finnishninja
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Gunnilse IF
Löytyykö jatkoajasta joku, joka voisi selvittää hieman räpin historiaa. Mistä tämä musiikin laji on tullut ja mikä siinä on hyvää? Itselläni nimittäin nousee niskakarvat pystyyn kun joku pakkosyöttää räppiä. Miksikö? Noh, suurin syy on se, etten löydä siitä yhtään musiikkia. Tahtikone on korvannut instrumentit, laulajat puhuvat, eikä saa edes selvää MISTÄ he puhuvat. Siihen sekaan sitten raiskataan vanha kunniallinen höyrylevari junkkaamalla vinyyliä edestakaisin käsin – tuloksena ääni, jossa ei ole mitään erikoista. Se on aina sama ääni. Sen voisi korvata vaikka heiluttelemalla narisevaa paskahuusin ovea edestakaisin (olisi hyötyäkin, sillä haju hälvenisi).
Entäs sitten nämä ”räp artistit”? Lärvä väärinpäin päässä, housut röksöllä, liike mallia makkara perseessä ja etusormella kameraa kohti tökkien.
Täällä nuuskahuulien maassa on yksi tunnettu suomalainen räppäri, Marcoolio. Hänet ”huomattiin” kun hän räppäsi kännipäissään linja-autossa Tukholman ja Ormingenin välissä. Näin helposti voi tulla tunnetuksi räppäilijäksi. Olen aina joskus kysynyt maanmiehiltäni heidän mielipidettään Marcooliosta. Joo, kaikki tietävät kenestä on kysymys, mutta löytyykö hänen kamaa hyllystä? Ei löydy. Ei löydy minunkaan, eikä tule löytymään.
Taustalla ei ole myöskään bändiä. Ei tarvitsekaan, sillä kone käy itsekseen komerossa. Paina nappia, ja homma on käynnissä. Räppivideo syntyy periaatteessa autotallissa faijan tunskan päällä istuen.
Räp on köyhä tyyli. Uudet ideat ja mielikuvituksettomuus korvataan vanhoilla hiteillä iskemällä räppiä sekaan. Usein on vielä kysymyksessä hitti, johon on jo kerran kyllästynyt…
Nyt joku sanoo, että täytyyhän sitä olla avoin uudelle musiikille (räpille). Joo, niinhän sitä pitäisi, mutta onko pakko olla avoin kaikelle jota syötetään? Ei tietenkään. Panna toosa kiinni? Kaikkein vanhin ja kulunein neuvo. Ei auta jos ei ole vaihto-ehtoa.
Räp on kamalinta mitä musiikille ja artisteille on tapahtunut. Räp haisee roskikselle ja viemärille.
Räp on perseestä.
Entäs sitten nämä ”räp artistit”? Lärvä väärinpäin päässä, housut röksöllä, liike mallia makkara perseessä ja etusormella kameraa kohti tökkien.
Täällä nuuskahuulien maassa on yksi tunnettu suomalainen räppäri, Marcoolio. Hänet ”huomattiin” kun hän räppäsi kännipäissään linja-autossa Tukholman ja Ormingenin välissä. Näin helposti voi tulla tunnetuksi räppäilijäksi. Olen aina joskus kysynyt maanmiehiltäni heidän mielipidettään Marcooliosta. Joo, kaikki tietävät kenestä on kysymys, mutta löytyykö hänen kamaa hyllystä? Ei löydy. Ei löydy minunkaan, eikä tule löytymään.
Taustalla ei ole myöskään bändiä. Ei tarvitsekaan, sillä kone käy itsekseen komerossa. Paina nappia, ja homma on käynnissä. Räppivideo syntyy periaatteessa autotallissa faijan tunskan päällä istuen.
Räp on köyhä tyyli. Uudet ideat ja mielikuvituksettomuus korvataan vanhoilla hiteillä iskemällä räppiä sekaan. Usein on vielä kysymyksessä hitti, johon on jo kerran kyllästynyt…
Nyt joku sanoo, että täytyyhän sitä olla avoin uudelle musiikille (räpille). Joo, niinhän sitä pitäisi, mutta onko pakko olla avoin kaikelle jota syötetään? Ei tietenkään. Panna toosa kiinni? Kaikkein vanhin ja kulunein neuvo. Ei auta jos ei ole vaihto-ehtoa.
Räp on kamalinta mitä musiikille ja artisteille on tapahtunut. Räp haisee roskikselle ja viemärille.
Räp on perseestä.