Metallurg Novokuznetsk 2014–2015

  • 2 445
  • 2

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Novokuznetsk on noin 550 000 asukkaan kaupunki Etelä-Siperiassa. Kaivoskaupunki tunnetaan mm. pahasta huumeongelmastaan. Viime kaudella seurassa pelannut Tuukka Mäntylä muistaakseni totesi jossain jutussa kauden aikana, että kaupungista kyllä löytyy jopa muutamiakin elokuvateattereita, mutta ei niissä paljon viihdy, kun kaikki elokuvat on dupattu venäjäksi. Kyseessä on Venäjän mittapuullakin ankea kaupunki.

Viime kaudella KHL:n mestaruuden vei sarjan suurseuroihin kuuluva Metallurg Magnitogorsk. Sarjassa pelaa myös toinen Metallurg, nimeltään Novokuznetsk, jonka eväskorista ei juuri syötävää tule löytymään tulevallekaan kaudelle.

Novokuznetsk on KHL:ssä seura, jonka taloustilanteesta puhutaan käytännössä jokaisen kauden jälkeen, kun talous on kuralla. Aina seura saa kuitenkin jostain sen verran rahaa, että saa sen muutaman miljoonan pelaajabudjetin kasaan ja vietyä taas tulevan kauden läpi. Toisaalta voidaan miettiä sarjan tason kannalta, että pitäisikö Novokuznetsk pudottaa KHL:stä, sillä seuralla ei vain ole eväitä taistella realistisesti paikasta pudotuspeleihin.

Jos Novokuznetskia ei olisi KHL:ssä, niin silloin toisaalta kuolisi myös Siperian "El Classicot" Sibir Novosibirskiä vastaan. Olen kuullut, että Espanjan futiksen pääsarjassa pelataan myös vastaava El Classico, joka ei taida kuitenkaan olla mitään verrattuna Novokuznetskin ja Sibirin "eeppisiin" taisteluihin.

Menneellä kaudella Novokuznetsk oli KHL:n surkeimmalla rosterilla itäisessä konferenssissa kolmastoista eli toiseksi viimeinen. Hannu Jortikan alaisuudessa kertaalleen KHL:n pudotuspeleissä nähty Amur Habarovsk jäi niukasti taakse. Lähtökohtaisesti Novokuznetskilla ei ole ollut koskaan ennen kauden alkua eväitä pudotuspeleihin, eikä se ole koskaan niihin myöskään päässyt. Ne haaveet eivät vain ole realistisia kääpiöseuran kohdalla.

Toki seurajohdossa on monesti mainittu kauden tavoitteeksi pudotuspeleihin pääseminen, mutta tuollainen pilvilinnojen maalailu on turhaa. Voin jo tässä vaiheessa todeta, että myöskään ensi kaudella seuraa ei pudotuspeleissä nähdä, vaikka rosterista ei ole kuin hieman runkoa kasassa, eikä vielä yhtään ulkomaalaishankintaa. Seuran mestaruus on tulevallakin kaudella KHL:n jumbosijan välttäminen.

Menneellä kaudella Novokuznetskissa pelasi kolme suomalaista, joista kuitenkin vain Mäntylä pelasi koko kauden. Mäntylä itse sanoi, että seuran kanssa ei ollut mitään ongelmia palkkasaatavien kanssa, joten jotain positiivista sen suhteen. Hän ei ilmeisesti ole täysin pois sulkenut jatkoakaan kääpiöseurassa, jossa saisi olla todellakin iso tähti.

Muistan NHL:n työsulkukaudelta yhden pelin, jossa SKA kävi pelaamassa Novokuznetskin ankeassa hallissa. Tuolloin kaupungissa oli muistaakseni pakkasta pitkälti yli -30 astetta, hallissa hieman vähemmän. Ilja Kovaltshuk totesi pelin jälkeen, että hallissa oli aivan jumalattoman kylmä, kun tekniikka ei täysin pelannut.

Tulevalle kaudelle Novokuznetskilla on kasassa 16 pelaajasopimusta. Näistä voidaan tehdä hieman jo päätelmää, että joukkueen runko tulee koostumaan nuorista venäläispelaajista, joilla ei ole käytännössä minkäänlaisia näyttöjä KHL:stä. Jos tulevat hankinnat jatkavat nykyistä linjaa pelaajien koon kanssa, niin melkoinen kääpiöseura tulee tuossakin suhteessa.

Joka tapauksessa Novokuznetsk tuo tulevalla kaudella oman panoksensa KHL:ään, vaikka seura ei varmasti pärjäisi edes kotoisessa Liigassamme. Seura on varsinkin nuorille pelaajille näyttöpaikka KHL:n muille seuroille.

Seuran sopimustilanne EP:ssä: Rosteri
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Novokuznetskille melko paha menetys, kun 23-vuotias laitahyökkääjä Semjon Valuiski siirtyy hieman isommille vesille Lada Toljattiin. Valuisky tehtaili viime kaudella umpisurkeassa seurassa 39 peliin mukavat tehot 9+8=17.

Nuoren hyökkääjän parhaat vuodet ovat vasta tulossa. Valuiski on pienikokoinen, nopea, energinen ja maaliahne hyökkääjä. Hän oli joukkueen sisäisen pistepörssin kolmas menneellä kaudella. Vain Avtomobilistiin siirtynyt Jevgeni Lapenkov ja todennäköisesti seurasta poistuva Kurtis McLean olivat edellä.

Kyllähän Novokuznetskista viedään kaikki vähääkään väläytelleet pelaajat muihin KHL-seuroihin. Seura ei pysty taistelemaan pelaajistaan rahalla, ei sitten kenestäkään. Seuraan tulee pääosin pelaajia, jotka eivät juurikaan muille seuroille kelpaisi ja sitten nuoria lupauksia, jotka saavat pelata KHL:ää, vaikka taidoiltaan olisivat VHL-tasoa.

Saa nähdä minkälainen paketti Novokuznetskiin saadaan kasaan. Nykyisellä rungolla ei varmasti pärjäisi edes alemmalla sarjatasolla.
 

Magni

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL, NHL
Novokuznetskissa toista kauttaan päävalmentajana aloittava legendaarinen 48-vuotias German Titov on jokaiselle NHL:ää pidempään seuranneelle tuttu mies. Titov pelasi urallaan 624 peliä NHL:n runkosarjaa, joissa hän teki 377 pistettä. Seuroina olivat Calgary, Pittsburgh, Anaheim ja 12:sta pelin ajan Edmonton.

Alla on vajaa 11 minuutin juttu, joka on englanniksi. Ihan mielenkiintoista juttua Titovilta.

Haastattelu

Ei se ole ihme, jos Novokuznetskissa ulkomaalaispelaajat valittavat, että kaupungissa ei ole mitään tekemistä, kun samaa kertoo myös Titovin vaimo, joka on vuodesta kaksi kuukautta Novokuznetskissa ja lopun ajan pääosin Calgaryssa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös