Forssan Palloseura 2013–2014

  • 65 550
  • 94

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Palloseuran edustus ja vanhimmat juniorijoukkueet ilmoittivat seuraavan kauden valmentajansa ja kertoivat myös muista toiminnan linjauksista. Copypasten kertomaa...


Kai Sandberg
FORSSAN LEHTI

FPS ja FoPS rakentavat pelaajan polkua forssalaiskiekkoilijoille

FPS:n 21 peräkkäiseen voittoon luotsannut Kalle Honkonen jatkaa joukkueen päävalmentajana. Kakkosvalmentajana toimii viime kaudellakin valmennustiimiin kuulunut Marko Vehmas. FPS:n tavoitteet uudistuneessa Suomi-sarjassa ovat kovat. Joukkue haluaa Mestis-karsintoihin.

– Meillä oli jo viime kaudella ainesta parempaan kuin 21 voittoon alemmassa jatkosarjassa. Kun kävin katsomassa Mestis-karsintaotteluja, tuli sellainen olo, että miksi me emme olleet siellä? Meidän on otettava opiksi virheistämme ja suunnattava entistä parempina uuteen kauteen, tuumaa Honkonen.

Työt ensi kautta varten on jo aloitettu. Juhannukseen asti painetaan joukkueena tukka putkella, sitten harjoittelussa seuraa omatoiminen jakso.
Treenata on tarkoitus siihen malliin, että pelaajat ovat ensi kaudella voimakkaampia, nopeampia ja myös kestävämpiä kuin päättyneellä kaudella. FPS aikoo jatkossakin pelata vahvaa kiekollista peliä.

– Tarkoituksena on yhä pelata niin, että meille on vaikea tehdä maaleja. Ja omissa tilanteissa on oltava aiempaa röyhkeämpi. Kun paikka on, silloin on rangaistava, Honkonen linjaa.

Pelaajasopimuksia FPS:llä ei ole vielä paperilla, mutta suullisia sopimuksia on runsaasti. Viime kauden runko on näillä näkymin jatkamassa, joten FPS:llä on hyvät eväät lähteä rakentamaan uutta kautta. Palloseuran ohella myös FoPS Juniorit julkisti ensi kauden valmentajiaan. Mestikseen lähtevän A-nuorten joukkueen valmentaja toimii Asko Rantanen, joka viime kaudella oli mukana FPS:n valmennustiimissä.

– Hyvillä mielin lähden vetämään tätä ryhmää. Haluan eteenpäin näissäkin tehtävissä, ja kun paikka aukeni, halusin lähteä hommaan, Rantanen kertoo.
Tavoitteita A-junnuille ei ole vielä asetettu, mutta sarja on jokatapauksessa kovatasoinen.

– Hommia tehdään niin kuin kuuluukin. Helpolla ei tule kukaan pääsemään, Rantanen painottaa.

B-nuorten valmennuksesta vastaavat Rantasen tapaan kokeneet pelimiehet; päävastuu on Petteri Koistisella, jota avustaa Rami Jokinen.

– Joukkue harjoittelee viikossa 4-5 kertaa, kertoo Koistinen, joka toivoo, että B:n rinkiin saataisiin muutama paluumuuttaja rivejä vahvistamaan.

FPS ja FoPS ovat muodostaneet kesäksi yhteistyössä kaksi valmennusryhmää. Edustus- ja A-nuoret harjoittelevat yhdessä ryhmässä, B- ja C-junnut toisessa. Jos huomataan, että esimerkiksi jollakulla lupaavalla B-junnulla on kykyä ja halua kokeilla siipiään edustuksen peleissä, hänelle annetaan siihen mahdollisuus.

– Tässä rakennetaan forssalaista jääkiekkoilijan polkua ja myös toteutetaan sitä, Honkonen näkee.

Vielä viime vuonna edustusta valmentanut Asko Rantanen arvostaa forssalaisseurojen yhteistyötä. Edustuksella ja junnuilla on hyvät välit.

– Tämän enempää ei voi oikein tehdä yhteistyötä ilman, että seurat laitetaan yhteen. Tämä on pirun hyvä juttu, Rantanen sanoo.


Lopuksi vielä linkki seuran kotisivujen uutiseen aiheesta. Sisältää myös kuvitusta koutseista
 

Zigismund

Jäsen
Noniin. Ensimmäiset sopimukset julki. Maalivahti-osasto on jo kunnossa, kun Petrus Lintonen jatkaa maalinsuulla ja Salosta paluun tekevä Toni Pohjonen liittyy joukkueeseen. On sen verran kova kaksikko, että maalivahteihin ei luulisi pelin kaatuvan. Puolustuksessa jatkavat Hakamaa, Veijola ja Heikkilä. Näistä ainakin Hakamaa on takuuvarma top6-pakki, Veijola ja Heikkilä tuovat syvyyttä. Hyökkääjistä sopimuksen kirjoitti Lintula ja Salosta Pohjosen tavoin palaava Valtteri Heikkilä.

Oma fantasiaroosteri näillä sopimuksilla:

X - X - X
X - X - X
Valtteri Heikkilä - X - X
Matias Lintula - X - X

X - X
Otto Hakamaa - X
Toomas Veijola - Aleksi Heikkilä

Pohjonen / Lintonen
 

Zigismund

Jäsen
Lisää sopimuksia

Uusia tärkeitä sopimuksia on taas solmittu. Hyökkääjistä joukkueessa jatkavat Lilja, Mäkinen ja Savijoki. Puolustuksessa jatkaa Niemelä ja uusvanhana joukkueeseen liittyy viime kaudella pari peliä lainalla pelannut Niko Forsström. Tärkeitä sopimuksia, luottopelaajia joka jätkä.

Valtteri Heikkilä - Joonas Mäkinen - Rauli Lilja
Matias Lintula - Oskari Savijoki - X
X - X - X
X - X - X

Otto Hakamaa - Micke Niemelä
Niko Forsström - Toomas Veijola
Aleksi Heikkilä - X

Lintonen / Pohjonen


Kyllä siitä vielä joukkue saadaan.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Ihan hyviä jatkoja. Mäkinen, Savijoki ja Liljakin kykenevät hyviin pistemääriin Suomi-sarjassakin. Eritoten Lilja on yllättänyt kehittymällä hieman myöhempäänkin, vielä on tietysti aina varaa kiristää ruuvia, riippuen vietetäänkö kesä pururadalla vai kattoterassilla.

Joni "kuula" Kujala kyllä jatkaa puolustuksessa oman uskoni mukaan, eihän tässä vaiheessa voi kesken jättää, kun pelejä on vihreissä kertynyt 399. Mies on alkanut pisteitäkin tekemään ihan kelvollisesti viime kausina, ja muutenkin tuo syvyyttä mitä jokainen joukkue kaivaa.

Mutta vielä tarvitaan ehdottomasti niitä terävimmän kärjen vahvistuksia. Tamminen ja Erkkilä veivät mukanaan yhteensä yli 140 pistettä, joten niille tonteille tarvitaan vähintään samantasoiset pelurit. Kantelus, Koistinen ja Kuusisto?! Onko vieläkään edes mitään juoruja koskien näitä herroja sisäpiiriläisillä?
 

Zigismund

Jäsen
Mutta vielä tarvitaan ehdottomasti niitä terävimmän kärjen vahvistuksia. Tamminen ja Erkkilä veivät mukanaan yhteensä yli 140 pistettä, joten niille tonteille tarvitaan vähintään samantasoiset pelurit. Kantelus, Koistinen ja Kuusisto?! Onko vieläkään edes mitään juoruja koskien näitä herroja sisäpiiriläisillä?

Tammista viety huhujen mukaan ainakin Peliittoihin ja vielä villimpien juttujen perusteella jopa Ilvekseen koeajalle. Erkkilän jatko auki. Vaihtoehdot mitä ilmeisemmin lopettaminen, neppailu Hämeenlinnassa tai jatko Forssassa, mikäli seura maksaa jonkinnäköistä korvausta. Vorssan kolmikosta ei sen enempää tietoa muuta kuin, että saattaa pelit olla pahimillaan kaikilla ohitse.. Ainakin tällä tasolla..
 

Zigismund

Jäsen
Palloseuralla kahden kentän verran hyökkääjiä, kun Raitis Pujats jatkaa joukkueessa. Tuo leveyttä. Vielä tarvitaan ratkaisijoita hyökkäykseen.
 

Zigismund

Jäsen
FPS putsaa Kiekkohaita lisää, kun hyökkääjät Mikko Äikäs ja Henri Turunen liittyvät FPS:n kokoonpanoon. Osaako joku kertoa tarkemmin, millaisista pelureista on kyse? Onko laitahyökkääjiä vai senttereitä? Äikäs vaikuttaa tilastojen perusteella ihan pätevältä kaverilta. Kiekkohaiden paras pistemies tehden 42 otteluun tehot 25+28=53. Turunenkaan ei vaikuta huonolta kaverilta, 31 ottelua tehoin 14+17=31. Lähipäivinä on tulossa myös lisää sopimuksia.
 

Zigismund

Jäsen
Jälleen ilouutisia FPS:n kannalta. Viime kaudella seurassa hyökänneet Jarno Kantelus ja Antti Tenkanen jatkavat seurassa. Tärkeitä jatkoja molemmat.

Kantelukselta mennyt viime kaudet loukkaantumisten takia pipariksi, mutta olisikohan mies nyt vihdoinkin kunnossa. Kunnossa ollessaan erittäin kova pelaaja tähän sarjaan. Viime kaudella oli mukana 21 ottelussa, joissa iski tehot 12+6=18. Tenkanen iski 36 ottelussa hienot 27+34=61.

Sopimuksia on jo kiitettävä määrä. Kiinnitettynä on nyt 10 hyökkääjää, 5 puolustajaa ja 2 maalivahtia.
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Huh.. Vihdoinkin niitä kärkipään sopimuksia, rosteri alkaa muuten täyttymään liian tasapaksuilla jannuilla. Vielä muutama kärkihyökkääjä ja ykkösparin pakin vois laittaa "ostoslistalle".

Kyliltä tulleiden tietojen mukaan Matti Kuusisto ei ole ainakaan jatkamassa, sillä polvet alkavat olla loppuunajetut. Sekä yllättäen Kujalan jatkokaan ei ollutkaan ihan saletti, kuten olettaa saattoi. Neuvotteluja on käyty, mutta mitään ratkaisua ei ole kuulunut. Koistisesta ei ole mitään tietoa, tietääkö kukaan muu?
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Forssahan vaikuttaa varsin vahvalta. Kiekkohaista perattu parhaat suomut forssalaiseen kurkkusalaattiin. Puolustuksesta löytyy kaksi tuttua nimeä, Niemelä ja Forsström. Molemmat Suomi-sarjaan hyviä luutijoita. Maalivahdistoon on laittaa myös kova parivaljakko. Kyllähän lähtökohdat ovat jo tässä vaiheessa kesää varsin mainiot.
 

Zigismund

Jäsen
Forssan Lehdessä oli pientä juttua FPS:stä. Jutussa pisti silmään, että FPS:llä on neuvottelut kesken viime kauden hyökkääjiensä Kaislehdon ja Suvisuon kanssa. Suvisuo nyt vielä menettelee, mutta minkä tähden Kaislehto? Ennemmin omille junnuille enemmän peliaikaa. Jutussa kerrottiin myös, että Erkkilä lopettaa, niin kuin täällä on jo osattu kertoa ja Tamminen tähyilee paikkaa Mestiksestä. Tamminen-Erkkilä kaksikon korvaaminen ei tule olemaan helppoa..
 

Mauri-Antero

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Valitettavasti omien junnujen taso ei riitä varsinaiseen Suomi-sarjaan. Lintulasta piti tulla kovakin pelimies, mutta pelit olivat lähinnä muiden perässä luistelemista. Divariaikana niistä omista junnuista jaksettiin itkeä, nyt kun niille sitten annetaan peliaikaa, hommasta ei tule mitään. 80- luvun alun hyvät ikäluokat töhrittiin johonkin liigajämiin. Kaislehto on kyllä kelpo pelaaja, ja kehitystäkin tulee vielä. 28 pistettä 37 peliin oli ihan mukiinmenevä suoritus.
Mutta tääkin on tällainen välimallin soppari, ykkös- kentän miehiä tarvitsisi enemmän kuin rivien täytettä
 

Zigismund

Jäsen
Laitetaan tännekin tuo muutaman päivän vanha uutinen. Eli FPS:n pitkäaikainen puolustaja Joni Kujala jatkaa Palloseuran alakerrassa. Kujalalla takanaan jo FPS:n paidassa 177 Mestis-ottelua ja 151 Suomi-sarja-ottelua.
 
Oho, aika kunnioitettava määrä yhdessä joukkueessa, kun tuskin on täysammattilaisena pelannut :). Harvassa on enää noin sitkeitä yhden joukkueen miehiä.
 

Boogeyman

Jäsen
Suosikkijoukkue
FPS
Oho, aika kunnioitettava määrä yhdessä joukkueessa, kun tuskin on täysammattilaisena pelannut :). Harvassa on enää noin sitkeitä yhden joukkueen miehiä.

Ja kun ihan kaikki viralliset ottelut raavitaan kasaan, on Kujalalla nyt maagiset 399 matsia takana Palloseurassa. Tähän sisältyy Mestiksen runkosarjaa, playouttia ja karsintaa sekä Suomi-sarjaa, sen alkusarjaa, karsintasarjaa, ristiinkarsintaa ja jatkokarsintaa (tulikohan kaikki oikeat mainittua).

Kujalan esittely FPS:n kotisivuilla
 

Zigismund

Jäsen
Muutoksia

Vähän on kokoonpano elänyt sitten viime viestin. Sopimuksen tehneet Mäkinen ja Kantelus eivät ilmeisesti joukkueessa tule peliäkään pelaamaan. Käytännössä viime kauden 1. ja 2.kentästä on jäljellä ainoastaan Antti Tenkanen (Suvisuon tilanne vielä auki). Tilalle saatiin kolme uutta hyökkääjää. Joonas Larinmaa TuTon junnuista, Tomi Pietilä Loimaan Rocketsista II-divarista ja Niklas Westerlund Peliitoista. Myös hyökkääjä Heikki Hälli HC Nokiasta III-divarista oli mukana kotiturnauksessa.

Näistä kolmesta Larinmaa on koko harjoituspelikauden esiintynyt todella pirteästi ja häneltä voidaankin odottaa paljon. Westerlund on vielä hieman arvoitus, mutta nähdyn perusteella pidän odotukset maltillisina. Pietilällä ei sen sijaan ei taida edellytykset Suomi-sarjaan riittää. Hälli vaikutti jopa ihan kelvolliselta kahden suunnan sentteriltä, joka myös turnauksen kahden pelin tehokkain fopsilainen. Sentteritilanne sen verran ohut, että kiinnittäisin miehen.

Hyökkäys tällä hetkellä:

Joonas Larinmaa - Henri Turunen - Mikko Äikäs
Niklas Westerlund - Oskari Savijoki - Antti Tenkanen
Rauli Lilja - X - Valtteri Heikkilä
Matias Lintula - X - Raitis Pujats


Senttereitä huutaa. Tulopuolella saattaa olla jo mainittu Hälli sekä viime kaudella FPS:ää edustaneet Suvisuo ja Kaislehto. Hälli ja Kaislehto pystyvät pelaamaan keskellä.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Westerlundille hyvä paikka. Suomi-sarjaan pitäisi olla ihan hyvä peluri, vaikka ei olekaan mikään ykköskentän maalitykki. Nyt on vielä mahdollisuus kehittyä runsaamman peliajan myötä ja yrittää valmiimpana Mestikseen, jos rahkeet siihen riittävät. Mielestäni Westerlund pelasi Heinolassa ailahtelevasti. Paukutti jollain ihmeen kaupalla ensimmäisessä harjoituspelissä mm. hattutempun. Sarjapeleissä ei enää verkot heiluneetkaan ja peliaikakin jäi vähälle.
 

Bisons77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps,Leijonat,NHL
Hyvin forssalla menee sarjassa jos joukkue takoo samanlaisti maaleja :) "piatu" pietilä tekee hyvät tehot kauden edetessä :)
 

Zigismund

Jäsen
hyökkäys kuntoon!

Lukko - Pelicans pelin aikana tiedoitettiin FPS:n tehneen kolme sopimusta hyökkäyspäähän. Viime kaudella seurassa hyökänneet Juhani Tamminen, Jesse Suvisuo ja Sami Kaislehto jatkavat vihreissä! Tammisen sopimus tuli täysin puskista. Hienoa, että näinkin viihdyttävä pelaaja jatkaa Palloseurassa! Try-outilla joukkueessa on Petri Matikaisen poika Juhani Matikainen, sekä loukkaantuneena jo hetken ollut puolustaja Jani Ålander. Näiden sopimusten myötä hyökkäys on kunnossa, puolustus ehkä kaipaisi ainakin yhtä pelimiestä.

Näkisin, että ensi kaudeksi on olemassa ainakin kaksi valmista hyökkäyskenttää. Suvisuo-Tenkanen pelasivat hyvin yhteen ja tähän väliin Tamminen sopii loistavasti. Myös harjoituspeleissä yhdessä pelanneet Äikäs-Turunen-Larinmaa ovat pelanneet kokoajan paremmin ja paremmin yhteen. Kolmos- ja neloskenttään jäävät sitten Kaislehto, Lilja, Pietilä, Westerlund, Savijoki, Pujats, Heikkilä, Lintula + try-out-miehet. Nyt alkaa näyttää siltä, että menestystäkin voisi jo odottaa.

Laitetaan nyt vielä oma uusi hahmotelma hyökkäyksestä tämän hetken sopimuksilla.

Jesse Suvisuo - Juhani Tamminen - Antti Tenkanen
Joonas Larinmaa - Henri Turunen - Mikko Äikäs
Valtteri Heikkilä - Sami Kaislehto - Niklas Westerlund
Rauli Lilja - Oskari Savijoki - Pujats/Lintula
 

Laus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Florida Panthers, FPS
FPS - Bewe TuusKi 5-2 (2-0,0-2,3-0)

TuusKin voittoputki päätökseen

Forssan Palloseura sai kaipaamansa revanssin edellisillan voittolaukaus tappiolleen kun nyt vasta kauden ensimmäisen vierasottelunsa pelannut Bewe TuusKi kaatui hyvätasoisessa ottelussa 5-2. FPS on viimeksi hävinnyt sarjaottelun kotonaan 28.11-12 jolloin seuraavaan kotiotteluun vieraaksi saapuva Wasa Red Ducks haki voiton jatkoajalla.

Avauserän alku oli samantyyppistä kiekkoilua kuin edellisiltana Tuusulassa eli tilanteet vaihtelivat puolelta toiselle. Otto Hakamaa vapautti hienolla pystysyötöllä Antti Tenkasen läpiajoon ja edellispäivänä pari maalintekopaikkaa hukannut Antti löysi tilaa Joonas Inkilän suojista ja kiekko lipui maaliin ajassa 6.26 , syöttöpinna myös Micke Niemelälle. Kahdentoista minuutin kohdalla TuusKin Sami Häkkinen sai jäähyn ja hieman yli minuutti lisää niin Riho Embrich törttöili maalinedus hässäkästä itselleen kaksimínuuttisen joten FPS pääsi kahden miehen ylivoimalle ; ajassa 13.54 Hakamaan poikittaissyöttö löysi Juhani Tammisen joka ei erehtynyt vaan siirsi vihreäpaidat 2-0 johtoon, Niemelä taas toinen syöttäjä. Ensimmäiselle erätauolle 2-0 numeroista. Summerin soidessa oli vielä kahinaa jonka seurauksena Mikko Äikäs ja TuusKin Jere Laine saivat 2 min sekä Jussi Paunila 2+20 (pelirangaistus) käytöksestä. Paunila tuli kahinaan vaihtoaitiosta.

Toisen erän alussa FPS ei saanut ylivoimalla mitään aikaiseksi ja TuusKi otti pelin haltuunsa, tilanteita oli jatkuvasti Petrus Lintosen vartioiman FPS maalin tuntumassa. Valtteri Heikkilän istuessa ryntäysjäähyään Jere Laine onnistui yllättämään ohjauksellaan Lintosen, Georgi Pogodin-Alekseyev ja Robin Saari syöttöpisteille, tilanne 2-1 ajassa 31.07. Nelisen minuuttia tästä niin Lasse Malon laukaus yllätti Lintosen upoten kilven kautta verkkoon joten vieraat tulivat toisessa erässä tasoihin 2-2. Palloseurallakin oli pari hyvää paikka toisessa erässä mutta kokonaisuudessa TuusKi hallitsi erää melko selkeästi.

Kolmannessa erässä molemmat hakivat voittomaalia ja peli oli taas avauserän kaltaista iloista menoa. Georgi Pogodin-Alekseyev otti ensin jäähyn ja innostui vielä hieromaan Tenkasen naamaa hanskalle joten siitä toinen kakkonen eli FPS pääsi pyörittämään ylivoimaa 4 minuuttia. Vähän yli pari minuuttia TuusKI kesti kunnes Micke Niemelän ranneveto yllätti maskissa olleen Inkisen ja FPS otti uudelleen johdon, 3-2. Pelattu oli 54.02. Hakamaa totutusti syöttäjänä. TuusKI otti aikalisän ja Inkisen pois maaliltaan parisen minuuttia ennen loppua, Palloseura kuitenkin katkoi ja Tenkanen pääsi hyökkäyssiniviivan yli edessään tyhjä maali mutta jostain syystä päätti vielä syöttää ja TuusKin pelaajat pääsivät katkoon. Tenkanen kuitenkin paikkasi pian virheensä päästyään uudelleen kiekkoon käsiksi ja laukoi laidasta varmasti 4-2 osuman aikaan 58.50. Mikko Äikäs vielä varmisti 5-2 osumallaan Matias LIntulan syötöstä 6 sekuntia ennen loppusummeria.

Palloseurasta palkittiin MIcke Niemelä. Otto Hakamaa pelasi myös loisto-ottelun . Tamminen oli etenkin avauserässä hyvä. Antti Tenkanen teki pari ja paremmalla tuurilla olisi voinut tulla pari lisää. Koko kotimiehistö voi olla tyytyväinen esitykseensä.

TuusKin palkittu oli Lasse Melo, Joonas Inkilä torjui taas hyvin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös