Pittsburgh Penguins 2011-2012

  • 471 637
  • 1 380

disco-stu

Jäsen
Suosikkijoukkue
JK Mylly
Kirjoitan tämän nyt etukäteen kun joudun reissuun enkä kuitenkaan ehdi kahden viikon päästä avautua. Toivon toki että päästään nauramaan ja haukkumaan kuinka väärässä olinkaan:

Kaikki mitä pelkäsin tapahtuvan, tapahtui. Vittu mikä Nostradamus minäkin olen. Flyers-isät ja Pens-pojat. Isät antaa vähän ensin eteen ettei mene pojilta pelihuumori heti alkuun, ja sitten naputellaan mukavat voittolukemat rutiinilla. Poikien pää ei kestä ja pelaamisen taso laskee kuin lehmän häntä. Mutta sillähän ei ole mitään merkitystä, kun kyseessä on isät-vastaan-pojat-höntsä.

Niin hyvä valmentaja kuin Bylsma onkin, ja saa erityisesti heikommat kaverit pelaamaan taitojensa ylärajoilla, kyllähän nämä pääkopan sisäiset romahdukset yhdistettynä taktiseen kädettömyyteen alkaa meikäläiselle riittämään. Stanley-Cup voitettiin joo, mutta sen jälkeen kolmas first-round exit ryssittynä ihan itse ennakkosuosikin asemassa kertoo aika paljon. Kaikki sarjat olisi tuolla materiaalilla pitänyt hoitaa. Aikoinaan vaihdettiin finaalissa käynyt valmentaja kesken kauden runkosarja-slumpin takia nobodyyn, olisikohan nyt korkea aika vaihtaa meidän loppuunkaluttu mukava valkku ja ottaa tilalle hieman kovaotteisempi äijä? Kemiat on nyt kunnossa, mutta nyt pitäisi saada sitä vittua ja perkelettä noihin otteisiin ja onnistua murskaamaan se vastustaja eikä toisinpäin. vrt. Laviolette, Tortorella, Julien, Trotz

Tuo nimittäin vaikuttaa nyt ihan siltä, että "syväjohtaja" Bylsma ei saa iskostettua minkäänlaista taistelutahtoa ja kuria tuohon jengiin, ja se näkyy erityisesti pienten marginaalien pudotuspeleissä. Liekö aijällä mitään auktoriteettia loppujen lopuksi. Luojan vuonna 2009 Therrienin kovuus ei ehkä pidemmän päälle toiminut, mutta täydellisyyteenhän päästiinkin kun yhdistettiin alkukauden "natsi-regime", jolloin opittiin kuri, järjestys ja taisteleminen, ja loppukauden "nice & easy", jolloin peli vapautui ja lätkä oli taas hauskaa ja luovaa. Nyt noilla vitunaikaisilla Pingviineillä ei tunnu olevan minkäänlaista tulosvastuuta, siellä ne lätkyttelee ja ottaa alistuneena kuivana kakkoseen. Ja vittu kaikista jengeistä juuri Flyersilta! Häpeäisitte edes, mutta ei ne taida sen vertaa tajuta.

Suoraan sanoen: makes me sick... mutta tää on mun Pens ja ens vuonna ehkä sitten taas uudestaan. Hyvää kesää, draftissa nähdään.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Suoraan sanoen: makes me sick... mutta tää on mun Pens ja ens vuonna ehkä sitten taas uudestaan. Hyvää kesää, draftissa nähdään.

Älä nyt vielä kesälomille lähde, jää muuten Penguinsin Stanley Cup-voitto näkemättä.

Kyllä tästä hyvä vielä tulee. Usko on kova joukkueeseen. Vasta yksi tappio takana, mutta 16 voittoa edessäpäin. Seison Dan Bylsman takana loppuun saakka. Ammattikoutsi joka osaa hommansa, ja saa joukkueen pelin vielä kulkemaan.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Kylläpä vitutti valvoa reilut kaksi erää ja varsinkin odotella vielä jatkoaikaa, sen verran surkeaa peliä Pensselit esittivät loistavan ensimmäisen erän jälkeen. Ilmeisesti joukkue on halutessaan niin ylivoimaisen hyvä, että ekalla kympillä lapatun 2-0 tai 3-0 kuvitellaan riittävän. Joukkueen ei tarvitse tehdä muuta kuin pelata ensimmäisen erän meiningillä myös toinen erä kokonaisuudessaan ja 5-0 luulisi riittävän yhden 20 minuutin ajaksi? Tämä on nähty nyt huomattavan monta kertaa tällä kaudella ja toivottavasti eilinen tappio sisuunnuttaa porukan harjaamaan neljä seuraavaa voittoa tästä sarjasta.

Ensi viikon perjantaina olen muuten Pittsburghissa pitstopilla matkalla Québeciin työreissuun viikoksi ja aikeinani on katsoa Game 5 paikan päällä Consolilla, mutta se vaatisi nyt ensin sitä, ettei nyt hyvänen aika ainakaan sweepillä Flyersille hävitä.
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Sarja aloitettiin sitten oikein kivalla 3-0 johdon menettämisellä :(. Tuli herättyä yöllä työpäivästä välittämättä ja tästä johtuen töissä olin kyllä aika poikki. Tähän lisätään vielä vitutus Pensin takia niin jea mikä päivä.

Pelistä:

Suurin kysymys taitaakin olla se, että miksi Pens ei pysty pelaamaan kuin erän hyvää lätkää. Harvoin mikään joukkue pelaa koko 60-minuuttista loistavasti,mutta Penguins ei tunne loistavan ja paskan välissä olevaa hyvää/tasaista pelaamista.
Olin toisen erän jälkeen tyytyväinen kun selvittiin 3-1 johdossa viimeiseen erään ja ajattelin että tätä ei voida sössiä. Ja kuinkas kävikään!
Sama kurapelaaminen siirtyi toisesta kolmanteen erään ja Flyersin tasoituksen jälkeen toiveeni voitosta alkoi hiipumaan hiukan ja turpiinhan siellä OT:llä lopulta tulikin.

Tämä sarja voitetaan varmasti jos pelaamisen tason heilahtelu saataisiin pois tai ainakin vähemmälle. Itse olen vielä täysin optimistinen,sillä jonkunhan tämä eka matsi piti voittaa ja kyllä se seitsemän pelin sarja lopulta näyttää kumpi on parempi.

Lets go Pens!!!!
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Laitetaan tähän vielä matkaan muutama ranskalainen viiva.

- Joissain otteluissa syntyy tilanteita enemmän omaan päähän kuin vastustajan päähän.

- Saattaa olla hyökkäyssuuntaan non-factor 60 minuuttia, mutta täysin saamaton sen jälkeenkin.

Vittuilut sikseen, joku tiivisti tuolla aiemmin asian melko hyvin: Malkin on parhaimmillaan loistava, mutta huonoimmillaan todella huono. Crosby on parhaimmillaan erinomainen ja huonoimmillaankin ihan kohtalainen.

Brayden Schenn on paras ;)

Ja mukaillaan vielä Henkan viisaita sanoja viime keväältä: (Conn Smytheen) riittää kun ratkaisee neljä ottelua per sarja. Kolme ottelua voi kaivella muniaan aitiossa tai jäällä.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Tänä yönä olisi sitten lähes pakkovoiton paikka meinaan aika ikävä tilanne olisi lähteä Phillyyn 0-2 tilanteesta. Omiin luotetaan ja ruudun ääressä kannustetaan, hieman kun on pulssi laantunut tosta karmaisevasta tappiosta niin alkaa tulemaan positiivisia ajatuksia ja luottoa omiin. Mitä jos me pelattaisiin samanlailla kuin se ensimmäinen erä, mutta tällä kertaa koko peli, ainakin lähes? Mitäs jos iskettäisiin niistä paikoista maalit kun peli pitää tappaa, viime pelissä hutaistiin pari-kolme onetimeria loistavasta paikasta ohi/päin, ne olisivat olleet niitä tilanteita joissa pelin olisi voinut tappaa. Näihin luotetaan että joukkue ryhdistäytyy ja MAF ottaa askeleen eteenpäin viime pelistä. Yksi taistelu on hävitty, mutta sota se jatkuu!
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Vuoden 2010 ykköskierroksen varaus Beau Bennett on tehnyt Penguinsin kanssa tulokassopimuksen.

http://penguins.nhl.com/club/news.htm?id=627744&navid=DL|PIT|home

Game 2 alkaa tunnin päästä ja vähän olisi pakkovoiton paikka. Ei ole varaa päästää Flyersiä 0-2 johtoon, joten nyt on Flyersien kaaduttava. Oma paketti kun pysyisi kasassa koko 60 minuuttia, niin kyllä sieltä voitto irtoaa. Ylivoimaankin on harjoituksissa kokeiltu uusia koostumuksia, ja mielenkiintoista nähdä johtaako Geno ja Sid omia yv-kentällisiä tänään.
 

ISH

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Pascal Dupuisin pisteputki nyt jo käsittämättömät 19 ottelua. Laskeeko NHL missään tilastoissaan tällaisen runkosarja + playoffit viralliseksi pisteputkeksi?
 

arska07

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins, Kärpät, Patrik Laine
Vittu! 2-0 tappioasemassa joudutaan sitten Philadelphiaan. Seuraava matsi on aikalailla must win.

Tämä toinen peli olisi pitänyt voittaa, mutta hankalaahan se on kun virheitä tulee liukuhihnalta. Pahimpana tuo Lovejoyn totalfailure jolla hän puppeloi kiekon Couturierille. Seuraavaan peliin kannattaisi jo muokata ketjuja "radikaalisti", sillä jotain muutosta pitäisi tehdä ennenkuin sarja karkaa käsistä.

Mehän muuten voitetaan seuraava! Lets go Pens!!
 

Flower

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Penguins
Game 2.

Tuli tuossa ottelun tauoilla kirjoiteltua vähän raporttia tämän illa näytöksestä. Hyvä niin, sillä tässä vitutuksessa ei olisi irronnut kovinkaan asiallista tekstiä.


1. Erä 3-1

Penguins tuli ensimmäiseen erään jo tutuksi tulleella raivolla. Vain 15 sekuntia ehti kulua, kun Sid the Kid niittasi lätkän ensimmäisen kerran Phillyn maaliin. Maalia edelsi Flyersin omituinen vaihto, jossa Rinaldot ja kumppanit kävivät vain hoitamassa aloituksen ja luikkivat vaihtoon. Sillä välin Pensin ykkönen oli jo käytännössä jo juoninut kiekon reppuun hienon sommitelman päätteeksi. 1-0 Crosby (Sullivan, Dupuis)

Erä jatkui kotijoukkueen komennossa maalin jälkeenkin ja Philly oli jatkuvasti askeleen jäljessä. Lopulta hurrikaani Bryzin maalilla tuotti tulosta jäähyn muodossa, ja Pens pääsi pyörittämään miehen ylivoimalla Grossmannin istuessa boksissa. Heti ensimmäinen ylivoima sytytti punalampun, kun Letang pelasti viivalla Timosen huonon purun Malkinille, jonka perään Timonen suinpäin syöksyi. Geno pelasi kiekon Nealille, joka löysi maalin edestä Kunitzin lavan. 2-0 Kunitz (Neal, Malkin), Kimmon piikkiin tämä.

Laviolette käytti toisen maalin jälkeen aikalisän, joka hetken aikaa näytti piristävän vieraita. Neal sai kuitenkin kalastettua helpohkon jäähyn Grosmannille hyökkäysalueen maalin takana ja PingviiniYV pääsi toisen kerran irti. YV pyöri todella nätisti ja sahauksen päätteeksi Crosby pelasi mahtavalla syötöllä Letangille avopaikan. Kuin ihmeen kaupalla Kris löysi kuitenkin tyhjästä maalista Universumin räpylän ja johto pysyi kahden maalin suuruisena. Jälkilöylyistä heitettiin vielä Letang boksiin sadattelemaan epäonnistumistaan. Phillyltä Read istumaan, joten YV jatkui. Letangin puuttuminen viivasta näkyi heti karmivalla tavalla, sillä Martinin huonon viivapelaamisen seurauksena Crosby menetti kiekon Roolle, joka pääsi nopeilla jaloilla AV:lla irti. Flower nappasi ensimmäisen, mutta Talbot pääsi kuittaamaan riparin sisään. Miltein varma 3-0 muuttui hetkessä 2-1 tilanteeseen. Tässä kohtaa alkoi jo kirosanat lennellä. 2-1 Talbot (Giroux).

Flyersin maalin jälkeen alkoi momentum siirtyä vieraille, jotka saivat ensimmäiset pidemmät pyöritykset Fleuryn maalille. Vaarallisilta paikoilta kuitenkin vältyttiin, vaikka Pensin puolustus Martinin johdolla ajoittan kerjäsikin vaikeuksia. Lopulta tasaisen vaiheen päätteeksi ajassa 19:42 maailman paras näytti miksi on maailman paras. Dupuis lähetti Crosbyn vauhtiin, joka leikkasi laidasta keskelle imien kaksi vastustajaa itseensä ja samalla pudottaen kiekon toiseen aaltoon Martinille, jonka hieno sijoitus alanurkkaan upposi vastustamattomasti Bryzin selän taakse. 3-1 Martin (Crosby, Dupuis).

Yhteenvetona ensimmäinen erä oli Poff-kiekkoa parhaimmillaan. Taklauksia, tunnetta, maaleja – viihdettä koko rahan edestä. Pens selvästi paremmalla jalalla, Crosby kentän herra.


2. Erä 4-4

Erä ei ehtinyt vanheta kuin 1:53, kun Pens pääsi jälleen kokeilemaan YV:tä Rinaldon lähtiessä istumaan koukittuaan nousun tehnyttä Engelandia keskialueella. Malkinin kenttä pyöritti peliä minuutin lähes taukoamatta Flyersin puolustusalueella luoden Nealille pari hyvää vetopaikkaa, Bryz kuitenkin maalillaan kesti. Aivan YV:n lopussa Crosby otti hyökkäyspäässä estämisjäähyn ja Flyers pääsi kokeilemaan ylivoimaa ensimmäistä kertaa pelissä. Yksi kerta riitti tällä kertaa, Girouxin kaventaessa tilanteeksi 3-2. Kummasti alkoi taas sohvalla pulssi nousta Flyersin tehokkuuden ansiosta. 3-2 Giroux (Voracek, Timonen).

Reilu minuutti maalin jälkeen vieraat olivat tulla jo tasoihin Talbotin päästessä läpi. Tämän kuitenkin Flower otti kiinni. Bryz nokitti toisessa päässä hetkeä myöhemmin ryöstämällä Sullivanin avopaikasta.

Seuraava maali nähtiin ajassa 11:04 toista erää. Asialla valitettavasti jälleen vieraat, ja pitelemätön Giroux. Illan toinen AV-maali Phillylle. Oli jo hyvin lähellä etten sulkenut Gamecenteriä. 3-3 Giroux (Talbot).
Onneksi en kuitenkaan ehtinyt painaa ruksia oikeasta yläkulmasta, sillä vain 6 sekuntia myöhemmin kolisi toisessa päässä. Malkin voitti aloituksen itselleen ja petasi Nealille paikan. Bryz onnistui torjumaan Nealin laukauksen, mutta Kunitz oli maalilla lapa jäässä kiittämässä. US-KO-MA-TON-TA. 6 sekuntia. 4-3 Kunitz (Neal, Malkin).

Esko Seppänen: ” Mikäli mulla olisi lapsi, herättäisin hänet katsomaan tätä peliä.”

Juuri kun näytti, että tempo pelissä rauhoittuu hetkeksi ja siirrytään erätauolle Pensin maalin johdossa …VÄÄRIN. Kylmää vettä kotijoukkueen niskaan. Couturier tasoittaa tilanteen vaarattoman näköisestä tilanteesta. Flyers toimittaa kiekkoa maalille ja pienen flipperin jälkeen nuori hyökkääjä kiittää mansikkapaikalta maalin edestä. 4-4 Couturier (Coburn, Grossmann).

Toinen erä oli 20 minuuttia täyttä tunteiden kirjoa. Tuli keitettyä kahvia ensimmäisellä erätauolla, jos väsy olisi iskenyt. Ei iskenyt, kahvi makaa pannussa vieläkin. Ottelun toinen erä lukeutuu viihdyttävimpiin puolituntisiin pienen ikäni aikana. Kirosanoja, tuuletusta, epätoivoa.
Jos ensimmäinen erä oli Crosbyn, oli toinen vastustajan staran, eli Girouxin. Uskomaton mies. Joka kerta kun herra surffaili kiekon kanssa Pensin alueelle, alkoi allekirjoittaneen 87paidan alla hiki virrata.

3. Erä 5-8

Erä alkoi jälleen kotijoukkueen merkeissä TK:n yllättäessä Universumin helposti rystyltä. Jälleen kädet kohti kattoa kotikatsomossa, josko 5 maalia riittäisi voittoon? 5-4 Kennedy (Cooke, Staal).

Väärin, jälleen. Maalinjälkeinen vaihto ja Lovejoy tarjoilee Couturierille läpiajon. Mies pistää Flowerin pesukoneeseen ja viimeistelee kauniisti tyhjiin. 5-5 Couturier.

Kahden pikamaalin jälkeen ottelun tempo tasoittui hiukan ja pelättyä Pensin peruutteluakin oli aistittavissa Flyersin ottaessa hallinnan. Erän puolivälissä sitten tapahtui se, mikä on tapahtunut tällä kaudella liian monta kertaa kolmannessa erässä, Flyers otti johdon. Jagr upotti Fleuryn huolimattoman riparin vastustamattomasti maaliin. Mitä on tapahtunut Flowerille?! 5-6 Jagr (Kubina).

Penguins ei saanut maalin jälkeen käytännössä minkäänlaista kiriä aikaseksi, vaan Philadelphia piti kotijoukkueen hyökkäykset hyvin näennäisinä. Oikeastaan tuon maalin jälkeen Phillyn nopeat vastahyökkäykset tuottivat parempia paikkoja kun Pensin pyöriminen Universumin maalilla. Lopulta yksi niistä vastahyökkäyksistä sitten lopulta tuotti tulosta, kun Sean Couturier ratkaisi hattutempullaan Philadelphian toisen ryöstöretken Consol Energyltä. 5-7 Couturier (Giroux, Voracek).

Roo pääsi myöskin hatun makuun, kun viimeisteli tyhjiin illan viimeisen. 5-8 Giroux (Couturier). Ihan OK ilta Roolle. Siitä sitten Malkin vihko käteen ja muistiinpanoja, seuraavassa pelissä olisi parempi matchata tämä.

Mitä tästä nyt sanoisi. Voi helvetin helvetti. Poffit menossa ja 8 kertaa soi omissa. Missä ovat tämän joukkueen munat? Puolijoukkueellista Stanley Cup voittajia ja naapurikylän pojat ajaa ohi joka saatanan kolmannessa erässä kun Pingviineillä alkaa maila täristä käsissä. 1. erä JES! tosi hienoa. Flyers täysin purjeessa. Sitten yksi epäonnistuminen avoimessa maalipaikassa ja Flyers kiittää, päät painuu ja lopulta ei uskalleta kolmannessa erässä enää edes pelata. Hienosta kiekkoillasta tuli täysi pannukakku näiden munattomien Pingviinien kanssa. Sean Couturier, mitä vittua!? Mies pimentää HartGenon täysin ja heittää siinä sivussa Hat-trickin. Claude Giroux, KUUSI-VITUN-PISTETTÄ. Kävisin korjaamassa jotain ylemmäs ”maailman paras” kohtaan jos jaksaisin. Koko Pittsburghin oma NorrisLetang täysin yössä, samoin kun Fleury tolppien välissä.

*** Giroux
** Couturier
* Talbot

Parempi voitti, täysi tunnustus naapuriin. Teillä on hieno joukkue, joka uskoo itseensä. Alkaa olla Pensfanin takki aika tyhjä jo tässä vaiheessa, fiilis tän sarjan osalta kättelyitä vaille valmis. Todella vaikeaa tulee olemaan sarjan tasoittaminen Philadelphian maaperällä.

Kai se seuraavakin kohtaaminen tulee silti valvottua, because it's the cup. Hyvää yötä Pittsburgh, hyvää yötä minä.
 

ufon_kaakao

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sebastian Aho
Ei mitään uutta. Samaa kauraa mitä nähtiin runkosarjassakin Phillyä vastaan, niissä näytti usein pahemmaltakin. Nyt sentään Pens on johtanut peliä 100/120 minuuttia, mutta kyllähän tässä tuntuu, että tähtiin on kirjoitettu Flyersin jatkoonmeno. Niin monta paikkaa ratkoa puolityhjiin (tai tasoittaa, Neal) ja sitten vastustaja onnistuu perään samantien. Aika hyvä läppä tämä, että joka ikisessä pelissä samaa joukkuetta vastaan menetetään miljoonan maalin johto. Helvetin hyvä vitsi! Ehkä vähän kulunut jo, mutta mitäpä sitä toimivaa vitsiä vaihtamaan.

Niin kauan kun peli pidetään simppelinä, aloitteet omissa käsissä ja peräsuoli ilmassa ei ole hätää. Mutta kun se herpaantuu tommoseksi näppäilyksi niin virheet lisääntyvät ja vastustaja kiittää. Ja kun vastustajan päästää mukaan peliin niin siinä siirtyy momentum ja kiekkokontrolli samalla. Flyers on niin kova ja hyökkäysorientoitunut vastus, että suorittamisen pitää olla jatkuvasti molempiin suuntiin spot-on järkevää ja nöyrää, jotta pystytään voittamaan. Fleuryltä vaadittiin maalivahtitaiston selvää voittoa, sitä ei ole nähty.

Ainoa tapa enää kuitata tämä pelleily Flyersin kanssa on hävitä seuraava peli, ja sitten ottaa neljä voittoa putkeen.

Malkinin ketju on muuten ollut suht yössä varmaan kuukauden päivät, vaikka kauden lopussa pisteitä tuli muutamia niin päin vittuahan ketju on tasoonsa nähden pelannut. Varsinkin Malkin, jonka pitäisi olla se MVP ei ole ollut sinne päinkään. Se, että jos ei tehoja tule on joskus ymmärrettävää, mutta silloin pitäisi edes hoitaa se alaspäin pelaaminen. Mutta sitähän Malkin ei harrasta.
 

Kaspar11

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Pittsburgh Penguins
Täytyisköhän kettingeille eli ketjuille alkaa tekemään jotain Dan?

Kuni ja Neal menee ihan hukkaan kun yks ukko makaa keskellä kenttää asennossa x, lähes. Suosikkiaankin voi kritisoida kun on paikka.

Cooke-Crosby-Malkin
Kunitz-Staal-Neal
Sullivan-Park-Dupuis
Asham-Vitale-Adams

Lovejoy ulosss

tms.

Jos maalivahti pelissä on eroa, paremman maalivahdin joukkue voittaa. Eikö niin. Kaikille lienee tämä selvä. Uskotaan ainakin siihen, jos maalintekokisat jatkuu.
 
Suosikkijoukkue
#41 & #66
Täytyisköhän kettingeille eli ketjuille alkaa tekemään jotain Dan?

Minun mielestä tuo ketjulotto on kyllä viimeinen vaihtoehto. Missään nimessä ei saisi Neal-Malkin -kaksikkoa hajoittaa, koska kaverit ovat pelanneet koko vuoden yhdessä pelatan uransa parhaat kaudet.

Tällä hetkellä tuo voittaminen ei ole ketjulotosta kiinni, mutta jos on aivan pakko jotain tehdä, niin miesvaihdoksia kehiin. Toivotaan Niskasen toipumista ja nostetaan Park pelaavaan kokoonpanoon, jos ei muu auta.

Jotenkin haluaisin nähdä Kunitz-Crosby-Dupuis -kolmikon yhdessä.
 

rip-off

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Steelers
Pari väitettä, joita tällä forumilla ja tässä topikissa on esitetty menneen kauden aikana ja joille itse odotan vielä todisteta näissä playoffeissa:

1) MAF on liigan top-3/top-5 maalivahti.
Just just. Tällä hetkellä toisessa päädyssä torjuva Bryz on kaveria edellä ja häntä ei ole edes nostettu kenenkään listoille. Nyt on pakko alkaa ottaa niitä kiekkoja kiinni väh 90% varmuudella, jos nää pelit kiinnostaa voittaa.

2) Malkin on liigan paras pelaaja.
Tähän otin jo kantaa aiemmin. Sekä Crosby, että Giroux ovat näyttäneet tässä sarjassa, minkä takia menevät omissa listoissani Genon edelle.

Näiden väitteiden on syytä alkaa realisoitua, jos halutaan edes haaveilla jatkosta seuraavalle kierrokselle.

Ja Bylsma: ois varmaan syytä kattoa tota karvaa uudestaan, kun pelataan johtoasemassa. Katsokaa vaikka Flyerssista mallia. Oma siniviiva kiinni. Ei peruuteta sinne omalle alueelle ja anneta kaverin kävelellä sisään. Ei mennä kahdella vastustajan maalin taakse kiinni, kun kyllä se Timonen sieltä se ykkössyötän osaa syöttää teidän ohi. Vittu. Valoja päälle.

Tolla pelillä en näe mitään saumoja voittaa seuraavasta viidestä pelistä neljää.
 

George Parros

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks 06-07
Kylläpäs on naurettavaa ollut Pensin (puolustus)peli.

Ehkä siellä pitäis taas muutaman "runko"pelaajan loukkaantua, että löytyis se parhaimmillaan ollut kurinalaisuus, tiiviys, huolellisuus ja uhrautuvuus KOKO VIISIKKONA puolustamiseen, kuten viime vuoden runkosarjan kevätkaudella.

Myös Bylsman on nyt reagoitava ja myönnettävä, että pelkkä "oma peli" ei enää riitä. Sekä pelitapaan että kokoonpanon koostumuksiin on tehtävä viilauksia.

"HighSpeed south and north -hockey go with the flow" -pelaamisessa on sattumilla liian suuri osuus ja se on myös yksipuolista ja ennalta arvattavaa.
Pelin RYTMIN ja tempon vaihtelua pitäisi lisätä, mutta se onkin eri asia, löytyykö Bylsman työkalupakista keinoja tähän. Pelin virtauksen KONTROLLOINTI on saatava paremmaksi.

Kokoonpanoissa Malkin on nähdyn perusteella taas lähes pakko siirtää laitaan ja vierelle joku vastuullinen sentteri, kuten Staal. Keskittyköön Geno sitten puhtaasti hyökkäämiseen/pisteiden tekoon laiturina. Jotain uusvanhoja kemioita uusituista ketjuista kasaan.

Esim:
Kunitz-Crosby-Dupuis
Neal-Staal-Malkin
Cooke-Vitale-Kennedy
Asham-Park-Adams
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Luuseri meiningillä vetää koko sakki, miten voi mennä poffeissa 8 omiin?!?! Fleury vois ottaa niitä kiekkojakin kiinni, ollut ihan helvetin paska, voittomaalikin oli ihan Fleuryn, jäänuoliainen tulee viivasta ja tää onnistuu päästämään siitäkin riparin ei hyvää päivää. Meidän puolustus ja maalivahtipeli on flopannut oikeen huolella, jos 8 menee omiin niin on vaikea voittaa. Mitä me odotetaan Crosbylta ja Malkinilta, 5+5 molemmilta? Niin kauan kun Martin koomailee viivassa, Lovejoy ja Engelland ei saa pidettyä ketään kurissa ja MAF ei saa rantapalloakaan kiinni niin me ei tulla voittamaan yhtäkään matsia. Ei mulla muuta...
 

Letangi

Jäsen
Fleuryn koomailusta tuli mieleen et voisko syy olla yksinkertaisesti siitä että kaveri on peluutettu runkosarjassa aivan loppuun?
Tilastojen mukaan aloitti 67 peliä ja kuinka moneen näiden lisäksi tuli vielä kesken pelin paikkaamaan Johnsonin hölmöilyitä.
Ja sit tää Engelland - Lovejoy..Vetää sanattomaksi.Pakkipari pitää hajoittaa välittömästi ja pistää vaikka Lovejoy poppariosastolle. Sinne kyllä joutais myös Martin mutta kun reservissä ei oikein ole muita kuin Niskanen niin tilanne on hieman ongelmallinen.
Hyökkäys päässä en näe juurikaan ongelmia,koska maaleja pystytään tekemään ja tilanteita luomaan.Jos joltakulta pelaajalta odottais tason nostoa niin se on kaksikko Neal-Malkin. Neal etenkin ollut aivan pimennossa ja Malkin keskittyy hetkittäin vääriin asioihin.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Jos miettii aikaisempia kahta peliä niin ovat olleet todella pienestä kiinni ja ne olisivat voineet kääntyä yhtä hyvin myös Penseille. Hyvin ollaan maaleja tehty eikä se siitä ole kiinni jäänyt, mutta puolustuksen koomailut ovat olleet karmeita. Engelland - Lovejoy pakkipari ei pysty pelaamaan vastustajan mitään ketjuja vastaan. Myös 5 millin Martin on ollut huono eikä Orpik fyysisyyden lisäksi ole pystynyt auttamaan joukkuetta omissa. Onko kellään tietoa milloin Niskanen pystyy pelaamaan, tarvittaisiin Niskasta heti kehiin meinaan tuo Engellandin viereen vähän jalkoja ja käsiä, saattaa saada jopa avaussyötön lapaan. Joku ehdotti jossain myös Desperssiä Lovejoyn tilalle, kannatan.

Seuraavaan peliin pitää parantaa:

- MAF pitää pystyä paljon parempaan, nykyinen taso ei riitä millään.
- Puolustuksen jokaisen ukon on päästävä tasolleen, koomailut kiekon kanssa ja miehen hukkaamiset pitää lopettaa nyt!
- AV, vastustajalla pyörii kiekko hienosti, koska me juostaan niitten perässä, tiivis neliö toimii varmasti paremmin taitavaa jengiä vastaan kuin paineen antaminen jatkuvasti = perässä juokseminen.
- Johtoasemassa pelaaminen, keskialue tukkoon ja max yhdellä pelaajalla pientä painetta, ei nyt jumalauta koko hyökkäystrion tarvi sinne maalin taakse luistella.

+ Ollaan oltu hyvin fyysisiä ja samaan tahtiin pitääkin jatkaa.
+ Maaleja ollaan luotu, vaikka Flyers on saanut pidettyä Malkinin aika hyvin pimennossa ollaan tehty 8 häkkiä kahteen matsiin, kaveri on tehnytkin 12.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Niskanen saattaa palata kokoonpanoon tämän illan ottelussa. Olisi erittäin tervetullut uutinen, ja saisi tuon Lovejoyn pois sieltä kaukalosta.

Olisiko sitä aihetta hakea hieman nuoruuden intoa kaukaloon, ja ottaa joko Tangradi tai Jeffrey neloskenttään tuomaan lisää energisyyttä? Flyerseilla nuo nuoret suorastaan lentävät siellä kaukalossa. Eihän Tangradi tai Jeffrey mitään Couturierin kaltaisia pelureita ole, ei läheskään, mutta hyviä nuoria pelaajia. Etenkin Tangradi voisi syttyä tänä iltana, jos pääsisi kotikaupungissaan pelaamaan uransa toista playoff-ottelua. Asham ja Adams eivät missään nimessä ole olleet syitä tappioille, mutta eivät he siellä juurikaan tulosta ole aikaan saaneet eikä näitä ole juurikaan edes käytetty. Ashamilta olisi etenkin odottanut isompaa panosta, joten yhdeksi otteluksi voisi ainakin kokeilla Tangradia Ashamin tilalla.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Kuusi peräkkäistä tappiota playoffeissa. Hiljaiseksi vetää.

Vaikka aiemmin kirjoitin, että Bylsman takana seistään loppuun saakka, niin alkaa se loppu olla näköpiirissä. Laviolette vienyt Bylsmaa 100-0 tässä sarjassa. Paljon tarvitsisi tapahtua, jotta tästä sarjasta saataisiin edes yksi voitto otettua, eikä nuo sikailut auta tilannetta ollenkaan, vaikka playoffeissa pitääkin kaikki keinot käyttää hyväkseen. Mutta joku järki niissäkin pitäisi olla mukana. Bylsmalla on paljon työtä tehtävä seuraavien 72 tunnin aikana, tai valmennukseen pitää myös kesällä hakea muutosta.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins
Ainoat plussat tänään Dallas kaksikko Neal&Niskanen sekä Staal. Martin kesällä vittuun koko joukkueesta ja jos ei nyt jumalauta oteta edes kahta voittoa niin Bylsma perässä. Fleury on ihan paska! Mitäköhän vittua Kunitz ajatteli tuolla kentällä, aika kohtalokkaat jäähyt otti. Kävisköhän Columbukselle Nashistä Martin, Kunitz, 2013 ykköskiekka ja Bylsma, oikeesti tää on ihan vitun kauheata, 8 vitun maalia omiin TAAS!!! Yks juttu on varma, seuraavaa peliä en katso ja aamulla kun kännykällä tuun katsomaa tuloksen on Pens viettämässä kesälomaa, kiitos ja öitä kaikille.
 

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Vaikea Nealille on antaa plussaa lopun ämmäilyjen jälkeen. Ja Niskanen oli kanssa melko pihalla useaan otteeseen. Ainoan plussan annan Niskasella pienestä nujakasta Girouxin kanssa ottelun alkupuolella.

Staal ja.... Cooke. Siinäpä ne onnistujat tältä illalta.
 

Jack DiBiase

Jäsen
Suosikkijoukkue
WiFi Password: XHeKaJ#72
Vaikea Nealille on antaa plussaa lopun ämmäilyjen jälkeen. Ja Niskanen oli kanssa melko pihalla useaan otteeseen. Ainoan plussan annan Niskasella pienestä nujakasta Girouxin kanssa ottelun alkupuolella.

Staal ja.... Cooke. Siinäpä ne onnistujat tältä illalta.
Zbynek Michalek pelasi myös oikein mainion ottelun. Ehdottomasti Pensin parhaimmistoa tuossa hullunmyllyssä. Noiden 3 jälkeen onkin sitten vaikea löytää onnistujia.
 

tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Gary Roberts, Bill Guerin, ...? Eipä löydy nykyänäristä enää tuollaista kivenkovaa veteraania koppiin kertomaan nuoremmilleen, paljonko peli on. Sellaista tämä sakki näköjään tarvitsee, muuten pelaaminen on tällaista luonnonlasten säntäilyä vailla järkeä.

Fleuryn on pakko olla klesana, ei muuten kykene selittämään tätä nyt kolme ottelua jatkunutta tutinaa ja epävarmuutta. Johnson uunin suulle Game 4:seen ja erä kerrallaan se on nyt mentävä, katsotaan toki ensin millaisella kokoonpanolla ts. monenko pelaajan peliluvat jäävät Game 4:sesta toimistolle. Ashamille kakkua saletisti, Nealille tuskin. Kuonoonsa sietäisi saada kyllä suunnilleen jokainen ehkä Michalekia, Cookea ja Kennedyä lukuunottamatta. Kunitz Game 2:ssa -5 ja tänäänkin kunnostautui ihan urakalla idioottimaisissa jäähyissä, jotka myöskin kostautuivat. Hyi helvetti.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös