Kari Makkonen Jukurien uusi päävalmentaja

  • 18 248
  • 67

Gianfranco

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Jokuhan hommassa nyt mättää isosti, kun sarjan huippujoukkueisiin lukeutuva sikermä esiintyy näinkin epätasaisesti. Joukkueen ehdottomasti paras osa, hyökkäys, ei näytä potentiaalistaan huolimatta pääsevän sellaiseen railakkaaseen vauhtiin, vaan tukkoisuus jatkuu. Puolustuksen osalta täytyy sanoa, että kiekollinen osaaminen ja johtajuus eivät ole lähelläkään sitä luokkaa, mitä Mikkelissä on menneinä vuosina totuttu näkemään. Maalivahtiosastokin olisi kunnossa, mutta eihän me nyt herranjumala voida peluuttaa yhtä miestä koko kautta. Kyllä Lahikaisen olisi tähän mennessä vähintään puolenkymmentä peliä pitänyt seistä tolppien välissä.

Jape esittää kysymyksen, joka viime talven jälkeen tulee tahtomattaankin tässä itse kunkin mieleen, kun esityksissä on taas näitä käsittämättömän epätasaisia piirteitä. Mutta jollei joukkueen sisällä nyt asiat tosiaankin ole ihan täysin päin Kalevankankaan metsiä, niin minä puollan kyllä Makkosen pysymistä ykköskoutsina loppuun saakka. Sitten on eri asia, jos joukkueen sisällä TAAS kytee joku kapinahenki kuten viime vuonna, niin sillä kohtaa koutsi on helpompi heivata pihalle kuin vaihtaa kokonainen joukkue.

Joka tapauksessa muistetaan nyt kuitenkin se "iso kuva", eli Jukurit tallustaa mukavasti sarjan kakkossijalla, tosin KooKoo taitaa rästiotteluiden turvin hujahtaa ohi. Mutta silti, varsinkin Tutoon nähden Jukureiden asetelmat jo kauteen lähdettäessä olivat niin erilaiset, että tämä sijoitus pitäisi olla kaikesta huolimatta ihan ok. Eri asia olisi sitten, jos sijoitus olisi se mikä se on Sportilla, silloin olisi aihetta huoleen. Ja Vaasassa todettujen ongelmien tiimoilta onkin kauden aikana tehty pelkästään oikeita ratkaisuja, näin asian näkisin.

Muistetaan, että TuTolla on jo useamman vuoden ollut joukkueessaan sama vahva runko, joka tällä sarjatasolle on kyllä pelottavan vahva. Liigaan TuTo ei tuolla porukalla todennäköisesti siinä hypoteettisimmassakaan kuviossa uskoakseni pääsisi (eli siis vaikka sinne tosissaan yrittäisikin), mutta Mestikseen TuTon rosteri kokonaisuudessaan on hirvittävän kova. Ja hommahan lähtee siitä, että selkäytimeen hakattu ajattelutapa siitä miten kiekollisena ja kiekottomana kaukalossa töitä tehdään, on koko joukkueella hallussa. Tätä ajattelutapaa on toteuttamassa puolestaan monipuolinen, sopivasti nuoruutta ja kokemusta sekoittava paletti huippuyksilöillä kuorrutettuna.

Jukureissa sen sijaan homma on parin viimeisen vuoden aikana aloitettu joka kesä alusta. Uusi valmentaja, iso osa pelaajistosta uutta jne. Kuten sanottua, en tiedä mikä tilanne joukkueen sisällä on, eli kuvastaako SaPKo- ja TuTo-otteluiden tulokset jonkinlaista kriisiä joukkueen sisällä, mutta noin yleisesti kommentoidakseni myös Mikkelissä pitää pikku hiljaa tottua siihen, että meille ei sormia napsauttamalla tule sellaista valmentajaa joka päätäpahkaa voittaa Mestiksen. Dufvan aikana pitkäjänteinen työ ja valmentajan työrauha kantoivat hedelmää, Turussa tällä hetkellä tilanne on täysin sama. Ilman muuta ihmettelen suuresti Makkosen päätöksiä tietyissä asioissa, kuten Lahikaisen peluuttaminen ja suuri vaihtuvuus pelaajistossa. Siitä huolimatta kausi on Makkosellekin ensimmäinen päävalmentajana tällä tasolla ja uskoakseni mies kantaa vastuun tekemistään valinnoista.

Kaiken tämän sanottuani päätän vuodatukseni toteamukseen, että mikäli luottamus pelaajiston ja valmentajan välillä ei ole kunnossa, sitä viimeistäkin vaihtoehtosa on mietittävä. Muussa tapauksessa haluaisin nähdä, ettei Mikkelistä nyt tule paikkaa, josta valmentaja ulostetaan vuodenvaihteessa, jos homma hieman tökkii. Seurajohto tekee päätöksensä ja tietää mikä tilanne oikeasti on, meikäläinen vaan länkyttää ja spekuloi vailla minkäänlaista tietoa siitä mikä tilanne oikeasti on. Joka tapauksessa toive on, että voittojen tielle palataan pian ja esityksen palautuvat sille tasolle, jolla ne pitäisi sarjakakkosella olla. Tappioitakin saa tulla, mutta ilmeen pitäisi olla Jukureiden tasoisella joukkueella hyvä illasta toiseen, koska nyt ollaan oikeasti niillä kohdilla sarjaohjelmaa, kun niitä asetelmia keväälle ruvetaan tosissaan hakemaan. Tämä pitäisi olla pelaajienkin tiedossa ilman että sitä erikseen heille fläppitaululle piirretään...

Ugh...
 
Viimeksi muokattu:

lateksi

Jäsen
Gianfrancolta asiallista pohdintaa.

Tärkeää on todellakin muistaa, että Jukurit on sarjassa tällä hetkellä toisena ja sen suhteen ei tietenkään kannata paniikkinappulaa painaa.
En haluaisi nähdä uudelleen sitä näytelmää, mikä viime kaudella valmentajakuvioissa käytiin. Vaikka Makkonen on vielä ykköskoutsina kokematon, on hän hoitanut hommansa näin ulkoa päin katsottuna hyvin ja tiedän, että hänellä on ollut pelaajien luottamus tukenaan. Hän ottaa usein miehekkäästi vastuun tappioista, on erittäin rehellinen pelaajia kohtaan ja antaa myös posiitivista palautetta pelienkin aikana. Nämä asiat antavat hyvät lähtökohdat menestykselle. Ainahan pelaajista löytyy näitä itkijöitä, jotka eivät ole koskaan mihinkään tyytyväisiä ja purkavat omaa turhautumistaan ja epäonnistumisiaan muihin kuin itseensä. Valmentajahan on aina oiva maalitaulu.

Eilinen peli oli todellista TuTo-näytöstä. Enpä ole vielä tällä kaudella nähnyt noin häikäisevää ja taidokasta ylivoimaa sekä jäätäviä ratkaisuja, etunenässä Keinäsen upeat maalit. TuTo oli eilen todella hyvä. Vastaavasti erotuomari Leppänen oli surkeista surkein. Järkyttävää työskentelyä. Pienistä kontakteista jäähyjä, mailalla hakkaamiset menivät vastaavasti puolin ja toisin läpi, paikkailut jäähyjen antamisessa, pelin katkaiseminen Jukurien Lehtosen ja Laakson kaksi yhtä vastaan hyökkäyksessä, kun TuTolle oli tulossa jäähy jne. olivat päällimmäisinä mieleen jääviä mokia. Huippuna Komulaisen ottelurangaistus (!), kun sattui törmäämään linjatuomariin.

Ottelun alun kyseenalaiset Jukuri-jäähyt, TuTon tehokas viimeistely ja yksi selvä paitsiomaali ensimmäisessä erässä katkaisivat Jukurien selkärangan. Ei auta muu kuin nuolla haavat ja keskittyä seuraavaan peliin. Kaksi peräkkäistä tappiota viiden peräkkäisen voiton jälkeen ei ole mikään katastrofi. Tästä murskatappiosta voidaan oppia paljon ja toivottavasti nöyryys puolustamiseen ja kiima maalintekoon löytyy. Jokaisen on syytä muistaa, että voitot otetaan taistelemalla!
 

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
hänellä on ollut pelaajien luottamus tukenaan. Hän ottaa usein miehekkäästi vastuun tappioista, on erittäin rehellinen pelaajia kohtaan ja antaa myös posiitivista palautetta pelienkin aikana. Nämä asiat antavat hyvät lähtökohdat menestykselle.
Valmentajan täytyykin kantaa vastuu, mutta mitä merkitystä sillä on miten median edessä esiintyy? Vaikka olis kuinka kraka suorassa ja puhuis kauniita sanoja, niin yhtään pinnaa ei lehdistötilaisuuden käytöksellä jaeta. Mielestäni myös pelkkä rehellisyys ja positiivisen palautteen antaminen ovat heikko pohja menestykselle jos taktiset kyvyt ovat kehnot.

Mulla on käynyt tällä kaudella huono säkä, kun olen päässyt näkemään niukasti voittoja, mutta usein tappioon päättyneitä Jukurien pelejä. Toisaalta niissä peleissä olen nähnyt sen miten Makkonen toimii pelin aikana, kun ei kentällä ei kulje. Teot ovat aika ohuelti kerrottavissa. Eilinen Myllykosken nöyryytys oli vain yksi esimerkki lukemattomien joukossa. Radikaaleja ketjumuutoksia ja vanhempien pelaajien penkityksiä pelin tökkiessä ei ole paljoa näkynyt. Nämä toki ovat vain muutamia ulospäin näkyviä keinoja. Pelaajien tunnetilaan vaikuttaminen on usein se tärkein tehtävä vaikealla hetkellä, mutta tuloksia siitä on vaikea näin ulkopuolisena tietää.

Valmentajan kyvyt punnitaan juuri niillä vaikeilla hetkillä, kun mikään ei tunnu toimivan. Kun peli lähtee hyvin käyntiin ja jätkillä on itseluottamus katossa, niin valmentajan on helppo heilua aitiossa palautetta jakamassa. Mielenkiintoista nähdä kuinka Jukurit tästä tilanteesta selviää. Voi olla, että nyt tulee taas viisi voittoa putkeen ja kaikki näyttää ulospäin hyvältä, mutta viime pelien kaltainen esitys ei voi jatkua.

Itsekään en haluaisi nähdä viime kauden toisintoa, eikä Jukurien imagon kannaltakaan ole hyvä antaa potkuja valmentajalle kahdella kaudella peräkkäin. Toisaalta ei kiinnosta nähdä sitäkään tilannetta, kun otetaan Sportilta puolivälierissä kolme kertaa kuokkaan ja Makkonen selittelee selkä suorana, että kaiken piti olla kunnossa tähän ottelusarjaan valmistautuessa..

Toivotaan nyt kuitenkin joukkueelle kaikkea hyvää ja menestyksekästä kevättä, mutta maksava yleisö varmasti haluaa nähdä jotain muuta kuin pari edellistä kotipeliä ovat olleet.
 

DR_J

Jäsen
Suosikkijoukkue
Huuhkajat, HJK
Tänään sitten Jukurit kärsi kolmannen perättäisen tappionsa Lekille. Mielestäni Makkonen alkaa olla jo nähty kortti. On selvää ettei Makkonen saa enää joukkuetta sellaiseen lentoon niinkuin odotettiin ennen kauden alkua. Peli ei missään vaiheessa kautta ole ollut "valmista". Kevääseen ja "tosipelien" alkuun ei ole enää kauaa, joten nyt viimeistään olisi mielestäni seurajohdon ja kannattajien herättävä todellisuuteen. Makkonen ei saa joukkuetta, josta potentiaalia löytyy vaikka muille jakaa, enää pelaamaan parhaimmalla mahdollisella tasolla.

Eniten minunkin mielestäni Karin touhussa haisee tuo munattomuus tiukoissa tilanteissa. Kun joukkue on häviöllä, minkäänlaisiin ratkaisuihin hän ei kykene, vaan seisoo loppuun asti kädet puuskassa penkin takana "toivotaan parasta"-periaatteella. Lisäksi tuota Myllykosken peluuttamista en minäkään enää ymmärrä. Kaveri ollut aivan totaallisen paska viimeisissä peleissä ja silti luottoa löytyy. Titaanit peliin vain rohkeasti Lahikainen maalille.

Ensi keskiviikkona Kotkasta on sitten tultava täysi pistepotti, muuten vain Makkoselle monoa perseelle ja lujaa!
 

Jugorov

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit, HC Sparta Praha, NY Rangers
Kari Makkonen - Kiitos ja näkemiin!

Sinä olet heikoin lenkki. Hyvästi!

Nyt se on sitten todettu, että Jukurit on tällä hetkellä koko Mestiksen surkein joukkue. Suuri kiitos kuuluu toki päävalmentaja Kari Makkoselle, joka toivottavasti tajuaa itse jättää tehtävänsä kuin myös pelaajistolle ja hienoja hankintoja tehneelle seuran johtoportaalle. Pysytään vaan jatkossakin JYP:n uskollisena farmina. Menestys taattu.

Makkosen peluutustapa on mielestäni tylsintä mitä Mikkelissä on koskaan nähty. Herralla on myös hieno taito onnistua saamaan hyvistä pelaajista surkimuksia (esim. J-M Makkonen, Lindfors, Jormakka jne).

Kiitokset tyhjästä ja näkemiin.
 

Jayzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Golden Knights
Aika kovaa tylytystä kaataa kaikki syy Makkosen niskaan. Voi tietysti olla että mies ei oikein saa hommaa toimimaan, mutta varmasti on osa syystä myös pelaajissa. Ei se valmentaja voi pelaajia pakottaa pelaamaan hyvin, kyllä se lähtee joka jätkän kypärän sisältä loppujen lopuksi. Jos ei kuitenkaan hätiköitäisi sen valmentajan vaihtamisen kanssa, vaan yritettäisiin saada jätkiltä henkiset lukot auki.
 
Mielestäni nyt olisi sopiva hetki kenkiä makkonen ulos koska mieshän ei ole sitoutunut jukurijoukkueeseen kun täksi kaudeksi,ensikaudella odottaa jo uudet haasteet.. Tilalle sellainen valmentaja joka sitoutuu pidemmäksi ajaksi,mikäli tässä jotain liigapaikkaa havitellaan niin ensikauden valmentaja jo nyt kehiin ja sportista mallia ja aloitetetaan valmistautuminen ensikauteen.. Ensikausi vaatiikin sitten seurajohdolta todellista panostusta pelaajiin,mestistason pelaajat ei enää riitä sillä parikin joukkuetta rakentaa ryhmää jolla haastetaan liigajumbo ensikaudella.
 

JR 27

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Lukko, Port Vale
Makkoselle kenkää

NO ei.....eiköhän tässä ole aikaa vielä kevääseen riittävästi saada peli kuntoon. Kaudella on kuitenkin nähty muutama erittäin hyväkin ottelu....ootetaanpas nyt kevät ihan rauhassa...
 

Wilzu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Makkonen jatkaa kaksi kautta Jukureiden valmentajana, kertoo YLEn teksti-tv.

Eiköhän tässä nyt voida jo viimein unohtaa potkuspekulaatiot, kun pelikin on kulkenut jo paljon paremmin sitten edellisten ketjuun kirjoitettujen viestien. Makkonen on vielä kehittyvä valmentaja ja varmasti hyvä ratkaisu tulevien liigapyrkimysten kannalta.
 

Jukka L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mikkelin Jukurit
Kyllähän joukkue on tällä hetkellä jo hyvässä iskussa. Psyykkinen valmentaminen ja pelistrategian luominen ei luonnollisestikaan ole vielä sitä tasoa mitä Ristolla.
Fyysinen kunto pitäisi tämän hetken joukkueella olla erittäin hyvä. Fyysinen valmentautuminen on muutenkin onnistunut ilmeisen hyvin loukkaantumisten vähäisyydestä päätellen.
Uskon Makkosen vievän Jukureita oikeaan suuntaan myös jatkosssa, vaikka epäilykset olivat vahvat välillä.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Hienoa toimintaa Jukurijohdolta. Kari Makkosen valmentajapestin jatkaminen tässä jo vaiheessa kautta antaa varmasti niin valmentajalle kuin pelaajillekin lisää potkua loppukaudeksi. Ennen kaikkea tärkeintä on, että nyt ollaan hyvissä ajoin jo liikkeellä ensi kautta varten. Makon on hyvä tutkailla jo ensi kauden joukkuetta ja siinä sivussa voitetaan tämän kauden Mestaruus..

Makkosta on paljon arvosteltu, kun pelit meni vähän heikommin. Mikkeliläiset ovat vaan tottuneet liian hyvään eli siihen, että Jukurit ei häviä kahta kertaa enempää peräkkäin. Neljä kertaa putkeen pataan oli jo maailmanloppu osalle faneista. Siinä tilanteessa oli aivan sama oliko puikossa Kari Makkonen tai vaikka Shedden, potkuja olisi nopeimmat olleet vaatimassa. Tällä hetkellä näyttää hyvältä ja on tainnut Mako koko ajan tietää, missä mennään. Muutamat tappiot eivät Jukurikonetta ole hetkauttaneet. Tärkeimmät koitokset ovat vielä edessä ja sinne on koko ajan ollut tähtäin. Nyt tuota tähtäintä voidaan samalla alkaa jo kohdistamaan kevääseen 2009. Toivottavasti myös Pekka Lipiäinen jatkaa Makkosen rinnalla.

Ilta-Sanomien uutinen aiheesta:

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1485597

OY:tä ollaan siis Jukureistakin tekemässä. Hyvä niin.

EDIT: Jukka Toivakka kertoo asiasta Etelä-Savon radiossa (Kannattaa kuunnella muittenkin kuin Jukurifanien. Jutussa asiaa on asiaa myös ensi kauden liigakarsinnoista.):

http://www.etelasavonradio.fi/
 
Viimeksi muokattu:

Jape

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Kyllä tämä Makkosen jatko muutaman päivän sulattelun jälkeen oli positiivinen uutinen. Selkeästi seuran etu on saada jatkuvuutta toimintaan ja Makkosella on kuitenkin hyvät edellytykset luotsata jukurilaivaa eteenpäin.

Aiemmin kirjoitin, että minulla oli käynyt huono säkä, kun olin nähnyt vain kehnoja esityksiä Jukureilta tällä kaudella. Nyt olen nähnyt muutaman pelin lisää ja eteenpäin on kyllä menty. Toki esim. yv-peli on edelleen liian tehotonta. Uskoisin kuitenkin tuon solmun aukeavan panosten koventuessa.

Ihmettelen huhuja (kuten nim. Jayzon ja lateksi Jukurien kausiketjussa kirjoittivat) joidenkin pelaajien kapinahengestä ja haluttomuudesta sitoutua joukkueen tekemiseen. En ole seuran suunnasta mitään tällaista kuullut, mutta jos näissä huhuissa on perää, niin tiettyä tuuletusta varmaan kevään koittaessa seurassa tapahtuu. Hyvä vaan jos kiukuttelijat jättävät laivan/heitetään laidan yli. Joukkuehengen kannalta on tietysti parasta, jotta vain oikeasti joukkueen eteen työtä tekevät jatkavat. Pelaajat eivät ennenkään ole valinneet valmentajaa. Hyvä jos niin ei käynyt nytkään.

Uskoisin Jukureilla olevan valoisa tulevaisuus Makkosen komennossa ainakin Mestiksen kärkipään joukkueena. Nuoria ja lahjakkaita pelaajia on Makkosenkin aikana saatu Mikkeliin houkuteltua, joten miksipä ei jatkossakin. Omia junioreita näkyy edustuksen kokoonpanossa edelleen harmittavan vähän, mutta se ei ole Makkosen vika. Toki huolenaihe varmasti hänellekin. Tästä on kuitenkin hyvä jatkaa tämä "välikausi" loppuun ja kohti suurempia haasteita.
 

Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Onko hallitontut kertoillu, jatkaako Pekka valmennusta kakkosena? Mikähän on sopimustilanne pelaajien suhteen? Jokohan milloin tulee ensimmäisiä julkaisuja?
 

Vertigo

Jäsen
Suosikkijoukkue
muinainen MiPK
Onko hallitontut kertoillu, jatkaako Pekka valmennusta kakkosena? Mikähän on sopimustilanne pelaajien suhteen? Jokohan milloin tulee ensimmäisiä julkaisuja?

Tämä nyt ei ehkä tähän ketjuun ehkä kuulu, mutta Ässät ei sitten kelpuuttanut Kemppaista liigamiehistöön ainakaan loppukaudeksi, vaan tiputti A-junnuihin. Olisko tässä saumaa, vai palanneeko Kajaanin suuntaan. Luulisi, että kaverille on ottajia ensi kaudella; tietysti hyvää korvausta ja hyvää roolia vastaan.
 

TeeVee

Jäsen
Kemppainen

Uskoisin siirtyvän johonkin toiseen liigajoukkueeseen, kuitenkin pelasi kelvolliset nuorten MM-kisat ja ilmeisesti tällä kaudella suht hyvin Ässien liigajoukkueessa.
 

Pata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Tämä nyt ei ehkä tähän ketjuun ehkä kuulu, mutta Ässät ei sitten kelpuuttanut Kemppaista liigamiehistöön ainakaan loppukaudeksi, vaan tiputti A-junnuihin. Olisko tässä saumaa, vai palanneeko Kajaanin suuntaan. Luulisi, että kaverille on ottajia ensi kaudella; tietysti hyvää korvausta ja hyvää roolia vastaan.

Kyse ei ollut kelpuuttamisesta, koska valmennuksen suunnitelmissa Joonas oli Ässien loppukauden kakkossentteri. Seuran viisas johtoporras päätti kuitenkin hyllyttää kaverin liigajoukkueesta, koska hän ilmoitti lähtevänsä kauden jälkeen Ässistä pois.

Eiköhän Kemppainen ole ensi kauden sopimuksensa jo sorvannut. Suuntana on kenties Rauma tai Hämeenlinna.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös