Jatkoajan kitaristit

Charlie Horse · 13.12.2007 klo 10.14

Jep. Omasta kokemuksesta sen verran, että perse edellä mentiin puuhun oikein heittämällä tämän harrastuksen kanssa, eli täysin itseoppinut "kitaristi" tässä ollaan lähtötasosta nolla. Töitä se teetti aikoinaan, mutta toisaalta siinä oppi kaikenlaista matkan varrella. Sormet verillä ja välillä itku silmässä tuli tahkottua, mutta ihan hyvälle tasolle sitä silläkin tavalla pääsee, vaikka hiukan enemmän ehkä vaatii eforttia. Ehkä tietynlainen perfektionistin luonne ajoi eteen päin aika tehokkaasti. Nykyään olen hiukan rauhoittunut hurjista ajoista ja soittelu on hivenen kakkosharrastuksen asemassa. Musiikin teoriaa olen opiskellut juuri ja juuri tarvittavan määrän, skaaloja hyvin vähän ja nuottejakin luen suhteellisen huonosti. Silti osaan soittaa monimutkaisiakin juttuja ihan kelvollisesti. Ainakin omasta mielestäni :) Oma kiinnostuksen alueeni on tilulilu-osastolla ja ensimmäinen nuottikirjani oli Metallican Kill 'em All, joten siltä pohjalta liikkeelle :D Ehkä minun tavasta ei kannata paljoa mallia ottaa, mutta sellaisen vinkin voisin antaa, että kannattaa harjoitella sitä musiikkia, joka kiinnostaa ja jota tykkää muutenkin kuunnella. Pysyy mielenkiinto yllä paremmin. Itselläni olisi varmaan hermot mennyt ennen aikojaan, jos alkuun olisi pitänyt harjoitella pelkkiä sointuja tai jotain skaaloja. Kyllähän sitä kaikenlaista puutetta tässä on yhdellä jos toisellakin osa-alueella, mutta eipä se niin vaarallista ole, kun en mikään ammattilainen ole. Mutta tosiaan... Se on ihan mihin ne tavoitteet haluaa asettaa.

Pateettinen · 13.12.2007 klo 12.13

Raksilan Pleksi kirjoitti:
Taisi olla Juicen 15. yö, siinä oli helpot kolme sointua. Sitten pikkuhiljaa vaikeampiin biiseihin.

Eikös siellä ollutkin 4. sointu (Bm7?) kertsin lopussa? Siinä meni yläasteiässä sormet sekaisin, kun yritin barre-otetta vääntää.

ptk kirjoitti:
Jaa. Tässä lienee syyt miksi olen yhä aloittelija tasoa yli kahdenkymmenen vuoden soittamisen jälkeen. Viisuja osaan kyllä tehdä itse, jopa hyviäkin, mutta sooloilun puolelle ei ole mulla mitään asiaa. Vieläköhän sitä oppisi vanha koira uusia temppuja?

Haa, olen varmaan samantasoinen - yli 20 vuotta soittanut, eikä vieläkään osaa kunnon sooloa, ellei semmoista yhden sävelen repimistä (tyyliin Neil Young) lasketa. Kehitys taitaa kulkea niin, että alussa oli intoa surkeilla vermeillä ja nyt soittokamojen laatu on parempi kuin soittajan taidot.

Aloittelijoiden kannattaa rauhassa opetella sointuja ja skaaloja. Kitaransoitto ei ole mikään 100 metrin juoksu - ei kai kukaan uskalla tosissaan arvostella esim. David Gilmouria tai Malcolm Youngia, että onpa siinä paska äijiä, kun ei tiluta koskaan.

Thibauld, kannattaa kanssa kysyä opettajalta tai joltain soittotaitoiselta kaverilta mielipidettä kitarastasi. Jossain vaiheessa huonompi keppi alkaa jo häiritä treenausta.

Fordél · 13.12.2007 klo 13.59

Täällä on kyllä tullut hyviä pointteja jo esille. Tuota teoria osuutta ei kannata väheksyä yhtään vaikka se varmasti melko puisevalta aluksi tuntuu. Varsinkin sitten bändihommissa sen huomaa kuinka tärkeää on, että ainakin yhdellä on tuo teoria puoli hanskassa, mutta pahaa se ei tee, että itsekin siitä jotain ymmärtää. Sanon tämän kokemuksen syvällä rintaäänellä: en nimittäin tajua musiikin teoriasta yhtään mitään ja se jarruttaa kyllä kehittymistäni ja bändihommissa sen huomaa. No onneksi muut jäsenet sentään hallitsevat tuon puolen.

Toinen homma mikä jarrutta kehittymistä on treenausinto. Treenaa, treenaa ja vielä kerran treenaa. Se on ihan sama mitä soittaa kuhan vaan jaksaa tarttua siihen kepakkoon. Eikä sen tartte olla mitään intensiivistä treenausta vaan alussa se voi olla vaikka pelkää rämpyttelyä vaikka töllön ääressä. Sitä kautta se lihasmuisti kehittyy, jonka jälkeen ne soinnut löytyy sieltä aina vaan helpommin. Sitten kun soinnut on hanskassa niin kannattaa vasta ruveta sooloilemaan. Se on sitten ihan oma maailmansa ja siitä mulla ei ole mitään tietoa.

Kolmas asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on kalusto. Monen into soittaa kitaraa kaatuu siihen, että hankitaan halpa halko, josta aloittelijan on lähes mahdotonta saada mitään irti. Enkä tarkoita, että heti pitää laittaa rahaa palamaan, sillä suht huokeallakin saa helposti soitettavia kepakoita. Sitten kun taidot karttuu niin voi alkaa kiinnittämään muihinkin asioihin huomiota kuten mikkeihin yms. Onneksi nykyään tämä asia on lähes poikkeuksetta kunnossa ainakin noiden sähkisten puolesta.

keigykedy · 13.12.2007 klo 14.09

Itse aloitin reilu 20 v sitten soittamisen ja riparilla tuli vedettyä papin 12-kielisellä Iron Mania. Rippilahjaksi tulikin sitten eka sähkis ja pieni styrkkari. Faija sai tarpeekseen Iron Manin intron kuuntelusta(ja kieltämättä rupes itteänikin puuduttamaan) aika nopeesti ja passitti meitsin kitaratunneille. Takatukkaisena teininä tuntui ihan vitun tyhmältä opetella jotain sormi- ja rytmiharjotuksia metronomin tahdissa viikosta toiseen mutta aina kun pääsi kotiin niin Iron Man kuulosti kerta toisensa jälkeen paremmalta. 2 vuotta myöhemmin meni jo muutamia Malmsteenin biisejä ja kitaratunnit lopetin samoihin aikoihin. Siitä lähtien on tullut sitten opeteltua itse ja bändikavereiden kanssa.
Pointti ?
Ehdottomasti suosittelen kitaratunteja niin että saa perusteet (nuotit&tekniikan) kohdilleen. Kun tylsä alkuopettelu on hoidettu niin saat varmasti enemmän irti soittamisesta.

Sistis · 13.12.2007 klo 14.29

Musiikin teoria on todellakin tärkeää, kuten moni muukin on täällä todennut. Itse aloin soitella kitaraa joskus ala-asteen loppuvaiheilla. Alkuun opettelin yksinkertaiset soinnut. Sen jälkeen barre-otteet. Sitten pystyinkin jo soittamaan suhteellisen sujuvasti musiikintunnilla ja bändikerhoissa. Musiikin teoriaa minun ei tarvinut opetella, koska se oli jo hallussa. Olin soittanut koskettimia jo pienestä pitäen, joten sitä kautta oli tullut opittua nuotit ja soinnut. Ja koko kouluajan minulla oli helvetin loistavat musiikinopettajat yhtä vuotta lukuunottamatta. Tuona yhtenä vuotena soitettiin vain nokkahuiluja ja laulettiin kuorossa. Muina vuosina opeteltiin musiikin teoriaa, eri soittimia ja erityisesti bändisoittoa. Vaikka pieneltä paikkakunnalta olenkin, musiikin opetuksen taso ja soittimet olivat aivan loistavaa tasoa verrattuna moniin kaupunkikouluihinkin.

Pitkä alustus. Joka tapauksessa kitaraa tuli soiteltua koko yläaste ja lukio. Mitään mestaria minusta ei ikinä tullut. Kankeat sormeni eivät soveltuneet sooloihin. Ja rytmitajuni ei ole ikinä ollut niin hyvä, että olisin ollut pätevä komppikitaristikaan pidemmän päälle. Koulubändeissä pystyin soittamaan sujuvasti. Kuitenkin lukion loppupuolella palasin juurilleni ja koskettimiin. Sillä tiellä olen yhä. Kitaraa on kuitenkin kiva rämpytellä aina toisinaan. Ja tiettyjen "juttujen" kehittely esimerkiksi omiin biiseihimme sujuu minulta paremmin kitaralla. Kuitenkin pohjimmiltaan ajattelen asian yleisimmin aina koskettimien kautta. Aktiivisina kitaravuosinanikin mietin aina mielessäni, "miten tämä soitettaisiin koskettimilla" ja vasta sen jälkeen sain "muunnettua" tuon kitaralle.

Pitäisi melkein ostaa jostain halpa akustinen kitara. Taitavat pyöriä tarjouksessa siinä sadan euron hujakoilla?

Raksilan Pleksi · 13.12.2007 klo 14.45

Pateettinen kirjoitti:
Eikös siellä ollutkin 4. sointu (Bm7?) kertsin lopussa? Siinä meni yläasteiässä sormet sekaisin, kun yritin barre-otetta vääntää.

Oli joo, tai mun nuoteissa siinä on Hm ja vielä E-mollikin viidentenä, mutta sehän ei ollutkaan ongelma.

Sen verran vielä vinkkiä, että tahtilajit kannattaa opetella. Itelle ei oo vielä 20 soittovuodenkaan tullut selväksi 4/4, 2/4, 3/4, jne. ero, vaikka oon mukamas ne sata kertaa jostain opiskellut. Ilmiömäistä laiskuutta siis.

P Giroux · 13.12.2007 klo 14.52

Todella hyviä neuvoja jo tullut, mutta korostaisin vielä tuota sointujen ja löysemmän harjoittelun tärkeyttä. Pari osittaistakin onnistumista alkuun, tyyliin Smoke on the Water ja Wild Thing, innostaa ihan eri tavalla jatkamaan kuin jonkun perusteorian ymmärtäminen. Vuosien perse edellä puuhun -meininki tekee asiaa vaikeaksi, mutta alussa voi ihan hyvin paukutella parin kuukauden ajan G-D-C-kappaleita että saa onnistumisia pohjalle. Sen jälkeen sitten perusteoria ja muu näpertely haltuun...

costi · 13.12.2007 klo 14.55

Itse aloitin kitaran soiton kohtuu vanhana, eli hieman ennen kuin täytin 18. Nyt on puolitoista vuotta tullut soiteltua, ja ihan mukavasti alkaa jo taipua. Tunneilla en ole käynyt, koska tykkään itseopiskelun vapaudesta kun voi harjoitella mitä haluaa ja milloin haluaa. Eli olen laiska. Lainasin kuitenkin kuukausi sitten Suuren kitarakirjan kirjastosta, ja sehän avasi aivan uuden maailman. Ei se teoria olekkaan sitä tylsää pakkopullaa, vaan todella mielenkiintoista ja kehittävää. Viikon ajan olen ollut jo liekeissä kun tajusin miten nuotteja luetaan ja kirjoitetaan, kuinka voimasoinnut muodostetaan ja olen jo saanut korvakuulolta opeteltua yksinkertaisia riffejä.

Minkäslaisilla kitaroilla ihmiset soittavat? Itse tein sen virheen, että ostin aloituskitaraksi halppis kitaran, jossa oli vielä kelluva talla. Vireen pidon kanssa oli ongelmia, eivätkä mikitkään tyydyttäneet. Syksyllä panostin ja ostin ESP Ltd EC-400 kitaran, ja ei ole tarvinnut katua. Olen todellakin ollut tyytyväinen hankintaan, eikä ole tarvinnut katua.

Jos kiinnostaa aloittaa kitaran soittaminen, niin kannattaa ostaa suoraan hyvä kitara, ettei tarvitse heti olla uutta hommaamassa. Ibanezin RG321 ja Yamahan Pacificat ovat keränneet paljon kehuja aloittelijalle sopivina kitaroina, joiden hinta ei kuitenkaan ole liian suuri.

ditrim · 13.12.2007 klo 14.56

Yks juttu tuli tässä aiheesta mieleen.

Aina kun opin jonkun kuvion/riffin/whateva, niin opettele soittamaan se sen jälkeen katsomatta kitaraan. Mitä nopeammin homman sisäistät, sitä nopeammin pääset katselemaan lauleskelevia tyttöjä nuotiolla..

Vanha Apulanta ja Nirvana ovat hyviä opettelun kohteita.

keigykedy · 13.12.2007 klo 14.57

Pari osittaistakin onnistumista alkuun, tyyliin Smoke on the Water ja Wild Thing, innostaa ihan eri tavalla jatkamaan kuin jonkun perusteorian ymmärtäminen. Vuosien perse edellä puuhun -meininki tekee asiaa vaikeaksi, mutta alussa voi ihan hyvin paukutella parin kuukauden ajan G-D-C-kappaleita että saa onnistumisia pohjalle. Sen jälkeen sitten perusteoria ja muu näpertely haltuun...

Mun mielestä nää (hevibiisi-introt ja teoria) ei sulje pois toisiaan. Teoria-tunnin jälkeen on sitäkin hauskempaa vetää kotona säröt täysille ja pistää menee kolmea sointua

Fordél · 13.12.2007 klo 15.32

costi kirjoitti:
Minkäslaisilla kitaroilla ihmiset soittavat?

Kitara on mulle lähinnä instrumentti, jolla tulee sävellettyä noita omia räpellyksiä. Siksi en ole siihen panostanut kovinkaan paljon. Lähinnä sen verran, että olen saanut hankittua omaan käteen kuin nakutetun kitaran eli tällä hetkellä soittelen halvalla Tokain stratolla. Ostin sen käytettynä vuosia sitten 250€:lla ja olen kyllä todella tyytyväinen. On mielettömän hyvä soittaa, mikkivaihdoksen jälkeen sounditkin kelpaa ja viimestely on yllättävän hyvää. Kyseessä on sellainen kepakko, josta en kyllä luovu koskaan, sen verran oon siihen jo kiintynyt. Suosittelen myös aloittelijoille lämpimästi Tokain keppejä. Varsinkin jos ei halua heti alkuun sitä 500€ panostaa ja ostaa Fenkkua.

Itselläni on kyllä tähtäimessä seuraavaksi Fenderin telecaster. Jotenkin siinä on sellainen yksinkertaisen nerokas kitara, joka taipuu vähän kaikkeen. Täytyy vaan olla tarkkana kaulan kanssa, että on tarpeeksi ohut ja soitettava. Nämä nakit kun ei taivu ihan joka paikkaan. Joka tapauksessa suosin kitaroissa noita klassisia malleja eli teleä ja stratoa. Nykykitaramuotoilu ei vetoa kyllä kirveelläkään. No PRS:t on hienoja, mutta noi kaikki hevikepit kierrän kaukaa. Eivät ole mua varten.

Sistis · 13.12.2007 klo 15.33

Raksilan Pleksi kirjoitti:
Sen verran vielä vinkkiä, että tahtilajit kannattaa opetella. Itelle ei oo vielä 20 soittovuodenkaan tullut selväksi 4/4, 2/4, 3/4, jne. ero, vaikka oon mukamas ne sata kertaa jostain opiskellut. Ilmiömäistä laiskuutta siis.

Jos näin on, niin kyllä ehdottomasti on kyse laiskuudesta tai epämusikaalisuudesta. En missään nimessä tarkoita tätä provoksi, mutta noin perustavaa laatua oleva juttu pitäisi olla selvillä kyllä jo 20 soittopäivänkin jälkeen. :)

Hyvä nyrkkisääntö (ei mitenkään yleispätevä totuus): 4/4: rock, 3/4: valssi, 2/4: humppa.

Stolk-2 · 13.12.2007 klo 15.52

Pateettinen kirjoitti:
Eikös siellä ollutkin 4. sointu (Bm7?) kertsin lopussa? Siinä meni yläasteiässä sormet sekaisin, kun yritin barre-otetta vääntää.

Minusta ei tuo barre-sointu ole vaikea kahdella alimmällä kielellä eli basso e ja a. Avoversiona on toinen asia.

Raksilan Pleksi kirjoitti:
Sen verran vielä vinkkiä, että tahtilajit kannattaa opetella. Itelle ei oo vielä 20 soittovuodenkaan tullut selväksi 4/4, 2/4, 3/4, jne. ero, vaikka oon mukamas ne sata kertaa jostain opiskellut. Ilmiömäistä laiskuutta siis.

Tahtilajit ovat helppoja. Vasemmanpuolinen numero kertoo kuinka monta nuottia on yhdessä tahdissa. Oikean puolinen numero kertoo minkälainen nuotti on kyseessä. 4/4:ssä on neljä neljäsosanuottia eli yksi tahti 4/4 lasketaan yksi-kaksi-kolme-neljä. 3/4 yksi-kaksi-kolme. 12/8 tahdissa on kaksitoista kahdeksasosanuotteja.

Itse olen soitellut vuodesta 91-lähtien. Itseoppinut olen.

Tätä kysyisin musiikkiteoriasta kumpaa koulukuntaa pidätte omananne? Oletko saksalaisen koulukunnan vai englantilaisen koulukunnan eli menevätkö nuoti A-H-B-C jne vai A-B litteä- B- C jne? Tuo H-nuotti häiritsi teorian ja sointujen oppimista. Mihin se H taas sijoittautui. B-litteä toi paljon järkeä soittamiseeni. Nuotit menivät loogisesti A:sta G:hen. Samasta nuotista on kyse, mutta B-litteä saa kaiken olemaan loogista.

Charlie Horse · 13.12.2007 klo 16.07

costi kirjoitti:
Minkäslaisilla kitaroilla ihmiset soittavat?

Alkuun oli piiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiitkän aikaa osto- ja myyntiliikkeestä käytettynä ostettu Les Paul japsi-kopio. Tai on se vieläkin tallella. Maksoin siitä joskus muinoin 1.100mk eli alle 200€ nykyvaluutassa. Sähköpuoli siinä oli ihan paska, mutta yllättävän hyvä sillä oli soittaa. Siihen malliin kun olin tykästynyt, niin nykyinen kitara on sitten Gibsonin Les Paul Standard. Ihan hemmetin hyvä keppi, ei voi muuta sanoa. Tosin hintakin siinä on sellainen, että periaatteessa saman tasoisen kitaran saa puolet halvemmalla. Omani toin rapakon takaa, joten Suomen hintoja en sentään mennyt siitä maksamaan. No, mutta se on tarkoitus pitää vielä seuraavat 50 vuotta, joten eihän sille vuotta kohti niin paljoa hintaa tule. Voipa se olla, että hankin vielä toisen samanlaisen joskus.

Thibauld · 13.12.2007 klo 16.41

Pateettinen kirjoitti:
Thibauld, kannattaa kanssa kysyä opettajalta tai joltain soittotaitoiselta kaverilta mielipidettä kitarastasi. Jossain vaiheessa huonompi keppi alkaa jo häiritä treenausta.

Juuh toi on kaynyt kylla mielessa ja yksi tutuntuttu niita lupasikin tutkailla joululoman aikana. Luulisi noilla nyt alkuun paasevan. On tuo toinen kumminkin Fenderin Stratocaster, vaikkei ihan sen kalleimpia versioita olekkaan. Tuo toinen onkin sitten mielenkiintoisempi tapaus. Siina ei lue muuta kuin Des Lauriers ja sarjanumero. Netista ei siita loydy muuta infoa, kuin etta ilmeisesti Korealainen halpis on kyseessa. Joltain foorumilta luin, etta porukoiden kehuvan sita paljon hintalaatusuhteensa puolesta ja itseasiassa itsellekkin se sopii paremmin kateen kuin tuo Strato. Liitan tahan kuvan noista. Jos jollain on tuosta Des Lauriersista enemman infoa niin kiitos etukateen.

Fordél kirjoitti:
Kolmas asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota on kalusto. Monen into soittaa kitaraa kaatuu siihen, että hankitaan halpa halko, josta aloittelijan on lähes mahdotonta saada mitään irti. Enkä tarkoita, että heti pitää laittaa rahaa palamaan, sillä suht huokeallakin saa helposti soitettavia kepakoita. Sitten kun taidot karttuu niin voi alkaa kiinnittämään muihinkin asioihin huomiota kuten mikkeihin yms. Onneksi nykyään tämä asia on lähes poikkeuksetta kunnossa ainakin noiden sähkisten puolesta.

Rahaa ei naihin ole onneksi palanut kuin se 15 dollaria, joten kauhean suurta pettymysta ei paase tulemaan. Nyt tosin tuplasin soittovehkeiden hinnan kun tilasin netista 15 dollarin Metal pedaalin. Mutta tuo "halvimmalla ei kannata aloittaa" kylla lienee hyva perussaanto lahes harrastukseen kuin harrastukseen. Perhokalastus on itselle se tutumpi laji ja liian usein nakee jengin ostavan vapansa huoltikselta. Sitten koitetaan harrastaa vavalla jolla onnistunut heitto on vaikeaa saada ja opitaan taysin vaara heittotekniikkakin siina samalla.

Wristlock · 13.12.2007 klo 20.17

Muutamia jo mainittujakin neuvoja/suosituksia:

- vaikea tai muuten vain paska kitara tappaa motivaation aika nopeasti eli satsaa ainakin kitarasi säädättämiseen (kielten korkeus, hienovire jne.)

- opettele heti oikea soittotekniikka (oikeat sormitukset, alternate picking, taivutukset jne.), vaikka asiat tuntuisivat aluksi helpommilta toteuttaa "omalla tekniikalla". Opittuja vääriä tapoja on kaksin verroin vaikeampi korjata myöhemmin.

- hommaa tabulatuureja (internet (taso vaihtelee), nuottikirjat ja kitaralehdet: Guitar World, Guitar One, Total guitar jne.) lempibiiseistäsi.

Ei muuta kuin kärsivällisyyttä, sinnikkyyttä ja sormet verille.

Turder · 13.12.2007 klo 21.26

Yksi myös joka kannattaa opetella ja kehittää on nuottikorva ja plokkailla mm. riffejä, sointuja, sooloja jne. korvalla biiseistä. Kannattaa esim. löytää vaikka mitä basso soittaa ja siitä pääsee jo lähes aina jyvällä soinnuista. Sitten alkaa pikkuhiljaa löytyä ne tutut sointukulut niin uusien biisien opettelu on aina vaan helpompaa. Alkuun tämä tapa on aika hankalaa mutta sitten kun pääsee jyvälle niin fiilis on loistava ja varmasti on hyötyä tulevaisuuden harjoitteluissa.

jake styles · 14.12.2007 klo 09.32

Soittotuntien ottamista harkitseville: toki kädestä pitäen -opetus on varmasti tehokkain vaihtoehto, mutta jos ei ole jostain syystä mahdollisuutta siihen niin kannattaa tsekata tämä kotimainen melko uusi sivusto:
http://www.rockway.fi

Näyttää musta aika asialliselta, ja ajattelin itsekin jossain vaiheessa muutaman oppitunnin ostaa. Vaikka useamman vuoden olen jo itseoppineena soittanutkin.

Raksilan Pleksi · 14.12.2007 klo 09.54

Sistis kirjoitti:
Jos näin on, niin kyllä ehdottomasti on kyse laiskuudesta tai epämusikaalisuudesta. En missään nimessä tarkoita tätä provoksi, mutta noin perustavaa laatua oleva juttu pitäisi olla selvillä kyllä jo 20 soittopäivänkin jälkeen. :)

Hyvä nyrkkisääntö (ei mitenkään yleispätevä totuus): 4/4: rock, 3/4: valssi, 2/4: humppa.

Laiskuutta tosiaan, rytmitajuttomuudesta olen myös kärsinyt koko ikäni. Se onkin suurin murhe nykyään, muuten olen ainakin omasta mielestäni suhteellisen pätevä soittaja.

Sistis · 14.12.2007 klo 10.06

Raksilan Pleksi kirjoitti:
Laiskuutta tosiaan, rytmitajuttomuudesta olen myös kärsinyt koko ikäni. Se onkin suurin murhe nykyään, muuten olen ainakin omasta mielestäni suhteellisen pätevä soittaja.

Rytmitaju on allekirjoittaneellakin loppupelissä aika heikko, ainakin jos vertaa siihen, että olen soittanut 20 vuotta enemmän tai vähemmän aktiivisesti. Synnynnäinen vika tai äidin puolelta sukua perityt epämusikaalisuus-geenit lienee syynä. Muutaman kuuntelun jälkeen menevät kyllä sellaisetkin tahtilajit kuin 5/8 ja 7/8, mutta haasteita sellaisissa piisaa. Suosittelen kyllä ehdottomasti, että opettelet jonkinlaiset "laskusäännöt" noihin tahtilajeihin, koska kyllä nuo 2/4, 3/4 ja 4/4 ovat sen verran peruskauraa, että kenen tahansa PITÄÄ ne kyetä hahmottamaan.

Itsellä tosin auttaa asiaa huomattavasti se, että lähes aina kun soitan, mukana on koko bändi, ja kun osaava rumpali antaa tahdin, on siinä helppo pysyä. Ja kun soittaa paljon tällä tapaa, nuo tahtilajit jäävät kaiketi jollain tapaa selkäytimeen.

Charlie Horse · 14.12.2007 klo 10.23

Wristlock kirjoitti:
- opettele heti oikea soittotekniikka (oikeat sormitukset, alternate picking, taivutukset jne.), vaikka asiat tuntuisivat aluksi helpommilta toteuttaa "omalla tekniikalla". Opittuja vääriä tapoja on kaksin verroin vaikeampi korjata myöhemmin.

Joo, tämä on muuten tärkeä asia. Se, että harjoittelee ensin asiat väärin, aiheuttaa tosissaan ongelmia myöhemmin. Vanhan "pois oppiminen" ei ole ihan helppoa. Ja toinen asia omasta kokemuksesta: ala heti käyttämään myös pikkusormea aktiivisesti (äläkä väkisin yritä nimettömällä paikata sitä), vaikka se tuntuisi hankalalta. Ainakin minulla se oli alkuun melkoista tervanjuontia. En tiedä, onko muilla ollut vastaava probleema, mutta näillä nakeilla se ei meinannut alkuun luonnistaa ollenkaan.

peruspata · 14.12.2007 klo 10.39

Charlie Horse kirjoitti:
Joo, tämä on muuten tärkeä asia. Se, että harjoittelee ensin asiat väärin, aiheuttaa tosissaan ongelmia myöhemmin. Vanhan "pois oppiminen" ei ole ihan helppoa. Ja toinen asia omasta kokemuksesta: ala heti käyttämään myös pikkusormea aktiivisesti (äläkä väkisin yritä nimettömällä paikata sitä), vaikka se tuntuisi hankalalta. Ainakin minulla se oli alkuun melkoista tervanjuontia. En tiedä, onko muilla ollut vastaava probleema, mutta näillä nakeilla se ei meinannut alkuun luonnistaa ollenkaan.

Oikeista tekniikoista en osaa sen enempää sanoa, mutta tuo puhe pikkusormesta kiinnitti huomiota. Välillä on todella raivostuttavaa, kun vasemman käden pikkusormi ei vain taivu tiettyihin sointuihin tai kuvioihin. Syynä ihan syntymälahjana saatu vika kyseisessä sormessa. Koko sormi ei taitu suoraksi asti, joten näin ollen liikeradat kitaran kaulallakin jäävät joskus harmittavan rajallisiksi. Ei tuo vaiva oikeastaan muuten elämässä haittaakaan.

Tumpe · 14.12.2007 klo 13.08

Thibauld kirjoitti:
On tuo toinen kumminkin Fenderin Stratocaster, vaikkei ihan sen kalleimpia versioita olekkaan. Tuo toinen onkin sitten mielenkiintoisempi tapaus. Siina ei lue muuta kuin Des Lauriers ja sarjanumero.

Rahaa ei naihin ole onneksi palanut kuin se 15 dollaria, joten kauhean suurta pettymysta ei paase tulemaan.

No jos 15 taalalla oot saanut aidon Fender Stratocasterin ja siinä on kaula suorassa ja elektroniikat toimii niin löydön oot tehnyt. Vaikka ne onkin mun mielestä ihan vitun rumia kitaroita niin laatukamaa silti. Ja kyllä sen kitaran laatu vaikuttaa paljon soittokokemukseen/jaksamiseen. Ei tarvinnut hypätä kuin 200e hintaluokasta 550e hintaluokkaan niin ero on jo aikamoinen. Sama pätee rumpuihin.. Yksin soittaminen saattaa joskus käydä tylsäksi, silloin kannattaa etsiä samanhenkistä soittoseuraa. Vaikka se soiton taso ei hirveän erikoista olisikaan niin se on aina kehittävää.

Itse soitan pääsääntöisesti kitaraa kotona ja rumpuja treeniksellä, mutta kavereiden kanssa oon viimeksi jammaillut elokuussa. Sit mut vedettiin yllättäen mukaan semmoselle pienelle pubikeikalle vierailevaksi artistiksi ja se oli ihan vitun hauskaa vaikka en ollut treenannut biisejä niiden kanssa yhtään. Eli sen soittamisen pitää oikeasti olla hauskaa, muuten ei siitä tule mitään..

Monipuolisenhuono · 14.12.2007 klo 13.49

En tiedä onko oikea ketju mutta läheltä liippaa.

Mulla on Marshallin mastervolume potikka jotenkin hajonnut, ei toimi ääni ku ihan vitun kovalla ja kerrostalossa ei voi vetää lujaa. Mitäköhän tommeosen potikan korjaus maksaa ja mihin kannattaa viedä? Stadissa siis.

sampio · 14.12.2007 klo 13.53

Kaikille aloitteleville kitaristeille esikuvaksi: http://www.youtube.com/watch?v=Eqtk6kKTlDM&feature=related

Itse harjoittelin soittamaan kitaraa reilu kymmenen vuotta sitten, opin homman nopeasti, mutta innostus hiipui barre-sointujen jälkeen. Nykyään homma on sitä leirinuotiomeininkiä, eli soinnuista onnistuu laulu kuin laulu, mutta siihen se sitten jääkin. Rytmitajuni on kohtalainen, joten sillä onneksi hiukan tuunaa perussäestystä, kun mitkään soolot eivät irtoa. No, eipä tuota ole tullut viime aikoina paljon rämpyteltyäkään, mutta ihan kiva taitohan se on tämänkin vertainen, kun toisinaan tulee tilanteita eteen, joissa sujuva perussoittokin on kysytty taito.

Kuinka yleistä muuten on se, että osaa virittää kitaransa korvakuulolta ihan alusta saakka? Meinaan siis sitä, että kielten vaihdon yhteydessä löydän yleensä oikean vireen ilman apuvälineitä tai hyräilen itse nuotin. Olenko nero, vai onko tuo aivan yleistä?

Verkkolehden uusimmat jutut

Jatkoajan kitaristit

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Liitteet

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Jäsen

Verkkolehden uusimmat jutut