Näin minua huijattiin...

Oletteko koskaan joutuneet ammattimaisen huiputuksen kohteeksi?
Näin käy helposti ainakin lomamatkalla, kun sinisilmäinen rehellisyyteen tottunut suomalainen kohtaa vilunkipeliä työkseen pelaavan etelämaalaisen.
Seuraavassa oma nöyryyttävä kertomukseni:

Vuosi oli 1996 ja tapahtumapaikka Lontoo. Olin hiljattain muuttunut taas poikamieheksi ja päätin lähteä irtiottoreissulle Lontooseen. Mukaan houkuttelin vanhan tuttuni, joka piti siihen aikaan videopelikauppaa ja pystyi irrottautumaan viikoksi.

Steppailimme muina miehinä Oxford Streetiä, kun näimme edessämme pari nuorta neitosta jakamassa lappuja, joissa mainostettiin jonkinlaista viihde-elektroniikan alennusmyyntiä. Otimme laput ja jatkoimme muutaman askeleen eteenpäin, kunnes kaverini huomasi, että lapussa mainostettiin Game Boy-pelilaitteita muutamalla punnalla. Kapitalisti kaverissani heräsi ja käännyimme takaisin. Kun kysyimme tytöiltä, missä tällainen liike on, nämä veivätkin meidät sinne henkilökohtaisesti.

Kävelimme sivukadulla sijaitsevaan liikehuoneistoon, jossa oli jo runsaasti väkeä. Liikkeen takaseinällä oli koroke ja pöytä, joka toi mieleen vanhan luokkahuoneen opettajanpöydän. Pöydän takana heilui headsetmikki päässä ja jonkinmoinen puukapula kädessä etelämaalaisen näköinen kaveri, joka puhui hieman murtaen englantia. Pian ovi liikkeeseen lukittiin ja pari karbaasia asettui oven eteen vahdeiksi. Show alkoi.

Meklari selitti homman säännöt: hän nosti esille tavaran, kertoi hinnan ja asiakkaat nostivat käden ylös. Meklari valitsi mieleisensä ostajan, karbaasit hakivat rahat ja toivat tuotteen. Homma selvä. Aluksi kuitenkin hieman lämmiteltiin. "Anybody say thank you?" kysyi meklari. Käsiä nousi ylös ja meklari valitsi yhden. "Where are you from?" "I´m from Zimbabwe" Ja kaveri sai ilmaiset korvalappustereot. Tätä jatkui muutaman kerran. Sitten heitettiin muutamia stereokuulokkeita ilmaiseksi yleisön sekaan ja itsekin onnistuin nappaamaan sellaiset (paskat, sivumennen sanoen).

Sitten meklari kasasi eteensä huikean kasan erilaisia elektroniikkavempeleitä: kannettavia cd-soittimia, Game Boy-laitteita, nestekidetelevisioita ym. ja kysyi sitten onko kellään viittä puntaa (alle 50 mk silloin). Käsiä nousi ja joku onnellinen tyyppi jostain Uudesta Seelannista antoi rahat ja painijat toivat tiukasti mustaan jätesäkkiin käärityt tavarat ostajalle.

Tätä jatkettiin jonkin aikaa ja aina välillä meklari kysyi onko homma kaikkien mielestä OK? Kaikkien piti nostella käsiä ylös kuin Nürnbergin puoluekokouksessa ikään ja taas jatkettiin. Minkäänlaista keskustelua vierustovereiden kanssa ei suvaittu. Jos yritit kysyä jotain kaverilta, meklari puuttui peliin kovilla sanoilla: "Hey you dickhead! Shut up. If you want to talk, go outside. I have a coffee shop next door, go there!"

Kun näitä viiden punnan paketteja oli jaettu kymmenkunta kappaletta, siirryttiin seuraavaan vaiheeseen. Meklari kasasi eteen setin, joka oli vieläkin mahtavampi. Oli laptop tietokonetta, tätä samaa pienempää kamaa, ym ym. Kasalle arvuuteltiin hintaa ja erilaisten puolitusten ja prosenttilaskujen jälkeen hinnaksi saatiin muistaakseni 70 puntaa. Nyt eroteltiin tosiostajat marjanpoimijoista. Kuka tällaisen "tai vastaavan" paketin haluaa, maksaa nyt 70 puntaa. Muut saavat poistua. Olin jo tekemässä lähtöä, mutta kaverini halusi ehdottomasti katsoa homman loppuun asti. Niinpä jäimme ja maksoimme goljateille 70 puntaa. Vastineeksi saimme halvat näppiskamerat, jotka meklarin mukaan olivat vain symboli siitä, että olimme maksaneet.

Rahastuksen jälkeen tehtiin hetken aikaa taas kädennostoharjoituksia, kamerat kerättiin pois ja vaihdettiin muovikortteihin joissa luki 70 puntaa.
Tällä välin houkutteleva elektroniikkapino oli häipynyt ja tilalle oli tuotu halvan näköinen stereomankkari, HobbyHallin hylsyavainsarja muovilaukussa, mauttomat korukellot samettiaskissa sekä järjestelmäkamera. Nyt kaikki paikallaolijat käytiin henkilö kerrallaan läpi ja kysyttiin, minkä näistä sinä haluat. Suurin osa valitsi kameran, koska se edes näytti hyvältä. Muutamalta varakkaammalta lypsettiin vielä hieman lisää rahaa ja kun kaikki olivat tavaransa saaneet, show loppui kuin seinään. "Thank you all, now get out!" Karbaasit ohjasivat "asiakkaat" määrätietoisesti ulos.

Hölmistyneinä seisoimme kaverin kanssa liikkeen ulkopuolella 70 puntaa köyhempinä, kädessä musta jätesäkki, jossa oletettavasti oli järjestelmäkamera. Lähdimme oudoissa fiiliksissä kohti hotellia, mutta päätimme pistäytyä matkalla Virgin Mega Storessa. Pääsimme juuri yhden askeleen liikkeen sisäpuolelle, kun varashälyttimet alkoivat ulvoa. Jalat alle ja vähän helvetin lujaa maanalaisen käytävästä sisään.

Perillä hotellissa avasimme kääröt ja mitä kummaa, löytyihän sieltä kamera. Järjestelmäkameran näköinen, mutta silti surkea fix focus näppiskamera. Eli molempien kameramallien huonot puolet yhdistettynä. Painava rotjake, jolla saa huonoja kuvia. Vitutti kuin pientä oravaa. Lähdimme kuitenkin illalla vielä baanalle ja silloin huomasimme, että vastaavanlaisia turistinpuhdistuspaikkoja oli useita muitakin. Tuntui hieman paremmalta. Muitakin hölmöjä kuin me, oli liikkeellä. Katselimme ikkunan takaa huvittuneina, kun toiset uunotettavat nostelivat innoissaan käsiään tietämättä, että erkanisivat kohta rahoistaan.

Joukkopsykoosi on valtava ase rikollisissa käsissä. Vaikka koko ajan oli epäilyttävä olo, ahneus vei aina voiton. "Jumankauta, nyt toi kaveri sai halvalla huippuvehkeet. Mun on pakko saada kans´"
Tästä tuli muuten pari kuukautta sitten dokkari telkkarista, näkikö kukaan?
Ja onko teitä koskaan huijattu?

Viisisataa markkaa oli muuten halpa hinta siitä huvista, että olen saanut kertoa tätä stooria kymmeniä kertoja huvittuneille yleisöille. Ja kameran myin muuten eräälle kamerakerhon opettajalle, joka käyttää sitä opetuksessaan varoittavana esimerkkinä.

Bast

Tarinassa oli monta kohtaa mitkä olisi tähän voinut quoteta ja kommentoida erikseen, mutta ei nyt kykene. Kommentoin vaan yleisesti.

Tuossa mainitsemassasi kapungissa pidemän aikaa asuneena ja jo sitä ennenkin maassa useasti käyneenä, tiedän oikein hyvin mistä puhut.

Olen ollut muutaman kerran noita seuraamassa, ihme touhua. Yhtä saksalaista frendiä kerran vedätettiin £40 edestä, kameran siitä sai ja se ei todellakaan mikään hyvä ollut. Samassa tilaisuudessa useampi ihminen muuten osti stereosettejä mitkä oli pöydällä näytillä. Tiedä sitten mitä niissä pahvilaatikoissa oli mitä boorikset niille kantoi, mutta maksu hoidettiin luottokortilla.

Helpostihan semmoiset saadaan peruutettua, jos laatikoissa oli kiviä, ja rikolliset jäävät rahoitta ja ehkä jopa kiinni. Kusetus kaiketi perustui niihin käteisasiakkaisiin ja varastetut stereot myytiin kuitenkin hyvään hintaan ja tyytyväiset luottokorttiasiakkaat puolustavat toimintaa. He ovat sitten niitä seuraavia uhreja ja ottavat mukaansa vielä tuttujaankin.

Kaveri tuli käymään, on ensimmäistä kertaa kaupungissa, joten huomenna Oxford Street on luonnollisesti yksi ensimmäisiä vierailukohteita. Pitääkin muuten käväistä "huutokaupassa".

Kyllahan naita huijareita loytyy, varsinkin valimeren turistirysista. Itse olen paassyt vieresta katsomaan kuinka muutamia holmoja turisteja on vedetty retkuun.

Ollessani Espanjassa, paatin poiketa rannalla sijaitsevalla kavelykadulla. Akkia silmiini osui paikka, jossa oli muutama pahasti nahkansa polttanutenglantilainen turisti, seka joukko paikallisia miehia. Toiminta naytti kiinnostavalta, ja paatin menna katsomaan, etta mika on menossa.

Sinne paastyani, huomasin etta siella on jonkunlainen peli menossa, missa raha liikkui. Idea tuossa pelissa on etta "pelinjohtajalla" on jonkunlainen pahvialusta poydalla tai poydan virkaa toimittavalla pallilla. Peli itsessaan toimii niin, etta pelinjohtajalla on pahvialustalla kolme kappaletta pyoreita lapyskoja, jonka yhden alapinnassa on jonkunlainen merkki. Pelinjohtaja siina sitten vaihtelee lapyskojen paikkaa nopeaan tahtiin, ja pelaajan pitaa tietaa etta minka lapyskan alla se merkki on. Alussa pelinjohtaja antaa helppoja, pienen summan voittoja. Ja sen jalkeen kysyy etta otetaanko isompi panos. Nakemassani tilanteessa englantilaismies halusi ison panoksen, helpon rahan luulossa. Siina pelinjohtaja sitten vahan aikaa sekoitteli, kunnes jatti lapyskan jonka alapuolella merkki oli, jompaan kumpaan reunaan. Englantilaismiehella alkoi hymy nousta huulille helpon rahan luulosta. Ennen kuin mies ehti osoittaa etta minka lapyskan alapuolella merkki on, pelinjohtaja pyysi miesta nayttamaan panoksen verran rahaa. Engelsmanni siina sitten alkoi kaivamaan taskuaan, ja heti kun mies kaansi katseen pois laudasta, pelinjohtaja kiepsautti pahvialustan 180 astetta, eli niin etta lapyska, jonka alapuolella merrki oli, siirtyi vastakkaiselle puolelle kuin missa se oli. Englantilais mies ei uskonut silmiaan kun huomasi, etta lapyska jonka han valitsi, ei ollutkaan se merkillinen lapyska.

Siina oli allekirjoittaneella hymy herkassa. Mielestani aika toimiva huijauskeino mita ei helposti tajua, jos pelia ei paase seuraamaan ulkopuolisena.

Olen törmännyt vastaavaan hommaan korteilla pelattuna. Pariisissa käydessäni seurasin touhua enemmänkin. Pikku hiljaa pelin ympärille kerääntyi huomattava määrä ihmisiä ja pelaajatkin näytti pärjäävän kohtuullisesti.

Tälläinen turistirysähän on taskuvarkaan unelma. Itse olen valveutunut, enkä ole tullut ryöstetyksi, mutta entäs ne muut...

Uskoakseni on tuottavampaa jakaa kortteja ja antaa turistien voittaa välillä. Voitothan vain lisää kiinnostusta ja ihmismäärää, mutta sitten kun ihmiset huomaavat lompakoiden katoamisen, oikeat varkaat ovat jo kaukana ja kortinjakajia vastaan ei ole todisteita.

Alussa kertomani Lontoo stoorin matkakumppanini tuntuu olevan jonkinmoinen huijarimagneetti, sillä New Yorkissa hän osallistui kahteen erilliseen katuhuijaukseen. Toinen oli perinteinen herne kupissa-peli, jossa pelimestari kierrättää kolmea kuppia, joista yhden alla on herne. Kaverini ei silloin hävinnyt rahaa, mutta hänen liikekumppaninsa sen sijaan menetti parisataa dollaria.

Toinen huijaus oli jonkinmoinen noppapeli, jota pelattiin sisällä liikehuoneistossa. Ensin maksettiin, sitten heitetiin noppaa. Jokainen heitto oli pelimestarin mielestä hyvä, mutta johti aina siihen, että "nyt kannattaa lisätä panosta, sillä tämä tulos tarkoittaa, että et voi enää hävitä tätä alkuperäistä panosta"Seuraavalla kerralla kannatti ottaa sijoitukselleen "vakuutus" joka sekin maksoi jotain. Hetken pelaamisen jälkeen oli koko ajan "voitettu" jotain, mutta samalla vain maksettu lisää rahaa. Kaverit viisastuivat yllättäen kesken pelin ja lähtivät vain hieman köyhtyneinä liikkeestä kadulle.

Viestin lähetti pelimanne
Engelsmanni siina sitten alkoi kaivamaan taskuaan, ja heti kun mies kaansi katseen pois laudasta, pelinjohtaja kiepsautti pahvialustan 180 astetta, eli niin etta lapyska, jonka alapuolella merrki oli, siirtyi vastakkaiselle puolelle kuin missa se oli. Englantilais mies ei uskonut silmiaan kun huomasi, etta lapyska jonka han valitsi, ei ollutkaan se merkillinen lapyska.

Siina oli allekirjoittaneella hymy herkassa. Mielestani aika toimiva huijauskeino mita ei helposti tajua, jos pelia ei paase seuraamaan ulkopuolisena.

Laajenna klikkaamalla

Et muuten uskokaan, miten monta kertaa olen itse naureskellut samaa asiaa. Jos oikein haluaisi, olisi viisas ja lähtisi tyhjentämään noiden katurahastajien varastot totaalisesti. Pitää vain muistaa, että rahan on pitänyt koko ajan kädessään valmiina, eikä siirrä katsettaan hetkeksikään läpysköistä pois.
Teneriffan pitkällä rantakadulla siellä.. hmm.. Americasissa, tai jossain vastaavassa 'kylässä' tämän tapaisia rahastajia on muuten kohtalaisen paljon. Kilometrin matkalla pitkälle päälle toistakymmentä. Sinne sitten vain.:)

Yritettiin, kaksi stooria.

Molemmat tapahtui 80-luvun loppupuolella Helsingissä. Eka oli suomalainen mies, joka soitti, että olisi laatikkokaupalla viskiä ja konjakkia, jota nyt saisi ostaa pilkkahintaan laatikoittain. Minähän 'sulovileninä' kiinnostuin. Hemmo sanoi, että aja Iso-Roban siihejasiihen sisäpihalle, huikat on siellä tallissa. Minähän ajoin, mutta onneksi matkalla soitin frendille, että otatko Sinäkin? Hän tiesi kertoa jo heti, mitä tapatuisi. Onneksi. Ajoin autoni sisäpihalle, jossa 'myyjä' oli. Sanoin, että rupea lappaamaan huikkaa takakonttiin, jolloin heebo sanoi, että ne pitää ensin maksaa, koska liemet ei ole hänen, vaan tuon kaveri tuolla kolmannessa kerroksessa (kaveri huiskutti ikkunasta pihalle, että terveterve). En sitten hilloja antanut vaan tivasin, että samalla hetkellä rahat saat, kun huikkaa alkaa tulemaan konttiin. Parin juupaseipas kinan jälkeen ikkunasta hemmo huusi kaverilleen, että ok, tule hakemaan avaimet. Pihalla ollut kaveri lähti 'avaimia' hakemaan. Niin, hakiko koskaan? Tuliko koskaan takaisin? No ei. Kun ukkoa ei kuulunut, menin sen verran räppukäytävään, että tarkistin siitä olevan suoran yhteyden kadulle. Kun kyse oli vielä aika summasta, oli rahanlähtö lähellä.

Mitä tästä keissistä opimme? Ahneella on .... . Onneksi olin vain puoliahne!;)

Taisi olla silloin iltapäivälehdissäkin ukosta juttua ja varoituksia. Muistaako kukaan? Mahdettiinko saada kiinni?

Toinen oli tämä (ainakin Hesassa) tunnettu nahkatakkikauppias. Kaksi Italian veljeä valkoisella Milano-kilpisella 500-sarjan Bemarilla rundasi stadissa ja tarjosi 'vaatemessuilta' jääneitä, näytteenä olleita nahkatakkeja. Toimin aikanaan alalla, jossa nahan kanssa oltiin paljonkin tekemisissä ja kavereitten tarjoamat takit olivat harvinaisen hyviä feikkejä. Heillä oli mokka-, nupukki- ja nappanahkatakkeja. Tietysti sitaateissa. Tarina oli aina sama:
'Olemme Italiasta, tarjoamassa takkeja Suomeen (tulee muuten Stockalle myyntiin kolmeen tonniin!) ja nää näytteet pitäis myydä, kun laiva lähtee illalla. Hinta, oisko ollut, 500 fimiä. Onhan siinä taas sulovileenit kiusauksessa ostaa. Aika paljon pojat sai kauppaa, koska muistan nähneeni rotseja käytössä enemmänkin. Tietenkään ne eivät olleet aitoja. Tästäkin muistan olleen juttua lehdissä. Muistaako kukaan? Ettei olisi peräti niin, että vielä 90-luvun lopulla oli vastaavaa liikkeellä? Ettei peräri IFK:n pelaajatkin olis silloin sortuneet? Kuka muistaa?

ps. nahan aitoiden voi parhaiten tarkistaa paikasta, johon se loppuu. Esim helma, niska tai hiha. Aidossa nahassa on himmeä, vähän karvamainen pohja, joka läpivärjätyssä nahassa on saman värinen kuin itse nahka (mutta himmeä, martioimaton). Tekonahassa pohja on kankaasta, usein palttinasidoksinen puuvillakankaasta valmistettu tiheä 'verkko', jonka päälle synteettinen materiaali on kiinnitetty. Tietysti paras keino siihen, ettei tule kusetetuksi, on se, ettei usko saavansa kolmentonnin takkia viiteensataan!:D . Nimittäin keinohankaan saa jopa aidon nahan tuoksun, joten tarkkana kannattaa olla. On se nimittäin noloa, kun aito nahkatakki kuluu vaan paremman näköiseksi, mutta tekokama Suomen pakkasissa ensin halkeaa ja sitten lähtee rispaantumaan! Huvittava näky!

Tohon takki juttuun vielä, pari vuotta sitten Tambereen asemalla joku italo ajoi vuokratulla autolla viereen, rupesi kauppaamaan kolmea takkia joita oli kuulemma käyttänyt näytteillä jossain liikkeessä.. Vakuutteli että pakko päästä eroon kun lento lähtee pian (esitteli liputkin). Tarjosin kympin :D , jostain syystä ei tullut kauppoja:)

Viestin lähetti jyp17
Jos oikein haluaisi, olisi viisas ja lähtisi tyhjentämään noiden katurahastajien varastot totaalisesti.

Laajenna klikkaamalla

Ei muuten onnistu. Kokeileppa joskus. Jos voitat kaksi peliä putkeen, sut häädetään pois siitä. Jos taas pelinhoitaja huomaa että tunnet systeemin ja kusetat sitä, paikallinen tomlaaksonen tulee ja hakkaa sut heti pystyyn.

tuossa kuppipelissähän tapa on pääsääntöisesti kieräyttää se herne pois sieltä ennen "nostoa".
Tämän tekniikna kehitimme serkkuni kanssa mielessämme, en tiedä onko hän kokeillut minä en ainakaan uskalla.
Ja uskokaa tai älkää Aku Ankka-lehtikin on noteerannut tämän mullistavan tekniikan.

Vaatimukset:
Kung-funinjakaappi(Jhag?)
sinä

Menet pelaamaan annat pelinjohtajan siirrellä kuppeja minkä kerkiää ja teeskentelet katsovasi kuppien liikettä. Valinnan hetkellä sitten aloitat näin "Se EI ole tämä kuppi" ja tönäiset ensimmäisen nurin, "se EI ole tämäkään kuppi" ja tönäiset toisen pois, "Se ON siis tämä kuppi" mutta tätä kuppia ei tönäistäkään nurin vaan annetaan olla. Kerätään vittuuntuneelta huijarilta rahat ja "kaappi" hoitelee selustan suojauksen.

Loistava tekniikka, varjo. Nyt vaan värväämään se kungfuninjakorsto ja rahanansaintahommiin:D

Jonkinlaisena jymäytyksenä voidaan kai pitää sitäkin, että kun katupummit ennen mankuivat markkaa "kahvikuppiin" tai "bussilippuun" niin nyt euroaikana puliveivarit tinkaavat "paria euroa". Siis jumankauta, se on liki 12 markkaa. On nämä kolikot vielä monelle aikamoista pilipalirahaa ja varmasti densot ovat tehneet ihan kivaa tiliä pelkällä pummaamisella.

festareilla kynitään kaljasta aivan liikaa

Tulin huijatuksi viime kesänä kävellessäni Porin Jazzkadulla. Erehdyin ottamaan teltassa yhdet oluset ja hinta kyllä hirvitti! Koin tulleeni huijatuksi. Mutta kun kurkku oli kuiva kuin santapaperi ja jollain sitä piti kostuttaa. Samaa se taitaa olla silti monissa muissakin kesätapahtumissa. Vierailijoiden kyniminen meinaan ylikorkeilla hinnoilla.

Tapahtui Espanjan Aurinkorannikolla...

Olin nautiskelemassa Torremolinosin hiekkarannoista ja paahtavasta auringosta. Makasin biitsillä sellaisella pehmustetulla "auringonottoalustalla" selälläni ja pidin siinä auringon takia tietenkin silmäni kiinni (niin ja ylläni ei tietenkään ollut muuta kuin uimahousut). Sitten yllättäen koin sellaisen shokin että jonkinasteinen paskahalvaus oli lähellä. Nimittäin siihen paljaan rintani ja mahani päälle pamahti yhtäkkiä jotakin karvaista ja painavaa. Räväytin silmäni auki ja rupesin paniikissa pyristelemään istuma-asentoon... silloin tajusin että pidin sylissäni LEIJONAN PENTUA JA SEN OTUKSEN KITA OLI AIVAN NAAMANI EDESSÄ! Leijonalla oli kaulapanta ja pannassa oli talutushihna ja sen hihnan toisessa päässä naureskeli joku paikkakuntalainen käkkäräpää. Ja oli siinä toinenkin miekkonen joka räpsi koko ajan valokuvia tilanteesta. En tiedä oliko se leijonan pentu jotenkin huumattu... ainakin se oli hyvin rauhallinen.
Noh, siinähän oli idea että pannaan turisti puoliväkisin maksamaan niistä "eksoottisista valokuvista"... yritin panna ensin hanttiin, että minä en perkele maksa mitään koska minulta ei etukäteen lupaa kysytty. Suostuin sitten kuitenkin maksamaan kun se kameramies näytti jonkin virallisen näköisen lupakortin jostakin "valokuvauslaboratoriosta". Eihän niitä kuvia tietenkään siinä rannalla kehitetty, vaan minä annoin hotellini nimen ja osoitteen ja ne kuvat luvattiin toimittaa sinne hotellin respaan seuraavana päivänä. Sitten äijät häipyivät leijonansa kanssa... arvatkaas piruuttanne sainko minä niitä valokuvia ikinä...

Tuossa 90-luvun puolivälissä kun kännykät olivat vasta
tulollaan olin myyjänä eräässä suuressa kännykkämyymälä-
ketjussa. Eräänä päivänä eräs parikymppinen nainen marssi
puheilleni ja halusi avata liittymän itselleen. Kysyin sitten
olisiko hänellä myös kapula mukana jotta ottaisin sen sarja-numeron talteen. No hän lämäsi tiskilleni Nokian 2110-puhelimen
ja kiinnitin heti huomioita kun näytössä luki suurella tekstillä
Nokia 2110. Se ei ollutkaan oikea puhelin vaan ns Dummy-versio
joita kauppojen näyteikkunoissa pidettiin näytilllä turvallisuusssyistä. Eli oikean kokoinen ja painoinen mutta
pelkkä leikkikalu. Kun olin selittänyt miten asia on tää daami
kertoi että hänelle oli myyty tuo lelu 2000 markalla eräässä
kapakassa missä hän itse oli tarjoilijana ja joku asiakas oli myynyt
sen. Aika hyvä pokka kyllä tälllä huijarilla

Ikivanha jippo Marakeshin torilta

Elokuvissakin nähty Marokon torikauppiaiden harrastama temppu, joka muistuttaa Predatorin leijonanpentukikkaa on sellainen, että paikallinen fakiiri pujottaa elävän käärmeen kaulallesi ja alkaa räpsimään valokuvia tai ainakin räpsimään kameraa, eikä suostu ottamaan käärmettä pois ennenkuin pätäkkää alkaa löytyä. Homma toimii kyllä ilman sitä kameraakin. Käärme on tietysti joku suht harmiton mato, mutta kyllä siinä alkaa kummasti maksuhalukkuus kasvaa, kun kieltään vilkutteleva luikero matelee kaulalla.

Nappula kupin alla ja provinssirockin oluenmyyjä

Eli mulla on kaksi tarinaa. Toinen liittyy juuri tuohon aikaisemminkin mainittuun oikean kupin arvaamiseen ja toinen otsikonkin mukaan oluenmyyjän suorittamaan ovelaan huijaukseen.

Olimme 1995 heinäkuussa reilaamassa ja matkan loppuvaiheilla saavuimme Berliiniin. Päädyimme Alexanderplatzille, jossa sijaitsee entisen DDR:n televisiotorni. Turisteja ei silloin jostain syystä paljon paikalla ollut, mutta me neljä reilaajaa ja muutama muu kylläkin.

Tornin alapuolella näimme sitten kaverin, joka pyöritti peliä, jossa oli kolme kuppia nurin ja piti arvata minkä kupin alla on semmoinen nappula. Pelin hinta oli 100DEM/arvaus(eli noin 300 vanhaa markkaa silloisella kurssilla). Pelissä oli mielenkiintoista se, että kun peli alkoi, niin yleensä aina ensimmäinen pelaaja voitti rahaa, joten saatiin mielenkiintoa peliin.

Noh, meillä reilaajilla ei mikään hirveä kiire ollut ja jäimme Alexanderplatzin penkeille seuraamaan toimintaa ja siten sekä ensimmäisen pelaajan voittamisen syy ja moni muukin asia selvisi. Tähän yleismaailmalliseen huijarijengiin kuului viisi miestä:

Pelin pyörittäjä tietenkin, jolta vaaditaan kovaa sorminäppäryyttä, että pystyy siirtelemään nappulaa siten että pelaaja ei sitä näe.

"Japanilainen turisti", joka oli siis aasialaisperäinen kaveri, jolla oli kamera kaulassa ja luki jotain lehteä puiston penkillä.

Pyöräilijä, joka sattumalta hengaili lähistöllä ja tuli peliin mukaan.

Kaksi muuta miestä, jotka kuitenkin istuivat erillään toisistaan.

Noniin, homma toimi siten, että noin 15min. välein pelinjohtaja otti lautansa esiin ja rupesi hankkimaan pelaajia pelinsä ääreen. Kaikki muut jengin jäsenet lähtivät sanattomasta sopimuksesta pelin ääreen ja aina yksi sijoitti 100DEMiä peliin ja yllättäen aina voitti. Näin saatiin helposti 1-2 turistia mukaan hommaan, että helppoahan tossa on voittaa, mutta luulohan oli tietenkin väärä. Rahat meni hetkessä ja jengi jatkoi toimintaansa. Kyllähän tuollainen peli herätti meissä suurta kunnioitusta, niin taitavasti rahoja huijattiin.

Sitten suomalaiseen huijaukseen:

Provinssirockissa 1997 alueella ollut pieni wokki-tyyppistä safkaa myynyt yrittäjä oli keksinyt huippuhienon idean. Ilmoitustauluun oli nimittäin kirjoitettu: TUOPPI 15,-. No kaikkihan toki olettavat, että keskikaljaahan siinä myydään, mutta oletus oli jälleen väärä. Asia selvisi meille seuraavana päivänä sattuman kautta, kun myyjältä lipsahti, että pilsneriähän siinä myynnissä olikin.

Mehän siitä riemastuimme, että helvetti sentään, eilenkin monta tuoppia juotiin ja oletimme saavamme keskaria. Kävimme kysymässä muilta kyseisessä paikassa oleilta, että tietävätkö he juovansa ykkösolutta. Kukaan ei tiennyt. Yrittäjä oli meille siitä kimpaantunut, että mitä te nyt hänen bisnestään pilaatte, että eihän se nyt niin suuri juttu ole. Meille se ainakin oli, vaikka tokihan meidän olisi pitänyt tajuta jo valmiiksi, että eihän ilman anniskelualuetta voi olutta myydä.

Semmottii.

Re: Nappula kupin alla ja provinssirockin oluenmyyjä

Viestin lähetti Rebel
No kaikkihan toki olettavat, että keskikaljaahan siinä myydään, mutta oletus oli jälleen väärä. Asia selvisi meille seuraavana päivänä sattuman kautta, kun myyjältä lipsahti, että pilsneriähän siinä myynnissä olikin.

Laajenna klikkaamalla

Gelschenkirchenissä viime lokakuun MM-futiskarsintamatsiin Saksa - Suomi menin aika vahvassa votkassa stadikalle. Normaalisti olisi oma viina mukana, mutta tällä kertaa kaikki viina oli jo juotu ennen peliä, amatöörimäisen virheen seurauksena, peliin joutui menemään kuivin suin.

Tiesin kyllä, että ei FIFAn sääntöjen mukaan MM-karsinnoissa olutta myydä. Ihmetykseni oli valtava kun stadikan kiskassa myytiin "Bier". Nousuhumala oli vahva siinä vaiheessa joten bisse maistui ihan hyvin. Puoliajalla ostin lisää ja tunnelma oli mahtava. Pelin loppupuolella sitten aloin havaitsemaan pientä laskuhumalaa ja epäilykseni heräsi. Käväsin sitten vielä loppuvihellyksen jälkeen kioskin kautta ja siinähän luki "Bier alkohol frei".

Kukaan muu kuin minä itse ei minua huijannut ja jälkeenpäin kyllä hävettää. Kuten jo mainitsin tarinan alkupuolella, tiesin kyllä, että olutta ei stadikalta saa. Menköön tämä kerta sitten sen tiukan votkan piikkiin, onneksi riitti humalaa koko pelin ajaksi.

Oli muuten niin tylsä peli ja olematon tunnelma, että Hartwall Areenakin on paratiisi tohon verrattuna. Sääliksi käy niitä jotka joutuivat pelin selvin päin katsomaan:rolleyes: