Hienoa säätä pidellyt?

  • 960 605
  • 8 314

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vantaalla satoi Viertolan kohdilla tunti sitten räntää, ei sitäkään ihan joka vuosi juhannusviikolla näe.

Vertailun vuoksi muistuu mieleen, miten vuosi sitten juhannusviikon tiistaina ajelin mökillä nurmikkoa tuntikausia pelkissä shortseissa auringonpaisteessa hikoillen, tänä vuonna juhannusviikon tiistaina eli tänään oli aamulla 7 astetta lämmintä, helvetin kylmä ja kova tuuli ja päivällä siis räntäsade.

No, aivan sama sinänsä ja lomaan on vielä pari viikkoa aikaa, eli kunhan heinäkuun alkuun mennessä saadaan pahimmat lumimyräkät pois alta. Eipä ole liian kuuma lenkkeillä töiden jälkeen ja sen paremmin mielin voi sohvalla katsella klo. 19.00 alkavaa futismatsia mitä huonompi keli ulkona on.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Aamulla puoli kuuden aikaan lähdin töihin, lämmintä oli 5,1 astetta ja kun siinä vartin päästä olin työpaikalla, satoi räntää. Pienen aikaa vaan, mutta satoi kumminkin.
 

Rixa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Muistan vuosien takaa Aamulehden paperiversion artikkelin jonka otsikko meni suunnilleen näin "Tammikuussa Suomen keli on yksi maailman moninaisin" ja jatkui tekstillä: Tammikuussa voi olla +10c lämmintä tai -40c pakkasta. Harmillisesti enempää en tuosta artikkelista muista, eikä ole tullut vastaan missään netin syövereissä, jos jollakulla on lisätietoa / mahdollisesti skanni tuosta artikkelista voisi sen laittaa tänne tai yksityisviestillä meikäläiselle.

Onneksi en ole niitä ihmisiä joiden mielestä loma on pilalla jos ei ole oikeanlainen keli. Toki loman alkuun on yli 7 viikkoa aikaa.
 

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Vantaalla satoi Viertolan kohdilla tunti sitten räntää, ei sitäkään ihan joka vuosi juhannusviikolla näe.

Ruskeasannassa ne oli ihan vaan rakeita kyllä, mikä nyt on normijuttu kesällä. Räntää ei meillä tullut, mutta saattohan siinä etelämpänä sitten olla.
 

Taitopelaaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, New York Rangers
Ainoa mikä tässä viileässä säässä harmittaa, on tuo lähenevä juhannus. Olisi tarkoitus viettää moinen humpuukijuhla pääasiassa ulkotiloissa, mutta viikonlopuksi on luvattu iltaisin kutakuinkin 5-7 astetta plussaa ja öisin lämpötila tippuu aivan nollan tuntumaan. Joutuu pistää pitkät kalsarit jalkaan, hanskat käteen ja pipo päähän.

Jännä sinänsä ollut tämä vuosi. Täällä Porissa ei ole lunta ollut talviolympialaisten avausviikon jälkeen lainkaan ja helmikuun lopulla sää muistutti huhtikuun normaalia säätä. Sen jälkeen pari kuukautta aika tasapaksua, mutta kevät ja kesä alkoi loppujen lopuksi aika myöhään. Sitten tuli toukokuun lopulla oikein ryminällä muutaman päivän helteet, minkä jälkeen viikko-pari sellaista aika normaalia kesäsäätä. Nyt on sitten menty pikkuhiljaa kylmempään ja kylmempään. Tämä viikko on näyttäisi olevan sään puolesta todella syksyinen.
 

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Onpa nyt aika kullannut muistosi tai vihreä propaganda on syvällä mielessäsi. Suomessa on ollut paskat kesät myös ennen ilmastonmuutosta ja myös loskaista talvella. Mikään tuskin on vielä muuttunut paitsi ehkä helteiden lisääntyminen ja paukkupakkasten vähentyminen. Rauhassa vaan,muutos(jos se tulee) ei meidän sukupolvea juuri koske.

Aika saattaa hyvinkin olla kullannut muistoja: muistelen nimittäin nimim. Leelian Lepotuolin tavoin, että ennenwanhaan oli huomattavasti useammin hieno sää sekä kesällä että talvella.

Mitä tulee ilmastonmuutoksen nopeuteen, niin olen eri mieltä. Saattaa toki hyvinkin olla puhdasta sattumaa, että viime talvena ei eteläisessä Suomessa ollut käytännössä lainkaan lunta ja nyt kesäkuussa sataa Hyvinkäällä kunnolla räntää ja juuri äsken täällä Espoossa jonkinlaisessa väliolomuodossa ollutta vettä. Sen sijaan äärimmäisten sääilmiöiden (eri tyyppiset myrskyt ja niistä seuranneet tulvat ja muut vahingot) lisääntyminen on ollut kyllä varsin merkittävää globaalilla tasolla. Myös Suomessa ovat poikkeuksellisen kovat myrskyt lisääntyneet.

Ilmastonmuutos ja sen ihmiskuntaan merkittävästi vaikuttava nopeus ovat kyllä tosiasioita. Kiistanaihe on puolestaan se, missä määrin ilmastonmuutos on luonnollista ja missä määrin ihmisen aiheuttamaa.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Juurikin näin miten BitterX kuvasi.

Kyllähän pari päivää ja viikkokin menee koleassa kesäsäässä mutta tänään olin ajatellut nurmikon ajaa joutessani mutta mitä paskaa. +4 näyttää Jyväskylässä ja vettä/räntää vihmoo pohjoistuulen kanssa,ei mitään toivoa. Täysin sisätiloissa menee tämä päivä. Pipot on jo varastossa.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Täysin sisätiloissa menee tämä päivä. Pipot on jo varastossa.

Minä kävin kaupassa äsken, vedin ylleni tismalleen saman nahkatakin jonka kanssa meni iso osa viime syksyä, talvea ja kevättäkin. Välipusakka sentään puuttui enkä laittanut pipoa (joka oli vielä taskussa), hansikkaat teki mieli laittaa navakan tuulen takia. Ja matkaa kauppaan ei ole kuin 500 metriä.

Pitkät housut, nahkatakki, taskuissa pipo ja hansikkaat - näillä mennään Suomen suvessa. En suotta pipoa, hanskoja tai muutakaan varastoon pistä, niitä voi tarvita pitkälle kesään, ja sitä paitsi neljän päivän päästähän on kesäpäivänseisaus eli sen jälkeen päivät ovat taas lyhyempiä ja pimeys alkaa lisääntyä. Sen myötä tulee sitten hämärää tuulen, sateen ja kylmyyden keskelle.

Ajoin aiemmin jopa partani pois siinä toivossa ,että talven/kevään koitoksissa kuivunut ja ärsytyksestä oireillut pärstävärkkini parantuisi saatuaan kunnon kesäaurinkoa ja lämpöä. Mutta missä aurinko ja lämpö ovat?

Muuten ei sinänsä erityisesti iltaisin olekaan turhaa asiaa ulos, sieltähän tulee klo 19 jälkeen jalkapalloa.
 

Iker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ruskeasannassa ne oli ihan vaan rakeita kyllä, mikä nyt on normijuttu kesällä. Räntää ei meillä tullut, mutta saattohan siinä etelämpänä sitten olla.

Räntää oli, erotan ne rakeista.

Tuosta ilmaston muuttumisesta entisvuosiin verrattuna, ainakin se pistää merkille että nykyään tuntuu tuulevan joka helvetin päivä. Ei voi sellaista fillarilenkkiä tai tennissessiota viedä läpi, etteikö puhaltaisi paskamaisesti vastaan tai vähän joka suunnasta. Tuntuu että ennen oli sentään välillä tyyntä, mutta en tiedä sitten onko tuossa perää että tuuliset päivät ja jotkut virtaukset olisivat lisääntyneet vai jäävätkö ne tuulettomat päivät vaan iloisesti huomaamatta ja samoilla keskiarvoilla mennään.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Säät eivät ole muuttuneet merkittävästi sitten palstaväen lapsuuden. Sen sijaan ko. henkilöiden odotusten on.

Kun työskentelee päiväkodissa, tajuaa että aniharva sää ei ole ulkoilusää. Niitä ovat toki paukkupakkaset (0-15 päivää/talvi), päivät jolloin pihalla on liikaa vettä (sulamisaikana muutama iltapäivä, ei koske aamuja) ja totaaliset kaatosateet. Toisinaan voi olla niin pölyistä (yli viikon sateeton kesäaika) että ulkoilua on syytä lyhentää.

Kun aikuisen mielestä on "masentava sää", lapsen mielestä ulkona on "Jee lammikoita". Ehkä tämä ilmiö on "lapsuuden ihanien kesien / aktiviteettien täyttäminen talvien" takana.
 

Paitselo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Carl Brewer Forever & Karjakunnan nakit
Eilen aamulla n. klo 9.00 oli lämpötila Mikkelin kupeessa Anttolassa komeat 2,5 astetta plussan puolella - olipas kauheen kesäiset fiilikset, kun räntäsateessa kiinnittelin polkupyörää auton vetokoukussa olevaan kuljetustelineeseen - sormet meinasi jäätyä purevassa pohjoistuulessa. Minä kun olin päättänyt, että kesälomalla on kesä ja kesällä ei kesämökille pakata mukaan esim. nahkahanskoja, pipoja, pitkiä kalsareita, talvikenkiä eikä suksia.
Vaan väärässäpä olin - olisi pitänyt näemmä ottaa huomioon tämä huonekasvi-ilmiö. Saa nähdä pääseekö juhannuksena pilkille? Jos ei vielä juhannuksena, niin varmaan sitten viimeistään heinäkuun aikana.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mökillä on ihan normaali kesäsää. Mittari näyttää 18 astetta, pohjoisen puolinen tuuli ei sovi tontille, joten shortsikelissä puuhastelen. Paikka Vaasan saaristo.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Mökillä on ihan normaali kesäsää. Mittari näyttää 18 astetta, pohjoisen puolinen tuuli ei sovi tontille, joten shortsikelissä puuhastelen. Paikka Vaasan saaristo.

Pohjoinen tuuli ei halua puhaltaa tontillesi, koska käännyttäisit sen eteläiseksi.

Vitsi hei.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Pohjoinen tuuli ei halua puhaltaa tontillesi, koska käännyttäisit sen eteläiseksi.

Vitsi hei.

Olen yrittänyt useamman kerran, mutta Etelän akka ei suostu edes nukkumaan, Pohjan ukko sentään menee muijansa viereen maaten. Onneksi ei kirjoittele Jatkoaikaan, tulisi aika väännöt...
 

Girardi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Rangers ja Kalapa
+10c näyttää kuopion lämmöt mutta nyt sentään arska paistaa joten eiköhän tässä lähdetä perheen kanssa siilin suuntaan mökkeilee. Hyvät jussit!
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Koska itsellä on juhannuksen ohjelmassa tietääkseni lähinnä eilen kuntoon saatetun auton kruisailuttamista ympäri kyliä korjaajakaverin ollessa kyytiläisenä, niin tälle päivälle luvattu keli sopii kyllä toimintaan aivan loistavasti. Nättiä säätä, eikä auto ole kuitenkaan sauna. Onneksi tänä kesänä ei tullut mihinkään festareille tms lippuja hommattua, ois kehtuuttanu ihan jonkun verran.

Jos nyt ei ihan räntäsateeksi muutu, niin ehkä illasta tai huomenna jo pari viestiä sitten mainittuun Anttola-cityyn rantasaunailemaan ja grillaamaan.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
5 kuukauden huhtikuu jatkuu...

..10 astetta ja vettäkin ehti ropista, ennen kuin ilmestyi outo valoilmiö. 9 m/s luoteistuuli haittasi eilistä pyörälenkkiä, ja nyt alkaa perinteinen juhannusaaton juoksulenkkikin olla vaarassa. Tässähän joutuu tätä menoa kohta ennenaikaistamaan päivän muuta ohjelmaa.
Muistaakseni vuonna 2006 on viimeksi ollut näin paskat juhannuskelit. Silloinkaan tuskin alle 10 asteen sentään meni.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Yle uutisten mukaan 2009 oli yhtä kylmä.
Joo, niin oli. Muista siitä kun Raumalta Poriin siirretty RMJ-festari järjestettiin silloin viimeisen kerran. Surkea sää "kruunasi" tämän tilaisuuden, juhannusaaton pääesiintyjä Nightwish veti keikan ehkä muutamalle sadalle hengelle ja vettä vihmoi noin +9 asteen lämpötilassa. Itse en ollut pelipaikalla, mutta muistan kun tästä oli silloin juttua. Olihan se "jussi" täällä Satakunnassa muutenkin erittäin kolea.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Joo, niin oli. Muista siitä kun Raumalta Poriin siirretty RMJ-festari järjestettiin silloin viimeisen kerran. Surkea sää "kruunasi" tämän tilaisuuden, juhannusaaton pääesiintyjä Nightwish veti keikan ehkä muutamalle sadalle hengelle ja vettä vihmoi noin +9 asteen lämpötilassa. Itse en ollut pelipaikalla, mutta olihan se "jussi" täällä Satakunnassa muutenkin erittäin kolea.

Aivan, olin tuolloin koko juhannuksen töissä ja muistan, että työpaikalla vesiränni putosi vesimäärästä johtuen. Sunnuntai oli kaunis päivä, kävimme nuorten kanssa veneellä kiertämässä Kirjuriluodon ja uimassa hiekkarannalla.
 

Eino_Mies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Tämän kylmempää tuskin voi keskikesällä olla. Siis eteläisessä Suomessa ja keskellä päivää. Lämpötila hädin tuskin +10 celsiusta, puuskainen tuuli ja rankkasade. Oiken saatanan siisti maantantai tämänkin. Tosin sääennuste väittää, että huomenna mennään vielä koleampaan suuntaan. Hiphei ja hurraa!
 

Dee Snider

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jatkoaika Cancer Fighters
Jumalauta, pää märkänä saa roudata klapia alustasta, kun on niin perkeleen koleaa sisällä. Toivottavasti ens viikolla vähän lämpiäisi, kun loma vihdoin ja viimein alkaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös