KooKoon pelaajahankintapolitiikka

  • 1 899
  • 0

Fordél

Jäsen
Tässä ketjussa olisi tarkoitus keskustella KooKoon pelaajahankintapolitiikasta sekä luoda katsetta myös tulevaisuuteen. Keskustelua voi käydä toki yksittäisistä hankinnoista, mutta myös miettiä yleisellä tasolla KooKoon pelaajahankintapolitiikkaa. Millaisia pelaajia itse haluaisitte KooKoossa pelaavaan omien junnujen ja jyrien lisäksi sekä miltä sarjatasolta heitä kannattaisi tähyillä?

Pahoittelen jo heti alkuun megalomanista ketjun avausspiikkiä sekä siinä esiintyviä mahdollisia virheitä. Koittakee kestää!

Alustetaanpas hieman aihetta katsomalla millaista KooKoon hankintapolitiikka oli Reijo Mansikan kausilla. Kahden ensimmäisen Manskikan kauden joukkueen rungon muodostivat oman kylän pojat ja osa ringistä kasattiin hankinnoilla. Ratkaisu- ja runkopelaajia hankittiin Mestiksestä kuten Tomi Pöllänen Jokipojista ja Tomi Lindfors Ahmoista. Liigasta ei juurikaan pelaajia tullut (Mikko Kinnunen, SaiPa) ja lupaavia nuoria pelaajia ei hankittu samalla tahdilla kuin tulevilla Mansikan kausilla (Ossi Louhivaara ja Jussi Onnela Titaaneista, Simo Mälkiä HIFK A-SM).

Kaksi seuraavaa Mansikan kautta (03-04 ja 04-05) mentiin myös pitkälti kouvolalaisilla runkomiehillä, mutta pelaajahankintoja keskitettiin yhä enemmän A-junioreiden SM-sarjassa mainetta niittäneisiin pelaajiin sekä liigaan ”ylijäämäpelaajiin”. Näin KooKoossa esiintyi kahden kauden aikana tukku lupaavia, mutta miesten peleihin vielä kokemattomia pelaajia (Teemu Virtala, Ilkka Saarela, Matti Hietakangas, Kimmo Haapa-aro jne).

Moni pelaaja on nyt myöhemmin noussut kovaan rooliin Mestiksessä, mutta KooKoossa heistä onnistui ensimmäisellä kaudellaan puhkeamaan jonkinlaiseen ”kukkaan” vain Teemu Virtala. Ylijäämäpelaajina liigasta KooKooseen saapuivat mm. Jussi-Mikko Makkonen, Kaj Lindström, Jussi Laine, Kimmo Nevalainen jne. Mestiksessä jo onnistuneita pelaajia, mutta uusia kasvoja KooKoossa, olivat puolestaan Janne Jaakkola, Mikko Kaukokari ja Niko Kantelinen. Kukaan heistä ei ollut mikään helmi tai mikään huippuhankinta.

Tämän jälkeen vaihtui KooKoon johto ja uudet tuulet puhalsivat koko organisaatiossa. Tosin yksi jäi eli Reijo Mansikka, joka luotsasi vielä yhden kauden KooKoota läpi sen ”talkookauden”. Pelaajahankinnat oli tätä ennen tehnyt hyvin pitkälti Mansikan tahdon mukaan, mutta nyt pelaaja-asiat annettiin hoidettavaksi Mikko ”Motti” Outiselle, joka hoiti pääasiassa joukkueen kasaamisen, tietenkin varmasti yhteistyössä uuden hallituksen kanssa.

Talkookausi oli tietysti pelaajahankintojen kannalta hyvin poikkeuksellinen, sillä koko toiminnan ydin oli vain varmistaa joukkueen sarjapaikka. Tähän lähdettiin taas hyvin pitkälti oman kylän miehillä ja junnuilla. Muista seuroista ja sarjatasoista ei junioreita joukkueeseen hommattu vaan täysin uusien KooKoo-kasvojen hankinnassa luotettiin nyt enemmän kokemukseen. Seuraavassa vähän pohdintaa hankinnoista, joihin en ottanut mukaan lainapelaajia enkä pelaajia, jotka olivat jo edustaneet KooKoota aiemmin.

Outisen tuon kauden hankinnoista yksi oli ylitse muiden: puolustaja Jani Keskinen Imataran Ketterästä. ”Kessu” pelasi heti ensimmäisellä Mestis-kaudellaan varsin varmoin ottein ja tehojakin kertyi mukavat 3+8 teholukema ollen +6. Tällä kaudella Keskinen onkin sitten murtautunut jo aivan Mestiksen huipulle.

Keskikastia Outisen hankinnoista edustivat tsekkiläiset puolustajat Martin Toms (23ot. 6+4=10, -3, 44min), Petr Machacek (27ot. 2+4=6, -1, 38min) sekä kotimaanapu Matti Hana (16 ot. 0+0=0, -1, 20min). Toms on ehkä siinä ja siinä voiko tähän kategoriaan laittaa, sillä ei hän mikään selvä vahvistus joukkueelle ollut. McHasekissa olisi varmasti ollut potentiaalia, mutta sitä ei osattu/pystytty hyödyntämään. Hana oli taas selkeästi mies paikallaan, mutta ei ollut sinänsä mikään löytö.

”Hudiksi” hankinnoista osoittautui vain hyökkääjä Jami Miettinen SaPKosta (11ot. 0+0=0, -1, 8min). Kyseessä oli oikeastaan täysin turha hankinta. Hyökkääjäveljeksiä Antti Silvennoista (17 ot. 0+0=0, 0, 0min) ja Heikki Silvennoista (20 ot. 0+0=0, -3, 0min) ei voida pitää oikeastaan huteina vaikka taso Mestikseen ei riittänytkään. Omille kasvateille haluttiin antaa näytönpaikka ja tällä kertaa se jäi käyttämättä. Ruotsalaispuolustaja Peter Nilsonin kykyjä taas ei päästy kunnolla testaamaan kun ”Pettan” kausi oli loukkaantumisen myötä pulkassa ennen kuin se kerkesi alkaakaan.

Tähän kauteen lähdettiin taas selkeästi sillä periaatteella, että joukkuetta on vahvistettava ja se on tapahduttava jo Mestiksessä kyntensä näyttäneillä pelaajilla. Junioreita ei muista seuroista huolittu mukaan karkeloihin lainkaan. Hankinnat olivat edelliseen kauteen verrattuna paljon selvempiä ja riskittömämpiä tapauksia. Oikeastaan ainoat riskit liittyivät esim. Kolehmaisen loukkaantumisherkkyyteen ja Jussi Hilpakseen, joka oli täysin kirjoittamaton kortti Mestikseen.

Puolustukseen Motti hankki Antti Nyrhisen (44ot. 8+16=24, +16, 78min), Ville Vuorisaaren (5+13=18, +14, 14min), Teemu Kolehmaisen (26 ot. 4+14=18, +8, 42min) ja Jussi Hilpaksem (17 ot. 2+1=3, -1, 40min). Hyökkäykseen taas tuli vahvistuksina Miikka Lindholm (38 ot. 9+11=20, +2, 28 min) ja Ville Vimpari (16ot. 5+7=12, -4, 24min). Palmun pariksi maalille hankittiin Imatran Ketterästä Antti Ore (17ot. 91,93%). Kesken kauden joukkueeseen puolestaan hankittiin paikkaamaan loukkaantumisia puolustajat Jani Honkanen (6 ot. 3+0=3, +6, 26min) ja Jarno Virkki (4 ot. 1+2=3, 0, 24min), hyökkääjä Juho-Tuomas Appel (9ot. 2+6=8, +3, 6min) ja maalivahti Sami Heinonen (21ot. 91,64%, 0+4).

Kaikki hankinnat ovat mielestäni olleet hyviä vahvistuksia joukkueelle paitsi tapaus Jussi Hilpas, josta olisi toki ajan kanssa voitu saada kelpo Mestisjyrä, mutta tämä aika kannattaa mieluummin käyttää omiin junnuihin. Hankinnat olivat melko riskittömiä ja näin onnistumisprosenttikin oli varsin kova. Tosin löydöiksi heistä voi ainoastaan nostaa Antti Oren, joka on loppukaudesta ottanut joukkueen ykkösmaalivahdin paikan.

Summa summarum: mielestäni KooKoon pelaajahankintapolitiikka on mennyt selvästi parempaan suuntaan viime vuosina. Itse näen mielummin KooKoon paidassa Mestiksessä jo kyntensä näyttäneitä pelaajia kuin Mansikan aikana joukkueeseen hankittuja SM-liigan ylijäämäpelaajia tai liigajoukkueiden A-junnuja. Perusteina on se, että he ovat paljon mielenkiintoisempia ja riskittömämpiä hankintoja.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös