Bluesin maalivahdit kaudella 2011-12

  • 166 865
  • 378

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Liittyyhän ne sillä tavalla, että jos Galbraith olisi ollut aivan surkea, Koivistoa yritettäisiin ajaa pelikuntoon paljon nopeammalla aikataululla. Minä en siis tiedä, miksi hän on sivussa ja pikkuhiljaa nämä "tiedän syyn, mutta en levitä sitä, koska kunnioitan hänen yksityisyyttään"-jutut alkaa ärsyttämään. Missähän piireissä pitää liikkua, että kuulisi kyseisestä asiasta?

Miksi näistä asioista toisaalta pitäisi tietää? On asioita, jotka eivät liity meihin kannattajiin mitenkään - paitsi tietysti pelaajan puuttumisena - ja jokaisella on oikeus yksityisyyteen. Jopa julkisuuden henkilöillä.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä

Minua asia ei kiinnostaisikaan, ellei jo pari nimimerkkiä olisi tullut lausumaan näitä "tiedän, mutta en kerro muille" -kommentteja. Kyllähän tuollainen herättää mielenkiintoa joka jannussa, myönsi sitä tai ei.
 
Diablo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vimpelin Veto, Urheilullisesti avoimet sarjat
Mielenkiintoinen tämä tapaus Koivisto. Tuossa Urholta matsia katsellessa tuli asia mieleen, kun kaverin poissaolo on henk.koht. syyn takia venynyt jo näinkin pitkäksi. Saas tosiaan nähdä koska pelaa kehiin, vai palaako ollenkaan. Yleensähän näissä on valitettavasti taustalla esimerkiksi läheisen tai oma vakava sairaus, tai muu vastaava.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Tää Galbraith on kyllä todella eleetön torjuja. Saipa-matsin rankkuskabassakin mies jotenkin vaan seurasi varjona laukojia, mutta niin vaan kiekot jäi menemättä Bluesin maaliin. Sortui tosin pari kertaa siihen, mihin about kaikki maalivahdit eli menee maalin taakse hakemaan kiekkoa mailallaan, mistä on aiheutua vaaratilanne. Mutta noin yleisesti ei nukahtele, höntyile eikä ylipelaa. Luotettava veskari.

Ei ole Tarkin tapainen veskari, joka pystyy jopa yksin voittamaan pelejä mutta takuuvarmasti antaa kenttäpelaajille mahdollisuuden voittaa pelejä.
 
Viimeksi muokattu:

Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Ei ole Tarkin tapainen veskari, joka pystyy jopa yksin voittamaan pelejä mutta takuuvarmasti antaa kenttäpelaajille mahdollisuuden voittaa pelejä.

Ei vielä, mutta jos saa pelata koko loppukauden, hänestä voi kehittyä sellainen. Itse näen hänessä ja Brücklerissä edelleen monta samanlaista piirrettä. Kunhan vaan anttiylöset eivät pääse tekemään maaleja punaviivalta...
 
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendel Clark
Mielenkiintoinen tämä tapaus Koivisto. Tuossa Urholta matsia katsellessa tuli asia mieleen, kun kaverin poissaolo on henk.koht. syyn takia venynyt jo näinkin pitkäksi. Saas tosiaan nähdä koska pelaa kehiin, vai palaako ollenkaan. Yleensähän näissä on valitettavasti taustalla esimerkiksi läheisen tai oma vakava sairaus, tai muu vastaava.

Kummallisia - ja eritoten salamyhkäisyyden vuoksi kaikenlaisille spekuleerauksille aihetta antavia - nämä "henkilökohtaiset syyt" tuntuvat olevan. Moni pelaaja/julkisuuden henkilö on kuitenkin tullut sairauksienSA kanssa julkisuuteen vaikka sitten katkoakseen kaikenlaisilta vellovilta paikkansapitämättömiltä huhilta siivet. Jos kyse olisi jostain perhepiiriin liittyvästä tragediasta, niin aika outoa on se, että se estää kuukausi tolkulla henkilöä harjoittamasta ammattiaan.
Jeremias Karalahden "henkilökohtaiset syyt" olivat kaikkien tiedossa ja vastaavasti Markkasen Jussin perhepiirissä tapahtunut ikävä juttu tuotiin pelaajan itsensä(kin) taholta julkisuuteen ja asia oli nopeasti kuitattu eikä sillä retosteltu sen enempää.
Tietämättä tapaus Koivistosta yhtään mitään, niin yleisesti avoin ja rehellinen tiedotus on paras ase epämäärisiä vihjailuja ja huhuja vastaan.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Jos kyse olisi jostain perhepiiriin liittyvästä tragediasta, niin aika outoa on se, että se estää kuukausi tolkulla henkilöä harjoittamasta ammattiaan.

Jokuhan täälläkin tiesi kertoa, että poissaolon syy ei koske perhettä tai läheisiä. Oliko kyseinen nimimerkki sitten oikeassa, on toinen asia..
 
Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Poissaolon syy ei koske perhettä tai läheisiä. Syy ja taustat ovat kuitenkin sellaiset, että jääkiekkoyhteisössä ei välttämättä kannata asiasta ihan liikaa puhua ennen kuin asiat on kunnossa. Vastaavia tapauksia tulee parikin mieleen aiemmilta kausilta ja silloinkin asiat on tuotu julkisuuteen vasta, kun tilanne on normalisoitunut. Koiviston kohdalla kausi taitaa olla paketoitu. Ura toivottavasti ei.
 
gusarov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Penticton Knights
Bluesin sivuilla vahvistettu, että Koivisto on sivussa loppukauden. Iilahti Sportissa takaisin riviin.
 
King Jeremy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool, Bayern München ja Boston Celtics
Poissaolon syy ei koske perhettä tai läheisiä. Syy ja taustat ovat kuitenkin sellaiset, että jääkiekkoyhteisössä ei välttämättä kannata asiasta ihan liikaa puhua ennen kuin asiat on kunnossa. Vastaavia tapauksia tulee parikin mieleen aiemmilta kausilta ja silloinkin asiat on tuotu julkisuuteen vasta, kun tilanne on normalisoitunut. Koiviston kohdalla kausi taitaa olla paketoitu. Ura toivottavasti ei.

Juuri näin. Silti ihmettelen, että Koivisto ei ole asian kanssa tullut julkisuuteen, sillä ei näitä sopimusneuvotteluissa kuitenkaan sivuuteta, vaan kyllä niistä seurajohto haluaa aina tietää. Sen ymmärrän, että Blues ei asiasta tiedota, koska ei seura voi asiasta tiedottaa ilman pelaajan suostumusta. Eri asia sitten on, että onko Koivisto antanut suostumustaan.

Mitä tulee Koiviston uraan, niin itse en palkkaisi veskaria, jolla on noin vaikea ongelma. Eli tuskin saa paperia huippujengeihin enää. Voin toki olla väärässäkin, mutta itse en riskiä ottaisi. Kenttäpelaajan kohdalla ehkä, mutta veskarin kohdalla en ikinä.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
On se kumma, että muiden jengien fanit tietävät Koiviston poissaolon syyn, mutta Bluesfanit, ainakin he keidän kanssa minä olen ollut tekemisissä, ovat vaivoin kuulleet edes mitään huhua. Mistä te saatte tietonne? Onko olemassa joku tietotoimisto, joka palvelee vain Espoon ulkopuolisia ihmisiä?
 
kakkonen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
On se kumma, että muiden jengien fanit tietävät Koiviston poissaolon syyn, mutta Bluesfanit, ainakin he keidän kanssa minä olen ollut tekemisissä, ovat vaivoin kuulleet edes mitään huhua.
No onhan Koivisto aika kauan vaikuttanu Oulussa että kai joku kaveri tai kaverin kaveri voi jotain tietää..
 
Orca

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoon mikä milloinkin
Kyllä tuosta Koiviston tapauksesta blueskannattajillekin aika yksityiskohtaistakin tietoa on tihkunut. Voisi silti lopettaa asialla spekuloinnin, kun kaveri kerran on nyt loppukauden syrjässä. Muutenkin sairaudet (fyysiset ja psyykkiset) ovat tiedotuksen osalta hiukan eri asia, kuin pelissä tapahtuneet loukkaantumiset. Eiköhän se ole Koiviston asia, tuleeko asioidensa kanssa julkisuuteen vai ei.

Koivistolla taitaa olla Bluesiin sopimus 2013 loppuun, joten toivotaan että saa paketin kasaan ensi kaudeksi. Anyways oli iso riski lähteä tuolla maalivahtikaksikolla tähän kauteen monestakin syystä.

Galbraithin loukkaantuminen tähän päälle on lähinnä tragikoomista...
 
Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
On se kumma, että muiden jengien fanit tietävät Koiviston poissaolon syyn, mutta Bluesfanit, ainakin he keidän kanssa minä olen ollut tekemisissä, ovat vaivoin kuulleet edes mitään huhua. Mistä te saatte tietonne? Onko olemassa joku tietotoimisto, joka palvelee vain Espoon ulkopuolisia ihmisiä?
Niin tai sitten ne Blues-fanit jotka tietävät asioiden laidan tajuavat vain pitää turpansa kiinni asioista jotka eivät todellakaan tälle keskustelupalstalle kuulu.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
Ymmärrän että asialla jahkailu oli tapetilla silloin kun Koiviston poissaolon kestosta ei ollut vielä varmuutta. Uteliaisuus oli ihan perusteltua, jokainen halusi - ja eittämättä haluaa vieläkin - varmasti tietää, mitä tuon mystisen "henkilökohtaisen syyn" taakse kätkeytyy. Kyseessä on kuitenkin joukkueen kulmakivi ja tärkein pelaaja, joten kaikkia kiinnostaa jo pelkästään urheilullisin syiden johdosta tieto poissaolon pituudesta. Näinhän se menee perinteisissä loukkaantumistapauksissakin.

Mutta nyt tilanne on muuttunut. Poissaolon pituus on kaikkien tiedossa ja täten asialla spekulointi on syytä lopettaa heti ja nyt. Kaikki utelut viimeisen uutisoinnin jälkeen ovat mielestäni äärimmäisen epäkohteliaita tekoja, joita ei voi ainakaan jääkiekon seuraajana perustella mitenkään.

Että terveisiä vaan täältä Itsestäänselvyyksien maasta. Case closed.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Itse olen kritisoinut lähinnä näitä viestejä, joita on tullut tähänkin ketjuun muistaakseni ainakin pari. Ne menevät siis kaavaltaan näin: "Kuulin tuossa huhun Koiviston poissaolosta, vakava juttu ja ymmärrän kyllä, miksei siitä kerrota julkisesti. En ala sen enempää setvimään asiaa. Hyvä, ettei tuota ole puitu julkisuudessa."

Vaikka on sinänsä ymmärrettävää, että tullaan ilmoittamaan siitä, että on opittu jotain uutta ja halutaan osoittaa sympatiat pelaajaa kohtaan, sen voisi hoitaa myös jossain muualla kuin keskustelupalstalla, jossa moiset kommentit aiheuttavat lähinnä hämmennystä ja halua tietää lisää. Jos itse olisin kuullut syyn Koiviston poissaoloon, olisin pitänyt sen täysin omana tietonani, en olisi tullut kirjoittamaan asiasta tänne, tai minnekään muuallekaan mitään.

Omalta osaltani tämä tapaus on nyt loppuunkäsitelty. Toivon koko sydämestäni, että Pete nähdään vielä kaukalossa ja hän löytää saman huippuvireen, minkä saavutti juuri ennen tätä koko jupakkaa oli syy poissaoloon sitten mikä tahansa.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Silti ihmettelen, että Koivisto ei ole asian kanssa tullut julkisuuteen, sillä ei näitä sopimusneuvotteluissa kuitenkaan sivuuteta, vaan kyllä niistä seurajohto haluaa aina tietää.

Seurajohto haluaa kuulla sopimusneuvottelujen kannalta oleelliset asiat agentilta tai pelaajalta suoraan, eikä siihen tarvita mitään lehdistötilaisuutta vaan sopimusneuvottelut käydään joka tapauksessa suljettujen ovien takana ilman yleisöä. Siinä mielessä Koiviston poissaolon syyn julkistaminen olisi sopimusneuvottelujen kannalta täysin merkityksetöntä ja palvelisi ainoastaan jääkiekkoa seuraavan yleisön uteliaisuutta.
 
Näin kausikortin omistajana on mielestäni perusteltua olettaa että tuotteen tarjoaja/myyjä (Blues) tiedottaa asiakkaalleen miksi yksi tuotteen (jääkiekkojoukkue) osa ei toimi. Koiviston soppari oli minulla tiedossa jo ennen kausikorttiostopäätöstäni. Teoriassa koivisto olisi voinut olla minulle tärkein yksittäinen syy ostopäätöksessä. Jos näin olisi ollut niin kokisin itseni petetyksi silloin kun pelaaja ei pelaa ja on poissa ilman syytä.
 
schrute

Blueshan on tiedottanut miksi Koivisto on sivussa: henkilökohtaisten syiden takia. Sen enempää seuran ei tarvitse, eikä kuulu, puuttua jääkiekon ulkopuolisiin asioihin julkisesti tällaisissa tapauksissa. Toivottavasti esittämäsi teoria ei yhdenkään järkevän kausikorttilaisen tapauksessa toteudu.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Noin niin kuin muutenhan tässä alkaa jo odottaa, että kausikortin kylkiäisenä myytäisiin faneille vakuutuksia sitä varten että kausi menee pipariksi runsaiden loukkaantumisen myötä. Siinä voisi saada jokunen lätkäfanikin töitä vakuutusyhtiöstä, kun siellä pitäisi pähkäillä että kuinka suuri kenenkin yksittäisen loukkaantuneen pelaajan merkitys seuralle on.

Mutta asiallisesti täysin samaa mieltä schruten kanssa.
 
Toni85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoolainen jääkiekko oikeissa käsissä
Näin kausikortin omistajana on mielestäni perusteltua olettaa että tuotteen tarjoaja/myyjä (Blues) tiedottaa asiakkaalleen miksi yksi tuotteen (jääkiekkojoukkue) osa ei toimi. Koiviston soppari oli minulla tiedossa jo ennen kausikorttiostopäätöstäni. Teoriassa koivisto olisi voinut olla minulle tärkein yksittäinen syy ostopäätöksessä. Jos näin olisi ollut niin kokisin itseni petetyksi silloin kun pelaaja ei pelaa ja on poissa ilman syytä.

Kausikortin omistaminen ei tarkoita sitä, että omistat osan joukkuetta. Kausikorttia ei mainosteta sillä, että osta kausari, tiedät kaiken joukkueen asioista tms. Kun ostat kausarin, ainoa lähtökohtainen asia mitä saat, on oikeus käydä jokaisessa kotiottelussa ilman eri veloitusta ja saat istua samalla paikalla.

Periaatteessa tilannetta voisi verrata vaikkapa siihen, että ostat lipun Nightwishin keikalle. Keikkapäivänä Marco Hietala saa flunssan ja joutuu jättämään keikan väliin. Tilalle otetaan tuuraajabasisti ja keikka vedetään täysin normaalilla setillä. Ei kukaan keikkajärjestäjä anna lipun hintaa takaisin, jos vain yksi osa esiintyvästä bändistä on poissa.

Jos palataan takaisin Bluesiin. Et ole ostanut kausikorttia Petri Koiviston peleihin, vaan Bluesin. Täten, kun Blues on kaukalossa, tuote on juuri se, mistä olet alunperinkin maksanut.
 
blackhawk

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Chicago
Jos palataan takaisin Bluesiin. Et ole ostanut kausikorttia Petri Koiviston peleihin, vaan Bluesin. Täten, kun Blues on kaukalossa, tuote on juuri se, mistä olet alunperinkin maksanut.

Juuri näin. Jo kausikorttia ostaessaan jokainen jääkiekkoa seuraava tietää, että kuka tahansa pelaaja voi poistua seuran vahvuudesta kesken kauden ilman, että todellista syytä tiedotetaan julkisuuteen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös