Mestis ennustusketju 2012-2013

  • 48 400
  • 113

Nicotsein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport, Pittsburgh Penguins (Geno <3)
Vaikka käytin veikata -sanaa, niin triidin otsikkossa nimen omaan puhutaan ennustamisesta ja sitä nimen omaan tein.

Tiedän, kunhan vain nussin pilkkua. :)

Toki ymmärrän mitä tarkoitat ja itsellänikin on vähän outoja fiboja tästä joukkueesta mutta toisaalta uskon myös että peli asettuu uomiinsa alkukaudesta ja Sport on vaikea vastus kenelle tahansa. Räpsän peli on kuitenkin parhaimmillaan todella viihdyttävää ja kyllähän se hetken kestää että kaikki löytävät toisensa ja oppivat systeemit. Ei tässä liian huolissaan pidä olla.

Ja ainiin, ennustetaan nyt vielä pari asiaa:

- Vuoden tulokas tulee tänäkin vuonna Sportista.
- Nickerson loukkaantuu kun goatee-parta jää auton ikkunan väliin.
- Pikkarainen keksii runkosarjan aikana kahdesti mahtavan selityksen tappiolle.
- KooKoolla on taas joukkuueesta 20% sairastuvalla suuren osan kaudesta ja ei pelaa kauden aikana monestikaan parhaalla miehistöllä.
- TuTo hankkii vielä ainakin kaksi puolustajaa.
 

Everton

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Pelattaisiinko ensin vähä

Samaa mieltä. On huomattavasti helpompaa ennustaa ja veikkailla jälkikäteen. Mä esimerkiksi ennustan, että Sport voitti viime kaudella mestaruuden.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Veikkaaja-lehti ennustaa Jukurit sarjan voittajaksi!

1. Jukurit (Tilanne on tuttu: Jukurit on mestiksen suurin voittajasuosikki)
2. KooKoo (KooKoon pelaajabudjetti lienee noin 450 000 euroa, mikä tekee siitä käytännössä puhtaan ammattilaisjoukkueen)
3. Sport (Kovien puheiden ja tempoilevien tekojen aika Vaasassa on ohi)
4. TuTo (TuTo on päävalmentaja Juhani Tammisen ikioma show)
5. Hokki Sarjan ärsyttävimmän vastustajan titteli kuuluu Hokille)
6. Jokipojat (KHL-farmiseura mestiksessä on tosiasia)
7. K-Vantaa (Jokereitten farmi ammuu)
8. Peliitat (Virkeys yllättää)
9. SaPKo (Tyytyy vähään)
10. LeKi (Into haussa)
11. JYP-Akatemia (Keski-ikä 19 vuotta ja vanhin pelaaja 22 vuotta)
12. HC Keski-Uusimaa (Väärässä sarjassa)
 

MrMacmanaman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vaasan Sport
Veikkaaja-lehti ennustaa Jukurit sarjan voittajaksi!

1. Jukurit (Tilanne on tuttu: Jukurit on mestiksen suurin voittajasuosikki)
2. KooKoo (KooKoon pelaajabudjetti lienee noin 450 000 euroa, mikä tekee siitä käytännössä puhtaan ammattilaisjoukkueen)
3. Sport (Kovien puheiden ja tempoilevien tekojen aika Vaasassa on ohi)
4. TuTo (TuTo on päävalmentaja Juhani Tammisen ikioma show)
5. Hokki Sarjan ärsyttävimmän vastustajan titteli kuuluu Hokille)
6. Jokipojat (KHL-farmiseura mestiksessä on tosiasia)
7. K-Vantaa (Jokereitten farmi ammuu)
8. Peliitat (Virkeys yllättää)
9. SaPKo (Tyytyy vähään)
10. LeKi (Into haussa)
11. JYP-Akatemia (Keski-ikä 19 vuotta ja vanhin pelaaja 22 vuotta)
12. HC Keski-Uusimaa (Väärässä sarjassa)

Hahahaa, oliko nuo tekstit veikkaajassa? Kyllä huomaa, että siellä ei kyllä paskaakaan kiinnosta koko Mestis. Väkisin vain joku 10x10cm palsta kaivettu ja sijoitukset päätelty edellisten vuosien runkosarjoista.
 

Dynamite

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Hahahaa, oliko nuo tekstit veikkaajassa? Kyllä huomaa, että siellä ei kyllä paskaakaan kiinnosta koko Mestis. Väkisin vain joku 10x10cm palsta kaivettu ja sijoitukset päätelty edellisten vuosien runkosarjoista.

Jep. Olivat suoria lainauksia veikkauksen analyysistä. Osa suoraan otsikoita, osa teksteistä.
 

Ttie

Jäsen
Suosikkijoukkue
KJT Miehet HC K (<-HC Kerava<-Sherwo), KJT, Kerho
Veikkaaja-lehti ennustaa Jukurit sarjan voittajaksi!

12. HC Keski-Uusimaa (Väärässä sarjassa)

Se, joka näin kirjoittaa, ei osaa lukea.

Viime kauden pelien ja karsintojen lopputuloksena yksi paikka Mestiksessä kuuluu tällä kaudella HCK:lle.
Keväällä sitten selviää, onnistuuko se paikkansa pitämään.

Jännityksellä keskiviikkoa ja perjantaita odotellessa.
 
Mielenkiintoista, että Hokki on sijoitettu Jokipoikien edelle.
Jokipoikien terävin kärki Rajala, Ranta, Karevaara, Kaijomaa ja pakistossa Lehikoinen, Koistinen ja Näätänen muodostavat huomattavasti vahvemman kärjen kuin kajaanilaisten Karppinen, aina klesana oleva Virtala sekä pakiston uusin tulokas Santanen, joita pidän lähtökohtaisesti kajaanilaisten avainpelaajina.

Maalivahtiosastojen osalta ollaan aika tasoissa. Rautiola liekkiin päästessään on paha ohitettava, mutta taso heittelee liikaa. Seppäsestä lähes samat sanat, parhaimmillaan on liki saman tasoinen kuin Rämö tai Laitinen, mutta heikkoja hetkiä tuli turhan usein, ainakin Mikkelissä. Paransi kyllä otteitaan keväällä Savonlinnassa,kun taas Rautiola ei viime kaudella itseäni ainakaan vakuuttanut missään vaiheessa, joten ehkä ennakkoon Hokki maalivahdeissa on edellä prosentein 55-45. Muilla osa-alueilla Jokipojat taas pyyhkii jäätä kajaanilaisilla.

SaPKon sijoittaminen noin alas on myös aika omituista, mutta toisaalta Veikkaajan historian tuntien sijoitus ei yllätä.
SaPKo materiaaliltaan on Peliittoja ja Vantaata parempi ja tasapäinen Hokin kanssa. Samoin myös alas sijoitettu LeKi on materiaaliltaan Vantaan ja Peliittojen edellä, mutta sijoitusta saattaa painaa viime kauden mahalasku. Tämä taas toisaalta osoittaa toimittajan tietämystä mestiksen tämän hetken voimasuhteista.

HCK ja Akatemia peränpitäjinä ei yllätä, mutta itse jätän HCK:lle mahdollisuuden taistella jopa viimeisestä playoff-paikasta, jos IFK:sta kunnon apuja tulee. Jos taas homma ei ala sujumaan alussa, niin HCK voi hyvinkin olla se, joka karsintaan joutuu.

Oma sarjataulukkoni muodostuisi näin:

1. Jukurit
2. KooKoo
3. Sport
4. Jokipojat
5. TuTo
6. SaPKo
7. Hokki
8. LeKi
9. K-Vantaa
10. HCK
11. Peliitat
12. JYP-Akatemia

HCK:n löytäessä vireen heti alussa, ero sijojen 7-10 välillä ei kasva yli 6 pisteeseen, mutta jos keravalaisten homma ei suju, niin silloin se voi jäädä jumboksi hyvinkin selkeällä erolla.
Jymy-yllätystä voisin povata tuohon taisteluun kotiedusta ja siihen omana mustana hevosena asetan SaPKon.
Kärjessä Jukurit ja KooKoo ovat tasapisteissä runkosarjan lopussa toisistaan, mutta lopulta Jukurit vie runkosarjan maalieron turvin.
 

Erwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP, TPS, Saksan jalkapallomaajoukkue.
Laitetaanhan oma rivi esille muutaman kommentin kera:

1. KooKoo
-Kouvolassa onnistuu kaikki mikä viime kausina on mennyt yleensä pieleen. Joukkue ei joudu kauden aikana pahaan loukkaantumissumaan ja Juujärvi repii kovasta pelaajamateriaalista irti kaiken. Runkosarjan voitto ja kannu Kouvolaan.

2. Jukurit
- Pikkaraisen paikalleen jämähtäneestä pelikirjasta huolimatta Jukurit on kärkipäässä. Ei noin kovalla materiaalilla voi olla menestymättä. Iivo Hokkanen ei ole joukkueen tehokkain pelaaja.

3. TUTO Hockey
- Tami sauhuaa ja joukkue pärjää pitkälti kovan hyökkääjäkaartinsa myötä. Runkosarjan lopussa pistepörssin TOP10:ssä on neljä turkulaisjoukkueen pelaajaa.

4. Sport
- Suurin huuma on ohi, mutta Vaasassa taistellaan taas kerran kärkisijoista.

5. JoKP
- Joensuussa pärjätään tiiviillä alakerralla ja muutamalla hyökkäyksen kärkiyksilöllä (mm. Rajala, Ranta). Maalinteon muodossa syvyyttä ei kuitenkaan ole tarpeeksi ja kesäloma koittaa tällä materiaalilla jo puolivälierien jälkeen.

6. JYP-Akatemia
- Viime kaudella ok-suorituksia ja nyt joukkue on vuoden kokeneempi. Kiusaa jälleen muita.

7. Hokki
- Kainuussa mennään samoja raiteita kuin viime kaudella.

8. LeKi
- Muutama kärkiosaaja ja liiga-avut riittävät playoff-paikkaan.

9. KiVa
- Hohhoijaa.

10. SaPKo
- Sympaattinen savonlinnalaisjoukkue notkahtaa pahasti muutaman hyvän kauden jälkeen. Materiaali ei riitä ja kaupungissa on Pekka Tirkkosta ikävä monta kertaa kauden aikana.

11. Peliitat
- Harmaa ja tehoton. Playout kutsuu taas.

12. HCK
- Kokematon ja tehoton. Putoaa.


Pistepörssin voittaja: Juuso Rajala, JoKP 14+44=58.
Maalipörssin voittaja: Aki Keinänen, TUTO Hockey 31 maalia.
Puolustajien pistepörssin voittaja: Matti Näätänen, JoKP 12+19=31
 

Wiljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, sympatiaa muuhun Savoon ja Kaakonkulmalle
...
2. Jukurit
...
7. Hokki
...

Jos tämä välieräpari toteutuisi, niin en pitäisi lainkaan mahdottomana, että Seppänen näpäyttää Jukureita totaalisen maagisilla torjunnoilla ja mahdottomilta tuntuvilla nollapeleillä.
 

Toveri -82

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, HPK, ManU & #42 Lada Laatikainen
Inhoan näitä veikkauksia, mutta pistetään hyt huvin vuoksi.

Runkosarjan jälkeen:

1. Jukurit: Taas kerran Jukurit voittaa runkosarjan, mutta play-offseissa käy taas huonosti. Jukurit häviää pronssipelin.

2. Sport: Sportti piristyy kevätkaudella sen verran että nappaa taas hyvän sijoituksen runkosarjassa. Yllätys, yllätys Sportin tie katkeaa jo puolivälierissä.

3. KooKoo: Sarjan kolmonen ja Mestiksen kovin nippu vie kannun kotiin. Nouseekko liigaan? Sitä en lähde viekkaamaan.

4. TUTO: Minun joukkue taistelee henkeen ja vereen ja saavuttaa kotiedun puolivälieriin voittamalla Sportin viimeisellä kierroksella. Vielä ei ole mestaruuden paikka ja palkintona on tosihienot pronssimitalit. Tami ei valmenna Tovereita 2013/14 mutta on taas kerran vienyt joukkueen eteenpäin.

5. Hokki: Teemu Seppänen torjuu Hokin sijalle 5 ja on Mestiksen paras maalivahti. TUTO vie kotiedunsa turvin puolivälieräsarjan.

6. JYP-Akatemia: Mitä?! Luitte oikein. Jukka Ahvenjärven joukkue on kauden yllättäjä ja kiusaa kaikki kärkijoukkueet kauden mittaan. Joukkue on pysynyt suht hyvin kasassa ja on taas vuoden vanhempi. Pistää KooKoon tiukille puolivälierissä ja kotietu ratkaisee tämän KooKoolle.

7. Jokipojat: Ehkä pieni pettymys runkosarjassa, mutta taas kerran Jokipon tie vie finaaleihin kiitos Voldenin upeat suoritukset maalissa. KooKoo on kuitenkin liian suuri este finaaleissa.

8. Peliitat: Heinolassa ei ole kivaa pelata ja Peliitat nappaa tarvittavat pisteet juuri kotikentällä. Uusi valmennustiimi tekee erittäin hyvää työtä ja pari nappilainaa Pelicansista varmistaa että Peliitat on paha vastustaja kenelle tahansa. Tästä on hyvä jatkaa kaudelle 2013/14.

9. LeKi: Tällä kaudella tasaisuus säilyy koko kauden ja play-offsit menee täpärästi ohi. Puolustus on tosi kova Pätsin johdolla mutta maalinteko tökkii pahasti.

10. SaPKo: Pekka Tirkkonen on tosi kova koutsi ja sen myös huomaa Savonlinnassa. Peli ei kulje ollenkaan mutta karsinnat vältetään kuitenkin. Paraisten oma poika Oskar Essén on taas kova luu ja kamppailee Mestiksen malikuninkuudesta.

11. HCK: Säilyy täpärästi Mestiksessä.

12: K-Vantaa: Moikka!
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Muuta kaudella tapahtuvaa:


-Allekirjoittanut polttaa hermonsa viheltäviin tuomareihin jokaisessa katomassaan matsissa sillä ne ovat luokattoman huonoja.

Näyttäisi siltä, että usempikin oma ennustus menee suteen, mutta tämä meni varmuudella.
Jo kahdessa peräkkäin näkemässäni pelissä Jukurit-SaPKo ja SaPKo-Kiekko-Vantaa on nähty suhteellisen hyvää tuomarityöskentelyä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös