Välitodistukset

  • 1 941
  • 2

Aksu

Jäsen
Jotkut fanit ovat listanneet tällaisia joulutauon kynnyksellä ja minuakin kiinnostaa tietää minkälainen kuva pelaajista Saipan kannattajille on jäänyt. Teen oman todistukseni tämän päivän aikana (nyt kutsuu palaveri), mutta laitelkaa jo te jos ehditte. Eli mieluusti pelaajakohtaisesti parin tai useamman sanan ryydittämänä. Ja eihän anneta viime aikojen vaikuttaa liikaa arvosanoihin?
 

Pioneer

Jäsen
Maalivahdit

1 Juha Kuokkanen: 7½. Nuori maalivahti on päässyt pelaamaan ehkä yllättävänkin paljon tähän mennessä, mutta pääsääntöisesti Kuokka on tonttinsa hoitanut mallikkaasti. Muutamia lapsuksia tulee, joista näkee ettei mies ole vielä aivan valmis tälle tasolle, mutta toisaalta: harva 20 -vuotias maalivahti on.

72 Tomas Duba: 8½. SaiPan ykkösmaalivahti aloitti kauden loistavasti, mutta on joulun lähestyessä puppeloinut kotikaukalossa muun joukkueen mukana. Ilmiömäisen nopea lähitorjuja, mutta ongelmissa välillä yllättävänkin helponnäköisissä paikoissa. Ottanee ykkösmaalivahdin tontin itselleen joulun jälkeen.

Puolustajat

2 Aki Tuominen: 8. Ennen kauden alkua olin todella pessimistinen Tuomisen suhteen, mutta jo harjoitusotteluissa jouduin toteamaan numero 2:n olevan erinomainen tsemppaaja ja joukkuepelaaja. Pelaa tunteella. Korjaa puutteet taidossa kovalla tsempillä ja odottaisin Tuomisen pelaavan myös ensikauden SaiPassa.

4 Harri Tikkanen: 6½. Saanut eniten peliaikaa SaiPan nuorista puolustajista, mutta ei ole päässyt oikein kunnolla vauhtiin missään vaiheessa. Tuttu perusvarma puolustuspelaaminen on vaihtunut hazardialttiiksi hyppelyksi. Hyökkäyspäässä kuitenkin edelleen laadukas puolustaja.

5 Antti Hulkkonen: 9½. SaiPan maajoukkuepakki! Hyökkäyspäässä murhaava ja tästä osoituksena toinen sija SaiPan tämänhetkisessä maalipörssissä yhdellätoista osumalla. Puolustuksessa myös joukkueen johtava puolustaja, vaikkakin viime aikoina tatsi näyttäisi hieman kadonneen. SaiPan alkukauden suurin positiivinen yllättäjä. Jokereihin ensi kaudeksi?

6 Jussi Laine: -. Pelasi muutaman harjoitusottelun, joissa pärjäsi ihan kohtuullisesti. Fyysinen puolustaja pienestä koostaan huolimatta.

7 Matti Hana: 6. Loistavien harjoitusotteluiden jälkeen Hanan taso romahti. Ei käytä kokoaan riittävästi oman pään siivoamisessa ja kiekollisia avuja ei ole. Saanut varsin vähän peliaikaa viime otteluissa.

10 Kimmo Nevalainen: -. Ei ole esiintynyt SM-liigassa tällä kaudella, enkä nähnyt miestä jäällä harjoitusotteluissakaan. Ilmeisesti kuitenkin A-junnuissa ykköspakkiparissa?

25 Jani Virtanen: 5. Umpisurkea Blues-laina. Saldona muutama hyvä taklaus ja lukematon määrä erilaisia hazardeja. SaiPan syöksykierre alkoi Virtasen liityttyä joukkueeseen.

30 Petri Kokko: 7+. Parempaan Kokko pystyy ja uskon parempaa olevan vielä luvassa. Puolustuspäässä välillä vaikeuksissa pienen kokonsa ansiosta, mutta on kyennyt paikkaamaan puutteitaan hyvällä liikkumisellaan, vaikkakaan ei viime kauden veroisesti. Hyökkäyspäässä ei vielä niin tehokas kuin itse olisin odottanut. Ärhäkkä pakki, jolle mielestäni tilaa myös ensi kauden SaiPassa.

34 Juha Pursiainen: 6+. Otteet ailahdelleet tutusti aivan laidasta laitaan. Välillä Pursi pelaa puolustuspäässä erinomaisesti ja yllättävänkin fyysisesti, kun taas seuraavassa vaihdossa on täydellisen haluton tekemään mitään joukkueen eteen. Potentiaalia näkyy edelleen, mutta toivo luonteen muuttumisesta ammattimaisemmaksi alkaa olla jo mennyttä.

42 Antti Weckström: 6+. Saanut peliaikaa viimeisissä otteluissa yllättävänkin runsaasti. Pienikokoinen puolustaja, joka ei fyysisien puutteidensa takia pysty pitämään vastustajien hyökkääjiä aisoissa. Kiekollisena ajoittain loistavia oivalluksia, joskin tuntuu hakevan jatkuvasti haastavia ratkaisuja kiekon kanssa, joka johtaa tietysti vaarallisiin harhasyöttöihin. Ei ole tietääkseni laukonut kertaakaan lämäriä SM-liigassa?

44 Frantisek Bombic: 7½. Fyysinen takalinjojen luutija ei ole mikään raketti luistimilla, mutta SaiPan puolustukseen ehdottoman tarpeellinen voimapakkaus. Ärhäkkyyttä löytyisi taatusti vielä nähtyäkin enemmän ja on vain ajan kysymys, milloin tämä alkukaudella padottu raivo ryöpsähtää valloilleen. Itse odotan sitä hetkeä innolla. Kiekollisena ei mielestäni niiden kehujen veroinen, joita olen saanut lukea muilta SaiPa-kirjoittajilta täältä palstalta.

Hyökkääjät

8 Ville Koho: 8. Pelannut jatkuvasti varsin pienessä ja näkymättömässä roolissa, joskin saanut vastuuta alivoimalla paljon. Pelaa vaihdot alusta loppuun kovalla intensiteetillä eikä säästele itseään missään vaiheessa. SaiPan parhaimpia aloittajia.

17 Teemu Riihijärvi: 8+. Olen kauhulla odottanut, milloin tämä jättiläinen hyytyy, mutta onneksi sitä ei ole vielä tapahtunut. Riihijärvi hankittiin SaiPaan muistaakseni viimeisenä hyökkääjänä, täyttämään hyökkäyksen fyysisiä puutteita. Teemu on täyttänyt tämän ruudun täydellisesti. Jakelee taklauksia runsaasti ja luistelee yllättävän hyvin noin isoksi pelaajaksi. Sopimus ensikaudesta jo työn alla?

18 Mika Skyttä: 7+. Aloitti kauden erittäin tahmeasti eikä joukkueen menestyksestä huolimatta nähty sitä vanhaa raataja-Skydeä jäällä. Paransi kuitenkin huomattavasti otteitaan kauden vanhetessa, mutta sen katkaisi erittäin valitettava loukkaantuminen. Nousi jo ykköskentän laituriksi ja teki siinä juuri sitä Skyttämäistä työtä, mitä SaiPassa aina tarvitaan.

19 Tuomas Vänttinen: 7. Pelaa vähät vaihtonsa kovalla tarmolla, mutta kokemattomuus liigajäillä näkyy. Muutoin positiivinen ilmestys silloin, kun jäälle on päässyt. Ei ole kuitenkaan saanut peliaikaa edustuksen riveissä pieneen aikaan, jostain syystä. Tänäänkin Weckström nelosen laiturina, johon itse kyllä sijoittaisin ehdottomasti Vänttisen.

21 Kalle Kerman: 8½. "Valmis liigapelaaja". Tuota termiä kammoksuin aivan turhaan kesän aikana, kun en miestä jäällä vielä ollut nähnyt. Kerman on kuitenkin onnistunut vakiinnuttamaan paikkansa SaiPan pelaavissa kentällissä tehden erittäin suuren työmäärän jokaisessa ottelussa. Jaksaa polkea ja omaa räjähtävän rannelaukauksen, sekä taklaa aina tilaisuuden tullen. Ensi kaudella jo läpimurto liigan eliittiin?

22 Pekka Tirkkonen: 8. SaiPan kapteeni otti suuren roolin loistavan alkukauden aikana. Teki ratkaisevia maaleja ja uurasti sekä hyökkäys- että puolustuspäässä tunnollisesti. Hyytynyt joukkueen mukana pahasti, mutta itse uskon Peksin uuteen tulemiseen. "Peksi on euroopan Lemieux!"

23 Mika Kauppinen: 8. Vaikka onkin ollut ehkä menneitä kausia näkymättömämpi, on silti mielestäni pelannut erittäin mainiosti. Toiminut kolmosketjun pelinrakentajana ja kyennyt pitämään hyvää tempoa yllä romuluisten ketjukavereidensa kanssa. Tekee tätä menoa jälleen yli 20 pistettä kaudessa, joka on mielestäni hieno saavutus SaiPan kolmosketjun sentterille.

24 Vladimir Machulda: 9+. Olenko tulossa Vallun kohdalla liiankin vaativaksi. Vaikka Vallu on nakuttanut pisteitä totuttuun tahtiin, jopa sormi murtuneena, en silti ole pitänyt aivan täysin näkemästäni viime otteluissa. Loistava alkukausi tyyntyi hieman Valluun kohdistuneiden huitomisten, raakojen taklausten ja muiden törkeyksien myötä. Aristelee nyt todella paljon laitojen lähellä, eikä uskalla haastaa tutun voimakkaasti edes 1v1 -tilanteissa avojäällä. Itseluottamuksen kanssa ongelmia?

29 Aigars Cipruss: 5. Pelasi hienot harjoitusottelut, mutta sarjan alettua vajosi nopeasti umpijäähän. Ei todellakaan täytä ulkomaalaisVAHVISTUKSEN kriteerejä ja olisin valmis vaihtamaan miehen uuteen vaikka heti. Ei pistä itseään likoon edes kiekollisena. Totaalinen pettymys.

31 Aki Uusikartano: 9. Uusikartano oli SaiPan mahtavan alkukauden ikoni. Teki mielikuvituksellisia kiemuroita kiekon kanssa ja pelasi kaikin tavoin kuin uudestisyntynyt. Sai kuitenkin aivotärähdyksen vastustajan ruman taklauksen seurauksena eikä ole tämän jälkeen esittänyt lähellekään alkukauden kaltaisia otteita kentällä. Pistän kuitenkin Uusiksen hyytymisen suurelta osin miehen ketjukaverin Aigarssin syyksi. Tänään Uusis nakuttaa ykkösketjun sentterinä miehen arvolle sopivat 1+2 Bluesia vastaan, eikö niin?

38 Teemu Somppi: 7. Pieni pettymys, vaikka puutteet olivat toki tiedossa jo ennen kauden alkua. Synnynnäinen viimeistelijä, mutta heikohkon liikkeensä ja voimanpuutteensa vuoksi ei pääse tekopaikoille. Ei tosin ole saanut jääaikaakaan SaiPassa riittävästi, jotta pelituntuma olisi tuloksen tekemisen kannalta riittävällä tasolla. Todisti kuitenkin lyhyen Mestis-vierailunsa aikana omaavansa huikean potentiaalin, mutta valitettavasti ei ole kaikilta ominaisuuksiltansa vielä liigatasoa. Toivottavasti jaksaa tehdä töitä läpimurtonsa eteen.

63 Lubomir Vaic: 10. SaiPan paras ulkomaalainen tällä kaudella. Pelannut tasaisen varmasti eikä ole romahtanut muun joukkueen mukana 'mestistasolle'. Todellinen ammattilainen, jonka kädet ja jalat käyvät lähestulkoon ylikierroksilla vaihdossa kuin vaihdossa. Pienen kokonsa Lubie korvaa SaiPan parhaalla sijoittumisella ja loistavalla tasapainolla, jonka ansiosta tämä pikkumies tulee jopa kulmaväännöistä usein voittajana pois. Pelinrakentaja vailla vertaa, mutta voisi hakea ratkaisuja useammin myös itse. Pelaisipa SaiPassa myös ensi kaudella!

82 Joni Yli-Torkko: 7½. Joni on ehdottomasti Kisapuiston lempilapsi loppumattoman taistelunsa ansiosta. Kuitenkin alkukauden sitkeä lonkkavamma vei parhaan terän Yli-Torkon suorituksista, eikä Tore ole sen jälkeen näyttänyt vielä parastaan. Taklauksiakin on tullut viimeisissä kotiotteluissa reilusti totuttua vähemmän. Kiekollisena Yli-Torkolla on puutteita, mutta mies tuo SaiPan hyökkäykseen aimo annoksen röyhkeyttä ja periksiantamattomuutta. Toivottavasti saa onnistumisia myös pisteiden valossa, niin Kisapuiston Yli-Torkko -mania saa lisää tuulta purjeisiinsa.
 

PRO

Jäsen
Suosikkijoukkue
LIFK
Hyvät arvostelut. Itse tosin antaisin pursiaiselle vähän pienempää arvosanaa, koska aina pelottaa kun se surffaa jäällä...en tiedä, en ole kuulemma ainut
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös