Nuuska- ja tupakkaketju

  • 2 285 260
  • 4 078

ela

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, NHL
Kaikille röökaajille suosittelen lämpimästi siirtymään sähköspadduihin. Itse lopetin tavallisen röökinpolton obaut 2 vuotta sitten.
Säästynyt pitkä penni, makuaisti parantunut ja ehkä jopa kuntopuolikin hiukan noussut vaikken ole urheilua sen enempää harrastunutkaan kuin ennen lopettamista. Ja tosiaan suosittelen lämpimästi ihan kirjaimellisesti, koska sähköröökiä voi imailla ihan rauhassa myös sisätiloissa (mikäli et satu olemaan nillittäjien ympäröimä), nimittäin ei ole savuhaittoja ja aromi, joka sähköröökistä tulee ilmaan häviää miltei välittömästi.

Spaddua tuli vedeltyä noin 12 vuotta non-stoppina. Tuli muutaman kerran yritettyä lopettaa sekä nuuskan avulla, että ihan seinään. Mutta meikäläisellä ilmeisesti tuo henkinen koukku / tapa oli jo juurtunut niin voimakkaasti, ettei nuuska oikein ajanut asiaansa. Sähköröökistä pienen opettelun ja totuttelun jälkeen on tullut varsin hyvä ja maukas* vaihtoehto.

* nikotiininesteitä myydään tavallisen röökin mausta aina nallekarkki makuihin asti ja kaikkea siltä väliltä.


Jos joku haluaa sähkötupakoinnista kysyä, tai muuten keskustella niin vastailen mieluusti. Arvaankin, että täällä on jo jonkin verran aiheesta keskusteltu, mutta en ainakaan varsinaista "sähkötupakka"-ketjua löytänyt, jotenka pahoittelut jos tulee nyt väärään ketjuun.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Siljallako ei myydä LD:n pussinuuskaa? Tämä on vain Vikingin tarjonnassa mukana?
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Siljallako ei myydä LD:n pussinuuskaa? Tämä on vain Vikingin tarjonnassa mukana?

En tiedä Viikkarin tarjonnasta, mutta Siljalta sitä ei ainakaan saa. Tuossa muutama viesti ylöspäin on laittamani Siljan hinnasto, jossa on listattuna kaikki sieltä saatavissa olevat nuuskat hintoineen.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei ole mielestäni järin suuri menetys.

Mun mielestä taas tuo LD on oikeinkin hyvää, ainakin nyt hintaansa nähden. Purkit sisältävät toki vähemmän nuuskaa kuin normipurkit, joten se ainakin osaltaan selittänee tuon edullisuuden. Makuasioitahan nämä ovat, mutta mun mielestä LD on huomattavasti parempaa, kuin Siljan "halpismerkki" Granit. Tai ainakin se LD White-pussinuuska on, muista LD:n tuotteista mulla ei ole kokemusta.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Mun mielestä taas tuo LD on oikeinkin hyvää, ainakin nyt hintaansa nähden. Purkit sisältävät toki vähemmän nuuskaa kuin normipurkit, joten se ainakin osaltaan selittänee tuon edullisuuden. Makuasioitahan nämä ovat, mutta mun mielestä LD on huomattavasti parempaa, kuin Siljan "halpismerkki" Granit. Tai ainakin se LD White-pussinuuska on, muista LD:n tuotteista mulla ei ole kokemusta.
No, meneehän tuo pahan päivän varalta, mutta en kyllä laivalle lähde osteleen LD:tä. Granit on samaa osastoa, jää paska maku suuhun noiden jälkeen. Mutta makuasioita tosiaan, ja joku voi tykätä Megapolestakin.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
No, meneehän tuo pahan päivän varalta, mutta en kyllä laivalle lähde osteleen LD:tä. Granit on samaa osastoa...

Pitkälti omallakin kohdalla näin. Eihän se yhtä hyvää ole kuin esim. normigenkku, mutta ei toisaalta yhtä kallistakaan. Toki hintaero on silti varsin mitätön:

General Loose 41,90 e
General Portion 39,90 e
General Onyx Portion 44,90 e
General White Portion 39,90 e
General X Strong Portion 39,90 e
Granit Loose 39,90 e
Granit Portion 36,90 e
Granit White Portion 36,90 e

Joka tapauksessa pidän LD:tä parempana nuuskana kuin Granit ja jostain syystä tuo LD:n White-pussinuuska ainakin mulla saa aikaan huulen ärtymisen ja sitä kautta sen jokaisen nuuskaajan tietämän mukavan kirvelyn, samaa vaikutusta en Granitista saa. Muutenkin olen huomannut, että kannattaa vaihdella käytössä olevan nuuskan merkkiä, niin huuli ei ehdi tottumaan yhteen tiettyyn merkkiin, joka sitten ei tunnu enää missään. Toki tässäkin varmasti on yksilökohtaisia eroja.

Yksilökohtaisista eroista tulikin mieleen, että huomasin taas miten nopeasti purkillinen irtonuuskaa mulla kuluu, kun sitä herkuttelunuuskaksi viimeksi muutaman purkin ostin. Pussinuuskapurkki mulla kestää sellaiset 2-3 päivää, kun taas tykkinuuskapurkki menee reilussa päivässä ja tämä ihan merkistä riippumatta.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Yksilökohtaisista eroista tulikin mieleen, että huomasin taas miten nopeasti purkillinen irtonuuskaa mulla kuluu, kun sitä herkuttelunuuskaksi viimeksi muutaman purkin ostin. Pussinuuskapurkki mulla kestää sellaiset 2-3 päivää, kun taas tykkinuuskapurkki menee reilussa päivässä ja tämä ihan merkistä riippumatta.

Totta tosiaan, yksilökohtaisia eroja. Meikäläisellä tilanne on aikalailla päinvastainen ja löysän käyttö kyllä vähenee vähenemistään. Ruotsissa tuli tuossa käytyä ja mukaanhan tarttui toki hiukan ehkä enemmänkin tuotteita kuin laillista on. Mm. Thunderin Ultra Strongia, Offroadin Frosted Whitea (yllättävän hyvää) ja tasapainottamaan normimakuna Skrufin Extra Strong Whiteä ja tietysti myös muutama purkki Byronia. Lösit jätin tällä kertaa liki kaikki hyllylle ja ostin vain pelkkää Göteborgin Prima Fintiä, joka on kyllä aivan erinomaista tavaraa. Skrufin Extra Starkkia toki olisi tuotu, mutta Kungstobakista oli loppu ja muualla kun siellä ja Swedish Matchin omassa putiikissa ei tullut käytyä.

Aasinsillan kautta päästään kätevästi tuohon Swedish Matchin omaan puljuun ja ei siitä muuta voi sanoa kuin että suosittelen ja kovasti. Hinnaltaan toki melko kallis, mutta palvelu oli aivan erinomaista ja myynnissä on tosiaan kaikenlaista härpäkettä kaulahuiveista nuuskaan ja kalvosinnapeista kännykän kuoriin. Kyseisessä paikassa on myöskin maailman ensimmäinen (lieneekö myös ainoa) nuuskakahvila, jossa siis myyjät yksinkertaisesti suosittelevat mitä nuuskaa kannattaa minkäkin kahvin kanssa käyttää. Itselleni tarttui mukaan tuollainen "retro"-paketti Ettania. 250 grammaa Ettania on yksinkertaisesti kääritty paperiin kunnon vanhan ajan tyyliin.

Osoite on Kungsgatan 3 ja englanninkieliset nettisivut löytyvät täältä. Aika lailla must visit.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Joo, siis halpisnuuskana LD on nimenomaan lyömätön, toki Knoxin kanssa. LD:ssä on muistaakseni vajaa 20pussia purkissa, mutta noihin joihinkin Odensin ym halpisnuuskien kokoihin verrattuna varsin mainio, sylettää oikein kun Odensissa on jotain 14pussia purkissa, helkkari hyvä että päiväksi riittää.

Hintaeroa tosiaan on LD:llä vs Ettan tai General. Noita normeja saa usein tarjouksesta sen 3patteria ~100e, mutta kun tuolla satasella saisi LD:tä sen 5patteria. Juuri kun kaveri laivalla oli, siis Vikingillä niin patterin hinta oli 20,40€. On siinä hintaeroa, 2 x 3setti Ettan/Gene/Göteborg 200€ VS 10patteria LD:tä hintaan 204€. Tottakai itsekin mieluummin Ettania tai Generalia käytän, mutta kyllä hinta puhuu puolestaan, jos samalla hinnalla (muutaman egen ero) saa 4patteria enemmän. =)

Juuri tuli laivalta 2tornia Ettania ja 1torni Generalin vittiä. Parin viikon päästä sitten 2tornia Ettania ja 1torni normi Generalia.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Täytyy kuitenkin muistaa, että Odensia saa reilun puolet halvemmalla kuin laivalla myytäviä merkkejä ja sikäli tuo vähäinen pussin määrä ei ole haitaksi. Ja kyllähän Odensin hinta-laatusuhde on parhaimmistoa ja pistää extreme cold pärisemään vanhemmallakin konkarilla.
 
Suosikkijoukkue
Spartalaiset puukäsiajokoiragladiaattorit
Täytyy kuitenkin muistaa, että Odensia saa reilun puolet halvemmalla kuin laivalla myytäviä merkkejä ja sikäli tuo vähäinen pussin määrä ei ole haitaksi. Ja kyllähän Odensin hinta-laatusuhde on parhaimmistoa ja pistää extreme cold pärisemään vanhemmallakin konkarilla.
Tuo on totta. Kungstobakista kun viimeksi ostin Oden's Extreme Cold Dry White:a, niin hinta taisi olla 190 kr /torni. Tuolla hinnalla ja tuolla vahvuudella meikäläistä ei haittaa, että purkissa on vain se n. 14-15 pussia, koska pussit on kuivia ja niitä voi pitää pitkään huulessa ilman että rupeavat valuttelemaan. Sen lisäksi välillä esim. kaljotellessa on hauskaa, että pussi menee ns. ihan jalkoihin asti. Toisaalta en mä tota Odensin Extreme Cold myrkkyä ihan arkikäytössä diggaa käyttää, vaan sitä varten on esim. Skruffin tranbäriä ja muuta peruspussia. Ei nouse toleranssi silloin liikaa.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Noh kuten jo aiempaan viestiini kirjoitin, niin LD:llä hintana viikkarilla 20,40€ joten eipä hinnassa häpeä Odensille.

Omaan makuun Odens ja vastaavien nuuskien makuesanssit eivät putoa millään. Eikä pärise, vaikka en ole nuuskannut kuin vasta reilut 12-vuotta. :D

Eli jos saan valita LD:n 18-19pussin purkin tupakan maulla tai pärisevän/"pärisevän" Odensin 14pussin purkin, niin homma on selvä. Mieluiten kuiteski Ettan ja General meikäläiselle.
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Noh kuten jo aiempaan viestiini kirjoitin, niin LD:llä hintana viikkarilla 20,40€ joten eipä hinnassa häpeä Odensille.

Omaan makuun Odens ja vastaavien nuuskien makuesanssit eivät putoa millään. Eikä pärise, vaikka en ole nuuskannut kuin vasta reilut 12-vuotta. :D

Eli jos saan valita LD:n 18-19pussin purkin tupakan maulla tai pärisevän/"pärisevän" Odensin 14pussin purkin, niin homma on selvä. Mieluiten kuiteski Ettan ja General meikäläiselle.
Hyvin, hyvin mielenkiintoista, että rankkaat LD:n ennen Odensia eikä Odens tunnu juuri missään? No, nämä on taas näitä henkilökohtaisia mielipiteitä ja tuntemuksia ja itsehän sen tietää parhaiten. Kaikki Odensithan ei tosiaan "pärise", juurikin tuo sana "extreme" tuo paljon. Normaali Cold on sama kun heittäisi Megapolen huuleen ja jää ihmeen kitkerä jälkimaku, kun taas Extreme Cold on pirun hienoa tavaraa. Ja kuten mainittiinkin tuossa, että kaljan kanssa menee kivasti falskaamatta.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Kyllähän Odensit ihan asiansa ajaa, mutta niitä on harvemmin saatavilla tai jos on, niin joku urpo myy niitä jollain 45-50e tornihinnalla. LD on oikein hyvää noin halvaksi pussiksi, mutta mikäli mahdollisuus on molempiin halvalla niin vaikea sanoa, kumpi on parempaa. Odenseja ei kovin montaa purkkia pysty putkeen käyttää, mutta LD:tä huomattavasti paremmin. Odensit kyllä tuntuvat enemmän ja niistä saa paremmat fiilikset, joten vähän fifty-fifty.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Omaan makuun Odens ja vastaavien nuuskien makuesanssit eivät putoa millään.

Allekirjoitan tämän. Tuossa pari päivää sitten kaveri halusi väkisin tarjota jotain Odens extreme dry white magic unbemazing-pussinuuskaa ja koska en kehdannut kieltäytyäkään, otin sen suuvedeltä tuoksuvan pussin vastaan. Vahvuus vaikutti olevan ihan jees, mutta maistui vaan niin saakelin pahalta, että kovin pitkään se ei huulessani viihtynyt.

Näistä makunuuskista kaikki nuo "raikkaan" makuiset tyrmään välittömästi, salmiakkivivahteisista mulle toimii LD Salmiak, Catch white licorice ja totta kai suosikkeihini muutenkin kuuluva General Onyx.

Onneksi silti näitä kaiken maailman mintcaramelberry-nuuskia on markkinoilla, koska se edesauttaa sitä, että kaikki löytävät oman suosikkinsa. Ei ole ollenkaan multa pois jos joku niitä preferoi, ite tykkään tosiaan nuuskassani satunnaisesti salmiakin/lakritsin mausta, mutta pääasiassa se on ihan rehellinen tupakanmaku joka mulle toimii.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Mielipiteitähän nämä, kuten jo malamuuttikin sanoi tehdessään juuri sitä. =)

Huomautan, kun sanoin ettei Odens pärise meikäläiselle, niin ei pärise mitkään muutkaan, vaikka en kiellä etteikö olisi kiva päästä taas kokeilemaan Skärgårdsnusia. LD:n rankkaan siksi Odensin yläpuolelle, että on ns "mauton" perusnuuska ja kahdessa purkissa LD:tä on lähes saman verran tavaraa, kuin kolmessa purkissa Odenssia. =) Mulla on nuuska lähes taukoamatta huulessa kun hereillä olen. Olen tyytyväinen että nämä perus 7-8mg nikotiinipussukat riittävät itselleni. Tiukan paikan tullen kyllä menee merkki kuin merkki, pääasia että huulessa sykkii.
 

SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Viking Gracen tarjouksista/hinnoista tietoa?

Joulukuun puolella oli perus 3 tornia vähän päälle satasen Ettania.

Valikoima oli todella niukka ja ihmetytti kun kamat ei ollut edes jääkaapissa. LD:n pusseja oli halpiskamana.

Siihen 40e tienoille ne kaikki göteborgit jne oli.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Mites Siljalla kun tarjouksessa ilmeisesti se 3tornia hintaan 102,90e ja saa sekoitella löysää ja pussia. Entäs sekoitella makuja? Itse esimerkiksi pyysin tuttavaa tuomaan 2x Ettan ja 1x General, onnistuuko? Kaveri joka oli pari viikkoa sitten viikkarilla niin ainakin passasi. Tietää vaan sit vähän, sanooko suoraan että tuo kolme Ettania.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse esimerkiksi pyysin tuttavaa tuomaan 2x Ettan ja 1x General, onnistuuko?

Ei onnistu. Tarjouksessa on vuorotellen joko General tai Ettan, nyt tammikuussa General. Epäilen, että ei onnistu Vikingilläkään tuo kuvailemallasi lailla sekoittaminen, koska sielläkin tarjouksessa on aina jompi kumpi merkki.
 

Manazeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Ei onnistu. Tarjouksessa on vuorotellen joko General tai Ettan, nyt tammikuussa General. Epäilen, että ei onnistu Vikingilläkään tuo kuvailemallasi lailla sekoittaminen, koska sielläkin tarjouksessa on aina jompi kumpi merkki.

Muistaakseni Gracella sai tuon kolme tornia valita aivan vapaasti valikoimasta. Voin toki muistaa väärinkin.. Tämä siis syyskuussa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Muistaakseni Gracella sai tuon kolme tornia valita aivan vapaasti valikoimasta.

Voi olla näinkin, en ole koskaan edes Gracella käynyt, Viikkarillakin joskus viimeksi laivoilla työskennellessäni reilut kymmenen vuotta sitten. Muistelin kaverien ketomuksista, että tarjousmalli on samanlainen kuin Siljallakin, mutta ilmeisesti näin ei ole. Kiitos oikaisusta.
 

Cactus

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Sharks
Vikinglinella tosiaan alle kaksi viikkoa sitten onnistu. =) sieltä tuli 2x ettan ja 1x general vit. Reilun satasen kaverille annoin ja hän tuumasi, ettei ehkä maksanut niinkään paljon. Kuvittelin siis olevan 105e
 

adetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Ryan Miller, HPK
Meneeköhän nuo tarjoukset kuukausittain vai kuinka? Muistaakseni kun kävin Gracella marraskuussa, niin törmäsin Ettanin kolmen tornin tarjoukseen enkä tuohon valikoivaan tarjoukseen. Saattoi pieni rapulakin haitata havainnointikykyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös