Kivikova kivikova Kiekko-Espoo...?

  • 3 351
  • 21

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Puhdasta galluppia, mutta mikä on tilanne nykyään: vieläkö moni haikailee menneisiin Matinkylän ja K-Espoon aikoihin vai ovatko nykyiset aktiivikannattajat jo täysin sisäistäneet Bluesin uuden - ja vanhasta totaalisesti muuttuneen - imagon Salonojineen ja LänsiAuto Areenoineen?

Omalta osaltani on pakko sanoa se, että - ikävä kyllä - Blues ei voi koskaan olla sitä, mitä Kiekko-Espoo oli aikoinaan. Okei, maailma ja yhteiskunta elävät jatkuvassa muuttosliikkeessä, kuten myös kiekkoilu siinä sivussa, mutta silti näin pikainen muutos kovalla yhteishengellä taistelevasta sympaattisesta pikkuseurasta rahaa polttavaksi "Jokereiden pikkuveljeksi" miltei oksettaa.

Itse olin aikoinaan vuonna 1999 katsomassa Bluesin ensimmäisen pelin uudessa areenassa: halli oli kieltämättä komea (kuten on edelleenkin), mutta tunnelmat olivat hyvin ristiriitaiset. Valitettavasti asenne ei ole liki neljässä vuodessa juuri muuttunut mihinkään. Vitutusta on lisännyt entisestään se, että kuinka huonosti Blues on menestynyt käytettyyn rahaan nähden: meillehän nauravat jo hevosetkin. :(

Noh, pitkästä aikaa tuntuu siltä, että tänä vuonna on mahdollisuus menestyä. Vaikka en osaa enää mahdollisesta mitalista samalla tavalla riemuitakaan, niin tietysti toivon sitä. Kuitenkin tavallaan uskon, että jos narrit eivät pottia vie, niin se on sitten juuri Espoo, joka sen voi korjata.. potentiaalia kyllä on, jos vain kaikki menee täysin nappiin. Noh, saas nähdä: keväällä ehkä herätään muutaman vuoden horroksesta, jos vain työ ja elämäntilanne sen sallivat. :)
 
Viimeksi muokattu:

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Haikeudella Matinkylä Gardenin aikoja muistelen, mutta aikansa kutakin. Nyt on tottunut la-areenan pehmeisiin penkkeihin, loistavaan mediakuutioon ja hyviin baareihin, joista näkee kentälle, niin en haluaisi palata latoon kökkimään muovipenkeille tai kylmille laudoille seisomakatsomoon. Olihan Matinkylässä aivan erilainen fiilis katsella pelejä, mutta ei sellaisella "hallilla" voida sm-liigassa toimia, tämä on kylmä fakta. Eihän siellä edes ole tilaa show-girsl:lle.

Menestyvä joukkuekin on varmasti hieman helpompi rakentaa kaupunkiin, josta löytyy la-areenan tasoinen kotihalli. Vanhaan latoon ei tullisi varmasti ketään vähänkään nimekkäämpää pelaajaa. Haliin, jossa oli välillä yhtä kylmä kuin ulkona.

Tyyli jolla muutos hoidettiin kyllä tökkii. Nopeasti kaikki tänne ja heti ei oikein ole toiminut. Vasta Ruutun tulon jälkeen on toiminnassa nähty jotain järkeäkin, toivottavasti jatkuu samalla tavalla. Niemä olisi voitu kanssa hieman miettiä. Blues kyllä kuvastaa Espoota, onhan vaakunassa sinistä, mutta silti. Logokin on aika kökkö.

Vanhoja aikoja voi onneksi muistella a-junnujen peleissä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Sellainen juttu tuntuu unohtuvan monilta vanhan haikailijoilta, että tuolloin legendaarisina Matinkylän aikoina joukkue oli käytännössä _aina_ niillä sijoilla joista Pelicans ja kumppanit nykyisin taistelevat. Kuudes sija olisi ollut "meidän mestaruus" ja joistan Jan Calounin tasoisista taitureista olisi nähty korkeintaan märkiä päiväunia.

Itse kaikki Matinkylän vuodet myös kokeneena arvostan tuota ajanjaksoa espoolaisen kiekkoilun historiassa, tavallaan se oli jopa ainutlaatuinen koko Suomen mittakaavassa; en usko, että kovin moni muu seura olisi edes pysynyt pystyssä sitä kuutta-seitsemää vuotta, jotka Ladossa pelattiin. Jussi Salonojan ostaessa Bluesin oli seuralla ja halliyhtiöllä jo niin paljon velkaa, ettei ole mitään takeita, että toiminta olisi enää montaa vuotta jatkunut.

Itse en siis kaipaa Matinkylän aikoja, muussa kuin nostaligisissa hehkutuksissa. Myös minä valitsen mieluummin ne pehmeät penkit, upeat puitteet, ja ennenkaikkea (mahdollisesti) loistavan joukkueen. Tunnelma on ainoa asia, joka Matinkylässä oli parempaa kuin LA-Areenalla. Blues-nimen hyväksyminen olikin uusien puitteiden hyväksymistä huomattavasti hankalampaa, ja itselläni siinä meni parisen vuotta. Kuitenkin se seura ja joukkue on täsmälleen sama, kuin se jota Matinkylässä kannatin, joten tältä pohjalta sen hyväksyminen oli aina vain ajan kysymys. Nyt muutaman vuoden ajan on Blues tuntunut jo varsin ok-nimeltä, enkä enää tunnista Kiekko-Espoo nimistä joukkuetta omakseni.


Se, ettei menestystä ole odotetusti vielä tullut, on monien osien summa. Kasvukivuiksi niitä voinee myös sanoa, mutta alan olla jo siinä uskossa, että moiset ongelmat ovat taaksi jääneitä. Seurassa tapahtunut muutos oli kuitenkin suomalaisessa mittakaavassa todella iso ja nopea, joten ei ole ihme, ettei hommat ole alusta asti odotetulla tavalla luistaneet. Nyt kuitenkin näyttää ihan hyvältä, ja onhan tämä kausi ollut jo monessa mielessä historiallinen Bluesin osalta. Toivottavasti loppukaudesta tehdään sitten tähän astisen liigahistorian tärkein saavutus - voitetaan mitali.

Ja vielä loppukaaneettina todettakoon, että se mitä muut meistä ajattelevat, on meikäläiselle ainakin ihan yks hailee. Pääasia on se, että omat pärjäävät, ja itse tiedetään mistä ollaan tulossa ja mihin menossa, erästä "ajattelijaa" lainatakseni. Koirat haukkuu...
 

Alien

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Ensimmäisen K-Espoon ottelun kävin katsomassa...oliko se nyt vuonna 1984 Laaksolahdessa. Vastustaja taisi olla (en muista..)
Espoon Kiekko.

Kyllä Matinkylän henki oli jotain sellaista mitä LA:ssa ei ole vielä koettu. Varsinkin ottelut Jokereita ja HIFK:ta vastaan olivat huikeita...

Maailma kehittyy minkäs voit...

Ja nykyiset lippujen hinnat ovat liian korkeat.
 

stones

Jäsen
Kyllähän Matinkylän hallissa oli tiivis tunnelma, sitä ei voi kieltää. Varsinkin silloin ekalla kaudella, kun ei ollut kuin seisomapaikkoja ja halli oli vielä pidentämättä. Muistan, kun Petri Skriko tuli takasin NHL:stä silloin loppusyksystä ja pelas ekan matsin niin silloin päädyssä oleva katsomoparvi oli niin täynnä, että oli turha toivo edes yrittää erätauolla sieltä alas :-). Joskus hallissa oli huuto ja mekkala niin kova, että katosta tippui lasivillaeristeen suikaleita niinkuin olis lunta satanu.

Olihan niissä joissakin playoff matseissakin kaikki laidan vierustat ja käytävätkin täynnä jengiä. Ei varmaan olisi viranomaiset antaneet lupaa pelata jos olisivat tienneet :-) Katsojia oli varmaa paljon yli sallitun. En muista, että yhdessäkään matsissa olisi lipunmyyntiä Matinkylässä lopetettu, kun lipuissakin oli vaan juokseva numerointi niin kukaan ei tiennyt kuinka paljon lippuja oli seisomapaikoille myyty.

Nykyisin, kun siellä käy ASM-liigaa joskus katsomassa niin täytyy kyllä todeta, että itse pelin seuraamisen suhteen Matinkylän halli on edelleenkin loistava. Katsomot on niin lähellä ja jyrkät, että peliä on hyvä katsoa. Ulkoiset puitteet on sitten tietty toinenasia.
 

Hartza

Jäsen
Suosikkijoukkue
K-Espoo
Viestin lähetti Juhaht
Sellainen juttu tuntuu unohtuvan monilta vanhan haikailijoilta, että tuolloin legendaarisina Matinkylän aikoina joukkue oli käytännössä _aina_ niillä sijoilla joista Pelicans ja kumppanit nykyisin taistelevat. Kuudes sija olisi ollut "meidän mestaruus" ja joistan Jan Calounin tasoisista taitureista olisi nähty korkeintaan märkiä päiväunia.

Juhaht: Olemme voittaneet mestaruuden kaksi kertaa. Kaudella 96/98 sijoituimme runkosarjassa kuudenneksi ja 97/98 hävisimme pronssipelin jokereille, joten lopullinen sijoitus oli 4. Kuten alla olevasta taulukosta voimme huomata, niin huomattavista resurssien lisääntymisestä huolimatta urheilullinen menestys ei ole parantunut loppuaikojen Kiekko-Espoosta. Tämä kausihan kaiken muuttaa voi...

Kiekko-Espoo 92/93...........11
Kiekko-Espoo 93/94...........11
Kiekko-Espoo 94/95............7
Kiekko-Espoo 95/96............9
Kiekko-Espoo 96/97............6
Kiekko-Espoo 97/98............8
Blues..............98/99............7
Blues..............99/00............8
Blues..............00/01............9
Blues..............01/02............8
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Hartza
Juhaht: Olemme voittaneet mestaruuden kaksi kertaa. Kaudella 96/98 sijoituimme runkosarjassa kuudenneksi ja 97/98 hävisimme pronssipelin jokereille, joten lopullinen sijoitus oli 4. Kuten alla olevasta taulukosta voimme huomata, niin huomattavista resurssien lisääntymisestä huolimatta urheilullinen menestys ei ole parantunut loppuaikojen Kiekko-Espoosta. Tämä kausihan kaiken muuttaa voi...


Tiedän kyllä, olin itse katsomassa jokaista noina kausina pelattuja kotiotteluita, ja monia vierasotteluita.

Nuo tulokset olivat kuitenkin itsensä ylittämisiä, joiden jälkeen takki oli tyhjä. Pahimmillaan tämän näki surkuhupaisasta pronssiottelusta, joka oli Jokereille täysin läpihuutohomma. Silloiselle K-Espoolle riitti, sinänsä luonnollisesti, tyytyväisyyteen pääsy play-offien ensimmäistä kierrosta pidemmälle. Toki runkosarjan voittaneen TPS:n pudottaminen oli uskomaton saavutus, mutta silloisilla joukkueilla ei koskaan olisi voitu pitää realistisena mahdollisuutena kotiedun saavuttamista.
Nykyinen Blues ei olisi kotiedun saatuaankaan vielä saavuttanut mitään, vaan virtaa riittäisi loppupeleihinkin. Tähän taas vaikuttavat kaikki asiat seurassa, niin kokeneet ja tärkeitä voittoja ottaneet pelaajat, kuin myös koko organisaation uskottavuus ja ns. suuren luokan jengin imago. Tietystikkään menestys ei ole vielä Bluesin aikana ollut sitä, mitä kaikki ovat odottaneet ja toivoneet, mutta täytyy muistaa se, että siellä pelaa hirveä määrä muitakin jengejä, joilla on yhtäläiset ellei paremmatkin mahdollisuudet saavuttaa se kotietu tai mitali. Ja joku floppaa aina. Tähän saakka se on enemmän tai vähemmän ollut Blues, mutta uskon vakaasti, että tähän tulee muutos. Toivottavasti jo tällä kaudella.

Yhteenvetona voisi sanoa, että uskon, tai tiedän, että ilman koko seurassa tapahtunutta muutosta, Espoossa ei enää pelattaisi liigakiekkoa. Tai jos sitä pelattaisiin, se tehtäisiin suurien lainojen ja riskien turvin.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Tottakai MSG:n tunnelmaa on suuri osa siitä 1800 silloin paikalla palelleesta fanista jäänyt kaipaamaan. Myös pelin aisti paljon paremmin kun hallista ei löytynyt paikkaa josta olisi kentälle liian pitkä matka.
Uusi halli, jossa lämmitys toimii, penkit ovat pehmeät ja mediakuutiolta voi tarkistaa tilanteen, on puitteiltaan aivan eri luokkaa.

Olen ymmärtänyt, että Kiekko-Espoon viimeisimpinä kausina budjetista oli velkaa aika iso osa. Vaikka KEspoo olikin silloin yritysten kukkarolla ahkera kävijä, ei kauden 97/98 joukkuetta pääsylippu- ja sponssituloilla kasattu. Olihan mukana kaksi maailmanmestariakin.
Eiköhän silloin laskettu uuden hallin varaan? Olikohan Erja-kiinteistöllä jo silloin suunnitelmissa tämä hallin ja seuran osto?
Silloin hallia puuhattaessa oli hankaluuksia saada julkisuuteen kaikkia hallihankkeen takana olevia, koska edellisten hankkeiden allekuseminen ei houkuttele ketään julkisuuteen ennen kuin halli oikeasti on pystyssä.

Siis hallin rakentaminen ja rahoittajan löytyminen olivat edellytys liigakiekolle Espoossa. Muuten luulisin, että kävisimme katsomassa Mestis- tai Suomisarjakiekkoa Matinkylässä.

Hieno tunne oli kyllä olla tutustumassa halliin, kun mediakuutio oli vielä nostamatta kattoon. Silloin omalle kausikorttipaikalle koeistuessa vasta uskoi hallin olevan totta.

Se mitä Bluesilla ei ole ja Kiekko-Espoolla oli on Joukkue. Ainakin kauden 96/97 kauden joukkue, joka ennakkoon oli haukuttu sijoille 10-12 näytti arvostelijoille mikä merkitys on Joukkueella. Se että HPK-sarja kääntyi miten kääntyi ei himmennä tuota Joukkuetta. Se on mielestäni viimeinen Espoossa nähty Joukkue. Sen jälkeen on ollut samassa pukukopissa kamojaan pitäviä hyvin palkattuja pelaajia ja valmentajia tekemässä virkamiesduunia.

Nyt tällä kaudella näkyy pitkästä aikaa merkkejä Joukkueesta. JC:kin on todistettavasti heittäytynyt kiekon eteen.
Josko pikkuhiljaa on ymmärretty palkata organisaatioon oikeita ihmisiä oikeille paikoille, siis tarkoitan ainakin Ruuttua ja Satoria.

Vanhaan voi aina haikailla, mutta tosiasiat on hyvä tunnustaa, mielummin liigakiekkoa kuin Mestis-kiekkoa.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti msg

Olen ymmärtänyt, että Kiekko-Espoon viimeisimpinä kausina budjetista oli velkaa aika iso osa. Vaikka KEspoo olikin silloin yritysten kukkarolla ahkera kävijä, ei kauden 97/98 joukkuetta pääsylippu- ja sponssituloilla kasattu. Olihan mukana kaksi maailmanmestariakin.
Eiköhän silloin laskettu uuden hallin varaan? Olikohan Erja-kiinteistöllä jo silloin suunnitelmissa tämä hallin ja seuran osto?

Ainakin Jussi itse sanoi haastattelussa että Seppo Helin tarjosi osaa ostettavaksi hänelle, jolloin hän itse päätti tarjoutua ostamaan koko hoidon halleineen kaikkineen. Ja kyllä silloin jo laskettiin uuden hallin varaan mutta luulenpa että ilman äveriästä omistajaa joukkueen budjetin kasvattaminen olisi ollut hitaampaa juuri näiden velkojen takia.
 

Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
Viestin lähetti msg
Se mitä Bluesilla ei ole ja Kiekko-Espoolla oli on Joukkue. Ainakin kauden 96/97 kauden joukkue, joka ennakkoon oli haukuttu sijoille 10-12 näytti arvostelijoille mikä merkitys on Joukkueella. Se että HPK-sarja kääntyi miten kääntyi ei himmennä tuota Joukkuetta. Se on mielestäni viimeinen Espoossa nähty Joukkue. Sen jälkeen on ollut samassa pukukopissa kamojaan pitäviä hyvin palkattuja pelaajia ja valmentajia tekemässä virkamiesduunia.

Nyt tällä kaudella näkyy pitkästä aikaa merkkejä Joukkueesta. JC:kin on todistettavasti heittäytynyt kiekon eteen.
Josko pikkuhiljaa on ymmärretty palkata organisaatioon oikeita ihmisiä oikeille paikoille, siis tarkoitan ainakin Ruuttua ja Satoria.

Vanhaan voi aina haikailla, mutta tosiasiat on hyvä tunnustaa, mielummin liigakiekkoa kuin Mestis-kiekkoa.

Muuten olen kanssasi samoilla linjoilla, mutta miten voit sivuuttaa Joukkueesta puhuttaessa 97-98 kevättä... ei se runkosarjakausi nyt mikään niin ihmeellinen ollut, mutta 97-98 oli nimenomaan PlayOff-joukkue... kun tuli oikeasti kovat pelit niin kaverit ylittivät itsensä... se, että sen jälkeen olikin jo masu täynnä ei himmennä saavutuksen arvoa. Ainakin mulle noi pelit oli nimenomaan vanhan kunnon Kiekko-Espoo -ajan symboli. Ei niitä paskoja pelejä muista, muistaa vaan kuinka pieni Kiekko-Espoo taisteli koko sydämellään itsensä 4 parhaan joukkoon... menipäs hehkutukseksi.

Sen jälkeen, oikeastaan melkein tähän kauteen saakka, on Blues ollut aika saamaton ja vaisu. Vasta tällä kaudella on näkyvissä merkkejä paremmasta ja Blues onkin pikkuhiljaa lunastamassa omaa asemaansa vakavasti otettavana kärkijoukkueena. Ja se onkin ainoa keino a) luoda perinteitä ja b) saada lisää väkeä halliin.

Mutta kaikenkaikkiaan olen tosi onnellinen että innostuin espoolaisesta kiekkoilusta ihan liigataipaleen alkuvuosina (1. peli K-Espoo-Reipas 1992-1993-kaudella). Matinkylästä on paljon hienoja muistoja, ja se oli jotenkin niin hienoa ja puhdasta urheilua, nykyään vähän joka paikassa haisee luonnollisesti bisnes ja viihdeteollisuus...

Samaa mieltä olen siitä, että LA-Areenalle muutto oli ainoa oikea ratkaisu, vaikka osa perinteistä jäi tottakai Matinkylään. Vaikka Blues ei mua henk.koht. kauheasti häiritsekään, niin miksi piti vaihtaa K-Espoo pois...? Ainakin imagoa se kolhi, tämän kuulee 99% prosentilta kaikista muiden joukkueiden faneista kun puhuu espoolaisesta kiekkoilusta... itse olen aikalailla samaa mieltä.
 

msg

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sopimustekninen verovelka
Viestin lähetti Kaljami
Muuten olen kanssasi samoilla linjoilla, mutta miten voit sivuuttaa Joukkueesta puhuttaessa 97-98 kevättä... ei se runkosarjakausi nyt mikään niin ihmeellinen ollut, mutta 97-98 oli nimenomaan PlayOff-joukkue... kun tuli oikeasti kovat pelit niin kaverit ylittivät itsensä... se, että sen jälkeen olikin jo masu täynnä ei himmennä saavutuksen arvoa. Ainakin mulle noi pelit oli nimenomaan vanhan kunnon Kiekko-Espoo -ajan symboli. Ei niitä paskoja pelejä muista, muistaa vaan kuinka pieni Kiekko-Espoo taisteli koko sydämellään itsensä 4 parhaan joukkoon... menipäs hehkutukseksi.

Tottakai oli tähän mennessä paras espoolainen kiekkosaavutus tuo Töpselin pudottaminen Matinkylän hallissa, jossa oli ainakin 3500 katsojaa.
Kolme todella hyvää matsia koko kaudella ja juuri peräkkäin ja pleijareissa oli hieno suoritus. Kiitokset Håkanille pohjatöistä ja Hanskille viimeistelystä.

Muuten koko kaudesta jäi todella paska maku suuhun. Maailmanmestarien haluton surffaus, todellinen haluttomuus HIFK:ta vastaan välierissä ja vielä kaupan päälle ylikallis pronssimatsi, jossa ketään ei kiinnostanut hevon vitun vertaa lopputulos.
Olen kaverin välityksellä tarjonnut muuten Mettovaaralle kaljan siitä maalista Lukkoa vastaan, jolla mentiin 8. joukkoon. Jäi muuten Buutsi-Timppa ilman kakkua sinäkin keväänä.

96/97 joukkue oli ennakkoon tuomittu pohjasakkaan, mutta runkosarjan kuudes tila ja hyvissä ajoin varmistettu pleijaripaikka (se ainoa kerta) maistui enemmän. Mukana kaudella mm. Nissen jatkoaikamaali Hakametsässä ja nousu DDR-hallissa kahden maalin takaa tasuriin kolmannessa erässä.
Parasta kaudella oli kuitenkin Högardhin hattutemppu Rinkulalla kolmannessa pleijarimatsissa. Toinen voitto oli jo melkein taskussa, mutta sitten tuli Alanko(?), taklasi ja Peter sairaalaan.
Uskon, että viidennessä matsissa Rinkulalla olisi nähty espoolainen joukkue välierissä ensi kertaa.

97/98 oli tavallaan kuin Blues, rahaa satsattiin huippunimiin ja valmentajakin sai viime hetkillä monoa ahteriin.
Pronssimatsin jälkeen kun istui Jaffiksen penkeillä tuntui petetyltä. Viimeiset neljä Kiekko-Espoon ottelua olivat kuin kusemista fanin nuotioon.
Ei voi edes verrata tunteeseen, jonka vallassa istui Gardenin seisomakatsomon penkillä viimeisen HPK-matsin jälkeen. Lippu ja matka jo varattuna viidenteen matsiin, jota ei sitten tullutkaan.
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Nörskän fiasko

Yksi asia joka v***tti silloin ja v****aa vieläkin on siirtyminen nörskälle ennen la-areenan valmistumista. Minkä ihmeen takia? Luultiinko bluesin johdossa, että Espoolaiset todellakin lähtevät vaeltamaan evakkoon toisen joukkueen kotihalliin siksi aikaa, että oma halli valmistuu? Nörskän kokoisessa hallissa ei oikein saa tunnelmaa aikaan, kun katsomossa kököttää pari tuhatta ihmistä ja hekin eri puolilla. Aivan hyvin oltaisiin voitu pelata alkukausi ladossa ja sieltä siirrytty la-areenalle.

Nyt voidaan sanoa, että ahneella oli tutunlainen loppu. Menestystä ei tullut eikä tullut katsojiakaan vaikka rahaa upotettiin aika lailla.
 

Kapulainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Kyllähän nämä Matinkylän ajat on vähän aika kullannut, mutta oli siinä sitä jotain.

Ihan ensimmäisten liigavuosien aikana oli halli kyllä aivan järkyttävän huono, kun näin jälkeenpäin ajattelee.
Tunnelma sen sijaan oli aivan loistava, mutta eivät ne muutokset tunnelmaa vieneet minnekään.

Joukkue oli luonnollisesti materiaaliltaan heikko, mutta välillä tuli hienoja venymisiä. Silloin Kiekko-Espoo sai sympatiaa joka suunnasta, kun nykyään Bluesia haukutaan monesta suunnasta.

Kyllähän Kiekko-Espoo yritti useimmiten kaikkensa ja hienoja muistoja jäi joistakin Play-Offeista, kuten täällä on jo muisteltu.

On kyllä parhaita pelejä, mitä näin äkkiseltään muistan, tuo toinen ottelu sarjassa Kiekko-Espoo - TPS. Sen verran pahasti jäivät turkulaiset jyrän alle silloin ja tuosta sarjasta nostaisin korkeimmalle Ari-Pekka Siekkisen. Mies oli kyllä maaginen silloin.

Tuo, legendaarisen TPS-pelin rinnalle nostaisin kyllä liiganousun varmistaneen pelin.

Kerho-sarja oli myös varsin hienoa taistelua ja kyllähän Högardhin hattutemppu säväytti, mutta nostaisin myös 94-95 kauden play-offit, jotka olivat Kiekko-Espoon historian ensimmäiset. Lukkohan oli silloin todella kova ryhmä ja hienosti Kiekko-Espoo nousi tasoihin ensimmäisessä ottelussa Peter Aholan hattutempulla, mutta maratonottelun loppui ikävästi. Oli aika hauskan näköinen maali tuo Aholan viimeinen, kun Nuutinen ja Ahola olivat kahden Lukon veskarin kanssa viisi sekunttia ennen loppua.

Seuraavasta kotipelistä tulikin voitto, mutta Raumalla oli taas hirveä maratonottelu, joka ratkesi valitettavan helposti. Kotona sitten sarja katkesikin.

Kyllä taisi Kiekko-Espoo olla kuitenkin taistelevampi joukkue, mutta tottahan se on, että ilman Salonojaa ei Espoossa todennäköisesti kuitenkaan pelattaisi liigaa, ainakaan näin hyvin.

Tällä kaudella on alkanut näkyä taas toipumisen merkkejä ja uskallan odottaa, että tulevaisuudessa on odotettavissa paljon.
 

Footless

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Re: Nörskän fiasko

Viestin lähetti vision
Yksi asia joka v***tti silloin ja v****aa vieläkin on siirtyminen nörskälle ennen la-areenan valmistumista. Minkä ihmeen takia? Luultiinko bluesin johdossa, että Espoolaiset todellakin lähtevät vaeltamaan evakkoon toisen joukkueen kotihalliin siksi aikaa, että oma halli valmistuu?

Eikös se ollut pakon sanelema ratkaisu? Liigasääntöihin Matinkylän Areena oli liian pieni ja muutenkin huono. Jossain oli pakko pelata se aika ennenkuin oma halli saatiin pystyyn. Näin muistelisin, jos olen väärässä korjatkaa ihmeessä.
 

Bird

Jäsen
Suosikkijoukkue
Urheilullisesti avoimet sarjat
Footless: Muistelisin kanssa että olisi ollut jotensakin noin. Ainakin IFK:n hallissa pelaamista perusteltiin sillä, että on helpompi myydä yrityslippuja, aitioita yms. koko kaudelle.

Lippujen hinnat pomppasivat tuon siirron seurauksena aivan järjettömästi. Jos niitä 55 markan yläkulmalippuja ei ollut, saikin sitten jo maksaa yli huntin. Muistan hyvin "kotipelin" HIFK:ta vastaan, lippu maksoi 110 mk ja turpaan tuli jotain 1-9. Olihan fiilistä. Sitten sen jälkeen katsomaan HJK:n erinomaista taistelua Mestareiden liigan ekassa kotipelissä Kaiserslauternia vastaan 80 markan lipulla ihan hyvälle paikalle stadionin kattamattomalle sivulle...
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Niin, tässäkin ketjussa ollaan jälleen kerran menty nostalgiapuolelle. Eikä siinä mitään; itse kerron varmasti legendaa vielä vuonna 2039 siitä kuinka K-Espoo ensimmäisellä divarikaudella 1988-1989 nöyryytti Jokereita molemmissa kotiotteluissa joissa tungos hallissa oli pahempi kuin sillipurkissa.

Mutta pieni muistutus: eipä ollut kovinkaan hohdokasta kun divarissa pelattiin jotain Heinolan Peliittoja vastaan 478 palelevan katsojan edesä. Eikä hirveän hohdokasta ollut liigassakaan jossain Reipas-matsissa kun väkeä oli palelemassa 1267. Olihan niitä huippuhetkiäkin jolloin kaukalossa oli vauhtia ja hallissa tunnelmaa mutta ei se todellakaan ollut niin mahtavaa kuin näin jälkikäteen annetaan ymmärtää. Liiganousun jälkeen LA-areena on edelleenkin parasta mitä espoolaiselle kiekkoilulle on tapahtunut. Pitäkää se mielessä.
 

BlackMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Heh, täällähän tulee ihan muistot mieleen kun lukee kirjoituksia Matinkylän 'hallista'. Voisi sanoa, että ne olivat aikoja ne!!! :) Väkeä oli monesti kuin pipoa hallin kokoon nähden ja tunnelmaa riitti. Palveluiksi riitti ne 'kolme nakkia kympillä' kunnon möykkä fanikatsomossa! Mutta täytyy kyllä sanoa, että LA-areena on hieno ja luo puitteet rakentaa menestyvä joukkue. Ja onhan se pelaajienkin hankkiminen hieman helpompi homma kun on perusasiat kunnossa.

Mutta jos puhutaan täyteen ahdetusta hallista, niin mielestäni olin semmoisessa kun Matinkylässä pelattiin peliä Kiekko-Espoo - Jokerit ja sarjataso oli I-divari! Muistaakseni hallissa oli pleksien tilalla vielä metalliverkot ja jengi roikkui niissä, vai tekeekö muisti täysin tepposet!? :)
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Oikein muistat BlackMike. Eräs joukkuetoverini isä oli silloin järjestysmiehenä ja veikkasi että katsomossa oli n 2500 ihmistä.
"Ottelun yleisömääärä tänään 1280 tjsp" ;)
 

Blågula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo, Blues, Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Nikke
Oikein muistat BlackMike. Eräs joukkuetoverini isä oli silloin järjestysmiehenä ja veikkasi että katsomossa oli n 2500 ihmistä.
"Ottelun yleisömääärä tänään 1280 tjsp" ;)
Hmm... jos en väärin muista niin hallin virallinen kapasiteetti oli tuohon aikaan 800! Eli sen enempää sinne ei saanut päästää. No tätähän ei todellakaan noudatettu Jokerimatseissa -88 vaan väkeä sullottiin sisään niin paljon kuin vaan mahtui, mutta että 2500? En usko. Hallihan oli silloin paljon lyhyempi, eli en usko että siihen olisi millään saanut noin paljon väkeä mahtumaan.

Ensimmäisen divarikauden jälkeenhän toiseen päätyyn rakennettiin sellainen pieni katsomo ja virallinen kapasiteetti taisi kohota 1300 henkeen. Vai pettääkö muisti?

Kahvilan "vitosen pussit" olivat muuten aika legendaariset, muistan vieläkin mitä karkkeja niissä oli!
 

BlackMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Matinkylän 'loppuaikoina' toimineen kahvilan tuotteet olivat muutenkin aika hyviä, muistissa on etenkin munkit ja jotkut lihikset!!! Taisivat itse vääntää ne siinä kiskassa, sen verran hyvä tuoksu siinä kohdin välillä oli, peitti alleen jopa sen hiki-paska-kumi-vanhapuutalo -löyhkän joka siellä majailee varmaan vieläkin. Pelaakos A-junnut vielä matsinsa matinkylässä? Pitää käydä kattomassa joku peli jos pelaavat.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Viestin lähetti BlackMike
Matinkylän 'loppuaikoina' toimineen kahvilan tuotteet olivat muutenkin aika hyviä, muistissa on etenkin munkit ja jotkut lihikset!!! Taisivat itse vääntää ne siinä kiskassa, sen verran hyvä tuoksu siinä kohdin välillä oli, peitti alleen jopa sen hiki-paska-kumi-vanhapuutalo -löyhkän joka siellä majailee varmaan vieläkin. Pelaakos A-junnut vielä matsinsa matinkylässä? Pitää käydä kattomassa joku peli jos pelaavat.

Joo siellähän ne pelaa. Blueskin voisi hyvin pelata yhden harkkapelin per kausi ihan vaan nostalgian takia. Olishan se hienoa katsoa, kun Jan Caloun ja Jiri Vykoukal viilettää Matinkylän Hornankattilassa ja katsomot olisivat täynnä. Minä en jättäisi tuota peliä mistään hinnasta väliin!
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tuli muuten männä lauantaina aikamoinen nostalgiatrippi. Olin Düsseldorfissa Dä Spiegel nimisessä rock-klubissa ja illan bändi (jonka nimeä en tosin muista) soitti encorena "Walking on Sunshinen"....Tuli mieluisat muistot Matinkylä Gardenista mieleen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös