KooKoon parhaat pelaajat 2000-luvulla

  • 7 785
  • 23

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Historian siipien havinaa.

Yli 20 vuotta on pyörähtänyt KooKoon edellisestä SM-liigakaudesta.

Seuraava liigakausi on ehkä lähempänä kuin uskommekaan, jos kaikki menee todella nappiin tänä tai ensi vuonna. Tässä aamun tunteina mietin KooKoon vanhoja ja hyviä aikoja. Aika moni pelaaja herätti aikanaan suuria tunteita KooKoon paidassa pelatessaan. Tämän ketjun tarkoitus olisi jatkaa keskustelua vanhoista KooKoon pelaajista ja mieleenpainuvimmista tapahtumista mitä KooKoon paidassa on tapahtunut. Muutoin nuo pelaajat tulevat painumaan Unholan Laaksoon aivan liian aikaisin.

Tarinasta tulisi kilometrin pituinen, joten päätin tehdä listan parhaista tällä vuosituhannella KooKoota edustaneista pelaajista. Lisään lyhyitä kommentteja pelaajien perään, jotka kertovat toivottavasti enemmän kuin nuo pari sanaa. Pidempien tarinoiden aika on sitten myöhemmin omalta osaltani. Päätin keskittyä poimimaan listalleni vain 2000-luvulla KooKoon paitaa kantaneita pelaajia ja yritän kaivaa mielestäni ajatuksia, joita olen kuullut muilta kannattajilta tai pelaajilta, sekä poimia joitain omia tuntemuksia kyseisen aikakautensa huippupelaajista.

Mazaan 10 parasta KooKoo-pelaajaa 2000-luvulla:

1. Tommy Wingels
"San Jose Sharksista treenikauden keskeltä pimeään Kouvolaan ylivertaisella tasolla"
"Ai tuollaisia ne NHL-pelaajat onkin?"
"Ainoa superpelaaja 2000-luvulla"
"Kovempi laukaus kuin kellään liigassa"

2. Timo Nurmberg
"Suvereeni taiteilija, mahtuisi liigaan milloin vain."
"Se kaikista suurin."
"Hymy huulessa. Lätty lavassa. Nimi lehdessä. Ja nyt paita katossa."
"Tinken viimeinen peli. Koskaan tuntenut mitään vastaavaa kuin silloin."

3. Mikko Liukkonen
"Mr KooKoo"
"Tehot ja näytöt kertovat oleellisen"
"Sarjan ylivoimaisesti paras av-pelaaja koskaan"
"Olisi saanut liigasopimuksen Tapparaan helposti käytyään parin pelin keikalla 2011 syksyllä - halusi palata KooKoon paitaan"

4. Lou Dickenson
"Milloin viimeksi 28 maalia KooKoon paidassa runkkarissa?"
"Ehkä nopeimmat kolme ekaa askelta Kouvolassa"
"Jos osaisi viimeistellä pelaisi NHL:ssä "

5. Olli Julkunen
"Pakki, laituri tai sentteri, whatever - kaikki käy"
"Huikea laukaus"
"Valmentajan unelmapelaaja"

6. Jarno Kultanen
"Herra rauhallisuus"
"NHL:n pistepörssin kärjen, SM-liigan ja Elitserienin kautta KooKoon paitaan"

7. Mikko Rämö
"Sarjan paras veskari kertaa x"
"Ilman Rämöä KooKoo ei olisi edes pleijareissa"

8. Kory Baker
"2 pinnaa per peli ekalla kaudella, Vau!"
"Mestiksessä hyvät tehot helposti kunnossa ollessaan ja nykyään enemmän kouvolalainen kuin suurin osa katsojista, miksi ei ole mukana?"

9. Tatu Kattelus
"5 kautta putkeen KooKoossa melkein pinna per peli"
"Olisi voinut vielä jatkaa helposti monta kautta samalla tasolla"

10. George Nistas

"NiceTouch"
"Tehoja tuli vaikka oli kleslana koko ajan"

Jouduin jättämään monta huippupelaajaa tämän listan ulkopuolelle ja mitä enemmän mietin - sitä enemmän olisi nimiä tarjolle myös kymmenen kärkeen.

Olkaa hyvä arvon kanssaveljet -ja sisaret. Tästä saa jatkaa.
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Olkaa hyvä arvon kanssaveljet -ja sisaret. Tästä saa jatkaa.

Listauksesi on niin vakuuttava perusteluineen, ettei siihen paljon lisättävää ole. Lakki pois päästä ja hieno ketjunavaus!
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
1. Nurmberg: ei haastajaa
2. Liukkonen: selvä valinta tähän
3. Kattelus: Viisi kautta putkeen 30 pisteen keskiarvolla, erinomainen pelaaja.
4. Baker: 'nuff said, KooKoo ura loppui liian lyhyeen, olisi vieläkin hyödyksi
5. Julkunen: toivotaan että vielä palaisi
6. Soijärvi: vaatimattomat 27 maalia parhaalla kaudellaan, loisto haku s-sarjasta
7. Kultanen: kerrankin KooKoolla oli paikallinen kova paluumuuttaja, huikeasti varmuutta ja johtajuutta
8. Grönroos: Ainoa miinus siitä että ura päättyi aivan liian aikaisin, melkein tosin palasi pelastuskaudelle, huikea pelimies ja Hollen kanssa unohtumaton pakkipari
9. Wingels: Huikea ammattilainen ja kiva kun kävi, mutta yksi syksy ei itsellä nouse esim. Kattelus/Soijärvi kaksikon usean kauden huikean suorittamisen yli
10. Rämö: Ansaitsee paikkansa tällä listalla, harvoin on KooKoossa nähty näin pitkää matkaa ykkösvahtina. Edelleen erittäin tasokas veskari.
10. Outinen: The Motti ansaitsee myös maininnan tällä listalla, vaikkakin tasapelillä Rämön kanssa. Kaikkea aina Motista napistaan, mutta sentään kaveri tahkosi KooKoon edustuksessa 10 kauden aikana ja aloitti vaatimattomasti liigassa ja uran loppupuolella oli myös muutamia todella hyviä kausia. Uran jälkeen oli mukana KooKoon pelastustalkoissa

Bubblin' under:
- Dickenson: 28 maalia puhukoon puolestaan ja tosiaan se lähtönopeus...
- Keltanen: Loistava asennepelaaja
- Yaworski: Mystinen kanukki joka hehkutettiin taivaisiin, oli jo floppaamassa, nousi huikeaan vireeseen, mystisesti penkitettiin, yritettiin myydä Joensuuhun jne.
- Grahn: Oikeastaan pitäisi olla kymmenen joukossa, niin legendaarinen maalivahti on kyseessä. Taitotaso ja lahjakkuus olivat huikeita, joista todistuksena on myös NHL varaus vuodelta 2000
- S.Heikkinen: Niilo toki aloitti jo 90-luvun puolella, mutta oli vielä 2000-luvun alun menossa mukana ja ansaitsee aina paikkansa minun parhaiden pelaajien listalta
- Holopainen: Erinomaisen pakkiparin toinen linkki
- Nistas: Eipä Dineen-Nickerson kaksikossakaan ole alkuunkaan mitään vikaa, mutta 2000-luvun kovin ulkomailta rahdattu kaksikko on Nistas-Baker
- Dynan: Maksoi itse matkansa Kouvolaan tryoutille, teki ensimmäisessä pelissään maalin ja maksoi myös itse pikaisen kotimatkansa. Saavutuksia nämäkin

Olisihan näitä pelaajia mainittavaksi vaikka kuinka paljon, pitää miettiä tuleeko täydennettävää, mutta tässä nyt ainakin ne ensimmäiset mietteet teeman tienoilta.

Ja muuten TOP3 lämärit/vedot joita täällä on 2000-luvulla nähty on harvinaisen helppo nimetä: Julkunen, Yaworski ja Wingels (ei järjestyksessä).
 

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Niin on tähän ketjuun sen verran vielä laitettava, että KooKoon (ehkä koko Mestiksen?) 2000-luvun mediaseksikkäin pelaaja: rakastettu ja vihattu Matt Nickerson.

Jo pelkästään Mattin oma ketju Kookoo-osiossa keräsi enemmän kiinnostusta kuin suurimmalla osalla SM-liigassa pelanneista pelaajista. Pelitaidoiltaan ei tietenkään mahdu parhaiden KooKoo-pelaajien listaukseen.
 
1. Tommy Wingels

Pelasi aivan huikealla asenteella tällaista paskaliigaakiin, eikä hämmentynyt, vaikka joutu pelaamaan sellaisissa läävissä kiekkoa kuin esim. Lempäällä. Mestiksen kovin rannari ikinä ja kädet kyllä kävivät. Olisi myös todennäköisesti hanskauksessa tiputtanut jokaisen kaverin tässä sarjassa. Mestiksen kaikkien aikojen pelaaja, työntäkää Timosten ja Hallien höntsäilyt hanuriinne.

2. Timo Nurmberg

Maestro. Huikeat passit ja raipemainen liuku. Välillä tuntui, että joukkuekaverit joutuvat työntämään miestä jäällä, että pääsee eteenpäin, mutta aina silloin napsahti passi toiselle puolelle kenttää lapaan. Jos tätä mistä rikottiin, niin jään pinnasta saatiin etsiä välillä jopa miehen munasuojia, sen verran mallikkaasti mentiin aina nurin. Mestiksen legendoja.

3. Mikko Liukkonen

Dominoi sarjaa parhaina vuosina miten tahtoi. Tasavahva pelaaja, jolta saattoi aina odottaa pisteitä. Bravuurina laidasta kovalla vauhdilla laukaistu lämäri ristiyläkulmaan. Näytti vanhoilla päivillään vielä, että liigavauhdissa oltaisiin pärjätty helposti.

4. Mikko Rämö


KooKoo paini pitkään järkyttävissä maalivahti-ongelmissa, mutta kun Rämö tuli joukkueeseen, niin se aihe saatiin haudata ja syvälle. Oli ensimmäiset vuodet täysin suvereeni maalivahti tässä sarjassa, on halutessaan vieläkin ja toivottavasti nousee normitasolleen.

5. Jarno Kultanen

Vaikka comeback jäi harmittavan vajaaksi, niin näki mikä ero todellisella ammattilaisella ja Mestis-jääkiekkoilijalla. Vaikka vauhti oli jo kärsinyt, niin hyvällä sijottautumisella paikkasi tilanteet. Lämärikin oli todellakin maailmanluokkaa. Ei jätä selittelyn varaan myös pisteet comebackin jälkeen; 47 peliä, 9 maalia, 20 syöttöä ja + 22.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Wingelsiä en ota kun pelasi alle kauden. Ei mahdu muitakaan ulkomaalaisia listalle, vaikka Baker ja Dineen siellä voisivat olla.

Oma listani on heikosti perusteltu, mutta vastaavasti hieman pidempi:

1. Timo Nurmberg
2. Mikko Liukkonen
3. Tatu Kattelus
4. Jarno Kultanen
5. Mikko Kinnunen
6. Tomi Pöllänen
7. Olli Julkunen
8. Jaakko Suomalainen
9. Reino Soijärvi
10. Tony Grönroos
11. Mikko Mattila
12. Mikko Pukka
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
No voi sissus, miten saatoin unohtaa antaa kunniamaininnan muutamalle Isaskarin mainitsemalle pelaajalle. Nimittäin kyllähän Mattila, Kinnunen ja Pöllänen ovat myös niitä ikisuosikkeja, Jaska toki myös (ei Vilen).

Kinnunen on niitä pelaajia, joista pitää suorastaan ihmetellä että miksei murtautunut maan eliittiin asti. Oli nimittäin niin hyvä pelaaja roolissaan, ja yksi 2002-2003 porukan kulmakiviä.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Jospa sitä kokeilisi itsekin:

1. Mikko Liukkonen

2. Timo Nurmberg

Tästä kaksikosta allekirjoittaneen mielipide on vastaan yleistä konsensusta eli vaikka Tinke velmuna kansantaiteilijana se näyttävämpi olikin, niin monipuolisempi Luigi antoi tulosten puhua puolestaan ja vie omissa papereissa 2000-luvun ykköspelurin paikan aivan suvereenisti.

Luigi - Tinke

Mestis/divari-ottelut KooKoo-paidassa runkosarjassa: 391 - 213
Mestis/divari-pisteet KooKoo-paidassa runkosarjassa: 372 - 195

Mestis/divari-ottelut KooKoo-paidassa pudotuspeleissä: 65 -26
Mestis/divari-pisteet KooKoo-paidassa pudotuspeleissä: 56 -18

> 30 pinnan Mestis/divari-kausia KooKoo-paidassa: 8 - 4
> 50 pinnaa Mestis/divari-kausia KooKoo-paidassa: 3 - 0

3. Olli Julkunen

Pidän Jullea näistä pelaajista selkeästi monipuolisimpana jannuna, joka voisi elää pelkällä huimalla laukauksellaankin, mutta käytännössä hallitsee jokaisen pelipaikan häkkäriä lukuunottamatta. Kahden edellisen kevään 14 maalia kertovat myös siitä, että tulosta syntyy niissä kovimmissakin paikoissa.

4. Kory Baker

Talven ja kevään 2008 runkosarja-Baker on paras pelaaja, jonka olen nähnyt mustaoranssia paitaa kantavan. Piste.

5. Tatu Kattelus

Jäi aikanaan hieman tämän listan ykkösmiesten varjoon, mutta luotettava sotaratsu ja tasainen vuodesta toiseen.

6. Jarno Kultanen

Paluu jäi liian lyhyeksi, mutta silti 2000-luvun selkeä ykköspakki.

7. Tommy Wingels

NHL-Wingels voi absoluuttisesti olla kovin pelaaja, joka on KooKoossa 2000-luvulla pelannut ja se riittää tällä listalla sijalle seitsemän. Hieno asenne, vaikka Kouvolan syystalvi miestä selkeästi alkoikin syömään.

8. Mikko Rämö

Pilkkakirves kalahtaa Mikon nilkkaan varsin helposti, koska ei mestaruutta ole pystynyt KooKoo:lle torjumaan, mutta toisaalta tarjonnut kolme kautta sarjan top3-maalivahtipeliä, joka ei ole ollut mikään itsestäänselvyys Sumulaaksossa menneinä kausina. Erityisesti kausi 2011-2012 oli huima ja lainaan vanhaa viestiäni korostaakseni Rämön merkitystä tuolla kaudella:

KooKoo oli muuten ihan historiallisen huono viimeistelijä runkosarjassa. Viimeeksi pudotuspelijoukkue on tehnyt yhtä vähän maaleja ottelua kohti rapeat seitsemän vuotta sitten, kun Kirkkonummen Salamat jäi 107 kaappiin 44:ssä ottelussa. Lisäksi olen melkoisen varma, että KooKoon kotiotteluiden 57/23 (2.48 maalia ottelua kohti) lienee jonkinlainen ennätys koko Mestis-ajalta, kun mietitään pudotuspelijoukkueita (kahdeksan parasta). Vielä hurjemmaksi tämä muuttuu, kun tajuaa, että mustaoranssit eivät esim. sinnitelleet nipinnapin pudotuspeleihin, vaan olivat runkosarjan kakkosia ja pelasivat sen voitosta viimeisiin matseihin asti. Ei taida olla vaikeaa löytää tämän vuoden MVP:ta KooKoosta...

9. George Nistas

Yksi kovimpia tutkapareja Bakerin kanssa ihan koko sarjaa ajatellen.

10. Mikko Mattila

Kapteeni.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hyvä ketju. Tulee oikein nostalginen olo, kun yrittää kaivella muistilohkosta entisiä suosikkeja. En kyllä millään osaa pistää pelaajia paremmuusjärjestykseen, enkä siksi tee listaa, vaan joukkueen. Tässäkään ei ole mukana välttämättä absoluuttisesti parhaat, vaan enemmänkin niin, ketkä on jäänyt itselle mieleen. Ja paljonhan niitä olisi...

I-kenttä
Tatu Kattelus - Timo Nurmberg - Mikko Liukkonen
Tony Grönroos - J-P Holopainen​

Ykköskenttä ei voi mielestäni olla mitenkään muuten. Hyökkäystroikka on ihan itsestäänselvä ja tämän pakkikaksikon jotenkin ihan näkee sinne takalinjoille. Jos joku vitjan omista kasvateista sattuisi olemaan estynyt, niin varamiehenä saa luvan toimia Reino Soijärvi.

II-kenttä
Tomi Pöllänen - Mikko Kinnunen - Olli Julkunen
Mikko Pukka - Kaj Lindström​

Kakkoseen sitten yhdet huikeimmista hyökkääjistämme. Kinnunen on varmaankin kaikkien aikojen paras aloittaja koko sarjassa, Pölläsestä nähdään vieläkin märkiä unia ja Julle oli joukkueen helmi viime vuodet. Pakeiksi sitten Pukka, joka ansaitsee kunniansa lyhyehköstä visiitistään huolimatta. Lindströmin Pihvi oli puolestaan yksi luotettavimpia yleispuolustajia joita KooKoosta muistan. Vitjan varamieheksi kaivetaan V-V Vainiola, eipä siitäkään tehot putoaisi...

III-kenttä
Ossi Louhivaara - Valtteri Skyttä - Aapo Lampinen
Mikko Tarkiainen - Jani Keskinen​

Kymenlaaksolaisittain kasattu viisikko. Skyttä olisi taatusti yltänyt SM-liigaan ja on edelleen toistaiseksi lahjakkain KooKoo-junnu 2000-luvulta - kunnes Virtanen tai joku muu näyttää todella kyntensä. Aapo oli ihan paikallaan kolmosketjun laidalla ja Louhivaara ansaitsi meillä pelatessaan jopa NHL-varauksen. Takalinjoille sitten vauhtia ja vaarallisia tilanteita... Jos Skyttää ei saa houkuteltua mukaan opiskelun parista, niin otetaan tilalle sitten pitkin hampain vaikka Flinckin Markku.

IV-kenttä
Mikko Mattila - Teemu Timoskainen - Jari Keltanen
Jani Honkanen - Toni Niemi​

Roolitus pitää aina muistaa. Timoskaisen paikalle voisi panna ihan hyvin Tatu Miettisenkin, mutta annetaan paikka Teemulle sen yhden jagrmaisen soolomaalin ansiosta. Mamba ja Keltsi olivat kumpikin todellisia joukkuepelaajia ja heidät oli pakko saada mahtumaan mukaan. Pakkikaksikolla olisi oikeasti annettavaa ihan ykköskentässäkin, ainakin Honkanen pitää pistää YV:lle maskimieheksi.

13. hyökkääjä
Kimmo Haapa-aro​

Kah ku sie tarvit kovien poistojen erikoismiestä, niin täs siul on semmonen! Muistatteko vielä Haapa-aron hurjat kelaukset, nykimisen karvatessa ja jokseenkin hellyttävän paniikin silmissä, kun kiekko sattui lapaan ylivoimavaihdon aikana? Antti Huuhka ja Jiri Veistolakin kelpaisivat duunarirooliin. Ja Jari Suorsa sekä Ö-luokan tshekki Martin Toms tryoutille ainakin siinä tapauksessa, että saataisiin vastaan Risto Dufvan valmentama jengi...

Vahvistukset
Kory Baker - George Nistas - Lou Dickenson
Mike Clarke - Matt Nickerson​

Lähdin nyt liikkeelle ihan kotimaisin voimin, mutta jos kesken kauden näyttää pahalta, niin värvätään sitten apuja ulkomailta viisikollisen verran. Jos Nistasilla on tossulätkämatsit Kreikan maajoukkueessa kesken, niin Nick Dineenistä napataan korvaaja.

Maalivahdit
Jaakko Suomalainen (Sami Heikkinen)

Hyviä veskareita olisi paljon ja jotkut pelasivat jopa pidempäänkin kuin yhden kauden. Jaskan kausi oli kuitenkin niiiin legendaarinen - ja tuntui vielä maagisemmalta, kun koko muu joukkue oli melko hajuton. Tekaisi maalinkin. Niilo on puolestaan niin täydellinen valinta kakkoseksi kuin olla voi, vaikka toki pelasi ajoittain myös ykkösvahtina oikeasti.

Valmennus ja joukkueenjohto
Reijo Mansikka
Jarno Kultanen
Risto Silvennoinen

Mansikka toi vakautta ja menestystäkin tänne. Hieno mies maineikkaine toppahousuineen, vaikkei minulla oikeastaan pahaa sanottavaa ole muistakaan. Kultanen ei vaan millään mahtunut pakistoon, joten annetaan paikka penkin takaa. Silvennoisen Ripa taitaa puolestaan olla koko organisaatiossa ainoa (järkkäreitä ja nakinmyyjiä lukuun ottamatta) joka on ollut messissä koko 2000-luvun ajan?

Varmasti jäi vielä monta hienoa pelaajaa mainitsemattakin. Bubbling under -osastolle kuuluisivat ainakin Sami Kaartinen, Upi Karhula (mieluiten kuitenkin Sportin paidassa) ja Juha Alastalo, jota olisi nähnyt mielellään kaukalossa pidempäänkin. Ihan näitä tuoreimpia tuttavuuksia jätin tarkoituksellakin pois.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Kinnunen on niitä pelaajia, joista pitää suorastaan ihmetellä että miksei murtautunut maan eliittiin asti. Oli nimittäin niin hyvä pelaaja roolissaan, ja yksi 2002-2003 porukan kulmakiviä.

Niin oli ja mikä siinä olikaan kun lähti hyvän KooKoo -kauden jälkeen Suomi-sarjaan ja lopetti uransa nuorena? Skytän ohella toinen, jolla olisi ollut eväitä ihan toisenlaiseen uraan.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Huudellaan nyt täysin vieraista pöydistä. Tarkkaa järjestystä en jaksa edes alkaa miettimään, sen verran pienellä otannalla mennään.

Tommy Wingels
Kyllä sen huomaa kun pelaaja tulee maailman kovimmasta liigasta Suomen 2. parhaaseen liigaan. Vaikka rooli ei ehkä ollut se ominaisin, takoi silti vähintäänkin kelvolliset pisteet. Hieman samaa kuin Erik Karlssonissa, sarjataso oli täysin väärä ja vain poikkeustilanteen takia oli mahdollista nähdä suomalaisseurojen väreissä.

Nurmberg&Kattelus
Näin sivusta seuranneena mun on pakko heittää nämä kaksi nimeä yhteen. Mun on vaikea miettiä KooKoota ilman näitä kahta veijaria. Pelillisesti molemmat olivat tärkeitä paloja palapelissä, mutta suurin vaikutus oli tosiaan se tietty seurauskollisuus. Molemmat ainakin periaatteessa omia poikia ja mukana viemässä seuraa ylös "mutasarjoista" aina Mestiksen kärkeen, vaikka pelillisten apujen puolesta sarjataso olisi voinut olla aika-ajoin korkeampi. Respect. Helppohan se on olla seuraikoni liigaseurassa ammattimiehen palkalla, mutta sydän punnitaan II-divarin matseissa.

Jarno Kultanen
Seuran omista junnuista se lähti ja aina NHL:ään asti meni. Palasi vielä lopuksi seuraan ja pelasi silloinkin hyvällä tasolla. Tietyllä tapaa lämmittävä tarina kokonaisuudessaan: oman kylän junnujen divareita vääntänyt kaveri nousee aina kovimpaan sarjaan asti ja vielä palaa pelatakseen. Luonnollisesti uran loppuminen vain tarkoittaa sitä, että kamat jäävät naulakkoon ja "pelipaikaksi" tulee vaihtoaitio.

Kory Baker
Kohtalaisen puskista pääsi iskemään. Jossain vaiheessa tuli vain havahduttua siihen, kuinka KooKoon riveissä väänsi joku hirveitä tehoja takonut kaveri. Pikainen perehtyminen vain nosti yllättyneisyyden astetta: aiempien statsien perusteella tuon ei kuitenkaan olisi pitänyt olla avauskaudellaan mikään 2p/o tahtiin vääntävä kaveri. Vähän ehkä ura jäi torsoksi Kouvolassa, mutta tuota avauskauden yllätystä on vaikea unohtaa: niin harvoin yksikään pelaaja tulee ensimmäisellä kaudella täysin puskista takomaan 2p/o, oli sarjataso mikä hyvänsä. Jos jollain sarjatasolla tuollaiset tehot tekee, yleensä joku "syy" sentään löytyy tilastoista.

Matt Nickerson
Vähän hävettää nostaa tällainen pelaaja listalle, pelasihan hän vain kauden Kouvolassa ja siitäkin iso osa meni läskejä sulattaessa. Mä vain diggaan niin helvetisti pelaajista, jotka ovat samaan aikaan viihdyttäviä että pystyvät omien puolustamisen lisäksi pelaamaan. Erityisen suuret respectit täytyy antaa siitä, kuinka hän yritti finaaleissa herätellä omaa joukkuettaan hanskaamalla rehdisti Lostedtin kanssa. Ehkä Mestiksen kurinpidon takia tuo lopulta heikensi KooKoota, mutta asenne oli siinä kohdillaan: jos muuten ei homma toimi, täytyy jotakin tehdä herättelyksi. Herättelyn taas voi hoitaa tyylikkäästi hanskaamalla toisen "saman roolin" kaverin kanssa tai sikailemalla: Matt hoiti homman ensimmäistä (ja parempaa) kaavaa käyttäen. Ei ollut missään nimessä pelillisesti se kovin vahvistus (vrt. Baker&Wingels) tai seuraikoni (Kattelus&Nurmberg), mutta itse diggasin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Niin oli ja mikä siinä olikaan kun lähti hyvän KooKoo -kauden jälkeen Suomi-sarjaan ja lopetti uransa nuorena?

Mun muistaakseni lähti opiskelemaan. Jatkoajasta varmaan löytyisi uutinenkin, mistä tuo selviäisi, mutta kun hakutoiminto antaa "mikko kinnunen" haulla pitkälti päälle 200 tulosta, niin ei jaksa kahlata läpi.

Vanhoista pelaajista löytyy jokunen muukin ennen aikojaan uransa lopettanut, joiden urakehitys olisi voinut mennä toisella tavalla. Esim:

* Jussi Onnela oli lähtökohtaisesti Ossi Louhivaaran kanssa samalla lupausviivalla, kun tulivat tänne Kotkasta. Mutta oli ihan surrealistinen epäonni ja koko ajan sairastuvan puolella.

* Janne Mäkelä, eli legendaarinen Läski-Mäkelä. Useimmiten ihan kamalan flegu jäällä, mutta sitten salamana jäätäviä ratkaisuja. Olisi voinut kehittyä staraksi ja kulttipelaajaksi Mestis-tasolla, mutta päätyi tuon ainoan kauden jälkeen alasarjoihin.

* Jani Keskinen, 31 pinnan kausi KooKoossa pakin paikalta. Siitä sitten Heinolan kautta Kajaaniin ja Mestis-ura jäi kolmen kauden pituiseksi. What a waste!

* Tuomas Lohtander tuli aika vahvassa nosteessa Kouvolaan, sen jälkeen ura ei kuitenkaan enää oikeastaan urennut.

* Tuomas Ilola, hyvä peruspörrääjä Mestikseen. Olisi voinut nousta isompaakin rooliin, mutta lopetti kokonaisen KooKoo-kautensa jälkeen 25-vuotiaana. Petri Pyhäjärveen ja Mikko Kaukokariin pätevät oikeastaan samat sanat.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Keskinen oli kyllä aika komeetta odotuksiin nähden. Ilola oli myös aina viihdyttävä pelaaja, Keltasen kanssa vastasivat suuresti koko joukkueen energiatasosta. Louhivaara ansaitsee toki maininnan ja ehdottomasti myös Skyttä, suuri harmi että lopetti, mutta vaatii kyllä myös aikamoista pokkaa lopettaa kiekkoura tuossa iässä siihen kun liigajoukkueet soittelevat perään.

Mutta Mäkelän, Onnelan, Pyhäjärven, Lohtanderin, Lindströmin ja Kaukokarin mainitseminen tässä ketjussa tuo mieleeni, että olisin eksynyt helpoiten unohdettavien pelaajien ketjuun. Mutta se on Evertonin lähestymisessä kyllä erinomaisen hienoa, että on tosiaan vaikea laittaa näitä pelaajia järjestykseen ja osin epäreiluakin. Kuitenkin Tinke on kärjessä, tässä on siis cottonmouth suorastaan väärässä.
 

mustaoranssi

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pitäisi olla oma topikki kaikkien aikojen kookoolaisille. Minne Myrrä-Laaksonen tutkapari sijoittuisi listassa.
 

Isaskar

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Tästä kaksikosta allekirjoittaneen mielipide on vastaan yleistä konsensusta eli vaikka Tinke velmuna kansantaiteilijana se näyttävämpi olikin, niin monipuolisempi Luigi antoi tulosten puhua puolestaan ja vie omissa papereissa 2000-luvun ykköspelurin paikan aivan suvereenisti.

Makuasioita nämä. Joka tapauksessa Liukkosen paita on varmaankin kohta hallin katossa. Tosin koko paitojen nostamisesta ei pitäisi puhua mitään kun alkaa aina ärsyttää, miten huonosti homma on KooKoon osalta hoidettu = perse edellä puuhun.
 
Makuasioita nämä. Joka tapauksessa Liukkosen paita on varmaankin kohta hallin katossa. Tosin koko paitojen nostamisesta ei pitäisi puhua mitään kun alkaa aina ärsyttää, miten huonosti homma on KooKoon osalta hoidettu = perse edellä puuhun.

Tai siis miten huonosti edelliset organisaatiot ovat asiat hoitaneet. Silloin touhu olikin aikamoista puuhastelua.

Jani Keskinen oli kyllä mielenkiintoinen pakki, koska mielestäni hän sai aika järkyttävästi ruoskaa täälläkin, vaikka pisteitä kyllä tuli mukavalla tahdilla. Muistaako kukaan mistä tämä johtui? Minulla ei ole muistissa kuin kalju pää. Ehdoton suosikkipakkimmehan on tosin Antti Weckström.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Ehdoton suosikkipakkimmehan on tosin Antti Weckström.

Pistetään vielä pariksi Jussi Laine ja hyökkäysvitjaan ainakin Olli Sinkkonen ja Joose Lipponen...
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Tai siis miten huonosti edelliset organisaatiot ovat asiat hoitaneet. Silloin touhu olikin aikamoista puuhastelua.

Toki kokonaisuus ja meno oli hyvin erilaista, mutta samassa on myös hyvä muistaa että ilman esim. pelastusorganisaatiota ei oltaisi nyt tässä tilanteessa. Lisäksi sarja(järjestelmä) oli paljon heikompi ja epäkiinnostavampi silloin, samaan suuntaan ollaan tosin nyt lipsumassa, mutta tähän ei näköjään ole kellään mitään kiinnostusta ottaa kantaa. Teeskennellään että sarjajärjestelmä on Mestistä hellivä ja sen kiinnostusta sekä tulevaisuuden visioita ekspotentiaalisesti nostava.

Kovanen - pitikö muistuttaa...

Maalille jos niitä helmiä haetaan, niin Oiva Pomppu - Hämärä kaksikko oli kohtuullisen epäluotettava ja heitä sparraamaan Sami Heinonen, jonka KK-kauden statsit näyttävät yllättävän hyviltä muihin mielikuviin nähden. Heinonen pelasi muuten ainakin vielä viime kaudella Hollannin liigaa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
on myös hyvä muistaa että ilman esim. pelastusorganisaatiota ei oltaisi nyt tässä tilanteessa

Totta joo, mutta ei se sitä Motin paitaa paljon fiksummalta siellä katon rajassa saa näyttämään. Toivottavasti jatkossa kulloinenkin johtoporras miettii näitä jäädytyksiä hieman tarkemmin tai ehkäpä sitten esim. Frimodigin aikakauden jälkeen ylös hilataan tyttärensä pom pomit, vuosiahan mustaoransissa asussa alkaa olla kohta jo saman verran kuin Motillakin.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Mutta Mäkelän, Onnelan, Pyhäjärven, Lohtanderin, Lindströmin ja Kaukokarin mainitseminen tässä ketjussa tuo mieleeni, että olisin eksynyt helpoiten unohdettavien pelaajien ketjuun.

Joo, ei kyllä missään nimessä nuo nimet kuuluisi varsinaisesti tämän otsikon alle (Lindströmiä lukuun ottamatta). Eikä niillä oikeastaan olisi kannattanut edes jatkaa Isaskarin mietteitä Kinnusesta ja Skytästä.

Mutta lähinnä hain noilla nimillä sellaisia pelaajia, joiden todellinen taso jäi näyttämättä. Ja onhan se sääli, että monet ns. runkopelaajat lopettavat Mestiksessä jo ennen parasta kiekkoiluikäänsä, eli kuten näistäkin moni ~25-vuotiaina.


Mutta kun tämä nyt muutenkin on mennyt jo pahasti off-topiciksi, niin yleisön suosikkivitjan tittelistä kamppailisi varmaan myös omat pojat, eli:

Petri Anttila - Teppo Liukkonen - Jukka Korhonen
Jani Haapalainen - Mika Rissanen​

Vieläkin harmittaa kuinka pahasti kaikki dissasivat Haapalaista ja Rissasta. Tosin ihmetyttää myös se, minkä aivohalvauksen partaalla Mansikka oli silloin, kun yritti tehdä heistä ykkösylivoiman pakkeja...
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
1. Tommy Wingels

Pelasi aivan huikealla asenteella tällaista paskaliigaakiin, eikä hämmentynyt, vaikka joutu pelaamaan sellaisissa läävissä kiekkoa kuin esim. Lempäällä. Mestiksen kovin rannari ikinä ja kädet kyllä kävivät. Olisi myös todennäköisesti hanskauksessa tiputtanut jokaisen kaverin tässä sarjassa. Mestiksen kaikkien aikojen pelaaja, työntäkää Timosten ja Hallien höntsäilyt hanuriinne.
Tommy Wingels.

Hän ei ole vain KooKoon tämän vuosituhannen paras pelaaja, vaan hän on koko Mestiksen 2000-luvun paras pelaaja.
Kouvolan matka teki ilmeisesti Tommylle hyvää, kun katsoo miltä hänen pelinsä nyt näyttää. Leikki leikkinä, Tommy on jatkanut samalla linjalla kuin millä hän pelasi Kouvolassa.

Tällä kaudella Wingels on iskenyt San Josen paidassa 13 ottelussa tehopisteet 3+6=9. Tommyn uralla kahden kärkikentän hyökkääjän paikka NHL:ssä alkaa olla enemmän kuin lähellä. Wingels pelaisi jo nyt kärkikentissä, jos pelaisi jossain muussa NHL-joukkueessa kuin San Josessa.

Pienenä detaljina voi havaita kuluvan kauden tähänastisten tehojen olevan täysin samat (3+6=9), kuin mitä Wingels teki ennen KooKoon jäille saapumistaan NHL:ssä edellisellä kaudella 33 pelin aikana. Ja jo tänä yönä saattaa tulla lisää pisteitä!

Loppuun täytyy lisätä se fakta, että Tommya mukavampaa ja kannattajille myös pelin ulkopuolella aikaa antanutta ja tarinoita kertonutta ulkomaalaispelaajaa ei ole aiemmin Kouvolassa vastaan tullut. Lisäksi kannattaa huomioida se, että Winglesin NHL-palkka oli KooKoossa pelatessaan noin tuplasti KooKoon pelaajabudjetin verran. Hieno pelaaja kaikin puolin!
 
Viimeksi muokattu:
Kyllä nousi taas Sharksin ja Coyotesin matsia katsellessa hattu päästä, kun muisteli millaisiin olosuhteisiin kaveri tuli ja millainen asenne miehestä välittyi. Toki näkyihän tekemisessä aika-ajoin pieniä viitteitä siitä että nyt ei olla ihan uran huipulla ja onnen kukkuloilla vaan kouvostoliitossa, mutta tuskin maailmasta montaa kiekkoilijaa löytyykään kenellä ei näkyisi.

Kiitos vielä kerran, Tommy!
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös