Suomi-sarjan ylempi jatkosarja, kausi 2012–2013

  • 205 992
  • 437
Suosikkijoukkue
Kai sen nyt jo uskaltaa tunnustaa: KeuPa HT
Loppunumerot kuvaavat ottelua hivenen huonosti.

No juuri näin voisi sanoa myös KeuPa-KOOVEE-ottelusta. Ei se todellakaan ollut ihan niin yksipuolista kuin loppulukemista voisi päätellä. Ja torjuntatilastokin antaa osviittaa vähän tasaisemmasta ottelusta.

KeuPa sortui ensimmäisen erän alussa muutamaan karkeaan henkilökohtaiseen virheeseen omalla puolustusalueella ja lisäksi läpi ottelun avaukset johtivat usein pitkiin kiekkoihin. KOOVEEn hyvyyttä vai KeuPan huonoutta, who knows?

Kun vielä KOOVEEn maalinteko oli aivan käsittämättömän hyvää ja KeuPalla taas juuri mistään ei kiekko mennyt sisään, ei lukemissa sinänsä ole ihmettelemistä. Mutta kun katsotaan torjuntoja ja muistetaan vielä se, että KeuPa ampui kahdesti sekä tolppaan että ylärimaan niin voi hyvällä syyllä sanoa kaikkien jumalien hylänneen KeuPan tässä ottelussa.

Hyvää tietysti on se, että tuuria säästyi tärkeämpiin matseihin. Ja kyllä KeuPan pojat jaksoivat yrittää, vaikka tulosta ei tullutkaan. Aivan selkeästi ajatus oli se, että vaikka peli on selvä, niin harjoitellaan loppuun asti niitä tosi pelejä varten.

Yksi selkeä miinus tästä pelistä on sitten se, että vaikka kummallakaan (loppujen lopuksi) ei ollut oikein minkäänlaista panosta, varsinkin kolmannessa erässä nähtiin käsittämättömän paljon pikkusikaa molemmilta joukkueilta. Mieleen jäi erityisesti se, kun KOOVEEn pelaaja piti pitkään Vaittisen mailasta kiinni keskialueella, ja kun Iiro sitten mailansa irti lopulta sai, antoi kiitokseksi poikittaista vastustajalle. Eipä ollut kummallakaan joukkueella tänään reilun pelin päivä. Selvästi molemmat turhautuivat, KeuPa tappiosta ja KOOVEE siitä, että mestishaaveet olivat jo aikoja sitten romuttuneet. Tai sitten oli vaan ihan normaalia lauantaikivaa?
 

Elina54321

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki ja muut lappilaiset joukkueet
Tuuskin maali tuli RoKin jäähyn jälkeen, kun kotijoukkueen pakki pelasi ilman mailaa, ja riparia ei saatu siivottua.

Vähän kyllä näytti muutenkin siltä, että Rokin pelaajat eivät mailaa puristaneet. Mailoja kerättiin jäältä useammankin kerran. No eiköhän sitä puristusta ala karsintasarjassa löytymään. Vähän jäi lepsuttelun maku molempien joukkueiden osalta pelistä. Toivottavasti kovuus löytyy ja vielä sitten yksi askel joukkuepelaamisen tasoon, niin Roki voi karsintasarjassa menestyäkin. Epäselvää ei kyllä tässä pelissä ollut kumpi oli parempi joukkue, mutta ei tämä mikään mittari ollutkaan.
 

nollanolla

Jäsen
Suosikkijoukkue
HERMES & PELICANS & KPV
Keupa HT- Hermes 8-3

Rantapallot esiin, kausi on sitten saatu pelattua. Hermes oli reissussa hiukkasen vajaamiehisenä. Tulos ei kyllä yllätä mitenkään.

Näkyy seurannasta että siellä on 3:n lopulla järkätty vähä "yleisöviihdettä" Rapsaa olis kuitenkin kiva lukea tästäkin pelistä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi, Liverpool
Roki - Titaanit 7 - 0

No eipä tästäkään surfailusta ole paljoa lapsille kerrottavaa. Titaanit oli vaivautunut paikalle kolmella ketjulla, Rokilla taas saivat kaikki ns. varamiehet peliaikaa ja kovimmat pistenikkarit Inkeröinen ja Erkkilä sekä maalivahti Huumonen olivat sivussa. Normaali neloskenttä pelasi ykköskenttänä saaden eniten peliaikaa. Peliä pelailtiin sitten asiallisesti virkamiestyyliin. RoKi surffaili seitsemän maalia sekä piti Pekalle maalissa nollan. Toivottavasti ensi keskiviikkona päästään parempaan vauhtiin.
 

Khagan

Jäsen
Suosikkijoukkue
JHT, Ässät ja Pekka Rinne
JHT:n viikonloppu

Eilettäin ja tänään pelattiin pientä toivonkipinää sarjapaikan säilymisestä karsintasarjassa herättävät matsit Kalajoella. Tietysti näissä peleissä ei kummassakaan ollut yhtään panosta, mutta toivoisin näillä olleen henkistä vaikutusta. Molemmissa peleissä noustiin kuitenkin takaa vierelle ja tänään vielä ihan voittoon asti. Eilenhän peli kariutui sitten Prittisen pakolliseen hörppyyn. Tänään höräisy oli onneksi se ensimmäinen maali, joten siitä päästiin sitten sopevasti kilpasille.

Puolustuksellisesti peleissä oltiin taas vaihteeksi hyväksyttävällä tasolla. Maalinedusta pidettiin aikalailla hyvin, vaikka tänään panssariajoneuvon kokoinen Dion sitten repi itsensä pari kertaa maalin eteen kaapaisten limpun reppuun. Pitkä matka oli kuitenkin tänäänkin Oilers-peliin, tuohon maalineduspelin kultahetkeen. Vähän pehmoisesti vieläkin naapuria käsitellään. Suukkoja ja haleja ei sentään vaihdeta enää.

Maalintekokin onnistui tänä viikonloppuna positiivisen laajalta rintamalta. Komeat maalit nähtiin mm. Palolalta, joka upotti komealla kudilla heti aloituksesta, Hämäläiseltä, joka on selvästi käynyt Inkeröisen maalikoulussa ja heitti limpun sisään soppelisti patjan yli ja kainalon ali, sekä Seikkulalta, joka nousi siirretyllä rangaistuksella viivasta nakatakseen Mannisen, joka muuten vähän myöhemmin teki samankaltaisen maalin Seikkulan syötöstä, syötön pussiin.

Viikonlopun komeimmasta maalista vastasi kuitenkin Tagawa, joka eilen puolittaisessa läpiajossa nosti kiekon kylmästi rystyltä reppuun. Tagawa oli muutenkin hyvä ja virtava tänä viikonloppuna. Harmittaa, ettei tätä miekkosta osata yhä vieläkään hyväksikäyttää tarpeeksi. Varmin maalintekijä joukkueessa kun kuitenkin on. Mielelläni näkisin hänet Markkasen ja Mustosen sivustalla viillettämässä.

Vaikka pelko perseessä tässä hieman lähdetäänkin karsintoja seuraamaan, oli mukava lopettaa tämä tuskallinen taival voittoon.
 

Iltapuhde

Jäsen
Suosikkijoukkue
KeuPa HT, JYP, Ilves
KeuPa-Hermes

Panokseton peli johon Hermes tuli aika laiskan oloisesti ja KeuPa halusi pestä kasvonsa eilisen jälkeen. KeuPaltakin puuttui kentällinen pelaajia, mutta se ei näkynyt lainkaan pelissä. Kiekko pyöri hyvin pitkälti Hermeksen päädyssä ja KeuPalla oli paikkoja runsaasti, Hermeksen keskittyessä vastaiskuihin ja läpisyöttöjen kärkkymiseen. Kaksi Hermeksen maalia syntyikin läpiajoista(kolmatta en nähnyt kun olin Artsin grillillä). Pelailun makuahan tässä vähän oli, mutta ihmeesti viimeiseen erään saatiin kaivettua tunnetta mukaan, kun erän alkuun mätettiin maaleja ja sitten ruvettiin myöhemmässä vaiheessa painimaan oikeen urakalla sellaista ihan peruspystypainia ja välillä käytiin matossakin. Erän lopussa oli hauska seurata 3 vs 3 -peliä, oli nimittäin tilaa kentällä (harvassa oli ukkoja Hermeksen vaihtoaitiossakin kun kaksi oli lähtenyt suihkuun ja kaksi istui boksissa jo ennestään vajaasta rosterista). Peli vietiin kuitenkin kunnialla loppuun...
 

miesuimari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Kooste

Koosteen lauantaina pelatusta Red Ducks - PYRY -ottelusta voit katsoa tästä.

Ottelussa ratkesi se, kuten kaikki jo tiedämme, että PYRY varmisti paikkansa Mestis-karsintohin ja Red Ducks jatkaa kauttaan Karsintasarjassa yrittämällä varmistaa Suomi-sarjapaikkansa ensi kaudeksi.
 

jmexel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Roki,
Se on sitten kausi 2012-2013 suomisarjan osalta taputeltu. Minulle tämä kausi jää mieleen todella tasokkaana sarjana. Valtavia tasoeroja ei ollut ja oli vastustaja kuka hyvänsä niin puolivaloilla ei saanut yhtään pistettä. Suurimmat yllätykset:
- Rokin kannun nostaminen eilen. Alkusarjan viimeiset pelit huolestuttivat kovasti kun joukkue konttasi ja tuntui kuin bensa olisi jo kaikki. Odotin vaikeaa loppusarjaa mutta niin nuori joukkue kasvoi ja hoiti hienosti pelin toisensa jälkeen. Joukkue vahvistui ennen siirtorajaa mutta samalla pari pakkia telakalle loppukaudeksi. Hieno saada toinen viiri kattoon.
- Bewetskin ailahtelu johti lopulta siihen että jäivät viidenneksi. Tämä oli tosi suuri yllätys, olin varma että kokenut ja taitava joukkue voittaa koko sarjan mutta toisin kävi. Mikä lie tämän fuusion lopputulos? Bewe jatkaa omillaan ja vie kaikki pelaajat sinne. Mikä on Tuuskin kohtalo?
- S-Kiekon taaperrus vuosi toisen jälkeen. Hyvä loppusarja nosti ulos karsinnoista mutta ei kaukana ollut sekään. Red ducksin ja JHT:n tippuminen voisi tuoda laadukkaita miehiä ens kaudeksi. Nähtäväksi jää.
- Nokian Pyry tuli ihan puskista ainakin minulle. Iso kokoinen, hyvin kiekkoa liikuttava tiimi oli viime metreille asti kiinni kannussa. Löytyykö vielä uusi vaihde karsinnoissa?

Oman näkemän mukaan all star(saa olla erimieltä):

Inkeröinen-Kiiskinen-Joki-Erkkilä
Joki-Erkkilä-Vaittinen
Huumonen

Kiitokset palstaveluille ja -siskoille kaudesta täällä jatkoajalla. Tämä lappilainen alkaa keskittymään keskiviikkoon ja Nokialaisten tuloon. Toivottavasti tämä kovasarja valmensi omat SINISET sellaiseen lentoon ettei päästä osallistumaan ensivuoden uuteen suomisarjaan. Hyvää kesän odotusta ja tsemppiä karsijoille niin alas kuin ylöspäin.
 

JuAn

Jäsen
Läntinen Suomi on siis varsin hyvin edustettuna tämän kauden Suomi-sarjassa. Muutenkin lohko 1 jyräsi tällä kertaa muut, sillä siitä pääsi mukaan viisi joukkuetta, kun taas lohko 2 tuotti mukaan neljä ja lohko 3 vain kolme osallistujaa.

Lohkon 1 jyräys jäi alkusarjaan tai ristiinkarsintoihin, lopullisessa sarjataulukossa toki RoKi oli ykkönen, onnittelut heille. Mutta taulukon loppupäästä löytyvät neljä muuta lohkon 1 joukkuetta. Lohko 2 sai kaksi joukkuetta mestiskarsintoihin ja lohko 3:n joukkueet jäivät keskikastiin.

Kaikkiaan 17 rohkeaa veikkasi sarjan loppusijoituksia.
Nämä veikkaajat olivat: JusuPlus, Laus, devil29, Stonewall, Stemme, Icehockey#7, halftime, Naxnax, uljas, adidasler,
San Jose Sarks #50, Supreme, Kyynhakkeli, Rollo, Mc Potkukelkka, Freggo ja Jumalpaita.

Koska osalla oli arvioituna ryhmittäin, yhteenvedon tekeminen on hieman hankalaa. Mutta jos laitetaan esim. ryhmään 1-5 kaikille sijoitukseksi keskiarvo 3, saadaan 17 veikkaajan luvuilla seuraava lista:

2.68 KeuPa HT
3.24 RoKi
3.47 Bewe TuusKi
5.35 Titaanit
6.00 Oilers
6.15 HC Satakunta
6.18 KOOVEE
8.21 S-Kiekko
9.00 Red Ducks
9.24 Hermes
9.24 JHT
9.26 PYRY

Kaikenkaikkiaan järjestys aikalailla arvioitiin hyvin, lukuunottamatta PYRYN sijoitusta, joka meni kaikilla veikkaajilla alakanttiin. Itse en veikkaustani julkistanut, mutta olisin sijoittanut PYRYN tuonne alasijoille.
 

upnorth24

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rovaniemen Kiekko, Rebels Rovaniemi
Lohkon 1 jyräys jäi alkusarjaan tai ristiinkarsintoihin, lopullisessa sarjataulukossa toki RoKi oli ykkönen, onnittelut heille. Mutta taulukon loppupäästä löytyvät neljä muuta lohkon 1 joukkuetta. Lohko 2 sai kaksi joukkuetta mestiskarsintoihin ja lohko 3:n joukkueet jäivät keskikastiin.

Onneksi ensi kaudella päästään näistä lohkojen välisistä tasoerokeskusteluista lopullisesti eroon. Sen verran sanottakoon, että tälläkin kaudella Lohko 1 joukkueet Hermes etunenässä pesivät kotonaan sarjan kovinta kärkeä, kun taas vieraissa menestys oli heikompaa ja sarjasijoitus sen mukainen. En ole enää vuosikausiin jaksanut lähteä tähän ikuisuusväittelyyn etelä vastaan pohjoinen siitä mikä lohko/alue ym. on milloinkin tai minäkin vuonna tasoltaan kovin. Tämän viimeistä kertaa pelatun valtakunnallisen loppusarjan idea on, ettei jossiteltavaa lohkojen suhteen jää, vaan taso näkyy sarjataulukossa. Tällä kertaa meni näin ja onneksi ensi vuonna sitä tasoa mitataan valtakunnallisesti heti kauden alusta asti ja siihen pudotuspelit päälle.
 

Trader

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Suomi-Sarjalle oma forumi

Ennenkuin joku avaa ketjun "Suomi-Sarja 2013-2014" niin olisiko syytä luoda Mestiksen alle oma Suomi-Sarja foorumi ja sen alle kaikki 16 joukkuetta. Uskoisin että tämä lisäisi kiinnostavuutta sarjaa kohtaan ja sarja löytäisi jatkoajalta uusia ystäviä.

Jatkossahan sarjaa on helpompi seurata kun pelataan kauden alusta yhtä sarjaa kevääseen saakka jonka jälkeen playoffit.

Onko ajatus ihan kuollut?
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
Ennenkuin joku avaa ketjun "Suomi-Sarja 2013-2014" niin olisiko syytä luoda Mestiksen alle oma Suomi-Sarja foorumi ja sen alle kaikki 16 joukkuetta. Uskoisin että tämä lisäisi kiinnostavuutta sarjaa kohtaan ja sarja löytäisi jatkoajalta uusia ystäviä.

Jatkossahan sarjaa on helpompi seurata kun pelataan kauden alusta yhtä sarjaa kevääseen saakka jonka jälkeen playoffit.

Onko ajatus ihan kuollut?

Ihan hyvä ideana, mutta epäilen että olisi aika hiljainen foorumi. Nykyisten Suomi-sarjassa pelaavien joukkueiden kannattajat (tai lähinnä JA:n aktiivikirjoittajat) lasketaan yhden käden sormilla ja kun huomioi miten hiljaista Mestispuolenkin ketjuissa on, niin en usko SS:n ainakaan siitä vilkkaampi olevan, huolimatta suuremmasta joukkuemäärästä. RoKin ketjussa varmasti keskustelua olisi jonkin verran, mutta esim. HydOn jutuista ei allekirjoittaneen lisäksi varmaankaan kovin moni höpisisi.
 

Kuubextra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokkolan Hermes
Ihan hyvä ideana, mutta epäilen että olisi aika hiljainen foorumi. Nykyisten Suomi-sarjassa pelaavien joukkueiden kannattajat (tai lähinnä JA:n aktiivikirjoittajat) lasketaan yhden käden sormilla ja kun huomioi miten hiljaista Mestispuolenkin ketjuissa on, niin en usko SS:n ainakaan siitä vilkkaampi olevan, huolimatta suuremmasta joukkuemäärästä. RoKin ketjussa varmasti keskustelua olisi jonkin verran, mutta esim. HydOn jutuista ei allekirjoittaneen lisäksi varmaankaan kovin moni höpisisi.

Keskustelua käydään vain niiden joukkueiden osalta ketkä ovat alueen ykkösjoukkueita, Oilers ei sitä ole. Mielestäni Traderin ajatus on erinomainen, sarjassa on kaupungin tai alueen edustusjoukkueita enemmän kuin farmisarjassa. Muutoksella saataisiin 'fanifoorumeilla' tapahtuvaa kirjoittelua hiljalleen tuotua jatkoaikaan suuremman yleisön luettaville. Hermeksen epävirallisen keskustelupalstan toimivuus on todella heikkoa ja siellä homma lässähtänyt täysin pitkälti tuosta johtuen. Se, että juuri nyt ei ole riittävästi kirjoittajia ei tarkoita sitä etteikö huomenna voisi olla. Kaikkea tarvitsee kehittää, ilman muutoksia ei tapahdu mitään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös