R.I.P. Hannu Haapalainen

  • 9 767
  • 16

Fist of God

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charleston Chiefs
Tällainen suruviesti sitten saavutti IFK faninkin. Hieno pelaaja ja näin muutaman pelinkin Hgissä IFK:ta vastaan. Viisi mestaruutta. Respect!
 
Minäkin olen Haapalaisen nähnyt pelaavan. Ei ollut niitä näkyvimpiä kavereita, mutta luotettava peruspakki kyllä. Aika nuorena lähti.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Otan osaa.

Hannu Haapalainen pelasi kotimaisella kiekkohuipulla silloin kun pikkupoikana otin ensi askeleitani penkkiurheilijana. Vaikka Tappara ei kuulunutkaan omiin suosikkeihini, Tapparan 70-luvun jälkipuoliskon näkyvimmät hahmot syöpyivät pysyvästi mieleen. Heitä olivat Haapalaisen ohella ainakin pakkiparinsa Valkeapää, Porvari, Alkula, Marjamäki, Jarkko, Oijennus ja Koivulahti. Ikämiehiä jo tietysti kaikki, vaikka tuntuu kuin vasta hiljattain seurasin näitäkin vanhasta mustavalko-teeveestä. Muistuu myös mieleen kuinka näiden kaverien nimet scrollasivat ruudulla kyrillisillä kirjaimilla Izvestija-matsien alussa.
 

polvipetteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Toivottavasti Tappara kunnioittaa yhtä poistunutta sankaria asiaan kuuluvasti seuraavassa kotipelissä huomenna.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Ikävä uutinen. Erittäin tyylikäs pakki Tapparan menestyvuosilta on poissa. Osanotto.
 

peksa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Crystal Palace, Tappara ja HIFK
R.I.P Numero 4 Hannu Haapalainen. Muistan ne pari kautta kun oli nrot 4 ja 5 ja 6 parhaat pakit. Haapalainen, Valkeapää, Litma.

Toivottavasti kaikki pelaisivat huomenna numerolla 4 jossa lukee Haapalainen selässä.
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
R.I.P

Haapalainenhan oli niitä kuuluisia "Jarkkolaisia". Pakkiparina Valkeapää, ketjuna Alkula-Jarkko-Leinonen.

Haapalainenhan kelpasi vielä MM-kotikisajoukkueeseen vuonna 1982 pelatessaan Saksassa. Muodosti Nummelinin kanssa suht varman ja kokeneen pakkiparin. Lisäksi vielä kaudella 1982-83 pelasi Izvestija-turnauksessa, oli tuoreen päävalmentaja Alpo Suhosen yllätysvalinta nuorehkoon joukkueeseen. Siihen ne maajoukkuepelit taisivat kuitenkin lopulta päättyä.
 

bwo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Lapsuuden ja teini-iän sankarinimiä. Hannu Haapalainen oli älykäs ja tyylikäs pelaaja. Allekirjoittanut laittaa jotakin missä on numero neljä huomenna päälle.

Syvä kumarrus ja kiitos.
 

Hakkuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Montreal Canadiens, Tottenham
Ei oikein nykyään niin paljon käytettävä "peruspakki" mielestäni rimmaa Haapalaisen yhteydessä. Jos on pakko, niin mieluummin käyttäisin tuota termiä vaikkapa Valkeapään "Pedrosta". Haapalainen oli pienikokoinen pakki, jonka jaloissa luistimet eivät painaneet... Hänellä oli loistava tasapaino, joten hyvin pärjäsi senaikaisissa väännöissä isompienkin karjujen kanssa. Ainakin minulla mielessä on vaikkapa 70-luvun ottelu WHL:n tähtijoukkuetta Winnipeg Jetsiä vastaan Hakametsässä. Siellähän pelasi esim. Bobby Hull jne. Kyllä Haapalaisen liike ja taito olivat silloinkin elementissään!

Omasta mielestäni Haapalainen oli eräänlainen varhennettu Tappara-versio Reksa Ruotsalaisesta. Oli liikettä, taitoa, pelintekoa, laukauskin varsin mallikas. Omissa kirjoissani Tapparan kaikkien aikojen pakistossa lähellä kolmossijaa Marjamäen ja Jutilan jälkeen. Numminen nimittäin pelasi Tapparassa niin vähän, etten hänen Tapparassa esittämiään juttuja vedä samalle viivalle. Monia muitakin hyviä kyllä kieltämättä on ollut: Valkeapää, Litma, Mäntylä, Perttula(!!), Laksolat jne. jne. Mutta minun kaikkein aktiivisin aika Tapparan suhteen taisi olla tuo 1970-luku, jonka vuoksi juuri esim. Hannu Haapalainen oli todella visusti painunut mieleeni. Loistavana pelaajana. Ei tule koskaan unohtumaan ainakaan minun muistoistani. Kiitos kaikista hienoista elämyksistä Tappara-kiekon parissa erityisesti, Hannu Haapalainen!!
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Omissa kirjoissani Tapparan kaikkien aikojen pakistossa lähellä kolmossijaa Marjamäen ja sensoroitu jälkeen.

Myös itselläni Haapalainen menee kolmen kärkeen: Marjamäki, Haapalainen, Valkeapää. Tällä hetkellä neljäntenä Mäntylä. Ei ollut Haapalainen mikään peruspakki niin kuin Hakkurikin toteaa.
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Muistan nuoruudestani HH;n. Nähnyt jopa livenä. Osanottoni Tampereelle.
 

kalle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Paljon hienoja muistoja myöskin H.H:sta ja yleensäkin sen ajan Tapparasta.
Joku jo aiemmin vertasikin Haapalaista Reijo Ruotsalaiseen. Kyllähän paljon yhtäläisyyksiä olikin, molemmilla loistava tasapaino ja pienen koon korvaava hyvä pelisilmä. Toisin kuin pakkiparinsa Pedro Valkeapää, Haapalainen pelasi " ei niin räiskyvää" peliä. Pari olikin loistavasti toisiansa täydentävä.
Haapalainen pelasi ainakin oman muistikuvani mukaan uransa huippuhetket Jarkon kentällisessä ja toikin siihen juuri luisteluvoimallaan suuren avun, Jarkon ollessa käytännössä luistelutaidoton.
Vaikka Haapalainen pelasikin usein maajoukkueessa, jäi hänen kohtalokseen kuitenkin silloisessa Tapparassa olla vain tavallinen rivimies. Tämä ei johtunut pelitaidoista, vaan sen ajan Tapparan verrattomasta pelaajamateriaalista ( parhaimmillaan taisi 5 kuudesta pelaavasta pakista olla yhtä aikaa maajoukkueessa) ja miehen vaatimattomasta luonteesta ja räiskymättömästä pelityylistä.
Lepää rauhassa Hymy-paita no. 4.
 
Ei oikein nykyään niin paljon käytettävä "peruspakki" mielestäni rimmaa Haapalaisen yhteydessä.

Ei ollut Haapalainen mikään peruspakki niin kuin Hakkurikin toteaa.

Ok, 2-1.

Ehkä olin koko 70- ja 80-luvun niin juovuksissa, että muistikuvani Haapalaisesta olivat noin hataria. Ja tokihan Tappara on aina ollut nimenomaan joukkue, jossa henkilöpalvonta ei koskaan ole noussut etualalle.

Hannun poismeno tullaan taatusti huomioimaan illan matsissa, toivottavasti tyylillä.
 

Corkscrew

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
En ole koskaan nähnyt Haapalaisen pelaavan, mutta kuvauksista ja saavutuksista päätellen olisi takuulla kuulunut pelaajiin joiden otteita halliin erityisesti tulee mentyä katsomaan. Lepää rauhassa #4.
 

Puster

Jäsen
Hannu Haapalainen oli yksi niistä harvoista tapparalaisista joita pikkukillinä ja Ilveksen kannattajana 70-luvulla arvostin. Hieno mies, hieno pelaaja, aivan liian aikaisin lähti!

Kuten Nännimäinen aiemmin totesi, toivottavasti Tappara järjestää tyylikkään muistohetken ennen peliä. Sen tämä tyylikäs pelaaja todella ansaitsee.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Tappara vs Pelicans
  • 2.36
  • 3.50
  • 2.84
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös