Toronto Maple Leafs 2011-2012 - pitkästä aikaa playoffseihin?

  • 158 280
  • 562

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Pitäisikö NHL:n ottaa entistäkin enemmän mallia esim. NBA:sta* ja tuoda draft-lotteryyn mukaan enemmän sattumaa ja parantaa muidenkin kuin viiden huonoimman rekordin omaavan jengin mahdollisuuksia saada ykkösvaraus tai nousta draftissä merkittävästi. On kohtuuttoman kova kohtalo kaikille niille organisaatioille, jotka oikeasti pyrkivät pääsemään epätoivoisesti pudotuspeleihin, mutta jäävät nipin napin monta vuotta rannalle, jäädä kokonaan paitsi draftin helmistä.

Ehdottomasti pitäisi. Tämä fanien jatkuva ruikuttaminen tahallisen häviämisen toivomisesta tulee niin pahasti korvista ulos että oikein oksettaa. Paskuudesta ei pidä palkita ja piste. Vain siten voi rakentaa voittamisen kulttuuria. Kaikki pudotuspelien ulkopuolelle jäävät tiimit saisivat minun puolesta saada yhtäläisen mahdollisuuden ykkösvaraukseen arvonnassa. Pleijarijoukkueet varailkoot sitten menestyksen mukaisessa järjestyksessä.

Parissa ottelussa on tehnyt niin helvetin hyvää kun on lukenut noita fanien tappiotoivekirjoituksia ja pelaajat ovat taistelleet kentällä sata lasissa ja tuulettaneet maaleja täysillä. Ainakin joissain organisaatioissa pelaajat ei välitä tästä paskaakaan ja se tuntuu olevan vain fanien ongelma. Parempi sentäs niin.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
->Lättysyötöltä hyvä viesti, joka ehkä ansaitsisi oman ketjunsa. Olen ehdottomasti samoilla linjoilla sen suhteen, että paskuudesta ei pitäisi palkita kuten nyt. Täyteen (pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden joukkueiden) lottoon en kuitenkaan siirtyisi siitä yksinkertaisesta syystä, että organisaatiot eivät ponnista samalta viivalta. Kaikilla ei ole taloudellista mahdollisuutta haudata huonoja sopimuksia farmiin tai hankkia lupaavia pelaajia maksamalla niistä ottamalla kaupassa huonoja sopimuksia vastaan.

Miten olisi, jos draftjärjestys määräytyisi (playoffsien ulkopuolelle jääneiden organisaatioden osalta) sen perusteella, kuka on maksanut kauden aikana vähiten palkkaa?

NHLPA kiittää!

Ps. Komisarekilta urhea (vähän myös surullinen, mutta ehdottomasti empatiaentsyymit liikkeelle saava) turpaanotto. Ei valitettavasti auttanut joukkuetta, mutta historian Lucicin kanssa tuntien ei voi kuin nostaa hattua päästä.
 

TML

Jäsen
Niin se unohtui aiemmin mainita että Leafs signasi Brad "darcytucker vol. 2" Rossin joukkoihinsa. WHL:ää pelannut Portlandissa ja 82 pinnaa tällä kaudella 68 pelissä. 3-vuoden entry level -diili Rossille.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Miten olisi, jos draftjärjestys määräytyisi (playoffsien ulkopuolelle jääneiden organisaatioden osalta) sen perusteella, kuka on maksanut kauden aikana vähiten palkkaa?

Tämäpäs varsin mielenkiintoinen idea.
 

TML

Jäsen
Toronto Maple Leafs - New York Islanders 2-5

Joo elikkä turpaan tuli nyt vuorostaan Islandersilta ja Yakubov on taas hiukan lähempänä. Isles nousi pisteen päähän ja on hyvässä vauhdissa menossa Leafsista ohi, ehkäpä jo tällä viikolla.

Nyt on kulunut 43 päivää viimeisimmästä kotivoitosta. Tänään peli Islesia vastaan oli melko tasaista, jokseenkin vauhdikastakin. Yksi asia Leafsilta kuitenkin puuttui tyystin, laukaukset. Luulisi että Bruins pelin 13 laukauksesta oltaisiin otettu opiksi ja niinhän he olivatkin. Tänään tulikin jo 14 maalia ja tämä näkyi myös siinä että 2 maaliakin tuli! Jos ensi pelissä vaikka 20 laukausta tulisi niin voisiko vaikka 3 maaliakin tulla...

Kaksi ensimmäistä erää mentiin tasavauhdissa. Leafs siirtyi 1-0 ja 2-1 johtoihin, mutta Isles tuli aina tasoihin ja kolmannessa erässä lopulta ohi. Paljon on syyteltäviä pelaajia taas, joten säästetään sormia ja jätetään kirjoittamatta.

Kessel teki kauden 36 maalinsa (sivuaa omaa ennätystään) ja Lombardi juhlisti 500 NHL-otteluaan maalilla. Joey Crabb, Carter Ashton, Tyler Bozak ja Tim Connolly (av:lla) pelasivat ihan kelvollisesti, mutta enemmän ja vähemmän heikosti. Kessel ja MacArthur myös ihan ok esitys.

Devils (vieraissa) ja Rangers (kotona) vastassa vielä pe-la -akselilla joten se tästä viikosta sitten. Kiitos ja näkemiin.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
->Lättysyötöltä hyvä viesti, joka ehkä ansaitsisi oman ketjunsa. Olen ehdottomasti samoilla linjoilla sen suhteen, että paskuudesta ei pitäisi palkita kuten nyt. Täyteen (pudotuspelien ulkopuolelle jääneiden joukkueiden) lottoon en kuitenkaan siirtyisi siitä yksinkertaisesta syystä, että organisaatiot eivät ponnista samalta viivalta. Kaikilla ei ole taloudellista mahdollisuutta haudata huonoja sopimuksia farmiin tai hankkia lupaavia pelaajia maksamalla niistä ottamalla kaupassa huonoja sopimuksia vastaan.

Miten olisi, jos draftjärjestys määräytyisi (playoffsien ulkopuolelle jääneiden organisaatioden osalta) sen perusteella, kuka on maksanut kauden aikana vähiten palkkaa?

Tämä aihe ansaitsisi ehdottomasti oman ketjunsa ja enemmänkin toivon, että tästä keskustellaan jossain vaiheessa managerien kesken. Itse kun lueskelen myös noita paikallisia foorumeita, niin tämä ns. #tanknation ideologia alkaa ottaa jossain määrin päähän. On jotenkin surkuhupaisee, että joukkueen fanitakannustavat omaa joukkuettaan häviämään ja systeemikin vielä kannustaa tähän. Täytyy tunnustaa, että tässä tilanteessa toivon tältä kaudelta lähinnä sitä hyvää varausvuoroa, mutta se että toivoisin että pelaajat lähtevät häviämään. On ajatuksen tasolla jo hävettävä. Varsinkin kun häviäminenkään ei takaa menestystä tulevaisuudessa. Vielä kun tämän vuoden draftin yllä löyhkää "KHL peikon" pelko, eikä tilannetta varsinaisesti auta mahdollinen työsulku.

Tuo jälkimmäinen ideahan on suorastaan surkuhupaisa ja kannustaisi tietyt joukkueet luovuttamaan kautensa jo ennen kauden alkua. Olisiko potentiaalisen menestyksen ja epäonnistumisen porteilla keikkuvan joukkueen kannustaminen siihen, että hankitaan mahdollisimman halpa joukkue urheilullisesti järkevää? Toisaalta joukkueet voisivat siirtotakarajalla pyrkiä vain hävittämään pelaajiaan, että parantaisivat mahdollisuuksiaan varausvuoron suhteen. Olisihan se surkuhupaisaa, kun Edmonton väkisin kauppaisi Ryan Smythiä ja Islanders puskisi veteraania joukkueesta ulos siirtorajalla, että joukkue olisi ollut kauden ajan mahdollisimman halpa. Toisaalta jos joukkue satsaa kauteen tosissaan ja siitä tulee pannukakku, niin noitten satsauksien takia sellainen joukkue joka ei edes tosissaan yrittänyt saa paremman varausvuoron. Eihän tuossa ole mitään järkeä, kun systeemi kannustaisi olemaan huono. Ei tuollainen systeemi kannustaisi rakentamaan kustannustehokkaita joukkueita, vaan äärimmäisen halpoja ja ns. riittäviä joukkueita.

Itse näkisin, että ykkösvaraus pitäis arpoa kaikkien niiden joukkuedein kesken, jotka eivät playoffeihin yllä. Painottaen siitä huonoimmasta viimeiseen ulosjääneeseen. Nythän sarjan viimeisellä on 48% mahdollisuus, seuraavalla n. 24% ja siitä alaspäin. Nuo prosentit kun puotettaisiin esim. 12% ja 10%, siitä laskien tasaisesti alaspäin. Niin että viimeisillä kahdellakin joukkueella olisi n. 5% mahdollisuus, niin saataisiin sitä tasaisuutta. Toisaalta kaikki top3-top5 vuorot voitaisiin arpoa. Olisihan se toisaalta epäreilua näille heikoimmille, mutta toisaalta todennäköisyyksiä voitaisiin parantaa jokaisella arvontakierroksella huonompien hyväksi.
 

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Tuo jälkimmäinen ideahan on suorastaan surkuhupaisa ja kannustaisi tietyt joukkueet luovuttamaan kautensa jo ennen kauden alkua. Olisiko potentiaalisen menestyksen ja epäonnistumisen porteilla keikkuvan joukkueen kannustaminen siihen, että hankitaan mahdollisimman halpa joukkue urheilullisesti järkevää?

Täytyy myöntää, että mietin ideaa noin kolme sekuntia sen saamisen ja kirjoittamisen välillä, en siis täysin loppuun saakka. Kuitenkin A) palkkalattian yläpuolella pitäisi luonnollisesti pysyä; B) NHL-seuroista noin suurin osa tuottaa tappiota, joten draftijärjestyksen perustuminen (ainakin osin) talouteen toisi lisäkannustetta hoitaa asiat terveemmälle pohjalle; C) siirtotakarajan mahdollinen myyntikaruselli toisi väriä liigaan.

Yhtä kaikki, jollain tavalla rikkaiden ja vähemmän rikkaiden kilpailua pitää tasoittaa. Palkkakatto on keinoista ensisijainen ja myös draft on epäsuorasti ajanut samaa asiaa. Jos katsotaan, että paskuudesta itse kilpailussa on epätervettä palkita - mistä siis keskustelu alkoi - niin loogisinta olisi jakaa karkkia suoraan sen perusteella kenellä on vähiten varaa ostaa sitä.

Kieltämättä se, että keskustelua käydään sattumoisin juuri Leafsin kausiketjussa, tuo (lisää) huvittavia piirteitä ehdotukseen.
 

TAM

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Parissa ottelussa on tehnyt niin helvetin hyvää kun on lukenut noita fanien tappiotoivekirjoituksia ja pelaajat ovat taistelleet kentällä sata lasissa ja tuulettaneet maaleja täysillä. Ainakin joissain organisaatioissa pelaajat ei välitä tästä paskaakaan ja se tuntuu olevan vain fanien ongelma. Parempi sentäs niin.

Mä en usko että yksikään pelaaja haluaa hävitä tahallaan. Eivätkä ainakaan sen takia että joukkue saisi hyvän varausvuoron.
Kyllä se "tankkaaminen" lähtee sieltä GM-tasolta ja jo hyvissä ajoin. Eli jo kesällä rakennetaan joukkue, joka ei tule menestymään. Tai sitten jos loukkaantumisten tai muiden syiden takia homma ei toimi, niin kaupataan kesken kauden sellaiset pelaajat, jotka eivät kuulu tulevaisuudensuunnitelmiin ja joista jotain saadaan takaisinkin.
Valmentajakin saattaa toki omalta osaltaan vaikuttaa siihen että ei ihan sitä parasta mahdollisuutta voittoihin saada eli heittää sopivissa peleissä kakkosveskaria jäälle ja niin edelleen. Tuollainen toiminta tietysti vaikuttanee pelaajien mielialaan ja varmastikaan ihan kaikkea ei laiteta peliin jos tuntuu siltä, ettei valmentajakaan hoida hommaansa.

Faneille taas tuo häviämisen toivominen on mielestäni enemmänkin sellaista vakuuttelua itselleen, että nyt tässä hävitään tahallaan eikä joukkue oikeasti ole näin huono. Todellisuudessa esimerkiksi Oilersilla ei muutamaan vuoteen vain ole yksinkertaisesti ollut sellaista joukkuetta joka voisi NHL:ssä pärjätä. Hiukan siitä ykkösvuorosta saa ensimmäisenä vuonna lohtua siihen että on seurannut taaperrusta koko talven. Ja toisenakin vuonna se on vielä ihan jees. Mutta sitten kun kolmatta vuotta väännetään lotterysijoilla, niin ei voisi varausvuorot ainakaan itseäni vähempää kiinnostaa. Todella paljon mieluummin näkisin sellaisen niukan tippumisen pudotuspeleistä kuin seuraan jatkuvaa häviämistä.

Ykkösvarauksen voisi toki arpoa isommankin porukan kesken ja siten että kaikilla olisi siihen isommat mahdollisuudet. Sitten taas toisaalta ne joukkueet jotka päätyvät lotterysijoille ovat vain niin huonoja ilman mitään tahallista häviämistä. Tuo palkkakulujen mukaan varausvuoron määräytyminen voisi olla ihan hyvä muutos. Tosin jotta depren mainitsema tilanne saataisiin ehkäistyä olisi mukaan otettava vaikka koko kauden palkkakustannukset, jolloin isopalkkaisten myynnillä ei olisi niin isoa vaikutusta.
Toisaalta tuo systeemi on aika identtinen nykyisen kanssa. Eli kesällä GM voi kasata huonon ja halvan joukkueen, jolloin tiedossa on korkea varausvuoro. Tilanne siis olisi sama kuin nykyään eli joukkue voi käytännössä luovuttaa jo ennen kauden alkua.
 

depre

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs, FC Barcelona, Helsingin Joker
Täytyy myöntää, että mietin ideaa noin kolme sekuntia sen saamisen ja kirjoittamisen välillä, en siis täysin loppuun saakka. Kuitenkin A) palkkalattian yläpuolella pitäisi luonnollisesti pysyä; B) NHL-seuroista noin suurin osa tuottaa tappiota, joten draftijärjestyksen perustuminen (ainakin osin) talouteen toisi lisäkannustetta hoitaa asiat terveemmälle pohjalle; C) siirtotakarajan mahdollinen myyntikaruselli toisi väriä liigaan.

Yhtä kaikki, jollain tavalla rikkaiden ja vähemmän rikkaiden kilpailua pitää tasoittaa. Palkkakatto on keinoista ensisijainen ja myös draft on epäsuorasti ajanut samaa asiaa. Jos katsotaan, että paskuudesta itse kilpailussa on epätervettä palkita - mistä siis keskustelu alkoi - niin loogisinta olisi jakaa karkkia suoraan sen perusteella kenellä on vähiten varaa ostaa sitä.

Kieltämättä se, että keskustelua käydään sattumoisin juuri Leafsin kausiketjussa, tuo (lisää) huvittavia piirteitä ehdotukseen.

Draft systeemihän toimii sinällään hienosti, se on tasoittanut liigaa valtavasti ja on sinällään terve systeemi. Mitään isoja muutoksiahan siihen ei tarvitse tehdä, mutta ehkä sitä voisi vähän muuttaa siihen suuntaan että arvalla olisi isompi osuus. Perustuuhan draft muutenkin hyvin pitkälti onneen myös senkin suhteen, että jonain toisena vuotena saa parempia pelaajia kuin toisena.

Se että tästä aiheesta keskustellaan Toronton ketjussa johtuu hyvin pitkälti siitä, että Toronto ei ole koskaan ollut tahallaan huono. Ballardin vuosista voidaan kiistellä, mutta ilmeisesti silloin mentiin mieluummin perse edellä puuhun, kuin että olisi tehty asiat järkevästi. Vähän sama kuin Chicagossa Wirtzin vuosina. Noh, nämä eivät liity siihen, mainitsinpa vain. Mikäli Burke olisi lähtenyt suoraan siitä, että kaikki paskat rattaille ja hankeen. Niin tilanne olisi oletettavasti huomattavasti erilainen. Burkehan tunnetusti lähti ratkaisemaan ongelmia aktiivisen jälleen rakennuksen kautta, mutta ilmeisesti omaa jääräpäisyyttään ei tajunnut miten huonolla pohjalla joukkue oikeasti oli.

Torontohan on ollut lockoutin jälkeen jatkuvasti juuri riittävän keskinkertainen, jotta hyvät varausvuorot menevät ohi. Pois lukien toissa kausi, jolloin Boston Bruins varasi Tyler Seguinin Toronton varausvuorolla. Eikä Toronto ole synkästä korpivaelluksesta huolimatta päässyt nauttimaan draftin parhaista hedelmistä. Sinällään ihmettelen tuota palkkalattian ja halvan joukkueen korostamista. Torontohan ei ole juuri rikkauksistaan palkkakatto aikana hyötynyt. Ei tuolla markkinoilla ole ollut pelaajia joiden perässä olisi ollut järkevää juosta edes Toronton resursseilla. Toki joukkue kuluttaa vuosi toisensa jälkeen lähes katon verran rahaa ja Jeff Finger kiekkoilee farmissa, mutta pitäisikö tästä johtuen Toronto tuomita esim. draftin kautta ikuiseen keskinkertaisuuteen?

Ei sillä etteikö se olisi sinne ollut matkalla jo paria poikkeusta lukuun ottamatta viimeiset 40 vuotta.

Itse toivoisin että draft systeemi tasoittaisi liigaa, mutta ei suoranaisesti kannustaisi häviämään. Kuten se tällä hetkellä valitettavasti tekee. Mikäli tuohon hyvään varausvuoroon koplattaisiin vielä halpa joukkue, niin sehän vain kannustaisi lyömään junnut kentälle ja halvat raakit. Häviämään kauden verran ja lopussa sitten palkittaisiin.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Itse toivoisin että draft systeemi tasoittaisi liigaa, mutta ei suoranaisesti kannustaisi häviämään. Kuten se tällä hetkellä valitettavasti tekee. Mikäli tuohon hyvään varausvuoroon koplattaisiin vielä halpa joukkue, niin sehän vain kannustaisi lyömään junnut kentälle ja halvat raakit. Häviämään kauden verran ja lopussa sitten palkittaisiin.

Mitäs jos annetaan se ykkösvuoro niukimmin pudotuspeleistä tippuneelle joukkueelle? Tai joku painotettu prosentti niinpäin. Silloin ainakaan ei häviämisestä palkita.

Laskutapa voisi olla pisteet jaettuna kaikkien pleijareiden ulkopuolelle jääneiden yhteispistemäärällä.

Esim. tällä hetkellä korkeimmalla pistemäärällä pleijareiden ulkopuolella on Phoenix 84 pinnalla. Yhteensä viivan alapuolella olevat jengit ovat keränneet 938 pistettä, joten Phoenixin mahis ykkösvaraukseen olisi 84/938 = 8,9%

Heikoimmalla joukkueella Columbuksella, tuo todennäköisyys olisi 53/938 = 5,6%.

Tasa-arvonnalla tuo olisi 1/14 = 7,14%.

Erot jäisi aika marginaalisiksi, mutta paskuudesta ei kuitenkaan palkittaisi. Kyllä se heikon organisaation nousu pitää rakentaa muilla tavoin. Ei vajota tarkoituksella vuosiksi paskuuteen, vaan lähdetään tavoittemaan rohkeasti sitä pudotuspelipaikkaa, johon tämä toimisi hyvänä porkkanana.
 
Viimeksi muokattu:

TML

Jäsen
New Jersey Devils - Toronto Maple Leafs 3-4 SO

Tasaiset pelit Devilsiä vastaan jatkuivat, kun Leafs haki yllätysvoiton rankkareiden jälkeen. Itse peliä Devils kyllä hallitsi aika suvereenisti, mutta Brodeur oli oma itsensä ja antoi Leafsille mahdollisuuden. Perinteinen sulaminen Leafsilta taas nähtiin, mutta ei sentään niin pahaa mitä pari vuotta sitten jolloin 3-1 johtoasema 4 minuuttia ennen loppua vaihtui 3-4 tappioksi varsinaisella peliajalla. Tuossa pelissä Devils iski tasoitus- ja voitto-osumansa vikalla minuutilla.

Lears oli nostanut Marlieseista ylös Nazem Kadrin ja Ryan Hamiltonin, jolle yön peli oli NHL-uran ensimmäinen. Frattinin ja Armstrongin tilalle pojjaat siis nostettiin. Aika mukavasti tuo ottelu "uusien" miesten osalta sujui, sillä Hamilton nappasi 2-syötön ja Kadri teki varsinaisella peliajalla maalin ja rankkareissa voittomaalin.

Muutoin miehiä ei liiemmin jäällä näkynyt, mutta Leafsin hyökkäyspeli oli muutenkin taas aika avutonta (alle 20 laukausta taas) joten ei ollut yksinomaan heidän vikansa.

Reimer torjui maalilla hyvin, siinä Leafsin pelin paras pelaaja. Ja kaikki rankkarinvetäjät pussittivat varmasti ohi fatson. Bozak, Connolly ja juuri Kadri. Tasaista on peräpäässä ja auki ketkä siellä bottom vitosessa ovat Blue Jacketsin lisäksi.

Ensi yönä Rangers ACC:ssä.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Hyökkäyksellisesti oli aika onneton esitys. Oliko jatkoajalla yhtään laukausta Brodeurille? En tainnut olla. Muutenkin aika nihkeästi lähti hyökkäykset käyntiin ja kiekkoa haudottiin omassa päässä. Kesselin karvaus = pitkällä liu'ulla ilman kontaktia pari metriä pakkien perässä. Noh, lohdutuspisteet lähti mukaan Kadrin komealla rankilla.

Schenn taisi ajella niin väkevästi kolmannessa erässä, että aukesi Devilsin vaihtopenkin luukku, vaikka taklaus osui useita metrejä luukun viereen. Melkein innostuin.
 

Ralph

Jäsen
Jussi Rynnäs on nostettu NHL-miehistöön ja on tänä yönä Carolinaa vastaan penkillä kun James Reimer pelaa. Vielä tällä kaudella Rynnäs itse maalin maalinsuulle ensi kertaa NHL:ssa? Ei Torontolla ole mitään hävittävää antaa Rynnäksenkin yrittää, joten eiköhän Rynnäksestä tule seuraava NHL:ssa pelannut suomalaismaalivahti.
 

Kaberle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Maple Leafs, Chelsea
Jussi Rynnäs on nostettu NHL-miehistöön ja on tänä yönä Carolinaa vastaan penkillä kun James Reimer pelaa. Vielä tällä kaudella Rynnäs itse maalin maalinsuulle ensi kertaa NHL:ssa? Ei Torontolla ole mitään hävittävää antaa Rynnäksenkin yrittää, joten eiköhän Rynnäksestä tule seuraava NHL:ssa pelannut suomalaismaalivahti.

Eipä tarvinut kauaa odotella. Toisen erän alkuun 3-0 ja Rynnäs maaliin. Ei voi taas kun nauraa tälle Leafsin maalivahtien touhulle. Okei, ensimmäinen ja vissiin toinenkin otti vähän kimmoketta omien mailoista, mutta silti. Ei tarvi kun heittää kiekkoa maalille niin siellä on.
 

Śmierć

Jäsen
Suosikkijoukkue
NY Islanders & Frans Nielsen + Karhu HT
Eipä tarvinut kauaa odotella. Toisen erän alkuun 3-0 ja Rynnäs maaliin. Ei voi taas kun nauraa tälle Leafsin maalivahtien touhulle. Okei, ensimmäinen ja vissiin toinenkin otti vähän kimmoketta omien mailoista, mutta silti. Ei tarvi kun heittää kiekkoa maalille niin siellä on.
Rynnäs pelasi toisen erän ihan hyvin. Hieman sylki eteensä, mutta piti kuitenkin maalinsa puhtaana, eikä antanut kakkoskiekkoja nyt kuitenkaan pahoihin maalintekosektoreihin. Jos kolmas erä jatkuu samaan malliin, niin voinee ollakin, että Rynnäs on aloittava maalivahti seuraavassa ottelussa.
 

TML

Jäsen
Jees, pari peliä taas takana (sitten viimeisimmän kirjoituksen). Rangersia vastaan esitys oli ihan jees olosuhteisiin nähden ja lopulta oli tuloksena rankkaritappio. Eli ottelut Devilsia ja Rangersia vastaan meni kyllä tuloksellisesti hyvin (3/4). Muutenkin Rangersista Leafs nappasi tällä kaudella 5/8, jota voi pitää varsin hyvänä suorituksena etenkin kun ottaa huomioon että nuo 2 voittoa tulivat MSG:ssä.

Siitä aasinsillalla pääseekin siihen, että Leafs ei ole pystynyt voittamaan nyt 51 päivään Air Canada Centerissä. Melkoinen kotipeikko on päällä ja nöyryytetty joukkue ei uskalla kotiyleisön edessä tehdä niitä juttuja mitä tekee paineettomasti vieraissa ollessaaan. Siellä kiusaa on muutamille tiimeille tehty, mutta eilinen oli taas aikamoinen pohjakosketus Leafs-fanin elämässä.

Canesille turpaan 0-3, se nyt ei mikään paha suoritus ole. Mutta se on, että joukkueen esitys oli oikeasti sellaista tasoa että sm-liigan pleijareissakin tulisi nuha JYP:iä, Kalpaa ja Jokereita vastaan. Samalla meni matemaattisestikin playoffhaaveet, mutta juuri tuo viime yön munaton esitys oli sellainen häpeäpaalu että alta pois.

Jussi Rynnäs teki viime yönä debyytin ja ihan hyvän debyytin pelasikin vaikkei duunia liiemmin ollutkaan. Peli oli aika läpsyttelyä 0-3 osuman jälkeen kun Monster oli ratkaissut pelin imaisemalla pari kutia ja pari ex-Leafs -pelaajan osumaa. Toivottavasti Rynnäs saa lisää pelejä, olisi mukava nähdä olisiko tästä porilaisesta mihinkään tuossa kiirastulessa.

Pelaajistosta ei paljon positiivista voi sanoa. Eipä paljon muustakaan. Tää kausi oli tässä, mutta nyt on pitkästä aikaa aika vaisu fiilis kun mennään kesää kohti. Yleensä kesä ja syksy on ollut Leafs-fanille parasta aikaa, pilvilinnoja on rakenneltu ja kautta on odottanut innolla. Nyt kuitenkin kauden lopun totaalinen romahdus ja luovutus on saanut pohtimaan että näinköhän edes playoffeja täytyy odotella vielä vuoteen 2014 saakka...
 

TML

Jäsen
Leafs sainasi keskiviikkona hyökkääjä Spencer Abbottin yhden vuoden entry level -sopimuksella. Kyseessä siis Hobey Baker -voittaja. Tässä juttu tuosta: Leafs Sign Spencer Abbott, Will Join Marlies | MarliesHQ
Jä tässä vielä kaverista tehty highlight -pätkä. https://www.youtube.com/watch?v=Yc_NAJ3R9f0&feature=player_embedded

Tänään oli myös pressissä ollut tuimaa puhetta kun Phaneufilta oli kyselty miehen omasta kapteeni panoksestaan. "Well what do you think" oli Phaneuf sanonut kun kysymys toistettiin.
 
Viimeksi muokattu:

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Lueskelin Steve McKichanin kirjoituksia eräällä forumilla, mies siis Toronton entinen mv-koutsi vuodesta 2004 vuoteen 2008 ja joka toimi siis Torontossa kaudella 07-08, kaudella jolloin Toskala pelasi parhaan kautensa Torontossa. Hän kertoi yhdessä vaiheessa että ansaitsi saada potkut. Ja syyt olivat seuraavat:

1) didn't fight hard enough for Rask and toed company line on trade to Boston.
2) didn't fight hard enough to keep Pogge in minors longer and keep promo machine off him.
3) didn't make playoffs

Millainen olisi Toronton tilanne nyt ilman Allairea, toisella mv-valmentajalla, Rask ja Pogge maalilla. Ehkä jopa Toskala. Koska Vesa ei ollut huono tuolla 07-08 kaudella.

Paljan paskasta valuu Allairen robottikoulun piikkiin. Kunhan ei Rynnästä pilaisi. Reimerin ehti jo pilata.
 

BaronFIN

Jäsen
No justiinsa joo; Rynnäkselle ensimmäinen NHL startti Monsterin loukkaannuttua ennen peliä ja sitten kotipelissä 7 maalia selän taakse ja seurahistorian ennätys peräkkäisten hävittyjen kotipelien määrässä. Lopputulos: jälleen yksi veska Toronton maalivahtien hautausmaalle. On tämä vain huikea seura.

Pari helppoa, muutama pomppu ja muutama aivan mahdoton maali. Peliä ei hävitty Rynnäksen esitykseen, mutta vaikeahan tuosta on enää Canada centeriin tulla takaisin luoton kera.
 

Burkie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Täytyy kyllä sanoa, etten ole koskaan aikaisemmin nähnyt NHL-joukkueelta niin päin helvettiä olevaa oman pään merkkauspeliä kuin viime yönä Torontolla oli. Tukkaan olisi tullut SM-liiga -jengejäkin vastaan..
 

BaronFIN

Jäsen
Mitenkäs varma on muuten Burken asema Toronton GM:nä? Valmentajanvaihdos nähtiin ja suoraan sanottuna en näe edes vilausta paremmasta. Ja tämä edellinen valmentaja sai itsekin kalossia jo aiemmin, joten missä helvetin hyvä veli -kerhon käsissä Toronton tulevaisuus nyt on. Annetaanko seuraavan kauden alun mennä sitä itseään päin ja annetaan siinä vaiheessa kenkää koko johdolle vai pitäisikö rebuild räjäyttää GM:a myöten nyt kauden päätyttyä ja katsoa mitä saadaan aikaiseksi.

Esim. Tallon teki Floridassa heti ihmeitä monen vuoden taapertamisen jälkeen. Eli onko aika ajanut Burken (Vancouverin ja Ducksien) näyttöjen ohi. Onko tuosta miehestä oikeasti mihinkään? Heikko on minun uskoni enää...
 

SaucerPass

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leafs
Epic Fail!

Arvattavasta syystä tässä ketjussa on ollut vähän hiljaista viime aikoina. Omalta osaltani kyse on puhtaasti siitä, että Leafs on pelannut niin karmivaa kiekkoa tehden niin karmivia virheitä, ettei peleistä ole aktiivisesti viitsinyt katsoa kuin erän tai kaksi. Muuallahan on pelattu pudotuspelipaikoista. Lisäksi tässäkin ketjussa pohdittu "paskuuden palkitseminen" johtaa oikeasti siihen, että Leafsin kannatti hävitä mahdollisimman monta peliä. Eli siihen keskusteluun palaten - pitäisikö tässä oikeasti kannattaa aina vastustajaa?

Oli miten oli, niin "mission accomplished!" Oman tulkintani (sekä ainakin TSN:n tulkinnan mukaan) Ducks omaa tie-breakerin Leafsiin nähden eli paremman maalisuhteen (voitot varsinaisella peliajalla tasan) , joten Leafs varaa top-5:ssä ja voi siis teoreettisesti (mahdollisuudet jossain 8 %:n tienoilla) saada myös ykkösvuoron.

Se on silti pieni lohtu, koska ensi kausi näyttää todella synkältä, jos tätä lopputalvea ja alkukevättä katsoo. Kentällä juuri mikään ei muuttunut Wilsonin potkujen myötä. Burke seisoo tietenkin Carlylen takana, mutta ainakin Kesselin otteista näkyi, ettei uusi valkku välttämättä aina miellyttänyt. Lupulin loukkaantuminen taatusti vaikutti myös asiaan, mutta eivätpä Lupul ja Carlylekaan olleet Anaheimissa ihan bestiksiä. Ensi kautta ajatellen olisi ehdottoman tärkeää, että Kessel ja Lupul jatkavat tämän kauden tasollaan. Jos tämä vaarannettiin valmentajavalinnalla, niin Burke voi suksia kuuseen. Muutenkin Carlylen pelifilosofinen valinta "matchata" voimakkaasti ja peluuttaa tiettyjä pelaajia vastustajan ykköstä vastaan, usein tuntui sotkevan Leafsin peliä enemmän kuin vastustajan ykkösen. Oliko sekään nyt ihan hyvä veto siis? Maalivahtipeli oli edelleen heikkoa, mutta se ei ketään enää yllätä. Joukkueen suurin ongelma tällä hetkellä, eikä ratkaisua ongelmaan ole näköpiirissä.

Jos jotain positiivista haetaan, niin Marlies pelaa AHL:n pudotuspeleissä, mikä tarjoaa nuorille pelaajille hyvän kasvupaikan. Torontossa nähdään ensimmäistä kertaa siis myös pudotuspelikiekkoa pitkään aikaan. Omasta mielestäni oli täysin oikeas ratkaisu olla nostamatta farmissa hyvin pelanneita pelaajia suuremmalla volyymilla ylös. AHL:ssä saattoivat oppia jotain voittamisesta, mutta NHL:ssä olisivat taatusti oppineet vain häviämään. En tosin tiedä johtuiko tämä enemmän säännöistä, jotka rajoittavat "call-uppeja" siirtotakarajan jälkeen vai oliko kyseessä tietoinen ratkaisu. Täytyyhän tässä sivusilmällä seurata, miten Kadri, Colborne ja kumppanit pelaavat. Osa NHL:ssä kauden päättäneistä pelaajista liittynee myös Marliesiin kokoonpanoon, joten siinä mielessä kiinnostavia pelejä on tiedossa.

Nyt on enää jäljellä se perinteinen ongelma: mitä joukkuetta (NHL:n) sympata pudotuspeleissä, kun Leafs taas jäi rannallle?
 

BaronFIN

Jäsen
Nyt on enää jäljellä se perinteinen ongelma: mitä joukkuetta (NHL:n) sympata pudotuspeleissä, kun Leafs taas jäi rannallle?
Tähän vahva sama ja nyt kun Floridakin kampesi itsensä loppupeleihin, niin Torontohan nousi "pisimpään pudotuspelien ulkopuolella" -listan kärkipaikalle. Eihän tässä voi enää kuin haudata kädet kasvoihin... Burke hei, kuinka monta vuotta tarvitse vielä rebuildiin?
 

RepoMies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maple Leafs
Kirjoiteetaampa vähän menneestä kaudesta nyt kun kerkeän. Kausihan alkoi hyvin Kesselin ja Lupulin ollessa hippuvireessä, mutta pikkuhiljaa tahti alkoi hyytyä, eikä loppukauden romahdusta hidastanut edes valmentajan vaihdos. Kauden alussa vaikutti, että joukkue oli mennyt eteenpäin, mutta loppupeleissä maalinteko oli aivan liika Kesselin ja Lupulin varassa. Taustatukea antoivat oikeastaan lähinnä Grabovski, Bozak ja McArthur. Näiden pelaajien ansiosta Leafs pärjäsi kuitenkin tehdyissä maaleissa suht hyvin tehden kymmenenneksi eniten maaleja koko NHL:stä (227). Isompaa panosta voisi muilta kuitenkin odottaa jos neljä pelaajaa tekee 44% joukkueen maaleista.

Isoimmat ongelmat menneellä kaudella olivat kuitenkin puolustus ja maalivahtipeli. Toronto päästi maaleja omaan verkkoon toiseksi eniten, yhteensä 259. Alkukaudesta näytti ihan hyvältä, mutta Reimerin loukkaantumisen jälkeen ei maalilla ollut oikein luotettavaa vahtia. Gustavsson pelasi ailahtelevasti j Reimerkin oli paluunsa jälkeen suoraan sanottuna huono. Molemmilla maalivahdeilla päästettyjen maalien keskiarvo jäi lopulta kolmen maalin tuntumaan ja torjuntaprosentti noin 90.0. Myös puolustus pelasi kokonaisuutena huonon kauden, eikä epävarmoille maalivahdeille annettu tarpeeksi tukea.

Tehdään nyt vielä jonkinmoinen pelaaja-arvio loppuun:

Hyökkääjät:

Colby Armstrong 29, 1+2=3, -8
Rikkonainen kausi, eikä päässyt oikein missään vaiheessa mukaan peliin. Jotenkin vaisumpi kuin edellisillä kausilla, eikä oikein saanut mitään aikaan.
5 1/2

Carter Ashton 15, 0+0, -10
Siirtotakarajalla joukkueeseen hankittu prospecti pääsi kokeilemaan ylhäällä loppukauden. Oli fyysinen ja yritteliäs, mutta ei vielä NHL-valmis. Ensii kausi menee luultavasti farmissa.
6-

Tyler Bozak 73, 18+29=47, -7
Yksi kauden positiivisista yllätyksistä. pystyi pitämään paikkansa ykkösessä kesän hankinnoista huolimatta.
8

Mike Brown 50, 2+2=4, -8
Ok kausi. Pelaa aina täysillä ja tunnetta ei pelistä puutu. Tehoja olisi voinut tulla enemmänkin. Joutui ehkä liiankin pieneen rooliin. Muutama hyvä mylly.
6+

Joe Colborne 10, 1+4=5, +2
Pääsi pariin otteeseen ylös kokeilemaan. Pienellä vastuulla syntyi yllättävän hyvin tehoja ja väläytteli välillä. Kuitenkin melko näkymätön. Ensi kaudella ylhäällä?
7+

Tim Connolly 70, 13+23=36, -14
Kauden suurimpia pettymyksiä. Piti olla ykkösketjun sentteri, mutta ajautui pelaamaan milloin missäkin. Veltto ja laiskan oloinen, pisteitä aivan liian vähän.
6-

Joey Crabb 67, 11+15=26, +1
Melko yritteliäs, mutta ei löytänyt oikein sopivaa roolia. Pisteitä kuitenkin odotuksiin nähden ihan hyvin.
7-

Philippe Dupuis 30, 0+0, -2
Näkymätöntä ja tuloksetonta pörräystä.
5

Matt Frattin 56, 8+7=15, -4
Yritteliäs ja energinen, myös kohtuu taitava. Ei kuitenkaan saanut pisteitä riittävästi. Tulevaisuudessa iso osa joukkuetta.
7-

Mikhail Grabovski 74, 23+28=51, +0
Taso laski hieman edelliskaudesta, silti joukkueen parhaimmistoa. Sai kalliin jatkosopimuksen joten ensi kaudeksi pitäisi nostaa tasoa.
8

Nazem Kadri 21, 5+2=7, +2
Pääsi kokeilemaan taas muutaman kerran ylhäällä. Oli pirteä ja loi tilanteita, ei kuitenkaan saanut niin isoa roolia minkä olisi otteillaan ansainnut. Pisteitä olisi täytynyt saada enemmän jotta paikka ylhäällä olisi säilynyt. Kuitenkin pelatessaan lähes aina joukkueen parhaimmistoa.
7 1/2

Phil Kessel 82, 37+45=82, -10
Kesseliltä huippukausi! Aluksi ihan pitelemätön, hiipui hieman loppua kohti. Muodosti yhden sarjan parhaista tutkapareista Lupulin kanssa. Hyökkäyspäässä lähes maaginen, omassa päässä laiska ja huolimaton. Nousi vihdoin potentiaalinsa edellyttämälle tasolle.
9+

Nikolai Kulemin 70, 7(!)+21=28, +2
Mitä tapahtui? Viime kaudella 30 maalia, nyt 7. Pelasi kyllä yritteliäästi ja painoi duunia illasta toiseen, mutta ei pystynyt auttamaan joukkuetta pisteillään viime kauden tapaan. Iso pettymys, mutta ei voi silti syyttää miestä yrityksen puutteesta.
6

Matthew Lombardi 62, 8+10=18, -19
Joukkueen kovimpia tuhlailijoita. Luistelee kyllä kovaa, mutta ei juuri muuta annettavaa joukkueelle. Surkea +/- lukema puolustavalta hyökkääjältä. Vaikka odotukset eivät pitkän loukkaantumisen jälkeen olleet kovin korkeat, oli Lombardi pettymys.
5 1/2

Joffrey Lupul 66, 25+42=67, +1
Mielestäni joukkueen MVP. Ihan loistava pelaaja joka tekee hyvää paljon töitä illasta toiseen ja siinä sivussa sai kovat pisteet. Erinomainen kiekon suojaaja ja syöttelijä. Merkitys näkyi selvästi kun oli loppukauden sivussa. Jatkuuko lento myös ensikaudella?
9 1/2

Clarke MacArthur 73, 20+23=43, +3
Ihan pirteää peliä, mutta tehopisteet putosivat Grbovskin ja Kuleminin tapaan viimekaudesta. Ei isommin valittamista, mutta tehoja pitäisi tulla enemmän, koska ei ole mikään loistava puolustava hyökkääjä tai fyysinen voimahyökkääjä. Kuitenkin ihan hyvää peruspeliä. Epätasainen.
7 1/2

Jay Rosehill 31, 0+0, -4
Turhake.
5

David Steckel 76, 8+5= 13, -14
Toi fyysisyyttä neloseen ja otti Hyvin aloituksia. Maalejakin syntyi kohtalainen määrä rooliin nähden. +/- Lukema ei ole kovin hyvä, mutta puolustaa paremmin mitä sen perusteella voisi luulla.
6+

Pakeista ja maalivahdeista laitan arviot myöhemmin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös