CHL playoffs 2013 – matka kohti Memorial Cupia

  • 9 620
  • 28

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Turnaus etenisi vähintään tasaisissa merkeissä. Jokaisella joukkueella olisi kaksi peliä takana ja kaikkien saldo näyttäisi yhtä voittoa ja yhtä tappiota eli kahta pistettä.

Tämän kolmen ottelun lohkovaiheen voittaja etenee siis suoraan finaaliin siinä missä toinen ja kolmas pelaavat kerrasta poikki välierän finaaliin pääsystä. Neljäs jää näin ilman ratkaisupelejä, joskin kolmannen ja neljännen päätyessä tasapisteisiin (kuten nyt voi aivan hyvin käydä) toimitaan seuraavasti…

"If two teams tie for the final playoff position, at the conclusion of the single round robin series of games, a sudden death game between the two tied teams shall be played with the winner to advance to the semi-final game. The home team in the sudden-death game shall be the team that won the round robin game between the two teams."

Ensimmäisen ja toisen päätyessä tasapisteisiin ratkaisee sen sijaan näiden lohkovaiheen keskeneräinen ottelu.

Toistaiseksi tasaisin ja varmin suorittaja on ollut isäntäjoukkue Saskatoon. Ovat pelanneet kaksi aika samanlaista ottelua, joissa turnauksen toistaiseksi paras maalivahti ja pelaajakin Andrey Makarov on antanut joukkueelleen mahdollisuudet voittoon. Hävisivät avauksessa Londonille, mutta Halifaxia vastaan sujui jo paremmin. Matej Stransky oli myös suuressa roolissa Halifaxin kaadossa pelaten ehkäpä turnauksen tähän asti parhaan kenttäpelaajan 60 minuuttisen. Michael Ferland toimi puolestaan fyysisen puolen hallitsijana jysäytteän useammankin pommin, joiden alle tuskin kenelläkään teki mieli. Ylipäätään Saskatoon kykeni dominoimaan Halifaxia fyysisessä pelissä. Duncan Siemens pelasi myös vahvasti hapuiltuaan ensin ratkaisevasti Londonia vastaan.

Halifax pystyi takomaan hyvin osumia Portlandin haavoittuvaista puolustusta vastaan ja kun Mac Carruth’kaan ei ollut läheskään parhaimmillaan, niin voitto tuli yllättävänkin vaivattomasti, mutta Saskatoonin tiivimpää ja fyysisempää viisikkoa vastaan olikin jo nihkeämpää ja pelaaminen ajautui monesti lähinnä kulmissa pyörimiseksi ja lopulta tuli se turhautuminen tyhmine rikkeineen. Nathan MacKinnon takoi Portlandia vastaan kivat 3+1 tehot, mutta Saskatoonia vastaan oli taas selvästi näkymättömämpi vaikka sen maalin tekikin. Jonathan Drouin ei ole puolestaan päässyt lentoon oikein kummassakaan pelissä. On ollut jotenkin aivan liiaksi pelin ulkopuolella.

London päihitti Saskatoonin tiukan taistelun jälkeen nousten pariinkin otteeseen tappioasemasta rinnalle ja lopulta ohi. Avauspelin tappiostaan sisuuntunut Portland oli sen sijaan huomattavasti nihkeämpi pala ja hakkasivat Londonin viimeistelytehokkuudessa aikalailla 100-0. Myös Mac Carruth oli avausmatsia selvästi parempi ja peittosi Anthony Stolarzin veskarien taistelussa. Londonilla oli varsinkin ensimmäisessä erässä monta hyvää paikkaa ennen Portlandin ensimmäistäkään laukausta, mutta ei, niin ei. Lopulta sen avausosuman teki Portland ja saivat näin suunnan oikeaksi. Menettivät vielä 3-0 johtonsa, mutta onnistuivat kuitenkin klaaraamaan pelin. Bo Horvat ja kapteeni Scott Harrington ovat olleet ne Londonin johtohahmot toistaiseksi. Varsinkin Horvatin pelaamista on vain hieno katsoa. Kaveri tultaneen varaamaan tulevana kesänä yllättävänkin korkealla. Top-10 varauksen ei pitäisi olla mikään mahdottomuus, sen verta kova tämä on ollut vain läpi kevään.

Portlad pelasi todella lepsun ja huolimattoman ottelun Halifaxia vastaan vaikka hetkellisesti kävivätkin 3-1 johdossa, mutta puolustuksen virheiden tuli vain maksaa jossain kohtaa ja niinhän ne lopulta maksoivatkin. Londonia vastaan homma jatkui avauserässä aikalailla samana ja ovet olivat avoimina, mutta sitten tapahtui jotain ja joukkue selvästi ryhdistyi. Saivat myös jalkansa liikkeelle ja painetta paremmin Londonin päätyyn ja täten kiekolliset pakkinsa tekemään sitä missä ovat hyviä. Jälleen yhdessä pelanneet Pouliot ja Rutkowski ovat melkoinen tikittävä aikapommi puolustussuuntaan ajatellen, varsinkin kun vastassa on ollut todellista huipputalenttia, mutta toisaalta kiekollisena ovat vain aivan loistava pari. Ty Rattie on jatkanut aikalailla siitä mihin WHL:n playoffseissa jäi eli toiminut joukkueensa suurimpana syömähampaana ja johtaakin tällä hetkellä turnauksen pistepörssiä kuudella pisteellään. Taylorit Leier&Peters ovat olleet myös tärkeissä rooleissa.

Olisi vain hieno ja panoksekas päätöskierros edessä kaiken ollessa vielä auki. Jokaiselle joukkueelle ovat kaikki sijat ensimmäisestä neljänteen mahdollisia. Tulevana yönä ottavat yhteen viimeisimmät pelinsä heikkojen otteluiden päätteeksi hävinneet Halifax ja London, jossa luulisi jäälle ilmestyvän kaksi sisuuntunutta joukkuetta. Halifaxilla on päivän lepoetu puolellaan siinä missä Londonin back-to-back osui nyt aikalailla pahimpaan saumaan.

Keskiviikon ja torstain välisenä yönä sitten lohkovaiheen paketoivat Saskatoon ja Portland.
 

Apmp-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, TPS
Ja reilun tunnin päästä se alkaa. Memorial Cupin finaali. Vastakkain ovat, voisi varmaankin sanoa odotetusti, Halifax Mooseheads sekä Portland Winterhawks. Halifax ei ole ikinä voittanut Memorial Cupia ja on ollut mukanakin vain kerran. Vuonna 2000, jolloin toimivat järjestäjinä. Winterhawks on vienyt Memorial Cupin kahteen otteeseen nykyisen nimen alaisena. 1983 ja 1998.

Winterhawks on tuottanut paljon kovia pelaajia. Kovimpina kaikista Mark Messier sekä Cam Neely. Joskin Messier ei Winterhawksissa pelannut kuin kymmenen peliä. Neely oli puolestaan voittamassa tuota -83 Memorial Cupia. Kyseisessä tiimissä pelasivat myös mm. Mike Vernon, Ray Ferraro sekä John Kordic. 1998 joukkueessa oli mukana puolestaan esimerkiksi Andrew Ference, Marian Hossa, Jason LaBarbera, Brenden Morrow sekä Matt Walker. Halifaxin pelaajatuotanto on ollut huomattavasti vähäisempää, mutta täytyy toki myös huomioida ettei joukkue ole niin kauaa ollut olemassakaan. Nimiä mainitakseni: J-S Giguere, Brad Marchand, Alex Tanguay, Jakub Voracek sekä joukkueen ykkössuosikki Jody Shelley. Shelleyn viimeinen kausi Mooseheadsissa oli aika komea. 59 ottelua, 25 maalia, 44 tehopistettä sekä 420 minuuttia jäähyjä.

Se historiasta, keskitytään tähän päivään. Veikkaanpa että tuosta tämänhetkisestä Mooseheads -joukkueesta saattaa tulla toistaiseksi kaikkien aikojen kovin Moosehead-alumni. Drouinilla ja MacKinnonilla on siihen potentiaalia.

Drouin on ollut ehkä vähän vaisu tässä turnauksessa, pisteitä "vain" 4. MacKinnonilla on 8. Frkillä oli yksi hyvä peli jossa syntyi 4 pinnaa, yhteensä niitä on 6. Portlandista Rattiella on myös 8 tehopinnaa, puolustaja Pouliotilla on 6. Seth Jonesilla on tehot 1+2. Jännittävää peliä odotellessa.

Hyvää kiekkoyötä kaikille junnukiekon ystäville, tähän se kausi nyt sitten huipentuu!
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Kiekkoyö oli hyvä ja lopulta Halifax Mooseheads putsasi pöydän.

Kyllähän tuo Halifaxin hyökkäys oli vain liian kova pala muille. Kolme kovaa ja tasaista ketjua, jotka loivat sen selkärangan ja pohjan pitäen joukkueen mukana pelissä kuin pelissä. Stephen MacAulay, Brent Andrews, Stefan Fournier, Andrew Ryan, Darcy Ashley jne. (listaa voi todellakin jatkaa ja pitkään) ovat nimiä jotka eivät suuremmin otsikoista löydy tai joita ei varmastikaan muisteta ihan ensimmäisinä tätä mestarijoukkuetta muisteltaessa, mutta loivat vain harvinaisen kovan hyökkäyksen rungon.

Ja kun kovan rungon huipentumana oli kuin kirsikkana kakun päällä CHL:n vaarallisin ketju Drouin-MacKinnon-Frk, joka pystyi tekemän sille päälle sattuessaan mitä tahansa vieden samalla huomion sekä paineet muilta, niin olihan tuo sananmukaisesti aivan hurja hyökkäyskalusto, eikä hurja ole todellakaan liikaa sanottu. Ja kiitos muun hyökkäyksen joukkue ei ollut ollut täysin riippuvainen tästä huippuketjustaan vaan pystyivät voittamaan ja pysymään peleissä mukana vaikka näille ei ollut mitään huippuiltaa. Näin ollen näidenkin tilanne oli ns. otollinen. Täten joukkuetta oli käytännössä mahdoton voittaa maalintekokilpailuissa, mikä koituikin niin Londonin kuin Portlandin kohtaloksi. Sen sijaan tiukasti ja uhrautuvasti puolustanut sekä todella fyysisesti pelannut ja kovaan maalivahtiinsa nojannut Saskatoon oli joukkue, jota vastaan Halifaxilla oli ilmeisiä vaikeuksia. Mutta koska Saskatoon ei vain pärjännyt vuorostaan Londonille ja Portlandille, niin Halifaxin ei tarvinnut näitä voittaakaan.

Halifaxin puolustus ei ollut turnauksen nimekkäin ja materiaaliltaan paras, mutta täytyy antaa valmennukselle tunnustusta sillä saivat tuosta kuusikostaan todella hyvin irti. Pelasivat pääsääntöisesti maalinedustaa hyvin ja tukkivat vetosektoreita antaen näin Zac Fucalelle tärkeää tukea. Ei tuo ollut missään nimessä mikään vedenpitävä, mutta pärjäsivät keskimäärin paremmin, mitä vastustajien puolustukset näitä vastaan, Saskatoonia lukuun ottamatta. Kapteeni Trey Lewis oli eittämättä se puolustuksen johtaja ja eräänlainen taistelun ruumiillistuma. Tässä on paljon samoja piirteitä kuin Montrealin Josh Gorgesissa. Ei ole kaikista suurin, nopein, kiekollisin tai mitään muutakaan, mutta on vain helvetinmoinen taistelija ja joukkueen eteen uhrautuja, joka johtaa todellakin esimerkillään. Blokkaa, taklaa, voittaa kaksinkamppailuja, ottaa iskuja ja mustelmia vastaan, antaa niitä jne. On käytännössä valmis uhraamaan mitä tahansa voiton eteen. Uskon, että viimeistään Memorial Cupin vahvojen otteiden myötä joku NHL-seura tarttuu tähän tulevassa draftissa, vaikka onkin jo kolmatta kertaa varauskelpoinen. Vuotta nuorempi ja toista kertaa varauskelpoinen Austyn Hardie veti perässä aikalailla samanlaisella tatsilla ja voi myös saada sen varauksensa.

Maalinsuulla Fucale päätti vahvan keväänsä hyvällä lopputurnauksella. Pelasi tasaisen hyvin ilman suurempia haparointeja tehden myös tarvittavia haamukoppeja aina silloin tällöin. Mahdoton sanoa vielä tässä vaiheessa onko tästä sitten aikanaan voittavaksi ykköseksi NHL:ään, mutta eipä nuori poika olisi voinut kokonaisuudessaan oikein paremminkaan tänä keväänä suorittaa. Voi olla aivan hyvin first round pick ensi kuun lopulla ja selvä value pick toiselle kierrokselle.

Myös kokemus oli Halifaxin puolella. Puolustaja Mac Weegar oli itse asiassa ainoa ensimmäisen kauden CHL-pelaaja finaalissa pelanneista Mooseheadseista, mikä on vain aika ideaalitilanne menestystä ajatellen. Memorial Cup kokemusta ei ollut vaikkapa Londonin tavoin, mutta muuten joukkue oli kokeneempi ja iäkkäämpi, mikä varmasti näkyi tasaisempana suorittamisena.

Tuskinpa Halifaxissa mietitään juuri nyt paljoa ensi kautta, mutta tuo on aikalailla riippuvainen Drouinin ja MacKinnonin tilanteesta. Mikäli palaavat tai edes toinen (todennäköisesti Drouin), niin pyrkinevät kasaamaan vielä kertaalleen menestyvää nippua. Muutoin on pitkälti edessä uusien pohjien luonnin aloittaminen, mikä sisältänee jäljelle jäävien kokeneempien avainpelaajien kauppaamista viimeistään deadlinella jne. Monet kokeneemmista kavereista siirtyvät myös ammattilaisiksi tai ovat OA-kautensa jälkeen yli-ikäisiä CHL:ään.

Pitää sanoa vielä sananen Nathan MacKinnonista, joka pelasi vain aivan loistavan turnauksen. Olen ollut pitkään vähän skeptinen tätä kohtaan ja ihmetellyt, mitä ihmeellistä tässä loppujen lopuksi on kun hype ei ole ottanut laantuakseen sitten millään? Kulunut turnaus selvensi tätä aika hyvin. MacKinnonilla ei ole aivan Jonathan Drouinin pelikäsitystä ja luovuutta, mutta on vastaavasti suoraviivaisempi huipputaitava ja älykäs taistelija- ja maalintekijätyyppi sekä Drouinia muutaman sentin pidempi. Osoitti olevansa myös ennen kaikkea johtaja ja suurien pelien ratkaisupelaaja, mikä on kuitenkin aikalailla kaikki kaikessa menestystä haettaessa. Niiden parhaiden yksilöiden tulee olla myös parhaita kun sitä eniten tarvitaan. Saa nyt nähdä mitä Colorado tekee? Kaikki on pedattu Jonesin (ei ollut missään nimessä huono tässä turnauksessa) varaamista varten, mutta kyllähän MacKinnon heitti nyt vahvan statementin tuota 1st pickiä kohtaan. Ongelma on tosin positiivinen, sillä kyllähän näillä molemmilla on näillä näkymin upea tulevaisuus edessään.

----------

Portlandin kausi jäi lopulta voittoa vaille valmiiksi. Taistelivat hienosti loppuun asti nousten aina maalin päähän, kunnes MacKinnon ratkaisi viimeistelemällä viimeisellä minuutilla tyhjiin. Niin lähellä, mutta samalla valitettavan kaukana. Joukkueen hyökkäys oli Halifaxiin verrattuna huomattavasti roolitetumpi ja kärkihyökkääjien merkitys korostui selvästi enemmän varsinkin Taylor Leierin kärsittyä aivotärähdyksen Dalton Throwerin taklauksesta alkulohkon viimeisessä pelissä, joka vei mukanaan suuren osan kakkosketjun toimivuudesta, tehden joukkueesta lopulta liian riippuvaisen ykkösestään. Ty Rattie oli omasta mielestäni turnauksen paras hyökkääjä ja pelaajakin (huolimatta MacKinnonin otteista), mutta tältä myös vaadittiin selvästi suurempia, lopulta liikoja. Pelasi kuitenkin loistavan kevään ollen kovien pelien takuumies ja ratkaisija. Täytyy seurata mielenkiinnolla mitä saa jatkossa ammattilaisena aikaan.

Portlandin puolustus ei vain pärjännyt Halifaxin kovaa ja aika ajoin käsittämättömän upeita syöttökuviota taikoneelle hyökkäykselle. Kiekollisesti olivat läpi turnauksen vahvoja, kuten pitikin, mutta eipä tuolla vain ollut Wotherspoon-Jones –parin jälkeen riittävästi sitä puolustusosaamista. Derrick Pouliot teki kovat tehot, mutta oli jatkuvasti vietävänä toisessa päässä, jolloin all-star valinta oli tältä osin aika kyseenalainen tai no mitäpä sillä puolustamisella tekee maalintekopelissä... Lisäksi läpi kevään jatkunut top4:n hurja kuormittaminen vaikutti varmasti osaltaan vieden sitä parasta terää näiltä avainpakeilta.

Maalinsuulla Mac Carruth pelasi avausottelun pienoisen hapuilun jälkeen vahvasti, eikä tästä jäänyt homma kiinni. Oikeastaan ilman tätä olisivat varmaankin hävinneet välieränsä Londonille, jotka tulivat välierässä sen ensimmäiset reilut puolitoista erää melkoisella raivolla.

Portlandin joukkueesta lähtee Rattien lisäksi tulevaksi kaudeksi useampi avainpelaaja ammattilaiseksi ja varsinkin puolustuksessa menetykset ovat merkittäviä. Myös Mac Carruth on vaikeasti paikattavissa. Lisäksi rakennusta vaikeuttavat WHL:ltä saatu sanktio, jonka myötä joukkue menetti varausvuoronsa jokin aika sitten pidettyyn Bantam Draftiin. Onkin vaikea nähdä joukkueen kamppailevan enää ensi vuonna WHL:n mestaruudesta. Tuskin nyt romahtavat ja varsinkin hyökkäys vaikuttaa kovalta ensi kaudeksikin, mutta…

----------

Aivan liian lepsu viisikkopuolustaminen koitui puolestaan Londonin kohtaloksi alkulohkon peleissä Portlandia ja Halifaxia vastaan ja lopulta ratkaisuksi koko turnauksen osalta. Halifaxin tarjoama suoranainen ryöpytys teki selvästi tehtävänsä ja pelasivatkin turnauksen parhaan pelinsä Saskatoonia vastaan siinä elimination pelissä välieräpaikasta. Alkulohkon lepsuilun myötä välierä Portlandia vastaan oli kuitenkin jo neljäs ottelu viiteen päivään, mikä vain näkyi mitä pidemmälle matsi eteni. Ensimmäiset reilut puolitoista erää veivät peliä selvästi, mutta pikku hiljaa Portland pääsi vain paremmin ja paremmin mukaan. Toinen ongelma Londonille oli läpi kevään jatkunut maalipaikkojen tuhlaaminen sekä suoraviivaisuuden puute. Hakivat aivan liikaa syöttöjä paikoista joista olisi pitänyt jo laukoa. Maalinsuultakaan ei löytynyt sitä turnauksen parasta veskaria. Ei Stolarz-Patterson kaksikko hävinnyt niitä pelejä, mutteivät voittaneetkaan.

Londonin tilanne on kuitenkin hyvä tulevaa kautta silmällä pitäen. 2014 Memorial Cup pelataan Londonissa ja joukkueen runko pysyy hyvin kasassa seuraavaksikin kaudeksi. Lisäksi nipusta löytyy monia nuoria joilta on lupa odottaa jatkossa entistä parempaa. Horvat ja Domi ovat tietysti selvät tapaukset, mutta mm. Remi Elie, Kyle Platzer ja Miles Liberati ovat nimiä, joiden tulevaa kautta odotan mielenkiinnolla. Suurin kysymys on Scott Harringtonin ja Tommy Hughesin jättämien aukkojen paikkaaminen, mutta jäähän tuonne mielenkiintoinen ja potentiaalinen pakisto ilman näitäkin ja aivan varmasti tulevat myös satsaamaan ja hankkimaan niitä vahvistuksia Memorial Cup isännyyden seurauksena.

Tiivistetysti voisi sanoa, etteivät olleet vain tänä keväänä valmiita ja riittävän tasaisia turnauksen voittamiseen vaan kaksi parempaa joukkuetta löytyi. Pelasivat kuitenkin jälleen parasta kiekkoaan veitsi kurkulla, mikä on aina hyvä merkki.

Jatkuu...
 

Eager

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, Eagles, HPK ja Barça
Saskatoon pelasi kunnioitettavan turnauksen, vaikka jäivätkin lopulta neljänsiksi. Olivat jokaisessa ottelussaan hyvin mukana hurjan taistelun, tiiviin viisikkopelaamisen ja vahvasti pelanneen Andrey Makarovin myötä. Se viimeinen peli Londonia vastaan ryöpsähti toki kolmannessa erässä hieman rumaksi. Harmi, ettei joukkueesta löytynyt sitä yksilöosaamista ihan näiden muiden tapaan, joku Ty Rattie tai Nathan MacKinnnon johtamaan hyökkäystä, niin mahdollisuudet olisivat olleet asteen paremmat. Nyt maalinteko jäi aivan liiaksi parin pelaajan varaan (Josh Nicholls ja Matej Stransky) ja osumat olivat enimmäkseen kovien työmäärien kuin yksilöosaamisen tulosta. Hyvä joukkue isolla J:llä, mutta tällä kertaa se ei vain riittänyt.

Saskatoonin nippu oli hyvin kokenut ja selvästi rakennettu tätä kotiturnausta ajatellen. Ensi kaudeksi joukkue uusiutuu ja nuorentuu rajusti monien avainpelaajien siirtyessä ammattilaisiksi tai tullessa iän puolesta edustuskelvottomiksi CHL:ään. Brett Stovin, Nick Zajac, Nelson Nogier ja Matt Revel ovat jatkossa huomattavasti suuremmissa rooleissa ja muutenkin Saskatoonissa alkaa kova jälleenrakennus, eikä joukkueelta ole lupa odottaa menestystä ainakaan pariin seuraavaan kauteen.

--------

Mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös tämä turnaus kuin koko CHL-kausi. Laitan vielä loppuun oman tähdistökenttäni:

Hyökkääjät: Bo Horvat (London) – Nathan MacKinnon (Halifax) – Ty Rattie (Portland)
Puolustajat: Trey Lewis (Halifax) – Seth Jones (Portland)
Maalivahti: Andrey Makarov (Saskatoon)

Valmentaja: Dom Ducharme (Halifax)


Se virallinen all-stars näytti puolestaan tältä:

Ty Rattie (Portland) – Nathan MacKinnon (Halifax) – Martin Frk (Halifax)
Derrick Pouliot (Portland) – Kondrad Abeltshauser (Halifax)
Zac Fucale (Halifax)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös