Välitodistuksia pelaajille

  • 2 284
  • 19

King

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tuosta Jokereiden osiosta sain innostuksen tehdä tällaisen pikku välitodistuksen Bluesin joukkueelle.

Maalivahdit:

1 Jere Myllyniemi 8+
Jere aloitti hienosti tuurauksen, urakan loppua kohti alkoi väsymys selvästi painaa. Mailapelissä ja peliin osallistumisessa parannettavaa.

35 Jarmo Myllys 9+
Jamohan näytti samantien veikkaajan "asiantuntijoille", miten kallis kakkosmaalivahti pelaa. Hienoa peliä loukkaantumiseen asti. Kyllä täytyy myöntää, että välillä on ollut kova ikävä Myllystä, vaikka muut ovat ihan hienosti hommansa hoitaneet.

39 Mika Oksa 8
Hienot treenipelit ja kausikin lähti todella hienosti käyntiin Oulussa. Heti perään tuli sitten huono peli Jyppiä vastaan. Ailahtelua ja kiekkojen pomputtelua.

46 Sami Heinonen
Paha arvioitava meikäläiselle, kun en ole nähnyt Heinosen pelaavan kuin kerran. Sekin vielä se TPS-peli mistä ei todellakaan mitään tarkkaa kuvaa saanut. Mutta mitä nyt on raportteja lukenut, on varsin mallikkaasti hommansa hoitanut. Mokia kuitenkin on pelissä kuin pelissä sattunut, helppojen maalien muodossa.

Puolustajat:

2 Juha Gustafsson
Selvää kehitystä on ollut havaittavissa Gussen otteissa. Liike ja kiekollinen peli on parantunut rutkasti, verrattuna muutaman vuoden takaiseen Gusseen. Varmaa oman pään peliä Jirsin vierellä.

6 Tommi Pelkonen 7
Sisäänajossa oleva nuori, ihan lupaavalta vaikuttava pakki.
Liike kunnossa ja fyysisestikin näyttäisi pärjäävän liigassa ihan hyvin. Itse kuitenkin näkisin Pelkosen tilalle mieluummin Jalasvaaran.

10 Sebastian Sulku 9
Hieno hankinta Chrisulta jälleen. Kiekolliseen peliin tuonut paljon apua. Liike hyvää ja sitä olenkin ihmetellyt, että tuollaisella liikkeellä varustetun kaverin pitää niin paljon käyttää sitä mailaa vastustajan kainalossa. Hieman jäähyherkkä, mutta hienosti on pelannut tähän mennessä.

21 Tero Määttä 5
Voi sitä rävellyksen määrää. Kaveri voisi olla ihan hyvä pakki, jos lopettaisi sen sohlaamisen ja ottaisi rauhallisemmin sen kiekon kanssa. Tyhmiä avojään pommeja, jotka osuessaan ovat kyllä ihan kovia pommeja, mutta niin usein pelaa itsensä ulos tilanteissa näillä säntäyksillään. Ensimmäisen kauden peliälystä ei ole tietoakaan enää, kiekot lähtevät minne sattuu lavasta. Saattaa tehdä yksittäisiä väläyksiä, mutta sitten pelaa vanhalle tutulle tasolleen.

22 Rami Alanko 9+
Hieno hankinta, kuten Seba. Todella varmaa ja hyvää peliä omassa päässä ja uhrautumista joukkueelle. Johtaa varmasti blokattujen laukauksien tilastoa Bluesissa. Hyökkäyspäässäkin on onnistunut ihan mukavasti, kiekollinen peli on ollut hyvää. Ei todellakaan niin kädetön mitä jotkut väittivät ennen kauden alkua.

24 Cory Murphy 8
Nyt on viimeaikoina nähty sitä tuttua Smurphyä, mikä viime kaudella nousi fanien suosioon. Hyvää kiekollista peliä ja oman pään vaikeuksia. :) Toisena Bluesin maalipörssissä! Tätä vauhtiahan Cory heittää melkein 20 maalia, jota ei muistaakseni Rafalskin jälkeen ole yksikään pakki tehnyt. Niin ja taisi Rafukin heittää vain 19 häkkiä.

42 Arto Laatikainen 8+
Alkukaudesta oli vaikeaa. Itseluottamus oli selvästi kateissa, eikä muutenkaan ollut mukavaa. Nyt taas viimeiset 10 peliä on mennyt sitten ihan eri merkeissä. Pisteitä on tullut ja oma pää pysynyt hyvin puhtaana. Muutama kova lonkkataklauskin on Ladalta nähty. Ladassa on paljon potentiaalia, ehkä jopa eliittipakkien joukkoon.

51 Jiri Vykoukal 9
Hyvää peli Jirsiltä. Alussa oli pieniä käynnistymisvaikeuksia, mutta sen jälkeen meno oli jo männävuosien mukaista. Sitten vatsataudin jälkeen tuli pieni lopahdus, mutta viime aikoina on taas peli luistanut. Laukoo paljon, mutta sihti ei ole vielä ollut kovin hyvässä kunnossa.

Jalasvaaran jätän arvioimatta, kun ei ole pelannut vasta kuin kahdessa pelissä. Virtasenkin olen tuonne hyökkääjien puolelle pistänyt, kun siellähän se Vili on enimmäkseen pelannut.

Hyökkääjät:

9 Teemu Virkkunen 5
Eipä ole esittänyt oikein mitään. Eipä ole paljoa kokoonpanossakaan onneksi näkynyt.

11 Jan Caloun
Maestro on ollut kovassa vireessä, mutta jotenkin tuntuu siltä, että Jamppa pystyy vieläkin kovempaan tahtiin. Mutta kyllä tämäkin tahti kelpaa oikein hyvin. Miehistynyt viime kaudesta aivan silmissä. Puolustus on kiinnostanut ja heittäytymisiä kiekkojen eteenkin on nähty.

12 Marko Tuomainen 8+
Pienoinen pettymys, vaikkakin on pisteitä tehnyt ihan asiallisesti. Fyysiseen puoleenhan nämä pettymykset on osoittautunut, ehkäpä se ilmarinta sitten olikin puhuttua vakavampi, kuten täällä on mainittu.

13 Markku Hurme
Viime peleissä todella hyviä otteita. Calounin vierellä erittäin tasapainoista peliä ja hoitanut erittäin hyvin oman pään. Maken siirryttyä Jampan ketjuun on jokainen ketjun osapuoli noussut kohinalla +/- pörssissä.

14 Mike Stapleton
Ei vielä ole ollut viime kauden veroisessa kunnossa, mutta eiköhän Mike sieltä tule, kun saa jalat auki kunnolla. Vauhdissa pysymisessä on ollut vaikeuksia ja mailaa on joutunut käyttämään jäähyjen arvoisasti. Johtajuutta on tosin näyttänyt samantien joukkueeseen liityttyään.

16 Olli Ahonen
Ihan hyvää peliä Spokilta, mutta varmasti kesän selkäleikkaus on hidastanut menoa. Tehoja saanut ihan mukavasti ja on pelannut erinomaista alivoimapeliä.

18 Peter Sarno
Alussa oli vaikeuksia, mutta jalat liikkeelle saatuaan on näyttänyt, että on todella kovan luokan kaveri. Jalat käy ja pää toimii. Maalipaikat saisi vain käyttää paremmin hyväkseen. Sellaisia maalinedustalle nousuja mitä Tepsi-pelissä nähtiin haluan kyllä nähdä lisää. Mutta tästä kaverista kyllä kuullaan vielä, että ei muuta kuin jatkosopimusta kehiin!

19 Jani Virtanen 7
Ihan hyvää rouhintaa esittänyt nelosessa, ei siinä mitään.
Eipä ole pahemmin muuta sanottavaa, sen verran vähän on Vili saanut peliaikaa.

20 Miika Elomo 8
Selvää parannusta viime kauteen verrattuna. Jäähyjäkään ei ole tullut melkeinpä nimeksikään, vaikka joissakin peleissä on viime kauden Miikaa nähtykkin. Maalipaikoistakin on vedot mennyt hyvällä prosentilla verkon perukoille, mikä on Miikan tapauksessa hienoa.

25 Kari Sihvonen 7
Nopea ja ihan taitavakin kaveri. Nyttemmin tipahtanut kokoonpanosta ymmärrettävistä syistä. Kiekollisena tehnyt hyviä ratkaisuja hyökkäyspäässä.

33 Timo Hirvonen
Ei arvosanaa, kun paha loukkaantuminen on pitänyt poissa peleistä. Mihinköhän ketjuun aikoo Hannes Hiren pistää sitten kun paluun aika on?? Kysympähän vain. Näätänen ja Nieminen olisi tärkeätä pitää vakiokokoonpanossa koko kauden.

36 Juha Ylönen
Ei ole vastannut niitä odotuksia, mitä ennen kauden alkua oli. Muuten hyvin on Spaddu pelannut, mutta tehoja saisi olla paljon enemmän ja kiekollisen pelin paljon mielikuvituksellisempaa, varsinkin kun palkkakuittia katsotaan. Pettymys tähän asti.

49 Teemu Elomo
Parannusta viime kaudesta on selvästi havaittavissa ainakin pisteiden valossa. Mutta ihmekkös tuo kun saa pelistä toiseen Calounin kanssa pelata. Enemmän saisi maaleja olla, mitä paikkojen määrään tulee. Tyhmiä jäähyjä välillä.

55 Marko Sakko
Ei ole Sakkoa näkynyt kuin muutamassa pelissä. Ei arvosanaa.

77 Mikael Jämsänen 7+
Energistä peliä. Mikä ei kovin uutta ole Jämältä. Hienoja taklauksia noin pieneksi kaveriksi. Sen verran vähän pelejä alla, ettei oikein muuta kommentoitavaa keksi.

78 Kari Kalto
Kehittynyt kiekollisessa pelissä ja pelannut joukkueelle todella kiitettävästi. Loistavaa alivoimapelaamista, mutta saa niitä maalejakin tosiaan tehdä.

82 Matti Näätänen
Tämä KJT:n lahja espoolaiselle kiekkoilulle, on kyllä pelannut todella hyvin ja ennakkoluulottomasti. Vauhtia piisaa ja tehojakin on syntynyt hyvin. Voimaa lisää vielä, niin hyvä tulee.

85 Niko Nieminen
Todella lupaava ja röyhkeä kaveri. Nopea kuin mikä ja vahva. Onnistumisia ei vain alkukaudesta kuulunut ja käsky kävi alempiin ketjuihin, joista sitten muutama maalikin on tullut. Hyvää peliä esittänyt viime aikoina ja ketjusta Kalto-Ylönen-Nieminen tulee olemaan vielä paljon iloa.

Kokonaisuutena joukkue on onnistunut hyvin. Pientä ailahtelevaisuutta on ollut, mutta se kun saadaan pois, niin veikkaisin, että tällä jengillä mennään vielä pitkälle!

Niin, mitäs mieltä muut on?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Aika hyvin arvioitu

Sen verran voisin korjata, että Alangolle ja Sululle plussan verran vähemmän.

Lisäksi kahden huonoimman ja muiden välinen ero oli aika suuri. En nyt Virtastakaan nostaisi seiskaksi. Muuten erittäin hyvin arvioitu.

Tiedoksi, että olen nähnyt kaikki kotipelit sekä lisäksi ensimmäisen HIFK-pelin (4-4) sekä vieraspelit Lappeenrannassa, Tampereella (Tappara), Lahdessa ja Hämeenlinnassa.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Maalivahdit:

1. Jere Myllyniemi
- Pelasi ensimmäiset liigapelinsä lähes loistavasti, sen jälkeen mennyt hieman heikommin, melko varmaa pelaamista jatkuvasti. Ei mitään suuria virheitä (paitsi Blues-Tappara peli) 8

35. Jarmo Myllys
- Aivan mahtavasti pelannut Jamo ne pelit missä pelasi, ei ollut pienintäkään hätää, sääli että loukkaantui. Toivottavasti palaa entistä ehompana! 9+

39. Mika Oksa
- Mielestäni Miku pelasi myös ihan kohtuullisesti, mutta nyt oli jotenkin enemän haparointia torjunnoissa kuin viimekaudella, kiekot pomppi vähän minne sattuu. 8

46. Sami Heinonen
- Ahmoista Bluesiin lainalle, pelannut hyvin vaikeissa peleissä (Jokerit ja HIFK vieraissa) eikä muutenkaan missään nimessä huonosti pelannut.

Puolustajat:

2. Juha Gustafsson
- Ollut melko positiivinen yllätys. Pelaa erittäin varmasti pelistä toiseen, ei ole ollut minkäänlaisia ongelmia Juhalla. 8+

6. Tommi Pelkonen
- Ei ole saanut peliaikaa niin kauhean paljoa, eikä ole oikein mitään esittänyt silloin kun kentällä on ollut, tosin ei mitään isoja mokiakaan. 7-

10. Sebastian Sulku
- Pelannut ihan hyvin tähän saakka, tosin hieman liikaa on tullut harhasyöttöjä, ainakin itse olen kiinnittänyt siihen huomiota, muuten ollut yksi Bluesin parhaita puolustajia. 9-

19. Jani Virtanen
- Pelannut oikeastaan suurimman osan hyökkääjänä, ei ole hyvin pelannut mutta ei myöskään huonosti, löytyykö pelipaikkaa joukkueesta enää joulun jälkeen kun mies palaa SaiPasta?
7-

21. Tero Määttä
- Ei minkään näköistä parannusta viimekauteen, huonoa pelaamista nähty jälleen Terolta. 5-

22. Rami Alanko
- Erittäin varmaa pelaamista omassa päädyssä, mielestäni tähän saakka Bluesin paras pakki.

24. Cory Murphy
- Pelannut hyvin hyökkäys suuntaan, mutta oman maalin puolustamisessa lieviä ongelmia pienen kokonsa takia. 8

42. Arto Laatikainen
- Odotin Artolta enemmän kuin on nähty, ajoittain todella epävarma, eikä missään nimessä ole viimekauden tasolla, toivottavasti taso paranee. Toki Artokin on ajoittain pelannut ihan kohtuullisesti ja välillä jopa hyvin. 7+

51. Jiri Vykoukal
- Tekemässä paluuta huipulle! Pelannut todella huimia peliminuutteja per peli. Siihen nähden ei ole suurempia virheitä ollut. 9+


Hyökkääjät:

9. Teemu Virkkunen
- Ei ole onneksi paljoa päässyt pelaamaan, niissä peleissä mitä on pelannut ollut melko heikko! 5-

11. Jan Caloun
- Jan on ollut tälläkaudella aivan mahtava! Puolustus pelaaminen parantunut viimekaudesta todella paljon ja pisteitäkin tullut enemmän, pistepörssin kärkinimi nyt ja kauden loputtua

12. Marko Tuomainen
- Pisteitä on tullut ihan mukavasti, mutta saisi pelata paljon fyysisemmin kuin on pelannut tähän asti. 8

13. Markku Hurme
- Pelannut Calounin ja TElomon kanssa hyvin ykkösvitjassa. Tasainen pelaaja, ei esitä mitään mahtavaa mutta ei minkään näköisiä virheitäkään synny. 8-

14. Mike Stapleton
- Ei ole esittänyt vielä oikein mitään, muutamia melko typeriä jäähyjä ottanut (en tarkoita HIFK peliä). Eiköhän Mike kumminkin kohta ala pelaamaan vaaditulla tasolla. 7+

16. Olli Ahonen
- Peli ei ole vielä sillä tasolla millä Olli tulee vielä pelaamaan, selkävammat olleet ongelmana. 7

18. Peter Sarno
- Alkuun ajattelin, että ei kannata sopimusta tehdä, mieli on todellakin vaihtunut, Peter on pelannut todella hyvin viimeaikoina.
9

20. Miika Elomo
- Peli on parantunut huomattavasti viimekaudesta, eikä ole ottanut paljoakaan jäähyjä, joka on hyvä asia. Pystyy kuitenkin parantamaan vielä.

36. Juha Ylönen
- Ei missäännimessä pelannut sillä tasolla jolla Juhan pitäisi. Ollut melkoinen pettymys, eikä voi edes toivoa, että jatkaisipa Juha tälläisiä pelejä. Pelin tulee parantua rutkasti tai jotakin on tehtävä! 7+

49. Teemu Elomo
- Hieman paremmalla laukaisutarkkuudella / tuurilla olisi tehnyt tuplasti enemmän maaleja, hyvin on Teemu kuitenkin pelannut. 8

77. Mikael Jämsänen
- Pelasi todella pirteästi, harmi, että peliaika on kiven alla.

78. Kari Kalto
- Pelannut erittäin vahvaa peliä, alivoimalla kuuluu luottomiehiin, ja saa muutenkin ihan kivasti vastuuta, maalihanat auki pian niin hyvä tulee.

82. Matti Näätänen
- Ensimmäisissä peleissään oli kerrassaan mainio, siitä kuitenkin mies on hyytynyt melkoisesti, pelaa silti jatkuvasti kohtuuhyviä pelejä. 7+

85. Niko Nieminen
- Alkukaudesta oli pienehkö pettymys, pääsi pelaamaan paljon mutta tulosta ei tullut, nyt pelaa paljon paremmin ja tulostakin on alkanut tulemaan. 8
 

n0lla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Espoon Oilers
Maalivahdit:

1 Jere Myllyniemi 8+
35 Jarmo Myllys 9
39 Mika Oksa 8+
46 Sami Heinonen 8½

Puolustajat

2 Juha Gustafsson 8½
6 Tommi Pelkonen 7-
10 Sebastian Sulku 9
21 Tero Määttä 4½
22 Rami Alanko 9+
24 Cory Murphy 8+
42 Arto Laatikainen 8-
51 Jiri Vykoukal 9+

Hyökkääjät

9 Teemu Virkkunen 5
11 Jan Caloun 10-
12 Marko Tuomainen 8½
13 Markku Hurme 8+
14 Mike Stapleton 7+
16 Olli Ahonen 7+
18 Peter Sarno 9
19 Jani Virtanen 6½
20 Miika Elomo 8-
25 Kari Sihvonen 7-
36 Juha Ylönen 8-
49 Teemu Elomo 8+
77 Mikael Jämsänen 7½
78 Kari Kalto 8-
82 Matti Näätänen 8+
85 Niko Nieminen 8-

EDIT: Virtanen unohtu...
 
Viimeksi muokattu:

Kaljami

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Honka, Newcastle Utd.
Jämsänen on kyllä ansainnut 8:n. Kaveri hommaa vastustajalle 2min jäähyjä per ottelu nopeudellaan ja sinnikkyydellään. Hyvä roolipelaaja. Taklaa ennakkoluulottomasti ja mielestäni tekee tällä hetkellä sitä mitä osaa.
 

Tommy

Jäsen
Suosikkijoukkue
#17
Maalivahdit:

1 Jere Myllyniemi 8
35 Jarmo Myllys 8½
39 Mika Oksa 7½
46 Sami Heinonen 8+

Puolustajat

2 Juha Gustafsson 8
6 Tommi Pelkonen 7
10 Sebastian Sulku 8½
21 Tero Määttä 5
22 Rami Alanko 9
24 Cory Murphy 7½
42 Arto Laatikainen 8-
51 Jiri Vykoukal 8½

Hyökkääjät

9 Teemu Virkkunen 6
11 Jan Caloun 9+
12 Marko Tuomainen 7½
13 Markku Hurme 8+
14 Mike Stapleton (paha kommentoida)
16 Olli Ahonen 6½
18 Peter Sarno 8+
19 Jani Virtanen 6+
20 Miika Elomo 8-
25 Kari Sihvonen (paha kommentoida)
36 Juha Ylönen 8-
49 Teemu Elomo 7+
77 Mikael Jämsänen 8
78 Kari Kalto 7½
82 Matti Näätänen 8+
85 Niko Nieminen 7½

Eli ehkä vähän kriittisempi arvio.

Kiitettäviin arvosanoihin vain Caloun ja Alanko.

Hyviin arvosanoihin Myllyniemi, Myllys, Heinonen, Gustafsson, Sulku, Laatikainen, Vykoukal, Hurme, Sarno, MElomo, Ylönen, Jämsänen ja Näätänen.

Tyydyttäväviin arvosanoihin Oksa, Pelkonen, Murphy, Virkkunen, Tuomainen, Ahonen, Virtanen, TElomo, Kalto ja Nieminen.

Välttävän arvosanan saa "vain" Tero Määttä.
 
Viimeksi muokattu:

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Maalivahdit:

1 Jere Myllyniemi 8+
35 Jarmo Myllys 9
39 Mika Oksa 8½
46 Sami Heinonen 8+

Puolustajat

2 Juha Gustafsson 8
6 Tommi Pelkonen 6½
10 Sebastian Sulku 9
21 Tero Määttä 5
22 Rami Alanko 9
24 Cory Murphy 8
42 Arto Laatikainen 7½
51 Jiri Vykoukal 9

Hyökkääjät

9 Teemu Virkkunen 6
11 Jan Caloun 9½
12 Marko Tuomainen 8
13 Markku Hurme 8+
14 Mike Stapleton 7
16 Olli Ahonen 7
18 Peter Sarno 8½
19 Jani Virtanen 7-
20 Miika Elomo 8
25 Kari Sihvonen ----
36 Juha Ylönen 7
49 Teemu Elomo 7½
77 Mikael Jämsänen 7½
78 Kari Kalto 7
82 Matti Näätänen 8
85 Niko Nieminen 8+



Nuin, tuota Tommyn juttua pohjana käyttäen. Caloun johtaa pistepörssiä, mitä muuta voi tuo joukkuepelaajan peli olla kuin loistavaa. Näätänen on jäänyt mielestäni Niemisen varjoon, vaikka ne muutama maalia saikin putkeen tehtyä. Ylönen on pisteiden, ja eritoten maalien, valossa ollut suurin pettymys, vaikka taistelija onkin henkeen ja vereen. Elomon Teemu on pelannut alle odotusten, mutta ihan ok-pisteet. Enemmän saisi kyllä olla, kun Jampan vieressä pelaa.

Eipä noita kummemmin selitellä kannata, koko joukkueeseen suhteutettuna yksittäisen pelaajan pisteet varmasti selkenevät jokaiselle.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Miten ihmeessä te voitte antaa jopa 8 Ylöselle joka oikeasti ei ole saanut aikaan juuri yhtään mitään? No, tässä oma:

Maalivahdit:

1 Jere Myllyniemi 8
35 Jarmo Myllys 9
39 Mika Oksa 8
46 Sami Heinonen 8½

Puolustajat

2 Juha Gustafsson 7½
6 Tommi Pelkonen 7
10 Sebastian Sulku 8½
21 Tero Määttä 6
22 Rami Alanko 9
24 Cory Murphy 7½
42 Arto Laatikainen 8
51 Jiri Vykoukal 8½

Hyökkääjät

9 Teemu Virkkunen 6
11 Jan Caloun 9½
12 Marko Tuomainen 7½
13 Markku Hurme 7½
14 Mike Stapleton (no comments vielä)
16 Olli Ahonen 7
18 Peter Sarno 8½
19 Jani Virtanen 6
20 Miika Elomo 8
25 Kari Sihvonen ----
36 Juha Ylönen 6
49 Teemu Elomo 8-
77 Mikael Jämsänen 7½
78 Kari Kalto 7
82 Matti Näätänen 8
85 Niko Nieminen 7½

Eli kiitettäviä arvosanoja kolmikolle Myllys, Alanko ja Caloun.
 

MrBluus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues
Viestin lähetti Nikke
Miten ihmeessä te voitte antaa jopa 8 Ylöselle joka oikeasti ei ole saanut aikaan juuri yhtään mitään? No, tässä oma:


Kai se sen mukaan arvioidaan mitä on odotettu. Minulle Ylönen on ollut ihan hyvä pelaaja. Se on varmaan liigan paras puolustava sentteri ja ei se nyt niin vaisu ole ollut, ihan hyvää pelinrakentelua ja uskomattoman vahva kulmissa. Maalit vaan uupuvat, kun Juhalle tulee kunnon syväjää maalin edessä.

Juhasta on vielä iloa meille, se on varma!
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Viestin lähetti MrBluus
Kai se sen mukaan arvioidaan mitä on odotettu. Minulle Ylönen on ollut ihan hyvä pelaaja. Se on varmaan liigan paras puolustava sentteri ja ei se nyt niin vaisu ole ollut, ihan hyvää pelinrakentelua ja uskomattoman vahva kulmissa.

Niin no nämähän ovat makuasioita. Minulle ei riitä että yksi liigan parhaiten palkatuista pelaajista surffailee 28 ottelun jälkeen huikeilla tehoilla 1+10=11. Ei alkuunkaan. Ylönen on tällä kaudella erottunut kahdessa asiassa. Kulmapelaamisessa ja monen tyhmän jäähyn ottajana. Itse uskon vieläkin Juhan tulemiseen mutta kyllä se nousu nyt kohta voisi alkaa...
 

vision

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Maalivahdit:

1 Jere Myllyniemi 8
35 Jarmo Myllys 9
39 Mika Oksa 8
46 Sami Heinonen 8

Puolustajat

2 Juha Gustafsson 8
6 Tommi Pelkonen 7
10 Sebastian Sulku 9
21 Tero Määttä 5
22 Rami Alanko 9
24 Cory Murphy 7
42 Arto Laatikainen 7
51 Jiri Vykoukal 9

Hyökkääjät

9 Teemu Virkkunen 6
11 Jan Caloun 9
12 Marko Tuomainen 7
13 Markku Hurme 8
14 Mike Stapleton -
16 Olli Ahonen 7
18 Peter Sarno 8
19 Jani Virtanen 6
20 Miika Elomo 8
25 Kari Sihvonen -
36 Juha Ylönen 6
49 Teemu Elomo 8
77 Mikael Jämsänen 8
78 Kari Kalto 7
82 Matti Näätänen 8
85 Niko Nieminen 8

Vielä Ylösestä. Jussia ei hankittu tänne puolustavaksi sentteriksi, vaan nimenomaan ykkössentteriksi johon hänestä ei selvästikään ole. Monet (minä mukaanlukien) näköjään sokaistuivat hyvistä otteista yksissä mm-kisoissa.
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Ei vittu, kaverit oikeasti antamassa Määtälle pienimmillään 4½ ja Pelkoselle parhaimmillaan 7???

Virheitä tulee mutta niin tuli alkukaudesta Laatikaisellekkin aivan jatkuvalla syötöllä. Alangon kanssa ainoa Bluesin pakki joka hakee aktiivisesti kontaktia, osa menee ohi mutta koko ajan on menty tälläkin saralla parempaan suuntaan.

Näköjään tälle jengille ei riittänyt olla totaalisen väärässä Hedbergin suhteen...Uskomatonta.
 

esakunttu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Stars, Bleg & Chelsea
Tässä on vain surkeimmille numerot :

Ylönen 5½
Stapleton 6-

Oho, miten niitä tuli vain kaksi (?)


Jep, eli Jussi on täysin paska ollut tähän mennessä , hyvä puolusta kaveri? -Paskat sillä on +/- miinuksella ja muutenkin jotenkin tuntuu että kun Jussi on jäällä niin vaihto päättyy aina pitkään kiekkoon, Jussin jäähyyn tai maaliin omassa päässä.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Viestin lähetti Daespoo

Näköjään tälle jengille ei riittänyt olla totaalisen väärässä Hedbergin suhteen...Uskomatonta.

Jos olimme jossain määrin väärässä Hedbergin suhteen, olet itse myös yhtä väärässä Määtän suhteen.

Toki on myönnettävä, että Teron pelit ovat parantuneet paljonkin, mutta on se nyt kummallista ettei tuon kokoinen sälli osaa käyttää kroppaansa paremmin. HPK-matsissakin kun Määttä lähti hakemaan kulmaan niittiä maalin edestä, jäi vauhdin polkeminen niihin kahteen ensimmäiseen potkuun, joilla hän juuri ja juuri pääsi liikkeelle. Ehkä Teron ainainen tilanteista myöhässä oleminen johtuukin juuri tästä, että hän on niin älyttömän hidas. En tiedä, huomennahan (kojraus: tänään) sitä taas saa pelätä kun vikkelät Hifkin pikkumiehet Pärssinen ja Kuhta tekevät hitaan Teron olon tukalaksi.

Yh, kun väsyttää. Mä lähden nukkumaan, jatketaan Määtästä myöhemmin. Ajatus ei pysy kasassa.
 

n0lla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo Blues, Espoon Oilers
Viestin lähetti Daespoo
Ei vittu, kaverit oikeasti antamassa Määtälle pienimmillään 4½ ja Pelkoselle parhaimmillaan 7???

Annoin Määtälle 4½ alkukauden näyttöjen perusteella. Jos nyt pitäisi arvostella Määtän pelit niin numero nousisi parilla numerolla. Tuohon mennessä Määttä ei ollut esittänyt mitään hyvää, mutta nyt Määttä on parantanut peliään ja on esittänyt jo kelpoja otteita.
 

SSee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Semir Ben-Amor
Viestin lähetti esakunttu



Jep, eli Jussi on täysin paska ollut tähän mennessä , hyvä puolusta kaveri? -Paskat sillä on +/- miinuksella ja muutenkin jotenkin tuntuu että kun Jussi on jäällä niin vaihto päättyy aina pitkään kiekkoon, Jussin jäähyyn tai maaliin omassa päässä.


Niin onhan Juha ollut paha pettymys minullekkin, mutta sinun esakunttu, kannattaisi tarkistaa asiat ennenkuin rupeat silkkaa pskaa puhumaan. Ylönen on +/- tilastoissa kolme maalia plussan puolella.

Toivottavasti Jussin pelit paranee loppuakohden rutkasti!
 

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Onko arvosanat annettu ns. odotuksiin nähden vai yleensä peliesitysten perusteella?

Itse antaisin Määtälle 6½ arvosanaksi peliesitysten perusteella. Odotin menevän paremmin mutta ei nyt herranjestas mies ole ollut niin järkyttävä kun täällä annetaan ymmärtää.
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Daespoon kanssa samoila linjoilla, itse annoin Määtälle 6 mutta Kärpät- ja HPK-pelin jälkeen ehkä jopa 7 olisi ainesta. Se minuakin ihmetyttää ettei Määttä enempää taklaa mutta eihän juuri kukaan Bluesissa, Alankoa ja Jämää lukuunottamatta. Nyt Määttä on kuitenkin parantunut kun vastuuta on tullut ja Jalasavaara & Pelkonen hengittävät niskaan.
 

BlackMike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues
Tuskin on kova synti antaa Määtän tasoiselle 'puolustajalle' arvosanaa 5 tai jotain vastaavaa?! Ei sen puoleen, on noin 63% parempi pakki kuin Hedberg. En ikinä ymmärtänyt sitä hehkutusta siitä kaverista, jopa Hannu 'kaljakaverit pääsee aina arvokisoihin' Aravirta päästi sen kohlon maajoukkuepeliin...tsiises.

Määtälle maksimissaan 6, olkoon tuo yksi ylimääräinen piste vaikka siitä kun loukkaantui hieman tänään.
 

Bandana

Jäsen
Maalivahdit

1 Jere Myllyniemi 8+

Vakuutti jo ensimmäisissä otteluissaan. Torjui paljon pisteitä ja veti haamuja. Loppua kohden kuitenkin väsyi. Mailapelissä parannettavaa.

35 Jarmo Myllys 9-

Ennen loukkaantumista oli päässyt hyvään vireeseen, ja torjui viimeisessä ottelussaan nollapelin Tapparaa vastaan.

39 Mika Oksa 8+

Harkkapelit meni Mikulta todella hyvin, ja torjui upeasti heti Oulussa. Jamon loukkaannuttua olisi noussut ykkösveskaksi ja saanut elämänsä tilaisuuden, mutta loukkaantui sitten itsekin. Pari huonoa peliä, mutta muuten ollut hyvä.

46 Sami Heinonen 8½

Pelannut hyvin. Torjunut erittäin vakuuttavasti, ja estänyt lukuisia varmoja maaleja. Mailapeli hyvää. Kiitettävää ei voi antaa koska on päästänyt myös helppoja maaleja.


Puolustajat

2 Juha Gustafsson 8

Noussut vihdoinkin luottopakiksi. Bluesin parhaita puolustavia puolustajia. Esiintynyt varmasti, ja virheitä tulee vähän. Hyökkäyspeli välttävää.

6 Tommi Pelkonen 7

Lupaava tulevaisuuden nimi. Ottanut hyvin paikkansa liigajoukkueessa. Tarvitsee vielä lisää kokemusta ja varmuutta niin hyvä tulee.

10 Sebastian Sulku 8½

Hyvä hankinta. Todella vahva kaksinkamppailuissa ja omaa myös kovan laukauksen. Avauksia ja liikettä pitää vielä hiukkasen parantaa. Puolustuksen eliittiä.

21 Tero Määttä 6-

Alkukausi oli surkeaa ja Teroa vietiin. Nyt nostanut kuitenkin selvästi tasoaan, ja avannut pistetilin. Toivottavasti kehitys jatkuu samaa rataa. Sekoile kuitenkin vielä aivan liikaa.

22 Rami Alanko 9-

Erinomainen puolustava puolustaja. Hoitaa maalinedustan loistavasti ja on Bluesin paras pakki omassa päässä. Blokkaa hyvin laukauksia ja taklaa hyvin.

24 Cory Murphy 8+

Omassa päässä heikko, ja tekee välillä Murphymäisiä virheitä josta yksi hyvä esimerkki oli HPK:n alivoimamaali. Tekee kuitenkin erittäin hyvällä prosentilla maaleja, ja oli ennen loukkaantumistaan Bluesin toiseksi paras maalintekijä.

42 Arto Laatikainen 8+

Alkukausi oli heikkoa. Peli-ilo ja itseluottamus oli kateissa. Löytänyt kuitenkin nyt pelikunnon ja on noussut takaisin luottopakiksi. Tehopisteitäkin tulee kivasti.

51 Jiri Vykoukal 9½

Liigan paras puolustaja. Omaa erittäin hyvän laukauksen ja pelikäsityksen. Tehnyt pakille erittäin kovat tehot. Virheet minimissä. Toivottavasti jatkaa Espoossa.

Janne Jalasvaaraa en arvioi koska ei ole pelannut vielä kun muutaman matsin.


Hyökkääjät

9 Teemu Virkkunen 4½

Ei yritystä, ei taitoa, ei voimaa. Surkeaa peliä. Jää muiden jalkoihin heti. Toivottavasti löytää Saipasta uuden alun.
Saldona yksi munkkimaali. 4½ eli jää luokalle :)

11 Jan Caloun 9+

Bluesin palapelin tärkein lenkki. Upeita syöttöjä ja fantastinen pelisilmä. Ei valita eikä sukella enää. Heittäytynyt vetojen eteen. Johtaa pistepörssiä, ja saldona vain yksi jäähy!

12 Marko Tuomainen 7½

Ollut pettymys. Tehnyt toki ihan ok tehot 7+8, mutta ei silti ole onnistunut. Parhaat taidot näyttävät olevan rikkovassa roolissa ja käsille hakkaamisessa :)

13 Markku Hurme 8½

TElomon ja Calounin sentteri. Tekee paljon töitä, ja puolustaa. Tekee myös paljon maaleja, vaikkei mikään sniper olekaan.

14 Mike Stapleton 8

Vauhtia puuttuu, mutta taidot on tallella. Tärkeä pukukoppipelaaja. Pohjustanut hienoja maaleja, ja tehnyt itsekin pari. Toivottavasti onnistuu pleijareissa paremmin kuin viime kaudella.

16 Olli Ahonen 7½

Selkävaivat ovat haitanneet menoa, mutta löytänyt pelivirettä. Pelaa hyvin alivoimaa. Parhaat aseet rikkovassa roolissa. Aloituksissa petrattavaa.

18 Peter Sarno 8+

Monet olivat ensimmäisten ottelujen jälkeen valmiina lähettämään miehen kotiin. Näytti kuitenkin taitonsa, ja teki mm. tehot 2+3 TPS:ää vastaan. Nyt taas on vire kadonnut, ja peli mennyt vähän surffailuksi.

20 Miika Elomo 8

Likaisen työn tekijä. Parantanut viime kaudesta. Ei ota tyhmiä jäähyjä. Tehnyt myös maaleja. Liike hyvää.

36 Juha Ylönen 7½

Kauden suurin pettymys. Kuka olisi uskonut ennen kautta että 30 ottelun jälkeen Ylösellä on vaivainen yksi maali tehtynä. Pelannut kuitenkin hyvin puolustavana sentterinä ja onnistunut rikkovassa roolissa. Tehoja kaivataan kuitenkin.

49 Teemu Elomo 8½

Calounin tutkapari. Tehnyt 9 maalia, mutta niistä paikoista olisi pitänyt tehdä enemmän. Hyvä kiekollinen osaaminen, ja vauhtia löytyy. Viimeistelyprosentti paremmaksi, niin saa kiitettävän.

77 Mikael Jämsänen 7

Tsemppari. Palannut loukkaantumisen jälkeen, ja heti on alkanut laidat paukkumaan. Jaksaa tsemppata, mutta kiekollista osaamista ei valitettavisti ole. Taistelee pelipaikasta.

78 Kari Kalto 8+

Vaikka Gary on tehnyt vasta yhden maalin, niin silti hyvä kausi. Kerännyt peräti 12 syöttöpistettä, ja on joukkueen paras alivoimapelaaja ja karvaaja.

82 Matti Näätänen 8+

Taitava tulokas. Todella taitava kiekollinen pelaaja, ja tehnyt hienoja maaleja. Tarvitsee lisää voimaa. Valittiin 20v-maajoukkueeseen.

85 Niko Nieminen 8+

Erittäin energistä peliä. Sai liigauransa avausmaalin, ja apina putosi selästä. Muodostaa hyvän ketjun Ylösen ja Kalton kanssa. Nopea luistelija.

Virtanen,Sihvonen,Seva, ja Hirvonen jäävät arvioimatta liian vähän pelimäärän takia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös