Mestaruusjuhlat

  • 4 139
  • 15

TM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Oli aika upeat bileet tänään keskustorilla! Kyllä tätä on niin pitkään odotettu että nyt voidaan juhlia niin pitkään kuin vaan lystiä halutaan pitää. Oli se vaan upeata katsoa kun ihan vauvoista mummoihin ja vaareihin ja vaikka ketä siltä väliltä olivat torilla tänään. Mestaruus on meidän kaikkien tapparalaisten nyt ja joukkueen jäsenet juhlii varmasti pitkään faneista puhumattakaan. Pelaajat kierrättivät eilen poikaa kaupungilla kaiken muun humun keskellä aika mukavasti ja tänään torillakin oli hienoa olla. Jatketaan tästä päivä kerrallaan ja nautitaan hetki kerrallansa. Baari on ystäviä pullollaan kaikki me sinne sinne mahdutaan.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
No niinpä tietysti. 7 minuuttia myöhästyin. Kopioidaan teksti tänne.

Olipas paljon porukkaa keskustorilla tänään. Hieno homma, että porukkaa kiinnostaa, Tampere on todellinen kiekkokaupunki. Viidentoista vuoden odotus palkittiin hienolla tavalla. Itse tapahtuman olisi voinut hoitaa ehkä paremminkin, esimerkiksi esitellä ja haastatella jokainen pelaaja yksi kerrallaan, mutta hyvä näinkin.

Onkos Grand Star Cafe:ssa vielä meininkiä loppuviikosta? Mestaruus on kuitenkin niin harvinaista, että ainakin viikko sitä pitää juhlia. Entä onko jotain virallisia mestaruusbileitä vielä tän päiväsen lisäksi viime vuoden mitalijuhlien tapaan? Kuka osaisi vastata? TFC?
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
JEAH!! Olihan meininkin GSC:ssa ja myöhemmin Henry's pubissa. Niin että oliko krapula vai? Kyllä ja iso! Pääsin sänkyyn, niin koko hervanta tuntu pyörivän.

Illan helmi oli kyllä Pasi Puistola: Tää on kaiken kahvakiekon voitto!!

Jos jollain on kuvia bileistä, niin pistäkää vaikka yv:nä osoitetta missä niitä näkisi. Tai onkohan se sittenkään viisasta?;)
 

Aleksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & Teppo Numminen
Viestin lähetti TBK

Illan helmi oli kyllä Pasi Puistola: Tää on kaiken kahvakiekon voitto!!


Kyllä. Lisäksi Tulosruudussa (?) oli pieni pätkä Puistolan kommentteja haastattelijana Marko Mäkinen! Jotain kahvakiekosta siinäkin heitettiin, mutta eipä nyt muista tarkemmin...

Bileet oli kyllä mahtavat! Väkeä riitti ja tunnelma oli korkealla. Janne tulkitsi upeasti "Mää ja Tapparan miäs" :tä!
 

Probert

Jäsen
Viestin lähetti Aleksi
Bileet oli kyllä mahtavat! Väkeä riitti ja tunnelma oli korkealla. Janne tulkitsi upeasti "Mää ja Tapparan miäs" :tä!
Niin, miten muuten on, onko Mustajärvi Tapparan miäs? Ymmärtääkseni aika monet manserokkareista ja paikallisista näyttelijöistä mm.Kummeli-ukot ovat Ilveksen miehiä. "Mää ja Tapparan miäs"-kappaleestakin väitetään yhtä sun toista. Jotkut sanovat sen olevan pilkkalaulu Tapparaa kohtaan ja toiset taas mieltävät sen Tappara-myönteiseksi. Ajattelinkin kysyä sieltä Tampereen suunnalta asioiden todellista tilaa. Mikä on totuus? Mukavaa ainakin näytti Patella siellä lavalla olevan.
 

Stobe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Pate on sanonut useaan otteeseen olevansa Ikurin Vireen mies, että eiköhän häneltä löydy kannatusta ihan yleisesti kaikelle Tamperelaiselle jääkiekkoilulle.

Mää ja Tapparan mies -biisihän on Juicen sanoittama käännös biisistä "Me and tomahawk kid". Mielestäni sanoitus on hyvä ja osuva varsinkin siihen nähden, että omien sanojen mukaansa Juice ei paljon lätkää seuraa.

Tällä sivustolla on muutama kuva mestaruusjuhlinnan tuoksinasta: http://wakeup.to/TapparaOnTour

_____________________________
Tappara, Suomen Mestarit 2003
 

TBK

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sydän on KIRVEEN muotoinen!
Viestin lähetti Aleksi

Bileet oli kyllä mahtavat! Väkeä riitti ja tunnelma oli korkealla. Janne tulkitsi upeasti "Mää ja Tapparan miäs" :tä!

Tämäkin totta, mutta täytyy silti todeta, että kyllä se paljon paremmin kiekkoa pelaa kuin laulaa.;)
 

Jaamanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara&HJK
Stobe

Viestin lähetti Stobe
Pate on sanonut useaan otteeseen olevansa Ikurin Vireen mies, että eiköhän häneltä löydy kannatusta ihan yleisesti kaikelle Tamperelaiselle jääkiekkoilulle.



Mikäli en väärin muista niin Pate on ainakin poseeranut TAPPARA-paita päällä LÄTKÄSSÄ TAPPARAAN-lehden kannessa, joten eiköhän siitä jotain voi päätellä? ;)

Korjatkaa, jos olen väärässä?
 
Viestin lähetti Jaamanen
Mikäli en väärin muista niin Pate on ainakin poseeranut TAPPARA-paita päällä LÄTKÄSSÄ TAPPARAAN-lehden kannessa, joten eiköhän siitä jotain voi päätellä? ;)

Muistaakseni myös "Hjallis" Harkimo on poseerannut Lätkässä Tapparaan-lehdessä Tapparapaita päällään. Siitä voi päätellä, mitä voi päätellä siitä, että Patellakin oli Tapparan paita.
 
Viestin lähetti Jaamanen
Mikäli en väärin muista niin Pate on ainakin poseeranut TAPPARA-paita päällä LÄTKÄSSÄ TAPPARAAN-lehden kannessa, joten eiköhän siitä jotain voi päätellä? ;)
Niin ja olihan Dannyllakin Tappara-risteilyllä päällään Tapparan fanipaita, jonka TFC hänelle lahjoitti - tämäkin siis Lätkässä Tapparaan-lehden kuvan mukaan (hymiö)
 

Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kymysys

Satuin TFC:ssä huomaamaan, että Helsingin alajaosto pitää jonkunlaiset mestaruus"kahvit" Ravintola Töölöössä. Kun nyt en ole Helsingin alajaostoon sattunut liittymään, mutta Tampereen mestaruusjuhlat menivät hieman ohi, niin ajattelin kysyä, että onko kyseessä suljettu tilaisuus vain jäsenille vai otetaanko sinne ulkopuolisiakin?

Tämäkin kysymys olisi ollut helpointa hoitaa The Jälkipelien kautta, mutta kun se ei ilmeisistä syistä onnistu...
 

Marly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Hianoa

Oli kyllä oikein mukava juhlaviikko! Kyllä se loppu vuosi on pelastettu :) KIITOS TAPPARA ja kaikki kannattajat! Ensi vuonna jatketaan..
 

ervatsalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
ХПК ja Tuukka "T-73" Mäkelä
Silkkaa vittuilua

Viestin lähetti Probert
"Mää ja Tapparan miäs"-kappaleestakin väitetään yhtä sun toista. Jotkut sanovat sen olevan pilkkalaulu Tapparaa kohtaan ja toiset taas mieltävät sen Tappara-myönteiseksi. .

Niin, itse olen pitänyt aina ja edelleenkin ko. laulua silkkana pilkkalauluna Tapparan suuntaan.

Em. lauluhan näki päivänvalon muistaakseni samana vuonna kun Tappara oli pudota divariin. Sanoja kuuntelemalla myös tarkka kaveri selvittää käden käänteessä mistä kyse.

Vähemmän tarkemmille kavereille sanottakoon, että silkkaa vittuiluhan tuo on ja nimenomaan tapparalaisille.

Täältä tähän
 

kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Re: Silkkaa vittuilua,,No, ei ole.

Entäpä jos kysymys on sarkasmista. Sarkasmi puolestaan on hyvän huumorin tärkeä ainesosa.

Kun sanoittajana on"viäräleuka" Leskinen niin kysymys ei ole vittuilusta vaan sarkasmiin peitetystä faniuden osoituksesta.
 

Patu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kun nuo omat jälkipelit ovat edelleen pois käytöstä, niin ilmoittelen täällä.
Kotkassa jatketaan mestaruuden juhlintaa perjantaina 25.4. Ravintola Karoliinan saunalla klo 18.00. Ilmoittautukaa mulle tai sähköpostilla tapparakotka@hotmail.com
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös