III-divisioona kaudella 2012–2013 (etelä)

  • 40 333
  • 43

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Karavaani kulkee ja koirat haukkuu

NuPS-Storm 8-4 (4-1,2-2,2-1)

Taas on yksi koitos takanapäin ja matka kohti Rautaliigaa jatkuu. Jo ennakkoon oli odotettavissa, että NuHo tämän pelin vie, sillä Storm saapui kylään vain 11 pelaajan voimin NuPSin täyttä rosteria vastaan.

Peli itsessään ei mitään erikoisempia hienouksia tarjonnut, Storm kun vaikutti tulleen vain pelaamaan pelin alta pois, kun kalenteriin oli niin merkitty. Jo ensimmäisien minuuttien aikana oli selvää kumpi kaukalosta voittajana poistuu, ainoa jännitettävä asia oli ottelun lopputuloksessa. Lopultahan numeroista päätellen ei voi äkkiseltään päätellä, että vastustaja olisi ollut liikenteessä ainoastaan parilla kentällisellä ja ilmeisesti tämä myös vaikutti hieman osaltaan kotijoukkueen otteisiin. Viimeisessä erässä taisi Stormin eväät olla syödyt, sillä maalivahtien torjunnat/osumat menivät kotijoukkueen hyväksi 13-0.

Peli olisi varmasti ollut aavistuksen tasaisempi ja tiukempikin mikäli Storm olisi saanut kasaan edes 3 kentällistä ukkoja, sillä ei se NuHokaan tänään otteillaan mitenkään häikäissyt, mutta samat 2 pistettä voitosta kuitenki saa tuli ne sitten maalin tai kymmenen erolla.

Jos nyt jotain ottelusta haluaa vielä kertoa niin iso plussa oli Andreas Henricsonin 3 maalia, mies kun ei kauheasti oli jäällä vielä ehtinyt käymään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Morjens!!

HC Morjens - NuPS 2-13 ((0-4,1-1,1-8)

Voittokulku se vain jatkaa kulkuaan, tällä kertaa HC Morjens kaatui melkoisen neppailun jälkeen tylyin numeroin. Oli siinä kuuleman mukaan huumori koetuksella, kun jo alkulämmittelyssä oli havaittavissa, että kotijoukkue astelee jäälle 10 kenttäpelaajan voimin joista osa ei osannut kunnolla edes luistella. Ihmetellä täytyy, että millä ilveellä Morjens oli tuohon tiistaipäivään mennessä onnistunut voittamaan kolme peliä neljästä. Vastassa oli kuulemma huonoin joukkue miesmuistiin ja kun miettii mitä pelejä tässä on nyt syksyn mittaan pelailtu, niin kyllä on HC Morjens saanut olla aika luvattoman heikko.

Mutta unohdetaan menneet ja keskitytään tulevaan. Vielä on neljä peliä jäljellä, joista ainakin kaksi pitäisi voittaa, sillä tuskin EKS tulee pisteitä tässä sarjassa enää menettämään. Joukkue on kuitenkin ollut selvästi pirtein näistä muista harrastelijajoukkeista, harmi vain että samaan lohkoon osui NuPS. Muuten olisi EKS:kin varmasti taistellut noususta Rautaliigaan.

Ensi perjantaina NuPS astelee jälleen kotiluolaansa ja saa vastaansa Näädät. Mielenkiintoista nähdä minkälaisella kokoonpanolla vierailijat Nummelaan saapuvat. Ja jotta ei elämä olisi tylsää niin pistetään tulosveikkausta ilmoille ja sanotaan, että pisteet jäävät Nummelaan numeroin 9-3.
 

Aabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viime viikonloppuna pelattiin EKS - HC Vissy, lopputulos 13-2. Tulos kertonee kaiken oleellisen. Ensimmäinen erä 6-0 ja peli paketissa, tempo laski ja pelistä tuli neppailua. Kummallista kyllä Vissy vei laukaisutilastoa..

HC Vissystä nyt ei voi hirveästi sanoa, mutta tuntuivat olevan jaloissa isossa kaukalossa. Vissyn maalivahti ei suoriutunut hommastaan kovinkaan kaksisesti ja sanoisin että maalivahtipelissä oli valovuosien ero joukkueiden välillä.

EKS:lle tulee taas viikon tauko peleistä, ja sitten tuleekin back-to-back pelit viikonloppuna. Paska sarjaohjelma, mutta saapahan jätkät dokata!
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
NuPS-Näädät 5-1 (2-0,1-1,2-0)

Perjantai-illan ratoksi saatiin jälleen kokea kiekkoviihdettä Nummelassa, kun Sapelihammaslauma kohtasi Näädät kotonaan. Ottelun alku viivästyi noin 15 minuuttia, kun piti odotella Näätien maalivahtia paikalle saapuvaksi. Lopulta tuomareiden kärsivällisyys petti ja ottelu aloitettiin siten, että Näädät pelasivat ilman maalivahtia, kuudella kenttäpelaajalla. 1.04 peliä ehdittiin käydä kunnes vierailijoiden maalivahti löysi tiensä tolppien väliin ja karkelot saatiin kunnolla käyntiin. Tilanne oli vielä tässä vaiheessa 0-0 sillä isännät näyttivät sen verran osoittavan herrasmiesmäisiä elkeitä, että eivät viitsineet tyhjään maaliin kiekkoa pistää tai sitten eivät vain taidot riittäneet.

Itse ottelu näytti olevan aikamoista neppailua, mutta numerollisestihan tämä jo hieman muistutti jääkiekkoa ja pakko nostaa hattua myös Näädille siitä, että olivat saapuneet Nummelaan ainakin määrällisesti kelvollisella kokoonpanolla. Ottelun voittajasta ei kuitenkaan tälläkään kertaa jäänyt epäselvyyksiä ja suurimmaksi osaksi kiekkoa neppailtiinkin Näätien puolustusalueella.

Kotijoukkueen kokoonpanosta uupui puolustuspään liideri Jan Johansson sekä varsin pirteitä otteita pisteiden valossa esittänyt Andreas Henricson, mutta tästäkin huolimatta NuHo sai jalkeille, Näätien tapaan, ainakin määrällisesti kelvollisen kokoonpanon.

Seuraavaksi NuPS matkustaa ensi perjantaina Hyvinkäälle yllättävän vaisusti esiintyneen Stormin vieraaksi ja tässä pelissä olisi ilmeisesti mahdollisuus alkaa jo varmistelemaan sarjanousua Rautaliigaan. Nousun tullessa otteiden pitäisi kyllä muuttua huomattavasti eilisestä, sillä muuten kyyti tulee olemaan kylmää ja tuskin kenenkään jasso kestää olla nelinkontin kevääseen asti ottavana osapuolena. Tätä kun ei kuitenkaan ammatikseen tehdä.
 

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Tänään Salamat ja Bruins Kirkkonummella. Onko joku menossa katsomaan? Salama44? Realistista ottelurapoa toivoen, Valittaja
 

Stamkos911

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Russian Players
HCK Salamat 15 Bruins 1 . Ei lisättävää. Tänään Bruins pelaa Paloheinässä Tavastiaa vastaan ja huomenna Hyvinkäällä Salamoita vastaan.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Storm-NuPS 5-5

Kai tätä voi jo pienimuotoiseksi yllätykseksi sanoa, kun vain piste ilmeisesti tarttui vierasjoukkueen matkaan Hyvinkään Pannuhuoneelta. Mitä tuosta nopean haastattelukierroksen jälkeen sai irti niin kyllä siellä kuuleman mukaan kotijoukkue tuli otteluun erittäin hyvin latautuneena ja selkestä lähti taistelemaan jaossa olevista pisteistä. Storm kun vielä taistelee paikasta III-divariin ja jäljellä olevat pelit voittamalla siihen pienen pieni mahdollisuus on olemassa.

NuHon peli oli paikkapaikoin juuri sellaista mitä tuohon vuorokauden aikaan odottaa saattaa. Ottelun olisi voinut ilmeisesti ratkaista jo ensimmäisessä erässä maalipaikkojen perusteella, mutta nyt ei allekirjoittaneella tuli kyllä sellaista peliä mieleen sapelihammaslauman osalta, jossa kiekko olisi pistetty pussiin jokapaikasta, joten siinä mielessä tuokaan uutinen ei yllättänyt.

Eräästä tietolähteestä kuului, että jos ottelusta nyt jotain positiivista pitäisi kaivaa niin kaksi kertaa NuHo taisteli 2 maalin takaa tasoihin. Ja kyllähän ottelua suurimmaksi osaksi Stormin päädyssä käytiin, mutta kotijoukkue iski usein vaarallisesti vastahyökkäyksistä.

Jäljellä olevista kahdesta pelistä riittää kaksi pistettä varmistamaan sarjanousun ja ainakin itse uskon, että tuo ratkaisu nähdään ensi perjantaina Nummelassa, kun HC Morjens saapuu vierailulle.
 

SalamaMAALI

Jäsen
Suosikkijoukkue
HCK Salamat
Salamat . Bruins sarja

Kotijoukkuen oli tyly vieraille viikko sitten 15-1 ja eilen joukkue kävi vierailemassa Hyvinkäällä. Ottelu päättyi 4-20 Salamoille. Näin joukkue varmisti paikan II-divarin karsinta sarjaan. Tosin RAMSILLA on vielä teoreettiset mahdollisuudet mennä ohi, mutta salamoiden pitää hävitä loput pelit ja RAMSIN voittaa loput sekä saada plussa sarake paremmaksi.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
NuPS varmisti nousunsa takaisin Rautaliigaan!

NuPS teki sen mitä joukkueelta odotettiinkin ja varmisti nousunsa takaisin parrasvaloihin jo kaksi kierrosta ennen loppua. Tämän takasi hieman yllättävä tulos Hernesaaresta, jossa Näädät selättivät EKS:n selvin 9-3 numeroin. Näin ollen NuPS:n 15 pistettä riittää lohkovoittoon, kun muut uhkaajat eivät enää voi saavuttaa kuin korkeintaan 14 pistettä.

Eli nyt vain läpsytellään nämä kaksi merkityksetöntä ottelua alta pois ja aletaan keskittymään huomattavasti kovempien pelien alkamiseen. Toki itse sarjassa riittää vielä mielenkiintoa, kun Storm taistelee tiukasti putoamista vastaan. Stormilla on jäljellä 2 ottelua, joista molemmissa joukkue kohtaa edellään olevan HC Morjens:n, kun taas Morjensilla on jäljellä 4 ottelua, joista muissa kahdessa he kohtaavat NuPS:n ja EKS:n. Itse sijoittaisin roponi tällä hetkellä Stormille ja uskon heidän tuolta vielä nousevan pisteellä ohi HC Morjensin. Tästä Hyvinkäällä varmasti tullaan myös kiittämään NuPS:ia, jolta isännät onnistuivat tuon tärkeän pisteen raapimaan.
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Morjens!!

NuPS-HC Morjens 13-0 (7-0,3-0,3-0)

Olipahan taas kiekkoviihdettä kerrakseen tarjolla Nummelassa. Luojan kiitos, että pelit jatkuvat muutaman viikon päästä Rautaliigassa, jossa ei ole odotettavissa tämänkaltaisia esityksiä. Vierailija HC Morjens saapui Nummelaan KUUDEN kenttäpelaajan ja yhden maalivahdin voimin, kun kotijoukkueella oli menossa mukana kuitenkin 15 pelaajaa sekä maalivahdit. Sen syvempää raporttia ei tämäniltaisesta viitsi edes kirjoittaa, mutta ihmetellä täytyy sitä, että miksi HC Morjensin tapaiset joukkueet ylipäänsä näihin sarjoihin lähtevät pelaamaan? Stadi-Liiga tai joku vastaava voisi olla se oikea paikka höntsäillä ja lätkiä kiekkoa kavereiden kanssa, kun on tässä III-divarikarsinnoissa mukana kuitenkin muutama jääkiekkojoukkuekkin. Tällaisella ei tuhlata kuin hallityöntekijöiden,joukkueiden jäsenien sekä katsojien aikaa.

Ensi perjantaina tämä höntsäsarja vihdoinkin saa päätöksensä, kun HC Vissy vierailee Nummelassa ja täytyy toivoa, että vierailijoilla olisi edes pari kentällistä tuoda pelaajia Nummelaan.

Nyt ei muuta kuin paikalliseen parille katsomaan onko tuurit kohdallaan. Kolmosdivarin otteluohjelman mukaisesti voisi edetä taktiikalla, jossa ensin kohdattiin Naamat, sitten pyöriteltiin Puumia ja samalla jalliteltiin myös muita Näätiä. Tämän jälkeen vuorossa oli Morjens ja aamulla hikoiltiin vielä Vissyn parissa.
 

Brandu

Jäsen
Lohkossa 4 ratkotaan putoajat PiTan, KJT:n sekä OKK:n kesken, joista KJT:lla on ottelut näitä kahta muuta vastaan ja näin ollen pitäen näistä joukkueista eniten lankoja omissa käsissään.

Näemmä KJT oli voittanut PiTan eilen kotonaan luvuin 5-1. Näin ollen lohkossa 4 toinen varma putoaja on OKK. PiTalla on pelit Red Wingsejä sekä Jää-Tiikereitä vastaan kun taas KJT:lla Ludwigia sekä OKK:a vastaan, joten ennakoin PiTalle paikkaa nelosessa.
 

Aabe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
En olisi kyllä uskonut että Lohko 1:ssä pelaava Storm olisi tippunut 4. divariin.. En ole tosin pelannut kaikkia vastaan itse, mutta kummalliselta se silti tuntuu. Outoa on myös miten EKS voitti Vissyn 13-2 kotona, mutta hävisi 10-3 vieraissa. Noh, se nyt on varmaa että hyvän- ja huononpäivän välillä on SUURI ero.

En nyt olisi uskonut, mutta EKS ei ole vielä varmistanut 3. divari paikkaansa. Joten ainakin 1pts pitää kiskoa jäljellä olevista kahdesta ottelusta. Seuraava tilaisuus on tehdä se Laaksolahden Arenassa lauantaina, jolloin pelaamme Arenassa viimeisen pelin; ikinä. :'( (Arena menee purkuun joulukuussa)
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Näemmä alkaa kolmosessakin nousijat ja putoajat olemaan selvillä.

Lohkosta 2 haetaan vielä toista putoajaa neljän joukkueen osalta, joukkueiden RAMS, Hawks, Tavastia ja Bruinsin ollessa kahden pisteen sisällä..

Lohko 2:sen putoajat olivat sitten loppujen lopuksi Tavastia ja HeTi, vaikka periaatteessa urheilullisin perustein Tavastian tilalle olisi kuulunut Hawks. Tavastian ja Hawksin ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi 4-2 Tavastialle, mutta muutettiin myöhemmin Hawksin 0-5 voitoksi, Hawksin tehtyä protestin ilmeisesti Tavastian maalivahdista. Lisäksi Hawks teki protestin myös molemmista HCK Salamoita pelatuista peleistä edustuskelvottomien pelaajien takia. Ensimmäisen ottelun Salamat voitti 9-3 ja toisen 18-1. Hauskaksi asian tekee se, että ainakin Bruinsia vastaan pelatussa toisessa pelissä, Hawksilla oli pelaajia, jotka ei siinä ottelussa olisi saanut pelata. Ja ilmeisesti myös muissa peleissä. Salamat saattaa menettää II-divisioonan paikkansa noiden protestien takia.

Ämmämäistä meininkiä Hawksilta, varsinkin kun jokainen näki, ettei Salamat kuulu III-divisioonaan, vaan oikea paikka olisi vähintään kakkonen.

Lisäksi, ilman protestia tullutta voittoa Tavastiasta, Hawksilla olisi ollut se 8 pistettä ja Tavastialla 10 ja näin ollen Hawks olisi ollut toinen putoaja. Tämä nyt on toisaalta vain jossittelua, mutta kuitenkin.

Bruins väänsi kahdesta viimeisestä peleistä niukat 6-8 ja 6-7 -voitot ja varmisti näin viime hetkellä paikkansa III-divisioonan jatkosarjassa. Seuraava tavoite on sitten itsestäänselvästi paikka ensi kaudella kakkoseen ;) vika peli RAMSia vastaan oli loistavaa taistelua alusta loppuun ja loppujen lopuksi 5-5 -peli oli aika pitkälle Bruinsin hallussa. Jäähyt meinasivat vain kostautua jälleen. Nyt sitten odotellaan jatkosarjan alkua, joka ilmeisesti alkaa vuodenvaihteen paikkeilla.
 

Stamkos911

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK & Russian Players
Lohko 2:sen putoajat olivat sitten loppujen lopuksi Tavastia ja HeTi, vaikka periaatteessa urheilullisin perustein Tavastian tilalle olisi kuulunut Hawks. Tavastian ja Hawksin ensimmäinen keskinäinen ottelu päättyi 4-2 Tavastialle, mutta muutettiin myöhemmin Hawksin 0-5 voitoksi, Hawksin tehtyä protestin ilmeisesti Tavastian maalivahdista. Lisäksi Hawks teki protestin myös molemmista HCK Salamoita pelatuista peleistä edustuskelvottomien pelaajien takia. Ensimmäisen ottelun Salamat voitti 9-3 ja toisen 18-1. Hauskaksi asian tekee se, että ainakin Bruinsia vastaan pelatussa toisessa pelissä, Hawksilla oli pelaajia, jotka ei siinä ottelussa olisi saanut pelata. Ja ilmeisesti myös muissa peleissä. Salamat saattaa menettää II-divisioonan paikkansa noiden protestien takia.

Ämmämäistä meininkiä Hawksilta, varsinkin kun jokainen näki, ettei Salamat kuulu III-divisioonaan, vaan oikea paikka olisi vähintään kakkonen.

Lisäksi, ilman protestia tullutta voittoa Tavastiasta, Hawksilla olisi ollut se 8 pistettä ja Tavastialla 10 ja näin ollen Hawks olisi ollut toinen putoaja. Tämä nyt on toisaalta vain jossittelua, mutta kuitenkin.

Bruins väänsi kahdesta viimeisestä peleistä niukat 6-8 ja 6-7 -voitot ja varmisti näin viime hetkellä paikkansa III-divisioonan jatkosarjassa. Seuraava tavoite on sitten itsestäänselvästi paikka ensi kaudella kakkoseen ;) vika peli RAMSia vastaan oli loistavaa taistelua alusta loppuun ja loppujen lopuksi 5-5 -peli oli aika pitkälle Bruinsin hallussa. Jäähyt meinasivat vain kostautua jälleen. Nyt sitten odotellaan jatkosarjan alkua, joka ilmeisesti alkaa vuodenvaihteen paikkeilla.

iibor ;) . Kuulinkin tästä "Showsta". mikä on valloittanut lohko 2:sen.. Hawks ei ansaitse paikkaa kolmoseen se on selvä juttu. Salamat taas äkkiä sinne kakkoseen, vaikka sitten 1/4 olisi ollut edustuskelvottomia. Bruins pelasi kyllä nätisti itsensä ylempään jatkosarjaan. Kyseessä ensimmäinen kausi ja joukkue rakennettu todella nopeasti. Nyt Hyvinkäällä H.K.H. jatkaa pelejään Suomisarjan alemmassa jatkosarjassa. Bruins 3-div ylemmässä jatkosarjassa ja Storm alemmassa jatkosarjassa.
 

Valittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit -2013.
Mitä ihmettä. Salamat neppaili Hawksin 18-1 lauantaina ja katsoin tilastoja huvikseni kun olivat tehneet sunnuntaina miracleonicen voittamalla Tavastian 7-2. Hawksilla oli ex-mestismaalivahti ja liuta pelaajia Haukkojen II-divisioonajengistä. Sanokaa viisaammat saako näin tehdä? Kyse on ns.tasonmittaussarjasta jossa käytetään ylemmän sarjan pelaajia apuna. Kysehän ei ole rahasta eikä mitaleista vaan ettei pelattaisiin ns. turhia pelejä. Tavoite on tarjota kaikille sopivan kovia pelejä. Itsekin höntsäsarjoja kolunneena voin sanoa että, aina sattuu vahinkoja ja unohduksia, joukkueet kootaan viimehetkellä jonkun aktiivin toimesta. Hawkisien touhu vaikuttaa suunnitellulta. Voiko heidän antamaan nimilistaan luottaa? Hawksien pöytäkirjat pitäisi tutkia aika tiheällä kammalla. Kuka vastaa?
 

Salama44

Jäsen
Tänään Salamat ja Bruins Kirkkonummella. Onko joku menossa katsomaan? Salama44? Realistista ottelurapoa toivoen, Valittaja

Pari kolme peliä on tullut katsottua, mutta eipä noista oikein voi mitään raportoida. Jos vastustaja pelaa välillä 10 pelaajalla ne ovat täysiä vitsejä.

Alle 10 maalin voitot kertovat vain kohteliaisuudesta ja säälistä vastustajaa kohtaan. Enimmillään kai vastustajalla on ollut kolme ketjua.

Meinaavatko ne nyt sössiä tämäkin edustuskelvottomilla pelaajilla niin kuin sillä olisi jotakin merkitystä otteluiden lopputuloksiin? Toivottavasti koko juttu raukeaa jos molemmat ovat "syyllistyneet samaan". Mitä virkaa siellä II-divisioonassa jollakin muulla joukkuella on?
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Meinaavatko ne nyt sössiä tämäkin edustuskelvottomilla pelaajilla niin kuin sillä olisi jotakin merkitystä otteluiden lopputuloksiin? Toivottavasti koko juttu raukeaa jos molemmat ovat "syyllistyneet samaan". Mitä virkaa siellä II-divisioonassa jollakin muulla joukkuella on?

Tätä minäkin ihmettelen, ei sinne kakkoseen kuulu mikään muu joukkue tosta lohkosta kuin Salamat. Lähinnä kertoo vain Hawksien kusipäisyydestä tollaset protestit ja selkeesti ei ole selkäranka kestänyt ottaa tappiota miehekkäästi vaan vastaan. Villit huhut kertoivat myös kahdesta tehdystä rikosilmoituksesta noista Salamat-Hawks -peleistä ja nimenomaan Hawksien tekemänä, mutta tästä ei ole tarkempaa tietoa. Meitä vastaan pelatussa toisessa pelissä siellä ainakin ajeltiin sivuunkirjottanuttakin pari kertaa niin surutta päähän, että ihme oli ettei mitään vakavampaa käynyt.

No tietää kuumaa kamppailua sitten seuraava Bruins-Hawks, ain't that right Stamkos911 ;)
 

Brandu

Jäsen
Kolmosen jatkosarja.

Kolmosen jatkosarjaan selvisi 12 joukkuetta, jotka pelaavat yksinkertaisen sarjan aikavälillä 1.12.12 - 10.3.13. Tästä sarjasta kolme parasta sekä Kymi-Saimaan paras pelaavat play-offit ajalla 11.3 - 17.3.13 jonka voittaja pelaa II-divisioonan kolmanneksi viimeistä vastaan paikasta ensi vuoden II-divisioonaan.

Joukkueet:

EKS
HC Morjens
Näädät
RAMS
Hawks
Bruins
PUS
A-Rangers
SEURA
Jää-Tiikerit
HC Ludwig
KJT KerHo

Lähde:http://www.finhockey.fi
 

Tikitalk#77

Jäsen
Suosikkijoukkue
SM-Liiga
III-div-II-div.

Sikälis mikälis olen oikein ymmärtänyt, Kymi-Saimaassa pelataan 8 joukkueen 2 kert. sarja + 4 joukk. playoffit että pääsee pelaamaan playoffeja etelän joukkueiden kanssa kakkosen paikasta...

Ei sikälis että halukkaita olisi, mutta monta peliä/joukkue tulee??? :-) Samalle ajalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös