämään kiekon päätyyn epäedullisessa tilanteessa.
Jälleen kerran C.Orrilta loistava analyysi. Esim. ainakin Ilves ja Kärpät pelasivat ensimmäisissä erässä tuota 1-3-1:stä tukahduttaen täysin IFK:n avauspelin. Eli kyllä jengit ovat skoutanneet tuon rännikiekon varsin hyvin. 1-3-1:stä ei voi pelata koko matsia, koska se a) on riskialtista ja b) vaatii viisikolta paljon, mutta sitä voi pelata ainakin ensimmäisen erän, tai niin pitkään kun voimat riittävät. Joku tilastonikkari voisi tähän väliin heittää IFK:n viimeisen 20 pelin maalisaldon, veikkaan että se on helvetisti pakkasen puolella.

Liikettä ei tosiaankaan ole riittävästi, mutta kyllä mä näkisin, että yksi vaihtoehto tappaa tuo 1-3-1 on viivelähdöt, niin ikävältä kuin se kuulostaakin.
 

Saskatoon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Bruins, Wild, HIFK, Hyvinkään Tahko
Jos nyt katsoo näitä HIFK:n matseja maajoukkuetauon jälkeen niin kaikissa muissa peleissä paitsi Lukkoa vastaan vastustaja on onnistunut tyrehdyttämään HIFK:n hyökkäyspelin ekassa erässä täysin tuolla 1-3-1 tavalla ja iskenyt sitten vielä pari maalia eteen. Myöhemmin tehneet sitten vielä kolmannen maalin ja alkaneet sitten pääosin puolustamaan ja pitäneet HIFK:n pois parhailta tekopaikoilta. HIFK on sitten onnistunut tulemaan maalin päähän tai vastaavaa, mutta voitto jäänyt silti vastustajalle.

Huvittava tieto on myös se, että melkein kaikissa näissä tappiopeleissä vastustaja on saanut nopean (ja yleensä helpohkon) avausmaalin ja pian tämän jälkeen HIFK on ottanut jäähyn, jonka aikana vastustaja on lisännyt johtoaan.
 

Warrington

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei tuossa tilanteessa ollut enää mitään merkitystä aikalisällä, peli oli menetetty jo 0-3 tilanteessa tai itseasiassa Husson 0-1 hörpyssä. Husson elekieli maaleissa kertoi sen, ettei ihan kauheasti haitannut noukkia kiekkoa verkosta -> yksi näistä perseilijöistä?? ja nyt sai maistaa sitä lääkettä, jota IFK:n kotiyleisö osaa antaa surkeasti pelaavalle veskarille. Mun mielestä täysin oikein, ettei ottanut Hussoa pois. Miksi heittää Lankisen niskaan se paska, jonka itse on omalla velttoilullaan aiheuttanut?

Joo eipä tuossa 0-3 tilanteen pisteistä olisi taisteltu, mutta maalivahdin itseluottamukselle tekee syviä viiltoja tuommonen. Suht. nuori kaveri jolla ura edessä ja nolaa itsensä 7000 ihmisen nähden, voi ottaa henkisesti aika koville. Vaikea sanoa varmuudella mistä nuo Husson ongelmat johtuu, en lähtisi Hussoa vielä liikaa sivaltamaan. Husso pelasi hyvät Lukko- ja Kärpät pelit joten tuskin mistään kunnon riittämättömyydestä kyse, näitä syitä voidaan aina spekuloida. IFK:n helmikuun otteluohjelma on ollut suotuisa joten tuskin tässä IFK:n tilanteessa mikään fyysinen väsymys on ongelmana, taitaa olla mentaali puolen juttuja.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Niin kuin sanoin viestissäni, ei mielestäni ollut mitään järkeä laittaa Lankista maaliin tuossa vaiheessa, kun koko joukkue pelasi loppu viimein päin hanuria. Turha sitä on molempien veskareiden itseluottamusta tuhota, varsinkin, kun Lankisella oli hyvä matsi Porista alla. Veikkaanpa, että Lundellilla on aika suuri rooli näissä veskarin peluutuksissa, tai näin pitäisi olla.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsoin muuten ihan mielenkiinnosta jonkun youtube-videon Nokan ensimmäisestä kaudesta, ja vaikka kausi olikin kaikin puolin täydellinen pannukakku, niin siitä on saatu ihan mielenkiintoinen ja tunteita herättävä ''kooste'' aikaiseksi:

HIFK - 2008/2009 - YouTube

Miksi otin tämän esiin? Yritän sieluni silmin kuvitella minkälaisen koosteen tästä kaudesta saisi aikaiseksi, ja en hyvällä tahdollakaan saa tästä mitään mielenkiintoista tai tunteita herättävää tiivistettyä. Pari Goldien hienoa maalia ja sitten loput ajasta katsottaisiin, kun HIFK:n pelaajat luistelevat kovalla vauhdilla ylös-alas. Vaikka 2008-2009 kaudella pelillisesti menikin huonosti, niin silloin oli sentään sirkushuveja, ja ne pitivät mielen virkeänä. Nokan brändin vaaliminen saa myös tuolta ajalta ehdotonta plussaa, kun vertaa tähän kauteen ja Törmäsen ideologiaan ''brändiä'' kohtaan, jonka seurauksena tänä kautena ei olla päästy nauttimaan oikeastaan mistään. Täysin harmaata ja mitään sanomatonta puppua.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Kärpät vs KalPa
  • 2.32
  • 4.00
  • 2.64
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös