II-divisioonan lohko 1 kaudella 2010–2011 (etelä)

  • 26 028
  • 44

Dragan

Jäsen
Etelän Rautaliigaakin pelattiin tänään kolmen ottelun verran.

KiVa kävi noutamassa 1-4 voiton Kellokoskella KelA:sta. Tilastoista päätellen ottelu eteni melko tasaisissa merkeissä, KiVan ratkaisijoina Teemu Rytkönen, Matias Nousiainen jne. Aki Ronkaiselle tuomittu 2+10 min selästä taklaamisesta.

Riihimäellä Nikkarit vei Granin päänahan. Nikkareilla täysi kokoonpano Granin 13 miestä vastaan, joista välillä muutama loukkaantuneena. Nikkareiden uusi vahvistus Jussi Ruohola teki 1+2 tehot ja lisäksi ehti tiputtaa hanskatkin Granilaisen kanssa, tuomareilla hyvä linja ja molemmille lauantai-illan kunniaksi ainoastaan 2.

Lisäksi Järvenpäässä Haukat jyräsi LT Kingsin yli 9-3. Haukoista mm Marko Sakko 3+2 tehoilla illan kuningas. LT Kingsillä tehoilla Suutarisen veljekset ja Simo Romo.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
KelA - K-Vantaa Itä 1 - 4
K-Vantaa Itä - Haukat 6 - 1

Loistavasti menee Lohella. KelA ottelu mun mielestä elintärkeä, jos turpaan, niin vaikeata loppu, kun tuli voitto, niin kaikki on mahdollista. Yksinkertainen sarja on raaka systeemi.

Haukat oli aivan surkea, lukuunottamatta Sami Vehviläistä. Hän piti lukemat kohtuu siedettävinä. Näkyi selvästi, että itä on joutunut urakoimaan viikon sisällä kolme matsia, ei ihan jalka liikkunut siihen malliin kuin normaalisti. Kolmannessa erässä Haukat sai vähän pelistä kiinni, kun Lohi jo löysäs.
 

#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK,Datsjuk, VPeltonen,Liverpool, RealMadrid
http://jaatiikerit.sporttisaitti.com/?x103997=129304

Jäätiikerit sitten hakivat kauden avausvoiton sieltä, mistä sitä ei ihan osannut odottaa. Pärnäsen Mkko iskenyt kahdesti kipulääkettä kotikatsojille, katsomon suosikkipoika kun on. Ja Tappi maalilla laittanut luukut kiinni.
Lauantaina kotijäällä vastassa KelA, joten luulisi yleisönkin löytävän halliin. Vaikka sitten kuppilan kautta, kunhan ääntä saadaan mukaan tunnelmaa luomaan. Tuomareilla taas hikinen iltapuhde tiedossa...
 

Dragan

Jäsen
Jos ja kun Titaanit nousevat III divarista ylöspäin, niin eikös se ole hyvinkin mahdollista että Titaanit sijoitetaan etelän lohkoon? Mielellään näkisi II divarissa joukkueet kuten Titaanit, Karhu-Kissat, H.K.H, NuPS jne.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tinatuopit on saamassa kuuleman mukaan vahvuuteensa yhden kelpo ex-Mestis pelurin. Kutsu jääharjoitteluun on jo käynyt ja jos paikat ovat kunnossa niin kai tämä herra pääsee jossain vaiheessa pelaamaankin.
 

jyly

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat
Tinatuopit on saamassa kuuleman mukaan vahvuuteensa yhden kelpo ex-Mestis pelurin. Kutsu jääharjoitteluun on jo käynyt ja jos paikat ovat kunnossa niin kai tämä herra pääsee jossain vaiheessa pelaamaankin.

Kukas tämä herra oikein on? Onko pelannut aiemmin mm. HeKissä?
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
K-Vantaa itä - Jää-Tiikerit 7-3
Ei ollut Jää-Tiikereistä, kuin kissimirreiksi. Lohi lämmitteli ensimmäisen erän ja toisessa, sitten maalihana aukesi ja peli oli ohi. Jos nyt olen oikein katsonut, niin ei ole enään omissa käsissä täysin kahden joukkoon pääsy, tai 06.11.2010 17:20 Kellokoski KelA - Haukat, pelattavalla ottelulla on iso merkitys Lohen kohtalolle. Kiva olisi nähdä tämä loistava Lohiryhmä Suomi-Sarja karsintasarjassa ja nähdä miten rahkeet riittää, eikä väliä vaikka putoisi takas II-divariin.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tinatuopit haki jatkoaikavoiton Leppävaarasta. LT Kings kaatui kotonaan 3-4 kymmenellä miehellä + maalivahdilla liikenteessä olleelle vierasjoukkiolle. Tuo Tinatuoppien pelaajien määrä on tosin silti isompi kuin katsojien määrä, jota ilmoitetaan olleen paikalla 8 kappaletta.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Jos nyt olen oikein katsonut, niin ei ole enään omissa käsissä täysin kahden joukkoon pääsy, tai 06.11.2010 17:20 Kellokoski KelA - Haukat, pelattavalla ottelulla on iso merkitys Lohen kohtalolle. Kiva olisi nähdä tämä loistava Lohiryhmä Suomi-Sarja karsintasarjassa ja nähdä miten rahkeet riittää, eikä väliä vaikka putoisi takas II-divariin.

Tilanne on muuttunut, kun KelA ja Haukat hävisi edelliset ottelunsa, nyt K-Vantaa itä voittaa vain kolme matsiaan ja Suomi-sarjakarsinnoissa ollaan.
 

Saitam22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tilanne on muuttunut, kun KelA ja Haukat hävisi edelliset ottelunsa, nyt K-Vantaa itä voittaa vain kolme matsiaan ja Suomi-sarjakarsinnoissa ollaan.

Huhut kertoo, että Kela ja Haukat ottaa tarkoituksellisesti loput pelit turpaan, etteivät joutuisi nousu-sarjaan. Lohella kuulemma myös näkemyseroja organisaation sisällä siitä, pitäisikö karsintoihin mennä vai ei...
 

Stürmer

Jäsen
Huhut kertoo, että Kela ja Haukat ottaa tarkoituksellisesti loput pelit turpaan, etteivät joutuisi nousu-sarjaan. Lohella kuulemma myös näkemyseroja organisaation sisällä siitä, pitäisikö karsintoihin mennä vai ei...

Juurikin näin. Perjantain keski-uusimaassa pieni juttu Haukkojen ja KelAn mietteistä. Tai siis turpaaan ottamista ei myönnetä, mutta noustakaan ei haluta.

http://www.keski-uusimaa.fi/Urheilu...kat-ja-KelA-kolkuttavat-Suomi-sarjan-portteja
 
Viimeksi muokattu:

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
K-Vantaa Itä - GrIFK 8 - 4

No ensimmäinen etappi raivattu tieltä pois, matkalla Suomi-sarjakarsintoihin. Ei ollut Lohi parhaimmillaan. Vauhti oli unohtunut täysin jonnekkin ja muutenkaan ei meinannut onnistua mikään. Paikkoja oli, mutta puskettiin liian lähelle. Tasoero oli sittenkin juuri, kuten numerot antaa ymmärtää.

Sitten täytyy arvostella vähän, näitä sarjasysteemien laatijoita. Nämä Suomi-sarjassa ja II-divarissa olevat alkusarjasysteemit(sopii junnuihin) pitää heittää hemmettiin ja pelata nelinkertainen sarja ja sitten joskus Helmikuussa lohkojen parhaat lähtee karsimaan ylemmäksi. Nyt tämä on aivan idioottimaista, että II-divarissa joukkueet jarruttelee, koska ei ole varaa lähtee karsintasarjaan. Herätys Jääkiekkoliitto!!
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Mielenkiintoista kieltämättä nähdä miten ja minkälaisilla rostereilla joukkueet pari vikaa peliään pelaavat näiden nousujen suhteen. Materiaaliensa puolestahan Haukoilla ja KelA:lla rahkeita nousuun olisi, mutta minkäs teet jos ei huvita !?

Onhan se liitonkin puolelta kieltämättä vähän tyhmä ajatus että pari kk ensin pelataan ja sit keskenkaiken karsitaan ylemmäs ja alemmas...eihän liigassakaan järjestetä karsintoja ennen joululomia! :)

Eli tässä mielessä mielestäni TKR-69 puhuu asiaa, että pelataan ensin vaikkapa nelinkertainen sarja ja karsitaan sit keväällä kuten aiemminkin on tehty ja unohdetaan nämä kaikenmaailman välisarjojen välisarjat ja karsimiset parin kuukauden välein. Haukoissa ja KelAssakin kuitenkin pelaa sellasia jannuja useampiaki, jotka ovat juuri sieltä ylempää tulleet alemmas enempi harrastelemaan ja siinä mielessä Rautaliiga onkin ihan sopiva sarja, että peleissä mennää kuitenki suht tosissaan, mutta ihan jokapäivä ei tarvitse sen takia harjotella eikä matkustella. Jos Sakot,Harjut,Alakotilat ja Telavuoret haluaisivat ylempänä pelata ni he varmasti siellä pelaisivat taitojensa puolesta! Mutta katsotaan mikä on Rautaliigan lopullinen tilanne, kunhan saadaan alkusarjan ottelut tahkottua...
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Juhlakautta pelaavilla Tinatuopeilla tänään juhlapeli ja hallille kutsun ovat saaneet kaikki vanhat pelaajat. Kokoonpanossa on tänään mukana odotettu nimi, Ville-Veikko Väkeväinen. Väkeväinen oli muistikuvieni mukaan HeKin paras pistemies tai maalintekijä tai paras jotain.. Joka tapauksessa iso vahvistus Tuopeille. Viheliäiset selkävaivat lopettivat kiekkoilun Mestiksessä. Nyt selkä on taas toimintakunnossa ja mies on jopa harjoitellut. Mielenkiintoista seurata hänen otteitaan, jos vain paikat suinkin pysyvät kunnossa.
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
LT Kings - K-Vantaa Itä 5 - 11

Se oli sitten siinä. Suomi-sarjakarsinta on varma ja rahatkin on luultavasti kerätty, että voidaan viedä pelit läpi. 13:sta pelaajalla pelannut LT Kingsillä ei ollut sitten sanan sijaa, vaikka Lohikaan ei ihan sitä parastaan näyttänyt. Suutasisen veljekset on hyviä pelaajia vieläkin, mutta toi että ne yrittää vahingoittaa kaveria on älytöntä. HIENOA K-VANTAA ITÄ!!
 

Mr.FunnyMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Minnesota Wild
Onnittelut Ki-Va Idälle nousun johdosta! Kyllähän nousu on täysin ansaittu ja hyvä nippuhan sinne on jalkeille saatu. Edellytyksiä olisi jopa vakiinnuttaa asemaa nykyisessä sarjassa, sillä olosuhteet ovat miltei loistavat, materiaalia pk-seudulla kyllä riittää jne.

Toisen nousijan suhteen onkin sitten vielä kaikki auki, mutta mikäli pikkulintujen visertelyt paikkansa pitävät, yrittävät KelA ja Haukat kumpainenkin pelata keskinäisen ottelunsa sen verran sopuisasti ettei heidän nousua tarvitse mietiskellä. Tämä toki vaatisi myös NuPS:lta kotivoittoa Nikkareista ja siinäkin pelissä on mielenkiintoista nähdä vierasjoukkueen kokoonpano heille merkityksettömässä ottelussa! Perjantai-ilta ja aikainen alkamisajankohta...ei mikään herkullinen tilanne vierasjoukkueille muutenkaan!

Mikäs muuten tämä Suutaristen veljesten vahingoittamisjuttu oli !? enemmänkin tietoa tästä !? Kyllähän molemmat kiekkoa osaavat pelata, mutta sääli jos on tähän tultu...oiskohan se sit aika pistää putket naulaan ja keksiä jotain fiksumpaa, jos ei itse kiekon pelaaminen/lätkiminen enää kiinnosta ?!
 

TKR-69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Vantaa
Tinatuopit - K-Vantaa itä 3-6

Noin sitten lopulta Lohi hoiti lohkovoiton kotiin. Nyt on sitten edesssä kovemmat haasteet. Parhaimmillaan joukkue haastaa Suomi-sarjakarsinnassa varmasti kaikki ja tappelee tosissaan voitoista. Nyt vain odotellaan otteluohjelmaa.
 

uljas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Peliitat, (HeKi-vainaa), Tinatuopit
Tinatuopit - K-Vantaa itä 3-6

Noin sitten lopulta Lohi hoiti lohkovoiton kotiin. Nyt on sitten edesssä kovemmat haasteet. Parhaimmillaan joukkue haastaa Suomi-sarjakarsinnassa varmasti kaikki ja tappelee tosissaan voitoista. Nyt vain odotellaan otteluohjelmaa.

Tulihan tuokin peli sitten silmäiltyä paikan päältä. Vantaa oli kyllä liikkuva ja selvästi parempi porukka. Tinatuopeilla oli silti pienet saumansa, mutta muutama paha tupeksinta kostautui. Pari ensimmäistä erää oli vielä ihan katselemisen arvoista, mutta viimeinen erä oli jo todella puuduttavaa nyhjäilyä. Kentän hahmo oli "Heinolan Chris Chelios", Pasi Tervala, jolla ikää on mittarissa jo jonkun verran yli neljän kympin. Lahjotti vieraiden avausmaalin laukomalla purkukiekon suoraan ensimmäistä vastapelaajaa mahaan. Korvasi erheensä syöttämällä Tinatuoppien 2-3 kavennuksen ja viimeisessä erässä oli jo käydä vastapelaajaan käsiksi, vastustajan tökätessä mailanpäällä Tervalaa kurkkuun. Maininnan arvoista oli myös Tinatuoppien Mikko Kapasen peli. Pitkän uran maalivahtina pelannut Kapanen pelaa nyt hyökkääjän paikalla! Ei uskoisi pelin perusteella miehen olevan entinen maalivahti... Mahtaako tällaista tapahtua muualla kuin junnusarjoissa?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös